Lääkäri kieltäytyi antamasta hedelmöityshoitoja
Onko tästä syystä kieltäytyminen ihan ok?
Olemme 27v ja 33v pari, meillä on ennestään esikoinen 1,5v. Esikoinen sai alkunsa ivf-hoidolla ja suunnittelimme menevämme jonoon uudestaan, jos saisimme vielä lapsen.
Vaan kuinka ollakaan, lääkäri sanoi että meidän tulisi suostua hoitoon, jossa alkiot seulottaisiin, niin että kaikki sellaiset heitetään roskiin joilla on minun suvustani geeni, joka lisää riskiä joihinkin syöpiin. Siis aikuisiällä, lapsuuteen tämä geeni ei vaikuta. Suvussani on ollut erittäin vähän syöpää geenistä huolimatta.
Mietimme hetken ja soitin että kieltäydymme, koska kuitenkin syövän riski on suht pieni, meille jäisi seulonnasta vain vähän alkioita ja iso riski ettei raskaus ala, ja että esikoistammekaan ei ole seulottu. Eikä tämä vaikuta lapsuuteen, aikuisuuteen mitenkään vaan sitten vanhana EHKÄ voi kehittyä syöpä.
No, lääkäri totesi että ei ymmärrä meitä ja että ei sitten hoitoja. Emme pääse jonoon, emmekä saa enää lisää lapsia. Sain myös kuulla, että minun ei olisi koskaan, ikinä pitänyt lisääntyä. Ja suhtautuminen lapseemme tuolla käynnillä oli kamalaa.
Olen vaan itkenyt monta päivää. Oliko tuo päätös ihan oikein?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lääkäri suostui hoitoihin vasta kun suostuttiin, että lapselle saa asentaa tietokoneen päähän, että siitä tulee kyborgi O.O Hetki mietittiin, mutta suostuttiin lopulta. Kyllähän lapsen kavereita noi antennit ihmetyttää, mutta muuten on mennyt hyvin 😊
Tämä tosin yksityisellä puolella, kun julkisella eivät suostunut hoitoja tekemään, mies kun on Marsista kotoisin.
Hienoa, että jaksetaan tehdä pilaakin. Mua tämä ahdistaa todella.. Ap.
No juttujen perusteella on muutama vaihtoehto:
A) Jätät jotain oleellista kertomatta, liioittelet, muuntelet totuutta tai muuta vastaavaa
B) Puhut ihan täyttä kakkaa (todennäköisempää)
Jos kerrot ihan oikeasti mitä on käynyt, niin sitten voi tulla niitä kunnollisia vastauksiakin. Mahdollista tosin vain skenario A:ssa.
Niin ei, meidän esikoista ei testata. Hän saa itse käydä aikuisena geenitestissä, jos haluaa. Tämä on luokiteltu sen verran vähemmän akuutiksi, että lapsia ei testata ja aikuisetkin vapaaehtoisesti. Siksi tuntuu geeniseulonta hullulta alkiovaiheessa. Minusta tämä johtaa siihen, että kaikki erilaisuus karsitaan.
Ihmetyttää myös, miksi minun päätös on niin vakava asia joillekin. Tehän voitte seulotuttaa geeninne, keitä omat sairaudet huolettaa. Mutta hybäksykää myös ne jotka eivät niin tee. Ap.

Jos kerta et tahdo muiden mielipidettä niin miksi tulit tänne vinkumaan?
No minäpä kerron tiivistetysti mitä oikeasti on käynyt:
Menimme ensikäynnille lisääntymislääketieteen klinikalle ***:siin. Tuttu lääkäri otti vastaan. Esikoinen oli mukana, koska emme olleet saanut hänelle hoitajaa.
Lääkäri ultrasi, totesi että kaikki ok mutta kirjoitti Terolutit epäsäännöllisten kuukautisten takia ja ilmoitti, että kun menemme ivf-hoitoon, niin alkiomme pitää mielellään seuloa geenin vuoksi, joka minulla on. Sanoimme että mietimme asiaa, olimme yllättyneitä. Lääkäri sanoi esikoista pojaksi, vaikka on ilmiselvästi tyttö ja puettu punaisiin ja totesi sitten, että edellinen raskaus oli siinä mielessä virhe, kun ei tiedä onko erikoisella tätä geeniä.
Minun piti soittaa. Soitin ja sanoin ettemme suostu hoitoon. Lääkäri sanoi että ei sitten tekisi hoitoa ollenkaan ja että toivottavasti en tulisi luonnollisesti raskaaksi.
