Lue keskustelun säännöt.
Olenko täysin paska äiti, kuten mieheni antaa ymmärtää?!?!
Väsynyt vaimo ja äiti
15.02.2016 |
Meillä on uusperhe; minun kaksi lstani aiemmasta suhteesta ja yksi yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. "Minun" lapseni ovat 11&13 vuotiaat, kuopus pian kolme.
Käymme jatkuvaa taistoa siitä, että mieheni mielestä en vaadi lapsilta mitään, en "edes anteeksipyyntöä", kun joskus räiskähtelevät kotona meille aikuisille, jättävät kotitöitä kehoituksista huolimatta tekemättä tai esimerkiksi unohtavat ilmoittaa missä ovat koulun jälkeen. Välillä mies on erittäin hyvää paraa lasten kanssa, huumori kukkii ja on vaikka mitä suunnitelmia tulevaisuuden varalla. Sitten taphtuu jokin mielestäni mitätön "moka"; pojan pelipita on kateissa eikä hän pääse peliin, tyttö jättää ilmoittamatta mihin aikaan on tulossa kotiin perjantaina kaverinsa synttäreiltä, poika ylittää peliajan tietokoneella tai kiroilee.. Maailma mustenee ja mies aloittaa haukkumisen. En halua yleensä puuttua mieheni läksytykseen, mutta siinä vaiheessa kun hänen raivonda on jo täysin ylimitoitettua ja enemmän lasten/lapsen/minun haukkumista, on minun pakko puuttua tilanteeseen. Tässä vaiheessa mies yleensä heittäytyy marttyyriksi ja ruoeaa huutamaan kuinka hän on varmasti virheellinen yksilö, kaikki on vain hänen syytään ja HÄN ei enää ikinä puutu mihinkään. Ihan helvetin ärsyttävää. En itsekään osaa olla provosoitumatta ja tuon tietysti esiin kinki hänen tekemänsä erheet ja virheet, jolloin on tasan varma, että mies aloittaa mykkäkoulun. Pahonta asiassa on se, että taapero on omaksunut tavan huutaa veljelleen ja komentaa veljeään pois tai olemaan hiljaa. Uskon tämän johtuva siitä, että mieheni hyvin usein käskyttää poikaani tekemään jotain, kun kohtaavat kotona.
Minä olen luonteeltani rauhallinen ja uskon jutteluun, esimerkistä oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Jos meillä ei aikuiset kovasti siivoa jälkiään, moten voisin olettaa lasten tuovan jonaisen sukkaparin pesukoneeseen tai petaavan sänkynsä? Siivooja tekee meillä suurimman osan siivoustöistä ja minä arkisin pyykit, ruuat yms. lasten ollessa koulussa. Mies tekee hurjasti töitä ja on stressaantunut. Hän on se, joka tuo rahan meidän perheeseen ja jaksaa kyllä muistuttaa siitä jatkuvasti. Ottaa aina esille, miten HÄN on ostanut lapsille pyörät, tietokoneet jne. Rangaistukseksi ottaa niitä pois ihan mielivaltaisesti, poika saa huomattavasti enemmän ja kovempia rangaistuksia kuin tyttö ja mielestäni se on väärin. Olen vaikeassa tilanteessa, sillä haluaisin elää sovussa niin, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Huomaan etenkin poikani körsivän jo pahasta luottamuspulasta isäpuoltaan kohtaan, sillä hänen mielialansa heittelevät niin laidasta laitaan. En voi itse juurikaan jutella murheistani miehelle, sillä yleensä hän suuttuu lapsille, koska aiheuttavat minulle vaivaa. Mielestäni lsten kuuluu saada olla lapsia ja kehoitan heitä kyllä päivittäin tekemään erinäisiä kodin töitä, etsimään tavaransa valmiiksi, pyytämään anteeksi jne. En nykyään enää oikein uskalla vaatia mitään, sillä jos lapset eivät tottele syystä tai toisesta, alkaa mies huutamaan minulle, etten tee "edes sitä tai tätä". Helpompi tehdä siis itse asioita, kuin pyytää apua. Olemme asuneet yhdessä neljö vuotta ja tämä on kaiken aikaa omlut melko haastavaa. En halua puhua asiasta ystävilleni enkä äidilleni, koska koen asian olevan niin henkilökohtainen ja meidän perheen sisäinen asia. Koen myös erittäin loukkaavana, että mieheni raportoi jatkuvasti ystävälleen meidän perheen riitoja ja sitä miten minä en kasvata lapsiani jne.
