Lue keskustelun säännöt.
Olenko täysin paska äiti, kuten mieheni antaa ymmärtää?!?!
Väsynyt vaimo ja äiti
15.02.2016 |
Meillä on uusperhe; minun kaksi lstani aiemmasta suhteesta ja yksi yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. "Minun" lapseni ovat 11&13 vuotiaat, kuopus pian kolme.
Käymme jatkuvaa taistoa siitä, että mieheni mielestä en vaadi lapsilta mitään, en "edes anteeksipyyntöä", kun joskus räiskähtelevät kotona meille aikuisille, jättävät kotitöitä kehoituksista huolimatta tekemättä tai esimerkiksi unohtavat ilmoittaa missä ovat koulun jälkeen. Välillä mies on erittäin hyvää paraa lasten kanssa, huumori kukkii ja on vaikka mitä suunnitelmia tulevaisuuden varalla. Sitten taphtuu jokin mielestäni mitätön "moka"; pojan pelipita on kateissa eikä hän pääse peliin, tyttö jättää ilmoittamatta mihin aikaan on tulossa kotiin perjantaina kaverinsa synttäreiltä, poika ylittää peliajan tietokoneella tai kiroilee.. Maailma mustenee ja mies aloittaa haukkumisen. En halua yleensä puuttua mieheni läksytykseen, mutta siinä vaiheessa kun hänen raivonda on jo täysin ylimitoitettua ja enemmän lasten/lapsen/minun haukkumista, on minun pakko puuttua tilanteeseen. Tässä vaiheessa mies yleensä heittäytyy marttyyriksi ja ruoeaa huutamaan kuinka hän on varmasti virheellinen yksilö, kaikki on vain hänen syytään ja HÄN ei enää ikinä puutu mihinkään. Ihan helvetin ärsyttävää. En itsekään osaa olla provosoitumatta ja tuon tietysti esiin kinki hänen tekemänsä erheet ja virheet, jolloin on tasan varma, että mies aloittaa mykkäkoulun. Pahonta asiassa on se, että taapero on omaksunut tavan huutaa veljelleen ja komentaa veljeään pois tai olemaan hiljaa. Uskon tämän johtuva siitä, että mieheni hyvin usein käskyttää poikaani tekemään jotain, kun kohtaavat kotona.
Minä olen luonteeltani rauhallinen ja uskon jutteluun, esimerkistä oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Jos meillä ei aikuiset kovasti siivoa jälkiään, moten voisin olettaa lasten tuovan jonaisen sukkaparin pesukoneeseen tai petaavan sänkynsä? Siivooja tekee meillä suurimman osan siivoustöistä ja minä arkisin pyykit, ruuat yms. lasten ollessa koulussa. Mies tekee hurjasti töitä ja on stressaantunut. Hän on se, joka tuo rahan meidän perheeseen ja jaksaa kyllä muistuttaa siitä jatkuvasti. Ottaa aina esille, miten HÄN on ostanut lapsille pyörät, tietokoneet jne. Rangaistukseksi ottaa niitä pois ihan mielivaltaisesti, poika saa huomattavasti enemmän ja kovempia rangaistuksia kuin tyttö ja mielestäni se on väärin. Olen vaikeassa tilanteessa, sillä haluaisin elää sovussa niin, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Huomaan etenkin poikani körsivän jo pahasta luottamuspulasta isäpuoltaan kohtaan, sillä hänen mielialansa heittelevät niin laidasta laitaan. En voi itse juurikaan jutella murheistani miehelle, sillä yleensä hän suuttuu lapsille, koska aiheuttavat minulle vaivaa. Mielestäni lsten kuuluu saada olla lapsia ja kehoitan heitä kyllä päivittäin tekemään erinäisiä kodin töitä, etsimään tavaransa valmiiksi, pyytämään anteeksi jne. En nykyään enää oikein uskalla vaatia mitään, sillä jos lapset eivät tottele syystä tai toisesta, alkaa mies huutamaan minulle, etten tee "edes sitä tai tätä". Helpompi tehdä siis itse asioita, kuin pyytää apua. Olemme asuneet yhdessä neljö vuotta ja tämä on kaiken aikaa omlut melko haastavaa. En halua puhua asiasta ystävilleni enkä äidilleni, koska koen asian olevan niin henkilökohtainen ja meidän perheen sisäinen asia. Koen myös erittäin loukkaavana, että mieheni raportoi jatkuvasti ystävälleen meidän perheen riitoja ja sitä miten minä en kasvata lapsiani jne.
Laitan tähän alle sähköpostin, jonka mieheni lähetti minulle tänään aamupäivällä. Se on hyvin neutraali. Vittuilulla hän tarkoittaa sitä, että otan esille hänen puutteensa ja virheensä jonkin riidan aikana. Esimerkiksi juuri se, että eipä hänkään vie pyykkejä lattialta pesuun jne.
Sanoin hönelle eilen, ettei ole normaalia, että yhtenä hetkenä on olevinaan lapsen pras kaveri ja kaiken olevan hyvin ja seuraavana päivänä haukkua ja huutaa.
Sanokaa mulle, olenko oikeasti epäonnistunut äitinä? Eikö muuden lapset koskaan marise ja märise, jätä kotihommia tekemättä tai myöhösty koulusta/treeneistä? Minä olen meillä se, joka käy kaupassa ja tekee kotityöt viikolla. En oikein ymmärrä edes, miksi pauhaa että minun pitäisi viedä roskat tms. koska teen sitä joka päivä...
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).
Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Kommentit (213)
Sopikaa, että sinä hoidat teinien komentelun, kunnes mies on oppinut ihmisten tavoille (en pidättäisi hengitystä sitä odotellessa). Jos ei mies pysty tähän, niin lähde.
Hajosin tuolle kohdalle koska niin hyvin sanottu :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt vaimo ja äiti kirjoitti:
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Mulle tuli kylmät väreet, tämä voisi olla suoraan eksäni kynästä... Myös tuo raivoaminen, nälviminen, pikkuasioista huomauttelu ja henkilökohtaisuuksiin meneminen on niin tuttua. Helppo on täältä sivusta huudella, mutta sinuna en tuollaista katselisi. Eihän tuollaisesta ole sun lapsille mitään hyötyä, haittaa vain.
Mulla ihan sama tunne. Tuli ihan oksettava olo. Muistin ne tuntien ja päivien keskustelut ongelmista, eikä niiden keskustelujen jälkeen koskaan mikään asia ratkennut yhtään paremmaksi, ei ollut huojentunut olo, ei ollut lähentynyt olo, en saanut anteeksipyyntöä. Vaan sitä samaa sontasoppaa oltiin taas veivattu tunteja ja tunteja ja haju oli edelleen yhtä paha.
Oli aivan ihanaa, kun heti eron jälkeen palasi omaksi itsekseen ja askel oli niiiiin kevyt ja ihan tavallinen arki tavallisine ongelmineen oli kuin taivas.
