Orgasmi yhdynnässä
Minulla on ongelma - tosin en tiedä, teenkö siitä mielessäni liian ison ongelman. Aloitin seurustelusuhteen muutama kuukausi sitten. Poikaystäväni on ihana, olen rakastunut häneen ja nautin hänen seurastaan kaikin puolin. Nautin myös seksistä hänen kanssaan; oikeastaan hän on ensimmäinen mies, jonka kanssa olen ikinä pitänyt sitä todella nautittavana.
Ongelmani on kuitenkin se, etten saa orgasmia yhdynnässä. Aivan aluksi se ei häirinnyt minua, ajattelin että tämä on yleistä ja kyllä se sieltä vielä tulee. Olen yrittänyt seksin aikana rentoutua, nauttia ja antaa vain mennä. Mutta orkkua ei näy eikä kuulu, ja nyt se on alkanut vaivata. Poikaystäväni on kärsivällinen, ja olemme yrittäneet yhdessä kaikenlaista. Suuseksillä ja sormetuksella saankin aina. Tuntuu vain että se "jokin" puuttuu, kun yhdynnässä huipentumaa ei tapahdu. Olen puhunutkin poikaystäväni kanssa. Hän on sanonut, ettei pidä asiaa ongelmana, mutta vaistoan, että se vaivaa häntä.
Samoin olen puhunut kahden luotettavan, seurustelusuhteessa olevan ystäväni kanssa toivoen saavani vertaistukea ja neuvoja. Fiilikseni asiasta kuitenkin vain paheni, kun kumpikin ystävä sanoi tulevansa yhdynnässä lähes poikkeuksetta.
Tunnen itseni jotenkin huonommaksi ja vajavaiseksi. Pelkään myös, että poikaystävä alkaa pian pitää seksiä kanssani huonona. Mutta kuten sanoin, en tiedä, teenkö vain asiasta liian suuren numeron? Pitäiskö minun vain lakata vertaamasta itseäni muihin, unohtaa koko juttu ja nauttia seksistä sellaisena kuin se jo on? Voiko orgasmia tosiaan muka "harjoitella", kuten joskus väitetään? Vai jollekin terapeutilleko tässä pitäisi kääntyä?
Millaisia fiiliksiä/kokemuksia teillä on? Toivon asiallisia vastauksia (vaikka arvaankin jo, että myös asiattomia on tulossa). -N24
Kommentit (103)
Miksi te haluatte raivokkaasti saada yhdynnässä; se ei ole typillinen naisen tapa, jos niin voi sanoa. Tehkää mitenhaluatte jasaatte parhaiten, ei tarvii stressata.
Mies (yleensä) nauttii paljon,kun saanaisensa kiemurtamaannautinnosta, oli tapa mikä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te haluatte raivokkaasti saada yhdynnässä; se ei ole typillinen naisen tapa, jos niin voi sanoa.
Meillä on. Nainen nauttii siitä eniten. Siksi siihen aina vaan päädytään.
Onko siinä mielestäsi jotain väärää?
Vierailija kirjoitti:
Kävin juuri seksuaaliterapeutilla joka sanoi että tutkimusten mukaan korkeintaan kolme naista kymmenestä saa orgasmin yhdynnässä (ilman suoraa klitorisstimulaatiota siis) koskaan, mikä johtuu anatomisista ominaisuuksista.
No ei saa jos kumppani on vääränkokoinen eikä nainen ole kiihottunut ennen yhdyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te haluatte raivokkaasti saada yhdynnässä; se ei ole typillinen naisen tapa, jos niin voi sanoa.
Meillä on. Nainen nauttii siitä eniten. Siksi siihen aina vaan päädytään.
Onko siinä mielestäsi jotain väärää?
Ei. Mutta kun useimmat naiset eivät saa, niin se on suurempi joukko sitten. Jos eivät saa niin eivät, saavat sitten sillä miten haluavat. Onkos se sitten väärin susta?
On se muuten kumma, että kun mies sanoo vaimostaan, että aina saa...ja kun naiset niin ei! Outo ristiriita.

Ei ole minun ongelmani kaikki muut naiset.

Mitä ihmeellistä tässäkin nyt taas oikein on?
Kyllä, puolisoni saa orgasmin ihan joka kerta seksissä. Molemmat tiedämme, mitä siihen tarvitaan. Ei tässä pitäisi olla mitään outoa kenellekään, jota orgasmit kiinnostavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te haluatte raivokkaasti saada yhdynnässä; se ei ole typillinen naisen tapa, jos niin voi sanoa.
Meillä on. Nainen nauttii siitä eniten. Siksi siihen aina vaan päädytään.
Onko siinä mielestäsi jotain väärää?
Ei. Mutta kun useimmat naiset eivät saa, niin se on suurempi joukko sitten. Jos eivät saa niin eivät, saavat sitten sillä miten haluavat. Onkos se sitten väärin susta?
Ei ole minun ongelmani kaikki muut naiset.
Maailman typerin vastaus.
Sam akun sanoisi, ettei liikuta sinua kun Ukrainassa tapetaan ihmisiä, tai muutavastaavaa. Ovatko miehet aivan vai kiinnostuneita omasta navastaab? Ovat, ja uset vielä valehtelavat itselleen.

