Lue keskustelun säännöt.
Olenko täysin paska äiti, kuten mieheni antaa ymmärtää?!?!
Väsynyt vaimo ja äiti
15.02.2016 |
Meillä on uusperhe; minun kaksi lstani aiemmasta suhteesta ja yksi yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. "Minun" lapseni ovat 11&13 vuotiaat, kuopus pian kolme.
Käymme jatkuvaa taistoa siitä, että mieheni mielestä en vaadi lapsilta mitään, en "edes anteeksipyyntöä", kun joskus räiskähtelevät kotona meille aikuisille, jättävät kotitöitä kehoituksista huolimatta tekemättä tai esimerkiksi unohtavat ilmoittaa missä ovat koulun jälkeen. Välillä mies on erittäin hyvää paraa lasten kanssa, huumori kukkii ja on vaikka mitä suunnitelmia tulevaisuuden varalla. Sitten taphtuu jokin mielestäni mitätön "moka"; pojan pelipita on kateissa eikä hän pääse peliin, tyttö jättää ilmoittamatta mihin aikaan on tulossa kotiin perjantaina kaverinsa synttäreiltä, poika ylittää peliajan tietokoneella tai kiroilee.. Maailma mustenee ja mies aloittaa haukkumisen. En halua yleensä puuttua mieheni läksytykseen, mutta siinä vaiheessa kun hänen raivonda on jo täysin ylimitoitettua ja enemmän lasten/lapsen/minun haukkumista, on minun pakko puuttua tilanteeseen. Tässä vaiheessa mies yleensä heittäytyy marttyyriksi ja ruoeaa huutamaan kuinka hän on varmasti virheellinen yksilö, kaikki on vain hänen syytään ja HÄN ei enää ikinä puutu mihinkään. Ihan helvetin ärsyttävää. En itsekään osaa olla provosoitumatta ja tuon tietysti esiin kinki hänen tekemänsä erheet ja virheet, jolloin on tasan varma, että mies aloittaa mykkäkoulun. Pahonta asiassa on se, että taapero on omaksunut tavan huutaa veljelleen ja komentaa veljeään pois tai olemaan hiljaa. Uskon tämän johtuva siitä, että mieheni hyvin usein käskyttää poikaani tekemään jotain, kun kohtaavat kotona.
Minä olen luonteeltani rauhallinen ja uskon jutteluun, esimerkistä oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Jos meillä ei aikuiset kovasti siivoa jälkiään, moten voisin olettaa lasten tuovan jonaisen sukkaparin pesukoneeseen tai petaavan sänkynsä? Siivooja tekee meillä suurimman osan siivoustöistä ja minä arkisin pyykit, ruuat yms. lasten ollessa koulussa. Mies tekee hurjasti töitä ja on stressaantunut. Hän on se, joka tuo rahan meidän perheeseen ja jaksaa kyllä muistuttaa siitä jatkuvasti. Ottaa aina esille, miten HÄN on ostanut lapsille pyörät, tietokoneet jne. Rangaistukseksi ottaa niitä pois ihan mielivaltaisesti, poika saa huomattavasti enemmän ja kovempia rangaistuksia kuin tyttö ja mielestäni se on väärin. Olen vaikeassa tilanteessa, sillä haluaisin elää sovussa niin, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Huomaan etenkin poikani körsivän jo pahasta luottamuspulasta isäpuoltaan kohtaan, sillä hänen mielialansa heittelevät niin laidasta laitaan. En voi itse juurikaan jutella murheistani miehelle, sillä yleensä hän suuttuu lapsille, koska aiheuttavat minulle vaivaa. Mielestäni lsten kuuluu saada olla lapsia ja kehoitan heitä kyllä päivittäin tekemään erinäisiä kodin töitä, etsimään tavaransa valmiiksi, pyytämään anteeksi jne. En nykyään enää oikein uskalla vaatia mitään, sillä jos lapset eivät tottele syystä tai toisesta, alkaa mies huutamaan minulle, etten tee "edes sitä tai tätä". Helpompi tehdä siis itse asioita, kuin pyytää apua. Olemme asuneet yhdessä neljö vuotta ja tämä on kaiken aikaa omlut melko haastavaa. En halua puhua asiasta ystävilleni enkä äidilleni, koska koen asian olevan niin henkilökohtainen ja meidän perheen sisäinen asia. Koen myös erittäin loukkaavana, että mieheni raportoi jatkuvasti ystävälleen meidän perheen riitoja ja sitä miten minä en kasvata lapsiani jne.
Laitan tähän alle sähköpostin, jonka mieheni lähetti minulle tänään aamupäivällä. Se on hyvin neutraali. Vittuilulla hän tarkoittaa sitä, että otan esille hänen puutteensa ja virheensä jonkin riidan aikana. Esimerkiksi juuri se, että eipä hänkään vie pyykkejä lattialta pesuun jne.
Sanoin hönelle eilen, ettei ole normaalia, että yhtenä hetkenä on olevinaan lapsen pras kaveri ja kaiken olevan hyvin ja seuraavana päivänä haukkua ja huutaa.
Sanokaa mulle, olenko oikeasti epäonnistunut äitinä? Eikö muuden lapset koskaan marise ja märise, jätä kotihommia tekemättä tai myöhösty koulusta/treeneistä? Minä olen meillä se, joka käy kaupassa ja tekee kotityöt viikolla. En oikein ymmärrä edes, miksi pauhaa että minun pitäisi viedä roskat tms. koska teen sitä joka päivä...
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).
Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Kommentit (213)
[/quote]
Äh. Mä en tee lasten puolesta asioita ja meillä joutuu kyllä kaikki tekemään kotitöitä. Olen vaan vähän äimänä, että tottelevatko kaikissa muissa perheissä lapset vanhempiaan ilman mitään tappelua joka kerta?[/quote]
Eivät. Sitä kutsutaan murrosiäksi, ja silloin aikuisen pitää ottaa aikuisen rooli ja vaatia teini hoitamaan hommansa. Ja aikuisen pitää kyetä toimimaan ilman järjettömiä raivonpuuskia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma isäni oli tuollainen ja koen hänen pilanneen lapsuuteni täysin, pääsin mm. vakavasta masennuksesta eroon vasta kun sain välit katkaistua häneen. Mutta järkyttävät 18 vuotta ne oli ja psykiatrit yms. ovat olleet samaa mieltä. Näin vielä pitkään painajaisia hänestä ja edelleenkin on pahoja itsetunto-ongelmia
JSSAP
T. 23v
Vierailija kirjoitti:
Siis teillä mies tekee pitkiä päiviä ja elättää sut, yhteisen lapsen ja sun kaks lasta? Teillä käy siivooja joka tekee suurimman osan töistä? Ja sä et ole töissä? Mitä sä sit päivät teet? Sulla on siellä yks taapero vaan, miks niiden 11 ja 13 vuotiaan pitää viedä roskat, tyhjentää tiskikone, imuroida? Tottakai ton ikäisten pitääkin oppia tekemään ja auttaa, mut jos sä et ole töissä, niin mikset sä hoida noita päivällä kun muut on töissä/koulussa? Kuka noi hommat tekee viikonloppuna, kun kirjoitit että sä hoidat ruuat ja tiskit viikolla? Eikö olis parempi nyt vaan sopia, että sä teet suurimman osan hommista, kun siellä käy myös siivooja, ja teinit sit auttelee, jos ei ole kokeita/harkkoja tms. Ja miehen ei tarvis kyllä osallistua ollenkaan kotitöihin, jos tekee pitkää päivää, ja vaimo on kotona taaperon kanssa siivoja apunaan! Anna miehes levätä illalla. Ja teineille kyllä voi muuten opettaa käytöstapoja, ja opettaa huolehtimaan koulustaan ja harkoistaan.
Mieheni mielestä mun ei kuulu siivota isoa asuntoa yksin ja siksi meillä käy siivooja kerran viikossa. Itse en edes tykkää, että ulkopuolinen käy meillä siivoamassa. Mies ei tee mitään kotona, ei edes vie sukkia pyykkikoriin tai työnnä tuolia takaisin paikalleen ruokailun jälkeen, ei kuori itse appelsiinia tai vie vesilasia pöydältä tiskikoneeseen. Enkä koskaan, en IKINÄ ole hänelle näistä asioista huomauttanut, paitsi nyt, kun hän on aloittanut samoista asioista lapsille huomauttamisen. Ja kyllä, hän saa levätä iltaisin ja aina kun haluaa. Monen monta vuotta hieroin hänen jalkansa iltaisin, hieroin selkää ja silittelin sängyssä. En enää. Kärsin pahoista univaikeuksista. Nukahdan myöhään ja taapero herää useasti öisin, jolloin en enää saa unta uudestaan. Päivisin odotan, että pääsen päiväunille ja elän ihan sumussa väsymyksen kanssa. Koetan pitää itseni siedettävän näköisenä ja pukea päälleni muutakin kuin verkkarit. Maksan elatusavuista ja lapsilisistä kaikki vanhempien lasten harrastukset, mies siis rahoittaa ruuat ja muun elämisen. Oma ammattini on vuorotyötä, enkä pysty pyörittämään kotia ja työtä samaan aikaan. Kokeilin syksyllä vapaehtoistyötä, joka imaisi täysin mukanaan ja "työpäiväni" venyivät myös 12 tunnin pituisiksi. Seurauksena oli ihan hirveä uupumus, kun työn lisäksi tein kiken yksin myös kotona, koitin paimentaa esiteinejä puhelimen välityksellä ja pitää taaperoa lähellä edes hetken päivässä. Homma kotona hajoili pahasti ja lopetin vapaehtoistyön ajatellen, että jonain päivänä palaan, mutta vasta kun saan palkkaa työstä ja vasta kun lapset ovat sen ikäisiä, että pärjäävät ilman jatkuvaa huolehtimista. Koen hirvittävän huonoa omaatuntoa siitä, että elän miehen siivellä. Ehkä siksikin siedän niin paljon. Haluaisin olla sellainen Super-Marjo, joka tienaa rahaa, valmentaa lapsia, näyttää hyvältä ja jaksaa aamusta iltaan vaikka mitä. Toisaalta, hänellä on mies, joka osallistuu perhe-elämään. Eikä saisi verrata itseään muihin, mutta en minä utseeni ja panokseeni ole tyytyväinen. Tuntuu vaan siltä, että en riitä tälläisenä kuitenkaan. Olen jo tehnyt ihan hirveän paljon muutoksia itsessäni ja käytöksessäni miehen toiveesta. Hän mm. terapiassa aikanaan mainitsi, että haluaisi minun olevan rauhallisen seesteinen ja unohtavan mmenneisyydese olleet minua koskeneet vääryydet. Seesteinen. Rauhallinen. Sellainen kai koetan nyt olla enkä enää osaa kuin toljottaa eteeni lauhkean lehmän lailla ja katsoa mitä elämälleni tapahtuu, kun taivun toive toisensa jälkeen miehen tahtoon. Lapsiani vain en voi antaa loukata ja haukkua. Mies toivoisi omaa biologista poikaa ja minä pelkään jo etukäteen, koska enhän hänen mielestään osaa kasvattaa lapsia, etenkään poikia. Miksi hän edes haluaa lisää lapsia, jos kokee minun olevan huono äiti ja elämämme olevan hänen rahojen varassa?
