Lue keskustelun säännöt.
Mitä asioita lapseton ei tiedä vanhemmuudesta?
22.02.2016 |
Väitetään, ettei ihminen voi tietää, minkälaista lapsen kanssa on, ennen kuin saa lapsen itse. En tiedä, olenko sitten jotenkin tavallista valveutuneempi yksilö, mutta aika harvakseltaan sitä kuulee mitään uutta. Paljon puhuttavat isoimmat vaikeudet ja ilonaiheet ovat vuodesta toiseen samoja, ja ihmettelen, miten kukaan, jonka lähipiirissä on lisäännytty (tai joka vähän hakee tietoa asiasta), voi yllättyä vaikkapa siitä, että pienet lapset valvottavat ja että valvominen voi aiheuttaa univaikeuksia vuosiksi.
Mutta mitä sitten olisivat sellaiset asiat, joita lapseton ei oikeasti tiedä vanhemmuudesta?
Kommentit (139)
Vanhemmuudesta lapseton ei voi tietää mitään. Lapsista, lastenhoidosta ja kasvatuksesta voi tietää (tai luulla tietävänsä) jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
---
Tuossa joku sanoi, että muuttui ihmisenä täysin, ja kyllä mulle kävi ihan samoin ja vuosien varrella se muuttuminen, eli mun mielestä kasvaminen, jatkuu. Katson asioita paljon laajemmasta perspektiivistä kuin ennen, en pelkästään omasta näkövinkkelistä ja asiat huolettavat ihan eri tavalla, paitsi omien lasten osalta, myös ihan koko maailman osalta.
---
Kaikkein eniten kuitenkin on yllättänyt se järisyttävä rakkaus, mitä siihen omaan lapseen tuntee ja millaisella voimalla se vyöryy kaiken ylitse. Sitä ikäänkuin rakastuu omaan lapseensa, hetken aikaa pienen vauvan äitinä on aivan valtavan tunnemyrskyn kourissa, en voinut kuvitellakaan sitä tunnetta, sitä ei voi verrata mihinkään. Muistan miten usein tuli itku kun katselin vauvaani ja tunsin niin suurta rakkautta ja se rakkaus on juuri sellaista, että mitään ei odota siltä vauvalta ja millään muulla ei juuri sillä hetkellä ole merkitystä, koko maailma ja koko elämä on siinä. Ei sitä voi selittää, se on mun mielestä pyhää ja suorastaan jumalallista (en ole uskovainen), ehdottomasti suurin ja ihmeellisin tunne mitä koskaan olen kokenut. Rakastan miestäni ja mulla on rakkaita ystäviä, mutta se on ihan erilaista rakkautta, kuin rakkaus omaan lapseen. En tiedä, onko kaikilla näin, mutta tämä on mun kokemus.
En voi tällaisia kommentteja lukiessani olla ajattelematta millaisia ihmisiä olette olleet ennen lapsen tuloa. Onhan tietysti hienoa, että edes jokin asia (kuten lasten saaminen) on voinut toimia katalysattorina sille, että oppii ajattelemaan laajemmin, tuntemaan yhteisvastuuta ja pyyteetöntä rakkautta.
Tunnen silti ihan valtavaa kiitollisuutta siitä, etten itse tarvitse lapsia tuollaiseen.
Tällaisessa ketjussa vastaukset ilmentävätkin paljon paremmin yksittäisen kommentoijan subjektiivista elämää ja minää, kuin laajemmin ja objektiivisemmin mitään universaaleja totuuksia. Lähtökohdat (ja resurssit) kun ovat eri ihmisillä niin valtavan erilaiset. Toiset ovat valmiiksi tietynlaisia, toiset pystyvät kasvamaan sellaisiksi lasten avulla, eivätkä toiset pysty siihen oli lapsia tai ei.
joo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko lasten hankinta mielestänne kuitenkin kannattavaa, kun huolta ja murhetta vaikuttaa lasten myötä tulevan paljon...? Jos voisitte nyt palata aikaan ennen lapsia, niin tekisittekö niin? Itselläni siis ei ole lapsia ja pohdin että onko se huoli lapsien hyvinvoinnista jotenkin niin elämän laatua heikentävää, että kannattaisi jäädä lapsettomaksi. Toki kaikki varmasti kokee tuon eri tavalla, mutta mitä kokemuksia teillä on?