Kyllä, oi kyllä! Juuri tuollaista oli meilläkin! Noita tunteja kestäviä paasauksia kuuntelin yökaudet, eikä mikään koskaan ratkennut. Meidän liitolla olisi kuulemma ehkä ollut mahdollisuuksia jatkua, jos mä olisin muuttunut täysin. Hänessähän ei toki ollut mitään vikaa.
Joo, ne yömonologit, ei ole ikävä, ei. Mutta ei niissä päivällä yhdessä käydyissäkään keskusteluissa mikään koskaan ratkennut. Seuraavan kanssa tuntui ihan ihmeeltä, kun asioita oikeasti ratkottiin ja parannettiin ja sovittiin ja pyydettiin anteeksi. Ja oli niin ihana tajuta, että vika ei todellakaan ollut yksin minussa. Ja kyllähän sen tavallaan jo silloin aiemminkin tiesi, että itsellä oli halu parempaan, mutta eihän se yksin onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Kysyn vielä vähän lisää, kun täältä näyttää saavan ihan asiallisia vastauksia. Miten mun teidän mielestä kannattaisi ottaa esille asiat jotka painaa mun mieltä? Siis kun me emme miehen kanssa puhu juuri mistään asioista jotka painaa mun mieltä. En ole ihan varma tunteeko mies edes minua, ei oikein koskaan kysele mitään enkö muista meidän koskaan keskustelleen mistään syvällisesti. Mies tekee tosiaan 12h työpäiviä ja olen aika yksin kotona lasten kanssa. Se saattaa olla yksi syy etten jaksa olla jatkuvasti nalkuttamassa lapsille kotitöistä.. Luulen, että olisi helpompi puhua myös kasvatusasioita rakentavasti, jos kokisin olevani tasavertainen parisuhteessa ja omine ongelmineni.
Kumpikohan teistä nyt estää sinua olemasta tasavertainen parisuhteessa? Miksi luovuit topakkuudestasi?
Sanot ettette keskustele eikä mies tunne sua, koska hän ei kysele asioistasi. Miksi hänen pitäisi olla tässä myös se aloitteellinen? Jos sinä haluat keskustella, niin silloin te keskustelette!Ymmärrän kyllä, että sinä haluat rakkautta ja mies armeijan, mutta nyt nainen sitä rakentavaa topakkuutta takaisin eikä rähjäämistä!!
PS. En ihan täysin ymmärrä, että miksi piti maailman kaatua siitä, että mies päättikin viedä tyttäresi kaverin kotiin. Mitä väliä? Eikö siihen olisi voinut suhtautua ihan vaan asenteella "ok, tilanteet elää"?
Huomaa selkeästi, että osa keskustelijoista ei ole ikinä seurustellut kuvatun ihmistyypin kanssa ja ovat aivan kuutamolla kommenteissaan. Omat karvaat kokemukset ihmistyypistä jäytävät niskassa edelleen, ja tunnen suurta empatiasympatiaa ap:ta kohtaan. Sen lisäksi inhottaa tuo ap:n syyllistäminen - ap syyllistyy jo nyt ihan tarpeeksi, ja mies tekee sen jo hänen puolestaan. Lisäksi mihin unohtui se, että ap on vastuussa tasan omasta käytöksestään eikä miehen?
P.s. Mä ymmärrän. Mies vesitti ap:n kasvatuksen, ja sitä ei ikinä pidä tehdä.
Huomaa myös, että juuri kukaan ei ole elänyt lapsen osaa tuollaisessa tilanteessa. Mä olen. Voin samastua ap:n pojan tunteisiin niin lujaa, että sattuu. Ja itkettää, kun ajattelen, että joku toinenkin lapsi joutuu elämään tuollaisessa kodissa.
Pojalla tuntuu olevan arki aika täynnä. Koulu vie tuon ikäisellä ainakin 25 tuntia. Harrastus kuulostaa vievän toiset 25 tuntia. Jos harkkoja on 6x viikossa ja pelit. Oma lapseni luistelee ja tekee siis samanlaista 50 h "työviikkoa". Tämä tekee kuitenkin jo 7-8 h työpäivän lapselle matkoineen. Siihen päälle aamu/iltatoimet ja kotityöt. Siinä on hommaa 10 h päivässä 7 päivää viikossa. Kavereitakin pitäisi ehtiä nähdä. Ja rentoutua.
Tehkää nyt joku sopimus mihin mennessä kotityöt on tehtävä. Esim. klo 21. Ei ole mitään väliä onko tiskikone tyhjä klo 19 vai klo21. Tyhjääjä valitsee ja siivoaa likaiset sinne. Oli niitä sitten yksi kippo tai sata kertyneenä. Samoin roskis. Vie kun vie, mutta määräaikaan mennessä.
Jos lapsi on klo 8 koulussa, hän herää klo 7. Kun pääsee klo 14 ja tulee kotiin ja laittaa harkkakamat ja syö ja kiirehtii treeneihin klo 15. Treenit loppuu klo 18.15 esim. Kotona on klo 18.45. Olisi kohtuutonta huutaa klo 19 että tiskit on hoitamatta. Lapsi on tehnyt 8-19 päivän jo - huom. lapsi! Jos hän syö, käy suihkussa ja tekee läksyt, kello on 20. Jää 20-21 tiskeille ja tiskille ja imuroinnille. Lapsenne on sitten työllistetty 7-21.
Onko miehesi miettinyt tätä?
Mielestäni teillä on ahkera murkku, kun treenaa ja ilmeisesti hoitaa koulunkin. Vieläpä tekee kotitöitä. Pitääkö kotityöt tehdä armeijakurilla??!! Mielestäni silloin säännöt pitää olla sovittuna selkeästi. Ja kyllä pitää huomioida voinko lapselta vaatia jaksamista 7-21. Vai onko kilpaurheilu ja koulu ehkäpä juuri nyt ne tärkeimmät.
85: Lisää tuohon listaan vielä psyykkinen painolasti henkisestä väkivallasta ja pelon ilmapiiristä. Jo se yksin voi jähmettää ihmisen ihan saamattomaksi ja tuhota aivotoiminnan niin, ettei koulunkäynnistä tule mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
85: Lisää tuohon listaan vielä psyykkinen painolasti henkisestä väkivallasta ja pelon ilmapiiristä. Jo se yksin voi jähmettää ihmisen ihan saamattomaksi ja tuhota aivotoiminnan niin, ettei koulunkäynnistä tule mitään.
Tää on täsmällinen kuvaus siitä, mitä kävi mun sisaruksille ja tavallaan myös mulle. Mä hoidin kyllä koulun hyvin, koska se oli mulle helppoa, mutta muuten olin ihan lamaantunut ja sisäisesti "kuollut".
