Mikä lastensuojelussa on mennyt vikaan?

En usko sosiaalityöntekijöiden mielivaltaisuuteen. Tottakai näin moni ajattelee, varsinkin jouduttuaan sossujen "uhriksi". Sosiaalityöntekijä sattuu olemaan toimija, jolla on ns valta puuttua, jos lakiin vedoten näkee ettei jonkun ihmisoikeudelliset asiat toteudu (lastensuojelussa lapsen heitteillejättö esim) Tosiasia on, että heidän työtään valvoo valtio ja työmenetelmät perustuvat tarkasti lakiin. Yhteiskunnalliset painotukset näkyvät myös sosiaalityössä. Tottahan se varmasti hankala on arvioida, esim lastensuojelussa, että milloin tukitoimista on siirryttävä kontrollitoimenpiteisiin. Itse en millään jaksa uskoa, ettö kukaan sosiaalityöntekijä huvikseen tai ilman mitään hyvää syytä tekisi huostaanottopäätöksen.

Näin "neuvolatätinä" sanon, että höpö höpö. Turhia lastensuojeluilmoituksia ei neuvolasta tehdä, ja jos tehdäänkin, lastensuojelutarpeen selvitys ei tarkoita "lastensuojelun rattaisiin joutumista", vaan silloin todetaan että tarvetta jatkolle ei ole. Ja nykyään on lainkin puitteissa mahdollisuus saada perhetyön apua ilman lastensuojelun asiakkuutta.

Oikeasti asia on aivan päin vastoin. Jos me neuvolassa kuulemme, että jostain perheestä on tehty lastensuojeluilmoitus (esim. joku lääkäri on tehnyt tai joku toinen asiakas, joka kertoo siitä neuvolassa), niin hävyttömän usein se painetaan villasella. Lastensuojelusta ei välttämättä edes pyydetä neuvolasta papereita, joista näkisi että mekin olemme olleet huolissamme, mutta ei vielä niin paljon että lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys olisi ylittynyt. Usein käy niinkin, että olemme nimettömästi (siis itsemme olemme esitelleet, mutta asiakkaasta puhutaan anonyymisti) konsultoineet lastensuojelua, mutta lastensuojelusta sanotaan ettei aihetta ilmoitukseen ole.

Lastensuojelu ei ehdi hoitaa edes vakavimpia tapauksia. Heitä EI kiinnosta muutama vaatekappale lattialla tai se, että äiti pyytää neuvolasta väsymykseen apua.

21 vielä jatkaa..

Kritiikki kohdistuu aina näkyviin tekijöihin, tässä tapauksessa sosiaalityöntekijä. Pitäisi ennemmin miettiä, mitkä tekijät, lait, budjetit yms. antavat tilaa niille epäoikeudenmukaisuuksille mitä on.

Minusta lastensuojelussa ei ole mitään vikaa. Vikaa on ensimmäiseksi vanhemmissa ja vanhemmiksi aikovissa, jotka eivät tunnista omia voimavarojaan ja niiden rajoja. Ja toinen ongelma on käsitys siitä, että jonkun toisen pitäisi pystyä ottamaan ne omat väsymykset ja murheet pois itseltä ja ratkaista ne oman itsen puolesta, vaikka yleensä ne ongelmat on aika pitkälti itse aiheutettuja. Ja tämän sanon siis ihmisenä, jolla on itselläänkin ongelmia, ja kyllä, olen niitä aika paljon itse aiheuttanut.  

Minä kuulutan ihan ensimmäisenä sitä, että aletaan panostamaan siihen ettei näitä ongelmia syntyisi. Jos lapsia nyt on kerran pakko tehdä, niin tehdään niitä vain sen verran kun pystytään itse huolehtimaan. Aika monille ihmisille se luku on maksimissaan se yksi tai kaksi. Vaatii kypsyyttä tunnustaa itselleen ettei pysty huolehtimaan useammasta lapsesta, ja monesta äidistä ja isästä ei vaan ole tähän. Halutaan lapsia, koska jostain syystä vain halutaan, vaikka tiedetään jo etukäteen syvällä sisimmässään ettei aika ja voimavarat ja rahat tule riittämään antamaan lapsille kaikkea mitä lapsi tarvitsee, ja sen lisäksi huolehtimaan itsestään, omasta hyvinvoinnistaan, toimeentulosta ja parisuhteesta. 

Juu,lastensuojelussa ei vikaa.

60-v.mies oli lapsena lastenkodeissa,jossa mm.hakattiin.

Itse olen huostaanotettu,ja kasvattiperheessäni oli väkivaltaa.