Lasten hankinta ei mulla kyllä ollut akselilla kannattavaa- ei kannattavaa.Se oli biologinen tarve ja myös henkinen; ymmärsin, että ilman lapsia en tulisi kasvamaan ja kehittymään riittävästi. Ja myös ajattelin, että elämän hienoimpia rikkauksia on saada olla jonkun äiti. Lasten saaminen muutti kaiken. Ja elämän hienoimpia kokemuksia on todellakin saada olla jonkun äiti. Ja olen lasten tähden kasvanut ihmisenä tavalla johon en koskaan olisi omassa mukavuudenhalussani ja pelossani kyennyt. Olen saanut matkustaa ja harrastaa, luoda uraa, nauttia ystävien seurasta jne- Toki urani on hieman eri näköinen kuin se olisi ilman lapsia. Mutta siis lasten tähden en ole joutunut luopumaan mistään tärkeästä, päinvastoin tärkeät asiat ovat entistä hienompia. Ja siis lapsethan tekevät minusta osan sukupolvien jatkumoa, he ovat paljon isompi asia kuin minä. Heidän kauttaan musta tulee äidin lisäksi toivottavasti isoäiti, se esi-äiti jonka oppeja muistellaan (hyvällä tai pahalla) jne. Lapset opetteavat ensimmäiseksi syntyessään, että on ihan jonninjoutavaa kuluttaa elämänsä miettien kannattavuuskysymyksiä tai skitoisllen jostain elämän laadun huonontumisesta ihan vain omissa mielikuvamaailmoissaan. Lapset ns räjäyttävät sen oikean elämän käyntiin. Ja jonninjoutavat teoreettiset piperryksen unohtuvat. Elämä lasten kanssa on sitä oikeaa, kasvattavaa, vahvaa elämää verrattuna tuollaiseen teorioiden pyörittelyyn. Lapsiahan ei tosiaan ole pakko tehdä. Jos haluaa elää varovasti ja kontroloiden ja kaiken ennakoiden, niin lapset eivät silloin ole oikea ratkaisu. Ensimmäinen asia minkä lapset opettavat, on se, ettei elämä ole kontrolloitavissa. Eihän se koskaan ole, mutta kun kaikki menee hyvin ja voi päättää vain omasta elämästään, sellaisen harhan voi itselleen luoda.
On virheellistä väittää että "elämä lasten kanssa on sitä oikeaa, kasvattavaa ja vahvaa elämää" ja että "vasta lapset räjäyttävät sen oikean elämän käyntiin". Mielestäni tuo on suppea ja ahdasmielinen tapa nähdä elämä. Elämää voi elää ja siinä voi kypsyä ja kasvaa niin monella tavalla, monien eri kokemusten ansiosta. Lasten hankkiminen on vain yksi tapa. Ja minulla itselläni siis on lapsia.
Samaa mieltä. On ylimielistä ja suorastaan ahdasmielistä väittää että vasta lasten saaminen todella kasvattaa ihmistä.
Tietäminen ei ole sama asia kuin tajuaminen, ymmärtäminen ja kokeminen, ap. Voit "tietää" tiedon tasolla yhtä sun toista ymmärtämättä asiaa oikeasti ollenkaan.
Lapsettomat voivat siten tietää, että lapsi valvottaa ja sitoo ja toisaalta sitä rakastaakin paljon. Ja silti lapsettomalla ei ole hajuakaan itse asiasta, miltä tuntuu toista vuotta nukkua max 6 h yössä ja senkin 4-8 pätkässä. Ja toiaalta miten syvältä kouraisevalta se rakkaus omaan lapseen tuntuu, kun se imee rintaasi ja ynisee tyytyväisenä. Sellaista rakkautta ei yksikään mies herätä, vaikka suhde olisi kuinkakin roihuavan kiivas.
Mutta hei, miksi lapsettoman pitäisi näitä niin syvällisesti ymmärtääkään? Kunhan tajuaa rajoitteensa tässä asiassa, eikä yritä väittää ymmärtävänsä. Joitain besserwisser-veloja tuntuu ihan tavattomasti ärsyttävän se, että heille sanotaan tämä tosiasia. Älkää turhaan ärsyyntykö, ihminen ei koskaan voi todella tietää kaikkea maailmassa. Ja kun ikää karttuu, tiedon suhteellisuuden ymmärtää aina vaan paremmin.
N-49, 2 lasta
Onneksi naapurin lapseton pariskunta ei tule neuvomaan minua lasten kasvatuksessa, enkä minä mene pätemään heille hevosen hoidosta. En nimittäin tiedä yhtään millaista on omistaa hevonen vaikka ehkä hevosista jotain tiedänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko lasten hankinta mielestänne kuitenkin kannattavaa, kun huolta ja murhetta vaikuttaa lasten myötä tulevan paljon...? Jos voisitte nyt palata aikaan ennen lapsia, niin tekisittekö niin? Itselläni siis ei ole lapsia ja pohdin että onko se huoli lapsien hyvinvoinnista jotenkin niin elämän laatua heikentävää, että kannattaisi jäädä lapsettomaksi. Toki kaikki varmasti kokee tuon eri tavalla, mutta mitä kokemuksia teillä on?
