Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen huonejako kun kaikille lapsille ei riitä omia huoneita?
30.03.2016 |
Kaksi aikuista, vakituisesti talossa asuva 16-v poika, 2-3 päivää viikossa asuvat 10- ja 11-v pojat sekä vuoroviikoin asuva 8-v tyttö. Käytettävissä 12 m2, kaksi 9 m2 ja 8 m2 huoneet. Miten jakaisitte ne? Isompi asunto tai vanhemmat olkkariin eivät ole vaihtoehtoja.
Kommentit (389)
Vierailija kirjoitti:
Ne 10- ja 11-vuotiaat pojat eivät ole olleet vaikuttamassa siihen, että ap muuttaa lapsineen taloon, EIVÄTKÄ myöskään siihen, että 16-vuotias muuttaakin isälleen. Minusta ap voisi tässä vaikka olla se aikuinen. Lapsilla on vaikea tilanne - uusi äitipuoli, uusi sisarus (ei olekaan pikkujuttu!) ja täysin rikkinäinen uusioperhe. Sitten pitää luopua omasta huoneesta, jakaa huone jonkun kanssa, "sopeutua".
Juu, aikuinen varmasti tajuaa tilanteen ja koettaa sopeutua, mutta lapsesta koko myllerrys tuntuu taatusti pahalta ja oudolta. Lapset eivät ole vaikuttaneet niihin muutoksiin perheessä, miksi he sitten kestävät ne seuraukset?On muuten todella mukava tulla sinne "toiseen kotiin", kun itsellä ei ole siellä mitään. Sitä on vain oikeastaan kylässä. Omat vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias. Nukuin isän vieressä isällä ollessani, mutta kun isä löysi uuden naisystävän, minut siirrettiinkin pois tieltä olohuoneen sohvalle. Ai että olikin aina niin tervetullut olo.
Eli ratkaisu olisikin se, että ap saa oman ylimääräisen makuuhuoneen, jossa on ne yöt, jolloin pojat nukkuvat isän kanssa makuuhuoneen parisängyssä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole lapsia ja täältä tulee taas tämä lapsettoman vihattu koiravertaus, mutta en taas ymmärrä sitä, miten lasten 'riitaisuutta' hoidetaan. Eli ratkaisu on tarjota omaa tilaa ja eristää heidät korkealla seinäkkeellä tai omiin huoneisiinsa? Miten tämä edisauttaa sitä itse ongelmaa eli epäsosiaalista ja epäkunnoittavaa käytöstä?
Koirien reviiririitoihin ratkaisu ei ole eristäminen vaan se, että luodaan puitteet, joissa koirat luottavat omistajaan ja omistaja jakaa resursseja reilusti, EIKÄ SALLI TAPPELUITA VAAN VAATII ASIALLISTA KÄYTÖSTÄ. Muu on ihan silkkaa hulluutta.
Kun pojat muuttivat äitinsä kanssa muualle, veivätkö huonekalut mukanaan, vai jäivätkö huoneet isän luona ennalleen?
Jos 10- ja 11-vuotiaa pojat mahtuvat samaan huoneeseen niin he sinne (12m2) sekä teini, lapsi ja vanhemmat loppuihin huoneisiin. Jos pojat haluavat omat huoneet, niin sitten vanhemmat olkkariin ja lapsille omat huoneet.
Älkää sinetöikö huonejakoa vielä.
Selittäkää lapsille, että nyt tilanne on se, että esimerkiksi seuraavan puolen vuoden aikana arvioitte huonejaon uusiksi ja nykyinen järjestys on tilapäinen. Tämän määräajan loppupuolella sitten käytte pitkän neuvottelun kaikkien kanssa, kuuntelette toiveet, huolet jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka helevetin monta äitiä, isää, äiti- ja isäpuolta tässä tarinassa onkaan???? Ainoa mistä olen huolissani ja joka tarvitsee lisätilaa on postilaatikko jossa näyttää tiuhaan vaihtuvan sukunimet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkö 141 ja 142, että miehellä EI OLE varaa asua tuossa asunnossa yksin. Ap osti eksän osuuden eikä heillä ole yhtään ylimääräistä rahaa. Eli yksin miehellä on varaa kustannuksiltaan puolet nykyiseen asuntoon nähden.
