AKATEEMINEN TABU: rasittavat aikuisopiskelijat

Eiköhän näitä ole kaiken ikäisissä, jotka häiritsevät luentoja eri tavoin. Milloin epäolennaisilla kommenteilla ja milloin tirskumalla tai höpöttelemällä omiaan. Omana opiskeluaikana olin järkyttynyt siitä kuinka jo opettajana työskentelevät aikuisopiskelijat alkoivat pakkaamaan äänekkäästi laukkujaan 15min ennen luennon loppua. Asia, jota tuskin ikinä hyväksyisivät omilta oppilailtaan tunnilla. Ei siinä, itsekin on saattanut pakata, jos ei tee enää muistiinpanoja, mutta silti olen pyrkinyt tekemään sen hiljaa ja kuuntelemaan, en ala keskustelemaan tulevasta viikonlopusta/kotona odottavasta sotkusta luennoitsijan päälle. Jos on ollut "pakko" puhua jostain vieruskaverin kanssa, sen on voinut tehdä hiljaa.

Ihmettelen kanssa tätä läsnäolovelvoitetta ryhmätöissä. Saan itse paremmin tehtyä homman kun ei kolme muuta ole selän takana muotoilemassa mun kanssa samaa lausetta. Eihän se ole edes tehokasta ajankäyttöä. Siis työ jaetaan ja kierrätetään muilla kommenteilla kun oma osuus on valmis. Fyysisesti sen oman osuuden tekee missä lystää.

Totta. minulla kokemusta vain ammattikoulun puolelta, mutta ryhmässä muut olivat 19-25v, ylsi täti-ihminen reilu nelikymppinen. Joka helkutin asiassa piti päteä, liittyi se opiskeluun tai yksityiselämään. Sellaisella pehmeän lässyttävän narisevalla äänellä mitätöi nuorempiensa teot ja osaamisen, vaikkei todellisuudessa itseltään löytynyt osaamista opiskeltavaan asiaan senkään vertaa mitä muilta. Koetti kaveerata opettajien kanssa kun olivat samaa ikäluokkaa, muttei siitäkään oikein tullut mitään. Oli ollut työelämässä vain muutamia vuosia, käyttää elämänsä opiskeluun, opiskeltavalla ammatilla ei tunnu olevan juurikaan merkitystä, kunhan ei töihin tarvitse mennä.

Mun kokemuksen mukaan ryhmätyöt ovat ongelma ihan riippumatta siitä, onko mukana aikuisopiskelijoita vai ei. Yleisin tapa tuntuu olevan se, että jaetaan vain hommat ryhmäläisten kesken, jokainen kirjoittaa osuutensa ja sitten ne lykätään yhteen. Tällä keinolla pääsee kyllä yleensä kurssista läpi, mutta perfektionistina tällaset työt häiritsee mua. Näistä raporteista ja esseistä paistaa yleensä niin selvästi läpi se, että "Tässä kohtaa vaihtuu kirjoittaja", eikä kukaan ole lukenut koko settiä läpi ja jos onkin, niin ei tee sille epäjohdonmukaiselle, päällekkäisyksiä ja toistoa sisältävälle, kieliopillisesti kehnolle ja tyylillisesti sekalaiselle tekeleelle mitään (paitsi ehkä minä), koska "tein jo osuuteni".

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, jota en haluaisi omaksi enkä syntymättömien lasteni opettajaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, jota en haluaisi omaksi enkä syntymättömien lasteni opettajaksi. 

Perustele toki, mikä juuri minun viestissäni näiden kaikkien viestien joukosta on niin kamalaa, etten mielestäsi sovellu ollenkaan opettajaksi? :)

T. sama

Mua kieltämättä ärsyttää yksi opiskelija, joka ei muusta jauha kuin lapsistaan. Anteeksi kun oon myöhässä, lapset kiukutteli aamulla hoitoon lähtiessä. Ei voida kyllä ottaa ylimääräisiä hommia, kun mulla on kaksi lasta kotona. Eihän tämä ole edes vaikeaa, minä oon synnyttänyt kaksi lasta! En valmistellut powaria koska lapsella oli syntympäivät eilen. Lapset lapset lapset. Eikä ala edes liity millään tavalla lapsiin ja kasvatukseen :D