Lasten hankinta ei mulla kyllä ollut akselilla kannattavaa- ei kannattavaa.Se oli biologinen tarve ja myös henkinen; ymmärsin, että ilman lapsia en tulisi kasvamaan ja kehittymään riittävästi. Ja myös ajattelin, että elämän hienoimpia rikkauksia on saada olla jonkun äiti. Lasten saaminen muutti kaiken. Ja elämän hienoimpia kokemuksia on todellakin saada olla jonkun äiti. Ja olen lasten tähden kasvanut ihmisenä tavalla johon en koskaan olisi omassa mukavuudenhalussani ja pelossani kyennyt. Olen saanut matkustaa ja harrastaa, luoda uraa, nauttia ystävien seurasta jne- Toki urani on hieman eri näköinen kuin se olisi ilman lapsia. Mutta siis lasten tähden en ole joutunut luopumaan mistään tärkeästä, päinvastoin tärkeät asiat ovat entistä hienompia. Ja siis lapsethan tekevät minusta osan sukupolvien jatkumoa, he ovat paljon isompi asia kuin minä. Heidän kauttaan musta tulee äidin lisäksi toivottavasti isoäiti, se esi-äiti jonka oppeja muistellaan (hyvällä tai pahalla) jne. Lapset opetteavat ensimmäiseksi syntyessään, että on ihan jonninjoutavaa kuluttaa elämänsä miettien kannattavuuskysymyksiä tai skitoisllen jostain elämän laadun huonontumisesta ihan vain omissa mielikuvamaailmoissaan. Lapset ns räjäyttävät sen oikean elämän käyntiin. Ja jonninjoutavat teoreettiset piperryksen unohtuvat. Elämä lasten kanssa on sitä oikeaa, kasvattavaa, vahvaa elämää verrattuna tuollaiseen teorioiden pyörittelyyn. Lapsiahan ei tosiaan ole pakko tehdä. Jos haluaa elää varovasti ja kontroloiden ja kaiken ennakoiden, niin lapset eivät silloin ole oikea ratkaisu. Ensimmäinen asia minkä lapset opettavat, on se, ettei elämä ole kontrolloitavissa. Eihän se koskaan ole, mutta kun kaikki menee hyvin ja voi päättää vain omasta elämästään, sellaisen harhan voi itselleen luoda.
Kuvailitko mielestäsi nyt oikeasti jotakin positiivista? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
No, mitä nyt kukakin positiivisena pitää. Mutta omassa elämässäni, kyllä. Arvostan elämää jossa on haasteita, syvyyttä, merkityksiä. Ja rakkautta. Ja kaikkia niitä lapset ovat elämääni tuoneet. Ymmärrän kyllä, että jos arvoina on esim. pinnallisuus ja helppous, nuo eivät ole silloin positiivisia määreitä:)
Sinusta selkeästi oikein aistii sen syvyyden, ja ymmärryksen elämää ja ihmisiä kohti. Ei ole lisääntyminen mennyt tässä kohtaan hukkaan, ei.
Sulla taitaa olla tänään huono päivä? Aika lapsellista kuvitella muutaman hassun tekstin perusteella aistivansa toisesta yhtään mitään. Oletkos kuullut projisoinnista? Se on semmoista, että näkee toisessa sellaisia ominaisuuksia mitä ei itsessään halua nähdä. Ja halusit tai et, niin kyllä taidan tässä omassa elinpiirissäni aika syvällinen ja ymmärtäväinen olla, sellaisena itseni tunnen ja sellaista palautetta usein olen myös saanut. Mutta älä nyt enempää hermostu, ei se niin tärkeää ole, mitä olen tai en :)
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudesta lapseton ei voi tietää mitään. Lapsista, lastenhoidosta ja kasvatuksesta voi tietää (tai luulla tietävänsä) jotain.
Eli kun luulen tietäväni että vanhemmat voivat väsyä kovastikin vaikka ovat lapsia halunneetkin, olen väärässä? Kun luulen tietäväni että vanhemmuus on välillä, ja joskus koko ajan, todella rankkaa, olen väärässä? Kun luulen tietäväni että useimmat vanhemmat kuitenkin kokevat sen olevan "sen arvosta", olen väärässä? Oikeasti jokainen näistä tiedoistani on valetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko lasten hankinta mielestänne kuitenkin kannattavaa, kun huolta ja murhetta vaikuttaa lasten myötä tulevan paljon...? Jos voisitte nyt palata aikaan ennen lapsia, niin tekisittekö niin? Itselläni siis ei ole lapsia ja pohdin että onko se huoli lapsien hyvinvoinnista jotenkin niin elämän laatua heikentävää, että kannattaisi jäädä lapsettomaksi. Toki kaikki varmasti kokee tuon eri tavalla, mutta mitä kokemuksia teillä on?
