Uusperheen huonejako kun kaikille lapsille ei riitä omia huoneita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vanhemmat eivät voi nukkua olohuoneessa?

Entäpä jos vanhemmat nukkuisivat olohuoneessa vuoroviikoin, eli silloin kun tyttö on talossa? Huone olisi silloin tytön, kun hän on kotona ja vuoroviikoilla sitten vanhemmat voisivat nukkua siellä. Sisustus toki täytyisi sitten miettiä jotenkin järkevästi, mutta eiköhän se onnistuisi. Toinen vaihtoehto voisi olla, että tyttö saisi omakseen sen ison huoneen ja sieltä rajattaisiin vanhemmille makuusoppi. Tyttö tosin sitten joutuisi nukkumaan teidän kanssanne samassa huoneessa, mutta jälleen, oikealla sisustuksella sekin voisi toimia.

Olen varmaan hirvittävän itsekäs, mutta pidän itsestään selvänä että kun me miehen kanssa maksamme asumisen (ja asumme talossa jatkuvasti), meillä on myös oikeus pysyvään omaan makuuhuoneeseen.

ap

Ap vanhempien KUULUU maksaa asuminen ja järkätä JOKAISELLE lapselle hyvä elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomata, että perheessä on kaksi tärkeää jäsentä, nimittäin ne pari yötä viikossa piipahtavat 10- ja 11-vuotiaat pojat. Kenenkään muun asumismukavuudella ei ole väliä, kunhan pojat saavat pitää vanhat huoneensa. Ap:n tyttärellä varsinkaan ei ole mitään väliä, nukkukoon vaatehuoneessa tai vanhempien makkarin nurkassa, mitä väliä, eihän tyttö käy kuin joka toinen viikko. Eikä silläkään ole mitään väliä, että isä ehkä haluaisi nukkua rauhassa oman puolisonsa kanssa omassa makuuhuoneessa omassa talossaan, ei tietenkään, olkkariin vaan. Mitäs läksi. Kaikkien muiden pitää sopeutua uuteen tilanteeseen paitsi syyttömien poikarassukoiden.

En ota kantaa huonejärjestelyihin, mutta ainakin nuo pojat ovat menettäneet ydinperheensä "useita kuukausia, ehkä jopa vuosi sitten", kuten joku tässä määritteli, ja siihen he ainakin ovat syyttömiä. Siksi näkisin, että nyt voitaisiin edetä tässä asiassa rauhallisesti.

Totta kai pojat ovat syyttömiä ydinperheensä hajoamiseen. Siitä huolimatta he ovat samalla viivalla muiden uusperheen lasten kanssa tässä uudessa tilanteessa, jokaisen on tehtävä myönnytyksiä muiden hyväksi. Ei se niin mene, että kaksi jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja muut vaihtelevat huonetta ja sänkyä sen mukaan kuka sattuu olemaan kotona. Kun lapsia on enemmän kuin vapaita huoneita, ilman muuta samaan laitetaan saman ikäiset, samaa sukupuolta olevat ja vähiten talossa aikaa viettävät biologiset sisarukset.

Minä kyllä kysyisin asiaa vähän lapsiltakin.

Samaa mieltä.

Ihmisiä ne lapsetkin ovat. Tässä heidän oletetaan luopuvan “saavutetuista eduista” “yhteiseksi hyväksi”;  ilman että heillä on oikeasti äänioikeutta, Heidän asemansa oman vanhemman elämässä on jo muutenkin heikentynyt. He joutuvat periaatteessa kestämään pelkästään uuden systeemin tuomat menetykset, ilman mitään uusia rakkauksia korvaamaan ja tuomaan  *parempaa*  tilalle. Saati sen luomaa motivaatiota sopeutua.

Aikuinen laittaisi vastaavassa tilanteessa hanttiin. Lapsen on oletusarvoisesti pakko sopeutua, enkä väitä etteikö näin tulsi olla käytännössäkin. Jos pojat luopuvat huoneistaan, se kannattaa ainakin huomioida uhrauksena.