Muinoin opiskellessani ryhmien fiksuimmat opiskelijat olivat jo vanhempia. He olivat oikeasti motivoituneita ja pärjäsivät hyvin, ilmeisesti siksikin, että osasivat organisoida. Meillä muilla oli aikaa, mutta elämä vähän haahuilua, heidän kun piti hakea lapset hoidosta klo 17, niin kyllä se asetti raameja elämälle. Silloin nyt luojan kiitos keskityttiin enemmän asiaan, vähemmän mihinkään teknisiin yksityiskohtiin, mutta tuskinpa heidän nyt olisi ollut vaikeampi niitä oppia kuin vaikka minun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, jota en haluaisi omaksi enkä syntymättömien lasteni opettajaksi. 

Perustele toki, mikä juuri minun viestissäni näiden kaikkien viestien joukosta on niin kamalaa, etten mielestäsi sovellu ollenkaan opettajaksi? :)

T. sama

En ole jota lainasit, mutta ylimielisyys, lasten yksilöllisyyden ja ryhmäkäyttäytymisen ymmärtämättömyys (jos ymmärtäisit, tietäisit että omat lapset eivät sen kummemmin valmenna vieraan lapsiryhmän opettamiseen, ohjaukseen ja tukemiseen) sekä noh, ilkeys.

Mukavasti saatiin tämäkin keskustelu kääntymään yhdeksi av:n kestoaiheeksi, eli opettajien haukkumiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekee ryhmätyöt ihan oikeasti ryhmässä? Tässä vinkki jos teitä on monta luotettavaa ja tekevää tyyppiä. Teette vuorotellen ne ryhmätyöt yksin ja kaikkien nimet alle. Ihan turhaa vääntäytyä jonkun harkan takia "tapaamisiin" tai muutenkaan stressata yhteensovituksesta. 

Tervemenoa työelämään, siellä kun isoimmassa osassa monilla aloilla ovat juuri ryhmässä toimimisen taidot. Siinähän vasta omat kyvyt tulevat esiin suhteessa muihin, ja löytyy hyvä "rooli", paikka jota osaat pelata hyvin. Itse opinnoissani korostin ryhmäpuolta ja hakeuduin ryhmätöihin. Vaikka juuri niitä karvaitakin kokemuksia tuli yhtä lailla. Sinä saatat olla jo aikuinen, mutta nuorille antaisin ihan päinvastaisen vinkin kuin sinä. Jos handlaat ryhmätekemisen, handlaat jo paljon siitä mitä työyhteisöissä ja asiakkaiden kanssa tulee vastaan. Eihän sitä ryhmätyön aihetta enää muista kukaan, eikä se ole päätarkoitus hommassa!

Yliopiston labraryhmässä oli 5 opiskelijaa. Tehtiin kokeet ryhmässä ja jaettiin raportin kirjoittaminen tasan kaikkien kesken. Kuukauden päästä kyselin onko muilla jo valmista. Kukaan ei vastannut. Kirjoitin 30 sivua teoriaa, kokeiden suoritusta ja analyysiä. Laitoin kaikkien ryhmäläisten nimet alle ja palautin. Labran dosentti pyysi vastauksessa tekemään pienen korjauksen ja kiitteli sähköpostilla. Kaikki ryhmäläiset saivat labarakurssista täydet 5/5.

Päivätyönäni vedän kansainvälisiä projekteja vientiteollisuudessa. Saamattomien opiskelijoiden "ryhmätyöt" on laiskuuden huippu.

45v

Eipä näkojään ikäkään tuo kokemusta, itsepä ruokit tuollaista käytöstä. Meillä kauppakorkeassa ei tasan kukaan laita ryhmätyöhön sellaisten nimiä, jotka eivät ole osallistuneet. Ei todellakaan, siinä sitten osallistuvat ensi vuonna uudelleen kurssille. 

Kiitos kommentista. Sillä tässä juuri se ratkaiseva ero ajatustavassa lasten ja aikuisten välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, jota en haluaisi omaksi enkä syntymättömien lasteni opettajaksi. 

