Onko oikeasti olemassa pariskuntia, jotka eivät "päästä" toista yksikseen ulkomaille?

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on ihan ymmärrettävää, ettei se käy, että toinen lomailee yksin. C'moon, miksi olla edes pariskunta, jos sillä ei ole mitään merkitystä? Jaetaan vain joku jääkaappi vai, ja seksielämä? Kyllä mä ainakin ajattelen, että toisen halu (omanikin) mennä erikseen lomalle ilman toista on aivan sama kuin sanoisi, että en välitä suhteestamme enää pätkääkään.

No on aika heikoissa kantimissa suhde, jos halu tehdä joskus jotain itsekseen tai vaikka kavereiden kanssa tarkoittaa sun mielestä sitä, ettei välitä enää suhteesta pätkääkään. Aatella, jos kävis vaikka kavereiden kanssa kylpylälomalla viikonloppuna, oishan se nyt ihan kamalaa! Kai sitä voi ihminen haluta olla parisuhteessa ja rakastaa toista vaikkei kokp ajan hengitettäiskään samaa ilmaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä yhtään näitä "kun ollaan patiskunta, niin totta kai haluamme tehdä aina kaiken yhdessä" -tyyppejä. Mulle parisuhde tarkoittaa kahta erillisyä ihmistä jotka haluaa elää yhdessä mutta olla silti erillisiä ihmisiä joilla on omiakin kiinnostuksen kohteita ja omaa elämää. Mulle on tärkeetä että mulle tapahtuu asiota myös ilman puolisoani. Niinpä matkustelen yksin, kavereiden kanssa, äitini kanssa, harrastuporukoideni kanssa ja toli myös mieheni kanssa.

Minä olen meistä parempi tuloinen, joten yhteisetkin reissut on yleensä mun maksettava. Mielelläni tietysti välillä maksankin. Mieskin saa reissailla omikseen, mutta niihin saa keksiä rahat itse.

Parisuhd tuskin tarkoittaa sinulle kovin suurta sitoutumistakaan toiseen? Et ole lähtenyt siihen ajatuksena, että se on elämäsi ainoa tai viimeinen parisuhde ja ellei se onnistu niin olet naurettava? Koska jos parisuhteesi ei onnistu olet valinnut väärin tai sinussa on muuta vikaa. Kumman valitset erotessasi?

Miksi ihmeessä ajattelet etten olisi sitoutunut? Kyllä tässä ollaan ihan tosimielellä nyt oltu yhdessä jo 15 vuotta. En tajua miten se, että molemmilla on omia menoja ja reissuja on pois sitoutumisesta.

Mutta en mä silti ajattele, että kukaan olis naurettava jos ei joku parisuhde onnistu. Ja voihan se ero tulla sellaisillekin jotka on jo vaikka 30 vuotta tunteneet niin kauheesti onnistuneensa.

Meille sitä sitoutumista on just se, että vaikka me ei olla kylki kyljessä joka päivä (nytkin olen työmatkalla), niin kotiin toistemme luokse haluamme aina palata. On kiva käydä vaikkapa matkalla ystävän kanssa, mutta on myös ihanaa palata kotiin rakkaan luo.

Vierailija kirjoitti:

On niitä. On myös niitä, jotka eivät päästä toista yksikseen baariin.

Mä en käsitä miksi tällaiset ihmiset edes ovat parisuhteessa. Ei parisuhde ole vankila, kyllä siinä kummallakin on vapaus tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Silloin on lyönyt hynttyyt yhteen väärän ihmisen kanssa, jos toisen joutuu pakottamaan mieleisekseen.

sinkku n39

Mä en taas oikein ymmärrä sitä, että joku yleensä haluaisi lähteä vaikkapa työporukan kanssa kylpylälomalle viikonlopuksi... Voi ällö. Ihan kivoja työkavereita on mutta ei kyllä mitään hinkua nähdä ketään heistä töiden jälkeen esim. viikonloppureissun merkeissä. Mies ja perhe menee kyllä ehdottomasti edelle. Toki meitä on erilaisia. Onneksi ollaan miehen kanssa samanlaisia.

Jaha, joissain suhteissa on mukavampaa vitsillä sanoa, ettei pääse, kuin todeta, ettei taaskaan ole rahaa matkaan. Onpa vitsikästä.