Olen uusperheen vastustaja, mutta tällaisen lässytyksen samaten. Mitä, jos vanhempi kuolee tai vammautuu tai vaan muuttuu yh:ksi tms. Tai lapsi itse sairastuu. Tai vanhempi jää ikityöttömäksi tai ihan mitä vaan. Minun mielestäni on väärin opettaa lapsi olemaan kestämättä elämän vastoinkäymisiä. Niitä saa surra, niistä saa pahoittaa mielensä, mutta niitä väistämättä tulee jossain vaiheessa elämää. Niitä ei voi loputtomiin peitellä tai tasoitella. 

Ymmärsitköhän minut hieman väärin? En puhunut mistään tasoittelusta tai peittelystä, vain tilanteesta jossa lasten elämä on, jo heidänkin tietonsa mukaan, muuttunut nopealla aikataululla entistä vaikeammaksi.

Tarkoitin, että lastakin voi kohdella kuin ketä tahansa ihmistä, ja ainakin pehmentää laskua osoittamalla että hän on ajatuksissa edelleen tärkeä, vaikka muutoin joutuukin monesta asiasta luopumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä tässä saa olla onnellinen, ettei itse joutunut lapsena noihin uusioperhekuvioihin koskaan. Olisi ollut kyllä mulle todella kova pala luopua omasta ihanasta huoneesta, jonka olin sisustanut ja siivonnut mieleisekseni, ja mikä oli paras paikka talossa leikkiä, lukea, mököttää...

Eikö talossa ole enää mitään huoneen tapaista esim takkahuonetta tms, jonka voisi tuunata tytölle (eikös tyttö ollut se ei-kokoaikaa asuva?) sopivaksi? Sillähän on kuitenkin oma huone toisessa kodissa. Tosin ei myöskään ole hyvä mikään vierassohva keittiön nurkassa -tyylinen, kun muut lapset vielä poikia, niin voi tulla aika ei toivottu/vieras olo omassa kodissa. Mutta monissa tietämissäni neljän makuuhuoneen taloissa on sellaisia saunanjälkeistiloja/kodinhoitohuoneita/takkahuoneita, joista voisi tehdä helpostikin kivan oman sopen.

Ainoa huoneen tapainen on isoimman makuuhuoneen vaatehuone. Teoriassa sinne saisi vajaamittaisen parvisängyn, mutta "huone" olisi ahdas ja hämärä ja sinne pääsisi vain makuuhuoneen kautta. Ei mikään hyvä vaihtoehto.

ap

Voiko tuota isointa huonetta laajentaa poistamalla vaatehuoneen seinän? Laajennetusta makkarista sitten poikkastaan keskeltä halki ja saadaan kaksi pientä makuuhuonetta, joista toinen vanhemmille ja toinen tytölle. 16v menisi sitten 8m2 huoneeseen ja nuoremmat pojat niihin 9m2 huoneisiin.

Makuuhuonetta voisi kyllä laajentaa vaatehuoneen puolelle, mutta kahtia sitä ei pysty jakamaan järkevästi.

ap

Pystyykö mitään muista huoneista jakamaan ja yhdistelemään siten, että kahdesta huoneesta saataisiin kolme pienempää? Et varmaan pohjakuvaa viitsi tänne laittaa? Ihan jotain itse piirrettyä joka vähän antais vaan suuntaa?

Ei pysty jakamaan. Eikä tällä hetkellä ole kyllä varaakaan juuri maalia ja tapetteja kummempaan remontointiin.

ap

Toivottavasti pojille kelpaisi se vaatehuonelaajennus sitten. Tuon ikäisenä voi kyllä olla aika kurjaa joutua samaan huoneeseen veljen kanssa, kun on jo tottunut omaan huoneeseen. Kohta alkaa murrosiät ja senhän tietää, että silloin sitä omaa tilaa etenkin kaipaisi. Toivottavasti pääsette sellaiseen ratkaisuun, joka on kaikille ok. 

Kun nuoremmilla alkaa murrosiät on se vanhin jo varmaankin omillaan ja kaikille liikenee taas oma huone...

