Lääkäri kieltäytyi antamasta hedelmöityshoitoja
Onko tästä syystä kieltäytyminen ihan ok?
Olemme 27v ja 33v pari, meillä on ennestään esikoinen 1,5v. Esikoinen sai alkunsa ivf-hoidolla ja suunnittelimme menevämme jonoon uudestaan, jos saisimme vielä lapsen.
Vaan kuinka ollakaan, lääkäri sanoi että meidän tulisi suostua hoitoon, jossa alkiot seulottaisiin, niin että kaikki sellaiset heitetään roskiin joilla on minun suvustani geeni, joka lisää riskiä joihinkin syöpiin. Siis aikuisiällä, lapsuuteen tämä geeni ei vaikuta. Suvussani on ollut erittäin vähän syöpää geenistä huolimatta.
Mietimme hetken ja soitin että kieltäydymme, koska kuitenkin syövän riski on suht pieni, meille jäisi seulonnasta vain vähän alkioita ja iso riski ettei raskaus ala, ja että esikoistammekaan ei ole seulottu. Eikä tämä vaikuta lapsuuteen, aikuisuuteen mitenkään vaan sitten vanhana EHKÄ voi kehittyä syöpä.
No, lääkäri totesi että ei ymmärrä meitä ja että ei sitten hoitoja. Emme pääse jonoon, emmekä saa enää lisää lapsia. Sain myös kuulla, että minun ei olisi koskaan, ikinä pitänyt lisääntyä. Ja suhtautuminen lapseemme tuolla käynnillä oli kamalaa.
Olen vaan itkenyt monta päivää. Oliko tuo päätös ihan oikein?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet itkenyt monta päivää niin selväähän on, että päätöksesi kieltäytyä hoidoista ei ollut oikea.
Lääkärin kommentti siitä, ettei sun olisi koskaan pitänyt lisääntyä, oli taas täysin epäasiallinen. Tee tuon kommentin perusteella valitus lääkäristä.
Mietin kyllä seulontaakin vielä, mutta se tuntuu väärälle. Mitä jos otetaan "terve" alkio, joka alkaa kehittyä ja vammautuukin vaikka synnytyksessä? Jolloin taas "sairas" olisikin voinut elää terveemmän elämän? Sanovatko sitten että voi harmi, Kun saitte kuitenkin vammaisen lapsen ja antavat ymmärtää että vammainen lapsi ei ole minkään arvoinen? Itselleni ei ole väliä, lapsi on yhtä rakas ja tärkeä. Ap.
Entäs jos se geenivammainen lapsi vammautuu entisestään synnytyksessä? Sitten teillä olisi tuplavammainen. Aivan älytön aivopieru. Kaikkea voi käydä ja tapahtua, se ei kuitenkaan tee paskasta perimästä toivottavampaa. Teillä on velvollisuus teidän mahdollista tulevaa lasta kohtaan.
On niin korkealentoista taas. Kokeiletko että miten hullua voit kirjoittaa niin että ihmiset vielä uskoo? Mulla tökkäs heti tuohon että lääkäri sanois ettei ois pitäny saada lapsia. :p
Olen ollut monessa ivf:ssa kolmella eri klinikalla. Missään ei edes kaukaisesti seulottu mitään sairauksia tai ollut tuollaista mentaliteettia. Todella vaikea uskoa. Mutta jos ei ole provo, niin mene yksityiselle.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä on joku sairausgeeni tai periytyvä alttius. Suomessa ei tehdä seulontoja, joissa etsitää sikiöstä tai sukusoluista syöpägeeneä, ellei perhe sitä erikseen pidä kriteerinä. Tuollainen ap:n esittämä rotuhygienia kun ei ole laillista.
Olisikin niin, että ei olisi laillista. Niin pahalta tuntuu vieläkin ja itkettää. Jos asia olisi esitetty edes vähän varovaisemmin. Nyt tuntee itsensä vaan paskaksi, jolla ei ole oikeutta lisääntyä. Ap.
Niin ja yhdelle kommentoijalle, meillä oli erikoinen mukana ensiläynnillä kun ei ollut hoitajaa silloin. Sori kirjoitusvirheet, itken nytkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet itkenyt monta päivää niin selväähän on, että päätöksesi kieltäytyä hoidoista ei ollut oikea.
Lääkärin kommentti siitä, ettei sun olisi koskaan pitänyt lisääntyä, oli taas täysin epäasiallinen. Tee tuon kommentin perusteella valitus lääkäristä.