Perustele toki, mikä juuri minun viestissäni näiden kaikkien viestien joukosta on niin kamalaa, etten mielestäsi sovellu ollenkaan opettajaksi? :)

T. sama

En ole jota lainasit, mutta ylimielisyys, lasten yksilöllisyyden ja ryhmäkäyttäytymisen ymmärtämättömyys (jos ymmärtäisit, tietäisit että omat lapset eivät sen kummemmin valmenna vieraan lapsiryhmän opettamiseen, ohjaukseen ja tukemiseen) sekä noh, ilkeys.

Mikä viestissäni oli ilkeää? Sekö, kun nostin esiin sen tosiasian, että kokemuksella on merkitystä opetustyössä, aivan kuten missä tahansa työssä? Eikö se nyt ole kaikille ihan selvää? Minä viittasin kokemuksilla paitsi omiin lapsiin, myös työkokemukseen opettajana. Eiköhän silloin ole lasten yksilöllisyys tullut hyvinkin selväksi, tosin tuo mainitsemasi "ryhmäkäyttäytyminen" ei oikein terminä avautunut.

Voisin kyllä itse ihmetellä, että mitä se kertoo tulevasta opettajasta, jos ei jakseta kuunnella luennolla muita tai ei nähdä mitään arvoa toisten kokemuksilla.

Tosin epäilen, että tässä keskustelussa osa puhuu aidasta ja osa aidan seipäästä: joillakin on kokemuksia täysin turhia mölisevistä ikuisuusopiskelijoista, kun taas toiset puhuvat tutkinnontäydentäjistä.

Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Et varmaan itse tajua tätä, mutta tekstisi todistaa sanasta sanaan lainaamaasi tekstiä todeksi. Varmasti tarkoituksesi oli eri.

terrrr kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorien tuntuu olevan myös vaikea tehdä ryhmätöitä kun ei voi työskennellä muiden kuin juuri samaan kaveriporukkaan/piireihin kuuluvan kanssa ja halutaan vaihtaa ryhmää kun se oma kaveri on eri ryhmässä.

Kyllä meillä ainakin helposti tehtiin ryhmätyöt samalla porukalla, tietää toisten tavat ja laatutason 😊. Miksi pitäisi lisätä vaikeusastetta ryhmätyöhön, kun kuitenkin on ihmisiä joiden kanssa on helppo toimia.

No haloo, sehän se koko ryhmätyön pointti on. :-) Että opetellaan tekemään ammattimaisesti ryhmässä kuin ryhmässä. Ei niitä työkavereita työelämässäkään useimmiten pääse valitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekee ryhmätyöt ihan oikeasti ryhmässä? Tässä vinkki jos teitä on monta luotettavaa ja tekevää tyyppiä. Teette vuorotellen ne ryhmätyöt yksin ja kaikkien nimet alle. Ihan turhaa vääntäytyä jonkun harkan takia "tapaamisiin" tai muutenkaan stressata yhteensovituksesta. 

Tervemenoa työelämään, siellä kun isoimmassa osassa monilla aloilla ovat juuri ryhmässä toimimisen taidot. Siinähän vasta omat kyvyt tulevat esiin suhteessa muihin, ja löytyy hyvä "rooli", paikka jota osaat pelata hyvin. Itse opinnoissani korostin ryhmäpuolta ja hakeuduin ryhmätöihin. Vaikka juuri niitä karvaitakin kokemuksia tuli yhtä lailla. Sinä saatat olla jo aikuinen, mutta nuorille antaisin ihan päinvastaisen vinkin kuin sinä. Jos handlaat ryhmätekemisen, handlaat jo paljon siitä mitä työyhteisöissä ja asiakkaiden kanssa tulee vastaan. Eihän sitä ryhmätyön aihetta enää muista kukaan, eikä se ole päätarkoitus hommassa!

