Lue keskustelun säännöt.
Appivanhempien luona vieraileminen äärettömän raskasta
28.03.2016 |
Kärsiikö kukaan muu samasta? Mieheni vanhemmat asuvat kaukana meistä, joten kyläreissut kestävät aina vähintään yhden yön. Näistä muodostuu sitten koko suvun tapaamisia appivanhempien luona, kun kaikki tahtovat tavata meitä. Käymme kylässä parin kuukauden välein, mikä ei ole usein, mutta minulle liikaa.
Minulle riittäisi satunnaiset kahvittelut tai vaikka ravintolassa käyminen appivanhempien kanssa (näin teemme minun vanhempieni kanssa, ja se on minusta hyvä), mutta tuolla kaukana on mielekästä olla ainakin yhden yön yli. Hotellin meneminen ei tule kuuloonkaan (eikä kyseisessä kylässä sellaista olisikaan), vaan pienessä rivariasunnossa yövymme sitten vierashuoneessa.
Minä olen erittäin epäsosiaalinen ihminen. Varsinkin miehen koko suvun ilmestyessä paikalle menetän suunnilleen hermoni. En osaa olla luontevasti ja stressaan ja jännitän koko ajan. Vatsanikin menee sekaisin noilla reissuilla, mikä on hirvittävää. Asioita vaikeuttaa se, että ko. suku kommunikoi keskenään ruotsiksi, eivätkä kaikki heistä edes osaa suomea. Minä taas ymmärrän ruotsia, mutta paineen alla en kykene puhumaan sitä sanaakaan. Kaiken kaikkiaan nuo vierailut ovat minulle siis todella stressaavia.
Mieheni ei ymmärrä asiaa ollenkaan, vaikka olen yrittänyt selittää millainen olen luonteeltani. Hän ei jännitä vieraiden seurassa, joten hän ei kykene samaistumaan tuntemuksiini ollenkaan. Niinpä näillä reissuilla on vain käytävä. Eikä se ole parin vuoden aikana muuttunut ollenkaan helpommaksi.
Niin, ensi viikonloppuna olisi taas tiedossa tällainen kyläreissu. Hermoni ovat kireällä jo nyt, ja oikeasti halveksin itseäni asian johdosta. En nauti ihmisten seurasta, enkä voi pakottaakaan itseäni siitä nauttimaan. En puhu yhteistä kieltä heidän kanssaan, ja stressivatsani tulee taas menemään aivan sekaisin.
Tämä oli tällainen avautuminen. Hyvin noloa että aikuinen ihminen kokee tällaiset asiat näin vaikeina, mutta mikään määrä positiivista asennoitumista ei ole tehnyt asiaa helpommaksi.
Kommentit (92)
Ihmeen myöntyväinen sä olet. Mä kyllä tossa tilanteessa sanoisin miehelle, että nyt han oikeasti joko mennään hotelliin yöksi tai mä lähen mukaan enää vain kerran vuodessa. Ja miksi teidän molempien on tosiaan oltava aina mukana? Me käydään miehen kanssa paljon vanhempiemme luona niin ettei toinen ole mukana. Asuvat kyllä lähempänä, joten ei ole sitten pakko jäädä yöksi. Mutta nuorempana saatoin olla viikonkin vanhemmillani kesälomalla, ja mies oli kotona. Ja ihan kävi molemmille, eikä vanhemmatkaan ihmetelly.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi että, minä kun olen kuvitellut että kyläily parin kuukauden välein olisi monien mielestä liian harvoin, ihanaa että on ihmisiä joille on luonnollista käydä kylässä vielä harvemmin! Älkää siis käsittäkö väärin, mieheni suku on oikein mukavaa porukkaa. Tilanne voisi olla helpompikin jos he olisivat tylyjä, sitten ei tarvitsisi niin paljon piitatakaan siitä miten käytöstäni tulkitaan...
