Lue keskustelun säännöt.
Olenko täysin paska äiti, kuten mieheni antaa ymmärtää?!?!
Väsynyt vaimo ja äiti
15.02.2016 |
Meillä on uusperhe; minun kaksi lstani aiemmasta suhteesta ja yksi yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. "Minun" lapseni ovat 11&13 vuotiaat, kuopus pian kolme.
Käymme jatkuvaa taistoa siitä, että mieheni mielestä en vaadi lapsilta mitään, en "edes anteeksipyyntöä", kun joskus räiskähtelevät kotona meille aikuisille, jättävät kotitöitä kehoituksista huolimatta tekemättä tai esimerkiksi unohtavat ilmoittaa missä ovat koulun jälkeen. Välillä mies on erittäin hyvää paraa lasten kanssa, huumori kukkii ja on vaikka mitä suunnitelmia tulevaisuuden varalla. Sitten taphtuu jokin mielestäni mitätön "moka"; pojan pelipita on kateissa eikä hän pääse peliin, tyttö jättää ilmoittamatta mihin aikaan on tulossa kotiin perjantaina kaverinsa synttäreiltä, poika ylittää peliajan tietokoneella tai kiroilee.. Maailma mustenee ja mies aloittaa haukkumisen. En halua yleensä puuttua mieheni läksytykseen, mutta siinä vaiheessa kun hänen raivonda on jo täysin ylimitoitettua ja enemmän lasten/lapsen/minun haukkumista, on minun pakko puuttua tilanteeseen. Tässä vaiheessa mies yleensä heittäytyy marttyyriksi ja ruoeaa huutamaan kuinka hän on varmasti virheellinen yksilö, kaikki on vain hänen syytään ja HÄN ei enää ikinä puutu mihinkään. Ihan helvetin ärsyttävää. En itsekään osaa olla provosoitumatta ja tuon tietysti esiin kinki hänen tekemänsä erheet ja virheet, jolloin on tasan varma, että mies aloittaa mykkäkoulun. Pahonta asiassa on se, että taapero on omaksunut tavan huutaa veljelleen ja komentaa veljeään pois tai olemaan hiljaa. Uskon tämän johtuva siitä, että mieheni hyvin usein käskyttää poikaani tekemään jotain, kun kohtaavat kotona.
Minä olen luonteeltani rauhallinen ja uskon jutteluun, esimerkistä oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Jos meillä ei aikuiset kovasti siivoa jälkiään, moten voisin olettaa lasten tuovan jonaisen sukkaparin pesukoneeseen tai petaavan sänkynsä? Siivooja tekee meillä suurimman osan siivoustöistä ja minä arkisin pyykit, ruuat yms. lasten ollessa koulussa. Mies tekee hurjasti töitä ja on stressaantunut. Hän on se, joka tuo rahan meidän perheeseen ja jaksaa kyllä muistuttaa siitä jatkuvasti. Ottaa aina esille, miten HÄN on ostanut lapsille pyörät, tietokoneet jne. Rangaistukseksi ottaa niitä pois ihan mielivaltaisesti, poika saa huomattavasti enemmän ja kovempia rangaistuksia kuin tyttö ja mielestäni se on väärin. Olen vaikeassa tilanteessa, sillä haluaisin elää sovussa niin, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Huomaan etenkin poikani körsivän jo pahasta luottamuspulasta isäpuoltaan kohtaan, sillä hänen mielialansa heittelevät niin laidasta laitaan. En voi itse juurikaan jutella murheistani miehelle, sillä yleensä hän suuttuu lapsille, koska aiheuttavat minulle vaivaa. Mielestäni lsten kuuluu saada olla lapsia ja kehoitan heitä kyllä päivittäin tekemään erinäisiä kodin töitä, etsimään tavaransa valmiiksi, pyytämään anteeksi jne. En nykyään enää oikein uskalla vaatia mitään, sillä jos lapset eivät tottele syystä tai toisesta, alkaa mies huutamaan minulle, etten tee "edes sitä tai tätä". Helpompi tehdä siis itse asioita, kuin pyytää apua. Olemme asuneet yhdessä neljö vuotta ja tämä on kaiken aikaa omlut melko haastavaa. En halua puhua asiasta ystävilleni enkä äidilleni, koska koen asian olevan niin henkilökohtainen ja meidän perheen sisäinen asia. Koen myös erittäin loukkaavana, että mieheni raportoi jatkuvasti ystävälleen meidän perheen riitoja ja sitä miten minä en kasvata lapsiani jne.
