Lue keskustelun säännöt.
Ystävä ei pidä yhteyttä
28.02.2016 |
Ystävästäni en kuule nykyään yhtään mitään,jollen itse kysele kuulumisia.Hän ei enää soita tai viestittele eli ei ole itse aktiivinen yhteydenpitäjä.Jos kysyn milloin nähdään,tulkaa käymään kylässä niin ei vastaa lainkaan sellaisiin viesteihin.Näimme viime vuonna yhden kerran. Kuulemma on kova kiire koko ajan kun käy töissä ja on lasten harrastusmenoja.Olimme yhteen aikaan läheisempiä,mutta jotakin muuttui enkä tiedä että mitä.Mieheni sanoi että anna olla,tuo käytös kertoo ettei hän halua enää olla ystäväni.Tunnen harmia ja suruakin.Onko ihmisillä nykyään oikeasti kova kiire koko ajan? Meilläkin on työmme,lapset,harrastukset.Silti on aikaa nähdä ystäviä.
Kommentit (44)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla on kiire, koska työn, lasten, kodinhoidon ja harrastusten lisäksi on vielä sukulaiset ja useita ystäviä. Välillä on myös voitava olla ilman mitään sovittuja menoja. Vaikuttaa siltä, että tällä ystävälläsi on uusia ystäviä ja uusia ihmisiä elämässään, joiden kanssa vietetty aika on pois sinun kanssasi vietetystä ajasta.
Samanlaista se tuppaa olemaan meillä kaikilla.Ihmisillä on nykyään kiire.Kiire tehdä kiirettä ja ppitää yllä omaa kiirettään.Mitäs siinä paljon inisemään kun työpäivä kestää 10 tuntia ja lapsia viedään harkkoihin ja harrastetaan ja päivitetään nettiin kuulumisia..siellä ne kaikki kertoo paskalla käynnistään että mukaan vaan!!
Moni tuttu ihmettelee että miten en tiedä tuon ja tämän asioista kun en istu 3-4 tuntia netissä lukemassa ihmisten kuulumisia,se riittää kuulemma nykyään,ei tarvi enää nähdä.
juu ilmeisesti häntä ei vain kiinnosta seurasi enää. Tuttu juttu. Itsekin saa olla se joka pitää koko ajan yhteyttä.. kyselen kuulumiset jne.. Ajattelin että olkoot. En tarvitse tuollaista välinpitämätöntä kaveria elämääni. Ja toinenki on aika hauska tapaus. Soittelee aina vain silloin kun hänen on päästävä kertomaan mitä on tapahtunut "mies kiukuttelee.. mies ei kuuntele.. nyt itken... mies sitä ja tätä.. " jooo-oh.. Mutta kun minä tarvitsisin kaveria liikenteeseen nii ei kuule mitn. Lupailee aina mutta keksii sitten tekosyitä. Eli minun pitäisi vaa kuunnella hänen ongelmat. Reilua. Samakai se sitten yksinään viettä'ä loppuelämä. Mitä siitä vielä on jäljellä.
Itse olen tuolta ystävyyden toiselta puolelta. Vanha ystäväni, joka oli kaasonakin häissä, haluaisi kauheasti pitää yhteyttä. Elämä kuitenkin vienyt eri suuntiin niin paljon, että en koe enää tarvetta pitää häntä ystävissäni. Mukavaa nähdä ohimennen ja jutella kuulumisia, mutta ei kyllä riitä tahto ja aika nähdä saati sitten soitella tai viestitellä. En soittele kuin äidilleni ja viestittelen sisaruksilleni ainoastaan muustakin kuin asiasta.
Toivoisin hänen huomaavan tämän ihan itse. Oli monta vuotta opiskelemassa, jolloin ei itse pitänyt mitään yhteyttä. Meillä tuli lapset ja työ. Nyt hän on aloittanut työelämän ja pitäisi taas mielellään yhteyttä. En kehtaa sanoa, että hei, meidän aika meni jo. Koska mielelläni moikkaamis välit pidän kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tuolta ystävyyden toiselta puolelta. Vanha ystäväni, joka oli kaasonakin häissä, haluaisi kauheasti pitää yhteyttä. Elämä kuitenkin vienyt eri suuntiin niin paljon, että en koe enää tarvetta pitää häntä ystävissäni. Mukavaa nähdä ohimennen ja jutella kuulumisia, mutta ei kyllä riitä tahto ja aika nähdä saati sitten soitella tai viestitellä. En soittele kuin äidilleni ja viestittelen sisaruksilleni ainoastaan muustakin kuin asiasta.