Ymmärrän hyvinkin. Ilmeisesti miehen puolikkaaseen kuuluu vessa, sauna ja autotalli, kun ap päättää makuuhuoneista. 142.
Miten niin päättää? Nythän asiasta yrittää päättää ex, joka omistaa 0 %. Jos asunto omistetaan puoliksi, pitää ap:llä myös olla oikeus ja ap:n lapsella, kokea asunto omaksi kodikseen. Olisi ollut ehkä fiksuinta ostaa uusi asunto niin menneisyys ei vainoaisi.
Nolla prosenttia omistamme myös me vauvalaiset fiksuine mielipiteinemme. Kaikkein fiksuinta olisi seurustella ainakin alkuun eri asunnoista käsin, mutta sitä ei saa ehdottaa, koska aikuisilla on oikeus onneen...
Mistä tiedät, kuinka kauan seurustelua on jatkunut ennen yhteenmuuttoa?
Seurustelua on voinut olla toki vuosikausia, mutta talon omistajien erosta tuskin on kulunut kovin kauan, kun talo on vielä jakamatta.
Tai sitten miehen ex on huomattavan varakas ja ihmisystävällinen henkilö, joka on auttanut miestä asumaan talossa, johon tällä ei ole varaa, hankkien samalla itselle ja lapsille asunnon, jossa lapsilla on omat huoneet.
Kokemukseni mukaan eron (siis lopullisen eron, ei parin eropäätöksen) jälkeen omaisuuden järjestelyihin voi mennä aikaa. Ymmärsin myös, että taloa on yritetty myydä, ja nykyään siinäkin voi mennä helposti kuukausia, vuosikin. Että kyllä siinä ajassa ehtii kummasti seurustella sen verran että tietää haluavansa elää yhdessä. Hyvin todennäköisesti yksi isompi asunto on edullisempi kuin kaksi pienempää. Erityisesti jos se isompi ei ole mennyt järkevällä hinnalla kaupaksi.
Ohiksena huutelen...kyllä minä uusperhekuvioissa odottelisin kuule pikkusen pitempään, kuin kuukausia, tai jopa vuoden (??), ennen kuin ehdottaisin yhteenmuuttoa. Odottaisin kuule ihan vuosia, koska uusperhekuviot ovat ihan eri juttu, kuin kaksi lapsetonta sinkkua miettimässä parisuhdettaan. Muutamat kuukaudet, tai yksi vuosi eivät ole millään muotoa pitkä aika. Lapsena ja teininä vuosi tuntui ikuisuudelta, mutta aikuisena tuo aika tuppaa menemään nopeammin. En ymmärrä AIKUISIA ihmisiä, joille vuosi on pitkä aika. Herranen aika, missä pitkäjänteisyys, järki ja maltti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia ja täältä tulee taas tämä lapsettoman vihattu koiravertaus, mutta en taas ymmärrä sitä, miten lasten 'riitaisuutta' hoidetaan. Eli ratkaisu on tarjota omaa tilaa ja eristää heidät korkealla seinäkkeellä tai omiin huoneisiinsa? Miten tämä edisauttaa sitä itse ongelmaa eli epäsosiaalista ja epäkunnoittavaa käytöstä?
Koirien reviiririitoihin ratkaisu ei ole eristäminen vaan se, että luodaan puitteet, joissa koirat luottavat omistajaan ja omistaja jakaa resursseja reilusti, EIKÄ SALLI TAPPELUITA VAAN VAATII ASIALLISTA KÄYTÖSTÄ. Muu on ihan silkkaa hulluutta.