Laitan tähän alle sähköpostin, jonka mieheni lähetti minulle tänään aamupäivällä. Se on hyvin neutraali. Vittuilulla hän tarkoittaa sitä, että otan esille hänen puutteensa ja virheensä jonkin riidan aikana. Esimerkiksi juuri se, että eipä hänkään vie pyykkejä lattialta pesuun jne.
Sanoin hönelle eilen, ettei ole normaalia, että yhtenä hetkenä on olevinaan lapsen pras kaveri ja kaiken olevan hyvin ja seuraavana päivänä haukkua ja huutaa.
Sanokaa mulle, olenko oikeasti epäonnistunut äitinä? Eikö muuden lapset koskaan marise ja märise, jätä kotihommia tekemättä tai myöhösty koulusta/treeneistä? Minä olen meillä se, joka käy kaupassa ja tekee kotityöt viikolla. En oikein ymmärrä edes, miksi pauhaa että minun pitäisi viedä roskat tms. koska teen sitä joka päivä...
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).
Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Kommentit (213)
Mietiskelen tässä. Meille on vakiintunut tuollainen perhekulttuuri, jonka tuloksena on vaikea tietää, mikä osuus miehen kohtuuttomuudesta on oikeasti luonnehäiriötä ja mikä on häiriintyneitä malleja, pelottelemalla hallitsemista ja pitkän mahdollistamisen tulosta. Onnettomia perheitä on joka tapauksessa paljon enemmän kuin varsinaisten luonnehäiriöiden esiintyvyys on. Ja oli tässä kysymys eroa vaativasta tilanteesta tai jostain lievemmästä, joka tapauksessa pitäisi ottaa lusikka käteen ja yrittää korjata ongelmia. Jotta jatkossa menisi paremmin, erottiin tai ei.
Ei ole asiat riittävän hyvin, jos poika pääsee fuskaamaan kerran viidestä ja livahtaa kavereille pelaamaan jos kotona ei saa, ja syyttää vielä päälle äitiään. Tässä perheessä on paljon äidille tarkistettavaa omassa horisontissaan, hän on oikeasti lepsu. Herkempi lapsi kärsii tuollaisen seurauksena jo melkoisia syyllisyydentunteita, jos tuommoinen käytös menee läpi, jos nyt unohdetaan hetkeksi isäpuolen vaikutus. Kovemmasta taas tulee kovis, joka ei piittaa siitä, että loukkaa toista, niinkuin näkee isäpuolenkin tekevän.
Jos mies on riittävän vihainen niinkuin uusperheessä herkästi käy, hän saattaa reagoida vaimon myötätuntoaneluun kiukkuisesti silloinkin kun toinen pohtii kautta rantain jaksamistaan leikkauksen jälkeen, vaikkei kysymys olisikaan varsinaisesta luonneviasta. Jos säälikorttia on käytetty jatkuvasti samaan aikaan kun on jätetty kuuntelematta miehen kantaa, näin voi käydä ja mies on allergisoitunut säälipyynnöille. Ei voida tietää, koska ap ilmeisesti ei kykene vaatimaan mieheltä selontekoa ja sitoutumista perheen sääntöihin. Tai sitten mies on senverran hankala, että yrityskin on rangaistava. Mutta silloinhan puhutaan jo paljon vakavammista ongelmista. Kaikki muu paitsi pojan tekstiviesti on toistaiseksi saattanut olla selitettävissä epätoivoisella ripustautumisella auktoriteettiin ja vihalla vaimoa kohtaan, joka tuntuu kaivavan maata jalkojen alta. Mutta jos poika on tottunut luikkimaan aidan alta ilman seurauksia, hän saattaa olla ylidramaattinen ja kerjätä äidin sääliä kovilla keinoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietiskelen tässä. Meille on vakiintunut tuollainen perhekulttuuri, jonka tuloksena on vaikea tietää, mikä osuus miehen kohtuuttomuudesta on oikeasti luonnehäiriötä ja mikä on häiriintyneitä malleja, pelottelemalla hallitsemista ja pitkän mahdollistamisen tulosta. Onnettomia perheitä on joka tapauksessa paljon enemmän kuin varsinaisten luonnehäiriöiden esiintyvyys on. Ja oli tässä kysymys eroa vaativasta tilanteesta tai jostain lievemmästä, joka tapauksessa pitäisi ottaa lusikka käteen ja yrittää korjata ongelmia. Jotta jatkossa menisi paremmin, erottiin tai ei.
