Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten uskontosi näkyy arjessa? Millä tavalla arkesi eroaa esim. ateisteista/keskimääräisestä suomalaisesta?

Vierailija
17.03.2016 |

Itse olen mormoni (Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko), ja arjessani usko näkyy sillä tavalla, että pidämme perheen kanssa joka päivä yhteisen iltarukouksen ja luemme Raamattua tai muita kirkkomme pyhiä kirjoituksia (Mormonin Kirjaa). Ennen ruokailua pidämme ruokarukoukset myös yhdessä. Kerran viikossa pidämme perheillan, jossa on jokin oppiaihe joko hengellisestä aiheesta tai muusta, esim. ensiapua on joskus ollut. Sitten on hauskaa toimintaa ja jotain toivottua herkkua. Sunnuntaisin käymme kirkossa, kirkko kestää 3t. Lisäksi osallistumme muuhun kirkon järjestämään toimintaan, jota on erilaiset tapahtumat ja viikottain lapsille ja nuorille toiminnat (kerran viikossa). Käymme silloin tällöin myös Espoossa temppelissä, muutaman kerran vuodessa. Meidän perheessä ei myöskään kukaan kiroile, polta tupakkaa tai käytä alkoholia. Jos joku sairastuu tai tulee muita ongelmia, tai edessä on jokin pelottava asia, voi perheen isä antaa tarvitsevalle siunauksen sillä pappeuden valtuudella, joka kirkossa on kaikilla miespuolisilla yli 12v jäsenillä (tämän lisäksi tietysti myös normaalit lääkärissäkäynnit ja lääkkeet yms., siunauksen tarkoitus on olla tukena, ei ainoana apuna jos joku nyt pelästyy).

Näiden lisäksi muuten olemme ihan tavallinen suomalainen perhe. Ehkäisy tai meikkaaminen ei ole kiellettyä.

Olisi kiva kuulla muiden uskontojen edustajilta, millaista teidän arki on, siis jos se uskonnon vuoksi eroaa jotenkin ns. normiarjesta :) Kertokaa mitä uskonsuuntaa edustatte!

Kommentit (130)

Vierailija
61/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hei oon pahoillani meuhkaaja, en jaksa vastata viesteihisi kun ne näköjään ovat täysin järjettömiä. Olen pahoillani puolestasi, sillä näköjään ei kaikki ole hyvin. Toivottavasti saat asiasi joskus järjestykseen. Toivon vaan ettei kukaan nyt vahingossakaan usko noita ihme juttuja mitä selität, kai minä nyt oman uskontoni tunnen paremmin kuin sinä :)

Kivaa keskustelua on kyllä ollut ja minusta on mielenkiintoista kuulla muiden uskonnoista vaikka oma usko onkin :) Uskonnosta keskustelemisen ei tarvitsisi olla niin tabu mitä se (ainakin Suomessa) on, ei kaikki uskontopuhe ole käännyttämistä.

ap

Tässä se sperminaattorinormoni lääkäri : https://en.m.wikipedia.org/wiki/Cecil_Jacobson

LOPETTakaa MORMONIT VALEHTELU JA SUOSTU KATSOMAAN TOTUUTTA SILMIIN.

Vierailija
62/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mihin mormonilahkoon ap kuuluu? Miten ap voit uskoa tarinaan kultalevyistä, jotka Smith löysi? Uskoa näihin siis vielä vuonna 2016!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

fsdsdf kirjoitti:

Haastanoikeinteidät kirjoitti:

Pakkohan on olla joki Jumala jolla on tunteet ja moraali - sillä ei elottomalla ole eikä edes tällaista eläimillä ( omanlaisensa kyllä ja ne tunteet ehdottomasti ovat heilläkin) . Elottomasta vaan ei ikinä putkahda elollista tunteellista sielua:)!

Pakko olla siis jokin joka oli alkukuvamme ja mahikset siihen!!!