Mä olin teininä samassa pisteessä, eli henkisesti epävakaassa piirissä ja pelkokertoimet välkky punasella. Se jähmetti kyllä hyvin, mutta kukaan ei uskonut mua kun kerroin etten pysty suoriutumaan koulusta ilman suurempia muutoksia (olisi pitänyt vähintään muuttaa pois kotoa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
85: Lisää tuohon listaan vielä psyykkinen painolasti henkisestä väkivallasta ja pelon ilmapiiristä. Jo se yksin voi jähmettää ihmisen ihan saamattomaksi ja tuhota aivotoiminnan niin, ettei koulunkäynnistä tule mitään.
Sattaisi selittää myös omn lamantumiseni. Kun ei vaan enää jaksa tai kykene tekemään mitään järkevää, hyvä kun saa kotirutiinit hoidettua ja nekin vähän hutasten. Onneksi on kevät tulossa ja aurinko. Siitä saa voimaa ja positiivisuutta.
Kiinnitin juuri äsken ison viikkokalenterin eteiseen ja merkitsin siihen lasten harrastukset ja joka päivälle kuuluvan kotityön. Poika nappasi ideasta heti kopin ja keräsi pyykit huoneestaan kodinhoitohuoneeseen ja vei roskiksen. Siskonsa on kaverillaan ja ilmoitin, että tiskikone ja heppkamojen siivous kylpyhuoneesta pitää hoitaa ennen ratsastusta. Kuittasi "ok". Toivottavasti mies nyt näkee, että edes yritän saada ryhtiä asioihin. Vaikka jotain sanomista varmasti tulee..
Saanko kysyä, että kestättekö te tuota ihan vaan rahan vuoksi vai jonkun muiden tarkoitusperien (minkä)? Jos tuo olisi työpaikkasi, hakisitko mielummin huonommin palkattua, mutta työilmapiiriltään parempaa työtä?
Kevät tulee ja kesä ja ne menee ja tulee seuraava talvi ja seuraava kevät ja joku kerta lapset pääsevät luotanne turvaan, mutta sun elämä jatkuu aina vaan tuota samaa sontaa pyörittäessä eikä se parane. Se yleensä ei edes pysy samana vaan pahenee. Huomaatko, ettei terveytesikään enää kestä, kirjoitit jostain isommasta ongelmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, MIKSI et eroa tuollaisesta miehestä? Mikä pitää sut tuossa vieläkin? Tämän haluaisin kuulla, koska tätä et ole analysoinut juuri ollenkaan.
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
85: Lisää tuohon listaan vielä psyykkinen painolasti henkisestä väkivallasta ja pelon ilmapiiristä. Jo se yksin voi jähmettää ihmisen ihan saamattomaksi ja tuhota aivotoiminnan niin, ettei koulunkäynnistä tule mitään.
Sattaisi selittää myös omn lamantumiseni. Kun ei vaan enää jaksa tai kykene tekemään mitään järkevää, hyvä kun saa kotirutiinit hoidettua ja nekin vähän hutasten. Onneksi on kevät tulossa ja aurinko. Siitä saa voimaa ja positiivisuutta.
Kiinnitin juuri äsken ison viikkokalenterin eteiseen ja merkitsin siihen lasten harrastukset ja joka päivälle kuuluvan kotityön. Poika nappasi ideasta heti kopin ja keräsi pyykit huoneestaan kodinhoitohuoneeseen ja vei roskiksen. Siskonsa on kaverillaan ja ilmoitin, että tiskikone ja heppkamojen siivous kylpyhuoneesta pitää hoitaa ennen ratsastusta. Kuittasi "ok". Toivottavasti mies nyt näkee, että edes yritän saada ryhtiä asioihin. Vaikka jotain sanomista varmasti tulee..
Ihan hyvä yritys, mutta musta tuntuu että saat täytellä noita kalentereita vaikka kuinka niin sanomista tulee. Ihmettelen muuten miten sen enempää uhmaa ei ole vielä tullut lasten osalta. Mä ainakin itse suhtauduin eksäni motkotukseen siten, että aloin huolehtia vain omista asioistani. Lakkasin tekemästä enää mitään mikä kosketti häntä ja siitä taas sanomiset yltyivät.:( Koita jaksaa siellä! :) Ymmärrän hyvin jollei ole enää ihan samassa terässä. Koska toi miehen oikuttelu oikein alkoi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
85: Lisää tuohon listaan vielä psyykkinen painolasti henkisestä väkivallasta ja pelon ilmapiiristä. Jo se yksin voi jähmettää ihmisen ihan saamattomaksi ja tuhota aivotoiminnan niin, ettei koulunkäynnistä tule mitään.
Sattaisi selittää myös omn lamantumiseni. Kun ei vaan enää jaksa tai kykene tekemään mitään järkevää, hyvä kun saa kotirutiinit hoidettua ja nekin vähän hutasten. Onneksi on kevät tulossa ja aurinko. Siitä saa voimaa ja positiivisuutta.
Kiinnitin juuri äsken ison viikkokalenterin eteiseen ja merkitsin siihen lasten harrastukset ja joka päivälle kuuluvan kotityön. Poika nappasi ideasta heti kopin ja keräsi pyykit huoneestaan kodinhoitohuoneeseen ja vei roskiksen. Siskonsa on kaverillaan ja ilmoitin, että tiskikone ja heppkamojen siivous kylpyhuoneesta pitää hoitaa ennen ratsastusta. Kuittasi "ok". Toivottavasti mies nyt näkee, että edes yritän saada ryhtiä asioihin. Vaikka jotain sanomista varmasti tulee..
Anteeksi nyt, mutta mietitkö tilannetta ollenkaan lastesi kannalta? Mitä mieltä olet näistä viesteistä, joissa vastaavassa tilanteessa lapsena eläneet kertovat kokemuksistaan? Tässäkin käännät huomiosi vain omaan mielentilaasi :(
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko lukenut sen Puolisoni tuhoaa minut - ketjun? Ellet ole, lue se ja tule kertomaan soiko mikään kello päässäsi.
Lisäksi tehkää kerralla selväksi ne harrastusrahat: jos miehesi ei voi tai halua katkeroitumatta kustantaa sinun lapsillesi asioita, on parempi olla harrastamatta ja elää oman isän ja äidin elintasoa.
Itse pelastaisin lapseni väkivallalta. Mutta ehkä ap on tällä hetkellä niin nujerrettu itsekin, ettei pysty.
Suostuisiko miehesi jollekin miehille suunnattuun vihanhallintaryhmään vai haluaako hän jatkaa väkivaltaisena kusipäänä ja jäädä lopulta yksin?
Niin siis meidän suhteessa ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai muutakaan "fyysistä" syytä erolle. Väkivaltaista miestä en sietäisi hetkeäkään.