Ei ole asiat riittävän hyvin, jos poika pääsee fuskaamaan kerran viidestä ja livahtaa kavereille pelaamaan jos kotona ei saa, ja syyttää vielä päälle äitiään. Tässä perheessä on paljon äidille tarkistettavaa omassa horisontissaan, hän on oikeasti lepsu. Herkempi lapsi kärsii tuollaisen seurauksena jo melkoisia syyllisyydentunteita, jos tuommoinen käytös menee läpi, jos nyt unohdetaan hetkeksi isäpuolen vaikutus. Kovemmasta taas tulee kovis, joka ei piittaa siitä, että loukkaa toista, niinkuin näkee isäpuolenkin tekevän.
Jos mies on riittävän vihainen niinkuin uusperheessä herkästi käy, hän saattaa reagoida vaimon myötätuntoaneluun kiukkuisesti silloinkin kun toinen pohtii kautta rantain jaksamistaan leikkauksen jälkeen, vaikkei kysymys olisikaan varsinaisesta luonneviasta. Jos säälikorttia on käytetty jatkuvasti samaan aikaan kun on jätetty kuuntelematta miehen kantaa, näin voi käydä ja mies on allergisoitunut säälipyynnöille. Ei voida tietää, koska ap ilmeisesti ei kykene vaatimaan mieheltä selontekoa ja sitoutumista perheen sääntöihin. Tai sitten mies on senverran hankala, että yrityskin on rangaistava. Mutta silloinhan puhutaan jo paljon vakavammista ongelmista. Kaikki muu paitsi pojan tekstiviesti on toistaiseksi saattanut olla selitettävissä epätoivoisella ripustautumisella auktoriteettiin ja vihalla vaimoa kohtaan, joka tuntuu kaivavan maata jalkojen alta. Mutta jos poika on tottunut luikkimaan aidan alta ilman seurauksia, hän saattaa olla ylidramaattinen ja kerjätä äidin sääliä kovilla keinoilla.
Ihan oikeasti, tämän tyyppisiltä ihmisiltä _ei_saa_ selontekoa. Minäkin olen käynyt kirjoittamassa tuonne Puolisoni tuhoaa minut -ketjuun aiheesta, että jokainen keskusteluyritys vetää asiat pahempaan solmuun. Todennäköisesti tämän ihmisen edesottamuksista ei päästä puhumaan lainkaan, koska hän heti kääntää keskustelun muiden osallisten virheisiin, jotka ovat usein groteskilla tavalla epäsuhtaisen pieniä verrattuna siihen alkuperäiseen asiaan, josta siis ei puhuta ja jota ei selvitetä. Ja en ole muuten kanssasi samaa mieltä, että tässä äiti olisi kohtuuttoman lepsu, kun 8 kertaa 10:stä lasten hommat, joita on aika paljon, hoituvat nappiin. Maa ei häviä jalkojen alta tuollaisesta. Lasten suoriutumisen ei tarvitse olla täysi kymppi ennen kuin raivoajan, joka muuten suo itselleen runsaasti vapauksia esimerkin näyttämisessä, täytyy katsoa peiliin. -29
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskelen tässä. Meille on vakiintunut tuollainen perhekulttuuri, jonka tuloksena on vaikea tietää, mikä osuus miehen kohtuuttomuudesta on oikeasti luonnehäiriötä ja mikä on häiriintyneitä malleja, pelottelemalla hallitsemista ja pitkän mahdollistamisen tulosta. Onnettomia perheitä on joka tapauksessa paljon enemmän kuin varsinaisten luonnehäiriöiden esiintyvyys on. Ja oli tässä kysymys eroa vaativasta tilanteesta tai jostain lievemmästä, joka tapauksessa pitäisi ottaa lusikka käteen ja yrittää korjata ongelmia. Jotta jatkossa menisi paremmin, erottiin tai ei.