Laitan tähän alle sähköpostin, jonka mieheni lähetti minulle tänään aamupäivällä. Se on hyvin neutraali. Vittuilulla hän tarkoittaa sitä, että otan esille hänen puutteensa ja virheensä jonkin riidan aikana. Esimerkiksi juuri se, että eipä hänkään vie pyykkejä lattialta pesuun jne.
Sanoin hönelle eilen, ettei ole normaalia, että yhtenä hetkenä on olevinaan lapsen pras kaveri ja kaiken olevan hyvin ja seuraavana päivänä haukkua ja huutaa.
Sanokaa mulle, olenko oikeasti epäonnistunut äitinä? Eikö muuden lapset koskaan marise ja märise, jätä kotihommia tekemättä tai myöhösty koulusta/treeneistä? Minä olen meillä se, joka käy kaupassa ja tekee kotityöt viikolla. En oikein ymmärrä edes, miksi pauhaa että minun pitäisi viedä roskat tms. koska teen sitä joka päivä...
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).
Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Kommentit (213)
Ap:n koko elämä on pilalla. Ei voi mitään. Ei ikinä. Voi voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisessä viestissäsi kuitenkin kerroit tekeväsi asioita lasten puolesta väistääksesi konfliktia, vai ymmärsimmekö väärin?
On selvää että sinulla on vaikeuksia kokea olevasi tasavertainen parisuhteessa, kun mies sivuuttaa sanomasi. Hän on kuitenkin selittänyt oman kantansa, miksi niin tekee. Joten pallo on sinulla, pystytkö itse vastaamaan hänen kritiikkiinsä? Muista, että väistelemällä altistat itsesi ei-aikuisen kohtelulle, koska väisteleminen ei herätä luottamusta.
Jos mies tekee niin pitkää päivää, ensimmäinen ajatus täältä sivulta katsellen on, että tarvitset muita aikuisia, jotta kaikki sosiaalisen hyväksyntäsi tarpeet eivät kohdistu ylityöllistettyyn mieheen, joka ei koe tulevansa itse nähdyksi. Tämä on sitäkin tärkeämpää, jotta et liittoutuisi nälissäsi teinien kanssa, jolloin he joutuvat väärään rooliin ja vaikeutat heidän kasvuaan omastakin puolestasi.
Voisiko olla mitenkään mahdollista, että juttelisit miehen ystävien kanssa, jolloin saattaisit huomata, että he ehkä ymmärtävät sinuakin? Kokisit vähemmän olevasi altavastaajana silloin. Onhan sinunkin roolisi ihan oikeastikin hankala kuitenkin. Onko sinulla omaakin elämää? Onko mies ihan koko ajan sikapaljon töissä? Hyvittääkö hän mitenkään sinulle asiaa, vai kokeeko hän raatavansa ilman kiitosta perheen eteen. Onko hän yrittäjä vai mistä on kysymys tuollaisissa työmäärissä?
Niin, siis en ole jtkuvasti tekemässä asioita lasten puolesta, mutta huomaan ajautuvani pikkuhiljaa sille tielle. Meillä oli syksyllä sopimus, että minä päätän ja jaan lasten rangaistukset. Miehen kanssa oli siis sovittu säännöt. Kun minun ei tarvinnut pelätä miehen raivoavan ja jakavan kohtuuttomia rangaistuksia, uskalsin itsekin olla topakka ja pitää kiinni säännöistä ja kurista lasten kanssa. Jotain kuitenkin tapahtui koulun lomien aikoihin ja mies aloitti saman karjumisen ja haukkumisen. Minusta tuli jälleen tarpeettoman pehmo lapsia kohtaan, koska mielestäni heillä pitää olla kotona aikuinen jolle uskaltaa kiukutella ja kertoa kurjiakin asioita.