Kyseessä on perinnöllinen oireyhtymä, joka voi aiheuttaa hyvälaatuisia kasvaimia, joille usein, kuten minun kohdallani ei tehdä mitään. Joskus erittäin, erittäin harvoin kasvaimet voi olla myöhemmällä iällä pahanlaatuisia. Tämä voidaan seuloa aikuisilta, vapaaehtoisilta joiden suvussa on tätä geeniä. Pakko seulontaan ei ole mennä. Minulla ja monella muulla tämä ei ole vaikuttanut elämään millään tavalla. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Kun en ole tekemässä "syöpäsairasta hoidettavaa" vaan lapsen jolla ehkä voi tulla aikuisena hyvälaatuisia kasvaimia, tai ehkä ei. Ap.
Syövästähän sinä aloitusviestissä puhuit. Kesken ketjun muutat sitten, että hyvänlaatuisia kasvaimia. Tai ehkä ei niitäkään. Oletatko saavasi myötätuntoa?
Tämä on ollut osa mun elämää aina ja ei ole vaikuttanut mitenkään. Ja olen niin tottunut, kun ei tämä ole elämään vaikuttanut että siksi seulonta tuntuu hullulta. Jos tästä olisi jotain haittaa ajattelisin eri tavalla. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun en ole tekemässä "syöpäsairasta hoidettavaa" vaan lapsen jolla ehkä voi tulla aikuisena hyvälaatuisia kasvaimia, tai ehkä ei. Ap.
Syövästähän sinä aloitusviestissä puhuit. Kesken ketjun muutat sitten, että hyvänlaatuisia kasvaimia. Tai ehkä ei niitäkään. Oletatko saavasi myötätuntoa?
Kirjoitin että syöpää aiheuttava tekijä alussa, koska pelkäsin että paljastun jos sanon että harvinainen geeni joka aiheuttaa hyvälaatuisia kasvaimia. Nyt voin kyllä paljastua, mutta oli pakko selventää. Ap.
Vierailija kirjoitti:
No minäpä kerron tiivistetysti mitä oikeasti on käynyt:
Menimme ensikäynnille lisääntymislääketieteen klinikalle ***:siin. Tuttu lääkäri otti vastaan. Esikoinen oli mukana, koska emme olleet saanut hänelle hoitajaa.
Lääkäri ultrasi, totesi että kaikki ok mutta kirjoitti Terolutit epäsäännöllisten kuukautisten takia ja ilmoitti, että kun menemme ivf-hoitoon, niin alkiomme pitää mielellään seuloa geenin vuoksi, joka minulla on. Sanoimme että mietimme asiaa, olimme yllättyneitä. Lääkäri sanoi esikoista pojaksi, vaikka on ilmiselvästi tyttö ja puettu punaisiin ja totesi sitten, että edellinen raskaus oli siinä mielessä virhe, kun ei tiedä onko erikoisella tätä geeniä.
Minun piti soittaa. Soitin ja sanoin ettemme suostu hoitoon. Lääkäri sanoi että ei sitten tekisi hoitoa ollenkaan ja että toivottavasti en tulisi luonnollisesti raskaaksi.
Kyseessä on perinnöllinen oireyhtymä, joka voi aiheuttaa hyvälaatuisia kasvaimia, joille usein, kuten minun kohdallani ei tehdä mitään. Joskus erittäin, erittäin harvoin kasvaimet voi olla myöhemmällä iällä pahanlaatuisia. Tämä voidaan seuloa aikuisilta, vapaaehtoisilta joiden suvussa on tätä geeniä. Pakko seulontaan ei ole mennä. Minulla ja monella muulla tämä ei ole vaikuttanut elämään millään tavalla. Ap.
Elintosinsanoen lääkäri oli asiallinen mutta sinä paisuttelit yli ihan joka ainoan aspektin. Eli sinä olit väärässä ja törkeä vääristellessäsi asioita.
Minua ihmetyttää että ap on jo ainakin kahdesti kirjoittanut "erikoinen" esikoista tarkoittaessaan, ei r ja s-kirjain edes ole ihan lähekkäin näppäimistössä. Muutenkin kirjoitusvirheitä riittää ja ulosanti on sekavaa ja ristiriitaista.
Joko provo tai sitten lääkäri teki ihan oikean päätöksen.
Hei AP, ymmärrän sinua täysin. Klinikat eivät voi pakottaa ketään mihinkään seulontoihin. Minä ajattelen hedelmöityneen munasolun olevan jo ihminen, minkä vuoksi en voisi itse seulontoihin osallistua ainakaan siinä mielessä, että "vialliset" alkiot menisivät roskiin. Tiedän, ettei moni ajattele asiasta samalla tavalla kuin minä ja suon sen heille. Toivoisin muiden ihmisten vastaavasti kunnioittavan omaa näkemystäni. Sinun kohdallasi varmaan on samoin.