Ei ole asiat riittävän hyvin, jos poika pääsee fuskaamaan kerran viidestä ja livahtaa kavereille pelaamaan jos kotona ei saa, ja syyttää vielä päälle äitiään. Tässä perheessä on paljon äidille tarkistettavaa omassa horisontissaan, hän on oikeasti lepsu. Herkempi lapsi kärsii tuollaisen seurauksena jo melkoisia syyllisyydentunteita, jos tuommoinen käytös menee läpi, jos nyt unohdetaan hetkeksi isäpuolen vaikutus. Kovemmasta taas tulee kovis, joka ei piittaa siitä, että loukkaa toista, niinkuin näkee isäpuolenkin tekevän.
Jos mies on riittävän vihainen niinkuin uusperheessä herkästi käy, hän saattaa reagoida vaimon myötätuntoaneluun kiukkuisesti silloinkin kun toinen pohtii kautta rantain jaksamistaan leikkauksen jälkeen, vaikkei kysymys olisikaan varsinaisesta luonneviasta. Jos säälikorttia on käytetty jatkuvasti samaan aikaan kun on jätetty kuuntelematta miehen kantaa, näin voi käydä ja mies on allergisoitunut säälipyynnöille. Ei voida tietää, koska ap ilmeisesti ei kykene vaatimaan mieheltä selontekoa ja sitoutumista perheen sääntöihin. Tai sitten mies on senverran hankala, että yrityskin on rangaistava. Mutta silloinhan puhutaan jo paljon vakavammista ongelmista. Kaikki muu paitsi pojan tekstiviesti on toistaiseksi saattanut olla selitettävissä epätoivoisella ripustautumisella auktoriteettiin ja vihalla vaimoa kohtaan, joka tuntuu kaivavan maata jalkojen alta. Mutta jos poika on tottunut luikkimaan aidan alta ilman seurauksia, hän saattaa olla ylidramaattinen ja kerjätä äidin sääliä kovilla keinoilla.
Ihan oikeasti, tämän tyyppisiltä ihmisiltä _ei_saa_ selontekoa. Minäkin olen käynyt kirjoittamassa tuonne Puolisoni tuhoaa minut -ketjuun aiheesta, että jokainen keskusteluyritys vetää asiat pahempaan solmuun. Todennäköisesti tämän ihmisen edesottamuksista ei päästä puhumaan lainkaan, koska hän heti kääntää keskustelun muiden osallisten virheisiin, jotka ovat usein groteskilla tavalla epäsuhtaisen pieniä verrattuna siihen alkuperäiseen asiaan, josta siis ei puhuta ja jota ei selvitetä. Ja en ole muuten kanssasi samaa mieltä, että tässä äiti olisi kohtuuttoman lepsu, kun 8 kertaa 10:stä lasten hommat, joita on aika paljon, hoituvat nappiin. Maa ei häviä jalkojen alta tuollaisesta. Lasten suoriutumisen ei tarvitse olla täysi kymppi ennen kuin raivoajan, joka muuten suo itselleen runsaasti vapauksia esimerkin näyttämisessä, täytyy katsoa peiliin. -29
Olen lukenut senkin ketjun, ja se herätti mietteitä myös. Monella ei-narsistimiehellä on kuitenkin huomattavan paljon narsistista käytöstä, koska sukuhormonit altistavat sille ja roolit sallivat enemmän räyhäämistä kuin naiselle. Näiden miesten puolisoille tehdään karhunpalvelus, jos säikytetään uskomaan, että koska minä olin oikean narsistin uhri ja melkein lähti henki, niin sinulle tulee käymään samoin. Eihän se pidä välttämättä lainkaan paikkaansa. Aloitusviestin perusteella mies on kyllä draamakuningatar, mutta ap osoittaa itsekin taipumuksia samaan, ja lapset myös. Ihan kohtuullinen perhehelvetti näistäkin aineksista syntyy, ja jotain pitää tehdä äkkiä ennenkuin lapsilla tosissaan teini-ikä puskee päälle.
