Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko täysin paska äiti, kuten mieheni antaa ymmärtää?!?!
Väsynyt vaimo ja äiti
15.02.2016 |
Meillä on uusperhe; minun kaksi lstani aiemmasta suhteesta ja yksi yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. "Minun" lapseni ovat 11&13 vuotiaat, kuopus pian kolme.
Käymme jatkuvaa taistoa siitä, että mieheni mielestä en vaadi lapsilta mitään, en "edes anteeksipyyntöä", kun joskus räiskähtelevät kotona meille aikuisille, jättävät kotitöitä kehoituksista huolimatta tekemättä tai esimerkiksi unohtavat ilmoittaa missä ovat koulun jälkeen. Välillä mies on erittäin hyvää paraa lasten kanssa, huumori kukkii ja on vaikka mitä suunnitelmia tulevaisuuden varalla. Sitten taphtuu jokin mielestäni mitätön "moka"; pojan pelipita on kateissa eikä hän pääse peliin, tyttö jättää ilmoittamatta mihin aikaan on tulossa kotiin perjantaina kaverinsa synttäreiltä, poika ylittää peliajan tietokoneella tai kiroilee.. Maailma mustenee ja mies aloittaa haukkumisen. En halua yleensä puuttua mieheni läksytykseen, mutta siinä vaiheessa kun hänen raivonda on jo täysin ylimitoitettua ja enemmän lasten/lapsen/minun haukkumista, on minun pakko puuttua tilanteeseen. Tässä vaiheessa mies yleensä heittäytyy marttyyriksi ja ruoeaa huutamaan kuinka hän on varmasti virheellinen yksilö, kaikki on vain hänen syytään ja HÄN ei enää ikinä puutu mihinkään. Ihan helvetin ärsyttävää. En itsekään osaa olla provosoitumatta ja tuon tietysti esiin kinki hänen tekemänsä erheet ja virheet, jolloin on tasan varma, että mies aloittaa mykkäkoulun. Pahonta asiassa on se, että taapero on omaksunut tavan huutaa veljelleen ja komentaa veljeään pois tai olemaan hiljaa. Uskon tämän johtuva siitä, että mieheni hyvin usein käskyttää poikaani tekemään jotain, kun kohtaavat kotona.
Minä olen luonteeltani rauhallinen ja uskon jutteluun, esimerkistä oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Jos meillä ei aikuiset kovasti siivoa jälkiään, moten voisin olettaa lasten tuovan jonaisen sukkaparin pesukoneeseen tai petaavan sänkynsä? Siivooja tekee meillä suurimman osan siivoustöistä ja minä arkisin pyykit, ruuat yms. lasten ollessa koulussa. Mies tekee hurjasti töitä ja on stressaantunut. Hän on se, joka tuo rahan meidän perheeseen ja jaksaa kyllä muistuttaa siitä jatkuvasti. Ottaa aina esille, miten HÄN on ostanut lapsille pyörät, tietokoneet jne. Rangaistukseksi ottaa niitä pois ihan mielivaltaisesti, poika saa huomattavasti enemmän ja kovempia rangaistuksia kuin tyttö ja mielestäni se on väärin. Olen vaikeassa tilanteessa, sillä haluaisin elää sovussa niin, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Huomaan etenkin poikani körsivän jo pahasta luottamuspulasta isäpuoltaan kohtaan, sillä hänen mielialansa heittelevät niin laidasta laitaan. En voi itse juurikaan jutella murheistani miehelle, sillä yleensä hän suuttuu lapsille, koska aiheuttavat minulle vaivaa. Mielestäni lsten kuuluu saada olla lapsia ja kehoitan heitä kyllä päivittäin tekemään erinäisiä kodin töitä, etsimään tavaransa valmiiksi, pyytämään anteeksi jne. En nykyään enää oikein uskalla vaatia mitään, sillä jos lapset eivät tottele syystä tai toisesta, alkaa mies huutamaan minulle, etten tee "edes sitä tai tätä". Helpompi tehdä siis itse asioita, kuin pyytää apua. Olemme asuneet yhdessä neljö vuotta ja tämä on kaiken aikaa omlut melko haastavaa. En halua puhua asiasta ystävilleni enkä äidilleni, koska koen asian olevan niin henkilökohtainen ja meidän perheen sisäinen asia. Koen myös erittäin loukkaavana, että mieheni raportoi jatkuvasti ystävälleen meidän perheen riitoja ja sitä miten minä en kasvata lapsiani jne.