Jumala on ja olemme itse todiste juuri hänestä! Kukaan ihminen ei pystynyt ensimmäistä ihmistä tekemään :)!

Kumotkaa jos voitte?

Ei tarvitse enää, kumosit ihan itse jo oman väitteesi. Elottomasta ei voi putkahtaa myöskään mitään jumalaa tuon järkeilyn mukaan.

Tunteet, moraali ja "sielu" ovat aivotoimintojen tulosta, siinä ei ole mitään yliluonnollista.

Miten uskonto liittyy yliluonnolliseen?

Vierailija
64/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kelttiläinen wicca, jumalista käytän sekä kelttiläisiä nimiä, että kreikkalaisia (ja joo, uskon että jumalat ovat samoja, nimet vain eri, ja että kristittyjen/kirjan jumala on yksi noista tai sitten eräälainen yksi personifikaatio kaikista.

Kotonani ei ole alttaria, luonto on alttarini. Tosin täältä kaupungin keskustasta luontoon on hiukan pitkä matka. Kotonani on kyllä, jos joku kirjahyllyäni penkoisi, kirjoja kelttien mytologiasta, kreikkalaisista mytoligioista sekä wicca-aiheisia kirjoja. Ja tietty (mustakantinen, Era novasta tai Unio Mysticasta) "Book of Shadows" johon olen kirjannut rituaaleja, eri jumaliin liittyviä symboleita jmv.

Joskus rukoilen (hiljaa mielessäni, en ikinä ääneen, jumalat kuulee kyllä) tai siunaan hiljaa mielessäni ihmisiä, joita kohtaan ja jotka ovat kohdanneet surua tai sairautta, että löytäisivät rauhan. Kenen/minkä tahansa avulla. Vaikka sen kuuluisan spagettihirviön, mikäli siihen uskovat.

Meditoin silloin tällöin, ja muutama loitsukin on tultu tehtyä. Loitsut ovat lähinnä sellaisia että lääkärit tekisivät oikean diagnoosin, hoitokeino löydettäisiin ja se toimisi.

Olen pesco-lacto-ovovegaani, mutta pyrin hankkimaan maitotuotteet ja kananmunat luomuna ja kalan tutulta kalastajalta, josta tiedän, ettei käytä troolia, vaan perusverkkoja. Niihin ei jää yleensä paljoa takaisin mereen heitettyä (eli turhaan kuollutta). Teen vapaaehtoistyötä eläinsuojelun parissa ja ympäristönsuojelutoimintaa tuen lahjoituksin. Sekä luonto että eläimet ovat minulle enemmän tai vähemmän pyhiä.

Olisin buddhalainen ilman sen uskomusta siitä että elämä on kärsimystä. Tosin uskon uudelleensyntymään. Julkisesti en todellakaan näistä mainitse, mytologiakirjat ja wiccakirjat selitän tutuille, että olen kiinnostunut niistä yleisesti (on hyllyssä Suomen mytologiaa ja kansantarinoitakin), lähinnä koska sukulaisissa on muutama uskovainen, jotka suunnilleen haluaisivat polttaa minut noitana/pakanana/harhaoppisena (tai vähintään toivottaa helvettiin). Uskonnokseni väitän agnostikko (sama syy), kuulun vielä luterilaiseen kirkkoon.

Ai niin, luonnossa eniten viihdyn meren äärellä, mutta kukaan tuttu tai sukulainen ei ole (vielä) ihmetellyt miksi käyn risteilyllä joka toinen kuukausi vaikka olen absolutisti, enkä siis biletä tai hae viinaa tai tupakkaa. :) Koska kaikki risteilyt on Tukholmaan, niin voisin toki kertoa että olen Ruotsi-fani ;)

Eikö olisi helpompaa vain liittyä fantasia-aiheiseen seuratoimintaan mukaan?

