Asia, mitä et haluaisi kenenkään saavan selville sinusta

En mielelläni puhu siitä, että olin lapsuudessani muutaman vuoden kiusattu, mutta olen onneksi päässyt siinäkin irti täydellisestä vaikenemisesta ja se on oikeasti helpottanut omaa oloa. 

Että olen subbelipoikien jäljillä.. big news coming!

Vierailija kirjoitti:

Olen oikeasti yksin eikä minulla ole juurikaan kavereita, ellei yksittäisiä lasketa, ja hekin on ripoteltu pitkin maailmaa. Esitän sellaista huoletonta läpänheittäjää esim töissäni, ja ihmiset luulevat minulla aina olevan laajat sos verkostot. En korjas heidän käsityksiään. Tunnen olevani luuseri ja syrjäytynyt. Minua ei kutsuta minnekään koskaan pyhinä tms. Olen myös äärimmäisen ihmismiellyttäväinen.

Sen siitä saa selkäänpuukottaja

Että palstailen täällä ja harrastan passiivis-aggressiivista v**tuilua palstalla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tapana kaivella esim. somessa vastaan tulleista ihmisistä kaikenlaista tietoa. Monet näistä ovat jotain tutun tuttuja ja monen ihmisen elämästä saakin paljon kaikenlaista mielenkiintoista selville ihan googlettamalla, kun tietää mitä ja mistä etsiä. Mitään laitonta en siis tee, olen vain utelias. Moni ihminen varmaan yllättyisi jos tietäisi mitä kaikkea heistä löytyy netistä. Pääsisin kyllä myös työn puolesta käsiksi sellaisiin järjestelmiin, joista löytyisi kaikenlaista muutakin tietoa, mutta sitä en tietenkään tee. En ikinä tunnustaisi kellekään oikeasti että tämmöistä harrastelen tylsinä hetkinä.

Mulla on tullut vastaan tällainen ihminen. Kaverin kaveri, joka sanoi minulle jotain, mitä ei voisi tietää ilman nettistalkkausta. Enkä ole mielestäni mitenkään kiinnostava ihminen. No, ehkä sekin selvisi stalkkaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Jätin mieheltä salaa ehkäisyn pois. Onneksi en tästä kerennyt tulla raskaaksi ja kuukauden päästä oli jo niin huono omatunto että puhuin miehelle ja sain hänet suostumaan vauvan tekoon. En siis voisi ikinä paljastaa miehellekään että olen toiminut näin selän takana. Jos mies ei olisi suostunut vauvaan niin olisin aloittanut pillerit uudestaan. Tunnen itseni hyvin alhaiseksi tämän tempun takia.

Älä tunne, 90 luvin alussa moni kaverini teki sitä, että kun halusivat jonkun rakastamansa miehen satimeen, jättivat pillerit salaa pois ja hankkiutuivat raskaaksi jotta saivat miehen itselleen ja häät.

Sitä kuinka monen kanssa olen sextaillut, vaikka oikeasti etsin vain rakkautta, läheisyyttä ja loppuelämän kumppania.

(No ok, myönnän että muutama noista saatto olla kosto minut jättäneelle rakkaalleni).

Miten yksinäinen olen ollut oikeasti koko aikuisikäni

N 52v

Että olen oikeasti sisimmässäni melko kylmä (muille paitsi sille jota rakastan), kostonhaluinen ja empatiakyvytön ihminen.

Esitän vain ns normi-ihmistä jotta pärjään tässä maailmassa ja koska ei ole soveliasta näyttää noita tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajoittain (en joka hetki) kateellinen kaikille naispuolisille tutuille, joilla on mies ja lapsia. Niin kateellinen, että haluaisin satuttaa näitä naisia jotenkin ja pilata heidän onnensa. Joko fyysisesti satuttaa tai viedä heidän miehensä. Tietenkään en sitä tee mutta ajatuksissani kyllä. Myös erästä inhottavaa ex "ystävääni" kohtaan minulla on välillä väkivaltafantasioita.

Minulla on myös ajoittain saman kaltaisia ajatuksia (joita en tule koskaan toteuttamaan). Hetkittäin tunnen suurta raivoa ja vihaa, sillä koen elämän epäreiluksi. Tämä juontuu siitä, että olen epäonnistunut ihmissuhteissa. En ole ollut kumppaneille riittävä, vaan ovat jättäneet minut jonkun paremman naisen takia. Nyt sitten yksinäisenä, perheettömänä, keski-ikäisenä naisena tässä elellään.

Täällä kolmas samanlainen, jolla vastaavia ajatuksia. Tosin minä en ole ikinä seurustellut, harrastanut seksiä ja muutenkin kokemus vastakkaisesta sukupuolesta (miehistä) on vähäinen. Itsetunto tuhottu aikanaan kiusaamisella. Joskus huomaan ajattelevani jostain random perheestä, että miten saisin tuhottua heidän ainakin näennäisen onnensa lopullisesti. Tai miettiväni jonkun onnellisen pariskunnan nähdessäni, millä kaikilla julmilla tavoilla voisin heitä kiduttaa.. Ja tiedän varsin hyvin, että sairastahan tuo on, mutta minkäs teet kun sydän itkee verta. Ikinä en mitään edellämainittua toteuttaisi tosielämässä ja muutenkin inhoan väkivallan käyttöä ongelmien ratkaisuun. Eli oman sairaan pääni sisällä ne pysyvät.