Tuonne kauas on vain helpointa mennä omalla autolla niin, että nukutaan siellä vanhempien vierashuoneessa kun sellainen kerran on olemassa. Minäkin myönnän että ratkaisu on edullisin ja helpoin. Siksi on vaikea perustella miksi haluaisin hotelliin tai asuntoautoon :( Alkoholia en ole harkinnut vakavissani, viinilasillinen päivällisen yhteydessä ei ainakaan auta muuten kuin niin, että jännityksestä kohmettuneet kädet lämpeävät :D
Ap
Kyllä sinä ap olet ihan normaali, ei introverttiydessä ole mitään epänormaalia. Jostain syystä yltiösosiaalisuus vain nostetaan jalustalle ja vaaditaan, että kaikkien pitäisi olla ehdottoman sosiaalisia. Vaikka kumpaakin ihmistyyppiä tarvitaan ja molemmat ovat ihan yhtä hyviä!
Se huomaa myös, miten monilta ekstroverteiltä näköjään puuttuu täysin myötäelämisen ja toisen ymmärtämisen taito: ei tajuta kuin muita ekstroverttejä ja introverttejä pidetään jopa ärsyttävinä. Sosiaalisuus ei todellakaan läheskään aina tarkoita oikeita sosiaalisia taitoja tai voimakasta empatiakykyä. Minusta sinun pitäisi puhua tästä asiasta ihan vakavasti miehesi kanssa. Entä jos näytät vaikka tämän ketjun hänelle?Olen saanut ainakin huikeasti lisää varmuutta keskustella asiasta. Jos hän vaikka lämpenisi hotellille aamiaisineen, maksan mielelläni vaikka itse koko lystin...
Mies itse siis rakastaa kahvikuppi kädessä istumista isolla porukalla, hän ei millään malttaisi lopettaa jutustelua, etenkin kun kyse on sukulaisista joita näkee harvoin. Minä ymmärrän sen oikein hyvin, mutta jollain lailla se toki loukkaa ettei hän muista ollenkaan ajatella minua, kun istun siinä vieressä paljon vähemmän iloisena :( Mutta minähän se ongelma siinä mielessä olen, että koen periaatteessa positiivisen ja rennon tilanteen ahdistavana.
Ap
Koita saada miehesi ymmärtämään, ettei tämä ole mikään epäluottamuslause miehesi sukua, tai perhettä kohtaan, vaan ahdistuksesi johtuu ihan muista, perinnöllisistä asioissa, joille sinä et voi mitään, etkä tahallasi ole hankala. Suosittelen lukemaan introverttiydestä enemmän, niin ymmärrät itsekin itseäsi paremmin, etkä syyllistä/häpeä itseäsi samalla tavalla. Ja kun itsetuntemuksesi ja varmuutesi kasvaa siitä, ettet ole tahallasi hankala ja inhottava ihminen, niin pystyt paremmin selittämään tilanteen miehellesikin ja parhaimmassa tapauksessa löydätte yhteisymmärryksen.
Nimittäin minusta tuntuu siltä, että olet itsekin vähän pihalla siitä, mikä tilanteessa tarkalleen ottaen on niin energiaa vievää ja ahdistavaa etkä täysin ymmärrä omia reaktioitasi.
Tulkitset oikein, en oikeastaan ole ajatellut asiaa miltään muulta kannalta kuin siltä, että olen tahtomattanikin hankala ja ongelmatapaus :( En siis ole tutkinut asiaa sen tarkemmin, olen vain todennut olevani introvertti ja yrittänyt parhaani mukaan kätkeä sen muilta. Mutta huonolla menestyksellä. Tiedän, että ahdistukseni voi lukea kasvoiltani, varsinkin pidemmän päälle kun alkaa uuvuttaa niin ettei jaksa pitää yllä seesteistä hymyä...