Omat ystäväni ovat työelämässä eikä heillä ole enää pieniä lapsia. Olen iltaisin kiinni omien lasteni harrastuksissa, kotitöissä jne. emmekä oikein ehdi koskaan tavata. Koska en näe miestänikään hereillä viikolla kuin tunnin päivässä, olen koettanut löytää aikaa hänen kanssaan viikonloppuisin. Uskon edelleen, että perhe pysyy kasassa jos parisuhde toimii. Meillä on takana 9v suhde yhdessä ja siihen mahtuu paljon itkua, surua ja pettymyksiä. Varmasti jollain tasolla kannan edelleen kaunaa miehelle ja odotan jonkin asteista anteeksipyyntöä ja hyvitystä hänen teoistaan. En pysty esimerkiksi edelleenkään kuuntelemaan hänen huutoa lapsille, miten valehteleminen on kiellettyä ja rangaistavaa. Rupean heti itkemään ja muistutan miten hän itse on kyllä aikanaan valehdellut minulle. Lapsellista, tiedän. Mutta koen ettei uusperheessä uusi isäpuoli voi sanella kaikkia kasvatustapoja uudelleen. Koen, että mies olisi eniten hyödyksi ja hyötyisi itsekin, jos jaksaisi joskus halata ja sanoa, että "pärjäsit hienosti, koita jaksaa teinien kiukut" tms. Mutta ei. Ei koskaan. Hänellä on tapna kehua itseään minulle jatkuvasti, miten hyvin on pärjännyt vaikeista ajoista huolimatta yritysmaailmassa, miten hyvä tyyppi hän on uusperheen perustettuaan jne. Hakee päivittäin hyväksyntää ja kehuja, joita en enää osaa antaa, koska tiedän kulissin romahtavan ensimmäisestä "virheestä". Itse hän ei näytä huomaavan omia "virheitään" (inhoan tuota sanaa, ei perhe-elämässä ole virheitä!). Esimerkki tältä illalta. Tytölle tuli kaveri kylään kaupungin toiselta laidalta, 30min ajomatkan päästä. Tuli mukaan minun tyttäreni ratsastustunnille. Olin etukäteen sanonut, ettei meiltä voi kukaan viedä tytön kaveria autolla kotiin kuuden jälkeen, koska pienimmällä alkaa iltapuuhat. Kahdeksalta puhelin soi ja tyttö ilmoitti heidän vievän kaverinsa kotiin. Kysyin ketkä "he"? No isäpuolensa (siis mieheni) ja tyttö. Jaa? Minähän nimenomaan sanoin, ettei kyytejä?! Tyypillistä miehelleni, että hakee lohtua ja hyväksyntää 11v tyttäreltäni, kun olemme riidelleet jostain. Hänestä oli ihan ok kävellä minun ohjeiden yli ja luvata kyyti, vaikka meidän tytöllä on aikainen kouluaamu ja ennen kaikkea oli sovittu, ettei kyytejä tule! Suutuin myös taaperon puolesta, joka oli odottanut koko päivän näkevänsä isäänsä. Niinpä siis rähjäsin miehelle, että tulkoon kotiin hoitamaan omaa lastaan niin minä vien lainalapsen kotiin tyttömme kanssa. Vannotin vielä, että taapero pitää pestä ja laittaa 20:30 sänkyyn. No eihän se pieni ollut lähelläkään sänkyä kun yhdeksältä palasin kotiin. Kiukkusi väsyneenä ja mies lässytti, että pitäisiköhän mennä nukkumaan? Poikani laittoi samaan sähläykseen viestin puhelimeeni, ettei uskalla tulla alas iltapalalle, voisinko viedä hänelle ruuat yläkertaan? No en voi, tulkoon alas. Lupasin olla läsnä kunnes saa syötyä. Tytölle karjuin ohjeita suihkusta ja ruuasta, samalla puin taaperoa yöpukuun ja harjasin hänen hampaitaan. Tuntui, että jälleen kaikki kaatui minun päälleni, vaikka toisin sovittiin. Millään minun toivomallani säännöllä ei näytä olevan miehelle väliä. Painuin nukuttamaan taaperoa ja kauhulla tässä samalla nyt kuuntelen, alkaako alakerrassa huuto jostain aiheesta. Pienin onneksi nukahti iltasatuun ja lauluihin, mutta aistii varmasti kireän tunnelman.