Laitan tähän alle sähköpostin, jonka mieheni lähetti minulle tänään aamupäivällä. Se on hyvin neutraali. Vittuilulla hän tarkoittaa sitä, että otan esille hänen puutteensa ja virheensä jonkin riidan aikana. Esimerkiksi juuri se, että eipä hänkään vie pyykkejä lattialta pesuun jne.
Sanoin hönelle eilen, ettei ole normaalia, että yhtenä hetkenä on olevinaan lapsen pras kaveri ja kaiken olevan hyvin ja seuraavana päivänä haukkua ja huutaa.
Sanokaa mulle, olenko oikeasti epäonnistunut äitinä? Eikö muuden lapset koskaan marise ja märise, jätä kotihommia tekemättä tai myöhösty koulusta/treeneistä? Minä olen meillä se, joka käy kaupassa ja tekee kotityöt viikolla. En oikein ymmärrä edes, miksi pauhaa että minun pitäisi viedä roskat tms. koska teen sitä joka päivä...
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).
Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Kommentit (213)
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jatkuuko ulina ja itsensä syyttely vai otatko vastuun elämästäsi ja lapsiesi hyvinvoinnista, silläkin uhalla että elintaso laskee?
Onko vastuun ottaminen aina sitä, että jättää taakseen vaikeat asiat? Sitä yritän nyt hahmottaa. Mikä osa itsessäni ja omassa toiminnnassani menee pieleen, mitä minun kuuluu ja ei kuulu sietää, olisiko miehen toimintamallissa myös ehkä jotain pielessä?
Olen aina sanonut, että olen mielummin köyhä ja onnellinen, kuin rikas ja näin rikki. Aikuisikäni onnellisimmat hetket olivat silloin, kun omin eronnut ex-miehestäni, kävin työssä jota rakastin ja elin sinkkuäidin elämää. Sillä en pelkää "elintason laskua" tai yksin jäämistä. Mutta en myöskään halua erota vain laiskuuttani ja tehdä maailmaan lisää erolapsia.
Ei kai tuossa tilanteessa nyt voi olla ensisijaisesti kyse siitä, miten sinä näet itsesi (viittaan tuohon "jätänkö taakseni vaikeat asiat") vaan siitä, onko kasvuympäristö lapsillesi turvallinen. Kertomasi perusteella se ei todellakaan sitä ole. Miksi ajattelet, että sinulla on oikeus pitää lapsiasi ympäristössä, joka vaarantaa heidän kehityksensä, koska et halua "jättää taaksesi vaikeita asioita"?
p.s. kyse ei todellakaan ole siitä, etteikö teinien pitäisi tehdä kotitöitä, kyllä pitää. Mutta tilanteenne on täysin irrallaan jo tuosta käytännön seikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jatkuuko ulina ja itsensä syyttely vai otatko vastuun elämästäsi ja lapsiesi hyvinvoinnista, silläkin uhalla että elintaso laskee?
Onko vastuun ottaminen aina sitä, että jättää taakseen vaikeat asiat? Sitä yritän nyt hahmottaa. Mikä osa itsessäni ja omassa toiminnnassani menee pieleen, mitä minun kuuluu ja ei kuulu sietää, olisiko miehen toimintamallissa myös ehkä jotain pielessä?
Olen aina sanonut, että olen mielummin köyhä ja onnellinen, kuin rikas ja näin rikki. Aikuisikäni onnellisimmat hetket olivat silloin, kun omin eronnut ex-miehestäni, kävin työssä jota rakastin ja elin sinkkuäidin elämää. Sillä en pelkää "elintason laskua" tai yksin jäämistä. Mutta en myöskään halua erota vain laiskuuttani ja tehdä maailmaan lisää erolapsia.
Et sinä mitään apua halua, vaan kaipaat sääliä ja myötätuntoa! Vastuunotto on myös sitä että hyväksyy tosiasiat ja tarvittaessa lähtee toiseen suuntaan!
Joskus täytyy myöntää tosiasiat ja hyväksyä ne. Kuka käskee erota? Monet avioparit asuvat erillään ja ovat onnellisia! Joskus etäisyys auttaa näkemään asiat paremmin!
Lasten hyvinvoinnin pitäisi myös mennä sinun halujesi edelle! Jos teini puhuu tappamisesta yms ei hän voi hyvin.
