Suurin osa likaisilla neuloilla pistetyistä on suhtautunut tietoon rauhallisesti. Miten sinä olisi treagoinut?
"Hus on onnistunut tavoittamaan lähes kaikki potilaat, jotka ovat voineet altistua tartuntataudeille käytettyjen neulojen takia, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen. Ainoastaan yhtä potilasta ei ole vielä saatu kiinni.
Järvisen mukaan tavoitettujen potilaiden reaktiot ovat vaihdelleet, mutta suurin osa on suhtautunut tietoon rauhallisesti. Joukossa ei ole lapsia tai alaikäisiä.
Noin parikymmentä potilasta on mahdollisesti altistunut tartuntataudeille käytettyjen neulojen takia eilen Helsingissä Huslabissa Kampissa. Tartuntariski on äärimmäisen pieni.
STT
Kommentit (63)
Tottakai tiedotteessa kerrotaan suurimman osan suhtautuneen rauhallisesti. Suurin osa? Rauhallisesti? Ovat epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia ilmaisuja.
Itse suhtautuisin rauhallisesti. Tartunnan riski on mahdollinen, mutta pieni.
Korvauksia on mahdollisuus hakea ja saada. Luulen että tuo on heille jo kerrottu.
Luitteko uutisia? Tässä virhe on tapahtunut siinä, että käytettyjä ruiskuja ei ole laitettu umpiastiaan, vaan avonaiseen roskislaatikkoon. Roskislaatikot pitää tyhjentää päivällä sekä vuoron päätteeksi. Laatikkoa ei oltu tyhjennetty ja hoitaja ilmeisesti sekoitti nämä käytetyt vanhan mallisiin puhtaisiin neuloihin, saman tyyppiset suijakuoret. Labrassa on heti otettu uusi malli käyttöön eli ei enää avonaisiin laatikoihin käytettyjä. Sympatiat hoitajalle! Ammattitaitoa, että ilmoitti asiasta heti huomattuaan virheen. Moni ois saattanu jättää tekemättä.
Mutta asiaan, itse olisin ollut rauhallinen, ehkä vähän epäuskoinen tapahtuneesta. Olisin käynyt kaikki seurantakäynnit ja vaatinut tuloksia ja todennäköisyyksiä tartunnoista. Uutisessa sanotaan, että kaikki käynnit ja rokotteet kulukorvataan.
Ei se hyvältä olisi tuntunut, vaikka esim hiv tarttuu huonosti koska virus on ollut neulassa sen verran pitkään. Olisin halunnut seikkaperäistä selvitystä koska ei mahdu päähän miten moinen on edes mahdollista. Näin terveydenhoidon ammattilaisena ihmetyttää suuresti miten riskijäteastiasta otetaan käytettyjä neuloja????
Jos kerta toisensa jälkeen on käyttänyt "huomaamattaan" vanhoja, edellisen päivän neuloja, en todellakaan pitäisi mahdottomana sitä, että olisi käyttänyt siinä yhtäkkiä edelliseen potilaaseen käyttämäänsä neulaa. Siinä ei silloin puhuta kyllä mistään yön yli kuivuneista neuloista ja minimaalisesta tautiriskistä.
Kannattaa varmaan muistaa tämäkin vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikoksia hyväksytään, kun joku voisi jättää kertomatta, että teki rikoksen?
Vahinko (vaikkakin vakava) on kuitenkin eri asia kuin rikos.
Vahinko on rikos, jos se aiheutuu huolimattomuudesta ja siitä seuraa vamma. Kannattaa lukea rikoslain 21. luku, jos asia on epäselvä.
10 § (21.4.1995/578)
Vammantuottamus
Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
11 § (21.4.1995/578)
Törkeä vammantuottamus
Jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etenkään, jos käytäntö on seurannut bonusten tavoittelusta, taloudellinen motiivi rikolliseen tekoon on aina raskauttava.
Linnaa tuosta voi saada, jos vahinko on syntynyt.
Kerrotko mulle, mitkä on labrahoitajan bonukset??? Tai millä motiiveilla HUSissa työskentelevä hoitaja voi tienata muuta kuin peruspalkkansa ja mahdolliset vuorolisät?
No ihan oli uutisissa tuosta.
http://yle.fi/uutiset/huslab_palkitsee_ripeasta_naytteenotosta__toimitu…
En tiedä millaisia nuo turvaneulat ovat, että niistä ei huomaa että ne ovat käytettyjä, ilmeisesti niitä ei tarvitse heti laittaa sellaiseen pistoastiaan, että niitä ei sieltä pysty kaivamaan ilman väkivaltaa, sinänsä hyvä, kai.