Ei hyvää päivää... Sinusta olisi siis ollut mieheltäsi hienompaa jättää 11-vuotias about yön selkään yksinään hoitamaan itsensä busseilla kotiin vaikka autolla ko matka todennäköisesti vie puolet vähemmän. Minusta on tosi kiva, että mies huomioi lapsia. Olisit hyvin voinut laittaa taaperon unille ja miehen tultua kotiin jutella jos mies vaikka viikonloppuna olisi halunnut touhuta jotakin taaperon kanssa. Ihan oikeasti, työssä jossa on kiinni niin sinun osin älyttömät vaatimukset millä kellonlyömällä miehen on oltava kotona tekemässä mitäkin vain hiertävät välejänne. Kurjaa ettei aikaa jäänyt taaperolle mutta tämä ei liene yllätys kun lapsen teit. Miehet jotka ovat töissä ovat töissä. Sopeudu tai lähde. Ja olen nainen, olen itse paljon töissä ja mies myös.
No keksi sinä sinulle ja taaperolle viikoksi reissu. Menkää mummolaan tms. Saa mies tehdä töitä rauhassa. Tai etsi joka päivälle jotain pientä ohjelmaa. Miksi roikut miehessäsi? Jos kerta teidän parisuhde on huono ja mies vaan ärtyy lisää kun roikut. Mikset voi viikoksi unohtaa koko miestä?! Monet tekee reissutyötä eivätkä näe puolisoa viikkoon. Ei maailma siihen viikkoon kaadu! Mieskin saa hermoloman kun kaikki lapset on pois jaloista. Ja sinäkin tilaa miettiä asioita. Sittenhän kaikilla on hyvä loma. Mies saa tehdä töitä. Isommat saa olla muualla ilman huudon kuuntelua. Ja sinä ja taapero saatte omaa aikaa. Mene vaikka kylpylään taaperon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinä pärjäät ilman miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota vakavasti miehen sanojen ydin, mutta älä kaivele kovin tarkkaan niitä muuten.
- hän kokee, että väistelet vastuuta
Tämähän on totta omien sanojesi mukaan: et uskalla komentaa omia murkkujasi siinä pelossa, että he eivät tottele, ja joudut kärsimään seuraukset. Se ei ole aikuista sinulta. On sinun vastuullasi tehdä kaikkesi, jotta sinua totellaan silloin kun jotain tosissaan pyydät. Kun näin ei ole ja vielä selittelet asiaa, teille tulee epäsuhta. Mies alkaa ottaa sinulle kuuluvaa vastuuta komentamisesta, ja oireilee kovistelemalla lapsia sinunkin edestäsi todistaakseen sinulle, että hänen on pakko olla liian kova, koska sinä olet liian lepsu. Ja sinä todistat päinvastaista. Mies ei voi vain antaa periksi ja lopettaa komentamista, jos et ole valmis tulemaan vastaan. Ja hän kokee, ettet ole. Kyllä hän tajuaa, että syynä on hänestä kehittämäsi viholliskuva.
- kuka tahansa alkaa raivota marttyyrinä, jos kokee tulevansa jatkuvasti negatiivisessa valossa nähdyksi. Mies on toki kohtuuton, mutta hänen tehtävänsä on kohtuuton myös, jos hän joutuu kasvattamaan teinejäsi, koska sinä piilottelet passiivis-aggressiivisesti. Joten hän on teistä kahdesta rakentavampi tässä kohtaa. Hän yrittää kertoa, mitä hänen mielestään pitää korjata. Hän myös ottaa kantaa väistelyysi, ja sanoo ettei häntä kiinnosta ottaa sitä vakavasti, koska se on väistelyä. Eli hän kertoo, miksi väheksyy sinua, ja syy on hyvä.Älä mene piiloon moraaliseen ylemmyyteen. Se on aivan liian helppoa, kun oma lapsi kärsii. Heidän maitonsa on kuitenkin jo maassa, etkä pysty korjaamaan heidän kärsimäänsä vahinkoa eroamalla. Ainoa käypä tie on se, että otat vastuun isompien komentamisesta ja vaadit heiltä normaalia tottelevaisuutta. Ja alat jälleen nähdä hyvää miehessäsi. Hänen kunniakseen on todettava, että hän ei ole antanut lastesi suhteen periksi, vaikka tehtävä on äärimmäisen epäkiitollinen ja hän epäonnistuu siinä. Muista, lapsesi ottavat sinusta mallia siitä, miten muissa ihmisissä nähdään hyvää tai huonoa. Ja miten oma vastuu kannetaan. Ja miten käsitellään ristiriitoja, väistelemällä ja vittuilemalla, vai yrittämällä ymmärtää toisen näkökulmaa ja hyvää tarkoitusta. Älä vätystele.