Yliopiston labraryhmässä oli 5 opiskelijaa. Tehtiin kokeet ryhmässä ja jaettiin raportin kirjoittaminen tasan kaikkien kesken. Kuukauden päästä kyselin onko muilla jo valmista. Kukaan ei vastannut. Kirjoitin 30 sivua teoriaa, kokeiden suoritusta ja analyysiä. Laitoin kaikkien ryhmäläisten nimet alle ja palautin. Labran dosentti pyysi vastauksessa tekemään pienen korjauksen ja kiitteli sähköpostilla. Kaikki ryhmäläiset saivat labarakurssista täydet 5/5.

Päivätyönäni vedän kansainvälisiä projekteja vientiteollisuudessa. Saamattomien opiskelijoiden "ryhmätyöt" on laiskuuden huippu.

45v

Eipä näkojään ikäkään tuo kokemusta, itsepä ruokit tuollaista käytöstä. Meillä kauppakorkeassa ei tasan kukaan laita ryhmätyöhön sellaisten nimiä, jotka eivät ole osallistuneet. Ei todellakaan, siinä sitten osallistuvat ensi vuonna uudelleen kurssille. 

Kiitos kommentista. Sillä tässä juuri se ratkaiseva ero ajatustavassa lasten ja aikuisten välillä.

Ei, vaan ratkaiseva ero ajatustavassa kynnysmaton ja omaa työpanostaan arvostavan välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Et varmaan itse tajua tätä, mutta tekstisi todistaa sanasta sanaan lainaamaasi tekstiä todeksi. Varmasti tarkoituksesi oli eri.

Vai niin. :) Tarkoitukseni oli tuoda esille se seikka, että kokemuksella ON merkitystä opetustyössä, aivan kuten missä tahansa työssä. Sitä ei muuta se, että lainaamani viestin kirjoittajaa tuon kokemuksen esiin tuominen henkilökohtaisesti ärsyttää. Jos sitä kokemusta itseltä puuttuu (niin kuin suoraan lukiosta tulleita opiskelijoilla yleensä), niin sitä ehtii kyllä hankkimaan myöhemminkin, ja tulla vallan mainioksi opettajaksi. Ilman käytännön kokemusta hyvä opettajuus ei kuitenkaan ole mahdollista. Vai haluaako joku todellakin lastensa opettajaksi jonkun, joka on vain lukenut kirjoja tai kuunnellut luentoja lapsista, ilman oikeita kontakteja? Ihan hassu väitekin.

Todettakoon nyt vielä sekin, etten minä ole missään vaiheessa sanonut, etteikö lapseton voisi olla hyvä opettaja. Niin luki tuossa lainaamassani viestissä, enkä allekirjoita sitä missään nimessä. Puhuin myös vuorovaikutteisen oppimisen puolesta, ja se tarkoittaa sitä, että jonkun muunkin kuin kurssinvetäjän pitää antaa puhua. Eihän keskustelua voi mitenkään muuten syntyä. Eikö toisten kokemuksia voisi käyttää oman oppimisen lähteenä? Miksi sen luennoitsijan kokemukset ovat hyväksyttäviä, mutta sen ehkä yhtä pitkän uran tehneen täydennyskouluttautujan ei enää olekaan? Ja puhe on nyt siis oikeista opetuskokemuksista, ei kantoliinoista tai imetyksestä.

Taas se sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskallan väittää, että täällä hirveimmäksi aikuisopiskelijat kokeneet ovat kasvatustieteellisessä opiskelevia, ja ne jotka ei millään muotoa tätä ymmärrä on opiskelleet jossain toisessa tiedekunnassa.

Suoritin yhden tutkinnon humanistisessa tiedekunnassa. Aikuisopiskelijat olivat tosi kivoja, keskustelivat, loivat rentoa ilmapiiriä, mutta eivät kääntäneet asioita itseensä ja elämänkokemukseensa, vaan kunnioittivat luennoitsijoita ja heidän asiantuntijuuttaan.

