Lue keskustelun säännöt.
Olen perinyt isoisältäni kymmeniätuhansia rahaa, mutta äitipä ne on pitänyt itsellään...
25.01.2016 |
Vanhempani erosivat riitaisesti ja lopullisesti välit poikki kertakaikkiaan, kun olin n. vuoden ikäinen. Isä häipyi ns. kuvioista kokonaan. Vanhempani olivat silloin ns. menestyneitä ja isäni aiheutti jonkun skandaalin ja ero tuli ja hän lähti.
Isän puolen suvusta en tietenkään mitään tiedä. Mainittakoon, että äitini on erittäin vahvatahtoinen ihminen,joten minulle ei tullut kyllä lapsena edes mieleenkään alkaa kyselelmään/selvittelemään isäni, eikä hänen sukunsa asioita.
Nyt aikuisena ei enää oikein kiinnostakaan kun ei ole mitään yhtymäkohtaa ollenkaan.
On minulla kuulemma siskopuolia, mutta eipä heistäkään ole mitään kuulunut, kuten ei muuten isästäkään.
Tässä selvisi aikuisella iällä, että isäni puolen isoisä oli jättänyt kuollessaan minulle nimettynä ja erikseen muutaman kymmenen tuhatta euroa rahaa. Näitä rahoja en ole ikinä nähnytkään.
Äidiltäni sitten loihe kysymään, että onko tosiaan ukki kuollessaan jättänyt minulle perinnöksi rahaa?
Mutsin näkemys on se, että hänhän on minut kasvattanut eli rahat on menneet kuitenkin minun kulutukseeni kuten esimerkiksi ruokaan ja vaatteisiin. Ja sitten tuli selväksi, että "siltä suvulta" ovat aiheuttaneet hänelle niin paljon surua ja häpeää että kaikki raha mitä sieltä tulee, voidaan laskea vahingonkorvaukseksi ja oikeudenmukaiseksi hyvitykseksi kaikesta, mitä mutsi on joutunut kokemaan.
Mitä tässä voi tehdä? Pitääkö minun nyt alkaa ihan alusta saakka, eli etsiä jotenkin käsiini kuolleen isoisän perintötiedot ja alkaa sieltä sitten kaiveleen että mitä minulle kuuluisi. Se tarkoittaa sitten sitä, että jo vanhus isäni (jonka tiedän että elää) minun pitäisi myöskin etsiä, ja ehkä jopa sisarpuoleni.
Minä olen tuosta isästäni sitä mieltä, että kun hän kerran oli se joka hävisi täysin meidän elämästä (minun, hänen lapsensa), niin kyllä se olisi hänen asiansa vaikkapa näin vuosikymmenten jälkeen ottaa minuun yhteyttä. Miksi minun pitäisi alkaa kynnyksillä seisoskelemaan että kelpaanko, kun en ole ikinä mitään pahaa hänelle tehnyt?
Olen elänyt aika tasapainoisen lapsuuden, lähinnä mummin ansiosta ja hoidossa, sekä nykyään pidän itseäni ihan tasapainoisena aikuisena. Mutta kyllä tässä jotain nousee pintaan kun alkaa asioita miettimään. En näistä ole oikeestaan kenelekään juuri puhunut.
Ja äitihän on myös jo vanha mutta raudanluja rivjärnan edelleen, että sieltä puolelta on turha odotella mitään pauja tai neuvoja, vaikka kuolinvuoteella yrittäisin jotain kysellä.
Kommentit (107)
Täällä haukutaan Pohjalaisia sellaisiksi ja tällaisiksi ja itse ollaan valmiita haastamaan vanha äiti raastupaan rahan takia. Varmaan onnellinen loppu elämä.
Ootte aika epeliä. @_@
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä haukutaan Pohjalaisia sellaisiksi ja tällaisiksi ja itse ollaan valmiita haastamaan vanha äiti raastupaan rahan takia. Varmaan onnellinen loppu elämä.
