Asia, mitä et haluaisi kenenkään saavan selville sinusta

 Se että Olen pedofiili ,kukaan ei tule koskaan tietämään tätä sairauttani,pystyn tukahduttamaan sen mutta tiedän sen olevan minussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan kerro yksityisiä asioitani nettifoorumilla. Lähettäjien selville saaminen ei ole kummoisenkaan vaivan takana osaavalle ylläpidon henkilölle tai vaikka poliisin tietotekniselle osastolle.

Ketään ei kuule kiinnosta. Voin ihan vannoa sen.

Ei ehkä vuonna 2016 mutta nykyään voi olla hiukan eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajoittain (en joka hetki) kateellinen kaikille naispuolisille tutuille, joilla on mies ja lapsia. Niin kateellinen, että haluaisin satuttaa näitä naisia jotenkin ja pilata heidän onnensa. Joko fyysisesti satuttaa tai viedä heidän miehensä. Tietenkään en sitä tee mutta ajatuksissani kyllä. Myös erästä inhottavaa ex "ystävääni" kohtaan minulla on välillä väkivaltafantasioita.

Minulla on myös ajoittain saman kaltaisia ajatuksia (joita en tule koskaan toteuttamaan). Hetkittäin tunnen suurta raivoa ja vihaa, sillä koen elämän epäreiluksi. Tämä juontuu siitä, että olen epäonnistunut ihmissuhteissa. En ole ollut kumppaneille riittävä, vaan ovat jättäneet minut jonkun paremman naisen takia. Nyt sitten yksinäisenä, perheettömänä, keski-ikäisenä naisena tässä elellään.

Täällä kolmas samanlainen, jolla vastaavia ajatuksia. Tosin minä en ole ikinä seurustellut, harrastanut seksiä ja muutenkin kokemus vastakkaisesta sukupuolesta (miehistä) on vähäinen. Itsetunto tuhottu aikanaan kiusaamisella. Joskus huomaan ajattelevani jostain random perheestä, että miten saisin tuhottua heidän ainakin näennäisen onnensa lopullisesti. Tai miettiväni jonkun onnellisen pariskunnan nähdessäni, millä kaikilla julmilla tavoilla voisin heitä kiduttaa.. Ja tiedän varsin hyvin, että sairastahan tuo on, mutta minkäs teet kun sydän itkee verta. Ikinä en mitään edellämainittua toteuttaisi tosielämässä ja muutenkin inhoan väkivallan käyttöä ongelmien ratkaisuun. Eli oman sairaan pääni sisällä ne pysyvät.

Ehkä teillä ei ole realistiset käsitykset toisten ihmisten elämästä, ja kuvittelette olevanne ainoita jotka kärsii. Minulla on parisuhde ja perhe, mutta se ei tarkoita että elämä olisi onnellista. Vastakkaisen sukupuolen huomiolta en ole välttynyt, kiitos geenien. Siihen liittyykin asiat, joista en muille puhu. Olen ahdistunut ja ujo, kiitos kotona tapahtuneen huutamisen, joten ikäviin tilanteisiin tuli jouduttua nuorena. Neitsyys meni, kun juomaani tiputettiin jotain huumaavaa. Erään ulkopuolisille onnelliselta vaikuttaneen parisuhteen jälkeen tämä "symppis" exäni teki seksuaalista väkivaltaa, kun hain tavaroita hänen luotaan. Itkin koko sen ajan, hän sanoi sen johtuvan ikävästä.

Parisuhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta ne alamäet ovat olleet niin hirveitä, etten kehtaa niistä kenellekään avoimesti puhua. Vaikea itsekään ymmärtää, miten olen antanut kenenkään kohdella itseäni niin. Edelleen oireilen niistä huonoista kausista, ja saan paniikkikohtauksia, jos mikään viittaa siihen että se piina alkaa taas. Häpeän sitä että en ole lähtenyt. En pysty, koska ahdistaa kaikki niin paljon. Olen lähes toimintakyvytön, ainoastaan lasten asiat saan hoidettua hyvin, etätyön vedän riman ali ja odotan vain kauhulla kun mies tulee kotiin raivoamaan. Ja uskokaa pois, ulospäin elämämme näyttää ruusuiselta. Jopa läheisimmät, joille olen yrittänyt vihjata ahdingostani, pitävät miestäni varsinaisena saaliina. Olenhan minäkin ajatellut jostain pariskunnasta, että ovatpa he onnellisia, mutta mitäpä minä tiedän.