Ap
Voi ap, et uskokaan kuinka hyvin ymmärrän sinua sielunsisko :) Itse olen hyvin samanlainen. Inhoan yleensäkkin yövierailuja, jopa oman sukuni luona, lomareissulla ym. Meillä miehellä on erittäin läheistä sukua Amerikassa. Siellä ei pyörähdetäkään ihan muutamaa yötä, ei edes viikkoa. Hyvä puoli siinä, että siellä tulee vierailtua harvoin. Koen erittäin stressaavan sen, että siellä käydessä tai heidän käydessään Suomessa kielenä on englanti. Hassua tässä on se, että osaan englantia todella hyvin ja ymmärrän yleensä kaiken heidän puheestaan. Olen vain todella arka puhumaan englantia. Tuntuu, että jos en puhu englantia heidän lasnäollessaan, en saa puhua ollenkaan. Kaikki kun eivät osaa tai ymmärrä suomea ollenkaan.
Minäkin väsyn sosiaalisissa tilanteissa nopeasti. Tarvitsen omaa aikaa joka päivä ihannormaalioloissakin saati sitten tuollaisessa tilanteessa kun on taukoamatonta kanssakäymistä. Mutta täytyy sanoa, että tilanne on ehkä himpun verran helpottunut vuosien varrella. Yhteisiä vuosia meillä jo reilusti yli 10. Tunnistan itsenikin hyvin tuosta kun sanoit, että tavallaan jähmetyt paikoillesi. Minulle käy ihan sama. Esim. isoissa juhlissa kuten häissä saatan istua koko juhlan ajan paikoillani kun mieheni mennä viilettää muiden kanssa juttelemassa. Itsekin koen, että mieheni unohtas minut täysin kun on muita ihmisiä kenen kanssa jutella. Jään ihan ulkopuolelle.
Tsemppiä sinulle vierailuihin! Itse todennäköisesti jäisin välillä kotiin vaikka mies siitä vähän loukkaantuisikin. Usein, jos iskee kauhea tarve olla rauhassa ilman että siihen on mahdollisuutta, menen vessaan ja istun siellä jonkin aikaa vain ihan rauhassa. Auttaa akuuttiin hätään :)
Piti vielä "sanoa", että olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja kuuntelemaan itseäni. Minä olen semmoinen kuin olen ja minulla on ommat tarpeeni. Toki koitan myös joustaa puolisoni mieliksi. Minulla tilanne helpottunut huomattavasti lasten syntymän myötä. Lapset, varsinkin pienenä, tarvitsevat nin paljon hoivaa ja huomiota, että itselläni on tavallaan oma tehtävä myös vierailujen aikana, ei mene pelkästään paikoillaan istuskeluksi. He myös kiinnittävät muiden huomion :)
T. Yllä kirjoittanut sielunsisko :)
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, et uskokaan kuinka hyvin ymmärrän sinua sielunsisko :) Itse olen hyvin samanlainen. Inhoan yleensäkkin yövierailuja, jopa oman sukuni luona, lomareissulla ym. Meillä miehellä on erittäin läheistä sukua Amerikassa. Siellä ei pyörähdetäkään ihan muutamaa yötä, ei edes viikkoa. Hyvä puoli siinä, että siellä tulee vierailtua harvoin. Koen erittäin stressaavan sen, että siellä käydessä tai heidän käydessään Suomessa kielenä on englanti. Hassua tässä on se, että osaan englantia todella hyvin ja ymmärrän yleensä kaiken heidän puheestaan. Olen vain todella arka puhumaan englantia. Tuntuu, että jos en puhu englantia heidän lasnäollessaan, en saa puhua ollenkaan. Kaikki kun eivät osaa tai ymmärrä suomea ollenkaan.
Minäkin väsyn sosiaalisissa tilanteissa nopeasti. Tarvitsen omaa aikaa joka päivä ihannormaalioloissakin saati sitten tuollaisessa tilanteessa kun on taukoamatonta kanssakäymistä. Mutta täytyy sanoa, että tilanne on ehkä himpun verran helpottunut vuosien varrella. Yhteisiä vuosia meillä jo reilusti yli 10. Tunnistan itsenikin hyvin tuosta kun sanoit, että tavallaan jähmetyt paikoillesi. Minulle käy ihan sama. Esim. isoissa juhlissa kuten häissä saatan istua koko juhlan ajan paikoillani kun mieheni mennä viilettää muiden kanssa juttelemassa. Itsekin koen, että mieheni unohtas minut täysin kun on muita ihmisiä kenen kanssa jutella. Jään ihan ulkopuolelle.