Ehkä teillä ei ole realistiset käsitykset toisten ihmisten elämästä, ja kuvittelette olevanne ainoita jotka kärsii. Minulla on parisuhde ja perhe, mutta se ei tarkoita että elämä olisi onnellista. Vastakkaisen sukupuolen huomiolta en ole välttynyt, kiitos geenien. Siihen liittyykin asiat, joista en muille puhu. Olen ahdistunut ja ujo, kiitos kotona tapahtuneen huutamisen, joten ikäviin tilanteisiin tuli jouduttua nuorena. Neitsyys meni, kun juomaani tiputettiin jotain huumaavaa. Erään ulkopuolisille onnelliselta vaikuttaneen parisuhteen jälkeen tämä "symppis" exäni teki seksuaalista väkivaltaa, kun hain tavaroita hänen luotaan. Itkin koko sen ajan, hän sanoi sen johtuvan ikävästä.

Parisuhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta ne alamäet ovat olleet niin hirveitä, etten kehtaa niistä kenellekään avoimesti puhua. Vaikea itsekään ymmärtää, miten olen antanut kenenkään kohdella itseäni niin. Edelleen oireilen niistä huonoista kausista, ja saan paniikkikohtauksia, jos mikään viittaa siihen että se piina alkaa taas. Häpeän sitä että en ole lähtenyt. En pysty, koska ahdistaa kaikki niin paljon. Olen lähes toimintakyvytön, ainoastaan lasten asiat saan hoidettua hyvin, etätyön vedän riman ali ja odotan vain kauhulla kun mies tulee kotiin raivoamaan. Ja uskokaa pois, ulospäin elämämme näyttää ruusuiselta. Jopa läheisimmät, joille olen yrittänyt vihjata ahdingostani, pitävät miestäni varsinaisena saaliina. Olenhan minäkin ajatellut jostain pariskunnasta, että ovatpa he onnellisia, mutta mitäpä minä tiedän.

Itse olen kateellinen ehkä ihmisille, keillä ei ole suuria traumoja ja pelkoja, ja porskuttavat tuolla innoissaan, mutta eipä ole tullut väkivaltaisia ajatuksia silti.

Vierailija kirjoitti:

Miten yksinäinen olen ollut oikeasti koko aikuisikäni

N 52v

Itse olet onnellisuudestasi vastuussa.

Olen ajatuksissani suunnitellut ihmisen murhaamista. Kyseinen henkilö on tehnyt läheisteni elämästä helvettiä.

Miten paljon olen nyysinyt kaikkea työnantajiltani. Ts taloudellista hyötyä palkan päälle.

Kuinka monta päivää olen ollut 20v työurani aikana saikulla vaikken oikeasti ole ollut mistään kohtaa kipeä. Tt lääkäreitä vaan on niin helppo kusettaa koska hekin ovat itse usein tuöhönsä tympääntyneitä ja haluavat potilaasta nopeasti eroon kirjottamalla 3-5pv saikkua.

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatuksissani suunnitellut ihmisen murhaamista. Kyseinen henkilö on tehnyt läheisteni elämästä helvettiä.

Siinä oikea edge loordi.

irvistys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatuksissani suunnitellut ihmisen murhaamista. Kyseinen henkilö on tehnyt läheisteni elämästä helvettiä.

Siinä oikea edge loordi.

Mene nyt vit..n tyhjäpää täältä hittoon kommentoimasta negatiivisesti joka kirjotusta. Jos sulla ei ole mitään älykästä sanottavaa niin pysy poissa. Mene töihin tai ulos, hanki lääkitys!

Etätöissä ollessani katsoin putkeen Downton Abbey -sarjan suoratoistopalvelusta. Vastasin päivän aikana pariin sähköpostiin yms pientä, mutta muuten katselin vaan omasta kotiläppäristä sarjaa.

Eikä tämä ollut ainoa kerta. Tein sitten ne tavoitetyöt ripeästi pois alta aina niin eipä tuo juuri haitannut mitään. En koe huonoa omaatuntoa siitä, että olen saakutin nopea tekemään hommani hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä miten jaoin itseäni kamalille ukoille ollessani päihteiden väärinkäyttäjä.

Se me jo tiedetään.

Juu, sinusta sen tietää kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajoittain (en joka hetki) kateellinen kaikille naispuolisille tutuille, joilla on mies ja lapsia. Niin kateellinen, että haluaisin satuttaa näitä naisia jotenkin ja pilata heidän onnensa. Joko fyysisesti satuttaa tai viedä heidän miehensä. Tietenkään en sitä tee mutta ajatuksissani kyllä. Myös erästä inhottavaa ex "ystävääni" kohtaan minulla on välillä väkivaltafantasioita.