Tässäpä todella hyvä vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Uusioperheessä vanhempien tulee olla yksi rintama, samalla puolella, muuten tuon ikäiset lapset on jo niin fiksuja että ne vie teitä kuin litran mittaa. Kyllä ne näkee teidän välit ja sättimiset ja usko pois, ne haluaisivat olla vain rauhassa. Eivät kuunnella sun sättimistä sen enempää kuin isäpuolenkaan.
Tosi monessa viestissäsi keskityt vain selittämään mitä mies tekee väärin kun sun pitäisi pohtia omaa toimintaasi ja mennä itseesi, mitä sinä olet tehnyt väärin, mitä sinä voisit tehdä paremmin?
Sulla kuitenkin toinen perhe jo valumassa katuojaan ja näiden yhteinen nimittäjä on sinä itse.
Mies selkeästi haluaa että lapsilla on tiukempi kuri ja kokee että hänen kätensä on sidotut (koska ei omia lapsia), joten joutuu vain kuvainnollisesti istumaan nurkassa potkittuna. Tuo on varmasti tosi hankalaa niellä pitkän aikaa.
Ensin sun pitää korjata välit miehen kanssa, palatkaa samaan joukkueeseen ja tehkää ne teidän perheen linjaukset. Mitä teillä saa tehdä ja mitä ei ja miten paljon ja mikä on rangaistus jos tehdään väärin. Sitten kerrotte lapsille mitä TE olette yhdessä päättäneet jatkosta ja mitä tapahtuu jos tätä ei noudateta.
Tässä toinen hyvä vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silmäilin koko ketjun läpi..
Ap, olet läheisriippuvainen ja selkärangaton vätys vanhemmaksi.
Miehesi on selkeästi hyvin työorientoitunut ja hyvätuloinen, koska elättää teidät ja teillä käy siivooja ym. Hän ei selvästikään kestä sitä, ettet kasvata lapsiasi vastuuntuntoisemmaksi, eikä sitä, etteivät lapset hoida velvollisuuksiaan ensisijaisesti. Kun hän huutaa lapsille tästä, hän huutaa sille heikkoudelle, jota halveksii eniten itsessään. Se on hänen kipukohtansa.
Kyllä teidän pitäisi erota. Koko suhteenne perustuu käsittämättömälle ihmissuhdesotkulle, pettämisille ja valheille. Miksi helvetissä alunperinkään aloit roikkua tuossa miehessä? Tuollaiselle miehelle pitää olla aivan toisentyyppinen nainen ja sulle aivan toisentyyppinen mies.
Eroa ja opettele ottamaan itse vastuu itsestäsi. Ole seuraavat kymmenen vuotta yksin ja ilman parisuhdetta. Älä ainakaan muuta yhteen kenenkään kanssa.
Vaikka miehesi käyttäytyy kusipäisesti, selkeästi kuviossa olet silti vialla sinä. Tiedän omasta kokemuksesta, miten vääränlaiset ihmiset yhdessä alkavat ruokkia toistensa huonoja puolia ja hirviöitä syntyy.
Mun eksäni on kaltaisesi vastuuton vätys, joka kaikissa parisuhteissaan joutuu samoihin ongelmiin. Hänen eksänsä ennen minua, minä, seuraava ja sitä seuraava eksänsä, eli kaikkiaan neljä naista olimme kamalia natseja, despootteja, hirveitä hirviöitä.. mutta vain hänen kanssaan. Tunnen nämä kolme muuta naista, eikä meillä kenelläkään ole ollut muissa suhteissa samoja ongelmia. Me olemme vahvoja, vastuuntuntoisia, päämäärätietoisia ja asiat hoitavia naisia, jotka jostain ihmeen syystä menimme eksämme halpaan ja kuvittelimme voivamme muuttaa tai opettaa häntä.. Ja kun hän ei ihan ikinä oppinut vastuullisuutta, eikä kasvattanut selkärankaa, meistä kaikista tuli hirviöitä, jotka haukkui, piikitteli, raivosi jne. On ihan helvetin vaikea yrittää olla parisuhteessa, jonka toivoisi olevan tasa-arvoinen ja -veroinen, kun toinen osapuoli on selkärangaton ja ripustautuva lapsiaikuinen, joka ei ota vastuuta mistään. Varsinkaan lapsista, jotka pitäisi pystyä kasvattamaan niin, että ottavat vastuun itsestään ja teoistaan. Teinien kohdalla alkaa jo aika selkeästi nöhdä, minne suuntaan ovat kasvamassa, millaisia aikuisia heistä tulee. Ymmärrän miehesi tuskan, kun hän näkee vastuuttomuuden periytyvän sinulta lapsillesi, vaikka mies kusipäisesti toimiikin.