Olet sitten varmaan jo tilannut muuttoauton, koska miehesi on erittäin väkivaltainen.
Sinua itseäsikin auttaisi, jos myöntäisit tosiasiat niin et olisi noin sekaisin ajatustesi ja tunteidesi kanssa. Lue nyt vaan ihmeessä pian se Puolisoni tuhoaa minut -ketju. Uskon siellä olevan sinulle paljonkin tarttumapintaa.
Henkinen väkivalta on monesti yhtä tuhoisaa tai vielä tuhoisaampaa kuin fyysinen väkivalta, koska sen pahuus on jotenkin niin vaikea käsittää ja käsitellä. Ja jos et vieläkään usko miestäsi väkivaltaiseksi niin lue ensi jostain henkisen väkivallan määritelmä ja sen jälkeen vietä viisi minuuttia miettien sitä, että LAPSESI EI USKALLA EIKÄ HALUA TULLA ILTAPALALLE ELLET SINÄ VAHDI VIERESSÄ! Toivottavasti lapsesi eivät pety sinuun totaalisesti vaan pystyvät antamaan anteeksi kaiken kokemansa ja elämään edes normaali aikuisuuden.
Kävin lukemassa. Tämä palsta on uusi tuttavuus enkä ollut kirjoitukseen aikaisemmin törmännyt. Jatkan lukemista illalla. Paljon samoja asioita, mutta tuolla toisella ei taida olla lapsia? Suurin yhtymäkohta on tuo puolison mielialan ailahtelevaisuus. Kuten koetin selittää, meillä lapset tekevät kotitöitä ja 8/10 suoriutuvat mallikkaasti. Mies on hyvää pataa, lupaa pleikat ja leffat. Seuraavana päivänä on jäänyt tiskikone tyhjentämättä tai poika istuu sohvalla pelaamassa kännykällä ennen kuin on tyhjentänyt tiskikoneen. Alkaa huuto ja raivo, haukkuminen. Jossain vaiheessa poikani luultavasti sanoo miestäni paskaksi jolloin mieheni aloittaa huutamaan minulle, etten pyydä lastani EDES anteeksi pyytämään!! EDES! Sen jälkeen alkaa vainoharhainen painostaminen poikaa kohtaan, että pyydä nyt multa anteeksi. Vaikka mies on itse juuri vartin verran haukkunut ja huutanut pojalle, provosoinut tämän aivan raivon partaalle jne. Olen opettanut lapsille, että toisia ihmisiä ei saa suuttuessaan lyödä eikä ruveta haukkumaan tai haastamaan riitaa. On parempi poistua paikalta. Näin poikani melkein aina nykyään tekeekin ja minusta se on parempi kuin jatkaa riitaa ja huutoa. Ensin pitää rauhoittua. Hän tulee AINA pyytämään minulta anteeksi, jos olemme riidelleet ja olen sanonut miehelleni, että jättää pojan rauhoittumaan ja antaa aikaa. Mutta ei. Mies seuraa yleensä poikaa tämän huoneeseen ja jatkaa syyttelyä, huutoa ja kerjää anteeksipyyntöä. Tässä vaiheessa on sitten mun jo pakko mennä väliin, vaikka en haluaisi. Jos tämä on sitten lepsuilua, kuten muutamista kommenteista voin ymmärtää, olen varmasti lepsu kasvattaja.
Oikea tapa hoitaa tämä olisi:
Kun mies on käskenyt poikaa hoitamaan työnsä ja poika ei suostu, niin sinä menet tilanteeseen paikalle ja sanot miehesi kanssa yhdessä että nämä työt on sovittu pojan tehtäväksi ja jos ei nyt mene, niin siitä seuraa rangaistus.
Ei huutoa, ei raivoa. Jos poika ei tee niin perheessä käytetty rangaistus tulee voimaan.
En ymmärrä miksi vierestä katsot että tilanne eskaloituu niin pahaksi että toinen huutaa ja toinen haukkuu paskaksi?
Toimimalla yllämainitusti miehesi kokee että häntä tuetaan, häntä arvostetaan, kotia ja sen sääntöjä arvostetaan. MIKSI et toimi näin vaan käytät tilannetta hyväksesi, jotta pääset parjaamaan miestäsi?
Koska en voi olla jatkuvasti kotona vahtimassa, että lapset tekevät heille nimetyt kotityöt. Jos tulemme miehen kanssa samaan aikaan sisälle illalla ja poika pelaa huoneessaan/kännykällä sanon tietysti heti, että teepä sulle kuuluva työ nyt heti. Ja kun teini ei liikahdakaan? Alkaa huuto. Mulle ei jää aikaa hoitaa tilannetta rauhassa, vaikka juuri kuvailemallasi tapaa omastakin mielestä tuo pitäisi hoitaa.
No minkä rangaistuksen poika sai jälkeenpäin siitä että jätti homman tekemättä? Vai oppiko nyt että kun huutaa takaisin, haukkuu paskaksi, niin välttyy siltäkin hommalta?
Teidän pitää sopia siitä mikä on teidän perheen rangaistukset. Tällöin mies voi kehottaa poikaa tekemään, sitten kertoa että jos ei tee niin rangaistus tulee ja kolmanneksi laitetaan rangaistus käytäntöön. Miehen ei tarvitse huutaa ja raivota, kun tälle on toimintapa miten tehdä asia helpomminkin ja niin että mies kokee kurin tapahtuneen ja lapsella on reilu mahdollisuus valita toimintansa.
Jos miehen kanssa neuvottelette että tapahtuu noin, niin sitten niin tehdään ja sä teet samoin myös. Jos on epäselvyyksiä niin talon säännöt seinälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko lukenut sen Puolisoni tuhoaa minut - ketjun? Ellet ole, lue se ja tule kertomaan soiko mikään kello päässäsi.
Lisäksi tehkää kerralla selväksi ne harrastusrahat: jos miehesi ei voi tai halua katkeroitumatta kustantaa sinun lapsillesi asioita, on parempi olla harrastamatta ja elää oman isän ja äidin elintasoa.
Itse pelastaisin lapseni väkivallalta. Mutta ehkä ap on tällä hetkellä niin nujerrettu itsekin, ettei pysty.
Suostuisiko miehesi jollekin miehille suunnattuun vihanhallintaryhmään vai haluaako hän jatkaa väkivaltaisena kusipäänä ja jäädä lopulta yksin?
Niin siis meidän suhteessa ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai muutakaan "fyysistä" syytä erolle. Väkivaltaista miestä en sietäisi hetkeäkään.
Olet sitten varmaan jo tilannut muuttoauton, koska miehesi on erittäin väkivaltainen.
Sinua itseäsikin auttaisi, jos myöntäisit tosiasiat niin et olisi noin sekaisin ajatustesi ja tunteidesi kanssa. Lue nyt vaan ihmeessä pian se Puolisoni tuhoaa minut -ketju. Uskon siellä olevan sinulle paljonkin tarttumapintaa.