Lasten hankinta ei mulla kyllä ollut akselilla kannattavaa- ei kannattavaa.Se oli biologinen tarve ja myös henkinen; ymmärsin, että ilman lapsia en tulisi kasvamaan ja kehittymään riittävästi. Ja myös ajattelin, että elämän hienoimpia rikkauksia on saada olla jonkun äiti. Lasten saaminen muutti kaiken. Ja elämän hienoimpia kokemuksia on todellakin saada olla jonkun äiti. Ja olen lasten tähden kasvanut ihmisenä tavalla johon en koskaan olisi omassa mukavuudenhalussani ja pelossani kyennyt. Olen saanut matkustaa ja harrastaa, luoda uraa, nauttia ystävien seurasta jne- Toki urani on hieman eri näköinen kuin se olisi ilman lapsia. Mutta siis lasten tähden en ole joutunut luopumaan mistään tärkeästä, päinvastoin tärkeät asiat ovat entistä hienompia. Ja siis lapsethan tekevät minusta osan sukupolvien jatkumoa, he ovat paljon isompi asia kuin minä. Heidän kauttaan musta tulee äidin lisäksi toivottavasti isoäiti, se esi-äiti jonka oppeja muistellaan (hyvällä tai pahalla) jne. Lapset opetteavat ensimmäiseksi syntyessään, että on ihan jonninjoutavaa kuluttaa elämänsä miettien kannattavuuskysymyksiä tai skitoisllen jostain elämän laadun huonontumisesta ihan vain omissa mielikuvamaailmoissaan. Lapset ns räjäyttävät sen oikean elämän käyntiin. Ja jonninjoutavat teoreettiset piperryksen unohtuvat. Elämä lasten kanssa on sitä oikeaa, kasvattavaa, vahvaa elämää verrattuna tuollaiseen teorioiden pyörittelyyn. Lapsiahan ei tosiaan ole pakko tehdä. Jos haluaa elää varovasti ja kontroloiden ja kaiken ennakoiden, niin lapset eivät silloin ole oikea ratkaisu. Ensimmäinen asia minkä lapset opettavat, on se, ettei elämä ole kontrolloitavissa. Eihän se koskaan ole, mutta kun kaikki menee hyvin ja voi päättää vain omasta elämästään, sellaisen harhan voi itselleen luoda.
On virheellistä väittää että "elämä lasten kanssa on sitä oikeaa, kasvattavaa ja vahvaa elämää" ja että "vasta lapset räjäyttävät sen oikean elämän käyntiin". Mielestäni tuo on suppea ja ahdasmielinen tapa nähdä elämä. Elämää voi elää ja siinä voi kypsyä ja kasvaa niin monella tavalla, monien eri kokemusten ansiosta. Lasten hankkiminen on vain yksi tapa. Ja minulla itselläni siis on lapsia.
Eli, minun kokemukseni on virheellinen? Kas kun jokainen meistä puhuu tasan niistä omista kokemuksistaan. Minun kokemukseni on ollut tällainen, olen pahoillani jos se sinua loukkaa, mutta aion pitää sen. Tietenkin elämässä on paljon erilaisia vaihtoehtoja, johan tämä meidän skandinaavinen kela-kustannettu äityskin on ihan marginaalia maailman äitiyksien joukossa. Mulla on paljon hyvä ystäviä joilla ei ole lapsia. Toki monet heistä ovat kypsiä ja elävät täyttä elämää- samoin kuin kaikkia tuntemiani äitejä eivät lapset varsinaisesti ole kaunistaneet. Mutta- joka ikinen lapseton ystäväni on lapseton ystävä. Ja elää jonkinlaisessa teini-elämän jatkumossa. Koska vastuu on vain omasta navasta ja ehkä siitä koirasta. Ei se heistä huonompia ihmisiä tietenkään tee. Mutta eivät he kyllä ole kypsyneet samalla tavalla kuin suurin osa ystävistäni joilla on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mutta- joka ikinen lapseton ystäväni on lapseton ystävä. Ja elää jonkinlaisessa teini-elämän jatkumossa. Koska vastuu on vain omasta navasta ja ehkä siitä koirasta. Ei se heistä huonompia ihmisiä tietenkään tee. Mutta eivät he kyllä ole kypsyneet samalla tavalla kuin suurin osa ystävistäni joilla on lapsia.
Huh huh. Toivottavasti olet kertonut mielipiteesi "ystävillesi", jotta tietävät millaisen tyypin kanssa ovat tekemisissä.
Ainakin voin sanoa, että sinä et ole lapsistasi kypsynyt pätkän vertaa teineihin verrattuna. Mikä sinun kohdallasi meni pieleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta- joka ikinen lapseton ystäväni on lapseton ystävä. Ja elää jonkinlaisessa teini-elämän jatkumossa. Koska vastuu on vain omasta navasta ja ehkä siitä koirasta. Ei se heistä huonompia ihmisiä tietenkään tee. Mutta eivät he kyllä ole kypsyneet samalla tavalla kuin suurin osa ystävistäni joilla on lapsia.
Huh huh. Toivottavasti olet kertonut mielipiteesi "ystävillesi", jotta tietävät millaisen tyypin kanssa ovat tekemisissä.
Ainakin voin sanoa, että sinä et ole lapsistasi kypsynyt pätkän vertaa teineihin verrattuna. Mikä sinun kohdallasi meni pieleen?