Pari vuotta olin töissä, ja menin kasvatustieteelliseen hakemaan lisäpätevyyttä. Ero aikuisopiskelijoissa kuin yöllä ja päivällä. Sellaista ylimielisyyttä ja nuorten polkemista en ollut ennen nähnytkään. Sanottiin suoraan ettei lapsettomasta tule hyvää opettajaa (miettikää kuinka paljon niissä nuoremmissakin saattaa olla tahattomasti lapsettomia), puhuttiin aivan kaikista omista kokemuksista kuin ne olisivat kultaa keskeyttäen jatkuvasti luennoitsijan, omista lapsista puhuttiin non-stoppina. Ihan toden totta kesken esimerkiksi didaktiikan luennon ei voida käydä läpi 20 äidin kokemuksia oman lapsensa opetuksesta/hoidosta. Huh onneksi nämä jo takana päin. Te jotka ette tunnista tällaisia aikuisopiskelijoita, hakeekaapa opiskelemaan luokan- aineen tai lastentarhanopettajaksi. Voi ajatukset tehdä täyskäännöksen.Kaikki nämä pahimmat kertomukset ovat kuin suoraan menneiltä luennoilta ja harjoitustunneilta, ei epäilystäkään etteikö kyseessä olisi juurikin nämä mammaopiskelijat, jotka ajattelevat että äitiys tekee kaikkien lasten asiantuntijoiksi.

Meinaatko, ettei kokemuksilla lapsista ole _mitään_ lisäarvoa opettajuuteen? Miksi sitten lo-opintoihin kuuluu harjoittelua kouluilla, jos lasten kanssa toimiminen on täysin irrelevanttia?

Opiskelen itsekin luokanopettajaksi, ja mukana on ihan oikeasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiin. Kokemukset koulutyöstä rajoittuvat siihen, kun he ovat itse olleet koululaisia. Ei näiden ihmisten älyssä tai motivaatiossa mitään vikaa ole, he vain ovat valovuosien päässä käytännöntyön ymmärryksensä kanssa verrattuna jo työelämässä olleisiin aineenopettajiin, jotka suorittavat monialaisia yhdessä näiden juuri lukiosta tulleiden kanssa. Tämä on valitettavasti kylmä fakta, eikä muutu miksikään vaikka se kuinka harmittaisi.

Sen sijaan on kokonaan toinen kysymys, että miten tuota kokemusta tuo esiin. En ole vielä kertaakaan törmännyt täysin aiheeseen liittymättömään jaaritteluun, mutta äänessä nämä tutkinnontäydentäjät kyllä ovat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä on moneen asiaan jotain sanottavaa. Tämä keskustelu ei ole pois miltään kurssinvetäjän omalta luennoinnilta, sillä pelkkää monologia ei pidä enää kukaan, ainakaan KTK:ssa. Opetus on rakennettu alun perinkin niin, että mukaan mahtuu myös vuorovaikutusta. Usein opettajat tosin pyytävät juttelemaan vieruskaverin kanssa, koska he tietävät, että harva uskaltaa heti puhua koko salille.

Et varmaan itse tajua tätä, mutta tekstisi todistaa sanasta sanaan lainaamaasi tekstiä todeksi. Varmasti tarkoituksesi oli eri.

Vai niin. :) Tarkoitukseni oli tuoda esille se seikka, että kokemuksella ON merkitystä opetustyössä, aivan kuten missä tahansa työssä. Sitä ei muuta se, että lainaamani viestin kirjoittajaa tuon kokemuksen esiin tuominen henkilökohtaisesti ärsyttää. Jos sitä kokemusta itseltä puuttuu (niin kuin suoraan lukiosta tulleita opiskelijoilla yleensä), niin sitä ehtii kyllä hankkimaan myöhemminkin, ja tulla vallan mainioksi opettajaksi. Ilman käytännön kokemusta hyvä opettajuus ei kuitenkaan ole mahdollista. Vai haluaako joku todellakin lastensa opettajaksi jonkun, joka on vain lukenut kirjoja tai kuunnellut luentoja lapsista, ilman oikeita kontakteja? Ihan hassu väitekin.

Todettakoon nyt vielä sekin, etten minä ole missään vaiheessa sanonut, etteikö lapseton voisi olla hyvä opettaja. Niin luki tuossa lainaamassani viestissä, enkä allekirjoita sitä missään nimessä. Puhuin myös vuorovaikutteisen oppimisen puolesta, ja se tarkoittaa sitä, että jonkun muunkin kuin kurssinvetäjän pitää antaa puhua. Eihän keskustelua voi mitenkään muuten syntyä. Eikö toisten kokemuksia voisi käyttää oman oppimisen lähteenä? Miksi sen luennoitsijan kokemukset ovat hyväksyttäviä, mutta sen ehkä yhtä pitkän uran tehneen täydennyskouluttautujan ei enää olekaan? Ja puhe on nyt siis oikeista opetuskokemuksista, ei kantoliinoista tai imetyksestä.