Vakituisesti talossa asuvat vanhemmat ja teinipoika. Heille vakituiset huoneet. Käypäläisiä ovat vuoroviikoin asuva tyttö ja 3/7 pojat. Kaksi makuuhuonetta jaetaan siten, että 2 näistä kolmesta saa huoneen määräajaksi (1-12 kk?) ja kolmannelle sisustetaan olohuoneeseen oma soppi kirjahyllyn taakse. Tai kaikki 2 huonetta ovat unisex ja yhteisiä ja kullakin lapsella on vain lukittu kaappi omille tavaroille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomata, että perheessä on kaksi tärkeää jäsentä, nimittäin ne pari yötä viikossa piipahtavat 10- ja 11-vuotiaat pojat. Kenenkään muun asumismukavuudella ei ole väliä, kunhan pojat saavat pitää vanhat huoneensa. Ap:n tyttärellä varsinkaan ei ole mitään väliä, nukkukoon vaatehuoneessa tai vanhempien makkarin nurkassa, mitä väliä, eihän tyttö käy kuin joka toinen viikko. Eikä silläkään ole mitään väliä, että isä ehkä haluaisi nukkua rauhassa oman puolisonsa kanssa omassa makuuhuoneessa omassa talossaan, ei tietenkään, olkkariin vaan. Mitäs läksi. Kaikkien muiden pitää sopeutua uuteen tilanteeseen paitsi syyttömien poikarassukoiden.

En ota kantaa huonejärjestelyihin, mutta ainakin nuo pojat ovat menettäneet ydinperheensä "useita kuukausia, ehkä jopa vuosi sitten", kuten joku tässä määritteli, ja siihen he ainakin ovat syyttömiä. Siksi näkisin, että nyt voitaisiin edetä tässä asiassa rauhallisesti.

Totta kai pojat ovat syyttömiä ydinperheensä hajoamiseen. Siitä huolimatta he ovat samalla viivalla muiden uusperheen lasten kanssa tässä uudessa tilanteessa, jokaisen on tehtävä myönnytyksiä muiden hyväksi. Ei se niin mene, että kaksi jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja muut vaihtelevat huonetta ja sänkyä sen mukaan kuka sattuu olemaan kotona. Kun lapsia on enemmän kuin vapaita huoneita, ilman muuta samaan laitetaan saman ikäiset, samaa sukupuolta olevat ja vähiten talossa aikaa viettävät biologiset sisarukset.

Minä kyllä kysyisin asiaa vähän lapsiltakin.

Samaa mieltä.

Ihmisiä ne lapsetkin ovat. Tässä heidän oletetaan luopuvan “saavutetuista eduista” “yhteiseksi hyväksi”;  ilman että heillä on oikeasti äänioikeutta, Heidän asemansa oman vanhemman elämässä on jo muutenkin heikentynyt. He joutuvat periaatteessa kestämään pelkästään uuden systeemin tuomat menetykset, ilman mitään uusia rakkauksia korvaamaan ja tuomaan  *parempaa*  tilalle. Saati sen luomaa motivaatiota sopeutua.

Aikuinen laittaisi vastaavassa tilanteessa hanttiin. Lapsen on oletusarvoisesti pakko sopeutua, enkä väitä etteikö näin tulsi olla käytännössäkin. Jos pojat luopuvat huoneistaan, se kannattaa ainakin huomioida uhrauksena.

Olen uusperheen vastustaja, mutta tällaisen lässytyksen samaten. Mitä, jos vanhempi kuolee tai vammautuu tai vaan muuttuu yh:ksi tms. Tai lapsi itse sairastuu. Tai vanhempi jää ikityöttömäksi tai ihan mitä vaan. Minun mielestäni on väärin opettaa lapsi olemaan kestämättä elämän vastoinkäymisiä. Niitä saa surra, niistä saa pahoittaa mielensä, mutta niitä väistämättä tulee jossain vaiheessa elämää. Niitä ei voi loputtomiin peitellä tai tasoitella. 

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. Miten lapsia "opetetaan olemaan kestämättä" elämän vastoinkäymisiä? Ainakin tuntemistani ihmisistä parhaiten jaksavat vastoinkäymisiä elämässään ne, joilla on ollut hyvät ja turvalliset ihmissuhteet.

Aloittajan tapauksessa lapset ovat kokeneet jo perheen hajoamisen, ja nyt edessä on uusperheeseen sopeutuminen, joten liian helppo elämä tuskin on heidän merkittävin riskinsä.

Voihan heitä vaikka lohtusyöttää, jos se nyt on noin tärkeää yrittää etsiä turvaa materiasta. Tulee halvemmaksi kuin ylihintainen asunto. 

Eron kokeneena lapsena voin sanoa, että seiniä suurempi turva löytyy rakastavasta vanhemmasta. 

