Velat, nyt oikeasti. MIKÄ siinä lapsiperhe-elämässä on niin kauheaa?

En erityisesti inhoa lapsia, mutta en kaipaa lapsiperhe-elämää ympärilleni syistä että:

- Minulla on suuri ammatillinen kutsumus. Olen mielelläni ainakin 12 tuntia päivässä töissä. Vaihdan työpaikkaa tarpeen mukaan ja välillä tyydyn selvästi pienempään palkkaan, jotta työn sisältö olisi mahdollisimman mielekäs. Mitään näistä en voisi tehdä lapsellisena, vaan joutuisin ottamaan minkä vain pitkän ja leveän leivän mikä on saatavilla, niitäkään kun ei tänä päivänä paljon ole. Tämä menetys kaivaisi minua joka päivä kuin veitsi.

- Haluan keskustella haastavista ja mielenkiintoisista aiheista. Kyllästyn saman aiheen toistelemiseen helposti. Minusta kuulostaisi painajaismaiselta jutella 3 vuotta lähes pelkästään lasten ja satunnaisten muiden äitien kanssa. Puhumattakaan kaikista esikoulu-, kerho- ja kouluyhdistysten pakollisista kissanristiäisistä.

- Arvostan hiljaisuutta ja siisteyttä, mutta en pidä siivoamisesta. Lasten olemassaolo tarkoittaisi joko tahmaisuuden ja törkyisyyden hyväksymistä tai elämän omistamista siivoamiselle. Erityismaininta hajusta: pienten lapsien kodeissa on melkein aina imelä pinttynyt löyhkä maidosta ja jostain muusta, ehkä vaipoista.

- Vastuu lapsista ei kestä 18 vuotta, vaan koko elämän. Aina on mahdollista että tämä toteutuu jopa ihan konkreettisesti, jos lapsi ei ole terve.

- Kaikkien ennustusten mukaan ihmisikä tästä hetkestä eteenpäin tulee olemaan täynnä isoja kaoottisia mullistuksia, katastrofeja ja kansanvaelluksia. Kukaan ei voi tehdä lapselleen valmiiksi tietä läpi niistä. Jos hankkisin lapsen, minulla pitäisi olla vastaus kysymykseen että miksi tein hänet tähän maailmaan vaikka tiesin mitä on tulossa.

Huomenna mennään 14 h (herätys 0530 !!!!) kakaroiden harrastusten vuoksi ja ylihuomenna vain 5h. PERKELE!  Minulla on ollut tämän vuoden puolella KOLME vapaata lauantaita...mutta kunnon faijahan se kuskaa/huoltaa/maksaa yms.

Ja kun tämän olisi tiennyt etukäteen niin en todellakaan olisi ottanut "vakkarinaista" ja perheellistynyt.

Vierailija kirjoitti:

Huomenna mennään 14 h (herätys 0530 !!!!) kakaroiden harrastusten vuoksi ja ylihuomenna vain 5h. PERKELE!  Minulla on ollut tämän vuoden puolella KOLME vapaata lauantaita...mutta kunnon faijahan se kuskaa/huoltaa/maksaa yms.

Ja kun tämän olisi tiennyt etukäteen niin en todellakaan olisi ottanut "vakkarinaista" ja perheellistynyt.

Miten et tiennyt etukäteen? En voi ymmärtää, miten joku voi vain ajautua noin suuriin elämän mullistuksiin.

Se, että joutuisi elämään itselle täysin epämieluisaa ja ahdistavaa elämää? Mikä hemmetin kysymys tuokin nyt taas on.

Lapsiperheelliset, mikä siinä velaudessa niin ahdistaa, miksi piti hankkia lapsia? Ihan yhtä älyvapaa kysymys.

saan nukkua yön tai kukkua oman tahtoni mukaan

aamulla voin nukkua pitkään jos haluan

ei tarvitse laittaa aamiaista, välipalaa, lounasta, evästä, välipalaa, päivällistä välipalaa, illallista, iltapalaa..

saa syödä epäterveellisesti

saa juodakin, eikä tarvi perätä että joku avaa pullon ja saa myrkytyksen

saa tehdä ylitöitä

saa matkustaa lomilla

saa mennä illalla minne haluaa

saa olla kotona alasti

saa mieheltä täyden huomion

saa nautiskella ja laiskotella ja olla vaan

Vierailija kirjoitti:

Huomenna mennään 14 h (herätys 0530 !!!!) kakaroiden harrastusten vuoksi ja ylihuomenna vain 5h. PERKELE!  Minulla on ollut tämän vuoden puolella KOLME vapaata lauantaita...mutta kunnon faijahan se kuskaa/huoltaa/maksaa yms.