Tsemppiä sinulle vierailuihin! Itse todennäköisesti jäisin välillä kotiin vaikka mies siitä vähän loukkaantuisikin. Usein, jos iskee kauhea tarve olla rauhassa ilman että siihen on mahdollisuutta, menen vessaan ja istun siellä jonkin aikaa vain ihan rauhassa. Auttaa akuuttiin hätään :)
En ole koskaan keskustellut kenenkään samanlaisen kanssa kasvotusten, johtuisikohan siitä että introvertit harvemmin avautuvat vieraille, mutta ihanaa että kirjoitit sinäkin tähän ketjuun :) Ja rohkaisevaa että sinulla on vähän helpottanut, vaikka siinä onkin kestänyt yli 10 vuotta :D
Kieliasia on ongelmallinen. Kaikkien odotetaan puhuvan sujuvaa englantia, ja suomenruotsalaiset olettavat suomenkielisten osaavan ruotsia (varsinkin korkeakoulutettujen). Mutta sujuvasta ymmärtämisestä on vielä huikean pitkä matka siihen, että sanavarasto ja kieliopin kiemurat pysyisivät muistissa myös stressaavissa kommunikointitilanteissa. Minä en välttämättä hermostuksissani osaisi edes esitellä itseäni ruotsiksi, ja seuraavaksi stressaankin sitä että minua pidetään idioottina! Niin että yritä siinä sitten esiintyä eduksesi ja näyttää miten fiksua ja hauskaa seuraa parhaimmillasi olet....
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Appivanhempien luona ei ole sen vaivalloisempaa kuin muuallakaan huonolla vuodesohvalla ja toisten nurkissa. En jännitä sukuaan vaan itse asiassa he ovat ihan mukiinmenevää juttuseuraa. Vanhemmiten matkustaminen on todella raskasta vaikka seura olisi ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinulla on oikeus olla menemättä kylään appivanhemmille. Sinun ei tarvitse toteuttaa toisten toiveita. Sinä ja miehesi sovitte yhdessä miten te pariskuntana toimitte. Et ole naimisissa appivanhempiesi kanssa. Rohkeasti kerrot toiveistasi miehellesi ja hänen pitää ottaa ne huomioon. Ei ole mikään pakko viettää vapaa-aikaa vatsa kuralla vieraassa paikassa!
Vähän ihmetyttää, muten moni täällä pitää täydellistä ahdistavien tilanteiden välttelyä ratkaisuna tähän ongelmaan. Olen itsekin introvertti ja ymmärrän ahdistuksesi hyvin, mutta ymmärrän myös appivanhempiasi ja sen, että he haluavat tutustua ja olla väleissä myös sinuun. Olethan tärkeä osa heidän poikansa elämää.
Pystyisittekö helpottamaan hieman tilannetta yöpymällä yöt hotellissa? Toisaalta itse olen saanut helpotusta yksinkertaisesti siedättämällä itseäni noille tilanteille ja olemalla oma itseni mahdollisimman aidosti. Kyllä ihmiset ymmärtävät, vaikka välillä oletkin vetäytyvämpi ja hiljaisempi. Ei aina tarvitse esittää pirteää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en usko kirjoitti:
Huono provo. Ihan paska.
Niinpä. Näiden palstaintroverttien introverttiys tulee ilmi vain aina miehen vanhempien luona ja välit pitää saada katkaistua sinne. Mutta omien vanhempien luo miehen pitää tulla viettämään kaikki joulut ja juhannukset ja omien vanhempien mökillä voidaan olla vaikka viikkoja omien vanhempien kanssa.
Mutta heti kun pitää tavata miehen vanhempia, ollaan introverttejä ja ahdistaa ja elämä on niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
en usko kirjoitti:
Huono provo. Ihan paska.
Niinpä. Näiden palstaintroverttien introverttiys tulee ilmi vain aina miehen vanhempien luona ja välit pitää saada katkaistua sinne. Mutta omien vanhempien luo miehen pitää tulla viettämään kaikki joulut ja juhannukset ja omien vanhempien mökillä voidaan olla vaikka viikkoja omien vanhempien kanssa.