Itse olisin toivonut vanhempieni eroavan, kaikki olisivat voineet paremmin, mutta äitini ajattelee samoin kuin sinä. Minä vihasin myös isääni ja valitettavasti vihaan edelleen, äitiä säälin eikä hänkään voi vieläkään hyvin. Elämä olisi voinut olla ihan mukavaakin ja meillä olisi voinut olla hyvä lapsuus ja nuoruus. Viha ja katkeruus myrkyttää kaiken. En ole tekemisissä isäni kanssa, äidistäni haluaisin pitää huolta, mutta hän on valinnut osansa joten saa olla.
No mitäpä jos sitten eroaisit?? Et sinä vahingossa joudu uuteen parisuhteeseen, jossa ovat omat ongelmansa etkä varmasti vahingossa tee uutta rakkauden hedelmää seuraavan miehen kanssa. Että ihan turvassa olet uudelta parisuhteelta vaikka eroaisit. Poikasi viestit ovat hälyttäviä.
Eroaisin jo miehen käyttämän alkeellisen vittuilu-sanan vuoksi. Nolon syyllistävä viesti.
Ikävä mies sinulle ja erittäin ikävä ja epämiellyttävä isäpuoli lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jatkuuko ulina ja itsensä syyttely vai otatko vastuun elämästäsi ja lapsiesi hyvinvoinnista, silläkin uhalla että elintaso laskee?
Onko vastuun ottaminen aina sitä, että jättää taakseen vaikeat asiat? Sitä yritän nyt hahmottaa. Mikä osa itsessäni ja omassa toiminnnassani menee pieleen, mitä minun kuuluu ja ei kuulu sietää, olisiko miehen toimintamallissa myös ehkä jotain pielessä?
Olen aina sanonut, että olen mielummin köyhä ja onnellinen, kuin rikas ja näin rikki. Aikuisikäni onnellisimmat hetket olivat silloin, kun omin eronnut ex-miehestäni, kävin työssä jota rakastin ja elin sinkkuäidin elämää. Sillä en pelkää "elintason laskua" tai yksin jäämistä. Mutta en myöskään halua erota vain laiskuuttani ja tehdä maailmaan lisää erolapsia.
Ei kai tuossa tilanteessa nyt voi olla ensisijaisesti kyse siitä, miten sinä näet itsesi (viittaan tuohon "jätänkö taakseni vaikeat asiat") vaan siitä, onko kasvuympäristö lapsillesi turvallinen. Kertomasi perusteella se ei todellakaan sitä ole. Miksi ajattelet, että sinulla on oikeus pitää lapsiasi ympäristössä, joka vaarantaa heidän kehityksensä, koska et halua "jättää taaksesi vaikeita asioita"?
p.s. kyse ei todellakaan ole siitä, etteikö teinien pitäisi tehdä kotitöitä, kyllä pitää. Mutta tilanteenne on täysin irrallaan jo tuosta käytännön seikasta.
Lisään vielä, että vanhempien ero ei ole toki lapsille hyvä juttu, mutta erolapsilla on kaikki mahdollisuudet pärjätä elämässä. Sen sijaan sinun vanhemmilla lapsillasi ei ole, jos joutuvat elämään tuollaisessa "kodissa", eikä tuo nyt taaperollennekaan kuulosta mitenkään terveimmältä mahdolliselta ympäristöltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, oletko lukenut sen Puolisoni tuhoaa minut - ketjun? Ellet ole, lue se ja tule kertomaan soiko mikään kello päässäsi.
Lisäksi tehkää kerralla selväksi ne harrastusrahat: jos miehesi ei voi tai halua katkeroitumatta kustantaa sinun lapsillesi asioita, on parempi olla harrastamatta ja elää oman isän ja äidin elintasoa.
Itse pelastaisin lapseni väkivallalta. Mutta ehkä ap on tällä hetkellä niin nujerrettu itsekin, ettei pysty.
Suostuisiko miehesi jollekin miehille suunnattuun vihanhallintaryhmään vai haluaako hän jatkaa väkivaltaisena kusipäänä ja jäädä lopulta yksin?
Miten pitkään ap on ollut yhdessä miehen kanssa? Miksi pitäisi ajatella, että nyt pitäisi lakata reagoimasta omiin tunteisiin ja miehen sanoihin? Koska terapeutti vaati niin? Voisiko niitä tunteita opetella tulkitsemaan uudessa viitekehyksessä sen sijaan, että yrittää olla piittaamatta niistä?
Jos lapset reagoivat noin rajusti, jotain varmasti pitäisi tehdä. Mutta jos nyt eroatte, ei siinä taida ongelma välttämättä enää korjaantua kun se on jo päässyt syntymään. Yhteys kasvatusneuvolaan?