Ilmoitin asiasta sosiaaliin 14-vuotiaana,mutta vasta oikeustoimilla uhkailtuani sain 16-v

oikeuden muuttaa omaan asuntoon.

Tiedän myös itsemurhan tehneen huostaanotetut,jonka kasvattiperhe hirveä,ja 3 itsemurhaa yrittänyttä,joiden kasvattiperheessä ollut vikaa yhtälailla,kuin alkuperäisissä perheissä.

T.kokemuksen rintaääni

Vierailija kirjoitti:

Joku tutkija on selvittänyt, että sosiaali- ja terveysalalle hakeutuu ihmisiä, jotka haluavat kontrolloida toisten elämää ja jopa sadisteja, jotka saavat nautintoa toisen ihmisen kärsimyksestä ja kurjuudesta.

Istun parhaillani lastensuojelun yliopistokurssilla. Oma motivaationi sosiaalityöhön on, että aidosti haluan kohdata ihmisiä ongelmineen ja luulen olevani siinä aika lailla omalla alallani. En tunne pienintäkään kontrollinhalua tai sadismia ja kun katson ympärilleni huolestuneita kanssaopiskelijoitani, niin tuskinpa tuntevat hekään. Kenenkään intressesissä ei ole jahdata väsyneitä äitejä tai saunakaljan ottajia. Resurssit kun eivät tunnu antavan sijaa paljon vakavammillekaan ongelmille. Lastensuojelu sosiaalityössä on sitä kaikkein raskainta ja epäkiitollisinta työtä, johon harva haluaa. Jo pelkät oppikirjat ovat emotionaalisesti hyvin raskaita lukea. 

Viranomaisten kanssa pärjää hyvin kun on mahdollisimman vähän tekemisissä.  Sosiaalityöntekijöille ja muille tädeille ei kannata kertoa yhtään mitään jo ihan oman oikeusturvan kannalta.  Eihän ne voi edes antaa muuta apua kuin kontrollida elämää.

Sama periaate kyllä päätee ihan kaikkiin viranomaisiin.  Melkoisia turhakkeita kaikki.

Ai että lastensuojelu voi aiheuttaa jopa perhesurmia kun apua ei uskalleta hakea?

Kuinka vastuutonta ja lapsellista puhetta.  Siinä on ulkoistettu kaikki vastuu omista teoista ja omasta vastuusta muille ihmisille. 

Sama kuin sanoisi, että on palokunnan syy että joku mielipuoli sytyttelee tulipaloja. 

Ja näin on taas tämäkin keskustelu vaiennettu hiljaiseksi, tyrmätty ongelmien olemassaolo. Tulihan puhumaan "neuvolantäti" " ei MEIDÄN neuvolassa tehdä lasu-ilmoituksia" , "sosiaalityön opiskelija "me olemme kaikki niin huolissamme (pun intended?) ja MINÄ en halua käyttää valtaa" ja sitten vielä "ruudinkeksijä"  "ai että joku ei uskaltaisi pyytää apua ja syyllistyisi perhesurmaan?" "ei voi pitää paikkaansa, eihän Suomessa tapahdu perhesurmia?"

Juuri tämä kaavoihin kangistuminen ja ongelmien kieltäminen tulikin aika hyvin tässä taas todistetuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ai että lastensuojelu voi aiheuttaa jopa perhesurmia kun apua ei uskalleta hakea?

Kuinka vastuutonta ja lapsellista puhetta.  Siinä on ulkoistettu kaikki vastuu omista teoista ja omasta vastuusta muille ihmisille. 

Sama kuin sanoisi, että on palokunnan syy että joku mielipuoli sytyttelee tulipaloja. 

tuota niin, en nyt halua loukata, mutta pitäisiköhän sinun vähän panostaa loogiseen ajatteluun? Mistä tuo palokuntavertaus tuli? Osuvampi vertaus olisi että ei uskalleta soittaa palomiehille, kun voisivat tulipaloa sammuttaessaan tehdä ilmoituksen ettei paloturvallisuusmääräyksiä ole noudatettu. Paitsi että tuo ilmoitus ei veisi keneltäkään lapsia tai löisi "sosiaalihuollon asiakas" leimaa kohteeseensa. 