Mutta heti kun pitää tavata miehen vanhempia, ollaan introverttejä ja ahdistaa ja elämä on niin vaikeaa.
Minä en mielelläni vieraile omienkaan sukulaisteni luona. Tietenkin omien vanhempien kanssa olo on rennompi kuin vieraiden, mutta esim. yötä en lapsuudenkodissani enää viettäisi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmetyttää, muten moni täällä pitää täydellistä ahdistavien tilanteiden välttelyä ratkaisuna tähän ongelmaan. Olen itsekin introvertti ja ymmärrän ahdistuksesi hyvin, mutta ymmärrän myös appivanhempiasi ja sen, että he haluavat tutustua ja olla väleissä myös sinuun. Olethan tärkeä osa heidän poikansa elämää.
Pystyisittekö helpottamaan hieman tilannetta yöpymällä yöt hotellissa? Toisaalta itse olen saanut helpotusta yksinkertaisesti siedättämällä itseäni noille tilanteille ja olemalla oma itseni mahdollisimman aidosti. Kyllä ihmiset ymmärtävät, vaikka välillä oletkin vetäytyvämpi ja hiljaisempi. Ei aina tarvitse esittää pirteää.
Minäkin haluan olla hyvissä väleissä miehen sukulaisten kanssa, ja antaa itsestäni hyvän vaikutelman. Näiden rasittavien kyläilyjen aikana en ikävä yllä siihen pysty. Ainakin uskoisin että minusta huokuu hermostunutta energiaa :(
Hotelli olisi ok, mutta miehelleni täysin käsittämätön ajatus. Epäkäytännöllistä ja tuhlaavaista. Pahahan tuohon on sanoa vastaan, kun en halua ottaa asiaa esille niin, että kun minulla nyt on tällainen ongelma niin olisi parempi tehdä erityisjärjestelyjä...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi että, minä kun olen kuvitellut että kyläily parin kuukauden välein olisi monien mielestä liian harvoin, ihanaa että on ihmisiä joille on luonnollista käydä kylässä vielä harvemmin! Älkää siis käsittäkö väärin, mieheni suku on oikein mukavaa porukkaa. Tilanne voisi olla helpompikin jos he olisivat tylyjä, sitten ei tarvitsisi niin paljon piitatakaan siitä miten käytöstäni tulkitaan...
Tuonne kauas on vain helpointa mennä omalla autolla niin, että nukutaan siellä vanhempien vierashuoneessa kun sellainen kerran on olemassa. Minäkin myönnän että ratkaisu on edullisin ja helpoin. Siksi on vaikea perustella miksi haluaisin hotelliin tai asuntoautoon :( Alkoholia en ole harkinnut vakavissani, viinilasillinen päivällisen yhteydessä ei ainakaan auta muuten kuin niin, että jännityksestä kohmettuneet kädet lämpeävät :D
Ap
Kyllä sinä ap olet ihan normaali, ei introverttiydessä ole mitään epänormaalia. Jostain syystä yltiösosiaalisuus vain nostetaan jalustalle ja vaaditaan, että kaikkien pitäisi olla ehdottoman sosiaalisia. Vaikka kumpaakin ihmistyyppiä tarvitaan ja molemmat ovat ihan yhtä hyviä!
Se huomaa myös, miten monilta ekstroverteiltä näköjään puuttuu täysin myötäelämisen ja toisen ymmärtämisen taito: ei tajuta kuin muita ekstroverttejä ja introverttejä pidetään jopa ärsyttävinä. Sosiaalisuus ei todellakaan läheskään aina tarkoita oikeita sosiaalisia taitoja tai voimakasta empatiakykyä. Minusta sinun pitäisi puhua tästä asiasta ihan vakavasti miehesi kanssa. Entä jos näytät vaikka tämän ketjun hänelle?Olen saanut ainakin huikeasti lisää varmuutta keskustella asiasta. Jos hän vaikka lämpenisi hotellille aamiaisineen, maksan mielelläni vaikka itse koko lystin...