En ole kotinatsi itsekään, ja säännöt lepsuvat ja maailma pysyy pystyssä silti. Tässä kuitenkin oli kysymys siitä, että rangaistuksesta lepsutaan, jos poika pääsee kiertämään tietokonekiellon painelemalla kännykälle ja kaverille. Silloin pitää ilmoittaa, että jos poika kiertää rangaistuksen, siitä tulee toinen rangaistus. Ja järjestää asia. Poika jätetään tällä hetkellä heitteille ja tulokset voivat olla karmeat, kun hän pääsee osoittamaan halveksuntaansa noin avoimesti eikä äiti kykene toimimaan, koska sääli sekä itseä että lasta kohtaan halvaannuttaa hänet. Hän ei ole sanallakaan pohtinut, onko hän liittoutunut pojan kanssa isäpuolta vastaan. Näinhän siinä yleensä käy, jos tytär liittoutuu äitiä vastaan. Otetaan hyvitystä molemmin puolin nelinpelillä. Tämä tuhoaa lasten mielenterveyden paljon pahemmin kuin pelkkä kohtuuton isäpuoli.
On ihan toista kestää huutajaa perheessä kuin sitä, että joutuu kiedotuksi aikuisten verkkoon henkisesti.
Ap:n mies on hullu tai ap on provo. Monessakohan ihan "normaalissa" perheessä joku perheenjäsen terrorisoi koko perhettä, alistaa mielivaltaan ja harjoittaa henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mies on hullu tai ap on provo. Monessakohan ihan "normaalissa" perheessä joku perheenjäsen terrorisoi koko perhettä, alistaa mielivaltaan ja harjoittaa henkistä väkivaltaa.
Normaalius on venyvä käsite. Kaikki perheet eivät ole hullun hallitsemia vain siksi, että joku alistuu. On myös perheitä, joissa alistuja on se enemmän hullu. Ja perheitä, joissa toisen alistumistaipumus ja toisen riehumistaipumus ruokkivat toisiaan kunnes ylitetään tolkun raja, vaikka kumpikaan ei ole järin hullu. Tässä voi olla kysymys jälkimmäisestä.
Tämä normaaliudesta paasaaminen voi tehdä hallaa kaikille. Harva perhe on täysin ongelmaton, ja meidän pitäisi opettaa toisillemme aktiivista myötätuntoa ja rajojen pitämistä sen sijaan, että jaetaan moraalipisteitä ja etsitään voittajaa, ja tuloksena on yksinäisyyttä ja toisentyyppisiä mielenterveysongelmia. Sellaiset ihmiset taitavat joka tapauksessa olla vähemmistönä, joille on helppoa myöntää olevansa väärässä. Sitä vaikeampaa se on, mitä uhanalaisemmaksi tuntee olonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pidän normaalina käytöksenä tervettä käytöstä. Ihan sama kuka voittaa, haluatko sinä olla onnellinen vai oikeassa. Lapset tässä häviävät niin aktiivinen myötätunto tätä perhettä kohtaan ei saa mitään tarvittavaa muutosta aikaan. Pidä kiinni rajoistasi on myös ihan turhaa sanoa tälle perheelle. Mies huutaa hulluna ja ap on frozen.
Suojele lapsiasi ja eroa tuosta miehestä on nyt paras teko. Ei enää puhetta, nyt tarvitaan tekoja ja ero tuosta miehestä. Sitten voi alkaa puhe ja sovittelu, ensin tilanne rauhoitetaan niin, että ei olla saman katon alla. Järkyttävää lasten henkistä pahoinpitelyä. En ymmärrä miten muka lässytys auttaa siinä kohtaa kun lapsi on jo menettänyt luottamuksensa ja mikään teko ei vakuuta pitemmän ajan paremmasta perherauhasta. Jos mun kämppä palaa niin en kaipaa terapeuttia kertomaan, että olen pahoillani kun sun koti palaa ja kukaan ei saa polttaa toisen kotia. Aijaa, mee nyt vaan vittuun siitä, että paloauto pääsee pihaan.
Mutta kun se ei tunnu olevan aapeelle vielä sama, kuka voittaa. Hän on täällä kysymässä, kumpi on oikeassa. Eikä hän tunnu olevan täysin jäässä sitten kuitenkaan, vaan yrittää tehdä asioita toisin ja kuuntelee vinkkejä ja keskustelee. Mieskin keskustelee, vaikkakin rumasti, ja kuuntelee vinkkejä sen verran että osaa tyrmätä ne. Ei tällä perusteella tunnu siltä, että tässä on narsistin perhe menossa vankilaan ja hautaan.