Te ette vaan sovi yhteen.
Mene, palstapsyko, pois. Ei taida olla nimimerkin valinta ihan sattumaa. Kukaan ei pakota toista raivoamaan, haukkumaan, piikittelemään yms. Kyllä siitä pitää ottaa itse VASTUU, jos tekee mieli nimitellä, arvostella kaikesta mahdollisesta ja saada paiskeluraivareita. Syyksi ei kelpaa "mutku se pakotti". Analyysisi heikkouden sietokyvyttömyydestä taisikin koskea sinua itseäsi ensisijaisesti. Mitäs, jos ottaisit tästä erittäin haitallisesta kompleksista vastuun ja menisit hoitoon. Vahva työorientoituneisuus myöskään ei ole ihan ongelmaton piirre, kun on läheisiä. Siitäkin voi ottaa vastuuta ja tajuta, millaisia ongelmia aiheuttaa läheisilleen. Ei ole lainkaan kiellettyä pohtia omaa suhtautumistaan työhön. Yksineläjät tietysti saavat olla ja elää kuten lystäävät. Suhteesta saa myös poistua. Tuskin eksäsikään aneli teitä "vahvoja naisia" ottamaan itsensä kehitysprojektiksi. Voisit miettiä, kuinka totuudenmukainen itse itsestäsi luoma vastuullisen ja vahvan ihmisen ihannekuva on.
Kyllä, tuo ap on läheisriippuvainen, siinä olet oikeassa. Toisaalta lapset tekevät jo kotona riittävästi ketjun kuvausten mukaan, kotihommat 80%, harrastukset, koulusuoriutuminen ihan nappiin. Se varsinainen kasvatuspulma taitaa olla huonon parisuhteen ja miehen kasvatusväkivallan normalisoiminen, siinä suhteessa ap on tosiaan liian pehmo oman etunsa ja lasten edun kannalta. Miehen taas ei pitäisi lisääntyä yhtään kenenkään kanssa ja tulisi valita vastakappaleekseen vain kaltaisiaan.
29
P.S. Oletko, ap, siellä vielä? Oletko saanut terapiassa kerrottua oikeasti asioita ja oliko siitä apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko kuitenkin järkevää pitää vanha kunnon perhepalaveri. Jokainen voisi etukäteen miettiä vaikkapa kolme asiaa, jota toivoisi toisilta (tekoja/sanoja) perheenjäseniltä ja kolme asiaa, joissa itse voisi omasta mielestään petrata. Jottei menisi aivan negatiivisissa asioissa pyörimiseksi niin voisi myös jokainen sanoa mitä asioita perheenjäsenissään arvostaa ja mitä omasta mielestään itsessään on hyvää perheenjäsenenä. Jos keskustelu sujuu ilman tällaisiakin näkökulmia, niin jutelkaa avoimesti - jos kerran uskot keskustelun auttavan. Laittakaa yhteinen perheen työlista, johon kukin voi merkitä päivän aikana vaikkapa edes yhden ruksin kotitöistä, joita on tehnyt.
Mies tekee väärin huutaessaan, mutta yllä säkin teet asioita väärin, jos et lapsiltasi vaadi yhtään mitään vastuuta vaikka ovat jo jonkinlaisessa vastuunkantoiässäkin vanhemmat.
No niin niitä tarinoita onkin nähty liikaa! Jo tänne kertomasi ovat liikaa. Ja jos se mies nyt jonkin nuoremman ja tyhmemmän onnistuu lupauksillaan jallittamaan, niin eroon sekin todennäköisesti päättyy. Et sinä mistään auvosta jää paitsi silloinkaan. Ei nuo tyypit aloita onnistuneesti alusta ja saa hommaa sitten ihmeesti toimimaan.
Tutullani oli tuollainen luonneongelmainen mies, joka eron jälkeen perusti uuden perheen ja erohan siitäkin tuli. Jälkeenpäin molemmat ex-naiset ystävystyivät ja heillä on yhteisiä aktiviteetteja lasten kanssa.
29