Toisekseen, palomiehet oikeasti sammuttavat tulipalon. He katsovat missä palaa ja tulevat paikalle välineineen. He eivät roiski sammuttimillaan taloihin, joissa ei oikeasti pala. Heille ei voi tehdä "nimetöntä" perätöntä ilmoa tulipalosta, tai jos sellaisen tekee, näkevät palomiehet, ettei talo ole tulessa. Palomiesten toiminta perustuu faktoihin, ei arvailuihin.

dd kirjoitti:

Ja näin on taas tämäkin keskustelu vaiennettu hiljaiseksi, tyrmätty ongelmien olemassaolo. Tulihan puhumaan "neuvolantäti" " ei MEIDÄN neuvolassa tehdä lasu-ilmoituksia" , "sosiaalityön opiskelija "me olemme kaikki niin huolissamme (pun intended?) ja MINÄ en halua käyttää valtaa" ja sitten vielä "ruudinkeksijä"  "ai että joku ei uskaltaisi pyytää apua ja syyllistyisi perhesurmaan?" "ei voi pitää paikkaansa, eihän Suomessa tapahdu perhesurmia?"

Juuri tämä kaavoihin kangistuminen ja ongelmien kieltäminen tulikin aika hyvin tässä taas todistetuksi. 

Ruudinkeksijäpä todella! :D 

"Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä. En minäkään olisi kaikista kollegoistani päälle päin uskonut mitä mätää sieltä kuoren alta paljastuukaan. Niin kiva ja nätti voikin olla se kaikista pahin.

Mikään ei muutu koska ilkeät ämmät niitä turhia lasuja tekee. Lasu on hyvä keino saada perhe varoivaiseksi ja hiljaiseksi.

Naapureiden lempitouhua.

Sana väsymys otetaan niin vakavasti tänä päivänä ettei sitä sanaa uskalla sanoa.

Täällä keskustelee paljon ihmisiä, jotka syyllistyvät loogisiin ajatusvirheisiin. Koska "minä" en koskaan ole tehnyt aiheetonta ilmoa, sellaista ei voi kukaan tehdä. Koska "minä" en tee päätöksiä fiiliksen/persoonan mukaan, kukaan muukaan työntekijä ei voi niin toimia.

Totuus kuitenkin on, että toiset ihmiset toimivat niin. Ja harvalla taholla on Suomessa niin paljon valtaa kun lastensuojelun työntekijällä. Myöskään oikeastaan millään muulla ammattialalla päätöksiä ei tehdä omien tuntemusten ja arvausten, arvelujen varassa. Eipä tule myöskään mieleen mitään muuta viranomaista, jolle voisi tehdä nimettömän ilmoituksen ilman mitään todisteita. Ei poliisikaan ala tutkia rikosepäilyä, jos mitään todisteita ei ole esittää, eikä varsinkaan, jos ilmoitus on tehty nimettömänä. 

Rikoksesta syytetyllä on myös oikeus asianajajaan, ja hän on syytön kunnes toisin todistetaan. Lastensuojelussa taas lähtökohta on se, että vanhempi on syyllinen, kunnes pystyy todistamaan syyllisyytensä. Ja todistaminen on sitä, että pitää saada sostyöntekijä vakuutetuksi, ettei ole syyllistynyt asioihin, mistä syytetään. Usein ne ovat sen tyyppisiä, ettei niitä voi suuntaan tai toiseen oikeasti mitenkään todistaa, joten päätös perustuu ihan pelkkään fiilikseen ja mielipiteeseen.

Varmasti monet ovat hyviä ihmistuntijoita, ja pystyvät tunnistamaan milloin on tosi kyseessä. Mutta aikamoinen vastuu yksittäiselle ihmiselle siinä kyllä annetaan. Lisäksi nimettömän ilmon tekeminen on niin helppoa, että niitä käytetään koston välineenä, ja sillä saadaan paljon tuhoa ja ahdistusta aikaan, vaikka ilmoitus todettaisiin valheelliseksi. 

Onko ap tai hänen useat kaverinsa yrittäneet hakea koskaan apua vai perustuuko aloituksen ajatus siihen, että pelko on niin suuri, ettei edes ensimmäistä askelta ole kukaan ottanut? Mistä se pelko on tullut? Mediassa esillä olleista äänekkäistä ihmisistä? Tiedäthän, että sosiaalipuoli ei voi kommentoida mitään tapausta, joten perheet voivat antaa julkisuudessa kuvan, että "meidän lapsi otettiin huostaan, kun äiti oli vähän väsynyt ja tiskiä oli kertynyt tiskipöydälle ja vaatteita lattialle". Tosiassa nuo eivät ole mitään syitä huostaanotolle, vaan taustalla pitää olla pitkäkestoista lasten laiminlyöntiä.