Lapsetkaan eivät tunnu olevan täysin pilalla vielä, ottavat äidiltä ohjeita kuitenkin ja ovat ilmeisesti aika hyvinpidettyjä jollain tapaa. Pointtini oli, että nelinpeliä on kuitenkin jo ilmeisesti pelattu sen verran, että se on kivettänyt lapset tiettyyn ajatusmalliin. Jos paloauto kutsutaan paikalle ja kuvio rikotaan, oppiminen päättyy siihen, ja mallit jäävät päälle. Tytär kietoo miehiä pikkusormen ympäri jatkossakin ja ryttyilee vanhemmille naisille ja poika pelkää ja vihaa miehiä ja kokee selittämätöntä kiukkua naisia kohtaan. Molemmat tilittävät terapeutille parisuhdepelkojaan ja kyltymättömästä syyllisyydestä ja häpeästä nousevia ongelmiaan.
Sen sijaan voitaisiin yrittää oikeasti korjata asetelmaa tässä ja nyt, jolloin lapsille tarjoutuisi mahdollisuus nähdä, että hirveissäkin perhetilanteissa voi kuitenkin löytää inhimillisyyttä kaikista osapuolista ja ruokkia sitä. Äiti voisi löytää itsestään kyvyn vaatia mieheltään asiallisuutta ja itseltään jämäkkyyttä, lapset ottaisivat siitä opikseen ja alkaisivat rentoutua. Mies joko kykenisi korjaamaan käytöstään tai kun todetaan että muut ovat korjanneet omaansa ja mies ei siltikään korjaa omaansa ollenkaan, on aika lähteä. Prosessiin ei ole pakko käyttää vuosia, edistymisen voi nähdä nopeastikin. Olo on kevyempi heti, kun jonkinlainen helpotuksentunne löytyy. Kunhan ei aleta kuvittelemaan, että kaikki ongelmat loppuisivat heti. Kunhan ne nyt lievenisivätkin ensin.
Miehen oma isäsuhde taitaa olla surkea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole luottoa ap:n mieheen, ei taida vanha koira oppia uusia temppuja. Toisaalta ap taitaa olla kykenemätön ihan heti järjestämään asumiskuviota. Kannatan, että ap ottaa vastuun tilanteesta olemalla jämäkkä ja odottaa mieheltään asiallisuutta, lapset näkevät oikean ja väärän mallin eron ja sitten onkin aika viheltää peli poikki jos mies jää polkemaan paikoilleen. Ja ehdottomasti ap miehensä kanssa parisuhdeterapiaan.
Viestin perusteella mies ei ole halukas muuttamaan itseään. Ja kuka ihme aloittaa viestin rakkaalleen 'Terve'???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset on 11 ja 14 ja ihan samanlaisia, kun sun lapset on ihan normaaleja ovat. Melkeenpä sanoisin että eroa mutta et taida sitä tehdä.
Tulipa paha mieli sun pojan puolesta. Lapsesi ovat murrosiässä eli herkimmillään nytten, mieti sitä.
Vierailija kirjoitti:
Viestin perusteella mies ei ole halukas muuttamaan itseään. Ja kuka ihme aloittaa viestin rakkaalleen 'Terve'???
Kuudesta yhtään pidemmästä suhteestani yksi oli omasta halustaan muuttuvainen, mutta se olikin sitten ihan olmi. Loput on inhonneet ajatusta, että pitäisi muuttua yhtään, mihinkään. Suht normaaleja miehiä jokainen, tavallista älykkäämpiä ja hyviä ihmisiä jokainen, mutta teinimökötys iskee äkkiä jos pitäisi kuunnella naista. Ovat sitten lopulta nähneet paljonkin vaivaa korjatakseen vääriä käsityksiään maailmasta, mutta ei se nikottelematta tapahtunut, eikä ilman palkkioita ja naista, joka ei anna periksi vääryydelle vaikka vietävältä vaikuttaakin.
Kun puhutaan epäreilunpuoleisesta ihmisestä, joka on kokenut hukkumisen pelkoa vuosia ja tietää vaimon pitävän itseään hirviönä ja itsekin tietää siihen olevan jonkin verran syytä, niin eihän siinä muuttumaan aleta ennen kuin on ihan pakko.