Minulla on myös ajoittain saman kaltaisia ajatuksia (joita en tule koskaan toteuttamaan). Hetkittäin tunnen suurta raivoa ja vihaa, sillä koen elämän epäreiluksi. Tämä juontuu siitä, että olen epäonnistunut ihmissuhteissa. En ole ollut kumppaneille riittävä, vaan ovat jättäneet minut jonkun paremman naisen takia. Nyt sitten yksinäisenä, perheettömänä, keski-ikäisenä naisena tässä elellään.

Täällä kolmas samanlainen, jolla vastaavia ajatuksia. Tosin minä en ole ikinä seurustellut, harrastanut seksiä ja muutenkin kokemus vastakkaisesta sukupuolesta (miehistä) on vähäinen. Itsetunto tuhottu aikanaan kiusaamisella. Joskus huomaan ajattelevani jostain random perheestä, että miten saisin tuhottua heidän ainakin näennäisen onnensa lopullisesti. Tai miettiväni jonkun onnellisen pariskunnan nähdessäni, millä kaikilla julmilla tavoilla voisin heitä kiduttaa.. Ja tiedän varsin hyvin, että sairastahan tuo on, mutta minkäs teet kun sydän itkee verta. Ikinä en mitään edellämainittua toteuttaisi tosielämässä ja muutenkin inhoan väkivallan käyttöä ongelmien ratkaisuun. Eli oman sairaan pääni sisällä ne pysyvät.

Ehkä teillä ei ole realistiset käsitykset toisten ihmisten elämästä, ja kuvittelette olevanne ainoita jotka kärsii. Minulla on parisuhde ja perhe, mutta se ei tarkoita että elämä olisi onnellista. Vastakkaisen sukupuolen huomiolta en ole välttynyt, kiitos geenien. Siihen liittyykin asiat, joista en muille puhu. Olen ahdistunut ja ujo, kiitos kotona tapahtuneen huutamisen, joten ikäviin tilanteisiin tuli jouduttua nuorena. Neitsyys meni, kun juomaani tiputettiin jotain huumaavaa. Erään ulkopuolisille onnelliselta vaikuttaneen parisuhteen jälkeen tämä "symppis" exäni teki seksuaalista väkivaltaa, kun hain tavaroita hänen luotaan. Itkin koko sen ajan, hän sanoi sen johtuvan ikävästä.

Parisuhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta ne alamäet ovat olleet niin hirveitä, etten kehtaa niistä kenellekään avoimesti puhua. Vaikea itsekään ymmärtää, miten olen antanut kenenkään kohdella itseäni niin. Edelleen oireilen niistä huonoista kausista, ja saan paniikkikohtauksia, jos mikään viittaa siihen että se piina alkaa taas. Häpeän sitä että en ole lähtenyt. En pysty, koska ahdistaa kaikki niin paljon. Olen lähes toimintakyvytön, ainoastaan lasten asiat saan hoidettua hyvin, etätyön vedän riman ali ja odotan vain kauhulla kun mies tulee kotiin raivoamaan. Ja uskokaa pois, ulospäin elämämme näyttää ruusuiselta. Jopa läheisimmät, joille olen yrittänyt vihjata ahdingostani, pitävät miestäni varsinaisena saaliina. Olenhan minäkin ajatellut jostain pariskunnasta, että ovatpa he onnellisia, mutta mitäpä minä tiedän.

Itse olen kateellinen ehkä ihmisille, keillä ei ole suuria traumoja ja pelkoja, ja porskuttavat tuolla innoissaan, mutta eipä ole tullut väkivaltaisia ajatuksia silti.

Eli ns kulissiliitto? Ymmärrän. Itse olen myös ollut vastaavassa tilanteessa eikä ulkopuoliset voineet uskoa. Kävimme matkoilla yms. Miten repivää oli sitten luovuttaa ja myöntää, ettei se ollut onnellista saati tervettä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Että olen oikeasti sisimmässäni melko kylmä (muille paitsi sille jota rakastan), kostonhaluinen ja empatiakyvytön ihminen.

Esitän vain ns normi-ihmistä jotta pärjään tässä maailmassa ja koska ei ole soveliasta näyttää noita tunteita.

Uskomattoman paljon tuntuu kaltaisiasi tällä pallolla tallustelevan. Et siis todellakaan ole yksin. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä kasvatuksessasi on mielestäsi ikävät piirteesi aiheuttanut?

Minua pidetään hyvänä kuuntelijana. Todellisuudessa putoan oitis omiin aatoksiini toisen puhuessa. Ynähtelen jotain säännöllisin väliajoin, jotta antaisin vaikutelman kiinnostuneesta kuuntelemisesta. Tosissani yritän keskittyä, mut ei. Toisaalta huomaan välittömästi, jos itse en tule kuulluksi.