Onko ap:lla tai hänen äitikavereillaan sitten jotain selkeää syytä, miksi olisi pelko, että lapset otetaan? Esim. tietää itsekin, että pahoinpitelee lapsiaan tai käyttää joka päivä alkoholia tai on psykoosissa puolet viikosta? Silloin ehkä onkin syytä "pelätä" lasua, mutta pelon sijaan kannattaisi siinäkin tapauksessa miettiä, olisiko lapsille parasta asua hetken aikaa jossain muualla, missä heillä olisi säännöllinen elämänrytmi ja äiti saisi itse aikaa hoitaa asiansa kuntoon?

HUOM! En siis väitä ap:n tilannetta edellä mainitun kaltaiseksi, vaan yritän vain ymmärtää, että mistä se hirveä pelko viranomaisia kohtaan juontaa juurensa...

Vierailija kirjoitti:

Juurihan tässä toivottiin apua, johon sisältyy vaitiolovelvollisuus. Ihan pelkkää apua vailla kyttäyspelkoa. Apua, jonka saa itse halutessaan myös lopettaa, jos kokee, että siitä ei ole apua. Nykyisellään yhä useammat äidit pelkäävät pyytää missään apua, koska aiheettomia ilmoituksia tehdään niin paljon. Ja pelkkä aiheeton ilmoitus ei olisi ongelma, jos ihmiset voisivat luottaa sosiaalityöntekijöihin ja siihen, että näillä on maalaisjärkeä. Mutta kun perusongelma on se, ettei lastensuojelun työntekijään voi läheskään aina luottaa. 

Joukossa on monenlaisia persoonia, ja nimen omaan henkilökemioiden ja persoonan mukaan tekevät päätöksensä. Eri asia toki selkeät ja aiheelliset tapaukset, esim päihteiden käyttö ym. Mutta sitten näissä tapauksissa jossa syyllisyys tai syyttömyys ei ole selkeää, astuu kuvioon vain ja ainoastaan mielivaltainen "tunne/huoli" ja se on kiinni sostyöntekijän persoonasta. Eli tämä voisi ihan oikeasti sattua ihan kenelle tahansa. Ja jos huono tsägä käy, niin johtaisi vieläpä asikkuuteen. 

Ilmiantovelvollisuus on kaikilla viranhaltijoilla, lääkäreistä pappeihin. Vaikka yksilö menisi kertomaan ihan omista henkilökohtaisista huolistaan esimerkiksi kirkon diakonille, niin heidän velvollisuutenaan on erikseen pohtia että tehdäkö samantien lasu, kun tuolla näyttää lapsiakin olevan. Verrattuna lapsettomiin, tämä on epäreilua. Lapseton voi huolettomasti avautua (ellei edes aio niitä lapsia tehdä) ja häntä kohdellaan yksilönä, ei vanhempana.

Päiväkodeissa on yleistymässä tapa käydä kotikäynnillä, mikä on mielestäni jo hulluuden huippu. Lasten terapeutit tunkevat kotiin myös ihan automaattisesti. En vaan ymmärrä että miksi ihmeessä! Se tuntuu siltä, että kuka tahansa "virkahenkilö" voi kutsua itse itsensä muitta mutkitta kotiin ja asettaa itsensä tämän kodinhaltijan yläpuolelle. Joku muu päättää, onko tarpeeksi siistiä, onko oma huone ja leluja ihan varmasti, vai onko jotain kaameaa köyhälistöä, jotka sopiikin ilmiantaa. Se siitä tulee mieleen. 

On hyvin epämiellyttävää tulla kohdeluksi potentiaalisena lastenmurhaajana tms. ennen kuin joku virkailija "todistaa" että kotisi on hänen mielestään kelvollinen. Jos joku on eri mieltä, niin kertokoon mitä muuta päiväkodin hoitaja siellä kotona tekee kuin laskee pölypalloja ja leluja?

En tiedä pelätäänkö välttämättä sitä huostaanottoa niinkään, mutta sitä ehkä pelätään, että mitä jos ei jaksakaan sitä lasun tarkastelua. Eli olisi voimia ottaa vastaan konkreettinen apu (siivousta, lasten ulkoilutusta, että saisi edes päivän hengähtää eikä muuta tarvitsisikaan), mutta pelkää ettei ole voimia lähteä lasuun neuvottelemaan tai ottaa lasun kyylääjiä kotiinsa sohvalle istumaan ja kirjaamaan äidin ja lapsen vuorovaikutusta ja sitä että tekeekö makaronilaatikon ohjeen mukaan.