En näe tässä tilanteessa itse häviäjää tai voittajaa. Paitsi ehkä mieheni eksä :) Haluaisin vain, että kaikilla olisi omassa kodissaan hyvä olla. Minusta ei tule huutajaa ja meuhkaajaa, eikä miehestäni lepsua isukkia. Jotenkin pitäisi löytää yhteinen sävel ja tapa elää perheenä.
Ehdotin miehelleni muutama kuukausi sitten, että muuttaisimme omiin asuntoihin. Emme eroaisi, mutta asuisimme kahdessa eri osoitteessa. Vanhempien lasten muutettua kotoa (5-7 vuoden kuluessa?), voisimme jälleen muuttaa saman katon alle, ilman uusperheen tuomaa leimaa ja rasitetta. Mutta en tiedä onnistuisiko se. Kasvaisiko henkinen välimatka välillämme kuitenkin niin, että toisella meistä olisi pian uusi kumppani ja toinen jäisi hölmönä katsomaan vierestä, miten näin pääsi käymään. Luultavasti. En tiedä. Mutta järjestely toisi rauhaa ja omaa tilaa, jota minäkin kaipaan.
Miten se miehen eksä liittyy tähän kuvioon mitenkään?
Vierailija kirjoitti:
Miten se miehen eksä liittyy tähän kuvioon mitenkään?
Se nyt oli vain huonoa huumoriani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä nämä menneisyydessä koetut vääryydet ovat, jotka sinun siis mies toivoisi unohtavan, hänen tekosiaanko? Ja onko hän myös oikeasti pyytänyt niitä anteeksi ja korjannut tapansa?
29
Ap, käytätkö jotain tunteisiin ja ajatteluun vaikuttavaa ainetta? (Psyykelääke, päihteet, huumeet)
Onko sinulla ennen tätä suhdetta ollut huonoja tai traumaattisia ihmissuhteita tai jotain, mikä on vaikuttanut itsetuntoosi?
Oletko elänyt yksin lapsiesi kanssa ennen kuin menit yksiin nykyisen miehesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap et kommentoi mitään noihin lastesi hyvinvointi kommentteihin?? Minä minä minä minä.. Kun tilanne on se, että lapsesi 3ivät voi tilanteeseen vaikuttaa, vaan elävät pelossa omassa kodissaan. He ovat täysin avuttomia tuossa tilanteessanne.
Vastaus kysymykseesi on että kyllä, olet todella paska äiti, sillä et täytä tehtäväsi lapsiasi kohtaan ja SUOJELE heitä. Sinä itse olet päättänyt synnyttää ja pitää lapsesi, velvollisuutesi ei lopu siihen.
Olet aivan kuin oma äitini ja siihen akkaan en ole 20 ikävuoden jälkeen pitänyt yhteyttä. Terapiassa kävin 4 vuotta eli kiitos äitikulta. Isäpuoli oli juuri niin ihmishirviö kuin sinunkin miehesi. Toivon todella, että lapsesi katkaisevat välinsä sinuun, kun tulevat aikuisiksi. Sen ansaitse todella. Sittenpähän saat häärätä ihan kaikessa rauhassa ukkosi nyrkin ja hellan välissä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, käytätkö jotain tunteisiin ja ajatteluun vaikuttavaa ainetta? (Psyykelääke, päihteet, huumeet)
Onko sinulla ennen tätä suhdetta ollut huonoja tai traumaattisia ihmissuhteita tai jotain, mikä on vaikuttanut itsetuntoosi?
Oletko elänyt yksin lapsiesi kanssa ennen kuin menit yksiin nykyisen miehesi kanssa?
No en käytä mitään lääkitystä tai päihteitä. Apua..vaikuttaako siltä?