Miksi mies lopetti pariterapian?
Et tainnut kertoa vielä, miksi mies on niin pitkää päivää pois? Tai siis, onko siinä suunnassa joustovaraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistähän ihmeestä lapset ovat oppineet tappelemaan ja inttämään? Taitaa esimerkki löytyä kodin aikuisista.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko lukenut sen Puolisoni tuhoaa minut - ketjun? Ellet ole, lue se ja tule kertomaan soiko mikään kello päässäsi.
Lisäksi tehkää kerralla selväksi ne harrastusrahat: jos miehesi ei voi tai halua katkeroitumatta kustantaa sinun lapsillesi asioita, on parempi olla harrastamatta ja elää oman isän ja äidin elintasoa.
Itse pelastaisin lapseni väkivallalta. Mutta ehkä ap on tällä hetkellä niin nujerrettu itsekin, ettei pysty.
Suostuisiko miehesi jollekin miehille suunnattuun vihanhallintaryhmään vai haluaako hän jatkaa väkivaltaisena kusipäänä ja jäädä lopulta yksin?
Niin siis meidän suhteessa ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai muutakaan "fyysistä" syytä erolle. Väkivaltaista miestä en sietäisi hetkeäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ap:n kaltainen tilanne sillä erotuksella, että elän ydinperheessä ja isä ei ole lapsille kaveri edes toisinaan. On isä ja se on ok (ydinperheessä kun ollaan). Mutta en pidä puolisoni eli lasten isän tavasta komentaa lapsia. Isä komentaa varsinkin vanhempaa 11 v- poikaa todella ikävän kuuloisesti ja jatkaa sen jälkeen normaalia puhetta minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Av-palsta varmaan vastaa että erotkaa. Syytä ehkä olisi, kun on muitakin ongelmia parisuhteessa. Mut isä on lapsille kuitenkin aina isä. Ero ei välttämättä parantaisi lapsen ja isän välistä suhdetta. Jos elän parisuhteessa, olen pehmentämässä isän käytöstä lasta kohtaan.
Tiina
En lukenut ketjua mutta minusta kuulostaa siltä, että teillä on eri kasvatusperiaatteet. Sinä olet lepsumpi, mies tiukempi.
Itse aloittaisin lasten kanssa keskustelun säännöistä. Tietyt työt on tehtävä jo tuossa iässä ilman jatkuvaa muistuttelua ja tekemättä jättämisestä tulee sanktioita.
Sanoisin myös miehelle, että tästä lähtien se olet sinä joka huolehtii, että lapset ne tekevät. Nythän tuossa on se asetelma, että lapset alkavat kapinoimaan isäpuoltaan vastaan koska hän komentaa ja sinä katselet läpi sormien tai teet heidän puolesta ettei äijä räjähdä.
Kun kerran olet kotona ja lapset eivät ok edes miehen omia niin se suurin kasvatusvastuu on sinulla!
Kyllä mä ymmärrän miestä. Tekee pitkää päivää ja sitten pitää alkaa vielä kouluttamaan esimurkkuja kun sinä et sitä tee. Ryhdistäydy nainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ap:n kaltainen tilanne sillä erotuksella, että elän ydinperheessä ja isä ei ole lapsille kaveri edes toisinaan. On isä ja se on ok (ydinperheessä kun ollaan). Mutta en pidä puolisoni eli lasten isän tavasta komentaa lapsia. Isä komentaa varsinkin vanhempaa 11 v- poikaa todella ikävän kuuloisesti ja jatkaa sen jälkeen normaalia puhetta minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Av-palsta varmaan vastaa että erotkaa. Syytä ehkä olisi, kun on muitakin ongelmia parisuhteessa. Mut isä on lapsille kuitenkin aina isä. Ero ei välttämättä parantaisi lapsen ja isän välistä suhdetta. Jos elän parisuhteessa, olen pehmentämässä isän käytöstä lasta kohtaan.
Tiina
Huh huh... No mikäs siinä, jos se on sulle okei, että lapsellesi puhutaan noin. Muistathan kuitenkin, että se sun ja miehesi paska arki on sun lapsesi lapsuus. Nuo muistot sille jää, mitkä sinä mahdollistat (isä toki suurin syypää, mutta ei mahdollistaja ole kovin paljon syyttömämpi).
> sun ja miehesi paska arki on sun lapsesi lapsuus
Totta.