Henkinen väkivalta on monesti yhtä tuhoisaa tai vielä tuhoisaampaa kuin fyysinen väkivalta, koska sen pahuus on jotenkin niin vaikea käsittää ja käsitellä. Ja jos et vieläkään usko miestäsi väkivaltaiseksi niin lue ensi jostain henkisen väkivallan määritelmä ja sen jälkeen vietä viisi minuuttia miettien sitä, että LAPSESI EI USKALLA EIKÄ HALUA TULLA ILTAPALALLE ELLET SINÄ VAHDI VIERESSÄ! Toivottavasti lapsesi eivät pety sinuun totaalisesti vaan pystyvät antamaan anteeksi kaiken kokemansa ja elämään edes normaali aikuisuuden.
Kävin lukemassa. Tämä palsta on uusi tuttavuus enkä ollut kirjoitukseen aikaisemmin törmännyt. Jatkan lukemista illalla. Paljon samoja asioita, mutta tuolla toisella ei taida olla lapsia? Suurin yhtymäkohta on tuo puolison mielialan ailahtelevaisuus. Kuten koetin selittää, meillä lapset tekevät kotitöitä ja 8/10 suoriutuvat mallikkaasti. Mies on hyvää pataa, lupaa pleikat ja leffat. Seuraavana päivänä on jäänyt tiskikone tyhjentämättä tai poika istuu sohvalla pelaamassa kännykällä ennen kuin on tyhjentänyt tiskikoneen. Alkaa huuto ja raivo, haukkuminen. Jossain vaiheessa poikani luultavasti sanoo miestäni paskaksi jolloin mieheni aloittaa huutamaan minulle, etten pyydä lastani EDES anteeksi pyytämään!! EDES! Sen jälkeen alkaa vainoharhainen painostaminen poikaa kohtaan, että pyydä nyt multa anteeksi. Vaikka mies on itse juuri vartin verran haukkunut ja huutanut pojalle, provosoinut tämän aivan raivon partaalle jne. Olen opettanut lapsille, että toisia ihmisiä ei saa suuttuessaan lyödä eikä ruveta haukkumaan tai haastamaan riitaa. On parempi poistua paikalta. Näin poikani melkein aina nykyään tekeekin ja minusta se on parempi kuin jatkaa riitaa ja huutoa. Ensin pitää rauhoittua. Hän tulee AINA pyytämään minulta anteeksi, jos olemme riidelleet ja olen sanonut miehelleni, että jättää pojan rauhoittumaan ja antaa aikaa. Mutta ei. Mies seuraa yleensä poikaa tämän huoneeseen ja jatkaa syyttelyä, huutoa ja kerjää anteeksipyyntöä. Tässä vaiheessa on sitten mun jo pakko mennä väliin, vaikka en haluaisi. Jos tämä on sitten lepsuilua, kuten muutamista kommenteista voin ymmärtää, olen varmasti lepsu kasvattaja.
Oikea tapa hoitaa tämä olisi:
Kun mies on käskenyt poikaa hoitamaan työnsä ja poika ei suostu, niin sinä menet tilanteeseen paikalle ja sanot miehesi kanssa yhdessä että nämä työt on sovittu pojan tehtäväksi ja jos ei nyt mene, niin siitä seuraa rangaistus.
Ei huutoa, ei raivoa. Jos poika ei tee niin perheessä käytetty rangaistus tulee voimaan.
En ymmärrä miksi vierestä katsot että tilanne eskaloituu niin pahaksi että toinen huutaa ja toinen haukkuu paskaksi?
Toimimalla yllämainitusti miehesi kokee että häntä tuetaan, häntä arvostetaan, kotia ja sen sääntöjä arvostetaan. MIKSI et toimi näin vaan käytät tilannetta hyväksesi, jotta pääset parjaamaan miestäsi?
Koska en voi olla jatkuvasti kotona vahtimassa, että lapset tekevät heille nimetyt kotityöt. Jos tulemme miehen kanssa samaan aikaan sisälle illalla ja poika pelaa huoneessaan/kännykällä sanon tietysti heti, että teepä sulle kuuluva työ nyt heti. Ja kun teini ei liikahdakaan? Alkaa huuto. Mulle ei jää aikaa hoitaa tilannetta rauhassa, vaikka juuri kuvailemallasi tapaa omastakin mielestä tuo pitäisi hoitaa.
No minkä rangaistuksen poika sai jälkeenpäin siitä että jätti homman tekemättä? Vai oppiko nyt että kun huutaa takaisin, haukkuu paskaksi, niin välttyy siltäkin hommalta?
Teidän pitää sopia siitä mikä on teidän perheen rangaistukset. Tällöin mies voi kehottaa poikaa tekemään, sitten kertoa että jos ei tee niin rangaistus tulee ja kolmanneksi laitetaan rangaistus käytäntöön. Miehen ei tarvitse huutaa ja raivota, kun tälle on toimintapa miten tehdä asia helpomminkin ja niin että mies kokee kurin tapahtuneen ja lapsella on reilu mahdollisuus valita toimintansa.
Jos miehen kanssa neuvottelette että tapahtuu noin, niin sitten niin tehdään ja sä teet samoin myös. Jos on epäselvyyksiä niin talon säännöt seinälle.
Laita nyt sitten skenaario senkin varalta, että mies kaikesta huolimatta löytää huudettavaa jostakin. Nythän tässä on oletus siitä, että kaikki korjaantuu, kun lapset hoitavat kiltisti kotityöt. Ap kertoi kuitenkin paljon muistakin ongelmista. Lue ihmeessä aloitus uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko lukenut sen Puolisoni tuhoaa minut - ketjun? Ellet ole, lue se ja tule kertomaan soiko mikään kello päässäsi.
Lisäksi tehkää kerralla selväksi ne harrastusrahat: jos miehesi ei voi tai halua katkeroitumatta kustantaa sinun lapsillesi asioita, on parempi olla harrastamatta ja elää oman isän ja äidin elintasoa.
Itse pelastaisin lapseni väkivallalta. Mutta ehkä ap on tällä hetkellä niin nujerrettu itsekin, ettei pysty.
Suostuisiko miehesi jollekin miehille suunnattuun vihanhallintaryhmään vai haluaako hän jatkaa väkivaltaisena kusipäänä ja jäädä lopulta yksin?
Niin siis meidän suhteessa ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai muutakaan "fyysistä" syytä erolle. Väkivaltaista miestä en sietäisi hetkeäkään.
Olet sitten varmaan jo tilannut muuttoauton, koska miehesi on erittäin väkivaltainen.
Sinua itseäsikin auttaisi, jos myöntäisit tosiasiat niin et olisi noin sekaisin ajatustesi ja tunteidesi kanssa. Lue nyt vaan ihmeessä pian se Puolisoni tuhoaa minut -ketju. Uskon siellä olevan sinulle paljonkin tarttumapintaa.