Höpöhöpö nyt. Mene ottamaan vaikka suklaata jos tulis parempi mieli sulle. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta- joka ikinen lapseton ystäväni on lapseton ystävä. Ja elää jonkinlaisessa teini-elämän jatkumossa. Koska vastuu on vain omasta navasta ja ehkä siitä koirasta. Ei se heistä huonompia ihmisiä tietenkään tee. Mutta eivät he kyllä ole kypsyneet samalla tavalla kuin suurin osa ystävistäni joilla on lapsia.
Huh huh. Toivottavasti olet kertonut mielipiteesi "ystävillesi", jotta tietävät millaisen tyypin kanssa ovat tekemisissä.
Ainakin voin sanoa, että sinä et ole lapsistasi kypsynyt pätkän vertaa teineihin verrattuna. Mikä sinun kohdallasi meni pieleen?
Höpöhöpö nyt. Mene ottamaan vaikka suklaata jos tulis parempi mieli sulle. :)
MOT, siinä tyylinäyte kypsästä vastauksesta. Säälin kersojasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämäkin on vähän yksilökohtaista, mutta omistushalu omaa vauvaa kohtaan, ja erimielisyydet isovanhempien kanssa esim. vauvan/lapsen hoidosta. Uskon että "omistushalu" on ihan tärkeä asia evolutiivisesti vauvan kehitykselle niin fyysisesti kuin psyykkisesti, esim. alle 6kk pystyy luomaan vain kaksi kiintymyssuhdetta (äiti ja isä). Tämän jälkeen voi hiljalleen tulla niitä toissijaisia, mutta eivät ne mene ensisijaisten edelle. Mutta ei se kaikille mun mielestä tule niin vahvana. Hyvä ystävä antoi anopilleen vauvaa hoitoon ihan mielellään jo 3kk ikäistä vauvaa, kun taas itsellä 8kk vauvan jättö muutamaksi tunniksi tuntui hirveältä. Enkä väitä siis että olisin parempi kuin kaverini, mutta kyllä se omistushalu ja halu pitää lähellä tuli aika puun takaa. Samoin myös tuli se, että sukulaiset ym. eivät välttämättä laita sitä vauvan ydinperhettä edelle, vaan jotenkin siinä kaikessa innokkuudessa unohtuu että vauva ei sinänsä kaipaa muiden hoitoa pienenä, vaikka itse haluaisi kovasti hoitaa pikkuista.
Tai oikeastaan nyt kun muistelen, niin jo loppuraskaudessa alkoi suututtamaan hirveästi, kun sukulaiset puhuivat yli-innoissaan kuinka saavat vauvan hoitoon, ikäänkuin se vauva olisi lelu jonka kanssa leikkiä nukkeleikkejä. No eivät saaneet, kun leijonamamma sisälläni heräsi. Meillä menty niin, että ensimmäisen kerran jäänyt hoitoon tunniksi yli 6kk iässä, ja sekin meidän omassa kotona, jossa tuttu turvallinen aikuinen ja tutut rutiinit. Sitten päälle vuoden ikäinen saman hoitajan kanssa hoidossa ihan yön yli. Ei siis lähdetty siihen, että silkasta hoitamisen ilosta olisi annettu mummoille ym. Enkä usko että se nyt mitään haittaa olisi saanut aikaan, mutta en vain pystynyt. Meillä kyllä sitä kuuluisaa tukiverkkoa riitti sen verran, että ei tarvinnut korvaa höristää "Oma vika jos sitten aikanaan kaipaatte hoitajaa, ja mummo ei haluakaan enää hoitaa" -kommenteille. Mutta niin, tiedä sitten mitä yllätyksiä tässä vielä on edessä, mutta nämä tällaiset asiat jotenkin tuli itselle vähän yllätyksenä. Eli kuinka se vauvan syntymä on muillekin iso asia kuin itselle, ja toisaalta se että vauvaa kohtaan voi tuntea kovinkin omistushalua. Kaikki valvomiset, itkut ja väsymykset ei kyllä tulleet yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Tietäminen ei ole sama asia kuin tajuaminen, ymmärtäminen ja kokeminen, ap. Voit "tietää" tiedon tasolla yhtä sun toista ymmärtämättä asiaa oikeasti ollenkaan.
Lapsettomat voivat siten tietää, että lapsi valvottaa ja sitoo ja toisaalta sitä rakastaakin paljon. Ja silti lapsettomalla ei ole hajuakaan itse asiasta, miltä tuntuu toista vuotta nukkua max 6 h yössä ja senkin 4-8 pätkässä. Ja toiaalta miten syvältä kouraisevalta se rakkaus omaan lapseen tuntuu, kun se imee rintaasi ja ynisee tyytyväisenä. Sellaista rakkautta ei yksikään mies herätä, vaikka suhde olisi kuinkakin roihuavan kiivas.Mutta hei, miksi lapsettoman pitäisi näitä niin syvällisesti ymmärtääkään? Kunhan tajuaa rajoitteensa tässä asiassa, eikä yritä väittää ymmärtävänsä. Joitain besserwisser-veloja tuntuu ihan tavattomasti ärsyttävän se, että heille sanotaan tämä tosiasia. Älkää turhaan ärsyyntykö, ihminen ei koskaan voi todella tietää kaikkea maailmassa. Ja kun ikää karttuu, tiedon suhteellisuuden ymmärtää aina vaan paremmin.