Mies itse siis rakastaa kahvikuppi kädessä istumista isolla porukalla, hän ei millään malttaisi lopettaa jutustelua, etenkin kun kyse on sukulaisista joita näkee harvoin. Minä ymmärrän sen oikein hyvin, mutta jollain lailla se toki loukkaa ettei hän muista ollenkaan ajatella minua, kun istun siinä vieressä paljon vähemmän iloisena :( Mutta minähän se ongelma siinä mielessä olen, että koen periaatteessa positiivisen ja rennon tilanteen ahdistavana.
Ap
Anteeksi, mutta tekee ihan pahaa miehesi puolesta. Olen samanlainen kuin miehesi ja oma mieheni on introvertti, joka ei erityisemmin halua lähteä minun vanhempieni nurkkiin. Itse tykkään käydä usein ja siinä menee aina koko viikonloppu, koska asuvat sen verran kaukana. Miehen otan harvoin mukaan, koska suoraan sanottuna hän vähän latistaa tunnelman. Monesti mietin miksi ihmeessä olen valinnut tuollaisen miehen. Muuten meillä menee hyvin ja olemmekin olleet yhdessä 18 vuotta, mutta tässä aika merkittävässä asiassa olemme ehkä liian erilaiset. Se, että edes ehdottaisit hotellia kertoo jo paljon ja kyllä miehesi tulee huomaamaan, että elämä olisi helpompaa samankaltaisen ihmisen kanssa. Hänelle kun näyttää perhe olevan hyvin tärkeä ja sinä et halua samaa kuin miehesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso Kohtuuttomuuksia sarjan osa suomenruotsalaisten juhannuksenvietto. Varo, ettei sulle käy samoin!
Pienet on murheet.
Sulla on asennevamma!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi että, minä kun olen kuvitellut että kyläily parin kuukauden välein olisi monien mielestä liian harvoin, ihanaa että on ihmisiä joille on luonnollista käydä kylässä vielä harvemmin! Älkää siis käsittäkö väärin, mieheni suku on oikein mukavaa porukkaa. Tilanne voisi olla helpompikin jos he olisivat tylyjä, sitten ei tarvitsisi niin paljon piitatakaan siitä miten käytöstäni tulkitaan...
Tuonne kauas on vain helpointa mennä omalla autolla niin, että nukutaan siellä vanhempien vierashuoneessa kun sellainen kerran on olemassa. Minäkin myönnän että ratkaisu on edullisin ja helpoin. Siksi on vaikea perustella miksi haluaisin hotelliin tai asuntoautoon :( Alkoholia en ole harkinnut vakavissani, viinilasillinen päivällisen yhteydessä ei ainakaan auta muuten kuin niin, että jännityksestä kohmettuneet kädet lämpeävät :D
Ap
Kyllä sinä ap olet ihan normaali, ei introverttiydessä ole mitään epänormaalia. Jostain syystä yltiösosiaalisuus vain nostetaan jalustalle ja vaaditaan, että kaikkien pitäisi olla ehdottoman sosiaalisia. Vaikka kumpaakin ihmistyyppiä tarvitaan ja molemmat ovat ihan yhtä hyviä!
Se huomaa myös, miten monilta ekstroverteiltä näköjään puuttuu täysin myötäelämisen ja toisen ymmärtämisen taito: ei tajuta kuin muita ekstroverttejä ja introverttejä pidetään jopa ärsyttävinä. Sosiaalisuus ei todellakaan läheskään aina tarkoita oikeita sosiaalisia taitoja tai voimakasta empatiakykyä. Minusta sinun pitäisi puhua tästä asiasta ihan vakavasti miehesi kanssa. Entä jos näytät vaikka tämän ketjun hänelle?Olen saanut ainakin huikeasti lisää varmuutta keskustella asiasta. Jos hän vaikka lämpenisi hotellille aamiaisineen, maksan mielelläni vaikka itse koko lystin...