Olkaa te onnellisia, keillä asiat on paremmin.
t. nro 53
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut kiinnostuneena av:n keskusteluja eroista ja uusperheistä. Niiden perusteella olen tullut kahteen selkeään johtopäätökseen.
1. Eronneen puoliso on/oli täysi paska tai molemmat eronneet puolisot ovat täysiä paskoja.
2. Uusperheen elämä ei ole auvoa vaan lähes aina jopa paskempaa entiseen perhe-elämään verrattuna.
Olen monasti katunut eroa eksästäni. Vaikka nykyisin ei ole enää mitään tunteita häntä kohtaan, olisi kuitenkin ollut helpompi työstää ongelmia hänen kanssaan ydinperheenä. Sitä vain ei monasti ymmärretä, että kaikissa parisuhteissa tulee vaikeita aikoja, mutta niiden yli voi päästä. Väkivalta ja vaikka alkoholismi ovat sitten asioita erikseen, en tarkoita sellaista. Mutta tästä syystä en tiedä onko ero uudesta miehestäni sen parempi ratkaisu, jossain vaiheessa olisin taas parisuhteessa ja siinä olisi omat ongelmansa.
Aina välillä kyllä luen tai kuulen perheistä, joissa uusperhekuvio toimii. Se antaa vähän toivoa tulevaan.
Niin, tai jos se arki ei kerta kaikkiaan toimi ja varsinkin, jos lapset jo tilanteesta kärsivät, niin ainoina vaihtoehtoinahan eivät ole a) huono arki tämän miehen kanssa tai b) ero ja sitten myöhemmin mahdollisesti huono arki jonkun toisen miehen kanssa. Kuten itse sanoit, joskus uusperhekuvio toimii. Mutta yksi vaihtoehto on elää elämänsä lasten kanssa ilman sitä uusperhekuviota. Tähän minä päädyin ja olen onnellinen ja meillä on todella hyvää, sujuvaa ja leppoisaa arkea lasten kanssa. Yhteiset pelisäännöt, yhdessä sovittu vastuu, kotona hyvä tunnelma eikä turhaa kränää minkään uusperhekuvion keskellä. Tapailen erästä miestä, mutta ei ole mitään tarvetta ottaa häntä jakamaan arkea kanssamme, vaan käymme yhdessä lounailla, kahvilla, lenkillä, mutta asumme omissa asunnoissamme ja kun lapset ovat isällään, vietämme tämän ajan tiiviisti yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ap:n kaltainen tilanne sillä erotuksella, että elän ydinperheessä ja isä ei ole lapsille kaveri edes toisinaan. On isä ja se on ok (ydinperheessä kun ollaan). Mutta en pidä puolisoni eli lasten isän tavasta komentaa lapsia. Isä komentaa varsinkin vanhempaa 11 v- poikaa todella ikävän kuuloisesti ja jatkaa sen jälkeen normaalia puhetta minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Av-palsta varmaan vastaa että erotkaa. Syytä ehkä olisi, kun on muitakin ongelmia parisuhteessa. Mut isä on lapsille kuitenkin aina isä. Ero ei välttämättä parantaisi lapsen ja isän välistä suhdetta. Jos elän parisuhteessa, olen pehmentämässä isän käytöstä lasta kohtaan.
Tiina
Ei, vaan osoitat lapselle, että on ihan ok. kohdella häntä huonosti. Menehän nyt itseesi ja mieti mikä on se oikea syy, ettet lähde?!
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko lukenut sen Puolisoni tuhoaa minut - ketjun? Ellet ole, lue se ja tule kertomaan soiko mikään kello päässäsi.
Lisäksi tehkää kerralla selväksi ne harrastusrahat: jos miehesi ei voi tai halua katkeroitumatta kustantaa sinun lapsillesi asioita, on parempi olla harrastamatta ja elää oman isän ja äidin elintasoa.
Itse pelastaisin lapseni väkivallalta. Mutta ehkä ap on tällä hetkellä niin nujerrettu itsekin, ettei pysty.
Suostuisiko miehesi jollekin miehille suunnattuun vihanhallintaryhmään vai haluaako hän jatkaa väkivaltaisena kusipäänä ja jäädä lopulta yksin?
Niin siis meidän suhteessa ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai muutakaan "fyysistä" syytä erolle. Väkivaltaista miestä en sietäisi hetkeäkään.
Olet sitten varmaan jo tilannut muuttoauton, koska miehesi on erittäin väkivaltainen.