Ulosanti on kärkevää, koska ärsyttää tuo muutamien asenne. Paljon terveellisempää on opettaa lapsille rahan arvo ja elämän realiteetit kuin kannustaa elämään yli varojen ja kulisseissa. Sen lisäksi rakastaa lapsia ja viettää heidän kanssaan aikaa. 

Just ylempänä kirjoitan, etten ota kantaa huonejärjestelyihin. Ja rakkaus nyt tietysti on tärkeintä. Mua ihmetyttää vaan tää asenne, että just vanhempiensa eron kokeneita lapsia pitää karaista, karaista ja karaista, ottaa vanhan kodin huoneet pois ja näyttää heille että ovat "vaan käymässä", ettei heistä vaan tule mitään pullamössöä. Puhuttaisiinko tytöistä samoin?

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko ketjua koska meni hermo "pojille tulee traumoja olet pilanut heidän elämän" komenteihin no voi tziisus miten voi aikuiset ihmiset olla noin typeriä ja kasvattaa omista lapsistaan tietentahtoen minäminäminä tyyppisiä mielensä pahoitajia 10-11v on jo tarpeeksi iso ymmärtämään että asiat eivät aina mene niinkuin satukirjoissa ja joskus täytyy joustaa ja ajatella muitakib kuin vain sitä omaa napaa jos oikeen ymmärsin pojat asuvat talossa 2-3pv viikossa eli viikonlopun uskoisin joten jos he eivät kestä viikonloppua nukkua samassa huoneessa ni voi voi ja lämmin leipä isä voi selittää pojilleen että se että ap tyttärineen nyt muuttaa taloon ja tytöllä nyt on oma huone ja pojilla ei ei tarkoita sitä että talo ei olisi enää heidän kotinsa tai että heidän kotinsa on vallattu kyllä noin isot lapset ymmärtävät jos haluavat ymmärtää tietenkin jos heille tuputetaan oletusta talon valtaamiseata hekin alkavat ajatella asiaa niin ugh olen puhunut

Tämän ketjun typerin kommentti-palkinto menee tälle. =D =D =D

Vierailija kirjoitti:

Vakituisesti talossa asuvat vanhemmat ja teinipoika. Heille vakituiset huoneet. Käypäläisiä ovat vuoroviikoin asuva tyttö ja 3/7 pojat. Kaksi makuuhuonetta jaetaan siten, että 2 näistä kolmesta saa huoneen määräajaksi (1-12 kk?) ja kolmannelle sisustetaan olohuoneeseen oma soppi kirjahyllyn taakse. Tai kaikki 2 huonetta ovat unisex ja yhteisiä ja kullakin lapsella on vain lukittu kaappi omille tavaroille.

Bravo! Näin saadaan lapsi tuntemaan, että hän on kotonaan ja tervetullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomata, että perheessä on kaksi tärkeää jäsentä, nimittäin ne pari yötä viikossa piipahtavat 10- ja 11-vuotiaat pojat. Kenenkään muun asumismukavuudella ei ole väliä, kunhan pojat saavat pitää vanhat huoneensa. Ap:n tyttärellä varsinkaan ei ole mitään väliä, nukkukoon vaatehuoneessa tai vanhempien makkarin nurkassa, mitä väliä, eihän tyttö käy kuin joka toinen viikko. Eikä silläkään ole mitään väliä, että isä ehkä haluaisi nukkua rauhassa oman puolisonsa kanssa omassa makuuhuoneessa omassa talossaan, ei tietenkään, olkkariin vaan. Mitäs läksi. Kaikkien muiden pitää sopeutua uuteen tilanteeseen paitsi syyttömien poikarassukoiden.

En ota kantaa huonejärjestelyihin, mutta ainakin nuo pojat ovat menettäneet ydinperheensä "useita kuukausia, ehkä jopa vuosi sitten", kuten joku tässä määritteli, ja siihen he ainakin ovat syyttömiä. Siksi näkisin, että nyt voitaisiin edetä tässä asiassa rauhallisesti.