Aikaisempi liittoni oli hyvinkin normaali, mutta olimme hirveän nuoria yhteen mennessämme ja jotenkin vain ajauduimme sitten eroon. Olin ilman seurustelusuhdetta 1,5 vuotta, kunnes tapsin nykyisen mieheni. Minä rakastuin heti. Mies soitteli ja lähetteli viestejä tunnin välein, käytnnössä asui minun ja lasten luona tapaamisesta alkaen. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen yhteisellä matkalla kerroin miehelle rakastavani häntä, en saanut mitään vastausta. Kotiin palattuamme hän kantoi matkatavarani kotiini ja ilmoitti ettei meidän suhteesta tule mitään. Selvä. Omin helpottunut, että hän kertoi asian niin suoraan ja nopeasti. Kuitenkin jo muutaman päivän kuluttua hän jatkoi soittelua ja palasi takaisin. Ja taas muutaman viikon kunuttua tarvitsi happea ja tilaa, emme kuulemma seurustelleet. Tätä jatkui reilun vuoden ja olin täysin vietävissä. Olimme yhdessä, mutta emme kuitenkaan. Lapset tottuivat mieheen ja minä halusin antaa hänelle tilaa. Olin kivassa työpaikassa, jossa kuitenkin oli kusipäinen esimies. Kun kerroin työasioistani miehellä, hän suivaantui ja laittoi juristit työnantajani niskaan. Kuukauden kuluttua minut irtisanottiin luottamuspulan vuoksi. Jäin työttömäksi. Huomasin muutaman viikon kukuttua tulleeni vahingossa raskaaksi ja halusin pitää lapsen. Mies ei. Päädyin aborttiin ja vain muutama viikko abortin jälkeen mies lähti työmatkalle ja unohti fb-sivunsa auki tietokoneelleni. Kävi ilmi, että hänellä oli peliä vaikka kuinka monen naisen kanssa. Ihmettelin hänen reissujaan kesällä ja kävi ilmi ihastus Makedonialaiseen 21-vuotiaaseen tyttöön. Hajosin täysin. Miten mies voi nukkua vieressäni ja viestitellä tämän beibsin kanssa? Koska emme kuulemma seurustelleet. Samaan aikaan kun olin leikkurissa Kätilöopistolla (se abortti) mies on tilittänyt ikäväänsä ja rakkauttaan tälle tytölle, jolle ei ollut maininnut sanallakaan minusta. Tietenkään. Koska emme miehen mukaan seurustelleet. No niin. Minä siis hajosin täysin. Olin kuitenkin eronnut jo kerran, lasteni isästä. Olin elänyt on-off -suhdetta puolitoista vuotta, saanut potkut ja nyt ilmeisen kuvitteellinen mieheni näytti elävän totaalista kaksoiselämää. Flirttiä siellä ja täällä. Aina kun lähti luotani yöksi kotiinsa viikonloppuna (koska oli niin väsynyt), olikin mennyt baariin jne. Ja olihan hönellä siihen oikeus, en kiellä sitä. Mutta kertomatta jättäminen ja vääristellyn toruuden kertominen satutti tosi paljon. Koitin kasata itseni ja lapseni tulivat kotiin muutaman päivän kuluttua. En halunnut tavata miestä laisinkaan. Kun lapset lähtivät isälleen taas reilun viikon kuluttua, ilmoitin että mies voisi tulla hakemaan vaatteensa ja tavaransa meiltä. Hän tuli. En unohda koskaan sitä henkarien kolinaa ja matkalaukun ääntä, kun hän pakkasi hiljaisuudessa tavaransa. Selitti, ettei ole koskaan halunnut minulle mitään pahaa, ainoastaan auttaa. Itkin ja tärisin, koitin keskittyä hengittämiseen. Mies lähti ja minä romahdin. En muista seuraavista päivistä oikein mitään. Päädyin suljetulle osastolle vahvaan lääkitykseen. Olen itse mennyt taksilla terveysaseman päivystykseen. Seuraavat neljä viikko makasin kotona vahvoissa lääkkeissä. Hoidin lapset päiväkotiin ja makasin ulkovaatteet päällä sohvalla, kunnes tuli aika hakea heidät kotiin. Kaikki laskut jäivät maksamatta, lapset söivät mitä jaksoin tarjota. Onneksi äitimi hoiti heitä myös. Aikaa kului. Jouluna olin yksin ja pakotin itseni ulos kävelylle joka päivä. Asteittain jätin rauhoittavia pois ja koitin hakea lohtua baareista. Mikään vaan ei auttanut. Mies yritti alkuun olla tukenani ja lohduttaa. Mielestäni se oli sairasta; hänen vuokseenhan koin olevani siinä kunnossa. Hän jätti minut rauhaan, lopetin vastaamasta puhelimeen enkä avannut ovea vaikka oli iso ikävä ja rakastin häntä edelleen. Mutta minä selvisin! Jätin lääkkeitä pois ja sain uuden työpaikan. Tuli kevät ja hengittäminen muuttui helpoksi. Kävin urheilemassa, iloitsin lapsista ja etenkin yksin olemisesta, elämä olikin taas ihanaa ja helppoa! Kunnes puhelin soi alkukesästä. Mies soitti. Ajattelin voivani vastata. Hän halusi nähdä minut ja lapseni. Mikäs siinä, ehkä olisi kiva nopeasti käydä jätskillä. Niinpä tapasimme. Menimme kaikki syömään ja olimme monta tuntia yhdessä. Mies ajoi meidät kotiin ja tunnin kuluttua soitti, että tapaaminen oli ollut hänelle tärkeä. Omi ymmärtänyt itsestään paljon asioita. Kysyi voisiko tulla yöksi luokseni? Ja hän tuli. Jutteli aamuyöstä, että hän tavallaan seurustelee. Kysyin kenen kanssa ja hän vastasi erän kolmekymppisen naisen, joka oli parhaillaan työmatkalla toisaalla Suomessa. Sanoin miehelle, että pitäisi kertoa tuolle naiselle heti, ettei mies aio mennä hänen kanssaan naimisiin jne. Sanoin ettei saa antaa turhaa toivoa ja antaa toisen rakastua. Sympatiani oli tämän naisen puolella, vaikka omat tunteeni eivät näköjään olleet miestä kohtaan hävinneet mihinkään. Niinpä alpimme taas tapailemaan mieheni kanssa. Tuli puhe kesälomasta. Hän ei kuulemma ehtisi pitä lomaa. Miten