Vierailija
65/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

39 oli siis toinen suomenuskoinen

37: Kiitos tavan taustan valotuksesta, uskon että samanlaisia tapoja on monissa suvuissa ympäri Suomea. Meillä ei noudateta mitään noin konkreettista tapaa, mutta ruokaa valmistaessani ja vaikka kasvimaan satoa hakiessani muistelen usein esivanhempia ja kaikkia niitä joiden työn ansiosta minulla on ruokaa. Ajattelen samalla tavalla, että tällä hetkellä elämme yltäkylläisyydessä mutta aina ei ole ollut niin, eikä ehkä tulevaisuudessakaan ole. Kierrätysajattelu ja pyrkimys kohtuulliseen kulutukseen kuuluvat myös arkeeni. Lisäksi mietin, kun ketjun kristityt ovat ottaneet esiin synnin, että vaikka synnin käsite on kristillinen, suomenuskoonkin kuuluu mytologian välittämiä arvoja ja hyveitä kuten rehellisyys, suoraselkäisyys ja kohtuullisuus. En myöskään kiroile, koska monet kirosanat kuten perkele ja jopa vittu viittaavat vanhoihin uskomuksiin. Uskon, että myös sanoissa voi olla erityistä mahtia. Joten jos päästän suustani Perkeleen, kutsun ukkosenjumalan voimaa avukseni siihen hetkeen. Se olisi siis oikeastaan rukous, ja olisi omituista päästellä höyryjä rukoilemalla. Koska jotakin kuitenkin kiinnostaa, niin perinteessä tunnetaan myös vitun voima. Se oli vahva naisellinen voima jonka avulla on voitu esimerkiksi siunata talon karja keväällä ja jonka on uskottu jopa pystymään vahingoittamaan miehiä. 

-toinen suomenuskoinen-

Minä olen se leivältä anteeksipyytelijä :)

Kiva kuulla, että meitä on! Tuo sanojen voima on myös yksi asia, mikä meillä näkyy arjessa!

Sillekin on niin monenlaisia nimityksiä, mutta itsellä on tapana "siunata" lapset aamuisin meidän tavalla. Käytän siis tiettyä fraasia, millä lähetän lapset koulumatkalleen.

Nyt kun mietin, niin tämä on meidän elämäntapa. Kyllä siinä kaikenlaisia uskomuksia on... Harvemmin tapahtuvia on esim. se, että puulta pyydetään etukäteen lupa saada kaataa se. Ja puuta ei kaadeta, ellei ole joku tarve kaataa se.

Vierailija
66/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noinniinkuinsivistysja noin kirjoitti:

Miten joku EI VIELÄKÄÄN tiedä että mormonit VIHKIVÄT KUOLLEITA IHMISIÄ allasmenoissa juuri esim nuoriin tyttöihin jne? Miten joku mamma on vielä noin ulkona?

Samoin : suomenkin mormoni on tod velvollinen kertomaan elämänsä kirkolle ja se on VELVOLLINEN raportoimaan asiasi Utahiin!

Kolmanneksi: uutiset näyttivät miten Irakin sotaan mormonikirkko vihki sotilaita, nämä sotilaat tappoivat lapsia ja vanhuksia ja muita mukana sodassa ne hiivatin itsensä pyhiksi tekevät garmentit päällään sotilaspuvun alla!

Mikä tässä EI OLE TOTTA, kertokaapa vaan !

En tiedä onko mikään sanomasi epätosi mutta kyseessä lienee aika pienen vaikutuksen omaava porukka Suomessa. Miten olet päätynyt tuntemaan asiasta noin voimakkaasti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinäpäfaktaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei oon pahoillani meuhkaaja, en jaksa vastata viesteihisi kun ne näköjään ovat täysin järjettömiä. Olen pahoillani puolestasi, sillä näköjään ei kaikki ole hyvin. Toivottavasti saat asiasi joskus järjestykseen. Toivon vaan ettei kukaan nyt vahingossakaan usko noita ihme juttuja mitä selität, kai minä nyt oman uskontoni tunnen paremmin kuin sinä :)