Totta kai pojat ovat syyttömiä ydinperheensä hajoamiseen. Siitä huolimatta he ovat samalla viivalla muiden uusperheen lasten kanssa tässä uudessa tilanteessa, jokaisen on tehtävä myönnytyksiä muiden hyväksi. Ei se niin mene, että kaksi jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja muut vaihtelevat huonetta ja sänkyä sen mukaan kuka sattuu olemaan kotona. Kun lapsia on enemmän kuin vapaita huoneita, ilman muuta samaan laitetaan saman ikäiset, samaa sukupuolta olevat ja vähiten talossa aikaa viettävät biologiset sisarukset.

Minä kyllä kysyisin asiaa vähän lapsiltakin.

Samaa mieltä.

Ihmisiä ne lapsetkin ovat. Tässä heidän oletetaan luopuvan “saavutetuista eduista” “yhteiseksi hyväksi”;  ilman että heillä on oikeasti äänioikeutta, Heidän asemansa oman vanhemman elämässä on jo muutenkin heikentynyt. He joutuvat periaatteessa kestämään pelkästään uuden systeemin tuomat menetykset, ilman mitään uusia rakkauksia korvaamaan ja tuomaan  *parempaa*  tilalle. Saati sen luomaa motivaatiota sopeutua.

Aikuinen laittaisi vastaavassa tilanteessa hanttiin. Lapsen on oletusarvoisesti pakko sopeutua, enkä väitä etteikö näin tulsi olla käytännössäkin. Jos pojat luopuvat huoneistaan, se kannattaa ainakin huomioida uhrauksena.

Olen uusperheen vastustaja, mutta tällaisen lässytyksen samaten. Mitä, jos vanhempi kuolee tai vammautuu tai vaan muuttuu yh:ksi tms. Tai lapsi itse sairastuu. Tai vanhempi jää ikityöttömäksi tai ihan mitä vaan. Minun mielestäni on väärin opettaa lapsi olemaan kestämättä elämän vastoinkäymisiä. Niitä saa surra, niistä saa pahoittaa mielensä, mutta niitä väistämättä tulee jossain vaiheessa elämää. Niitä ei voi loputtomiin peitellä tai tasoitella. 

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. Miten lapsia "opetetaan olemaan kestämättä" elämän vastoinkäymisiä? Ainakin tuntemistani ihmisistä parhaiten jaksavat vastoinkäymisiä elämässään ne, joilla on ollut hyvät ja turvalliset ihmissuhteet.

Aloittajan tapauksessa lapset ovat kokeneet jo perheen hajoamisen, ja nyt edessä on uusperheeseen sopeutuminen, joten liian helppo elämä tuskin on heidän merkittävin riskinsä.

Voihan heitä vaikka lohtusyöttää, jos se nyt on noin tärkeää yrittää etsiä turvaa materiasta. Tulee halvemmaksi kuin ylihintainen asunto. 

Eron kokeneena lapsena voin sanoa, että seiniä suurempi turva löytyy rakastavasta vanhemmasta. 

Ulosanti on kärkevää, koska ärsyttää tuo muutamien asenne. Paljon terveellisempää on opettaa lapsille rahan arvo ja elämän realiteetit kuin kannustaa elämään yli varojen ja kulisseissa. Sen lisäksi rakastaa lapsia ja viettää heidän kanssaan aikaa. 

Just ylempänä kirjoitan, etten ota kantaa huonejärjestelyihin. Ja rakkaus nyt tietysti on tärkeintä. Mua ihmetyttää vaan tää asenne, että just vanhempiensa eron kokeneita lapsia pitää karaista, karaista ja karaista, ottaa vanhan kodin huoneet pois ja näyttää heille että ovat "vaan käymässä", ettei heistä vaan tule mitään pullamössöä. Puhuttaisiinko tytöistä samoin?

En kohdistanut sanojani vain sinulle vaan yleisesti tässä ketjussa pesiytyneelle ajatukselle siitä, että juuri pojilla olisi joku erityisasema perheessä. No entäpä pieni tyttö, joka muuttaa vieraan miehen ja kolmen uuden osa-aikaveljen luo? Ja tuo teini, jonka elämä myös muuttuu ihan kokonaan. Heille jokaiselle pitäisi pystyä olemaan oikeudenmukainen ja läsnäoleva ja turvallinen, rakastava vanhempi ja äiti/isäpuoli.

En usko karaisuun ja olen itse rakastava ja hemmotteleva. Mutta materian suhteen uskon realismiin. Se helpottaa kummasti elämässä sitten myöhemminkin, kun on aika hoitaa omia raha-asioita. 