N-49, 2 lasta
Tämä.
Miksi joku lapseton edes vänkää tällaisesta, eikös sen nyt luulisi olevan aivan päivänselvää, että asiat ymmärtää täysin vasta kokemuksen kautta? Minä tiedän, että syöpään sairastunut on huolissaan omasta selviytymisestään ja perheensä pärjäämisestä ja hoitojen rankkuudesta yms.,mutta en minä tietenkään voi oikeasti tietää, miltä syöpäpotilaasta tuntuu, kun en ole onneksi itse sitä kokenut. Tai tiedän, että lapsensa menettäneestä tuntuu kauhealta ja voi olla, että tekisi mieli tappaa itsensä, mutta en minä Luojan kiitos sitä voi täysin ymmärtää, kun en ole sitä kokenut. Tai voin arvata, että loton pääpotin voittaminen on valtava ilo ja toisaalta elämänmuutos, mutta en voi tietää, miltä se OIKEASTI TUNTUU, kun en ole sitä koskaan kokenut.
Ihminen voi tiedon tasolla tietää asioita, ja fiksu ihminen ymmärtää, että se on silti "kentän laidalla olevan valmentajan" tietoa, ei kokijan aito kokemus.
Idioottia luulotella, että asioita voi ulkokohtaisesti, esim. kirjoista lukemalla kokea yhtä syvällisesti kuin omakohtaisen elämän kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietäminen ei ole sama asia kuin tajuaminen, ymmärtäminen ja kokeminen, ap. Voit "tietää" tiedon tasolla yhtä sun toista ymmärtämättä asiaa oikeasti ollenkaan.
Lapsettomat voivat siten tietää, että lapsi valvottaa ja sitoo ja toisaalta sitä rakastaakin paljon. Ja silti lapsettomalla ei ole hajuakaan itse asiasta, miltä tuntuu toista vuotta nukkua max 6 h yössä ja senkin 4-8 pätkässä. Ja toiaalta miten syvältä kouraisevalta se rakkaus omaan lapseen tuntuu, kun se imee rintaasi ja ynisee tyytyväisenä. Sellaista rakkautta ei yksikään mies herätä, vaikka suhde olisi kuinkakin roihuavan kiivas.Mutta hei, miksi lapsettoman pitäisi näitä niin syvällisesti ymmärtääkään? Kunhan tajuaa rajoitteensa tässä asiassa, eikä yritä väittää ymmärtävänsä. Joitain besserwisser-veloja tuntuu ihan tavattomasti ärsyttävän se, että heille sanotaan tämä tosiasia. Älkää turhaan ärsyyntykö, ihminen ei koskaan voi todella tietää kaikkea maailmassa. Ja kun ikää karttuu, tiedon suhteellisuuden ymmärtää aina vaan paremmin.
N-49, 2 lasta
Tämä.
Miksi joku lapseton edes vänkää tällaisesta, eikös sen nyt luulisi olevan aivan päivänselvää, että asiat ymmärtää täysin vasta kokemuksen kautta? Minä tiedän, että syöpään sairastunut on huolissaan omasta selviytymisestään ja perheensä pärjäämisestä ja hoitojen rankkuudesta yms.,mutta en minä tietenkään voi oikeasti tietää, miltä syöpäpotilaasta tuntuu, kun en ole onneksi itse sitä kokenut. Tai tiedän, että lapsensa menettäneestä tuntuu kauhealta ja voi olla, että tekisi mieli tappaa itsensä, mutta en minä Luojan kiitos sitä voi täysin ymmärtää, kun en ole sitä kokenut. Tai voin arvata, että loton pääpotin voittaminen on valtava ilo ja toisaalta elämänmuutos, mutta en voi tietää, miltä se OIKEASTI TUNTUU, kun en ole sitä koskaan kokenut.
Ihminen voi tiedon tasolla tietää asioita, ja fiksu ihminen ymmärtää, että se on silti "kentän laidalla olevan valmentajan" tietoa, ei kokijan aito kokemus.
Idioottia luulotella, että asioita voi ulkokohtaisesti, esim. kirjoista lukemalla kokea yhtä syvällisesti kuin omakohtaisen elämän kautta.
Se kai se pointti vähän niinkuin olikin, että on virhe sanoa "lapseton ei voi TIETÄÄ", kun oikeasti tarkoitetaan "lapseton ei voi tietää miltä TUNTUU". Ensimmäinen on typerä ja järjetön väite, jälkimmäinen varmasti ihan totta. Lopettakaa te mammat siis ton ekan hokeminen, niin kenelläkään ei ole mitään valittamista :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta- joka ikinen lapseton ystäväni on lapseton ystävä. Ja elää jonkinlaisessa teini-elämän jatkumossa. Koska vastuu on vain omasta navasta ja ehkä siitä koirasta. Ei se heistä huonompia ihmisiä tietenkään tee. Mutta eivät he kyllä ole kypsyneet samalla tavalla kuin suurin osa ystävistäni joilla on lapsia.
