Mitäs mieltä tästä tarinasta? Blogisti jätti aviomiehen ja rakastui työkaveriin

Vierailija kirjoitti:

Mutta oletettavasti kuvantamista ei suoriteta, vaan suurin osa diagnosoi tämän itsellään lukemansa perusteella?

Erityisherkkyyttä ei tosiaan diagnosoida lääketieteellisesti, kun taas aistiyliherkkyyttä tutkitaan useinkin varsinkin erityislasten kohdalla.

Siis huh huh! Tuo bloggarihan on aivan silmittömän itsekäs olento, kuin joku kirjan tai elokuvan hahmo, niin ylivedetty draamailussaan ja minäminävellomisessaan. Epäilemättä erittäin rasittava elämänkumppani, en kyllä ihmettele, että uusi rakas otti hatkat. 

En tiedä millaisia opetuksia tuon tyyppiset, omalla erityisherkkyydellään muiden kamalan kohtelun oikeuttavat ihmiset tarvitsisivat, että kaivaisivat vihdoin päänsä pois takapuolestaan? Tuo nainen on vielä mennyt tekemään lapsen, joka saa nyt kärsiä äitinsä itsekkyydestä.

En tajua, en. 

"Erosimme myös kumpikin tahollamme ennen kuin aloimme uuteen suhteeseen." Hän kirjoitti nyt. Kuitenkin aiemmin kertoi, että tunnusti syyksi miksi haluaa erota, että on rakastunut toiseen.  Ja kertoi viettäneensä aikaa uuden miehen kotona kun tämän vaimo oli pois kotoa.  

Uskon, että tämä oman elämänsä Mahatma Gandhi luikkii kiltisti entisen miehen luo, jos tämä mies hänet huolii. 

http://www.lily.fi/blogit/battre-liv/simhall-olet-ihana

Toivon todella, että mies on kasvattanut itselleen munat, eikä ota tuota itsekästä naista enää takaisin. 

Bloginsa kommenttilaatikossa nainen valittaa, että "meille ei tarjottu pariterapiaa". Hei haloo! Kuinka paljon hänelle pitäisi ilmaiseksi antaa? Kotiapua yhden lapsen aiheuttamaan kuormitukseen, pariterapiaa, tottakai yhteiskunnan piikkiin.

Yritin yrittämällä tuntea jonkinlaista sääliä ja myötätuntoa ko bloggaria kohtaan. Mutta ei vaan onnistu, ei. Näen äärimmäisen itsekkään, narsistisen naisen, joka oikeuttaa oman onnensa ja "elämänhalunsa" nimissä muiden ihmisen satuttamisen. 

Karma is a bitch, baby! :D 

"Paloin innosta kertoa tämän kaiken jollekin. Miehen astuessa ovesta sanoin "se oli uskomatonta!" ennen kuin hän oli ehtinyt väliovea saada kiinni. Hän keskittyi komentelemaan ärtyneenä koiria, eikä tuntunut kiinnostuneelta lainkaan. Keittiössä tuli kinaa kun huomasin puiset syömäpuikot tiskipöydällä puukkojen seassa, juuri ne reissusta ostetut terävien asioiden seassa ja pyysin laittamaan jatkossa ne erikseen etteivät hajoa. Eipä olisi taaskaan saanut sanoa mitään "joo anna olla, vie ite roskat". Eikä sen jälkeen kaikki tämä onni tuntunut enää miltään. Ei enää kun miehen paha olo oli tarttunut minuun."

Huhhuh mikä tyyppi. Suuri onni miehelle, että pääsi eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oletettavasti kuvantamista ei suoriteta, vaan suurin osa diagnosoi tämän itsellään lukemansa perusteella?

Erityisherkkyyttä ei tosiaan diagnosoida lääketieteellisesti, kun taas aistiyliherkkyyttä tutkitaan useinkin varsinkin erityislasten kohdalla.

Myöskään tieteellinen persoonallisuus- tai temperamenttitutkimus ei tunne erityisherkkyyttä.

(en nyt mene 100 % vannomaan, ettei sitä voitaisi josku pitää tieteellisesti varteenotettavana tapana luokitella/kuvata ihmisiä, mutta persoonallisuustutkimusta on kuitenkin tehty about 100 vuotta, ja tieteellisissä tutkimuksissa tällaista ihmistyyppiä ei ole putkahtanut esiin).

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä täydellisiä mammoja tuomitsemassa :) Tsemppiä blogistille, elämässä kokee vaiheita, joita ei ikinä olisi uskonut kokevansa. Niin itsekin, ja kaikesta on selvitty ja kaikella on ollut tarkoituksensa. Itsekin käsittelin kahta eroa päällekkäin, ja se sattuu.

On uskallettava elää ja luottaa tunteisiinsa, eikä kukaan tee suuria päätöksiä ilman vuosien pohdiskelua, vaikka se näyttäisi siltä ulkopuolisista. Heistä ei tarvitse edes välittää. Aika parantaa, ja lopulta löydät itsesi kaiken jälkeen <3

Sata lasissa tunteella, sen järjen voi heittää menemään. Ja varmaan saa itkeä jatkossakin.  Joskus se pohdiskelu, etenkin itsensä, omien tarpeiden ja traumojen auttaa ettei tarvitse sitä onnea etsiä ripustautumalla aina uuteen mieheen.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että tämä oman elämänsä Mahatma Gandhi luikkii kiltisti entisen miehen luo, jos tämä mies hänet huolii. 