Riittävän vihainen ihminen aloittaa kirjeen noin puolisollekin. Sellainen, joka kokee taistelevansa oikeudestaan olla olemassa omana itsenään. Ja joka kokee, että puoliso on hajottamassa perhettä koska pitää sinua roistona. Tämä on minun perusongelmani. En kye sulkemaan silmiäni ajatukselta, että mies kuitenkin yrittää tässä pitää perhettä kasassa, vaikka onkin siinä hirveä tumpelo. Ei hän vaadi aloittajaa alistumaan ja hiljenemään, vaan toimimaan. Ei se ole hirviön tekstiä, vaan turhautuneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mies on hullu tai ap on provo. Monessakohan ihan "normaalissa" perheessä joku perheenjäsen terrorisoi koko perhettä, alistaa mielivaltaan ja harjoittaa henkistä väkivaltaa.
Normaalius on venyvä käsite. Kaikki perheet eivät ole hullun hallitsemia vain siksi, että joku alistuu. On myös perheitä, joissa alistuja on se enemmän hullu. Ja perheitä, joissa toisen alistumistaipumus ja toisen riehumistaipumus ruokkivat toisiaan kunnes ylitetään tolkun raja, vaikka kumpikaan ei ole järin hullu. Tässä voi olla kysymys jälkimmäisestä.
Tämä normaaliudesta paasaaminen voi tehdä hallaa kaikille. Harva perhe on täysin ongelmaton, ja meidän pitäisi opettaa toisillemme aktiivista myötätuntoa ja rajojen pitämistä sen sijaan, että jaetaan moraalipisteitä ja etsitään voittajaa, ja tuloksena on yksinäisyyttä ja toisentyyppisiä mielenterveysongelmia. Sellaiset ihmiset taitavat joka tapauksessa olla vähemmistönä, joille on helppoa myöntää olevansa väärässä. Sitä vaikeampaa se on, mitä uhanalaisemmaksi tuntee olonsa.
Niin... kyllähän se normaalius venyy, kun sitä oikein kunnolla venyttelee. Sitä ei uskokaan, mitä kaikkia asioita voi alkaa pitää normaaleina, kun eristyy muista ihmisistä, kun omat menemiset aiheuttavat puolison kiukuttelua, kun alkaa hävetä sitä, mitä oman kodin sisäpuolella tapahtuu. Ei vaan puhuta normaaliudesta, hys hys. Unohdetaan se moraali myös. Kaikkihan sitä pikkuisen käyttävät valtaa lähisuhteissaan, sehän on vaan ihan tavallista. Kaikkien kotonahan on sellaista. Oikeastaan se alistunut osapuoli, joka yrittää pitää kodin ilmapiiriä edes jotenkin normaalina, onkin se vallankäyttäjä, oikeasti. Kukas sitä nyt ei välillä vähän hermostuisi ja vähän hajottaisi paikkoja, vähän uhkailisi, vähän pelottelisi itsemurhalla, vähän valvottaisi yöllä ja ränttäisi. Oikeastaan, kaikki psykologiset puolustuskeinot ovat ihan yhtä hyviä, saa lohkoa ja projisoida jne., aina kun vähän tarvitsee. Kaikkihan myötätuntoa tarvitsevat, mutta se hermostuva etupäässä, muut voivat tällä kertaa odottaa, ja ensi kerralla ja sitä seuraavalla. Ei saa olla negatiivinen, ei saa olla katkera... Eikö niin? Näinhän se meni? 29
JSSAP. Tiedät itsekin, että teillä on asiat huonosti ja siksi kirjoitit tänne. Selvitä tilanne miehelle ja lähde, jos ei mene jakeluun. Saat sosiaalitoimesta apua 3:n lapsen kanssa. Et ole riippuvainen miehen elatuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestin perusteella mies ei ole halukas muuttamaan itseään. Ja kuka ihme aloittaa viestin rakkaalleen 'Terve'???
Kuudesta yhtään pidemmästä suhteestani yksi oli omasta halustaan muuttuvainen, mutta se olikin sitten ihan olmi. Loput on inhonneet ajatusta, että pitäisi muuttua yhtään, mihinkään. Suht normaaleja miehiä jokainen, tavallista älykkäämpiä ja hyviä ihmisiä jokainen, mutta teinimökötys iskee äkkiä jos pitäisi kuunnella naista. Ovat sitten lopulta nähneet paljonkin vaivaa korjatakseen vääriä käsityksiään maailmasta, mutta ei se nikottelematta tapahtunut, eikä ilman palkkioita ja naista, joka ei anna periksi vääryydelle vaikka vietävältä vaikuttaakin.