Kivaa keskustelua on kyllä ollut ja minusta on mielenkiintoista kuulla muiden uskonnoista vaikka oma usko onkin :) Uskonnosta keskustelemisen ei tarvitsisi olla niin tabu mitä se (ainakin Suomessa) on, ei kaikki uskontopuhe ole käännyttämistä.

ap

Tässä se sperminaattorinormoni lääkäri : https://en.m.wikipedia.org/wiki/Cecil_Jacobson

LOPETTakaa MORMONIT VALEHTELU JA SUOSTU KATSOMAAN TOTUUTTA SILMIIN.

En ole mormoni mutta sinä et ole myöskään täysjärkinen.

Vierailija
68/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap kysyit itse mormonina IHAN SELKEESTI: miten uskontosi poikkeaa suomalaisesta ? Tähän vastattiin :)! Mormonit eivät ole uskonto kuten osoitettiin . Kyllä poikkeaa suomalainen usko teidän pimeistä touhuista todellakin paljo!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Noinniinkuinsivistysja noin kirjoitti:

Miten joku EI VIELÄKÄÄN tiedä että mormonit VIHKIVÄT KUOLLEITA IHMISIÄ allasmenoissa juuri esim nuoriin tyttöihin jne? Miten joku mamma on vielä noin ulkona?

Samoin : suomenkin mormoni on tod velvollinen kertomaan elämänsä kirkolle ja se on VELVOLLINEN raportoimaan asiasi Utahiin!

Kolmanneksi: uutiset näyttivät miten Irakin sotaan mormonikirkko vihki sotilaita, nämä sotilaat tappoivat lapsia ja vanhuksia ja muita mukana sodassa ne hiivatin itsensä pyhiksi tekevät garmentit päällään sotilaspuvun alla!

Mikä tässä EI OLE TOTTA, kertokaapa vaan !

En tiedä onko mikään sanomasi epätosi mutta kyseessä lienee aika pienen vaikutuksen omaava porukka Suomessa. Miten olet päätynyt tuntemaan asiasta noin voimakkaasti?

Vastaus on tuossa VAKOILUKESKUKSEN LINKISSÄ ! Lueppa se artikkeli ensin niin ei tarvi enempää kysellä:)? Jokaikisen suomalaisen tulisi olla ja paljon huolissaan ja etenkin tänä aikana.

Vierailija
70/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lueppanytensin kirjoitti:

Huoleni vähenee heti jos sinulle saadaan lääkitys kuntoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siinäpäfaktaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei oon pahoillani meuhkaaja, en jaksa vastata viesteihisi kun ne näköjään ovat täysin järjettömiä. Olen pahoillani puolestasi, sillä näköjään ei kaikki ole hyvin. Toivottavasti saat asiasi joskus järjestykseen. Toivon vaan ettei kukaan nyt vahingossakaan usko noita ihme juttuja mitä selität, kai minä nyt oman uskontoni tunnen paremmin kuin sinä :)

Kivaa keskustelua on kyllä ollut ja minusta on mielenkiintoista kuulla muiden uskonnoista vaikka oma usko onkin :) Uskonnosta keskustelemisen ei tarvitsisi olla niin tabu mitä se (ainakin Suomessa) on, ei kaikki uskontopuhe ole käännyttämistä.

ap

Tässä se sperminaattorinormoni lääkäri : https://en.m.wikipedia.org/wiki/Cecil_Jacobson

LOPETTakaa MORMONIT VALEHTELU JA SUOSTU KATSOMAAN TOTUUTTA SILMIIN.

En ole mormoni mutta sinä et ole myöskään täysjärkinen.