hassua...seuraavana päivänä kävi ilmi, että on lähdössä tämän tyttöystävänsä kanssa kahdeksi viikoksi lomalle etelään. Ja kuinka sain selville? Koska mies unohti tietokoneensa luokseni ja tietysti kerrasta oppineena katsoin mikä meininki siellä on. Huh. Aloin täristä ja tajusin jälleen kerran uskoneeni vääristeltyyn totuuteen. Kun miehen ja tämän naisen kone oli ilmassa, kirjoitin tuolle naiselle pitkän viestin ja kerroin kaiken. Kerroin miten mies oli minullekin valehdellut, olin joutunut hoitoon ja ihan kaiken. Reissun jälkeen he erosivat ja mies sanoi etteivät ole missään tekemisissä keskenään. Uskoin. Idiootti uskoin. Syksyllä vaihdoin alaa enkä ehtinyt hirveästi murehtia miestä. Tapsimme toisinaan, mutta minulla oli muitakin miehiä ja oikeasti oma elämä. Joulun alla mies soitti ja kertoi tämän naisen muuttaneen hänen luokseen ja tulleen hänelle töihin. Selvä. Kiitos kun kerroit. Sanoin ettei mikään enää palaisi ennalleen. Helmikuuhun asti keskityin työhöni ja lapsiin, elämä oli ihanaa! Helmikuussa mies aloitti jälleen soittelemisen. Hän kuulemma ei näe tulevaisuutta tämän naisensa kanssa. Kehoitin eroamaan ja ottamaan sen jälkeen yhteyttä. No kaiken aikaahan se soitteli ja minä ikävöin. Nainen muutti miehen luota pois, mutta pysyi läheisenä yhteisen työpaikan vuoksi. Mies ei halunnut tämän naisen tietävän, että hän tapaili minua taas. Aloin kyllästyä päämäärättömään elämään ja halusin joko oikean perheen tai eroon miehestä lopullisesti ja löytää sellaisen miehen itselleni joka uskaltaisi elää normaalia elämää. Kävimme terapiassa pohtimassa ja vääntämässä asioista. Ei ollut mitään hyötyä. Mies jäi välillä kiinni vaikka mistä lomien suunnittelemisesta muiden naisten kanssa ja säännöllisesti muutaman viikon välein halusi vetäytyä suhteesta omiin oloihinsa. Hän haukkui kavereilleen miten minä lapsineni vien hänen kaikki rahansa ja ettei hän ole valmis kasvattamaan toisen miehen lapsia. Tuntui pahalta lukea tälläistä, sillä minulle mies puhui täysin eri tavalla ja käyttäytyi töysin toisin. Mutta aikaa kukui, rupesimme etsimään asuntoa ja päätimme hankkia yhteisen lapsen. Lomamatkalla mies hikeentyi minulle jostain täysin naurettavasta asiasta ja piti huutomonologia hiekkarannalla monta tuntia aiheesta "minut on pakotettu tähän suhteeseen". Olin raskaana, kaukana kotoa ja pystyin vain itkemään. Lopun lomaa olimme puhumatta toisillemme. Muutimme muutaman kuukauden kuluttua uuteen, yhteiseen kotiimme ja alpin keskittyä pian syntyvään vauvaan. Mies rauhoittui ja osottajtui valtavan hyväksi isäksi omalle lapselleen. Hän teki pitkiä työpäiviä ja minä taistelin kotona väsyneenä, mutta onnellisena vauvasta ja perheestä. Mutta tuntuu, että aina tuli jotain vastoinkäymisiä. Mies oli pöivisin kahvitellut naisen kanssa, jonka kanssa olisi aikanaan halunnut aloittaa parisuhteen, mutta tämä nainen ei kuulemma silloin ollut sitä halunnut. Nyt he siis tapsivat päivisin kaupungilla ja mies auttoi (omien sanojensa mukaan) naista tämän työhön liittyvissä asioissa. Minusta tuntui pahalta, että mies käytti muutenkin vähissä olevaa aikaansa päivisin tämän naisen kanssa kahvitteluun ja tekinsitten pidempää työpäivää, eli oli entistä enemmän pois kotoa. Ja sitten piti sopia tapaamisia jos jonkun entisen mallin ja työtutun kanssa. Vaiva oli vasta muutaman kuukauden ikäinen eikä energiani riittänyt muuhun kuin lapsiin, kotiin ja itsestäni huolehtimiseen. Sovimme miehen kanssa, että jos nämä naiset kerran ovat niin huipputyyppejä, voisi kutsua heidät meille kotiin, jotta voisivat tutustu minuunkin. Muuten ei enää tapaisi heitä. Jännä juttu, ei ole meillä näkynyt. Sitä en tiedä, onko mies heitä tavannut. Sanoo ettei ole, koska meillä on sopimus. Mutta kaiken jälkeen ymmärtänette, että on tosi vaikea luottaa.
Tänä päivänäkään mies ei myönnä pettneensä minua millään tasolla. Ei ole osannut pyytää anteeksi mitään yksittäistä teko vaan pyytää anteeksi "kaikkia tekemiään virheitä ja syntejä". Minua se ei ole vakuuttanut ja todellakin odotan edelleen jotain hyvitystä, anteeksipyyntöä tai jotain, mitä selkeästi ei tule. Ja kuitenkin rakastan, olen onnellinen ajoittain ja elän sitä elämää josta olen aina unelmoinut. Pieni taapero on ihana ja ulkoapäin katsoessa elämänon ihanaa. Mutta sitten tulee nämä kaikki muut asiat.
Minut on nyt tuttujen melko helppo tunnistaa tästä tekstistä. Älkää kiltit kääntäkö asiaa minua vastaan tai naurako. Haluaisin oikeasti muuttaa itseäni ja töimintatapaani niin, että mieheni olisi helpompi olla uusperheen isänä ja minun miehenäni. Kiitän kaikista viesteistä ja kommenteista. Pohdin ja koitan löytää taas keskusteluvälit miehen kanssa. Tuntuu vaan ettei mitään asiaa saada koskaan sovittua vaan asiat jäävät roikkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap et kommentoi mitään noihin lastesi hyvinvointi kommentteihin?? Minä minä minä minä.. Kun tilanne on se, että lapsesi 3ivät voi tilanteeseen vaikuttaa, vaan elävät pelossa omassa kodissaan. He ovat täysin avuttomia tuossa tilanteessanne.