Huh huh. Toivottavasti olet kertonut mielipiteesi "ystävillesi", jotta tietävät millaisen tyypin kanssa ovat tekemisissä.
Ainakin voin sanoa, että sinä et ole lapsistasi kypsynyt pätkän vertaa teineihin verrattuna. Mikä sinun kohdallasi meni pieleen?
Höpöhöpö nyt. Mene ottamaan vaikka suklaata jos tulis parempi mieli sulle. :)
MOT, siinä tyylinäyte kypsästä vastauksesta. Säälin kersojasi.
Kevennystä :) Ei mun kerosja tarvii sääliä. Niitä on monta ja niillä kaikilla menee aika kivasti. Kuten myös mulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietäminen ei ole sama asia kuin tajuaminen, ymmärtäminen ja kokeminen, ap. Voit "tietää" tiedon tasolla yhtä sun toista ymmärtämättä asiaa oikeasti ollenkaan.
Lapsettomat voivat siten tietää, että lapsi valvottaa ja sitoo ja toisaalta sitä rakastaakin paljon. Ja silti lapsettomalla ei ole hajuakaan itse asiasta, miltä tuntuu toista vuotta nukkua max 6 h yössä ja senkin 4-8 pätkässä. Ja toiaalta miten syvältä kouraisevalta se rakkaus omaan lapseen tuntuu, kun se imee rintaasi ja ynisee tyytyväisenä. Sellaista rakkautta ei yksikään mies herätä, vaikka suhde olisi kuinkakin roihuavan kiivas.Mutta hei, miksi lapsettoman pitäisi näitä niin syvällisesti ymmärtääkään? Kunhan tajuaa rajoitteensa tässä asiassa, eikä yritä väittää ymmärtävänsä. Joitain besserwisser-veloja tuntuu ihan tavattomasti ärsyttävän se, että heille sanotaan tämä tosiasia. Älkää turhaan ärsyyntykö, ihminen ei koskaan voi todella tietää kaikkea maailmassa. Ja kun ikää karttuu, tiedon suhteellisuuden ymmärtää aina vaan paremmin.
N-49, 2 lasta
Tämä.
Miksi joku lapseton edes vänkää tällaisesta, eikös sen nyt luulisi olevan aivan päivänselvää, että asiat ymmärtää täysin vasta kokemuksen kautta? Minä tiedän, että syöpään sairastunut on huolissaan omasta selviytymisestään ja perheensä pärjäämisestä ja hoitojen rankkuudesta yms.,mutta en minä tietenkään voi oikeasti tietää, miltä syöpäpotilaasta tuntuu, kun en ole onneksi itse sitä kokenut. Tai tiedän, että lapsensa menettäneestä tuntuu kauhealta ja voi olla, että tekisi mieli tappaa itsensä, mutta en minä Luojan kiitos sitä voi täysin ymmärtää, kun en ole sitä kokenut. Tai voin arvata, että loton pääpotin voittaminen on valtava ilo ja toisaalta elämänmuutos, mutta en voi tietää, miltä se OIKEASTI TUNTUU, kun en ole sitä koskaan kokenut.
Ihminen voi tiedon tasolla tietää asioita, ja fiksu ihminen ymmärtää, että se on silti "kentän laidalla olevan valmentajan" tietoa, ei kokijan aito kokemus.
Idioottia luulotella, että asioita voi ulkokohtaisesti, esim. kirjoista lukemalla kokea yhtä syvällisesti kuin omakohtaisen elämän kautta.Se kai se pointti vähän niinkuin olikin, että on virhe sanoa "lapseton ei voi TIETÄÄ", kun oikeasti tarkoitetaan "lapseton ei voi tietää miltä TUNTUU". Ensimmäinen on typerä ja järjetön väite, jälkimmäinen varmasti ihan totta. Lopettakaa te mammat siis ton ekan hokeminen, niin kenelläkään ei ole mitään valittamista :D.
No, se, ettei tiedä, miltä jokin asia tuntuu on kyllä sama asia kuin tietää ylipäätään. Tuollaiset kommentit on nimittäin käytössä tilanteissa, joissa lapsettomat esittävät typeriä neuvoja/mielipiteitä lapsiperheille, tyyliin "kyllä sitä voi harrastaa kuntosalilla käymistä ihan kuten ilman lapsiakin, jos vain haluaa, väsymys ja yövalvomiset on laiskan ihmisen tekosyitä". Semmoinen kumpuaa siitä, että sanojalla ei ole aitoa tietoa siitä, miten uupunut pienten lasten äiti voi olla.