Lasten riitaisuuteen tuo ei olekaan hyvä ratkaisu, mutta (esi-)murrosikäisiin hormonihuuruisiin höyrypäihin ei auta järkipuhe samalla tavalla. Murrosikäinen tarvitsee omaa rauhaa, koska ärsyyntyy helposti yksityisyyden puutteesta. Moni aikuinen ja lapsi elää mielellään yhteisöllisesti, mutta tarvitsee omaa rauhaa ollessaan kiihtynyt tai poissa tolaltaan. Ongelma on, että murrosikäinen on herkässä mielentilassa ja poissa tolaltaan yleensä 24/7.
Murrosikäistenkin epäkunnioittavaan käytökseen täytyy puuttua, mutta mainitsemasi epäsosiaalinen käytös on useimmille murrosikäisille pakottava tarve. Mielestäni sekä aikuisille että lapsille on hyvän elämänlaadun kannalta tärkeää, että heillä on jokin paikka, jossa saavat tarvittaessa hengähtää yksin, mutta murrosikäisellä tämä tarve korostuu.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia ja täältä tulee taas tämä lapsettoman vihattu koiravertaus, mutta en taas ymmärrä sitä, miten lasten 'riitaisuutta' hoidetaan. Eli ratkaisu on tarjota omaa tilaa ja eristää heidät korkealla seinäkkeellä tai omiin huoneisiinsa? Miten tämä edisauttaa sitä itse ongelmaa eli epäsosiaalista ja epäkunnoittavaa käytöstä?
Koirien reviiririitoihin ratkaisu ei ole eristäminen vaan se, että luodaan puitteet, joissa koirat luottavat omistajaan ja omistaja jakaa resursseja reilusti, EIKÄ SALLI TAPPELUITA VAAN VAATII ASIALLISTA KÄYTÖSTÄ. Muu on ihan silkkaa hulluutta.
Huomaa kyllä, että sinulla on kokemusta koirien, eikä ihmisten kasvattamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo 10 ja 11 -vuotiaat haluavat todennäköisesti jo parin vuoden päästä kokoaikaisesti omat huoneet, viimeistään teini-iässä. Vaikka olin itse isäni luona siskoni kanssa vain osan viikosta, kärsin siitä, että minulla ei ollut isän luona omaa huonetta, vaan jouduin jakamaan sen siskoni kanssa. Riitelimme siskon kanssa tuona aikana useasti, emme vain mahtuneet samaan huoneeseen. Ja isän luokse meno tuntui aina ahdistavalta, kun tiesi, että siellä ei saa olla rauhassa missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia ja täältä tulee taas tämä lapsettoman vihattu koiravertaus, mutta en taas ymmärrä sitä, miten lasten 'riitaisuutta' hoidetaan. Eli ratkaisu on tarjota omaa tilaa ja eristää heidät korkealla seinäkkeellä tai omiin huoneisiinsa? Miten tämä edisauttaa sitä itse ongelmaa eli epäsosiaalista ja epäkunnoittavaa käytöstä?
Koirien reviiririitoihin ratkaisu ei ole eristäminen vaan se, että luodaan puitteet, joissa koirat luottavat omistajaan ja omistaja jakaa resursseja reilusti, EIKÄ SALLI TAPPELUITA VAAN VAATII ASIALLISTA KÄYTÖSTÄ. Muu on ihan silkkaa hulluutta.
Huomaa kyllä, että sinulla on kokemusta koirien, eikä ihmisten kasvattamisesta.
Joo, ja huomaan sen itsekin. Siksi toinkin sen esille enkä yrittänyt mitenkään peitellä osaamattomuuttani tai ihmetystäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
16-vuotiaalle oma rauhallisin huone. Käykö lukiota tai muuttanut sen takia isälleen että pääsi paikkakunnalle opiskelemaan? Tarvitsee siis oman rauhan kouluhommilleen ja on ainoa joka asuu siellä joka päivä! Siinä on hieman hankalaa keskittyä fysiikan lakeihin kun velipuolet sun muut äpäräiset itkee kenenkä vuoro on koskea siihen parempaan pleikkariohjaimeen ja tytöillä on aina joku barbinkenkäkriisi.