Sinua itseäsikin auttaisi, jos myöntäisit tosiasiat niin et olisi noin sekaisin ajatustesi ja tunteidesi kanssa. Lue nyt vaan ihmeessä pian se Puolisoni tuhoaa minut -ketju. Uskon siellä olevan sinulle paljonkin tarttumapintaa.
Henkinen väkivalta on monesti yhtä tuhoisaa tai vielä tuhoisaampaa kuin fyysinen väkivalta, koska sen pahuus on jotenkin niin vaikea käsittää ja käsitellä. Ja jos et vieläkään usko miestäsi väkivaltaiseksi niin lue ensi jostain henkisen väkivallan määritelmä ja sen jälkeen vietä viisi minuuttia miettien sitä, että LAPSESI EI USKALLA EIKÄ HALUA TULLA ILTAPALALLE ELLET SINÄ VAHDI VIERESSÄ! Toivottavasti lapsesi eivät pety sinuun totaalisesti vaan pystyvät antamaan anteeksi kaiken kokemansa ja elämään edes normaali aikuisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, ap! Ymmärrän tilanteesi. Meillä on perheessä mies, joka käyttäytyy tuolla tavoin ja kirjoittaa samalla tyylillä (huh sentään), mutta on lasten oma isä. Ja mielestänsä hän on niiiiiiin vastuullinen, kukaan ei oikeastaan voi olla yhtä vastuullinen kuin hän. Ja todellakin odottaa sisällä mielessään ihan kaikenlaisista asioista kiitosta, yhdessä ränttiviestissä hehkutti, mitä kaikkea oli taaskin tehnyt muiden hyväksi, jopa sitä, kun oli jutellut mukavia omalle lapselleen (!!!), jotta reissuun lähtö sujuisi mukavammin. Ihan kuin normikäytöksestä juoksisi jokin kilometrimittari, jonka perusteella olisi oikeus tulla palkituksi. Ja seuraamusten jakamisessa ja lasten riitojen ratkaisemisessa mies on todellakin epäluotettava ja epäjohdonmukainen: ei viitsisi mennä riidoissa väliin silloinkaan, kun syytä todella olisi, takamus on sellaisella liimalla penkissä kiinni, ja sitten kun viimein tulee, ovat rangaistukset jotain epäuskottavan posketonta (ei kuukauteen pelaamista eikä kavereita tai seisot nyt tunnin tossa nurkassa) ja siis toteuttamiskelvottomia. Minä joudun menemään väliin käytännössä aina, vaikka juoksemaan vessasta housut kintuissa. Yhteisiä juttuja, harrastamisia, menemisiä ja iltasadun lukemisia on, mutta aika pitkälle isän ehdoilla mennään. Ja tosiaan muistaa muistuttaa, kuka se tuonkin lelun on ostanut. Ja kyllä, meilläkin miehen arvio lapsista ja myös minusta, vaihtelee voimakkaasti. Tällaista kun on kotona, kuka hyvänsä normaalikin ihminen kuormittuu, eikä pysty olemaan vanhempi haluamallaan tavalla.
Nyt on se tilanne, että minä käyn psykoterapiassa juttelemassa meidän kotiasioista, mitä mies sanoi, ja mitä tavaroita taas suutuspäissään rikkoi. Ja olen näyttänyt miehen kirjoittamia viestejä. Mieshän ei terapioihin lähde, eikä muuten puhu parisuhdeasioista myöskään kanssani. Paitsi on kyllä ollut työpsykologilla ja sekin kiinnitti huomiota miehen vinoutuneeseen asenteeseen työtä kohtaan (panostaa suhteettoman paljon ja ikäänkuin pyörii stressihormoneilla). Minusta sinunkaan ei tarvitse jäädä "pesemään likapyykkiä" kotiin. Jos et halua sukulaisille tai ystäville puhua, niin puhu edes jollekulle.
Ja 17: Olemmekohan lukeneet edes samaa keskustelua?
Emme ole, vastaa 17. Sinä luet sen samaistuen aloittajaan, minä katson kauempaa, koska oman perheen ongelmat ovat toisentyyppiset. Teillä on molemmilla hiukan hysteerinen mies, ja kova kiukku siitä, ettei se ole aikuinen. Se vain ei auta ollenkaan, koska silloin kaadutte itse asemaan, jossa ette pysty hyväksymään tosiasioita. Jos sinulla on vielä ammattikuuntelija, joka poistaa pahimmat paineesi, jotta voit säilyttää oikeassa olijan aseman kärsimättä siitä liikaa itse, sinulle ei jää paljon motivaatiota yrittää katsoa asioita sen hysteerisen miehen silmin.