Mies itse siis rakastaa kahvikuppi kädessä istumista isolla porukalla, hän ei millään malttaisi lopettaa jutustelua, etenkin kun kyse on sukulaisista joita näkee harvoin. Minä ymmärrän sen oikein hyvin, mutta jollain lailla se toki loukkaa ettei hän muista ollenkaan ajatella minua, kun istun siinä vieressä paljon vähemmän iloisena :( Mutta minähän se ongelma siinä mielessä olen, että koen periaatteessa positiivisen ja rennon tilanteen ahdistavana.
Ap
Anteeksi, mutta tekee ihan pahaa miehesi puolesta. Olen samanlainen kuin miehesi ja oma mieheni on introvertti, joka ei erityisemmin halua lähteä minun vanhempieni nurkkiin. Itse tykkään käydä usein ja siinä menee aina koko viikonloppu, koska asuvat sen verran kaukana. Miehen otan harvoin mukaan, koska suoraan sanottuna hän vähän latistaa tunnelman. Monesti mietin miksi ihmeessä olen valinnut tuollaisen miehen. Muuten meillä menee hyvin ja olemmekin olleet yhdessä 18 vuotta, mutta tässä aika merkittävässä asiassa olemme ehkä liian erilaiset. Se, että edes ehdottaisit hotellia kertoo jo paljon ja kyllä miehesi tulee huomaamaan, että elämä olisi helpompaa samankaltaisen ihmisen kanssa. Hänelle kun näyttää perhe olevan hyvin tärkeä ja sinä et halua samaa kuin miehesi.
Anteeksi, mutta miksi et vain jätä miestäsi ja etsi "parempaa"? Introvertille onkin todella mukavaa kuulla olevansa tunnelmanlatistaja, ihan vain persoonallisuutensa vuoksi. Jos et hyväksy häntä sellaisena kuin hän luonnostaan on, niin miksi jäädä suhteeseen hänen kanssaan?
Kuulostaa tutulta.. Mies haluaa aina jäädä asumaan sukulaisilleen. Mä oon hyväksynyt introverttiyteni mutta miehen mielestä se on epänormaalia.
Tosiaan munkaan mielestä sun ei tarttis joka reissulla olla mukana kun käyttesiellä noin usein. :)
Jos miehesi ei ymmärrä asiaa, voisitko jutella siitä anoppisi kanssa? Jos hän kuitenkin on ihan kiva ja järkevä ihminen? Hän saattaisi yllättää ja oikeasti ymmärtää sinua ja toisaalta hänellä olisi valta tehdä vierailuista paljon helpompia sinulle. Esimerkiksi voisitte sopia, että sinä tosiaankin autat tietyissä kotitöissä ja sillä pääsisit hetkeksi rauhoittumaan.
Mulla on emännän kanssa sama ongelma. Kiinnosta yhtään käydä ja jostain syystä pitäs rampata jatkuvasti tyyliin just kerran kuussa. Itsekkään tule omilla vanhemmilla käytyä kun ehkä pyhinä enkä tartte emäntää niille reissuille matkaan mutta itse pitäs olla aina emännän porukoilla/sukulaisissa vaikka kiinnosta paskaakaan.
Koita saada miehesi ymmärtämään, ettei tämä ole mikään epäluottamuslause miehesi sukua, tai perhettä kohtaan, vaan ahdistuksesi johtuu ihan muista, perinnöllisistä asioissa, joille sinä et voi mitään, etkä tahallasi ole hankala. Suosittelen lukemaan introverttiydestä enemmän, niin ymmärrät itsekin itseäsi paremmin, etkä syyllistä/häpeä itseäsi samalla tavalla. Ja kun itsetuntemuksesi ja varmuutesi kasvaa siitä, ettet ole tahallasi hankala ja inhottava ihminen, niin pystyt paremmin selittämään tilanteen miehellesikin ja parhaimmassa tapauksessa löydätte yhteisymmärryksen.
Nimittäin minusta tuntuu siltä, että olet itsekin vähän pihalla siitä, mikä tilanteessa tarkalleen ottaen on niin energiaa vievää ja ahdistavaa etkä täysin ymmärrä omia reaktioitasi.