Muistan senkin kerran, kun oli valmisteilla työporukan matka, jolle mies ei halunnut päästää minua. Sillä tavalla olisi kelvannut, että hän olisi voinut jollain konstilla tuppautua mukaan, mutta pelkän työporukan kanssa ehdottomasti ei. Onneksi juuri ja juuri tuon palkintomatkan ehdot eivät työsuhteessa täyttyneet, eikä tarvinnut sillä kertaa riidellä.

Muutenkin kränää tulee omista menoista vapaa-aikana. En saisi jäädä yökylään edes omille vanhemmilleni. Ei tarvitse kertoa, mitä mieltä meidän suhteesta, tiedän muutenkin.

Omistushaluiset: tapatte parisuhteenne.

Vierailija kirjoitti:

Niin toikin on varmaan yksi ero suhteissa - onko reissannut ennen suhdetta vai ei. Ts. Mihin on tottunut.

Itse tapasin mieheni jo lukiossa. Eipä ole yksin tullut matkusteltua :D ollaan miehen kanssa "kasvettu yhteen" näissä asioissa, ja meillä on sama kokemuspohja matkustukseen. Tuntuis oudolta lähteä kavereiden kanssa, varsinkaan kun ryyppyreissut ei kiinnosta. Ei oo kukaan kyllä 15 vuoteen pyytänytkään toisissaan. Kavereita kyllä on. Kavereiden kanssa ei vaan usein oo lomat rahat ja perhekuviot synkronoituna ;)

Mitä ihmettä sä oikein selität?! Mistä lähtien lomamatkat kaveri(e)n kanssa on ollut jotain ryyppyreissuja? Millaisia kavereita sulla on jos niiden kanssa ei voi matkallakaan tehdä muuta kuin ryypätä?

Vierailija kirjoitti:

Onko oikeesti olemassa pariskuntia,jotka haluaa lähteä yksin ulkomaille?

On. Minä kärsin lentopelosta, enkä halua rajoittaa sen takia mieheni menemisiä. Jos hän haluaa lähteä vaikkapa johonkin Euroopan suurkaupunkiin viikonlopuksi katsomaan lempibändiään, hänellä on siihen kaikki oikeus ja vapaus. Ja jos taas minä haluan lähteä "tyttöjen" kanssa Tallinnaan tai mökkeilemään, minulla on siihen yhtäläinen oikeus ja vapaus. Ja vastaavasti hän saa tehdä "poikien" vaellus- tai mökkireissuja. Samoin käyn välillä jossain lapsuudenperheeni ja/tai lähisukulaisteni kanssa, ja joskus mies on mukana, joskus ei.

Jos minulla ei olisi lentopelkoa, matkustaisimme varmaan paljon enemmän yhdessä. Nyt meidän yhteiset matkamme suuntautuvat Suomeen ja lähialueille autolla, junalla tai laivalla. Mutta vaikka lentäisinkin, niin minusta silti myös erikseen tehtävät matkat kuuluvat ihan normaaliin elämään, jos siis elämäntilanne muuten sen sallii ja suhteen osapuolet kokevat sellaiseen tarvetta ja halua. Onneksi me olemme molemmat mieheni kanssa samanlaisia, eli tykkäämme matkustaa sekä keskenämme että muiden läheisten kanssa.

Näistä "ei tietenkään matkustella erikseen, ollaan kasvettu yhteen/halutaan samoja juttuja/jne"-tapauksista olisi aina mielenkiintoista kuulla se toisenkin puoliskon rehellinen  mielipide. 

Meillä mies reissaa jonkin verran työkseen, ettei lomilla viitti nykyään.

Mä käyn kunkin lapsen kanssa, yhden kanssa juurikin Lontoossa viikonloppu ja toisen kanssa ruska-aikaan vaellettiin Saariselällä...

Kavereiden kanssa joskus piipahdetaan jossain kaupunkikohteessa. Äitiä pitää vouhottaa Tallinnassa.

Viihdytään hyvin toistemme kanssa. Reissattiin vuosia nuorempana kaksin.

Mies on kyllä vähän jämähtänyt, että pitääkin puhua se kahdestaan reissuun. Kesällä on luvannut lähteä vaeltajamuksun kanssa Euroopan metsiin, kun muut ollaan harrasteleirillä Bulgariassa.

Me matkustellaan niin harvoin että sen puolesta olisi kiva mennä yhdessä. Toisaalta olen myös mustasukkainen ja ongelmia luottamuksessa, joten ajatus siitä että mies lähtisi yksinään reissuun tuntuu pahalta. Onnekseni miehellä ei tällaisia sunnitelmia ole ollut. Jos sellaisia tulee niin en mä sitä tietenkään voi kieltää. Kyllä mua silti harmittaisi ja varmaan pitäisi käydä asiasta keskustelua..