Vastaus kysymykseesi on että kyllä, olet todella paska äiti, sillä et täytä tehtäväsi lapsiasi kohtaan ja SUOJELE heitä. Sinä itse olet päättänyt synnyttää ja pitää lapsesi, velvollisuutesi ei lopu siihen.
Olet aivan kuin oma äitini ja siihen akkaan en ole 20 ikävuoden jälkeen pitänyt yhteyttä. Terapiassa kävin 4 vuotta eli kiitos äitikulta. Isäpuoli oli juuri niin ihmishirviö kuin sinunkin miehesi. Toivon todella, että lapsesi katkaisevat välinsä sinuun, kun tulevat aikuisiksi. Sen ansaitse todella. Sittenpähän saat häärätä ihan kaikessa rauhassa ukkosi nyrkin ja hellan välissä.
En kommentoi siksi, että kaikki tuntuu selittelyltä. Aika monissa kommenteissa on jo sanottu sitäkin, että olen ihan itse lepsuillessani syyllinen tilanteeseen. Ja juurikin lasten vuoksi koitan pitää tilanteen rauhallisena ja hyvänä, vaikka se sitten olisi lepsuilua. Minulla ei ole enää oikeaa kuvaa siitä mikä perheemme tilanne on. En aidosti tiedä. Siksi koitan nyt lukea teidän kommentteja ja miettiä oikeita ratkaisuita.
Kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista. Jätä se, oikeasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, ei, ei... mieshän on patologinen valehtelija, kuin oppikirjasta! Paljon pahempaa, kuin osasin arvata! Ei mikään ihme, että sinulla on hiukka vaikea luottaa mieheen, kun vasta-aiheet vain toistuvat. Et ole luottamusaongelmainen. Kun sopimukset eivät hänen puoleltaan pidä, niin eihän se yhteen hiileen puhaltaminen voi mitenkään onnistua.
Etsi ja lue kuvauksia henkisestä väkivallasta, hyväksikäytöstä ja myös narsismista. Ja usko tästedes silmiäsi ja korviasi, älä miehen lupailuja ja maalailua. Kukaan ei ole pakottanut miestä uusperhekuvioon kanssasi, mutta hän on toistuvasti "imuroinut" sinut takaisin suhteeseen, kuten oma kertomasi todistaa.
Niin, ja sinun täytyy päästä puhumaan jonkun kanssa näistä asioista. Mitä pariterapeutti sanoi, kun miehesi kehotti unohtamaan (toistuvat) menneet? Ketä myötäili ja tiesikö tuosta kuviosta?
29
Jatkan vielä: on todella huolestuttavaa, ettei murkkuikäinen poika uskalla tulla huoneestaan syömään, kun isäpuoli on kotona ja toivoo, että mies kuolisi. Tulee mieleen se 70-luvun lasten ketju, jossa yhdellä teinillä oli huoneessaan jääkaappi ja telkkari ja pissasi lasiin, kun ei voinut poistua huoneestaan isäpuolen ollessa kotona. Kun haet apua itsellesi, hae samalla myös lapsillesi.
29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla yhtään omaa rahaa? Voisit tulostaa viimeisen viestisi, varata ajan terapeutilla ja näyttää sen hänelle. On ihan selvää ettei tuollaisen miehen kanssa voi kukaan elää sairastumatta psyykkisesti, mutta ymmärrän ettet uskalla tehdä ratkaisuja vain keskustelupalstan neuvojen perusteella. Sinun on silti pelastettava itsesi ja lapsesi!
Vierailija kirjoitti:
Ei, ei, ei... mieshän on patologinen valehtelija, kuin oppikirjasta! Paljon pahempaa, kuin osasin arvata! Ei mikään ihme, että sinulla on hiukka vaikea luottaa mieheen, kun vasta-aiheet vain toistuvat. Et ole luottamusaongelmainen. Kun sopimukset eivät hänen puoleltaan pidä, niin eihän se yhteen hiileen puhaltaminen voi mitenkään onnistua.
Etsi ja lue kuvauksia henkisestä väkivallasta, hyväksikäytöstä ja myös narsismista. Ja usko tästedes silmiäsi ja korviasi, älä miehen lupailuja ja maalailua. Kukaan ei ole pakottanut miestä uusperhekuvioon kanssasi, mutta hän on toistuvasti "imuroinut" sinut takaisin suhteeseen, kuten oma kertomasi todistaa.
Niin, ja sinun täytyy päästä puhumaan jonkun kanssa näistä asioista. Mitä pariterapeutti sanoi, kun miehesi kehotti unohtamaan (toistuvat) menneet? Ketä myötäili ja tiesikö tuosta kuviosta?