Itse asiassa välitän paljonkin Ukrainan tilanteesta. Mutta miten tappaminen liittyy siihen, että mua ei kiinnosta kaikkien naisten orgasmit? Taitaa sulla iso pyörä päässä hiukan heittää. Olisi taas lääkityksen tarkastus paikallaan.
Luulisi olevan ihan h.elvetin loistava asia, jos mies on kiinnostunut vain omasta naisestaan. Mutta tämäkään ei taida sopia sun omituiseen maailmaasi. Sua on täysin mahdotonta miellyttää. Eikä se nyt oikeasti edes kiinnostakaan. Sen kun räksytät.
Minä välitän naisen orgasmista aina kun olen paikalla sen tapahtuessa. Muussa tapauksessa en oikein katso sen olevan mun asiani.
Mun vaimo on aina halunnut ja saanut orgasminsa yhdynnässä ilman klitan räpläämistä tai halunnut orgasmit suuseksillä. Ei hittoakaan kiinnosta miten muut naiset saa, eikä niillä ole vaikutusta vaimon saamisiin. Vaimo kumminkin saanut noilla tavoilla tuhansia orgasmeja ja on ollut tyytyväinen. Jos joku muu ei saa se on hänen ja miehensä ongelma.

No tässä taas neropatilta oivallus.

Mitä mun vaimon saamiset tai miten saa kuuluu kellekään.
Vierailija kirjoitti:
Mun vaimo on aina halunnut ja saanut orgasminsa yhdynnässä ilman klitan räpläämistä tai halunnut orgasmit suuseksillä. Ei hittoakaan kiinnosta miten muut naiset saa, eikä niillä ole vaikutusta vaimon saamisiin. Vaimo kumminkin saanut noilla tavoilla tuhansia orgasmeja ja on ollut tyytyväinen. Jos joku muu ei saa se on hänen ja miehensä ongelma.
Oletko aina ollut onnellinen "ilman kaluun koskemista"?
Olen 34-vuotias nainen. Ensimmäisen kerran taisin saada orgasmin kumppanin kanssa joskus 25-26 vuotiaana. Sen jälkeen olen välillä saanut seksin aikana ja välillä en, ikinä en ilman klitoriksen stimulaatiota. Ensin opin saamaan niitä seksin aikana käyttämällä vibraa klitorikselle samanaikaisesti. Sitten tympi se, että vibra on seksissä tiellä ja tulee siihen kolmanneksi pyöräksi, opin saamaan sormilla yhdynnän yhteydessä. Pimpit on monimutkaisia ja se orgasmin metsästys estää tulemista (ainakin itsellä). Joten älä huoli vaikka niitä ei juuri nyt tulisi, se ei tarkoita ettei koskaan.
Yli 20 vuotta seksielämää takana ja ei onnistu yhdynnässä vieläkään, olen jo luopunut toivosta. Omalla kädellä tulee aina mutta alkaa se jo vähän tympiä tässä iässä, varsinkin kun tämä toimii vain silloin kun ei puuhata mitään muuta samalla. Suuseksissä voin tuurilla joskus saada, sekin taisi tapahtua ekan kerran kun oltiin oltu yhdessä yli 10 vuotta. Olin ihan ok tämän asian kanssa reilut 15 vuotta mutta nyt on alkanut harmittamaan, ehkä se alkoi tuossa samalla kun tajusin että ei tule ikinä onnistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vaimo on aina halunnut ja saanut orgasminsa yhdynnässä ilman klitan räpläämistä tai halunnut orgasmit suuseksillä. Ei hittoakaan kiinnosta miten muut naiset saa, eikä niillä ole vaikutusta vaimon saamisiin. Vaimo kumminkin saanut noilla tavoilla tuhansia orgasmeja ja on ollut tyytyväinen. Jos joku muu ei saa se on hänen ja miehensä ongelma.
Oletko aina ollut onnellinen "ilman kaluun koskemista"?
Nyt ei taida olla kaikki muumit laaksossa. Kun vaimoni saanut yhdynnässä niin kaluni ollut aina tyveä myöten pillussa. Ei sinne ole haluttu, eikä mahtunut kummankaan sormet väliin. Mikään koskeminen ei tunnu kalussa niin kokonaisvaltaiselta kuin pillun ote ja syleily, ei mikään.
Vierailija kirjoitti:
Yli 20 vuotta seksielämää takana ja ei onnistu yhdynnässä vieläkään, olen jo luopunut toivosta. Omalla kädellä tulee aina mutta alkaa se jo vähän tympiä tässä iässä, varsinkin kun tämä toimii vain silloin kun ei puuhata mitään muuta samalla. Suuseksissä voin tuurilla joskus saada, sekin taisi tapahtua ekan kerran kun oltiin oltu yhdessä yli 10 vuotta. Olin ihan ok tämän asian kanssa reilut 15 vuotta mutta nyt on alkanut harmittamaan, ehkä se alkoi tuossa samalla kun tajusin että ei tule ikinä onnistumaan.
Never say never. Itse olen vasta 50 vuotta täytettyäni alkanut saada orgasmin (yleensä useita peräkkäin) yhdynnässä. Takana oli tuossa vaiheessa melkein 35 vuotta seksielämää
Vahvat lantionpohjalihakset ja henkinen vapautuminen varmaankin ovat auttaneet. Nuorempana orkku oli aika tiukassa myös miehen nuollessa ja sormettaessa, nyt ei useinkaan mene montaa minuuttia päästä huipulle.
N
KH, se totuuden ja oikean orgasmin sanansaattaja.
Kumarran syvään ja häpeän sitä, että olen tuottanut elämäni aikana satoja vääriä orgasmeja naisille. Jos olisin toiminut sun ohjeiden vaatimalla tavalla, osa orgasmeista olisi jäänyt saamatta. Voi minua, olen epäonnistunut tehtävässäni.