Toivoisin hänen huomaavan tämän ihan itse. Oli monta vuotta opiskelemassa, jolloin ei itse pitänyt mitään yhteyttä. Meillä tuli lapset ja työ. Nyt hän on aloittanut työelämän ja pitäisi taas mielellään yhteyttä. En kehtaa sanoa, että hei, meidän aika meni jo. Koska mielelläni moikkaamis välit pidän kuitenkin.
Olen ollut näissä kuvioissa molemmilla puolilla. Itsellä on mennyt maku ihmisiin, joille olin se tuttu, jota pyydettiin kummiksi tai kaasoksi eli tavallaan olin olevinani "hyvä ystävä" saadessani kyseisen tehtävän. Todellisuudessa oli aivan eri odotukset molemmin puolin.
Muutenkin sain kuulla olevani se luotettava kaveri ja hyvä ystävä - kun tarkoitus oli pyytää jossain apua. (Liian) pitkään käytin aikaani ihmisiin, joita olivat vain yksipuolisesti tarvitsemassa jotain
Kummina lähettelin lahjoja eräälle kummilapselleni vuosia ja yhteydenotot oivat lähinnä lahjatoiveita. Ei kutsuja syntymäpäiville tai muutenkaan ei tavattu tai jos tavattiin, niin siten, että koko kummilapsen perhe tuli valmiiseen pöytään syömään. Tämän tuttuni mielestä varmaan "meidän aikamme oli mennyt". Joku vuosi sitten lopetin yksipuolisen muistamisen.
Nyt tuli yhteydenotto pitkiin aikoihin - viesti, että kummilapsi pääsee tänä kesänä ripille ja minäkin olisin tervetullut. Päivämäärää ei tosin kerrottu.
Päällimmäinen tunne oli se, että seurani kelpaa jos siitä voi hyötyä. Kai nyt rippilapselle on kummin syytä viedä vähintään satanen tai kaksi. Vaikken edes kyseistä nuorta tunnistaisi kadulla.
Ihan mielenkiinnosta, onko joku ollut samassa tilanteessa, että toiselta puolen ei vuosikausiin yhteydenpitoa, kunnes taas kun tarvitaan?
Ap, älä suotta enää jatka yksipuolista yhteydenpitoa. Ennemminkin suunta uusiin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on kyllä ikävää, jos "velvoitetaan" hommiin, mutta muuten ystävyys ei kiinnosta. Itse oli oikeasti todella läheinen ystäväni kanssa, kun pyysin hänet kaasokseni, mutta nykyisin ei ole oikeastaan mitään yhteistä. Jos nyt tapaisimme, niin ei kiinnostaisi tutustua. Ei pelkästään "joskus oltiin hyviä tuttuja" riitä kantamaan vuosien ystävyyttä ja sekin on vain hyväksyttävä.
Itse en todellakaan hyväksikäytä tätä mennyttä ystävääni, enkä halua loukata häntä, mutta en myöskään pidä aktiivisesti itse yhteyttä, jätä ilmaan nähdään pian toimituksia yms. Pitäköön hän jos tahtoo pitää minua parempana ystävänä, kuin mitä olen valmis antamaan.
Eli vinkki aplle: anna olla, jos et halua enää itsekkään pitää "yksipuolista" ystävyyttä.
T. Se toiselta puolelta
Auts. Toivottavasti minun ystäväni eivät ajattele, ettei minua kiinnosta pitää yhteyttä enää. Koska en vain yksinkertaisesti EHDI. Vaikka tahtoisinkin.
Arki on kahden lapsen kanssa niin kiireistä, luulin sen helpottavan kun he kasvavat, mutta vielä mitä. Koulussa molemmilla ties mitä erikoispäiviä, joihin pitää muistaa oikeat varusteet, rahaa, tavaroita.... Molempien luokilla tietysti omat juttunsa. Ja vielä harrastukset, joita on kahdella lapsella neljänä iltana viikossa! Myös harrastuksissa on erikoispäiviä: kilpailuja, myyjäisiä, muuta perhettä osallistavia juttuja joissa oltava mielellään mukana jne.