Itse olen kateellinen ehkä ihmisille, keillä ei ole suuria traumoja ja pelkoja, ja porskuttavat tuolla innoissaan, mutta eipä ole tullut väkivaltaisia ajatuksia silti.

Tsemppiä sinulle <3 Jospa joskus saat voimaa lähteä. Käytännössä se tarkottaisi asunnon järjestämistä ja sellaiseen läheiseen tai ammattiapuun turvautumista, joka akuuttivaiheessa kuuntelee kun vuodatat ja toisaalta puhuu järkeä KUN haluat palata exäsi luokse. Kyllä siitä pikku hiljaa pääsee eteen päin, vaikka se tuntuu aivan mahdottomalta sieltä nykyisestä tilanteesta käsin. Rukoilen sinulle Jumalan siunausta ja johdatusta <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tapana kaivella esim. somessa vastaan tulleista ihmisistä kaikenlaista tietoa. Monet näistä ovat jotain tutun tuttuja ja monen ihmisen elämästä saakin paljon kaikenlaista mielenkiintoista selville ihan googlettamalla, kun tietää mitä ja mistä etsiä. Mitään laitonta en siis tee, olen vain utelias. Moni ihminen varmaan yllättyisi jos tietäisi mitä kaikkea heistä löytyy netistä. Pääsisin kyllä myös työn puolesta käsiksi sellaisiin järjestelmiin, joista löytyisi kaikenlaista muutakin tietoa, mutta sitä en tietenkään tee. En ikinä tunnustaisi kellekään oikeasti että tämmöistä harrastelen tylsinä hetkinä.

Mulla on tullut vastaan tällainen ihminen. Kaverin kaveri, joka sanoi minulle jotain, mitä ei voisi tietää ilman nettistalkkausta. Enkä ole mielestäni mitenkään kiinnostava ihminen. No, ehkä sekin selvisi stalkkaamalla.

Olenko mä ainoa ihminen, jota ärsyttää ihan itsitevleh se, että stalkkaukseksi kutsutaan sellaista toimintaa, jossa täysin laillisesti etsitään tietoa toisesta ihmisestä julkisesti avoimista tietolähteistä. Joskus jotkut ihmiset julkaisevat sosiaalisessa mediassa tietoa omasta yksityisestä elämästään ja asettavat yksityisyysasetukset julkiseksi, kaikkien tällä maapallolla elävien ihmisten nähtäväksi, ja saattavat olla myöhemmin suuttuneita siitä, että joku on "stalkannut" heitä.

Olen porvarillista elämää viettävä naimisissa oleva mies. Käyn kerran kuukaudessa antamassa piiskaa nuorelle opiskelevalle naiselle. Syy on milloin mikäkin, huono opintomenestys, epäsiisti asunto, liikuntaharrastusten laiminlyönti. Hän tunnustaa rikkeensä häpeilemättä ja kuritan sopimuksemme mukaisesti säälimättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että olen oikeasti sisimmässäni melko kylmä (muille paitsi sille jota rakastan), kostonhaluinen ja empatiakyvytön ihminen.

Esitän vain ns normi-ihmistä jotta pärjään tässä maailmassa ja koska ei ole soveliasta näyttää noita tunteita.

Uskomattoman paljon tuntuu kaltaisiasi tällä pallolla tallustelevan. Et siis todellakaan ole yksin. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä kasvatuksessasi on mielestäsi ikävät piirteesi aiheuttanut?

Voi kuule, ei pelkästään tällä palstalla vaan ihan normi elämässä ja korkeasti koulutettujenkin ihmisten business maailmassa nuo ovat valtaväestön tunteita. Joillakin ne voi olla kausittaisia aiheutuen hetkellisrstä pahoinvoinnista, joillakin taustalla pysyvä tunne koko elämän.

Eihän niillä välttämättä mitään pahaa toisille tehdä koska aikuiset osaa pitää ne piilossa ja opitut käytöstavat ohjaa toimintaa.