Henkinen väkivalta on monesti yhtä tuhoisaa tai vielä tuhoisaampaa kuin fyysinen väkivalta, koska sen pahuus on jotenkin niin vaikea käsittää ja käsitellä. Ja jos et vieläkään usko miestäsi väkivaltaiseksi niin lue ensi jostain henkisen väkivallan määritelmä ja sen jälkeen vietä viisi minuuttia miettien sitä, että LAPSESI EI USKALLA EIKÄ HALUA TULLA ILTAPALALLE ELLET SINÄ VAHDI VIERESSÄ! Toivottavasti lapsesi eivät pety sinuun totaalisesti vaan pystyvät antamaan anteeksi kaiken kokemansa ja elämään edes normaali aikuisuuden.
Kävin lukemassa. Tämä palsta on uusi tuttavuus enkä ollut kirjoitukseen aikaisemmin törmännyt. Jatkan lukemista illalla. Paljon samoja asioita, mutta tuolla toisella ei taida olla lapsia? Suurin yhtymäkohta on tuo puolison mielialan ailahtelevaisuus. Kuten koetin selittää, meillä lapset tekevät kotitöitä ja 8/10 suoriutuvat mallikkaasti. Mies on hyvää pataa, lupaa pleikat ja leffat. Seuraavana päivänä on jäänyt tiskikone tyhjentämättä tai poika istuu sohvalla pelaamassa kännykällä ennen kuin on tyhjentänyt tiskikoneen. Alkaa huuto ja raivo, haukkuminen. Jossain vaiheessa poikani luultavasti sanoo miestäni paskaksi jolloin mieheni aloittaa huutamaan minulle, etten pyydä lastani EDES anteeksi pyytämään!! EDES! Sen jälkeen alkaa vainoharhainen painostaminen poikaa kohtaan, että pyydä nyt multa anteeksi. Vaikka mies on itse juuri vartin verran haukkunut ja huutanut pojalle, provosoinut tämän aivan raivon partaalle jne. Olen opettanut lapsille, että toisia ihmisiä ei saa suuttuessaan lyödä eikä ruveta haukkumaan tai haastamaan riitaa. On parempi poistua paikalta. Näin poikani melkein aina nykyään tekeekin ja minusta se on parempi kuin jatkaa riitaa ja huutoa. Ensin pitää rauhoittua. Hän tulee AINA pyytämään minulta anteeksi, jos olemme riidelleet ja olen sanonut miehelleni, että jättää pojan rauhoittumaan ja antaa aikaa. Mutta ei. Mies seuraa yleensä poikaa tämän huoneeseen ja jatkaa syyttelyä, huutoa ja kerjää anteeksipyyntöä. Tässä vaiheessa on sitten mun jo pakko mennä väliin, vaikka en haluaisi. Jos tämä on sitten lepsuilua, kuten muutamista kommenteista voin ymmärtää, olen varmasti lepsu kasvattaja.
Oikea tapa hoitaa tämä olisi:
Kun mies on käskenyt poikaa hoitamaan työnsä ja poika ei suostu, niin sinä menet tilanteeseen paikalle ja sanot miehesi kanssa yhdessä että nämä työt on sovittu pojan tehtäväksi ja jos ei nyt mene, niin siitä seuraa rangaistus.
Ei huutoa, ei raivoa. Jos poika ei tee niin perheessä käytetty rangaistus tulee voimaan.
En ymmärrä miksi vierestä katsot että tilanne eskaloituu niin pahaksi että toinen huutaa ja toinen haukkuu paskaksi?
Toimimalla yllämainitusti miehesi kokee että häntä tuetaan, häntä arvostetaan, kotia ja sen sääntöjä arvostetaan. MIKSI et toimi näin vaan käytät tilannetta hyväksesi, jotta pääset parjaamaan miestäsi?
Koska en voi olla jatkuvasti kotona vahtimassa, että lapset tekevät heille nimetyt kotityöt. Jos tulemme miehen kanssa samaan aikaan sisälle illalla ja poika pelaa huoneessaan/kännykällä sanon tietysti heti, että teepä sulle kuuluva työ nyt heti. Ja kun teini ei liikahdakaan? Alkaa huuto. Mulle ei jää aikaa hoitaa tilannetta rauhassa, vaikka juuri kuvailemallasi tapaa omastakin mielestä tuo pitäisi hoitaa.
No minkä rangaistuksen poika sai jälkeenpäin siitä että jätti homman tekemättä? Vai oppiko nyt että kun huutaa takaisin, haukkuu paskaksi, niin välttyy siltäkin hommalta?
Teidän pitää sopia siitä mikä on teidän perheen rangaistukset. Tällöin mies voi kehottaa poikaa tekemään, sitten kertoa että jos ei tee niin rangaistus tulee ja kolmanneksi laitetaan rangaistus käytäntöön. Miehen ei tarvitse huutaa ja raivota, kun tälle on toimintapa miten tehdä asia helpomminkin ja niin että mies kokee kurin tapahtuneen ja lapsella on reilu mahdollisuus valita toimintansa.
Jos miehen kanssa neuvottelette että tapahtuu noin, niin sitten niin tehdään ja sä teet samoin myös. Jos on epäselvyyksiä niin talon säännöt seinälle.
Pojalta lähti tietokonepelivuorot pois lopuksi viikkoa. Mutta tää on tosi ärsyttävää, koska sitten se pelaa kännykällä. Ja jos/kun otan kännykän pois, menee kaverilleen pelaamaan enkä saa häntä kiinni puhelimitse ja treenit yms. jää väliin. Ja poika aukoo päätään ett on mun syy, koska vein puhelimen. Ja vaikka kuinka selittisin, ei mene perille. Mutta siis tlläiset ovat aika harvinaisia tapauksia. Kahdeksan kertaa kymmenestä asiat hoidetaan sovitusti.
No jotenkin tyhmä nainen sä kai olet, kun ensin yhden kanssa tehnyt kaksi lasta, ja sitten toisen kanssa vielä yhden ja ilmeisesti molemmat hommat mennyt puihin.
Kotona jos oot niin voisit vähän enemmän varmaan tehdä kotitöitä, pitää huolta itsestäsi ja hemmotella miestäsi.
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että luonnehäiriöinen löytää aina moitittavaa. Kukaan ei voi olla niin täydellinen, etteikö jotain löytyisi. Ja kun hän vielä osaa ärsyttää uhrinsa niin silloin uhri ei voi edes puolustautua silläkään, että olisi itse puhdas pulmunen. Mutta oleellinen kysymys onkin se, millaista elämää uhri viettäisi ilman tuota luonnehäiriöistä. Olisiko sittenkin yhtä epäonnistunutta vai olisiko mahdollisesti ihan vaan normaalia tasaista elämää, joka sujuu ihan mallikkaasti eteen päin, vaikkei kyylä ole komentamassa, vaatimassa, patistamassa, uhkaamassa, latistamassa, kommentoimassa...