Otat nyt yhteyttä teitä kaltoin kohdelleen lääkärin esimieheen tai häntä valvovaan viranomaiseen. Tee asiasta valitus. Minusta saamanne kohtelu kalskahtaa melkein rodunjalostukselta.
Yksityiset klinikat eivät saa mitään tietojanne ilman teidän lupaanne. Sekin on siis mahdollisuus. Jos päädytte yksityiselle puolelle, teidän ei myöskään ole pakko kertoa siellä geenivirheestä, jos ette halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te luulette, että jo suvusta löytyy tietty geeniperimä, niin lapsia ei saa tehdä perinteisin menetelmin, koska silloin ei päästä testaamaan munasolua?
Siis luuleeko kuka? En itse huomannut kenenkään kommenteissa tuollaista uskomusta. Jos pystyy lisääntymään omin avuin niin siitä vaan, tässähän on puhuttu geenivirheen tahallisesta eteenpäin siirtämisestä kun vaihtoehtona olisi karsia ne vaiheessa jossa kukaan ei kärsi.
Eli tahallasi halusit ymmärtää väärin? Mieti nyt kahdesti, onko lääkärin etiikan mukaista kieltää terveen ihmisen lisääntyminen siksi, että hänellä voi olla geenivirhe? Silloin lapset kiellettäisiin kaikilta!
Minä en tajua kahta asiaa: mikäli sairaudessa tulee beningejä tuumoreita (=kasvaimia, jotka noudattavat kasvun rajoja eivätkä haittaa), mutta kuitenkin riski maligneihin on olemassa (esimerkkinä NF tai meningioma), niin mitä ihmeen haittaa siitä seulonnasta olisi? Mielestäni olen nähnyt tällaisen aloituksen aiemminkin täällä.
Siitähän voidaan keskustella onko järkevää kieltäytyä seulonnasta, mutta kun kyseessä ei ole mikään kuolemaan johtava sairaus, niin päätös on potilaan.
Ihan oikeatiko lääkäri teki oikein, kieltäessään meiltä hoidot kokonaan, koska kieltäydyimme? Kun aluksi kuitenkin sanoi että kyse on valinnasta?
Sehän on sama kuin sanoisit vaikka diabeetikoille, että et saa lisääntyä ellei varmisteta ettei lapsella ole diabetes riskiä.
Ja onko tuo tosiaan oikein sanottu, että edellinen raskaus oli virhe ja toivottavasti et raskaudu? Vain koska emme suostunut seulontaan? Ap.
Lääkäri oli ulkomaalainen ja vasta etsinyt infoa tästä geenistä. Siksikin tulee mieleen, että jos on vaikka saanut liian vakavan käsityksen tms. koska tuo että ei hoitoja tuntuu aika rajulta. Ap.
No hei, mulle on sanottu abortissa että ihan oikein kun ei siitä lapsesta olisi mitään tullutkaan. En silti alkanut lääkäristä lapsellisesti kantelemaan. Sanoi vain suoraan, kuten myös sun kohdalla.

Eli mahdollistat lääkärille törkeilyn, kun et kerro kenellekään? Ap.
Jos hyvänlaatuinen kasvain tulee esim. aivolisäkkeeseen, voi se olla erittäin vaarallinen. Tuollaisessa tilanteessa kannattaisi ehdottomasti osallistua seulontaan, kun sellainen on saatavilla ja sitä tarjotaan. Miksi et halua tervettä lasta? Ap:n kirjoitustapa ja jääräpäisyys tuovat mieleeni nimimerkin "ammattivalittaja" jostain syystä.
Ei pidä paikkaansa. Suomessa ei ole alkioseulontaa aloittajan kertomalla tavalla.
Sikiöseulonnat ovat AFP -amnionneste ja nislapussiseulaa yleisimmin. Nämä ovat siis sikiöseuloja.
Geenitestit ovat aivan eri asia ja alkioita ei testata aloittajan kuvaamalla tavalla eikä yksittäisen lääkärin ehdotuksesta tai toimesta. 551
Hyi olet oksettava ap. Sinulle tarjotaan asiaa minkä monet toivovat saavansa jotta terve lapsi syntyy ja sinä nostat kauhean draamailun. En usko että lääkäri on sanonut puoliakaan siitä mitä sanot. Sanot vain ne jotta ihmiset säälisivät sinua ja tukisivat sinun näkemystäsi.