29
Kyllä, pariterapeutti tiesi kaikesta. Kerroimme yhdessä ja erikseen tarinamme. Sitä en tietysti voi tietää, mitä mies on hänelle kertonut. En itse ole nähnyt eroa vaihtoehtona yhteisen lapsemme syntymän jälkeen joten luulen terapeutin koettaneen sitten saada minut keskittymään selviytymiseen. Isoimman työn olen tehnyt tämän miehen eksän kanssa. Nainen ei suostu edes tervehtimään minua ja poistuu paikalta, jos menen käymään mieheni työpaikalla. Lähetin hönelle vuosia sitten sähköpostia jossa pyysin anteeksi omaa käytöstäni pyysin hänt lopettamaan Facebookissa minulle piiiloviestein nälvimiset ja vittuilut. Sanoin, että olemme kummatkin toimineet väärin. Mies asettui eksänsä puolelle ja huusi minulle, että olen falski ja kusipäinen nainen, joka ei voi myöntää olleensa väärässä. Koitin selittää ymmärtäväni asian täysin ja pyytäneeni & antaneeni anteeksi, mutta haluaisin itsekin saada anteeksi ja jatkaa elämää ilman että pitisi vältellä miehen eksää, nykyistä työntekijää. Mutta aina mies on ollut eksänsä puolella. En edes osaa olla mustasukkainen tai mitän enää, tällä naisella on oma elämä uusperheen äitinä ja kiva duuni josta varmasti tykkää. Halusin aidosti haudata sotakirveen, mutta mieheni mielestä tein sen väärällä tavalla. Muutaman kerran hän on käskenyt minun lähettää tälle naiselle kiitosviestin esimerkiksi vauvalle lähettämästä lahjasta tms. Mies on sanellut mitä minun pitäisi kirjoittaa, nainen ei ole yhteenkään viestiini ikinä vastannut. Koko soppa alkoi aikanaan siitä, että kerroin naiselle miehen käyneen luonani. Pyysin, että hän kertoisi minulle, jos aloittavat taas tapailemisen, sillä en halua sotkeentua heidän väleihinsä kolmantena pyöränä. Mies on luultavasti valehdellut tällekin naiselle silmät ja korvat täyteen, mutta työsuhteen vuoksi naisen on ollut pakko kovettaa itsensä jollain tapaa. Se hänelle suotakoon.
En tietysti ole kehdannut terapeutillekaan kaikkea kertoa. Ja uskotte varmaan, etten enää oiken halua ystävillenikään avautua aiheesta. Niin tai näin, koen kyllä omaksi suurimmaksi virheekseni suhteeseen aikanaan palaamisen.
Mutta tähän aiheeseen. Kuten kerroin, viime syksy
Sujui erittäin hyvin ja puoli vuotta sujui ilman konflikteja lasten ja mieheni välillä. Pojan todistuksessa ei koskaan ole ollut valittamista, ysejä ja kymppejä (kuvaamataito ja biologia 7&8). Joulutodistuksessa kuvaamataito oli tipahtanut kutoseen ja biologia seiskaan. Mies suuttui. Kaikki oli kuulemma syytäni enkä ollut kiinnostunut osallistumaan lasten koulunkäyntiin. Alkoi uhkailu, huuto, tietokone vietiin pois. Syyllistäminen siitä, miten mies oli ostanut kalliin pyörän, tietokoneen jne pojalle alkoi. Poika muuten oli itse säästänyt rahaa saadakseen paremman pyörän. Sen jälkeen kaikki on mennyt alaspäin. Koulunuraattorin luona kävin jo kerran juttelemassa pojan muuttuneesta käytöksestä. Alan tajuta, että kotioloilla on aika selkeä yhteys myös koulumenestykseen ja -käytökseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla yhtään omaa rahaa? Voisit tulostaa viimeisen viestisi, varata ajan terapeutilla ja näyttää sen hänelle. On ihan selvää ettei tuollaisen miehen kanssa voi kukaan elää sairastumatta psyykkisesti, mutta ymmärrän ettet uskalla tehdä ratkaisuja vain keskustelupalstan neuvojen perusteella. Sinun on silti pelastettava itsesi ja lapsesi!
Kyllä minulla on terapiaan rahaa ja mies on usein sanonut, että maksaa minun terapian. Itse ei kuulemma enää terapiaan lähde kallista aikaansa tuhlaamaan. En halua enää käydä terapiassa yksin, jotta kestäisin normaalia elämää. En ehkä edelleenkään suostu näkemään, että minä olen terapian tarpeessa. Vaikka toisaalta keskustelusta on aina ollut apua priksi päiväksi. On helpompi olla ja elää arkea, kun voi jollekin vain puhua ja puhua, vaikkakin rahaa vastaan.
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis teillä mies tekee pitkiä päiviä ja elättää sut, yhteisen lapsen ja sun kaks lasta? Teillä käy siivooja joka tekee suurimman osan töistä? Ja sä et ole töissä? Mitä sä sit päivät teet? Sulla on siellä yks taapero vaan, miks niiden 11 ja 13 vuotiaan pitää viedä roskat, tyhjentää tiskikone, imuroida? Tottakai ton ikäisten pitääkin oppia tekemään ja auttaa, mut jos sä et ole töissä, niin mikset sä hoida noita päivällä kun muut on töissä/koulussa? Kuka noi hommat tekee viikonloppuna, kun kirjoitit että sä hoidat ruuat ja tiskit viikolla? Eikö olis parempi nyt vaan sopia, että sä teet suurimman osan hommista, kun siellä käy myös siivooja, ja teinit sit auttelee, jos ei ole kokeita/harkkoja tms. Ja miehen ei tarvis kyllä osallistua ollenkaan kotitöihin, jos tekee pitkää päivää, ja vaimo on kotona taaperon kanssa siivoja apunaan! Anna miehes levätä illalla. Ja teineille kyllä voi muuten opettaa käytöstapoja, ja opettaa huolehtimaan koulustaan ja harkoistaan.