Mietin kyllä seulontaakin vielä, mutta se tuntuu väärälle. Mitä jos otetaan "terve" alkio, joka alkaa kehittyä ja vammautuukin vaikka synnytyksessä? Jolloin taas "sairas" olisikin voinut elää terveemmän elämän? Sanovatko sitten että voi harmi, Kun saitte kuitenkin vammaisen lapsen ja antavat ymmärtää että vammainen lapsi ei ole minkään arvoinen? Itselleni ei ole väliä, lapsi on yhtä rakas ja tärkeä. Ap.
Entäs jos se geenivammainen lapsi vammautuu entisestään synnytyksessä? Sitten teillä olisi tuplavammainen. Aivan älytön aivopieru. Kaikkea voi käydä ja tapahtua, se ei kuitenkaan tee paskasta perimästä toivottavampaa. Teillä on velvollisuus teidän mahdollista tulevaa lasta kohtaan.
Entä esikoinen? Miksei halunneet seuloa häntä? Eikö hän nyt ole sinunkaan mielestä minkään arvoinen, koska hänellä saattaa olla tämä geeni? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Kuulutko johonkin uskontokuntaan?
Öö, tuskin kristilliseen, jos kerran ivf:ssä synnytetään eläviä alkioita, joista osa aina heitetään roskikseen. Pelastavassa uskossa oleva ei tee sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut monessa ivf:ssa kolmella eri klinikalla. Missään ei edes kaukaisesti seulottu mitään sairauksia tai ollut tuollaista mentaliteettia. Todella vaikea uskoa. Mutta jos ei ole provo, niin mene yksityiselle.
Ei ole provo. Harkitaan jos menisi yksityiselle. Ei se kyllä tätä pahaa ja järkyttynyttä oloa poista. Ap.
Älä ap kuuntele näitä palstalaisia. Totuus on että lapsesi on ihan yhtä arvokas kuin muutkin, vaikka hänellä onkin sairausgeeni.
En ole uskova.. Ei kai uskonto liity mitenkään? Ap
Vierailija kirjoitti:
Älä ap kuuntele näitä palstalaisia. Totuus on että lapsesi on ihan yhtä arvokas kuin muutkin, vaikka hänellä onkin sairausgeeni.
Voi jessus, siitähän tässä onkin kysymys että se sairas lapsi ei ole yhtä ARVOKAS kuin terve... O_o
Itse olisin vain tyytyväinen, jos fataalia geeniä kantavat solut karsittaisiin pois. Mutta sinä olet niin saastaisen itsekäs, että haluat toisen lapsen hinnalla millä hyvänsä. Vaikka hän joutuisi kärsimään syövästä. Mutta sinä sait toisen lapsen, joten kaikki kunnossa.
Kysypä mieheltäsi, mitä se lääkäri teille oikein sanoi. Vaikutat juuri sellaiselta tyypiltä, joka muuntaa mielessään mustan valkoiseksi.
Vierailija kirjoitti:
On niin korkealentoista taas. Kokeiletko että miten hullua voit kirjoittaa niin että ihmiset vielä uskoo? Mulla tökkäs heti tuohon että lääkäri sanois ettei ois pitäny saada lapsia. :p
Aika monille näyttää menneen läpi. Käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet itkenyt monta päivää niin selväähän on, että päätöksesi kieltäytyä hoidoista ei ollut oikea.
Lääkärin kommentti siitä, ettei sun olisi koskaan pitänyt lisääntyä, oli taas täysin epäasiallinen. Tee tuon kommentin perusteella valitus lääkäristä.
Mietin kyllä seulontaakin vielä, mutta se tuntuu väärälle. Mitä jos otetaan "terve" alkio, joka alkaa kehittyä ja vammautuukin vaikka synnytyksessä? Jolloin taas "sairas" olisikin voinut elää terveemmän elämän? Sanovatko sitten että voi harmi, Kun saitte kuitenkin vammaisen lapsen ja antavat ymmärtää että vammainen lapsi ei ole minkään arvoinen? Itselleni ei ole väliä, lapsi on yhtä rakas ja tärkeä. Ap.
Entäs jos se geenivammainen lapsi vammautuu entisestään synnytyksessä? Sitten teillä olisi tuplavammainen. Aivan älytön aivopieru. Kaikkea voi käydä ja tapahtua, se ei kuitenkaan tee paskasta perimästä toivottavampaa. Teillä on velvollisuus teidän mahdollista tulevaa lasta kohtaan.