Ja tämän kaiken keskellä koitat pitää kodin siistinä, pyykit pestynä ja silitettynä, laittaa ruokaa, käydä kaupassa, hankkia pakolliset vuodenaikavaatteet lapsille, hoitaa laskut ja työt, varata hammaslääkärit, auttaa läksyissä, käydä itsekin harrastamassa, treenata R-kirjainta nuoremman kanssa, ostaa hajonneen astianpesukoneen tilalle uusi, soittaa edes isovanhemmille, käydä leffassa miehen kanssa...
Ja taustalla pyörii, mitähän sille ja sillekin ystävälle kuuluu. Meillä oli niin kivaa silloin nuorempana.
Syyllisyyttä, Huoh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on sähköpostit ja whatsupit keksitty. Varmasti löytyy aikaa kysellä kuulumisia. Varaa siihen jatkossa vaikka puoli tuntia viikosta. Tai hanki handsfree,niin voit puhua puhelimessa ja siivota samaan aikaan - on muuten tehokasta :)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tuolta ystävyyden toiselta puolelta. Vanha ystäväni, joka oli kaasonakin häissä, haluaisi kauheasti pitää yhteyttä. Elämä kuitenkin vienyt eri suuntiin niin paljon, että en koe enää tarvetta pitää häntä ystävissäni. Mukavaa nähdä ohimennen ja jutella kuulumisia, mutta ei kyllä riitä tahto ja aika nähdä saati sitten soitella tai viestitellä. En soittele kuin äidilleni ja viestittelen sisaruksilleni ainoastaan muustakin kuin asiasta.
Toivoisin hänen huomaavan tämän ihan itse. Oli monta vuotta opiskelemassa, jolloin ei itse pitänyt mitään yhteyttä. Meillä tuli lapset ja työ. Nyt hän on aloittanut työelämän ja pitäisi taas mielellään yhteyttä. En kehtaa sanoa, että hei, meidän aika meni jo. Koska mielelläni moikkaamis välit pidän kuitenkin.
Sitten kun sullakin elämässä menee joskus vielä huonosti ja mies jättää ja perhe menee, niin huomaatkin kuinka tärkeää olisi ollut ne ystävät. Mutta jokainen sen oppii kantapään kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon sen,että kiireitä on ystävälläni oikeasti.Kuitenkin se,ettei ole enää yhtään aikaa pitää yhteyttä kertoo omaa karua kieltään.Lähetin joulukortin,en saanut edes tekstarina hyvän joulun toivotusta takaisin.
Miehemme ovat myös ystäviä keskenään.Kun mieheni soittaa sanoo ystäväni mies melkein aina että soitellaan paremmalla ajalla ja koskaan ei hän soita takaisin.
Pitää kai se uskoa että ystävyytemme on ohi.Ap
Vierailija kirjoitti:
Uskon sen,että kiireitä on ystävälläni oikeasti.Kuitenkin se,ettei ole enää yhtään aikaa pitää yhteyttä kertoo omaa karua kieltään.Lähetin joulukortin,en saanut edes tekstarina hyvän joulun toivotusta takaisin.
Miehemme ovat myös ystäviä keskenään.Kun mieheni soittaa sanoo ystäväni mies melkein aina että soitellaan paremmalla ajalla ja koskaan ei hän soita takaisin.
Pitää kai se uskoa että ystävyytemme on ohi.Ap
Luultavasti jotakin on hampaankolossa teitä vastaan. Jos vastavuoroisuutta ei ole on hankala vain itse pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emme ole koskaan riidelleet tms.ap
Ystävyyssuhde on solmittu tietyssä elämänvaiheessa tai tiettyyn tarpeeseen, ja kun nämä alkuperäiset motiivit eivät enää täyty niin ystävyys hiipuu. Miksi pitäisi roikottaa elämässä ystävää, jonka kanssa ei enää koeta uusia asioita ja eikä se ystävyys suhde kehity vaan muistellaa niitä vanhoja aikoja kuinka juotii sitä pussikaljaa ja yhdessä itkettiin ripsarit poskella ensi-ihastuksen perään.
Ystävyys on kulkemista läpi elämän parhaillaan. Mun vanhimmat ystävyys suhteet on n.30-v. vanhoja. Minä arvostan heitä ja he minua. Luottamus on molemmin puolinen. Ja sitten on myös vain kavereita. Heillä on vapaa meno milloin vain. Maailmas ihmisiä piisaa.