Ehdotin miehelleni muutama kuukausi sitten, että muuttaisimme omiin asuntoihin. Emme eroaisi, mutta asuisimme kahdessa eri osoitteessa. Vanhempien lasten muutettua kotoa (5-7 vuoden kuluessa?), voisimme jälleen muuttaa saman katon alle, ilman uusperheen tuomaa leimaa ja rasitetta. Mutta en tiedä onnistuisiko se. Kasvaisiko henkinen välimatka välillämme kuitenkin niin, että toisella meistä olisi pian uusi kumppani ja toinen jäisi hölmönä katsomaan vierestä, miten näin pääsi käymään. Luultavasti. En tiedä. Mutta järjestely toisi rauhaa ja omaa tilaa, jota minäkin kaipaan.
Miten mies reagoi tähän ehdotukseen?
Ahaa, nyt ymmärrän, miksi eksä on tässä jutussa se onnekas, liittyihän se asiaan muutenkin kuin huumorilla, mies kun roikottaa näitä eksiä rinnakkaissuhteissa. Onnittelut hänelle! Mies on varmasti kertonut eksälle, kuinka tulit ihan puskista sotkemaan katkerana hirviö-exänä heidän välistä suhdettaan, koska hei, ettehän te kaksi hänen logiikkansa mukaan tapailleet, se oli vain jotain säätöä, josta ei tarvitse kertoa. Ja nainen uskoi. Ja tuo selostamasi ohjailukuvio, jossa mies päättää, miten hoidatte välejänne, se on aika sairas.
Pariterapeutit ovat uskoakseni livenä samanlaisia kuin netissä. Jos he näkevät, ettet ole tehnyt päätöstä eroamisesta, he alkavat tehdä oloasi mukavammaksi nykytilanteessa ja keksimään sinulle selviytymiskeinoja. Jos olet päättänyt erota, he alkavat silloinkin tehdä oloasi mukavammaksi sen päätöksen kanssa. Oikeastaan luulen, että likimain kaikki terapeutit toimivat näin. Jos joku sanoo, että pelasta itsesi, hän luultavasti tekee sen ihmisenä ja jotenkin tiskin alta. Toisaalta, miehesikin on voinut olla aika hyvä sepittämään, eivät ammattilaisetkaan ole valehtelulta turvassa.
Lastesi kouluasiat ja tunneasiat varmaan sujuisivat paremmin, jos tämä yksi perheenjäsen ei kiristäisi jatkuvasti perheen ilmapiiriä, kuten tuolla aiemmilla sivuilla tämäntyyppisistä suhteista eronneet ovat kertoneet. Näköjään lasten tilanne voi kohentua erossa, vaikka kotona olisi "vain" henkistä väkivaltaa.
29
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla yhtään omaa rahaa? Voisit tulostaa viimeisen viestisi, varata ajan terapeutilla ja näyttää sen hänelle. On ihan selvää ettei tuollaisen miehen kanssa voi kukaan elää sairastumatta psyykkisesti, mutta ymmärrän ettet uskalla tehdä ratkaisuja vain keskustelupalstan neuvojen perusteella. Sinun on silti pelastettava itsesi ja lapsesi!
Kyllä minulla on terapiaan rahaa ja mies on usein sanonut, että maksaa minun terapian. Itse ei kuulemma enää terapiaan lähde kallista aikaansa tuhlaamaan. En halua enää käydä terapiassa yksin, jotta kestäisin normaalia elämää. En ehkä edelleenkään suostu näkemään, että minä olen terapian tarpeessa. Vaikka toisaalta keskustelusta on aina ollut apua priksi päiväksi. On helpompi olla ja elää arkea, kun voi jollekin vain puhua ja puhua, vaikkakin rahaa vastaan.
En tarkoittanut että olisit terapian tarpeessa, paremminkin päinvastoin. Ajattelin että osaava terapeutti voisi auttaa sinua ymmärtämään että mitä tahansa teetkin ja kuinka paljon muutat itseäsi ja uhraudut, miehen käytös ei tule muuttumaan. Terapeutti olisi tässä tapauksessa tukihenkilösi, jonka avulla saattaisit rohkaistua irrottautumaan sinulle erittäin vahingollisesta suhteesta.
Et ole niin surkea ihminen kuin kuvittelet. Viestiesi perusteella näyttää siltä että olet ollut valmis muuttumaan ja tekemään kompromisseja, mutta siitä huolimatta mies on saanut sinut uskomaan ettet ole minkään arvoinen. Se ei ole totta!
Siis teillä mies tekee pitkiä päiviä ja elättää sut, yhteisen lapsen ja sun kaks lasta? Teillä käy siivooja joka tekee suurimman osan töistä? Ja sä et ole töissä? Mitä sä sit päivät teet? Sulla on siellä yks taapero vaan, miks niiden 11 ja 13 vuotiaan pitää viedä roskat, tyhjentää tiskikone, imuroida? Tottakai ton ikäisten pitääkin oppia tekemään ja auttaa, mut jos sä et ole töissä, niin mikset sä hoida noita päivällä kun muut on töissä/koulussa? Kuka noi hommat tekee viikonloppuna, kun kirjoitit että sä hoidat ruuat ja tiskit viikolla? Eikö olis parempi nyt vaan sopia, että sä teet suurimman osan hommista, kun siellä käy myös siivooja, ja teinit sit auttelee, jos ei ole kokeita/harkkoja tms. Ja miehen ei tarvis kyllä osallistua ollenkaan kotitöihin, jos tekee pitkää päivää, ja vaimo on kotona taaperon kanssa siivoja apunaan! Anna miehes levätä illalla. Ja teineille kyllä voi muuten opettaa käytöstapoja, ja opettaa huolehtimaan koulustaan ja harkoistaan.