Vierailija kirjoitti:

Vai onko tuo vain urbaanilegenda? Eri asia tietysti, jos molemmat haluavat aina matkustaa yhdessä tai kumpikaan ei halua matkustaa ollenkaan, mutta luulisi aika harvassa olevan niiden parien, joilla matkustusmieltymykset osuvat 100 % yhteen.

Me emme halua matkustaa yksin, emmekä kyllä oikeastaan tällä hetkellä edes yhdessä (siis, matkustaminen ei ole nyt ajankohtaista, seurassa ei ole vikaa).

Onko tää matkustelujuttu jotenkin isokin juttu kaikkien elämässä? Olen nuorena nähnyt paljonkin maailmaa, mutta nykyään ei jotenkin kiinnosta koko juttu.

Mä ymmärsin niin että ap:n aloituksessa "päästäminen" johtuisi mustasukkaisuudesta eikä esim rahatilanteesta tms. Jokainen toki tajuaa ettei perheen ruokarahojen käyttö yhden reissuun voi olla oikeudenmukaista.

Mutta jos toinen torppaa kaikki reissut ja kavereiden tapaamiset vain mustasukkaisuudesta - sitä en ymmärrä. Eihän ketään voi omistaa ja tuo vain saa tilanteen kärjistymään (toivottavasti toinen ymmärtää lähteä tällaisesta suhteesta ajoissa!!)

Eri asia sitten jos matkustaa työkseen tarpeeksi (myös ns insentiivejä joissa pidetään hauskaa) eikä halua enää lomia viettää erillään. Näin meillä, rakastamme yhdessä reissaamista eikä kohteista tule koskaan ongelmaa.

Tähän mennessä lomareissut on tehty kyllä yhdessä, matkamieltymykset kohtaavat hyvin. Jos kummallakin on lomaa, olisi hassua ettei sitä vietetä yhdessä, ehkä olisin hieman pettynytkin. Matkustelemme myös erikseen, nämä reissut on sovitettu yhteisen loma-ajan ulkopuolelle, olen nyt lähdössä viikoksi eurooppaan, vieläpä ainoana naisena ja osittain yhteimajoituksella, eikä mies minua kieltänyt lähtemästä. Hänellä on silloin työviikko normaalisti Suomessa. Kesällä käyn yleensä viikonlopun äitini kanssa kaupunkilomalla ja tämäkin kummallekin ok. Mies reissuaa jonkin verran työmatkoja ulkomaille ja halutessaan on vapaa viettämään kohteessa vaikka muutaman ylimääräisen päivän. Onneksi tykätään reissata yhdessä lomilla, vaikka ei täällä toista kielletä muutakaan tekemästä, vaikkakin parisuhteessa on luonnollista että on yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tekemistä, viihdytään toistemme seurassa.

Me ollaan kyllä matkusteltu erikseenkin, mutta ne on olleet lähinnä työmatkoja (mies) ja mulla matkoja Suomeen perhesyiden vuoksi.

Lomat me matkustellaan perheenä ja joskus ollaan miehen kanssa käyty pidennettyjä viikonloppureissuja ihan kahdestaan. Meillä matkailumaku menee yksiin ja on helppo päättää mihin mennään. Lomaa on kuitenkin aika vähän vuosittain, joten me tykätään viettää lomat yhdessä.

Parisuhteita nyt vaan on erilaisia ja ei se tee parisuhteesta yhtään sen parempaa tai huonompaa jos reissataan vaikka aina yksin tai kavereiden kanssa tai aina pariskuntana. Jokainen eläköön elämänsä niinkuin haluaa.

Me nyt vaan tykätään matkustaa yhdessä ja yleensä ovat lapsetkin mukana. Ei ahdista kumpaakaan olla aina lomalla yhdessä/perheenä. Meillä on myös pari tuttavaperhettä joiden kanssa reissataan yhdessä ja sukulaistenkin kanssa on tehty pari matkaa.

Arjessa olemme ihan tarpeeksi erossa toisistamme ja koko perhe on harvoin samaan aikaan kotona.

Työmatkojakin on. Meille sopii tällainen parisuhde ja taitaa toimia hyvin kun olemme olleet yhdessä jo 25 vuotta.

Eikö tässä ketjussa ole vielä niitä "perhe on yksikkö" -ihmisiä? Niitä, joissa vanhemmat eivät voi mennä edes lapsettomiin häihin, koska... No, koska perhe on yksikkö!