Tuosta muistan meidän joskus jutelleen perheneuvolassa. Mies halusi, että lapset oppivat pesemään kätensä jokaisen vessakäynnin jälkeen. Minulle se oli itsestäänselvyys, että kädet pitää pestä ja lapset kyllä pesivät kätensä vaikken joka vessareissun jälkeen sitä ääneen huutanut. Mutta miehen mielestä en välittänyt, koska en sanonut asiasta. Kun lapset pesivät käsiään (ja joka kerta piti siitä muistaa muistuttaa) alkoi mies räyhätä, että lapset eivät pesseet vessanpönttöä kakkaraidoista tarpeeksi hyvin. Ostin aineet, opetin, huomauttelin, pesin itse ja näytin...koskaan ei kelvannut. Kun vessanpesu luonnistui, alkoi huuto seuraavasta asiasta. Siitä, ettei lapsi ollut kiittänyt isoäitiään lahjasta (oli kyllä, muttei ollut lähettänyt synttärivieraina olleille sukulaisilleen kiitoskortteja. Mielestäni minun olisi pitänyt opettaa tapa lapsille, enkä itse ollut sunulaisteni kanssa niin tottunut tekemään), siitä että luistimet olivat kuivaamatta treenikassissa, siitä että mies oli tuonut pullaa kotiin...syitä löytyy aina. Jollei muuta niin poika ei osaa istua ryhdikkäästi ruokapöydässä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?! Mikään ei ole kyllin hyvä. Olen varmasti lepsu, jos miettii asiaa yksittäisinä sääntöinä, mutta koittakaa nähdä kokonaisuus. En voi kulkea lapsen perässä huomauttelemassa kaikesta tekemättömästä tai väärin tehdystä. Vai voinko? Pitäisikö?! Sitä tässä nyt mietin. Kyllä! Tlinen perhe jo valumassa ojaan ja minä olen ainoa yhdistävä tekijä. Onhan minussa oltava vikaa, ymmärrän kyllä. Mies saa ja ottaa kyllä oman rentoutumisaikansa. Istuu nenä kiinni kännykässä aina ja ei, minä en kaada vastuuta itseni tuntemisesta hänelle! Mutta jos koeta aloittaa puheen esimerkiksi isosta leikkauksesta johon joudun keväällä ja siitä miten pelkään, pohdin toipumista ja keneltä saan apua, mies vain toteaa että "ai kauhee, on sulla ongelmat", en varmasti kovin paljoa halua enempää avata omia pelkojani tai murheitä hänelle.
Sinun "vikasi" on se, ettet ole kohentanut ensimmäisen erosi jälkeen itseluottamustasi niin paljoa, että jo toinen persoonallisuushäiriöinen sai sinut uhrikseen. Nämä luonnehäiriöiset miehet etsivät juuri kilttejä, kotona viihtyviä, alistettavia naisia, joilla on huono itsetunto.
Neuvoisin, että otat eron, menet terapiaan työstämään itsetuntoasi, menet takaisin töihin ja näytät miehelle, ettet ole hänestä riippuvainen. Täten sinulla on mahdollisuus löytää hyvä parisuhde, jos osaat rakastaa ensin itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko lukenut sen Puolisoni tuhoaa minut - ketjun? Ellet ole, lue se ja tule kertomaan soiko mikään kello päässäsi.
Lisäksi tehkää kerralla selväksi ne harrastusrahat: jos miehesi ei voi tai halua katkeroitumatta kustantaa sinun lapsillesi asioita, on parempi olla harrastamatta ja elää oman isän ja äidin elintasoa.
Itse pelastaisin lapseni väkivallalta. Mutta ehkä ap on tällä hetkellä niin nujerrettu itsekin, ettei pysty.
Suostuisiko miehesi jollekin miehille suunnattuun vihanhallintaryhmään vai haluaako hän jatkaa väkivaltaisena kusipäänä ja jäädä lopulta yksin?
Niin siis meidän suhteessa ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai muutakaan "fyysistä" syytä erolle. Väkivaltaista miestä en sietäisi hetkeäkään.
Olet sitten varmaan jo tilannut muuttoauton, koska miehesi on erittäin väkivaltainen.
Sinua itseäsikin auttaisi, jos myöntäisit tosiasiat niin et olisi noin sekaisin ajatustesi ja tunteidesi kanssa. Lue nyt vaan ihmeessä pian se Puolisoni tuhoaa minut -ketju. Uskon siellä olevan sinulle paljonkin tarttumapintaa.
Henkinen väkivalta on monesti yhtä tuhoisaa tai vielä tuhoisaampaa kuin fyysinen väkivalta, koska sen pahuus on jotenkin niin vaikea käsittää ja käsitellä. Ja jos et vieläkään usko miestäsi väkivaltaiseksi niin lue ensi jostain henkisen väkivallan määritelmä ja sen jälkeen vietä viisi minuuttia miettien sitä, että LAPSESI EI USKALLA EIKÄ HALUA TULLA ILTAPALALLE ELLET SINÄ VAHDI VIERESSÄ! Toivottavasti lapsesi eivät pety sinuun totaalisesti vaan pystyvät antamaan anteeksi kaiken kokemansa ja elämään edes normaali aikuisuuden.
Kävin lukemassa. Tämä palsta on uusi tuttavuus enkä ollut kirjoitukseen aikaisemmin törmännyt. Jatkan lukemista illalla. Paljon samoja asioita, mutta tuolla toisella ei taida olla lapsia? Suurin yhtymäkohta on tuo puolison mielialan ailahtelevaisuus. Kuten koetin selittää, meillä lapset tekevät kotitöitä ja 8/10 suoriutuvat mallikkaasti. Mies on hyvää pataa, lupaa pleikat ja leffat. Seuraavana päivänä on jäänyt tiskikone tyhjentämättä tai poika istuu sohvalla pelaamassa kännykällä ennen kuin on tyhjentänyt tiskikoneen. Alkaa huuto ja raivo, haukkuminen. Jossain vaiheessa poikani luultavasti sanoo miestäni paskaksi jolloin mieheni aloittaa huutamaan minulle, etten pyydä lastani EDES anteeksi pyytämään!! EDES! Sen jälkeen alkaa vainoharhainen painostaminen poikaa kohtaan, että pyydä nyt multa anteeksi. Vaikka mies on itse juuri vartin verran haukkunut ja huutanut pojalle, provosoinut tämän aivan raivon partaalle jne. Olen opettanut lapsille, että toisia ihmisiä ei saa suuttuessaan lyödä eikä ruveta haukkumaan tai haastamaan riitaa. On parempi poistua paikalta. Näin poikani melkein aina nykyään tekeekin ja minusta se on parempi kuin jatkaa riitaa ja huutoa. Ensin pitää rauhoittua. Hän tulee AINA pyytämään minulta anteeksi, jos olemme riidelleet ja olen sanonut miehelleni, että jättää pojan rauhoittumaan ja antaa aikaa. Mutta ei. Mies seuraa yleensä poikaa tämän huoneeseen ja jatkaa syyttelyä, huutoa ja kerjää anteeksipyyntöä. Tässä vaiheessa on sitten mun jo pakko mennä väliin, vaikka en haluaisi. Jos tämä on sitten lepsuilua, kuten muutamista kommenteista voin ymmärtää, olen varmasti lepsu kasvattaja.