En myöskään ymmärrä tätä ajatusta, että elintaso pysyisi läpi elämän samana tai parainisi nousujohteisesti. Yksineläminen nyt vaan on kalliimpaa kuin yhdessä ja kun vanhemmat jakautuvat, jakautuu heidän omaisuutensakin eikä tuplaannu. 

Se tyttö ei juuri enempää ole talossa kuin ne viikonloppupojat, eri rytmillä vain.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vanhemmat eivät voi nukkua olohuoneessa?[/quote

Hempeilyvaraus.

Paljon sopua ja rakkautta teidän huonejakoon.

Vierailija kirjoitti:

Se tyttö ei juuri enempää ole talossa kuin ne viikonloppupojat, eri rytmillä vain.

Totta. Tyttö vain on pidempiä aikoja kerrallaan, joten tarvitsee kunnollisen nukkumapaikan eikä mitään parin yön patjamajoitusta kirjahyllyn takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vanhemmat eivät voi nukkua olohuoneessa?[/quote

Hempeilyvaraus.

Paljon sopua ja rakkautta teidän huonejakoon.

Toivottavasti tämän muistaa jokainen, jolla lapset jakavat yhteisen huoneen: olohuoneeseen vaan vanhemmat, hus! 

Mä nukuin itse 18-vuotiaaksi vanhempien kanssa samassa makkarissa ja siellä nukkuin mun pikkusisko myös. Oli luksusta kun muutin sit poikaystävän kanssa yhteen, ja meillä oli ihan oma makkari ja keittiö ja olohuone.

Vierailija kirjoitti:

Aaargggh raivostuttaa aikuisten ihmisten itsekkyys ja olematon kyky kantaa vastuunsa valintojensa suhteen! Ei se yhteenmuutto ole mikään pakko-asia! Varmasti kaikille helpompaa, jos jatkatte eri osoitteissa asumista siihen asti kunnes yksi huone vapautuu.

Millä rahalla se olisi helpompaa? Sekä ap:n että miehen kaikki rahat ovat kiinni tuossa talossa (muuten se olisi vaihdettu isompaan). Kuka maksaisi sen ylimääräisen asunnon kulut? Vähän nyt realismia kehiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua eniten ihmetyttää, että ap on laittanut omat rahansa kiinni taloon, jota ei saatu myytyä. Ex vaimolle hyvä diili. Ap:n olisi kannattanut hankkia ihan oma koti rahoillaan, niin saa itselleen ja lapsellen riittävät tilat, eikä tarvitse passata miehen poikia. Tuskin 16, 11 ja 10-v pojat ovat niitä kaikkein siisteimpiä ja omatoimisimpia lapsia...

Ap:llähän oli oma koti, kaksio. Makuuhuone oli lapsella, olohuone äidillä, ja jotenkin olen aistivinani ettei se ihan riitä hänelle - ainakaan enää.

Joo, mutta luulisi, että puolikkaan 5h+k hinnalla saisi jostain kolmionkin.

Tuskin, kun neliöhinnat tuppaavat nousemaan neliöiden määrän vähetessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti uusperheilyyn on lähdetty melkoisella vauhdilla.

Näissä tilanteissa, missä muutetaan toisten kotiin ja pakotetaan osa lapsista luopumaan omista huoneista ja katsomaan, miten käytännössä aivan vieraat valloittavat olohuoneen sohvan ja sisustavat entisen oman huoneen mieleisekseen, ei voi olla yhtäkään voittajaa vaan katastrofin ainekset käsillä. Vaikka asiaa miten selittäisi pojille, niin mikään ei muuta sitä tosiseikkaa, että he menettävät, kun aikuiset eivät malta tehdä fiksuja päätöksiä.

Miksi yhteen on muutettava ennen kuin vanha koti on myyty? Miksi on kiire perustaa uusperhe, kun on selvää, että osaa pidetään tunkeilijoina, koska heistä on haittaa ja vaivaa eikä mitään hyötyä? En oikeasti ymmärrä teidän aikuisten ajatusmaailmaa juuri nyt. Ihan paha mieli tulee noiden kahden pojan takia. Ei siksi, että he menettävät omat huoneet vaan siksi, että he joutuvat konkreettisesti seuraamaan vierestä, kun huoneeseen muuttaa ventovieras tyttö. On aivan eri asia muuttaa uuteen kotiin, jossa nyt ei olisikaan omia huoneita kuin joutua luopumaan jostain ja seuraamaan uuden huoneenvaltaajan elämää vierestä.