Vierailija kirjoitti:
Nuo 10 ja 11 -vuotiaat haluavat todennäköisesti jo parin vuoden päästä kokoaikaisesti omat huoneet, viimeistään teini-iässä. Vaikka olin itse isäni luona siskoni kanssa vain osan viikosta, kärsin siitä, että minulla ei ollut isän luona omaa huonetta, vaan jouduin jakamaan sen siskoni kanssa. Riitelimme siskon kanssa tuona aikana useasti, emme vain mahtuneet samaan huoneeseen. Ja isän luokse meno tuntui aina ahdistavalta, kun tiesi, että siellä ei saa olla rauhassa missään.
Tuo on totta. Tämän vuoksi tuo vaatehuoneesta pelihuone -suunnitelma olisi hyvä, jos pojat joutuvat huoneen jakamaan. Kun alkaa veljen naama pänniä, voi marssia pelihuoneeseen, huutaa mennessään "painu helvettiin!" ja läimäistä oven perässään kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhemmat eivät voi nukkua olohuoneessa?
Entäpä jos vanhemmat nukkuisivat olohuoneessa vuoroviikoin, eli silloin kun tyttö on talossa? Huone olisi silloin tytön, kun hän on kotona ja vuoroviikoilla sitten vanhemmat voisivat nukkua siellä. Sisustus toki täytyisi sitten miettiä jotenkin järkevästi, mutta eiköhän se onnistuisi. Toinen vaihtoehto voisi olla, että tyttö saisi omakseen sen ison huoneen ja sieltä rajattaisiin vanhemmille makuusoppi. Tyttö tosin sitten joutuisi nukkumaan teidän kanssanne samassa huoneessa, mutta jälleen, oikealla sisustuksella sekin voisi toimia.
Olen varmaan hirvittävän itsekäs, mutta pidän itsestään selvänä että kun me miehen kanssa maksamme asumisen (ja asumme talossa jatkuvasti), meillä on myös oikeus pysyvään omaan makuuhuoneeseen.
ap
No huhhuh! Meinaatko tosissasi että lasten kuuluisi maksaa osansa asumisestaan, mutta nyt kun olette miehen kanssa auliisti suostuneet kustantamaan myös lasten osuuden, niin teillä on sitten jotain erityisoikeuksia.
Yksi vaihtoehto on myös, ettei kellekään lapselle omaa huonetta. Vaan jaatte sopivat parit ja yksi huone sitten lasten työ/leikki/peli/tv-huoneeksi. Näin meillä on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Nuo 10 ja 11 -vuotiaat haluavat todennäköisesti jo parin vuoden päästä kokoaikaisesti omat huoneet, viimeistään teini-iässä. Vaikka olin itse isäni luona siskoni kanssa vain osan viikosta, kärsin siitä, että minulla ei ollut isän luona omaa huonetta, vaan jouduin jakamaan sen siskoni kanssa. Riitelimme siskon kanssa tuona aikana useasti, emme vain mahtuneet samaan huoneeseen. Ja isän luokse meno tuntui aina ahdistavalta, kun tiesi, että siellä ei saa olla rauhassa missään.
16-vuotias tuskin kauaa nurkissa pyörii. Käynee lukiota tai amista, asunut tähän asti äidin kanssa; eiköhän pian tule mukaan kuvioihin tyttis ja jatko-opiskelu tai työpaikka. Neljän vuoden päästä 16-vuotias on kaksikymppinen ja lentänyt omilleen. Silloin sitten aikuiset siirtyvät siihen isoimpaan makuuhuoneeseen ja muut huoneet jaetaan lopuille lapsille. Jos nyt vielä sitten asutaan tässä perhekuviossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhemmat eivät voi nukkua olohuoneessa?
Entäpä jos vanhemmat nukkuisivat olohuoneessa vuoroviikoin, eli silloin kun tyttö on talossa? Huone olisi silloin tytön, kun hän on kotona ja vuoroviikoilla sitten vanhemmat voisivat nukkua siellä. Sisustus toki täytyisi sitten miettiä jotenkin järkevästi, mutta eiköhän se onnistuisi. Toinen vaihtoehto voisi olla, että tyttö saisi omakseen sen ison huoneen ja sieltä rajattaisiin vanhemmille makuusoppi. Tyttö tosin sitten joutuisi nukkumaan teidän kanssanne samassa huoneessa, mutta jälleen, oikealla sisustuksella sekin voisi toimia.