Oikea tapa hoitaa tämä olisi:
Kun mies on käskenyt poikaa hoitamaan työnsä ja poika ei suostu, niin sinä menet tilanteeseen paikalle ja sanot miehesi kanssa yhdessä että nämä työt on sovittu pojan tehtäväksi ja jos ei nyt mene, niin siitä seuraa rangaistus.
Ei huutoa, ei raivoa. Jos poika ei tee niin perheessä käytetty rangaistus tulee voimaan.
En ymmärrä miksi vierestä katsot että tilanne eskaloituu niin pahaksi että toinen huutaa ja toinen haukkuu paskaksi?
Toimimalla yllämainitusti miehesi kokee että häntä tuetaan, häntä arvostetaan, kotia ja sen sääntöjä arvostetaan. MIKSI et toimi näin vaan käytät tilannetta hyväksesi, jotta pääset parjaamaan miestäsi?
Koska en voi olla jatkuvasti kotona vahtimassa, että lapset tekevät heille nimetyt kotityöt. Jos tulemme miehen kanssa samaan aikaan sisälle illalla ja poika pelaa huoneessaan/kännykällä sanon tietysti heti, että teepä sulle kuuluva työ nyt heti. Ja kun teini ei liikahdakaan? Alkaa huuto. Mulle ei jää aikaa hoitaa tilannetta rauhassa, vaikka juuri kuvailemallasi tapaa omastakin mielestä tuo pitäisi hoitaa.
No minkä rangaistuksen poika sai jälkeenpäin siitä että jätti homman tekemättä? Vai oppiko nyt että kun huutaa takaisin, haukkuu paskaksi, niin välttyy siltäkin hommalta?
Teidän pitää sopia siitä mikä on teidän perheen rangaistukset. Tällöin mies voi kehottaa poikaa tekemään, sitten kertoa että jos ei tee niin rangaistus tulee ja kolmanneksi laitetaan rangaistus käytäntöön. Miehen ei tarvitse huutaa ja raivota, kun tälle on toimintapa miten tehdä asia helpomminkin ja niin että mies kokee kurin tapahtuneen ja lapsella on reilu mahdollisuus valita toimintansa.
Jos miehen kanssa neuvottelette että tapahtuu noin, niin sitten niin tehdään ja sä teet samoin myös. Jos on epäselvyyksiä niin talon säännöt seinälle.
Laita nyt sitten skenaario senkin varalta, että mies kaikesta huolimatta löytää huudettavaa jostakin. Nythän tässä on oletus siitä, että kaikki korjaantuu, kun lapset hoitavat kiltisti kotityöt. Ap kertoi kuitenkin paljon muistakin ongelmista. Lue ihmeessä aloitus uudelleen.
Meillä kahdella on eri tavoite. Sulla on vain yksi ratkaisu tälle, ero, mutta mä ajattelen että mitä mun mielestä pitäisi tehdä jos parisuhdetta yritetään vielä korjata.
Sitten kun on näin monimutkaiseksi mennyt ongelmavyyhti, niin sitä pitäisi alkaa korjailla tavallaan askelittain. Mutta väärin on se ettei tee mitään ja mököttää, kuten sun kommenttisi. "Miksi ees kokeilla kun ongelma ei ratkea sillä että lapset käyttäytyy paremmin!" No ei se tietenkään koko ongelmaa korjaa kun ei ole ainoa ongelma, mutta se on helvetin hyvä alku.
Nämä jutut pitää neuvotella, tässäkin on tullut ilmi asioita joissa jokainen perheenjäsen tekee väärin! Eli kaikkien toimintaa pitää korjata. Mies huutaa ja kiukkuaa, ap on lapanen, lapset hyödyntää vanhempien eripuraa omien etujen tavoittelussa jne.
Hyvä ensimmäinen askel on se että vanhempien pitää olla samalla puolella ja sopia miten perhettä johdetaan. Jos tätä ei tapahdu, niin millään muilla toimilla ei oikeastaan ole mitään väliä.
Pitää tehdä valkoiselle paperille lista niistä ongelmista, vanhempien, ja keskustella ja sopia ne läpi. Ongelma-miten se vaikuttaa ihmisiin-miten ratkaistaan.
Just joku aika sitten ohjasin mielenterveyshoitoon kaverini, jonka isäpuoli oli aina täysi perse häntä kohtaan ja suosi omaa biologista lastaan. Jollet halua, että lapsistasi tulee aikuisena mielenterveysongelmaisia kannattaa tehdä asioille jotain.
Teidän ongelmanne on, ettette ole tasavertaisia niin kauan kuin sinä et käy töissä. Nuorimmainenkin on jo kolmen eli ei ole mitään tarvetta jäädä vain kotiin. On myös epäreilua olettaa, että miehesi vielä 12-tuntisten työpäiviensä jälkeen jaksaisi tehdä kotitöitä tai katsella sotkua. Hänellä voisi hermostuneisuuskin vähentyä, jos vaimokin hoitaisi osuutensa - joko kotona kotityöt ja lasten kasvatuksen, tai sitten kävisi palkkatyössä. Palkkatyössä käyminen tekisi sinut myös vähemmän riippuvaiseksi miehestäsi.
Voisit myös vaatia eksääsi osallistumaan enemmän yhteisten lastenne kuluihin, jossei tämä ole ihan pa.
Ei ole kivaa, että isäpuoli karjuu lapsilleen, muttei tuo tilanne häntäkään kohtaan kovin reilulta minun mielestäni kuulosta.
Kannattaisikohan teidän harkita perheterapiaa, jossa kaikki saisivat purkaa tuntojaan? Ainakin isommissa kaupungeissa noihin kriisipalveluihin pääsee ihan ilmaiseksi.
Kyllä, oi kyllä! Juuri tuollaista oli meilläkin! Noita tunteja kestäviä paasauksia kuuntelin yökaudet, eikä mikään koskaan ratkennut. Meidän liitolla olisi kuulemma ehkä ollut mahdollisuuksia jatkua, jos mä olisin muuttunut täysin. Hänessähän ei toki ollut mitään vikaa.