Olenko ainoa maassa, jonka kohdalla homma toimii? Mokailin jo raskausaikana. Vauvan synnyttyä sattui asioita, joiden perusteella olisi voinut vauvan sijoittaa heti. Mutta sain kaiken mahdollisen avohuollon tuen. Myöhemmin teini ikäisen pojan kanssa ongelmia. Ei puhettakaan huostaanotosta vaan taas saatiin apua muuten. Sossut ovat olleet empaattisia ja kannustavia. En näe mitään syytä miksi joku ei neuvolassa uskaltaisi puhua väsymyksestään.

Sanoin neuvolassa olevani joskus väsynyt neljän pienen lapsen äiti. Siis ei mitään superväsymystä vaan ihan tavallista mitä varmaan monella pienten lasten vanhemmilla on. Neuvolantäti sai jotenkin markkinoitua mulle perhetyöntekijän kotiin. Voi helvetti miksi menin suostumaan. Nyt meillä ravaa perhetyöntekijä 2 kertaa viikossa ja on yks maanvaiva. Ei siitä ole mitään apua tai hyötyä, oon vaan entistä väsyneempi kun pitää ajatella että huomenna se maanvaiva taas saapuu. Voiko tätä lopettaa?? Pelkään sanoa etten tarvitsekaan tätä palvelua, että joudunko sitten tarkempaan syyniin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juurihan tässä toivottiin apua, johon sisältyy vaitiolovelvollisuus. Ihan pelkkää apua vailla kyttäyspelkoa. Apua, jonka saa itse halutessaan myös lopettaa, jos kokee, että siitä ei ole apua. Nykyisellään yhä useammat äidit pelkäävät pyytää missään apua, koska aiheettomia ilmoituksia tehdään niin paljon. Ja pelkkä aiheeton ilmoitus ei olisi ongelma, jos ihmiset voisivat luottaa sosiaalityöntekijöihin ja siihen, että näillä on maalaisjärkeä. Mutta kun perusongelma on se, ettei lastensuojelun työntekijään voi läheskään aina luottaa. 

Joukossa on monenlaisia persoonia, ja nimen omaan henkilökemioiden ja persoonan mukaan tekevät päätöksensä. Eri asia toki selkeät ja aiheelliset tapaukset, esim päihteiden käyttö ym. Mutta sitten näissä tapauksissa jossa syyllisyys tai syyttömyys ei ole selkeää, astuu kuvioon vain ja ainoastaan mielivaltainen "tunne/huoli" ja se on kiinni sostyöntekijän persoonasta. Eli tämä voisi ihan oikeasti sattua ihan kenelle tahansa. Ja jos huono tsägä käy, niin johtaisi vieläpä asikkuuteen. 

Ilmiantovelvollisuus on kaikilla viranhaltijoilla, lääkäreistä pappeihin. Vaikka yksilö menisi kertomaan ihan omista henkilökohtaisista huolistaan esimerkiksi kirkon diakonille, niin heidän velvollisuutenaan on erikseen pohtia että tehdäkö samantien lasu, kun tuolla näyttää lapsiakin olevan. Verrattuna lapsettomiin, tämä on epäreilua. Lapseton voi huolettomasti avautua (ellei edes aio niitä lapsia tehdä) ja häntä kohdellaan yksilönä, ei vanhempana.

Päiväkodeissa on yleistymässä tapa käydä kotikäynnillä, mikä on mielestäni jo hulluuden huippu. Lasten terapeutit tunkevat kotiin myös ihan automaattisesti. En vaan ymmärrä että miksi ihmeessä! Se tuntuu siltä, että kuka tahansa "virkahenkilö" voi kutsua itse itsensä muitta mutkitta kotiin ja asettaa itsensä tämän kodinhaltijan yläpuolelle. Joku muu päättää, onko tarpeeksi siistiä, onko oma huone ja leluja ihan varmasti, vai onko jotain kaameaa köyhälistöä, jotka sopiikin ilmiantaa. Se siitä tulee mieleen. 

On hyvin epämiellyttävää tulla kohdeluksi potentiaalisena lastenmurhaajana tms. ennen kuin joku virkailija "todistaa" että kotisi on hänen mielestään kelvollinen. Jos joku on eri mieltä, niin kertokoon mitä muuta päiväkodin hoitaja siellä kotona tekee kuin laskee pölypalloja ja leluja?

Terapeutit eivät tunge kotiin. Vain jos saa terapiat Kelan kautta voi joskus terapiat saada kotiin. Tai sitten käyvät koulussa tai päiväkodissa. Ennemin sitä kyllä haluaa terapeutit kotiin, kuin kuskaa lasta monta kertaa viikossa.