Hah:)! Täysjärkiset todistavat faktoilla väitteensä ja huuhailijat taas eivät. Eipä ole mormonimme pystynyt yhtään totuutta täällä kumoamaan:)! Vähän vaikeeta se on: sillä isäsi on ollut valhettelija ja murhaaja alusta asti- palvovathan he Lusiferia. Tämä mormoni vaan ei voi kertoa rituaaleista temppelistä koska tuo kultti kieltää juuri sen ( kaulan saa katkaista jos kertoo- vala) velvoittaa kirkko. Se se vasta onkin tervettä:)?

Jokaisen terveen tuleekin oikaista nämä lurkit totuuksiin.

Vierailija
72/130 |

Tuosta linkistä käy ilmi koko tuon NSAN kontrollitoiminta ellet osaa englantia sitten :)!

Siellä on maailmalla sitten iso kasa ihmisiä sun lääkityskuuria odottamassa jos aiot meidät kaikki lääkittää heheh:)! On nimittäin ihan pikkunen kritiikki tullut tuosta mormonipesäkkeen touhusta maailmalla, mutten odota että olisit tietoinen...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nohuhhuhsentään kirjoitti:

No hyvä että sinä olet asian kimpussa ja on sisältöä elämässä.

Vierailija
74/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää ketju alkoi jo tosi hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Avaanytjosilmätsentään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lueppanytensin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinniinkuinsivistysja noin kirjoitti:

Miten joku EI VIELÄKÄÄN tiedä että mormonit VIHKIVÄT KUOLLEITA IHMISIÄ allasmenoissa juuri esim nuoriin tyttöihin jne? Miten joku mamma on vielä noin ulkona?

Samoin : suomenkin mormoni on tod velvollinen kertomaan elämänsä kirkolle ja se on VELVOLLINEN raportoimaan asiasi Utahiin!

Kolmanneksi: uutiset näyttivät miten Irakin sotaan mormonikirkko vihki sotilaita, nämä sotilaat tappoivat lapsia ja vanhuksia ja muita mukana sodassa ne hiivatin itsensä pyhiksi tekevät garmentit päällään sotilaspuvun alla!

Mikä tässä EI OLE TOTTA, kertokaapa vaan !

En tiedä onko mikään sanomasi epätosi mutta kyseessä lienee aika pienen vaikutuksen omaava porukka Suomessa. Miten olet päätynyt tuntemaan asiasta noin voimakkaasti?

Vastaus on tuossa VAKOILUKESKUKSEN LINKISSÄ ! Lueppa se artikkeli ensin niin ei tarvi enempää kysellä:)? Jokaikisen suomalaisen tulisi olla ja paljon huolissaan ja etenkin tänä aikana.

Huoleni vähenee heti jos sinulle saadaan lääkitys kuntoon.

Tuosta linkistä käy ilmi koko tuon NSAN kontrollitoiminta ellet osaa englantia sitten :)!

Siellä on maailmalla sitten iso kasa ihmisiä sun lääkityskuuria odottamassa jos aiot meidät kaikki lääkittää heheh:)! On nimittäin ihan pikkunen kritiikki tullut tuosta mormonipesäkkeen touhusta maailmalla, mutten odota että olisit tietoinen...

Joo, hyvä että pidät vahtia. Oppii salaliittolaiset tavoille.

Vierailija
76/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse kuulun helluntai seurakuntaan ja uskon jumalaan ja jeesuksen kristukseen jumalan poikaan. tähän uskoon olen kasvanut lapsesta asti ja tunnen sen sydämesäni oikeaksi haluaisin kysyä sinuöta ap mormoni uskosta en ole siihen koskaan petwhtynyt muyta ymmärsin sen olevan kristinuskoon kuitenkin kuuluva eli onko teillä pyhää henkeä?

Vierailija
77/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jopas, ajattelin että tältä palstalta olisi kuitenkin löytynyt joitain uskovaisia, joilla se arjessa näkyy ja olisi ollut kiva kuulla. Nyt tuli vain pari (suht) asiallista vastausta :D Muinaisuskovaiselle kyllä sanoisin, että ei, en yrittänyt selittää että tiedeperusteiseen lääketieteeseen ei saa turvautua vaan nimenomaan päinvastoin: uskonto ja sairaan siunaaminen ei saa estää sitä että sen lisäksi menee ihan lääkärille ja ottaa vastaan ne hoidot mitä sieltä voi saada! Uskonto ja sen tuoma apu on sairaalle vain lisänä.