Jotenkin oksettaa tällaiset ap:n tapaiset aikuiset ihmiset jotka luulee oman elämäntyylin ja parisuhdemallin olevan parempi kuin muiden ja ihmetellään muiden erilaisia valintoja ja arvoja!

Ap tekee ukkonsa kanssa niinkuin haluaa ja naapurin pirjo ja pera tekeekin toisin ja minä ja mieheni jotain muuta. Ja luultavasti kaikilla meillä on juuri sellainen parisuhde ja elämä kuin haluamme.

Itsensä korostaminen ja omien valintojen nostaminen muiden valintoja paremmaksi on aina noloa.

Muka ihmetellään onkos joku asia muilla toisin kuin itsellä...juu ei varmaan ole kun kaikki elää just samanlailla kuin ap ja muuta vaihtoehtoa ei ole tai se on väärin.

Meitä ihmisiä on niin erilaisia. Silti välillä ihmettelen, kuinka paljon ihmiset rajoittuvat parisuhteissaan. Kuten joku tuolla jo mainitsi, niin parisuhde on vierekkäin kasvamista ja toista kasvussa tukemista. Parisuhde on tavallaan syvempi versio ystävyyssuhteesta, koska se on yleensä myös seksuaalisesti intiimi suhde. MIksi ihmisillä on sitten niin suuri vaatimuslista parisuhteissa? "Et saa tehdä sitä, et saa tehdä tätä". Näitä juttuhan ei usein sanota suoraan kumppanille mutta annetaan ymmärtää ettei hyvä heilu jos toinen vaikka lähtee toteuttamaan afrikkaan haaveilemansa safarin kuukaudeksi. ELÄMÄ tapahtuu mun mielestä myös parisuhteissa ja sen ei tarvitse olla sitä että nyhjätään puolison kainalossa koko ajan. Luottamus ja uskollisuus, todellinen yhteys pariskunnan välillä ei ainakaan omassa ajatusfilosofiassa lähde siitä, että kun ollaan yhdessä niin ollaan jotenkin läheisempiä. Läheisyys on mulle sitä, että on henkinen yhteys, jaetaan ajatusmaailma ja pystytään puhumaan syvällisiä. Ei sitä, että olemme aina ja koko ajan samassa paikassa. 

Parisuhde ei millään pysty tarjoamaan meillä elämän koko sisältöä. Eikä sen kuulukaan, jokaisessa ihmisessä on puolia jotka antavat meille eri asioita. Muut ihmiset, parisuhde mukaan lukien siis täydentävät elämäämme. Tietenkin puolison kanssa on kiva mennä ja tehdä, varsinkin jos lomailutyyli on aivan samanlainen, tai nähdään kotona muuten vähän jne.

Mutta seriously, olen näköjään todella uniikki lumihiutale ajatuksineni täällä *shocked*

En pääsisi ystäväporukassa.. Sukulaisten kanssa kyllä ja lapset mukana. Parin vuoden välein jaksan tapella itseni käymään ulkona kaverien kanssa. Tiedän, mitä tästä ajatellaan ja elämäni on kyllä aika köyhä sisällöltään, kun oikein mitään en voi tehdä, mutta ei tästä ole voimia lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Niin toikin on varmaan yksi ero suhteissa - onko reissannut ennen suhdetta vai ei. Ts. Mihin on tottunut.

Itse tapasin mieheni jo lukiossa. Eipä ole yksin tullut matkusteltua :D ollaan miehen kanssa "kasvettu yhteen" näissä asioissa, ja meillä on sama kokemuspohja matkustukseen. Tuntuis oudolta lähteä kavereiden kanssa, varsinkaan kun ryyppyreissut ei kiinnosta. Ei oo kukaan kyllä 15 vuoteen pyytänytkään toisissaan. Kavereita kyllä on. Kavereiden kanssa ei vaan usein oo lomat rahat ja perhekuviot synkronoituna ;)

Minäkin olen ollut lukiosta lähtien mieheni kanssa yhdessä, yhdessä kohta melkein 25 vuotta. Ollaan kasvettu yhteen, meillä on reissujen suhteen saman tyyppinen maku ja ollaan matkusteltu yhdessä niin Suomessa kuin ulkomailla. Silti kummallakin on omat jutut, joilla käydään ilman puolisoa. Mies käy välillä jossain urheilutapahtumissa miesporukalla, itselläni on omat reissut naisporukalla (nämä tosin yleensä koti-Suomessa).