Ja kun tämän olisi tiennyt etukäteen niin en todellakaan olisi ottanut "vakkarinaista" ja perheellistynyt.

Mitä sä luulit elämän olevan perheenisänä?

Mä olen itse kasvanut suurperheessä ja perheellinen elämä on mun mielestä kokonaan ja kokonaisvaltaisesti oksettavaa.

En ymmärrä miten joku ei voi tietää sen olevan puuduttavan tylsää ja kamalaa, täytyy olla jotenkin kummallinen, jos ei tuota tajua etukäteen.

👹👍🏻

Vierailija kirjoitti:

Niin, se riski siinä on että vauva heräilee, mutta se on todella lyhyt aika kun sitä vaihetta on, kun vauva alkaa muutaman kuukauden ikäisenä syödä edes velliä niin alkaa nukkua, jotkut nukkuvat pitkiä öitä jo tissimaidolla, ja kyllä se yleensä on se äiti joka yöllä herää koska imettää. Harvat lapset heräilevät enää isompana, pikkulapset nukkuu yleensä pitkiä yöunia, meillä on seitsemän vuotiaat kaksoset, ja he menevät nukkumaan kymmenen aikoihin ja heräävät aamulla keskimäärin yhdeksän jälkeen, eskariaamuina on joskus vaikea saada heidät nousemaan ylös kun pitää herätä jo kahdeksalta.

- tissimaito

- eskari

- pitää herätä

Siinä muutamia asioita. Lisäksi aivot sulavat ja alkaa kirjoittaa edellä olevan kaltaisia tajunnanvirtateoksia tissimaidosta.

Maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Kaikille ei riitä edes vettä. Mielummin adoptoin. Itsekästä touhua hankkia lisää lapsia, kun nyt on jo monta ilman vanhempia.

Heiiii! Olen lähdössä Australiaan reppureissaamaaaan! :) Ei itsellä toimi kyseinen reissaus sen vauvan kanssa?

Aussien jälkeen sitten Eurooppaan. Maailma on nykyään pieni, lähen kattelee :) 👍

No miksi Ap:lla on vaikea ymmärtää lapsettomia?

Onhan se lapsiperhe-elämä elämistä lapsien ehdoilla, ei omilla. Melkoista sirkusta usein. Ymmärrän hyvin lapsettomia, vaikka itse valitsinkin toisin.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti huusi aina meille lapsille ettei malta odottaa että saamme lapsia, silloin hän nauraa meille räkäisesti kun joudumme kärsimään. Ei vaikuta kauhean kivalta elämältä, mieluummin skippaan.

Äiti sanoi painokkaasti pari kertaa "lapsi kainalossa ei sitten tarvitse kotiin tulla" mikä oli aika hassua sanoa jo silloin vannoutuneelle velalle, mutta ilmeisesti seksin harrastaminen ennen avioliittoa on yhtä kuin lapsi.. Sitten myöhemmin alkoikin tulla sitä toisenlaista tekstiä, että pitäisi tehdä lapsia jne. Loogisuus..

Myöskään omista todella vaikeista synnytyksistä kertominen ei herätä mitään äidinvaistoja niitä tarinoita kuuntelevassa lapsessa.. nykyisinhän näitä juttuja saa lukea netistä.

Miten ihmiset jaksaakin ihmetellä kun joku ei halua lapsia?? Joku ei halua koiraa, omakotitaloa, vastuullista työtä, seurustelusuhdetta, harrastuksia tai ulkomaanmatkoja. Ihmiset on erilaisia ja sen takia niitä lapsiakaan ei kaikki halua! Joillain on siihen hyvä perustelu (köyhyys, lapsuuden traumat, aikaa vievä työ, sairaudet) ja joku toinen ei vaan yksinkertaisesti tykkää lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Huomenna mennään 14 h (herätys 0530 !!!!) kakaroiden harrastusten vuoksi ja ylihuomenna vain 5h. PERKELE!  Minulla on ollut tämän vuoden puolella KOLME vapaata lauantaita...mutta kunnon faijahan se kuskaa/huoltaa/maksaa yms.

Ja kun tämän olisi tiennyt etukäteen niin en todellakaan olisi ottanut "vakkarinaista" ja perheellistynyt.