Ja kai me nyt jokainen tiedetään että nämä kumpuaa kylmästä tunteettomasta kotioloista, ehkä etäisestä äidistä, loukatuksi ja hylätyksi tulemisen kokemuksista, siitä että itseä kohtaan ei ole tunnettu empatiaa, on joutunut ehkä kokemaan elämänsä varrella eri tahoilta itseensä kohdistuvaa eriarvoista ja asiatonta kohtelua.

Kaikki ei aina johdu lapsuudesta. Keski-ikään mennessä useimmilla ihmisillä on niin paljon jo ns "pas...aa satanut niskaan" elämän aikana, että ei nuo tunteet ovat ihan normaaleja.

Voin kyllä ihan rehellisesti todeta ettei ole tuollaista asiaa minulla. Onkohan minussa joku vika? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksiä harrastaessa kuvittelen olevani mies/tai ainakin itseni mutta peniksellä varustettuna. Mielikuvissani runttaan jotain nuorta naista ja lasken mällit päälle.

Mielikuvat, niistä kiihottuminen ja laukeaminen ovat niin voimakkaita että joskus mietin olenko oikeasti jotenkin "puoliksi mies" aivoiltani tai ollut mies entisessä elämässä johon en edes usko.

En kuitenkaan halua naisena harrstaa naisen kanssa seksiä. Ällö ajatus, mutta siis minä ja mielikuvituspenikseni ollaan semmonen lihamylly että ehkä elämä teki oikein tehdessään musta naisen.

Olet biseksuaali ja vielä trasnsfetisisti. Olet tv-tytön peilikuva.

Mulla on tää ihan sama juttu kuin lainatun tekstin kirjoittajalla, mutta tähän kommentoijan esitettyyn 'teoriaan' en usko. Olen aika naisellinen ja tykkään olla sitä ihan aidosti, pidän omista naisellista muodoistani ja tykkään pukeutua naisellisesti. Oikeasti seksiä harrastettaessa en usko että kiihottuisin siitä että käyttäisin esim. vyödildoa, tykkään itse saada munaa. Ei puhettakaan mistään ruuminkuvanhäiriöstä siis. Lisäksi en kiihotu lainkaan naisista tai naisvartaloista oikeassa elämässä, vain spesifisti tämän tyyylisessä fantasiassa. Pornossakin pitää olla vähintään se mies+muna, muuten en tykkää katsoa. Pidän maskuliinisista vartaloista. Pienikokoisista/naisellisista miehistä en kiinnostu, feminiinisyys on iso turn-off, pitkä tukkakin miehellä on vähän siinä ja siinä, parempi ilman. Luulen ennemmin että minua kiihottaa se ajatus että mies on kiihottunut ja tässä fantasiassa siihen pääsee jotenkin 'sisälle'. Miehen kiihottuminen on minusta erittäin kiihottavaa. En usko että normaali-ihmiset tätä fantasiaa ymmärtävät 'oikein', mutta hei ainakin yksi samantyylinen meitä näköjään on :D

Vierailija kirjoitti:

odotan vain kauhulla kun mies tulee kotiin raivoamaan. Ja uskokaa pois, ulospäin elämämme näyttää ruusuiselta. Jopa läheisimmät, joille olen yrittänyt vihjata ahdingostani, pitävät miestäni varsinaisena saaliina. Olenhan minäkin ajatellut jostain pariskunnasta, että ovatpa he onnellisia, mutta mitäpä minä tiedän..

Mistä te aina löydätte noita raivopäitä kun meitä säyseitä ja anteeks ku ite sanon mutta KOMEITA miehiä liikkuu täälä vapaalla jalalla. Jos vielä geenitkin on kondiksessa. ... ai niin mut oon köyhä ja ylipainoinen mut ei oo traumoja eikä mitään ongelmaa. Vapaa mutta onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Mun koti on aivan hirveän sotkuinen. En jaksa järkyttävän väsymyksen takia siivota kunnolla. Se hävettää ihan sikana. En päästä ketään kotiini vieraaksi, keksin aina tekosyyn, jonka takia pitää tavata muualla.