Taas se sama

En ole kukaan ylläolevista, mutta opiskelen kyllä okl:ssa ja vihaan yli kaiken näitä vanhempia, lapsellisia opiskelijoita, joiden mielestä ei voi olla opettaja jos on lapseton.

On täysin eri asia omata kokemusta alasta, kuin omata lapsia. Se, että sulla on lapset, ei todellakaan ole tae sille, että olisit hyvä opettaja. Ja jos vielä kehtaat ääneen väittää muuta, kertoo se Sinusta jo ihan riittävästi ihmisenä.

Minulla ei ole lapsia, mutta on kokemusta kasvatusalasta. Kaikki eivät tarvitse niitä lapsia ymmärtääkseen toisia ihmisiä ;)

Lisäksi luennoilla jatkuva keskeyttely ei todellakaan ole suotavaa, ellei tuo luentoon lisäarvoa. Ketään ei oikeasti kiinnosta se luennoitsijaa vastaan vänkäys, varsinkaan ohi aiheen. Kysyä saa ja keskustella, mutta oikeasti, joka ikiseen asiaan ei tarvitsisi olla mammoilla sanomista luennolla.

Tuleva lapseton opettaja

Itse opiskelin heti lukion jälkeen yliopistossa, ja silloin sain kiittää aikuisopiskelijoita siitä, että ylipäätään sain jotain opetusta pääaineessani ja kursseja suoritetuksi. Proffamme kun ei suhtautunut mitenkään kovin vakavasti opetusvelvollisuuteensa, hän mm. oli täysin tavoittamattomissa vapun jälkeen. Itselläni ei olisi parikymppisenä tytöntyllerönä ollut pokkaa tehdä asiasta valitusta, mutta "tädeillä" onneksi oli. Nyt olen itse lähdössä aikuisopiskelijaksi, hakemaan hiukan käytännönläheisempää osaamista samalta alalta. Yritän olla sitten hiljaa niillä teoriatunneilla, joilla mahdollisesti tiedän mielestäni asioista enemmän tai paremmin kuin opettaja, tähän olen onneksi saanut harjoitusta työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekee ryhmätyöt ihan oikeasti ryhmässä? Tässä vinkki jos teitä on monta luotettavaa ja tekevää tyyppiä. Teette vuorotellen ne ryhmätyöt yksin ja kaikkien nimet alle. Ihan turhaa vääntäytyä jonkun harkan takia "tapaamisiin" tai muutenkaan stressata yhteensovituksesta. 

Tervemenoa työelämään, siellä kun isoimmassa osassa monilla aloilla ovat juuri ryhmässä toimimisen taidot. Siinähän vasta omat kyvyt tulevat esiin suhteessa muihin, ja löytyy hyvä "rooli", paikka jota osaat pelata hyvin. Itse opinnoissani korostin ryhmäpuolta ja hakeuduin ryhmätöihin. Vaikka juuri niitä karvaitakin kokemuksia tuli yhtä lailla. Sinä saatat olla jo aikuinen, mutta nuorille antaisin ihan päinvastaisen vinkin kuin sinä. Jos handlaat ryhmätekemisen, handlaat jo paljon siitä mitä työyhteisöissä ja asiakkaiden kanssa tulee vastaan. Eihän sitä ryhmätyön aihetta enää muista kukaan, eikä se ole päätarkoitus hommassa!

Mulla on parempaakin tekemistä kuin opetella ryhmätyötaitoja. Luulin, että olen yliopistossa enkä lastentarhassa tai ala-asteella. Onneksi meitä on muitakin, jotka ovat oppineet perus ryhmätyötaidot viimeistään lukiossa, niin voi nyt keskittyä opiskeluun eikä leikkimiseen.