No kenen sitten odotit kuskaavan/huoltavan/maksavan, jos ette te lasten vanhemmat? Ja pakkohan ei lapsille ole hankkia sellaisia harrastuksia, jotka vaativat kohtuuttoman paljon kuskaamista/huoltamista/maksamista, helpompiakin vaihtoehtoja on.

Ihan suoraan sanottuna ne lapset.

Siinä lapsiperhe-elämässähän on hirveää ne paskavaipat ja puklurätit, loputtomat pyykkivuoret, helvetin titi-nallet ja fröbelin palikat, jatkuva naukuminen ja narina, päivähoito ja hoitotädit, mato- ja täiongelmat, kamalat lastenohjelmat, lelut ja se, että niiden mukuloiden kanssa pitäisi jotain tehdäkin. lasten kanssa on tosi turhauttavaa vaikka maalata tai pelata tai liikkua, kun ne lapset ei oikeasti osaa yhtään mitään ja joku maalaaminenkin on pelkkää sotkua ja tuhertamista. Lapsiperhe-elämä nyt vaan sattuu minulle olemaan oikeasti esimerkki helvetistä, elämäni olisi ohi jos joutuisin olemaan lapselle vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en nuorempana ollut varma haluanko lapsia. Muistan ajatelleeni, että olisi ahdistavaa jos joku olisi koko ajan tarvitsemassa ja vaatimassa minulta jotakin; esim. kun tulen töistä kotiin, en saisi olla rauhassa hetkeäkään. No, nyt kun olen jo teini-ikäisen ylpeä äiti, en muista vuosien varrella kokeneeni noita ahdistuksen tunteita joita silloin ennakoin. Ehkä silloin nuorempana ei voinut nähdä sitä, että lapsen myötä on itsekin erilainen - toisen tarvitsevuus ei olekaan ahdistavaa vaan itse nimenomaan haluaa päästä vastaamaan niihin rakkaan ihmisen tarpeisiin.

Juup, mutta minä esim. olen omien pikkusisarusten kanssa päässyt hyvin kokeilemaan tätä elämänmallia. Ei siinä mikään ahdista, sillä olen hyvin tottunut priorisoimaan lapset ensin. Olen myös sellaisessa työssä, että pitkiä päiviä, paljon vastuuta ja aina on joku jotain tarvitsemassa.

Minusta tuntuu, ettei lapsiperhe-elämällä ole minulle enää mitään uutta annettavaa. Se on jo nähty ja koettu. Voin tuntea sitä täyttymystä muista asioista.

olet väärässä. et ole nöhnyt etkä kokenut lapsilperhe-elämää vanhempana, vaan isosiskona, joka on ihan eri asia. t.ison perheen esikoinen ja äiti.

Vierailija kirjoitti:

Siinä lapsiperhe-elämässähän on hirveää ne paskavaipat ja puklurätit, loputtomat pyykkivuoret, helvetin titi-nallet ja fröbelin palikat, jatkuva naukuminen ja narina, päivähoito ja hoitotädit, mato- ja täiongelmat, kamalat lastenohjelmat, lelut ja se, että niiden mukuloiden kanssa pitäisi jotain tehdäkin. lasten kanssa on tosi turhauttavaa vaikka maalata tai pelata tai liikkua, kun ne lapset ei oikeasti osaa yhtään mitään ja joku maalaaminenkin on pelkkää sotkua ja tuhertamista. Lapsiperhe-elämä nyt vaan sattuu minulle olemaan oikeasti esimerkki helvetistä, elämäni olisi ohi jos joutuisin olemaan lapselle vanhempi.

arvaa mitä? ne vauvat kasvaa isoiksi lapsiksi ja sitten aikuisiksi. Ja niiden kanssa elämä on tosi kivaa. just tuo on näiden velojen tyypillinen ajatus, että luullaan, että,lapsiperheen elämä on ikuista vauvavaihetta :D

Ei lapsettomuudellani ole mitään tekemistä lapsiperhe-elämän kanssa. Olen kokenut sitä  24/7 äitipuolena ja saanut kokea sen ilot ja surut.  En vain halua saattaa ketään maailmaan itse, jos vaihtoehtojakin on.

Mä en kestä sitä huolta ja jatkuvaa stressiä. Ja tunnen itseni, huolehtisin ja stressaisin. Mä tykkään mun työstä, mä tykkään mun parisuhteesta, mun elämäntyylistä ja -rytmistä. En tykkää ruutineista ollenkaan, eikä niitä mun elämässä juuri olekaan.