Toisaalta, eikö tuolla oteta ihan tavallista ihmisiltä ihan tavallisia verinäytteitä, kuinka usealla siellä muka on hiv tai hepatiitti ja osuu juuri siihen neulaan, jolla minua tökättäisiin.
Sen verran usein olen itse saanut varoa pistosta insuliinineulasta kun olen dementikkoa "piikittänyt", että en kyllä jaksaisi kauheasti tuostakaan hötkyä, kävin kokeissa ja eläisin sen mukaan, elämä nyt on.
Hienoa että Suomessa ollaan rehellisiä näissä asioissa, se hoitajan moraali.
Vierailija kirjoitti:
Niin äärimmäisen olematon mahdollisuus sairastua, että en ymmärrä vouhotusta enkä vouhottaisi, vaikka olisin itse yksi "uhreista". En myöskään ymmärrä hiv:n mainitsemista asiayhteydessä, kaukaa haettua.
Ongelmahan tässä on tuon tason tunarointi. Ei ole mitenkään poissuljettu mahdollisuus, että vastaavaa tapahtuisi isommilla riskeillä ja isommassa mittakaavassa. Kaltaisesi mahdollistavat tällaisen toistumisen ja leviämisen, vakaviin asioihin ei saisi suhtautua olan kohautuksella. Tässä ei ole kyse inhimillisestä virheestä vaan törkeästä laiminlyönnistä.
Rauhallisesti olisin ottanut, mutta olen muutenkin rauhallinen luonteeltani. Olen myös itse sairaanhoitaja ja lukenut mikrobiologiaa sen verran, että tiedän riskin olevan kuitenkin kohtuullisen pieni. Yö unet eivät menisi, mutta vaivaisihan asia tietenkin, niin kauan kuin puhtaat paperit saisi.
Jos tuo käytäntö ko. labrassa on ollut tuommoinen pidempään mitä ylemmästä linkistä luin, on mahdollista että kyseisiä virheitä on käynyt aiemminkin. Kaikkia virheitä ei ehkä ole edes huomattu. Uskon myös, että ihan jokainen näytteenottaja ei olisi toiminut noin rohkeasti kuin tämä henkilö teki. Moni olisi ollut hiljaa.
Suhtautuisin rauhallisesti, mitä nyt illankähmässä saattaisin itkeä tirauttaa elämän epäoikeudenmukaisuutta kun on muitakin huolia juuri nyt. Mitä se riehuminen, raivoaminen tai voivottelu auttaa - tulokset tulee kun tulee ja sitten toimitaan niiden mukaan. Hoitajalla on varmaan kamalaa, tehnyt virheen, tietää sen ja saa odottaa tuomiotaan iän kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Olisin ollut aika rauhallinen. Luultavasti vaatisin pientä korvausta ylimääräisistä verikokeista ja järjestelyistä, vaivasta. Suurempi riski terveydelle on jokapäivä liikenteessä.
Kuinka usein ja keneltä pyydät korvausta näistä jokapäiväisistä liikenneriskeistä? Jos et koskaan, niin miksi pyytäisit mitään (sinun mielestäsi) vielä vähäpätöisemmästä asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Hoitajat on yleisesti ottaen vastuullisia. Sekä omat että muiden virheet ilmoitetaan herkästi. Lääkäreiltä jää usein vakavampiakin rikkeitä ilmoittamatta.
Miten tällaisessa tilanteessa, kun hoitaja on tehnyt virheen tulee mieleen, että hoitajat on vastuullisia? Päinvastaisestahan tuo kertoo.
Lääkäreiden syyttäminen tässä tilanteessa ei oikein paranna hoitoketjun uskottavuutta. Se ja tuon kommentin peukut 10-0 kertoo ennemmin, että ketjussa taitaa olla aika monta hoitajaa, jotka eivät nyt ajatelleet ottaa aiheesta onkeen. Lääkärien virheitä on tottakai syytä miettiä, kun niitä sattuu, mutta kun hoitaja tekee virheen, silloin on enemmän syytä niiden riskien arviointiin vaikka koko terveydenhuoltohan tässä on arvioitavana.
Olisin ihan helvetin ahdistunut, mutta päällepäin tuntuisin varmaan rauhalliselta. Kuka oikeasti ottaa rauhallisesti mahdollisuuden saada hiv?
Vierailija kirjoitti:
"Hus on onnistunut tavoittamaan lähes kaikki potilaat, jotka ovat voineet altistua tartuntataudeille käytettyjen neulojen takia, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen. Ainoastaan yhtä potilasta ei ole vielä saatu kiinni.