Jos sinä ja aloittaja haluatte elää elämänne varmana siitä, että olette ainakin oikeassa, se järjestyy hyvin helposti. Joten kannattaako tuhlata noin paljon ruutia myötätunnon kalasteluun? Se mies on ihan taatusti hyvin paljossa väärässä, turha edes tarkistaa kun sen tietää muutenkin. Tämä on minun lähtökohtani asiaan. Mutta minkäs teet. Se rouvan jatkuva kiukku siitä että mies on väärässä viittaa lopulta siihen, että hätääntyminen perheen ilmapiiristä on taannuttanut myös naisen toivomaan ihmeparantumista, jossa mies muuttuu perässävedettävästä niin isälliseksi, että se on myös rouvalle isä. Mutta tähän rouvalliseen taantumiseen ei riitä huomiota, kun se on kaikki ripustettu siihen, että mies on pöyristyttävä.
Kun tämän tajuaa, alkaa suhtautua rennommin siihen, jos mies kaipaa lapsen tavoin vahvistusta sille, mikä meni oikein. Lopulta me kaikki kaipaamme sitä, ja vetovastuuseen kaatuvan äidin raivoreaktiossa miestä kohtaan tuolla hetkellä on mukana paljon kateutta, koska itse ei voi hetkeksikään hellittää. Mutta miehestä ei tule vastuullisempi halveksimalla. Se vain taantuu entisestään.
Sinä tunnustat meneväsi väliin housut kintuissa. Olet oikeassa, se kertoo ongelmista. Mutta se kertoo myös siitä, että olet mennyt miehen tontille ja ylpeilet asialla. Se on aggressiivista ja tuhoavaa. Jonkun olisi opetettava miestä rankaisemaan kohtuullisemmin, ja nyt sinä opetat häntä vain uskomaan, ettei hänestä ole rankaisemaan ollenkaan. Kohtuullisuus tulee itsevarmuudesta ja tunteesta, että hyväksyvää tukea on saatavilla. Nyt käy päinvastoin. Syytät miestä asiasta, jonka syntyyn myötävaikutat itse. Se on vastuunsiirtoa omista virheistä. Ei aikuista lainkaan.
Lue vielä mitä kirjoitit. Olet oikeassa, normaalikin ihminen kuormittuu tuollaisessa perheympäristössä. Kirjoitat kuitenkin ikään kuin mies tekisi kaiken tahallaan eikä kuormittuminen koskisi häntä lainkaan koska hän kerran on kaiken pahan lähde ja siis jotenkin selvästikin on tahtonut sen kaiken ikävyyden teidän päällenne. Silloin demonisoit miehesi aika rankasti.
Totta kai meillä on valtavasti epäreiluutta siinä, mitä kaikkea naiselle sälytetään. Miehillä on sovinistisia haaveita täydellisen äitinaisen löytämisestä, jolloin heidän ei edes kuulu aikuistua. Heidän perhemalliinsa liittyy paljon loiskäytöstä. Naisten todellakin on syytä nostaa asiaa tapetille, mutta ne keskustelut pitäisi käydä siitä näkökulmasta, jossa ei kuvitella ettei itse oltaisi taantuvaisia. Molemmilla sukupuolilla perhe-elämä aktivoi omia lapsellisia riippuvuusmalleja. Naisen raivosta iso osa tulee siitä, että hän ei pääse toteuttamaan omaa riippuvuushaavettaan, kun mies on täyttänyt koko näyttämön omallaan.
Ensimmäinen avain onneen voisi olla se, että hyväksytään nämä riippuvuusjutut todellisiksi tarpeiksi, joita vastaan on turha pullikoida. Sitten voidaan suunnilleen jakaa vuoroja, kumpi saa taantua tänään. Silloin tulee helpommaksi kohdata oikeasti aikuisina toisensa, tilassa jossa kaunaa ei tarvitse kokea, koska tilalle tulee rento myötätunto.
Oho, oletkin linjoilla vielä, 17. Kiitos pitkästä vastauksesta.