Sehän olisi varmasti kaikille osapuolille paras vaihtoehto, toivotaan niin. Elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oletettavasti kuvantamista ei suoriteta, vaan suurin osa diagnosoi tämän itsellään lukemansa perusteella?

Erityisherkkyyttä ei tosiaan diagnosoida lääketieteellisesti, kun taas aistiyliherkkyyttä tutkitaan useinkin varsinkin erityislasten kohdalla.

Myöskään tieteellinen persoonallisuus- tai temperamenttitutkimus ei tunne erityisherkkyyttä.

(en nyt mene 100 % vannomaan, ettei sitä voitaisi josku pitää tieteellisesti varteenotettavana tapana luokitella/kuvata ihmisiä, mutta persoonallisuustutkimusta on kuitenkin tehty about 100 vuotta, ja tieteellisissä tutkimuksissa tällaista ihmistyyppiä ei ole putkahtanut esiin).

Erityisherkkyyshän on tällaisena käsitteenä lanseerattu vasta 90-luvulla.

Ei se, ettei jostain asiasta ole tehty tieteellistä tutkimusta, merkitse, ettei sitä olisi olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oletettavasti kuvantamista ei suoriteta, vaan suurin osa diagnosoi tämän itsellään lukemansa perusteella?

Erityisherkkyyttä ei tosiaan diagnosoida lääketieteellisesti, kun taas aistiyliherkkyyttä tutkitaan useinkin varsinkin erityislasten kohdalla.

Myöskään tieteellinen persoonallisuus- tai temperamenttitutkimus ei tunne erityisherkkyyttä.

(en nyt mene 100 % vannomaan, ettei sitä voitaisi josku pitää tieteellisesti varteenotettavana tapana luokitella/kuvata ihmisiä, mutta persoonallisuustutkimusta on kuitenkin tehty about 100 vuotta, ja tieteellisissä tutkimuksissa tällaista ihmistyyppiä ei ole putkahtanut esiin).

Kyllä varmaan adhd-ihmisiäkin on ollut jo ennen 1970-lukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oletettavasti kuvantamista ei suoriteta, vaan suurin osa diagnosoi tämän itsellään lukemansa perusteella?

Erityisherkkyyttä ei tosiaan diagnosoida lääketieteellisesti, kun taas aistiyliherkkyyttä tutkitaan useinkin varsinkin erityislasten kohdalla.

Myöskään tieteellinen persoonallisuus- tai temperamenttitutkimus ei tunne erityisherkkyyttä.

(en nyt mene 100 % vannomaan, ettei sitä voitaisi josku pitää tieteellisesti varteenotettavana tapana luokitella/kuvata ihmisiä, mutta persoonallisuustutkimusta on kuitenkin tehty about 100 vuotta, ja tieteellisissä tutkimuksissa tällaista ihmistyyppiä ei ole putkahtanut esiin).

Erityisherkkyyshän on tällaisena käsitteenä lanseerattu vasta 90-luvulla.

Ei se, ettei jostain asiasta ole tehty tieteellistä tutkimusta, merkitse, ettei sitä olisi olemassa.

Pointtini oli, että ihmisten välisiä eroja käyttäytymis- ja tunnetaipumuksissa on tutkittu n. 100 vuotta, ja suuren osan tuosta ajasta persoonallisuustutkijat ovat yrittäneet selvittää, miten yksilöiden välisiä eroja kannattaisi käsitteellistää ja kuvata. Aiheesta on tehty lukemattomia, massiivisia empiirisiä tutkimuksia, ja erityisherkkyys ei ole noussut esiin käsitteenä, joka kuvaisi ihmisten välisiä eroja hyvin. Lisäksi lähes kaikki kirjallisuus viittaa siihen, että ihmisiä ei ole järkevää kuvata tyyppeinä, vaan on järkevämpää käyttää piirteitä. Toki nykyään käytetyt persoonallisuusmallit eivät ole täydellisiä, ja tulevat varmaankin tulevaisuudessa muuttumaan, mutta mikään tällä hetkellä olemassa olevasta tieteellisesti tiedosta (jota on paljon) ei tue erityisherkkyys-ihmistyypin olemassaoloa.