Ei varmastikaan liity tähän tapaukseen. Mutta kerron vain oman tarinan aiheesta.
Itsellä on eräs vanha kaveri kouluajoilta, joka ottaa yhteyttä muutaman kerran vuodessa ja kysyy voitaisiinko tavata. Nyt lähiaikoina on ottanut enemmänkin yhteyttä. Mielestäni toisaalta kiva mutta toisaalta en koe, että olisi tämän henkilön kanssa nykyään enää mitään yhteistä, elämme aivan erilaista elämää. Hän itse heti koulun jälkeen oikeastaan lopetti yhteydenpidon ja eli omaa elämäänsä. Mutta nyt, kun hän alkaa kaivata kavereita niin ottaa yhteyttä. Viimeksikin hän oli, että on yrittänyt pitää vanhoihin kavereihin yhteyttä mutta kenelläkään ei ole aikaa nähdä. Tuli vähän sellainen olo, että olen joku viimeinen säälipala johon otetaan yhteyttä, kun ei ole muutakan. Mielestäni ei voi olettaa, jos on useita vuosia pitämättä yhteyttä niin sitten, kun itse kaipaa kavereita niin ne samat vanhat kaverit olisivat käytettävissä. Kyllä ystävyyttäkin pitää vaalia. Elämä menee eteenpäin ja mielestäni ne ystävät tai kaverit pysyy matkassa joiden kuuluukin pysyä. Väkisin ei voi pitää yhteytä siis vain siitä syystä, että on oltu pitkään kavereita. Ystävyyden pitää ennen kaikkea perustua siihen, että oikeasti halutaan olla ystäviä.
Mullakin on joitain tällaisia ystäviä jotka välillä ottaa yhteyttä ja lupaa nähdä mutta ei sitten vuoteen enää kuulu. Joskus koittanut ottaa yhteyttä ihan kuulumisia kohteliaasti kyselemällä mut oon sit tehnyt ratkaisun et en enää muutaman kerran jälkeen kovin kauaa jatka, jos ei toiselta puolelta mitään kuulu oma-aloitteisesti. Voihan olla että joku on niin kiireinen muun elämänsä kanssa ettei muista/ehdi mut on se toinenkin vaihtoehto ettei kiinnosta muttei raaski muka sanoa. Joten olen jatkanut matkaa ja todennut mielessäni että oli aika ja meni, tuleva tuo mitä tuo.
Vierailija kirjoitti:
Auts. Toivottavasti minun ystäväni eivät ajattele, ettei minua kiinnosta pitää yhteyttä enää. Koska en vain yksinkertaisesti EHDI. Vaikka tahtoisinkin.
Arki on kahden lapsen kanssa niin kiireistä, luulin sen helpottavan kun he kasvavat, mutta vielä mitä. Koulussa molemmilla ties mitä erikoispäiviä, joihin pitää muistaa oikeat varusteet, rahaa, tavaroita.... Molempien luokilla tietysti omat juttunsa. Ja vielä harrastukset, joita on kahdella lapsella neljänä iltana viikossa! Myös harrastuksissa on erikoispäiviä: kilpailuja, myyjäisiä, muuta perhettä osallistavia juttuja joissa oltava mielellään mukana jne.
Ja tämän kaiken keskellä koitat pitää kodin siistinä, pyykit pestynä ja silitettynä, laittaa ruokaa, käydä kaupassa, hankkia pakolliset vuodenaikavaatteet lapsille, hoitaa laskut ja työt, varata hammaslääkärit, auttaa läksyissä, käydä itsekin harrastamassa, treenata R-kirjainta nuoremman kanssa, ostaa hajonneen astianpesukoneen tilalle uusi, soittaa edes isovanhemmille, käydä leffassa miehen kanssa...
Ja taustalla pyörii, mitähän sille ja sillekin ystävälle kuuluu. Meillä oli niin kivaa silloin nuorempana.
Syyllisyyttä, Huoh!
HÖPÖ HÖPÖ! Facebookissa jaksat kuitenkin oleilla joka päivä. Mutta et yhtä tekstaria muka ystävälle?? niin varmaan. Nooo, en mnäkään "ehdi" muilta kiireiltäni kirjottaa sitä sinun hääkutsuasi sitten kun menen naimisiin.
Kuullostaa oudolta ystävältä.