Mitäs noloa tuossa on? Minä ainakin sanon kavereille, että sori mun kämppä on niin paskanen ettei sinne voi ketään päästää et mennään vaikka tuopilliselle mieluummin.  Homma hoidettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajoittain (en joka hetki) kateellinen kaikille naispuolisille tutuille, joilla on mies ja lapsia. Niin kateellinen, että haluaisin satuttaa näitä naisia jotenkin ja pilata heidän onnensa. Joko fyysisesti satuttaa tai viedä heidän miehensä. Tietenkään en sitä tee mutta ajatuksissani kyllä. Myös erästä inhottavaa ex "ystävääni" kohtaan minulla on välillä väkivaltafantasioita.

Minulla on myös ajoittain saman kaltaisia ajatuksia (joita en tule koskaan toteuttamaan). Hetkittäin tunnen suurta raivoa ja vihaa, sillä koen elämän epäreiluksi. Tämä juontuu siitä, että olen epäonnistunut ihmissuhteissa. En ole ollut kumppaneille riittävä, vaan ovat jättäneet minut jonkun paremman naisen takia. Nyt sitten yksinäisenä, perheettömänä, keski-ikäisenä naisena tässä elellään.

Täällä kolmas samanlainen, jolla vastaavia ajatuksia. Tosin minä en ole ikinä seurustellut, harrastanut seksiä ja muutenkin kokemus vastakkaisesta sukupuolesta (miehistä) on vähäinen. Itsetunto tuhottu aikanaan kiusaamisella. Joskus huomaan ajattelevani jostain random perheestä, että miten saisin tuhottua heidän ainakin näennäisen onnensa lopullisesti. Tai miettiväni jonkun onnellisen pariskunnan nähdessäni, millä kaikilla julmilla tavoilla voisin heitä kiduttaa.. Ja tiedän varsin hyvin, että sairastahan tuo on, mutta minkäs teet kun sydän itkee verta. Ikinä en mitään edellämainittua toteuttaisi tosielämässä ja muutenkin inhoan väkivallan käyttöä ongelmien ratkaisuun. Eli oman sairaan pääni sisällä ne pysyvät.

Ehkä teillä ei ole realistiset käsitykset toisten ihmisten elämästä, ja kuvittelette olevanne ainoita jotka kärsii. Minulla on parisuhde ja perhe, mutta se ei tarkoita että elämä olisi onnellista. Vastakkaisen sukupuolen huomiolta en ole välttynyt, kiitos geenien. Siihen liittyykin asiat, joista en muille puhu. Olen ahdistunut ja ujo, kiitos kotona tapahtuneen huutamisen, joten ikäviin tilanteisiin tuli jouduttua nuorena. Neitsyys meni, kun juomaani tiputettiin jotain huumaavaa. Erään ulkopuolisille onnelliselta vaikuttaneen parisuhteen jälkeen tämä "symppis" exäni teki seksuaalista väkivaltaa, kun hain tavaroita hänen luotaan. Itkin koko sen ajan, hän sanoi sen johtuvan ikävästä.

Parisuhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta ne alamäet ovat olleet niin hirveitä, etten kehtaa niistä kenellekään avoimesti puhua. Vaikea itsekään ymmärtää, miten olen antanut kenenkään kohdella itseäni niin. Edelleen oireilen niistä huonoista kausista, ja saan paniikkikohtauksia, jos mikään viittaa siihen että se piina alkaa taas. Häpeän sitä että en ole lähtenyt. En pysty, koska ahdistaa kaikki niin paljon. Olen lähes toimintakyvytön, ainoastaan lasten asiat saan hoidettua hyvin, etätyön vedän riman ali ja odotan vain kauhulla kun mies tulee kotiin raivoamaan. Ja uskokaa pois, ulospäin elämämme näyttää ruusuiselta. Jopa läheisimmät, joille olen yrittänyt vihjata ahdingostani, pitävät miestäni varsinaisena saaliina. Olenhan minäkin ajatellut jostain pariskunnasta, että ovatpa he onnellisia, mutta mitäpä minä tiedän.

Itse olen kateellinen ehkä ihmisille, keillä ei ole suuria traumoja ja pelkoja, ja porskuttavat tuolla innoissaan, mutta eipä ole tullut väkivaltaisia ajatuksia silti.