Uusperhettä perustettaessa pitäisi oikeasti pitää huoli, ettei kukaan joudu uhraamaan liikaa, ei varsinkaan sellaiset, jotka eivät pääse päättämään asioista. On aika väärin, että aikuisten onnen takia ainoat, jotka menettävät ja kärsivät, ovat kaksi poikaa, kun taas kaikki muut saavat jotakin. Lähtökohta uusperheelle on jo täysin epäreilu. Se synnyttää katkeruutta, jonka satoa niitätte parin vuoden päästä.

Koska te aikuiset olette tämän epäreilun asetelman saaneet aikaan, olisi minusta oikeus ja kohtuus, että te kärsitte epämukavuuden, minkä tilanne tuo tullessaan. Menkää te siis olohuoneeseen nukkumaan tai punkatkaa toinen vaikka siellä vaatehuoneessa ja toinen autotallissa. Käytännössä samaahan te nyt vaaditte niiltä pojilta, vaikka pojat eivät ole vastuussa tilanteesta eivätkä varmasti ole päässeet päättämään, kuka muuttaa ja minnekin.

Aikamoisia oletuksia. Kyllä, on epäreilua että pojat joutuvat luopumaan huoneistaan, mutta niin kuin jo sanoin niin muu ei tällä hetkellä ole mahdollista. Ei auta kuin sopeutua.

ap

Miksi juuri lapset joutuvat sopeutumaan? Miksi et sinä "sopeudu"?

Sinusta kolmen vieraan lapsen kanssa asuminen miehen exänsä kanssa perustamassa kodissa ei ole sopeutumista? Härregud mitä mielipiteitä joillain...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti uusperheilyyn on lähdetty melkoisella vauhdilla.

Näissä tilanteissa, missä muutetaan toisten kotiin ja pakotetaan osa lapsista luopumaan omista huoneista ja katsomaan, miten käytännössä aivan vieraat valloittavat olohuoneen sohvan ja sisustavat entisen oman huoneen mieleisekseen, ei voi olla yhtäkään voittajaa vaan katastrofin ainekset käsillä. Vaikka asiaa miten selittäisi pojille, niin mikään ei muuta sitä tosiseikkaa, että he menettävät, kun aikuiset eivät malta tehdä fiksuja päätöksiä.

Miksi yhteen on muutettava ennen kuin vanha koti on myyty? Miksi on kiire perustaa uusperhe, kun on selvää, että osaa pidetään tunkeilijoina, koska heistä on haittaa ja vaivaa eikä mitään hyötyä? En oikeasti ymmärrä teidän aikuisten ajatusmaailmaa juuri nyt. Ihan paha mieli tulee noiden kahden pojan takia. Ei siksi, että he menettävät omat huoneet vaan siksi, että he joutuvat konkreettisesti seuraamaan vierestä, kun huoneeseen muuttaa ventovieras tyttö. On aivan eri asia muuttaa uuteen kotiin, jossa nyt ei olisikaan omia huoneita kuin joutua luopumaan jostain ja seuraamaan uuden huoneenvaltaajan elämää vierestä.

Uusperhettä perustettaessa pitäisi oikeasti pitää huoli, ettei kukaan joudu uhraamaan liikaa, ei varsinkaan sellaiset, jotka eivät pääse päättämään asioista. On aika väärin, että aikuisten onnen takia ainoat, jotka menettävät ja kärsivät, ovat kaksi poikaa, kun taas kaikki muut saavat jotakin. Lähtökohta uusperheelle on jo täysin epäreilu. Se synnyttää katkeruutta, jonka satoa niitätte parin vuoden päästä.

Koska te aikuiset olette tämän epäreilun asetelman saaneet aikaan, olisi minusta oikeus ja kohtuus, että te kärsitte epämukavuuden, minkä tilanne tuo tullessaan. Menkää te siis olohuoneeseen nukkumaan tai punkatkaa toinen vaikka siellä vaatehuoneessa ja toinen autotallissa. Käytännössä samaahan te nyt vaaditte niiltä pojilta, vaikka pojat eivät ole vastuussa tilanteesta eivätkä varmasti ole päässeet päättämään, kuka muuttaa ja minnekin.