Järvisen mukaan tavoitettujen potilaiden reaktiot ovat vaihdelleet, mutta suurin osa on suhtautunut tietoon rauhallisesti. Joukossa ei ole lapsia tai alaikäisiä.
Noin parikymmentä potilasta on mahdollisesti altistunut tartuntataudeille käytettyjen neulojen takia eilen Helsingissä Huslabissa Kampissa. Tartuntariski on äärimmäisen pieni.
STT
Vaatisin miljoona korvaukset.
Toivottavasti olisin älynnyt ottaa yhteyttä roskalehtiin, kertoa kauheista henkisistä kärsimyksistäni ja kääriä rahat kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etenkään, jos käytäntö on seurannut bonusten tavoittelusta, taloudellinen motiivi rikolliseen tekoon on aina raskauttava.
Linnaa tuosta voi saada, jos vahinko on syntynyt.
Kerrotko mulle, mitkä on labrahoitajan bonukset??? Tai millä motiiveilla HUSissa työskentelevä hoitaja voi tienata muuta kuin peruspalkkansa ja mahdolliset vuorolisät?
En ole se kenelle vastasit, mutta tässä tapauksessa labrahoitajan bonukset viitannee tj:n haastatteluun, jossa hän kertoi tulospalkkiosta nopeasta työnkentelystä, ts. erilliskorvaus 40 näytteenoton jälkeen päivässä.
En olisi vihainen, mutta kyllä tästä yöunet olisi vähäksi aikaa menneet. En tiedä olisinko esittänyt rauhallista huslabille.
Todennäköisesti käyttäytyisin asiallisesti vierasta ihmistä kohtaan, vaan eipä sitä toisaalta tiedä varman päälle, koska suuri pelkotila saattaa tehdä ihmismielelle tepposet, eikä ihminen silloin ole oma itsensä. Mä mahdollisesti en sittenkään käyttäytyisi mallikelpoisesti, jos nyt kuvitellaan että saisin kuulla jonkun hutiluksen mahdollisesti tartuttaneen minuun mm. hivin.
Varmaa kuitenkin on, että asia ei jäisi tuohon ja minä tulisin vaatimaan korvauksia. Asia ei tosiaankaan jäisi siten että minä se vain kiltisti odottelisin viikkojen ajan testituloksia vakavimmista mahdollisista taudeista ja kärsisin nöyränä pelot, ahdistukset ja haitat mitä tilanne toisi elämääni, mm. senkin kun se varsinainen lääkärikäyntihän väärin otettuine testituloksineen olisi luonnollisestikin pilalla ja uusittava. Tulokseenhan ei voi luottaa, joten uusiksi menisi. Virheitä tapahtuu, mutta tärkeää on tietää miksi. Tulospalkkiot labroissa... :/ En vähään aikaan ollut kuullutkaan mitään noin sairasta!
Niin se vaan on, että jos jonkun tahon loputon rahanahneus ajaa tämän juosten kusevan sairaan yhteiskunnan ottamaan kilpajuoksuna labrakokeitakin, ja se AIVAN VARMASTI vaikuttaa työn tarkkuuteen ja oikeaoppiseen mallikkaaseen suorittamiseen sanoo kuka siihen omaan pussiinsa vetäen ihan mitä tahansa, niin uhriksi joutuessani joku maksaisi minulle. Piste. Ja mä jatkaisin ja mä jatkaisin ja mä jatkaisin, kunnes korvaus olisi handussani, ja siinä otettaisiin aivan varmasti huomioon jo olemassa oleva perussairautenikin, joka faktana se pahenisi tilanteen tuottamasta kohtuuttomasta stressistä.
Kehotan kyllä jokaista uhria toimimaan näin, sillä kaikkea ei vaan voi painaa villaisella. Ahneus ajoi tuohon, tuollaista virhettä ei vaan saisi tapahtua, vaikka monenlaista voi noin muuten yrittää ymmärtääkin.
Vierailija kirjoitti:
Olisin ihan helvetin ahdistunut, mutta päällepäin tuntuisin varmaan rauhalliselta. Kuka oikeasti ottaa rauhallisesti mahdollisuuden saada hiv?
Samaa mieltä. Ja jos näytteenotossa on käynyt raskaana olevia tai imettäviä. Heillä on varmasti kamala ahdistus myös lapsen terveydestä.
Hoitajat on yleisesti ottaen vastuullisia. Sekä omat että muiden virheet ilmoitetaan herkästi. Lääkäreiltä jää usein vakavampiakin rikkeitä ilmoittamatta.