Mä en erityisemmin tykkää siitä, että joku olisi musta riippuvainen. En pidä ajatuksesta, että ekat vuodet menisi sairauksien ja eritteiden parissa huonosti nukkuen, en nauti ajatuksesta että pitäisi ravata  vanhempainilloissa ja kuskata harrastuksiin jne. Mä jopa tykkään lapsista jossain määrin, tykkään puuhata, askarrella ja leikkiä heidän kanssaan, mutta se on aika  ruusunpunaista ja ideaalia ajatella että lasten kanssa olis sellaista ainoastaan. Kaikki se muu, mikä liittyy kasvamiseen, kasvatukseen, kouluun, kasvukipuihin, teini-ikään jne ei innosta ollenkaan. Vauvakuumetta en oo ikinä ymmärtänyt.

Aikuisista lapsista voisin nauttia, mutta nykymaailmassa on niin paljon sellaista että ei meinaa aikuisiltakaan elo kepeästi sujua, joten sitten saisin stressata sitäkin, niin stressaa oma äitinikin minun ja sisarusteni elämää (ei nyt jatkuvasti, mutta kaipa sitä vanhempi huolta omistaan kantaa aina).

Mä uskon että olisin ihan hyvä äiti. Mutta ei se oo mun mielestä hyvä syy hankkia lapsia. Ainoa hyvä syy hankkia lapsia on se, että niitä todella haluaa.

Itse näen asian niin, että nykyinen elämä tuntuu hyvin tyydyttävältä. Tiedän kyllä, mitä monilapsisessa perheessä eläminen on. Olenhan ollut itsekin lapsi. Joskus 25-vuotiaana se ajatus selvisi. Tarvitsen paljon omaa aikaa. Haluan olla kaikessa rauhassa ja pidän yksinolosta. Se antaa minulle voimia. En jaksaisi esimerkiksi päivääkään töissä, jos minulla olisi perhe. Pidän ihmissuhteista, mutta ihmiset ovat raskaita. He saavat minut stressaantuneeksi. Vievät energiani.

Olen itsekin ollut sen kysymyksen äärellä, että tiettyyn ikään mennessä tulisi olla tietyt asiat. Olen itse alemman keskiluokkaisesta perheestä. Sellaisesta, jossa arki rakentuu lasten ja heidän tarpeidensa ympärille. Elämän tavoitteet ja tavat ovat hyvin konkreettisia. Hengelliset asiat, pohdinta ja ajattelu eivät ole olleet niin voimakkaasti läsnä lapsuudenperheessäni.

Jossain vaiheessa tajusin, ettei ahdistukseni ole syntynyt siitä, ettei minulla ole lapsia vaan siitä, että minulta odotetaan, että hankkisin lapsia. Omassa elämässäni on paljon asioita, joista nautin. Taide, liikunta, terveelliset elämäntavat, lukeminen, yksin asioiden pohdiskelu, ystävien näkeminen, juhlat, tutkimuksen tekeminen, työ, joka ei ole poissa mielestä vapaa-ajallakaan. Yksinkertaisesti lapset eivät kuulu tähän yhtälöön. Muuten elämäni menee ohi, ja havahdun 40-vuotiaana siihen, että olen käyttänyt elämäni nuoruusvuodet tavalla, joka ei tunnu omalta.

Perheelliset eivät ehkä voi aina ymmärtää sitä, kuinka tärkeää on saada olla yksin omassa rauhassa. Se tunne, kun tulee töistä, sulkee oven, asettuu sohvalle ja saa rauhassa lukea päivän lehdet ja juoda kupposen kahvia. Laittaa hyvää ruokaa, lukea mielenkiintoista kirjaa. Sen rauhan voi pilata esimerkiksi puhelimen pirinä. Jos asunnossa olisi joku toinen ihminen saati useita, olisi kaikki tämä vain unta. Se saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta tarvitsen ajan itselleni, koska tämä on minun elämäni.

Luin hs:n artikkelia, jossa puhuttiin siitä, kuinka äitikin voi haluta omaa rauhaa. Kaikki eivät tietenkään tarvitse rauhaa vaan saavat voimia perheestä ja lasten touhuista. Itselle se rauha on selviö. Omien valintojen tulosta. Elämän parhautta. En usko, että menetän mitään, kun en hanki lapsia. Uskon, että menettäisin paljonkin, jos hankkisin.

http://www.hs.fi/elama/a1456893228684