Kun puhutaan epäreilunpuoleisesta ihmisestä, joka on kokenut hukkumisen pelkoa vuosia ja tietää vaimon pitävän itseään hirviönä ja itsekin tietää siihen olevan jonkin verran syytä, niin eihän siinä muuttumaan aleta ennen kuin on ihan pakko.
Riittävän vihainen ihminen aloittaa kirjeen noin puolisollekin. Sellainen, joka kokee taistelevansa oikeudestaan olla olemassa omana itsenään. Ja joka kokee, että puoliso on hajottamassa perhettä koska pitää sinua roistona. Tämä on minun perusongelmani. En kye sulkemaan silmiäni ajatukselta, että mies kuitenkin yrittää tässä pitää perhettä kasassa, vaikka onkin siinä hirveä tumpelo. Ei hän vaadi aloittajaa alistumaan ja hiljenemään, vaan toimimaan. Ei se ole hirviön tekstiä, vaan turhautuneen.
Maalaat miehen väkivaltaisuuden valkoiseksi. Ap:n sielunsisar löytynyt. Oletko sinäkin kotiväkivallan uhri vai sen toteuttaja?
Hyvin ymmärrettävää mieheltä. Eihän kukaan pysy tervejärkisenä kun joutuu elättää muiden kakaroita.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin ymmärrettävää mieheltä. Eihän kukaan pysy tervejärkisenä kun joutuu elättää muiden kakaroita.
Oisko sitten kuitenkin parempi heittää se porukka lopullisesti pihalle ja hankkia sen jälkeen itselleen apua, että voi jatkaa loppuelämänsä täysjärkisenä?
Kuten aina, tätä se on yh mammojen kanssa. Siihen paskaan ei kannata kättään tuikata ellei ihan ehdottomasti halua restylata elämästään maanpäällisen helvetin.
Vierailija kirjoitti:
JSSAP. Tiedät itsekin, että teillä on asiat huonosti ja siksi kirjoitit tänne. Selvitä tilanne miehelle ja lähde, jos ei mene jakeluun. Saat sosiaalitoimesta apua 3:n lapsen kanssa. Et ole riippuvainen miehen elatuksesta.
Säälittävät lompakkoloiset, jos ei yhden miehen niin sitten yhteiskunnan taskulla. Vitun varkaat.
Ymmmärsinkö oikein että teillä käy siivooja ja sinä et ole edes töissä? Kyllä rouva on nyt kuin Herran kukkarossa. Hoida koti ja lapset (älä luovu siivoojasta ) ja menkää perheterapiaan. Selvittäkää ongelmat ammattiauttajan avulla niin saatte kaiken (toivottavasti ) toimimaan. Olisinpa minäkin asemassasi, käy melkein kateeksi, mutta säälin ryhdittömyyttäsi ja lepsuiluasi. Ota itseäsi ja perhettäsi henkisesti niskasta kiinni, ei ole yhtä jota syyttää vaan kaikilla on solmuja ja ne ne kyllä avautuvat PUHUMALLA! Tsemppiä perheellesi ja aurinkoista kevättä!
Nyt on kyllä pakko vastata ihan suoraan. Ainoa tavoitteeni ei todellakaan ole ero. Ainoa tavoitteeni on herättää ap ruususen unestaan tajuamaan, että heidän kotonaan on väkivaltaa ja se on erittäin huono kasvualusta hänen lapsilleen sekä luo pahoinvointia hänelle itselleen. Hänhän kirjoitti tuolla sivun 3 tai 4 paikkeilla, ettei heillä ole väkivaltaa, vaikka on kuvaillut vaikka kuinka paljon väkivaltaisia tilanteita.
Se väkivalta ei korjaannu ennen kuin sekä ap että miehensä myöntävät, että sitä on ja lisäksi hakevat apua. Ja jos mies ei suostu tilannetta näkemään, kuten esimerkiksi luonnehäiriöisten kohdalla on yleistä, olisi ap:n tolkullisempana vanhempana otettava isompi vastuu ja lopetettava mahdollistaminen.
Sinun vastauksesi oli kuin kenelle tahansa perheelle, jossa nyt on vähän riitaa jostain käytännön asiasta. Ap:n lapsia ei auta se, että heidän äitinsä vaivutetaan pumpuliin.
t. lapsuudenkodin ja sekä aikuisiän parisuhteen perhehelvetistä selvinnyt, onnellista ja tasapainoista elämää elävä nainen