Taantumisesta: Kiitos, mutta minulla kyllä on omakin isä, ihan hyvä isä onkin. Hän opetti ja kannusti minua olemaan reipas ja käyttämään taitojani tehdäkseni asiat itse, eikä ryhtynyt tekemään puolestani vain, koska olen tyttö. En kaipaa "rouvallista" taantumista ja uutta isää, kiitos. Tuntuu, että olen vähän vanhakin leikkimään taantumisleikkejä, eikä oma luonne oikein taivu sellaiseen. Miehestä kyllä varmaan olisi jollain tavoin mukavaa, jos typerehtisin, olisi sitten vuoroin anteeksiannettavaa. Mutta kun ei olla teinejä enää. Tässä vaiheessa ei myöskään paljoa ihmeparantumisia toivota, ikää on miehelläkin. Sanoin kyllä, ettei mies terapioihin lähde (joku olisi varmaan kumminkin alkanut ihmettelemään), mutta luultavasti terapiaan sitoutuminen olisi jo seuraava kompastuskivi. Hänessä kun ei ole mielestään mitään vikaa. Kyllä, varmasti mieskin kuormittuu omasta käytöksestään (samalla tavalla kuin alkoholisti tai syömishäiriöinen jne.), eikä mahda itselleen mitään, mutta se tieto ei kyllä merkittävästi vähennä omaa ja muun perheen kuormittumista. Ottaessani äidin roolin miehenkin osalta menetän ja olen siis menettänyt kaiken aikuisten välisen läheisyyden. Se aiheuttaa surua. Sen takana on varmaankin vihaa, olen luultavasti vihainenkin.
En todellakaan ole ylpeä, että menen miehen tontille juoksemalla hätiin. Häpeän tilannetta. En vaan voi jättää lapsia tappelemaan keskenään, koska isommalla se menee helposti överiksi, hän alkaa painia tosissaan. Syyt ovat todennäköisesti neurologisia ja poikivat muitakin juttuja. Neuvolasta ei ollut koskaan apua. Nyt mennään tutkimuksiin pitkän harkinnan perusteella ja koska mieheltäkin on viimein irronnut lupa (molempien vanhempien sitoutuminen on hoitotahon puolesta välttämätöntä, tätä ei voi oikein kiertää). Toivottavasti saamme oikeasti apua. En voi ihan vielä heittäytyä rennoksi.
Kiitos tuosta kateuspointista, sitähän se kai onkin. Mies on kateellinen lapsille, jotka saavat kehittymättömyytensä vuoksi tukea ja heittäytyy itsekin avuttomaksi, sitten on minun vuoroni olla kateellinen hänelle. Olisi mukava saada myötätuntoa joskus mieheltäkin, edes sairaana.
P.S. Ammattikorva on tarkoituksella mies ja keskusteleva, olen varovaisen toiveikas uusien näkökulmien suhteen.
-sama
- jos puolisosi kireys johtuu stressistä, komenna viikonlopuksi vaikka reissuun ja anna täystauko arjesta. Sen jälkeen on oltava leppoisampi meininki.
- koko perhe saman pöydän ääreen, teette yhdessä säännöt ja sovitte sanktiot. Sääntöihin voidaan tehdä muokkauksia eri ikäisille, mutta yleisesti koskevat kaikkia niihin kykeneviä.
- viikon päästä uusi palaveri.
Uusioperheessä vanhempien tulee olla yksi rintama, samalla puolella, muuten tuon ikäiset lapset on jo niin fiksuja että ne vie teitä kuin litran mittaa. Kyllä ne näkee teidän välit ja sättimiset ja usko pois, ne haluaisivat olla vain rauhassa. Eivät kuunnella sun sättimistä sen enempää kuin isäpuolenkaan.
Tosi monessa viestissäsi keskityt vain selittämään mitä mies tekee väärin kun sun pitäisi pohtia omaa toimintaasi ja mennä itseesi, mitä sinä olet tehnyt väärin, mitä sinä voisit tehdä paremmin?
Sulla kuitenkin toinen perhe jo valumassa katuojaan ja näiden yhteinen nimittäjä on sinä itse.
Mies selkeästi haluaa että lapsilla on tiukempi kuri ja kokee että hänen kätensä on sidotut (koska ei omia lapsia), joten joutuu vain kuvainnollisesti istumaan nurkassa potkittuna. Tuo on varmasti tosi hankalaa niellä pitkän aikaa.
Ensin sun pitää korjata välit miehen kanssa, palatkaa samaan joukkueeseen ja tehkää ne teidän perheen linjaukset. Mitä teillä saa tehdä ja mitä ei ja miten paljon ja mikä on rangaistus jos tehdään väärin. Sitten kerrotte lapsille mitä TE olette yhdessä päättäneet jatkosta ja mitä tapahtuu jos tätä ei noudateta.
Alue: Aihe vapaa
Suo anteeksi. Kännykällä on tosi ärsyttävää kirjoittaa.