Aikamoisia oletuksia. Kyllä, on epäreilua että pojat joutuvat luopumaan huoneistaan, mutta niin kuin jo sanoin niin muu ei tällä hetkellä ole mahdollista. Ei auta kuin sopeutua.

ap

Miksi juuri lapset joutuvat sopeutumaan? Miksi et sinä "sopeudu"?

Sinusta kolmen vieraan lapsen kanssa asuminen miehen exänsä kanssa perustamassa kodissa ei ole sopeutumista? Härregud mitä mielipiteitä joillain...

Ap on omasta vapaasta tahdosta luonut tämän tilanteen, valinnut juuri tämän. Ei sitä voi verrata lapsiin, joilla ei ole sananvaltaa asiassa. Juuri siksi aikuisten pitäisi olla niitä, jotka kantavat valintojensa seuraukset eikä niin että lasten kurkusta vain pakotetaan alas kaikkea mahdollista,  kunhan aikuisilla on kaikki hyvin.

Uusperheet ovat aivan oma lukunsa eikä näitä voi verrata ydinperheisiin. Uusperheissä kun epäreiluja tilanteita syntyy huomattavasti helpommin. Vaikka miten asiaa vääntää, niin kaksi lasta saa yhtä hyvät tai paremmat edut kuin ennen ja kaksi lasta menettää ja joutuu tekemään muiden eteen uhrauksia. Reilua?

Aikuisten pitää kyetä tekemään sellaisia valintoja, että näitä epäreiluja tilanteita ei synny tai niistä joutuu kärsimään kaikki tasapuolisesti. Ei lasten pillin mukaan tarvitse tanssia mutta jos kohtelee osaa perheenjäsenistä eri tavalla kuin toisia ja laittaa jotkut maksamaan hinnan omasta onnestaan, niin ei voi olettaa, että kaikki sujuu hyvin. Ei takuulla suju. Eikä tarvita edes sitä exää laittamaan kapuloita rattaisiin.

? kirjoitti:

12m2 - aikuiset

9m2 - 16v poika

9m2 - 10v ja 11v pojat

8m2 - 8v tyttö

Tai jotain vastaavaa.

Miks muuten vanhemmille aina se isoin makkari? Meillä mahtuu hyvin parisänky ja kaikki alle 10m2 makkariin. Itse ajattelen lähinnä niin, että vanhempien tavaroita on "pitkin kämppää" ja lasten valtakuntia on taas ne makuuhuoneet ja siksi tarvitsevat enemmän tilaa. :D

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko ketjua koska meni hermo "pojille tulee traumoja olet pilanut heidän elämän" komenteihin no voi tziisus miten voi aikuiset ihmiset olla noin typeriä ja kasvattaa omista lapsistaan tietentahtoen minäminäminä tyyppisiä mielensä pahoitajia 10-11v on jo tarpeeksi iso ymmärtämään että asiat eivät aina mene niinkuin satukirjoissa ja joskus täytyy joustaa ja ajatella muitakib kuin vain sitä omaa napaa jos oikeen ymmärsin pojat asuvat talossa 2-3pv viikossa eli viikonlopun uskoisin joten jos he eivät kestä viikonloppua nukkua samassa huoneessa ni voi voi ja lämmin leipä isä voi selittää pojilleen että se että ap tyttärineen nyt muuttaa taloon ja tytöllä nyt on oma huone ja pojilla ei ei tarkoita sitä että talo ei olisi enää heidän kotinsa tai että heidän kotinsa on vallattu kyllä noin isot lapset ymmärtävät jos haluavat ymmärtää tietenkin jos heille tuputetaan oletusta talon valtaamiseata hekin alkavat ajatella asiaa niin ugh olen puhunut

Välimerkit vähän hukassa sulla?

Onhan se tyttö jonkin verran enemmän kuin pojat. Jos pojat ovat 2-3 päivää viikossa, niin neljään viikkoon tulee ehkä vain 8, parhaimmillaan toki 12, päivää ja tytölle tulee joka tapauksessa aina se 14.

Veikkaan, että tuo 2-3 päivää tarkoittaa sitä, että tulevat perjantaina heti koulun jälkeen ja lähtevät sunnuntaina vasta illasta pois