Olen varmaan hirvittävän itsekäs, mutta pidän itsestään selvänä että kun me miehen kanssa maksamme asumisen (ja asumme talossa jatkuvasti), meillä on myös oikeus pysyvään omaan makuuhuoneeseen.
ap
No huhhuh! Meinaatko tosissasi että lasten kuuluisi maksaa osansa asumisestaan, mutta nyt kun olette miehen kanssa auliisti suostuneet kustantamaan myös lasten osuuden, niin teillä on sitten jotain erityisoikeuksia.
Tuskin ap asiaa tarkoitti noin, vaan yritti luultavasti ilmaista, ettei hyväksy curling-vanhemmuutta ja sitä, että aikuiset ihmiset hyppivät täysin ipanoiden pillin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
16-vuotiaalle oma rauhallisin huone. Käykö lukiota tai muuttanut sen takia isälleen että pääsi paikkakunnalle opiskelemaan? Tarvitsee siis oman rauhan kouluhommilleen ja on ainoa joka asuu siellä joka päivä! Siinä on hieman hankalaa keskittyä fysiikan lakeihin kun velipuolet sun muut äpäräiset itkee kenenkä vuoro on koskea siihen parempaan pleikkariohjaimeen ja tytöillä on aina joku barbinkenkäkriisi.
Kysyit muuttaako opiskelun takia
Ja nyt jo mielikuva fysiikan opiskelusta
No sillä exällä ei ole mitään sanottavaa tähän.
Itse tiedätte parhaiten lastenne persoonat: kuka on introvertti, kuka nauttii seurasta jne. Päättäkää sen mukaan. Epäreilu ei saa olla, eli jos kaikki selvästi haluavat oman huoneen, pitää keksiä joku kompromissi, vaikka sitten niin että teettekin yhden oleskeluhuoneen ja kaksi jaettua lasten makkaria.
Minä sanoisin kahdestakin syystä, että 10- ja 11-vuotiaat pojat samaan huoneeseen. Ensinäkin a) ovat ilmeisesti ainoat "täyssisarukset" keskenään, joilla on muutenkin vähiten ikäeroa ja b) oleilevat vähiten ap:n talossa (keskimäärin 2-3 vrk viikossa, kun taas 16-vuotias 7 vrk viikossa ja 8-vuotias joka toinen viikko eli keskimäärin 3,5 vrk viikossa). Näille kahdelle isoin 12 neliön huone, se jaetaan korkeilla tilanjakajilla molempien omaksi reviiriksi, ja vaatehuoneesta tehdään yhteinen peliluola.
Moni on täällä vedonnut, että tuon ikäiset ovat niin riitaisia, ettei heitä voi laittaa sisaruksen kanssa samaan huoneeseen, ja että tuon ikäisillä pojilla alkaa olla murrosikä käsillä ja hormonitoiminta vilkasta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nuo pojat saavat olla 4-5 vrk viikosta yksin omissa huoneissaan. Eikö se riitä, jos sinä aikana saa huudattaa musiikkia, runkata ja pyöriä rauhassa hämärillä sivuilla. Ja mikäli ovat kovia riitapukareita, niin ei varmaan ole haitaksi 2-3 päivää viikossa harjoitella käytöstapoja ja toisen huomioon ottamista. Ostakaa pojille vaan laadukkaat kuulokkeet ja jakakaa huone niin, ettei kummallakaan ole näköyhteyttä toisiinsa, niin voivat omissa sopeissaan elellä niin kuin toista ei olisikaan. Ja mistäs sitä tietää, vaikka veljekset tykkäisivätkin viettää aikaa yhdessä ja pelailisivat paljon peliluolassa sulassa sovussa.