tämä menee hieman ot: ksi, mutta itse masennuksen läpikäyneenä/siitä vielä toipuvana, luen tuollaisista ihmisistä ja elämistä aina hieman "voi jessus" -asenteella. En vain voi sille mitään, että mulle tulee jopa hieman katkera(?!) olo lukiessani elämästä, jossa ihminen on ns. pystynyt suorittamaan "normaalisti" asioita: valmistunut opinnoista, saanut töitä, ON TÖITÄ, on uskaltanut hankkia lapsen jne. Ja sitten kuitenkin ihmisenä ollaan ihan helvetin eksyksissä, sekoillaan, säädetään, petetään, pyöritään oman navan ympärillä jne. Masennus on noille sitten sitä että voi voi kun menin panemaan sitä ja tätä ja aloittamaan suhteen ja voi että kun tekis mieli lähteä jonnekin lämpimään. Tiedän että tämä jos mikä kirjoitukseni kuulostaa masentuneen katkeron märinältä, mutta itse tuskin uskallan koskaan hankkia lasta, minulla on hyvä avopuoliso, mutta ei töitä....ja sitten ne ihmiset, joilla on paketti enemmän kuin hyvin, menevät ja sössivät sen sekoilemalla ihmissuhteissaan, "kun on epämääräisen paha olo" luetaan vähän self-helppiä ja tullaan lopputulokseen että kupillinen kuumaa tässä ja nyt ratkaisee ongelmat ja oikeastaan vain sillä on väliä, mitä minä haluan. Helvetin itsekästä ja kiittämätöntä.

Toivottavasti joku psykologi intoutuisi selvittelemään ja analysoimaan näitä nykyihmisen käytösmalleja sosiaalisessa mediassa. Saataisiin ehkä joku diagnoosi näille, jotka toisten diagnooseista ovat niin katkeria tai mitätöivät niitä. Tai jopa ovat katkeria siitä, että tupakoitsijoillekin annetaan ruoka-apua. Tai jotka trollaavat.

Vierailija kirjoitti:

tämä menee hieman ot: ksi, mutta itse masennuksen läpikäyneenä/siitä vielä toipuvana, luen tuollaisista ihmisistä ja elämistä aina hieman "voi jessus" -asenteella. En vain voi sille mitään, että mulle tulee jopa hieman katkera(?!) olo lukiessani elämästä, jossa ihminen on ns. pystynyt suorittamaan "normaalisti" asioita: valmistunut opinnoista, saanut töitä, ON TÖITÄ, on uskaltanut hankkia lapsen jne. Ja sitten kuitenkin ihmisenä ollaan ihan helvetin eksyksissä, sekoillaan, säädetään, petetään, pyöritään oman navan ympärillä jne. Masennus on noille sitten sitä että voi voi kun menin panemaan sitä ja tätä ja aloittamaan suhteen ja voi että kun tekis mieli lähteä jonnekin lämpimään. Tiedän että tämä jos mikä kirjoitukseni kuulostaa masentuneen katkeron märinältä, mutta itse tuskin uskallan koskaan hankkia lasta, minulla on hyvä avopuoliso, mutta ei töitä....ja sitten ne ihmiset, joilla on paketti enemmän kuin hyvin, menevät ja sössivät sen sekoilemalla ihmissuhteissaan, "kun on epämääräisen paha olo" luetaan vähän self-helppiä ja tullaan lopputulokseen että kupillinen kuumaa tässä ja nyt ratkaisee ongelmat ja oikeastaan vain sillä on väliä, mitä minä haluan. Helvetin itsekästä ja kiittämätöntä.

Vähän sama, kun joku sanoisi sinusta, että mitäs meni masentumaan. Kun kaikki vaan eivät hallitse käyttäytymistään ehkä yhtä hyvin kuin sinä. Tällä en tarkoita nyt sen kummemmin mollata sinua. Mutta ihan samalla tavalla toisille ihmisille on vaikeaa hallita tunteitaan kuten sinulla masennustasi.

(minäkään en uskalla hankkia lapsia, mutta en siksi, että pelkäisin rahan vähyyttä, vaan sitä, etten kestäisi, jos lapsilla ei menisi kaikki elämässä hyvin, en kestä ajatusta, etten voi suojella lapsiani "kaikelta". Sekin on varmaan joku häiriö/vika minussa, jokaisella meillä on omamme)

Kuulostaa blogin perusteella paljon minulta, mutta mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Petin aviomiestäni, rakastuin palavasti uuteen. Eromyllerryksessä aviomiehenikin oli lähinnä helpottunut, koska olin ollut niin raskas elämänkumppani. Onneksi kaikkien keskustelujen myötä itsetuntemus lisääntyi ja päädyin aloittamaan terapian, ja uuden puolison (joka on myös epävakaa, vakaa löysi kantensa) kanssa tehdään kovasti töitä ettei ajauduta vanhoihin epäterveisiin käyttäytymismalleihin. Lapset jäivät asumaan isälleen, minä suosiolla etävanhemmaksi koska en ainakaan toistaiseksi kykene tarjoamaan tasapainoista arkea.

*vakka

Mä lopetin tuon blogin lukemisen jo melkein pari vuotta sitten kun väsyin ihan valtavaan ylinalysointiin. Tuolla naisella totisesti on tippaleipäaivot ja läjä selfhelp-matskua. Äärimmäisen rasittavaa ja tukala luettavaa. Onneksi ei tarvitse 😊

Minusta blogissa ei kyllä ole mitään sellaista tekstiä, joka viittaisi epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.

Mutta en tosin ole psykologi. Seurailen paria kolmea blogia, joissa kirjoittajalla on diagnosoitu ko häiriö ja ovat sen blogissa kertoneet. Ihan toisenlaista settiä.