Joten mä veikkaan, että sinulle tai muillekaan veloille ei kukaan sano, että ette voi tietää, jos pidätte besserwisseröintinne kurissa ja pitäydytte jakelemasta neuvoja aiheesta, jota ette oikeasti tunne.
Kiesus mitä tosikkoja täällä kirjoittaa. Herne nenässä elämää suurempia tulkintoja. Onkohan jollakin tosiaan huono päivä? Tai itsetunnossa iso aukko? Erilaisuuden kunnioitus ja oman paikkansa ymmärtäminen tekee hyvää kaikille. Niillekin joilla ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko lasten hankinta mielestänne kuitenkin kannattavaa, kun huolta ja murhetta vaikuttaa lasten myötä tulevan paljon...? Jos voisitte nyt palata aikaan ennen lapsia, niin tekisittekö niin? Itselläni siis ei ole lapsia ja pohdin että onko se huoli lapsien hyvinvoinnista jotenkin niin elämän laatua heikentävää, että kannattaisi jäädä lapsettomaksi. Toki kaikki varmasti kokee tuon eri tavalla, mutta mitä kokemuksia teillä on?
Lasten hankinta ei mulla kyllä ollut akselilla kannattavaa- ei kannattavaa.Se oli biologinen tarve ja myös henkinen; ymmärsin, että ilman lapsia en tulisi kasvamaan ja kehittymään riittävästi. Ja myös ajattelin, että elämän hienoimpia rikkauksia on saada olla jonkun äiti. Lasten saaminen muutti kaiken. Ja elämän hienoimpia kokemuksia on todellakin saada olla jonkun äiti. Ja olen lasten tähden kasvanut ihmisenä tavalla johon en koskaan olisi omassa mukavuudenhalussani ja pelossani kyennyt. Olen saanut matkustaa ja harrastaa, luoda uraa, nauttia ystävien seurasta jne- Toki urani on hieman eri näköinen kuin se olisi ilman lapsia. Mutta siis lasten tähden en ole joutunut luopumaan mistään tärkeästä, päinvastoin tärkeät asiat ovat entistä hienompia. Ja siis lapsethan tekevät minusta osan sukupolvien jatkumoa, he ovat paljon isompi asia kuin minä. Heidän kauttaan musta tulee äidin lisäksi toivottavasti isoäiti, se esi-äiti jonka oppeja muistellaan (hyvällä tai pahalla) jne. Lapset opetteavat ensimmäiseksi syntyessään, että on ihan jonninjoutavaa kuluttaa elämänsä miettien kannattavuuskysymyksiä tai skitoisllen jostain elämän laadun huonontumisesta ihan vain omissa mielikuvamaailmoissaan. Lapset ns räjäyttävät sen oikean elämän käyntiin. Ja jonninjoutavat teoreettiset piperryksen unohtuvat. Elämä lasten kanssa on sitä oikeaa, kasvattavaa, vahvaa elämää verrattuna tuollaiseen teorioiden pyörittelyyn. Lapsiahan ei tosiaan ole pakko tehdä. Jos haluaa elää varovasti ja kontroloiden ja kaiken ennakoiden, niin lapset eivät silloin ole oikea ratkaisu. Ensimmäinen asia minkä lapset opettavat, on se, ettei elämä ole kontrolloitavissa. Eihän se koskaan ole, mutta kun kaikki menee hyvin ja voi päättää vain omasta elämästään, sellaisen harhan voi itselleen luoda.
Kuvailitko mielestäsi nyt oikeasti jotakin positiivista? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
No, mitä nyt kukakin positiivisena pitää. Mutta omassa elämässäni, kyllä. Arvostan elämää jossa on haasteita, syvyyttä, merkityksiä. Ja rakkautta. Ja kaikkia niitä lapset ovat elämääni tuoneet. Ymmärrän kyllä, että jos arvoina on esim. pinnallisuus ja helppous, nuo eivät ole silloin positiivisia määreitä:)
Ja sitten on meitä, jotka tahdomme tulevan elämämme olevan syvällistä, merkityksellistä, rakkauden täyttämää ja helppoa?
Katsopa kun toisilla meistä niitä haasteita on riittänyt jo lapsuudesta asti ja kasvu ja kypsyminen on tapahtunut ilman lastenhankkimistakin :)
Toki jos on onnistunut elämään suojattua, pinnallista elämää ja energiaa on vielä riittävästi siihen, että oikein etsii elämäänsä haasteita, siitä vaan.
Moni jolla lapsia eivät tiedä kasvatuksesta mitään. Eli sädekehä pois vanhemmilta?!
On virheellistä väittää että "elämä lasten kanssa on sitä oikeaa, kasvattavaa ja vahvaa elämää" ja että "vasta lapset räjäyttävät sen oikean elämän käyntiin". Mielestäni tuo on suppea ja ahdasmielinen tapa nähdä elämä. Elämää voi elää ja siinä voi kypsyä ja kasvaa niin monella tavalla, monien eri kokemusten ansiosta. Lasten hankkiminen on vain yksi tapa. Ja minulla itselläni siis on lapsia.