Entä esikoinen? Miksei halunneet seuloa häntä? Eikö hän nyt ole sinunkaan mielestä minkään arvoinen, koska hänellä saattaa olla tämä geeni? Ap.
En ole mitenkään kritisoinut huonolla perimällä varustettuja ihmisiä, vaan ihmisiä jotka ehdoin tahdoin haluavat synnyttää heitä lisää. Onko "geenivirheetön" lapsi vähemmän rakas? Vähemmän arvokas? Eikö semmoinen lapsi mielestäsi ole elämän arvoinen? Luonnollisesti useimmille molemmat olisivat yhtä rakkaita, mutta miksi haluat väkisin kasvattaa lapsesi mahdollisuutta sairauksiin? Huonolla tuurilla tuosta geenivirheestä seuraa todella kurja elämä.
Ehkä silloin oli eri käytännöt, ehkä tämä kaikki tosiaan tapahtui Porvoossa, tai ehkä lääkäri koki että yksi lapsi on ok kun ei mistään rajuimmasta virheestä ollut kyse. En tiedä miten lapsettomuushoidoissa menetellään, mutta monissa muissa tilanteissa lääkärillä on myös omaa harkinnanvaraa.
Provotehtailijan tyylin tunnistaa. Ainut joka kirjoittaa kappaleen loppuun Ap. Siis näin:
PROVoPROVoPROVoPROVoPROVoPROVoPROVoPROVoPROVoPROVoPROVoPROVo. Ap.
Joka 3. saa syövän. Geenipoliisimammojen mukaan heidän ei olisi ikinä pitänyt syntyä? Paitsi niiden, jotka sairastuvat tupakoinnin, auringonoton yms. takia...
Miehen kanssa yhdessä ollaan mietitty, joten kyllä hän tietää mitä lääkäri sanoi, oli käynnillä mukanakin.
Nyt vaikuttaa että hyperventiloin jo niin ja täällä niin harva uskoo, että parempi poistua täältä. Parempi itkeä ja rauhoittua muualla. Ap.
Ei millään pahalla, mutta kuulostat todella epätasapainoiselta tai hormoonien varassa lentävältä. Hyvin vaikea uskoa, että noita asioita on oikeasti sanottu vaan kehität ne nyt jostakin omasta päästäsi. Kuulostat aivan äidiltäni, jolla ei ole tippaakaan huumorin- tai tilanteentajua, älykin kortilla.
Mitkä on ne oikeat perusteet, ettette halunneet tätä seulontaa? Oliko se se, että raskautumisen todennäköisyys laskee vai se, että käyttämällä seulontaa nyt toisella kerralla, osoittaisitte ettei teidän ensimmäinen lapsi ole teille arvokas?
Ensimmäiseen syyhyn sanoisin, että jos teidän esikoinen on 1,5-vuotias, ei yritystä voi olla kovin pitkään takana. Onko teillä jokin erityinen kiire raskautua, esim. ikä? Miksei siis voisi koettaa tällä uudella tavalla ensin ja sitten myöhemmin vaihtaa taktiikkaa, jos ei tämä pure.
Toiseen syyhyn: Eiköhän ne lääkärit ekalla kerralla olisi ehdottaneet jotain vastaavaa, JOS siitä olisi silloin tiedetty. Ehkä kehitys on tässä välissä mennyt eteen päin? Niin yksinkertaista. Ei ollut teidän asia tehdä vaativia lääketieteellisiä päätöksiä silloin reilut pari vuotta sitten, joten miksi ihmeessä uuden avun vastaanottaminen oisi minkäänlainen kannanotto eikoista kohtaan?
Koeta nyt hyvä ihminen rauhoittua!
Ihan mielenkiinnosta, miten lääkäri sitten tiesi, että kannat kyseistä syöpägeeniä? Miksi se on testattu, jos et halua, että lastasi seulotaan mahdollisen geenivirheen takia? Jos itselläni olisi mahdollisuus valita tilanteessasi seulonta, ottaisin sen ehdottomasti. Toki muiden mahdollisten geenivirheiden määrään se ei vaikuta.
Hyvä, painu vittuun mutanttisi ja paskojen geeniesi kanssa
Totta.
Itsekin käsitin tämän vasta kun perinnöllisyyslääkärit sen minulle rautalangasta väänsi. Sitä ennen pidin itseäni kelvottomana jne. Kuitenkin olen onnellinen ihminen, elätän itseni, olen tasapainoinen.
Moni toisten oikeutta lapsensaantiin kritisoiva ei ole asiaa ymmärtänyt.
16