Sinulle joka tämän pitkän tarinasi tänne kirjoitit ja aloitit sanoilla

" Ehkä teillä ei ole realistiset käsitykset toisten ihmisten elämästä"

haluaisin viestittää, että näillä palstoilla jokainen kirjoittaa omista lähtökohdistaan oman tarinansa - näin pitääkin olla - ilman että pitää ottaa huomioon miljonien muidenkin ihmisten ikävät kokemukset.

Eihän se voi niin olla että kukaan ei saa valittaa mistään, ajatella/ kokea jotain ikävää ja tuoda sitä julki koska taatusti jollakin muulla on vielä huonompia kokemuksia.

Jos kirjottaja ajattelee että häntä keljuttaa onnelliset parit niin sinä ryntäät kertomaan että sun kulissiliitossa on ollut hirveää ja toisella ei ole realistista näkemystä, Ikävä tietty sinulle jos näin on, mutta ei se poista sitä ettei onnellisia tai ainakin semi ok liittoja olisi olemassa eikä sun tapauksesi ole vättämättä se yleisin ja realistisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajoittain (en joka hetki) kateellinen kaikille naispuolisille tutuille, joilla on mies ja lapsia. Niin kateellinen, että haluaisin satuttaa näitä naisia jotenkin ja pilata heidän onnensa. Joko fyysisesti satuttaa tai viedä heidän miehensä. Tietenkään en sitä tee mutta ajatuksissani kyllä. Myös erästä inhottavaa ex "ystävääni" kohtaan minulla on välillä väkivaltafantasioita.

Minulla on myös ajoittain saman kaltaisia ajatuksia (joita en tule koskaan toteuttamaan). Hetkittäin tunnen suurta raivoa ja vihaa, sillä koen elämän epäreiluksi. Tämä juontuu siitä, että olen epäonnistunut ihmissuhteissa. En ole ollut kumppaneille riittävä, vaan ovat jättäneet minut jonkun paremman naisen takia. Nyt sitten yksinäisenä, perheettömänä, keski-ikäisenä naisena tässä elellään.

Täällä kolmas samanlainen, jolla vastaavia ajatuksia. Tosin minä en ole ikinä seurustellut, harrastanut seksiä ja muutenkin kokemus vastakkaisesta sukupuolesta (miehistä) on vähäinen. Itsetunto tuhottu aikanaan kiusaamisella. Joskus huomaan ajattelevani jostain random perheestä, että miten saisin tuhottua heidän ainakin näennäisen onnensa lopullisesti. Tai miettiväni jonkun onnellisen pariskunnan nähdessäni, millä kaikilla julmilla tavoilla voisin heitä kiduttaa.. Ja tiedän varsin hyvin, että sairastahan tuo on, mutta minkäs teet kun sydän itkee verta. Ikinä en mitään edellämainittua toteuttaisi tosielämässä ja muutenkin inhoan väkivallan käyttöä ongelmien ratkaisuun. Eli oman sairaan pääni sisällä ne pysyvät.

Ehkä teillä ei ole realistiset käsitykset toisten ihmisten elämästä, ja kuvittelette olevanne ainoita jotka kärsii. Minulla on parisuhde ja perhe, mutta se ei tarkoita että elämä olisi onnellista. Vastakkaisen sukupuolen huomiolta en ole välttynyt, kiitos geenien. Siihen liittyykin asiat, joista en muille puhu. Olen ahdistunut ja ujo, kiitos kotona tapahtuneen huutamisen, joten ikäviin tilanteisiin tuli jouduttua nuorena. Neitsyys meni, kun juomaani tiputettiin jotain huumaavaa. Erään ulkopuolisille onnelliselta vaikuttaneen parisuhteen jälkeen tämä "symppis" exäni teki seksuaalista väkivaltaa, kun hain tavaroita hänen luotaan. Itkin koko sen ajan, hän sanoi sen johtuvan ikävästä.

Parisuhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta ne alamäet ovat olleet niin hirveitä, etten kehtaa niistä kenellekään avoimesti puhua. Vaikea itsekään ymmärtää, miten olen antanut kenenkään kohdella itseäni niin. Edelleen oireilen niistä huonoista kausista, ja saan paniikkikohtauksia, jos mikään viittaa siihen että se piina alkaa taas. Häpeän sitä että en ole lähtenyt. En pysty, koska ahdistaa kaikki niin paljon. Olen lähes toimintakyvytön, ainoastaan lasten asiat saan hoidettua hyvin, etätyön vedän riman ali ja odotan vain kauhulla kun mies tulee kotiin raivoamaan. Ja uskokaa pois, ulospäin elämämme näyttää ruusuiselta. Jopa läheisimmät, joille olen yrittänyt vihjata ahdingostani, pitävät miestäni varsinaisena saaliina. Olenhan minäkin ajatellut jostain pariskunnasta, että ovatpa he onnellisia, mutta mitäpä minä tiedän.

Itse olen kateellinen ehkä ihmisille, keillä ei ole suuria traumoja ja pelkoja, ja porskuttavat tuolla innoissaan, mutta eipä ole tullut väkivaltaisia ajatuksia silti.

Sinulle joka tämän pitkän tarinasi tänne kirjoitit ja aloitit sanoilla

" Ehkä teillä ei ole realistiset käsitykset toisten ihmisten elämästä"

haluaisin viestittää, että näillä palstoilla jokainen kirjoittaa omista lähtökohdistaan oman tarinansa - näin pitääkin olla - ilman että pitää ottaa huomioon miljonien muidenkin ihmisten ikävät kokemukset.

Eihän se voi niin olla että kukaan ei saa valittaa mistään, ajatella/ kokea jotain ikävää ja tuoda sitä julki koska taatusti jollakin muulla on vielä huonompia kokemuksia.

Jos kirjottaja ajattelee että häntä keljuttaa onnelliset parit niin sinä ryntäät kertomaan että sun kulissiliitossa on ollut hirveää ja toisella ei ole realistista näkemystä, Ikävä tietty sinulle jos näin on, mutta ei se poista sitä ettei onnellisia tai ainakin semi ok liittoja olisi olemassa eikä sun tapauksesi ole vättämättä se yleisin ja realistisin.

Minun mielestäni tuo oli kyllä hyvä esimerkki siitä, miten turhaa on tuntea kateutta ja raivoa onnellisilta vaikuttavia liittoja kohtaan.

Minä samaistun noihin tarinoihin hirvittävästä kateudesta, kun jollain on ollut vakituiset seurustelukumppanit nuorempana. Nyt olen naimisissa ja vielä juuri sen miehen kanssa jonka haluaisinkin. Ja nyt mietin, että olisinpa ollut kateellinen itseni kaltaiselle ihmiselle nuorempana. Ja kuitenkin kipuilen liitossani, pohdin joskus millaista olisi sinkkuelämä pitkästä aikaa jne. Kateus toisen elämäntilanteesta on yleensä turhaa, ongelmien määrä tuntuu olevan vakio.

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksiani. En tiedä, onko yleistäkin, mutta kärsin kiltin tytön syndroomasta, en osaa koskaan sanoa kellekään mitään vastaan, paitsi miehelleni ja lapsilleni. Siksi varmaankin mun pään sisälle käy rumien sanojen kuhina. Olen asiakaspalvelutyössä ja todella hyvä työssäni, olenhan kova miellyttämään. Mutta mielessäni haukun asiakkaita huo*iksi ym, jos vähänkin ärsyttävät. Haukun myös työkavereitani päässäni sekä omia ystäviäni, ihmiset kun joskus ärsyttävät, mutta en ikinä halua kertoa sitä heille, että käyvät hermoilleni. Joten heidän haukkuminen todella rumasti ajatuksissani tuo lohtua ja jaksamista. Lapsiani ja miestäni taidan rakastaa niin paljon ja osaan olla heidän kanssa täysin oma itseni, joten ikinä heistä en ajattele mitään pahaa, onneksi.