Minäkin muuten koen olevani täysin vapaa ihminen: kukaan ei pakota minua uskomaan eikä uskoni pakota minua yhtään mihinkään. Ihan itse vapaaehtoisesti haluan tehdä asioita mitä teen, koska uskon vilpittömästi niiden olevan omaksi parhaakseni :) En myöskään halua pakottaa ketään muuta tekemään asioita samalla tavalla kuin itse teen, mielestäni uskonnon vapaus on yksi tärkeimmistä vapauksista sivistyneessä yhteiskunnassa (tai yhtä lailla vapaus olla uskomatta mihinkään).

Ja "hyväneuvosulle" nimimerkillä taitaa olla lääkkeet ottamatta tai jotain...

Eikö täällä tosiaan ole yhtään lestadiolaista/jehovan todistajaa/katolilaista/muslimia/hindua/mitä vaan joka haluaisi jakaa arkensa "erikoisuuksia"? :)

ap

Eikö nuo uskontoon liittyvät arjen erikoisuudet ole vähän tyhmiä? Mitä te sillä kuvittelette saavanne? Jos jotain hyvää, niin mistä tiedätte sen siitä johtuneen?

Vierailija
78/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mihin mormonilahkoon ap kuuluu? Miten ap voit uskoa tarinaan kultalevyistä, jotka Smith löysi? Uskoa näihin siis vielä vuonna 2016!

En kuulu mihinkään lahkoon, sillä lahko on jostain muusta (isommasta) uskonnosta erkaantunut uskonsuunta. Esim. luterilaisuus on enemmän lahko kuin mormonismi, koska se on erkaantunut katolilaisuudesta. Toki jotkut käyttävät lahko-sanaa puhuessaan yleisesti marginaalisimmista uskonnoista. 0,2% maailman väestöstä kuuluu mormonikirkkoon, joten vaikka katolilaisuutta jne. pienempi uskonto onkin niin ei nyt ihan marginaalinen, jäseniä vähän yli 15 miljoonaa. Siksi minulle vähän särähtää korvaan tuo lahko-sana. Toki Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta on lähtenyt joitain lahkoja, jotka kirkon perustamisen jälkeen ovat emokirkosta erkaantuneet. Suomessa toimii kuitenkin vain tämä yksi ja alkuperäinen MAP-kirkko, näitä lahkoja on käsittääkseni vain jenkeissä. Ja kuten edellä kerroin, uskon tarinaan koska olen saanut siitä Pyhän Hengen avulla ja kautta todistuksen. Aika monta muutakin miljoonaa ja miljardia ihmistä uskoo tänä vuonna, 2016, Jumalaan joten mitä ihmeellistä on uskoa siihen että tämä Jumala puhuisi vielä nykyäänkin ihmisille ja kutsuisi profeettoja?

ap

Vierailija
79/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anteeksi lukuisat kirjoitus virheet tabletilla kirjoitaminen tuottaa ongelmia

Vierailija
80/130 |
17.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

JeesusOnTieTotuusJaElämä kirjoitti:

Itse kuulun helluntai seurakuntaan ja uskon jumalaan ja jeesuksen kristukseen jumalan poikaan. tähän uskoon olen kasvanut lapsesta asti ja tunnen sen sydämesäni oikeaksi haluaisin kysyä sinuöta ap mormoni uskosta en ole siihen koskaan petwhtynyt muyta ymmärsin sen olevan kristinuskoon kuitenkin kuuluva eli onko teillä pyhää henkeä?

Mikä erottaa helluntalaisuuden muista kristinuskon haaroista?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kolme