Oletko ajatellut hankkia apua? Ei kuulosta ihan terveeltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksiani. En tiedä, onko yleistäkin, mutta kärsin kiltin tytön syndroomasta, en osaa koskaan sanoa kellekään mitään vastaan, paitsi miehelleni ja lapsilleni. Siksi varmaankin mun pään sisälle käy rumien sanojen kuhina. Olen asiakaspalvelutyössä ja todella hyvä työssäni, olenhan kova miellyttämään. Mutta mielessäni haukun asiakkaita huo*iksi ym, jos vähänkin ärsyttävät. Haukun myös työkavereitani päässäni sekä omia ystäviäni, ihmiset kun joskus ärsyttävät, mutta en ikinä halua kertoa sitä heille, että käyvät hermoilleni. Joten heidän haukkuminen todella rumasti ajatuksissani tuo lohtua ja jaksamista. Lapsiani ja miestäni taidan rakastaa niin paljon ja osaan olla heidän kanssa täysin oma itseni, joten ikinä heistä en ajattele mitään pahaa, onneksi.

Oletko ajatellut hankkia apua? Ei kuulosta ihan terveeltä.

Samaa ajattelin. Terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksiani. En tiedä, onko yleistäkin, mutta kärsin kiltin tytön syndroomasta, en osaa koskaan sanoa kellekään mitään vastaan, paitsi miehelleni ja lapsilleni. Siksi varmaankin mun pään sisälle käy rumien sanojen kuhina. Olen asiakaspalvelutyössä ja todella hyvä työssäni, olenhan kova miellyttämään. Mutta mielessäni haukun asiakkaita huo*iksi ym, jos vähänkin ärsyttävät. Haukun myös työkavereitani päässäni sekä omia ystäviäni, ihmiset kun joskus ärsyttävät, mutta en ikinä halua kertoa sitä heille, että käyvät hermoilleni. Joten heidän haukkuminen todella rumasti ajatuksissani tuo lohtua ja jaksamista. Lapsiani ja miestäni taidan rakastaa niin paljon ja osaan olla heidän kanssa täysin oma itseni, joten ikinä heistä en ajattele mitään pahaa, onneksi.

Oletko ajatellut hankkia apua? Ei kuulosta ihan terveeltä.

Samaa ajattelin. Terapiaan.

Tämä kiinnostaa itseäni ihan tosissaan, ettekö te muut ajattele muista rumasti? Onko kaikilla ihan ruusuiset ajatukset muista ihmisistä?

-Se joka haukkuu muut ajatuksissaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tapana kaivella esim. somessa vastaan tulleista ihmisistä kaikenlaista tietoa. Monet näistä ovat jotain tutun tuttuja ja monen ihmisen elämästä saakin paljon kaikenlaista mielenkiintoista selville ihan googlettamalla, kun tietää mitä ja mistä etsiä. Mitään laitonta en siis tee, olen vain utelias. Moni ihminen varmaan yllättyisi jos tietäisi mitä kaikkea heistä löytyy netistä. Pääsisin kyllä myös työn puolesta käsiksi sellaisiin järjestelmiin, joista löytyisi kaikenlaista muutakin tietoa, mutta sitä en tietenkään tee. En ikinä tunnustaisi kellekään oikeasti että tämmöistä harrastelen tylsinä hetkinä.

Mulla on tullut vastaan tällainen ihminen. Kaverin kaveri, joka sanoi minulle jotain, mitä ei voisi tietää ilman nettistalkkausta. Enkä ole mielestäni mitenkään kiinnostava ihminen. No, ehkä sekin selvisi stalkkaamalla.

Olenko mä ainoa ihminen, jota ärsyttää ihan itsitevleh se, että stalkkaukseksi kutsutaan sellaista toimintaa, jossa täysin laillisesti etsitään tietoa toisesta ihmisestä julkisesti avoimista tietolähteistä. Joskus jotkut ihmiset julkaisevat sosiaalisessa mediassa tietoa omasta yksityisestä elämästään ja asettavat yksityisyysasetukset julkiseksi, kaikkien tällä maapallolla elävien ihmisten nähtäväksi, ja saattavat olla myöhemmin suuttuneita siitä, että joku on "stalkannut" heitä.

Juurikin näin. Eniten tietoa löytyy juuri somesta, mihin ihmiset kertoo todella avoimesti asioita, myös toisten ihmisten julkisiin päivityksiin kommentoimalla. Joskus oikeasti ilahduttaa kun jostain ihmisestä ei löydy yhtään mitään, ajattelen että heillä on jotain todella arvokasta tallella. Ja someenkin pystyy tekemään päivityksiä niin ettei paljasta elämästään mitään olennaista. Suosittelisin esim. kaikille fb:n käyttäjille että tarkistatte oman aikajananne, mitä sieltä löytyykään. Joskus fb:n alkuaikoina moni on tuutannut sinne kaikkea hölmöä ja ihan yksityisasioita, kun nämä asiat ei olleet niin pinnalla vielä. Ja edelleen, jos ette halua että ihmiset asioitanne tietää, niin älkää laittako niitä julkiseksi. Itsestäni ei tietysti löydy netistä/somesta juuri mitään :)

-ensimmäisen viestin "stalkkeri"

Käyn ruusussa ottamassa vierailta miehiltä suihin gloryholen kautta. Olen nelikymppinen perheenisä.

Kerkesin lukea sivulle neljä, ja päätin, että tehkää ihan mitä tahansa muuta, en tuomitse, mutta älkää jumalauta syökö räkää tai jalkapohjien ihoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksiani. En tiedä, onko yleistäkin, mutta kärsin kiltin tytön syndroomasta, en osaa koskaan sanoa kellekään mitään vastaan, paitsi miehelleni ja lapsilleni. Siksi varmaankin mun pään sisälle käy rumien sanojen kuhina. Olen asiakaspalvelutyössä ja todella hyvä työssäni, olenhan kova miellyttämään. Mutta mielessäni haukun asiakkaita huo*iksi ym, jos vähänkin ärsyttävät. Haukun myös työkavereitani päässäni sekä omia ystäviäni, ihmiset kun joskus ärsyttävät, mutta en ikinä halua kertoa sitä heille, että käyvät hermoilleni. Joten heidän haukkuminen todella rumasti ajatuksissani tuo lohtua ja jaksamista. Lapsiani ja miestäni taidan rakastaa niin paljon ja osaan olla heidän kanssa täysin oma itseni, joten ikinä heistä en ajattele mitään pahaa, onneksi.

Oletko ajatellut hankkia apua? Ei kuulosta ihan terveeltä.

Samaa ajattelin. Terapiaan.

Tämä kiinnostaa itseäni ihan tosissaan, ettekö te muut ajattele muista rumasti? Onko kaikilla ihan ruusuiset ajatukset muista ihmisistä?

-Se joka haukkuu muut ajatuksissaan

Kiltin tytön syndrooma on ongelmasi ja siihen on saatavilla apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksiani. En tiedä, onko yleistäkin, mutta kärsin kiltin tytön syndroomasta, en osaa koskaan sanoa kellekään mitään vastaan, paitsi miehelleni ja lapsilleni. Siksi varmaankin mun pään sisälle käy rumien sanojen kuhina. Olen asiakaspalvelutyössä ja todella hyvä työssäni, olenhan kova miellyttämään. Mutta mielessäni haukun asiakkaita huo*iksi ym, jos vähänkin ärsyttävät. Haukun myös työkavereitani päässäni sekä omia ystäviäni, ihmiset kun joskus ärsyttävät, mutta en ikinä halua kertoa sitä heille, että käyvät hermoilleni. Joten heidän haukkuminen todella rumasti ajatuksissani tuo lohtua ja jaksamista. Lapsiani ja miestäni taidan rakastaa niin paljon ja osaan olla heidän kanssa täysin oma itseni, joten ikinä heistä en ajattele mitään pahaa, onneksi.

Oletko ajatellut hankkia apua? Ei kuulosta ihan terveeltä.

Samaa ajattelin. Terapiaan.

Tämä kiinnostaa itseäni ihan tosissaan, ettekö te muut ajattele muista rumasti? Onko kaikilla ihan ruusuiset ajatukset muista ihmisistä?

-Se joka haukkuu muut ajatuksissaan

Ehkä nuorempana ajattelin ihmisistä rumemmin, ja saatoin puhuakin. Nyt reilusti keski-ikäisenä minusta on tullut kuin hymyilevä buddha (yhtä pyöreäkin). Tuntuu että tykkään kanssaihmisistä heikkouksineen ja väärinkäsityksineen. Olen myös aspassa töissä ja minusta asiakkaat on keskimäärin kivoja.