Ootte aika epeliä. @_@
Mummelikin voi olla mulkku. Vanhuus ei ole este sille, etteikö voisi olla kiero ja ilkeä. Pohjalaisuuden luonteenpiirteisiin en ota kantaa... Minun pohjois-pohjanmaalaisen sukuni puolella perheen emäntä oli hiljainen ja alistettu, isäntä se rautakoura, jota lapset pelkäsivät ja jonka vaikutuksesta eivät ole päässeet eroon isännän kuoleman jälkeenkään. Eiköhän jokaisesta pitäjästä löydy vastaavia tarinoita hirviövanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Täällä haukutaan Pohjalaisia sellaisiksi ja tällaisiksi ja itse ollaan valmiita haastamaan vanha äiti raastupaan rahan takia. Varmaan onnellinen loppu elämä.
Ootte aika epeliä. @_@
Väärin meni. Katsellaan suvun kanssa sivusta, kun anoppi toimii, miten toimii. Seuraukset ollaan jo kärsitty ja päästy ylikin niistä. Tulevissa perinnönjaoissa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, kun ne menee kuitenkin lain mukaan. Mutta jos anoppi rikkoo lakia, niin sitä ei katsota sormien läpi. Vai pitäisikö? Oletko sitä mieltä, että anopilla saa olla oma laki ja muut ihmiset elävät Suomen lain mukaan? Mä ajattelen että Suomen laki koskee jokaista kansalaista, ikään, sukupuoleen tai ihmissuhteisiin katsomatta.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa vaikkapa pohojanmaalle hieman tutustumaan erilaisiin rautamuoreihin. Nämä muorinkuvatukset ovat ajaneet miehiään matkoihinsa käytöksellään jo vuosikymmeniä ennekuin tälläkin palstalla alettiin puhumaan että naiset on ilkeitä ja vähätteleviä miehilleen.
Samaiset riivinraudat ovat kasvattaneet niiden poispotkittujen miesten lapsia taloissaan justiins niinkuin ovat itse nähneet että on oikein. Ja aikuiseen ikään saakka, helposti liki 50- vuotiaaksi on pidetty kyllä siinä ruodussa, mikä on oikeaksi katsottu.
Myöskin nämä rautarouvat ovat ilmoittaneet paikalliselle vallesmannille, pankinjohtajalle, ulosottomiehelle tai muille viranomaisille, että heidän on syytä huolehtia ihan vaan omista asioistaan eikä kannata sekaantua talonpitäjien asioihin ollenkan. Näin on ollut ja näin on.
Olen kotoisin pohjois-pohjanmaalta, jossa ihmisen sanan painoarvo arvioidaan sen mukaan, miten paljon salaojittelua peltoa ja takamettiä ko. suvulla ja perheellä on. Muiden kommenteilla ei ole ollut juurikaan väliä. Kaikki tietää että esim. poliisiksi lukee itsensä köyhien sukujen jälkeläiset, jotka tarvii lyhyen koulutuksen ja sen jälkeen varman huonopalkkaisen työpaikan. Eli viranomaisten kunnioitus lepää siinä.
Perinnöt on käsitelty kuten ne on oikeaksi katsottu ihan itse. Perintöriitoja on täälläpäin varmasti enemmän kuin muualla suomessa. Siksi että on enemmä perittävää ja siksi että kulttuuri on itsepäistä, riidanhaluista ja omanpäänsä pitävää. Eli uskon kyllä ap:n tarinan ihan täysin. Ja uskon että isoisän perintörahoja ei tule ap helpolla enää näkemään. Kuten äitinsä näkemys on että nehän rahat on oikein käytetty.
Ihan sama meininki se oli Itä-Suomessakin (Karjalassa) ainakin meidän suvulla.
En tiennytkään että poliisit on persaukisia jo perheidensä puolesta. Sehän tiedetään, että niillä ei ole rahaa sitten kun töihin alkavat, mutta tämä taustoitus oli suorastaan viiltävää. Kiitos tästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän hyvin samantyyppisen tapauksen. Äiti kieroili rahat itseleen ostamalla asunnon ja sitten kuitenkin möi asunnon ja rahat taisi mennä kurkusta alas. Asuntoon sai käyttää sillä perusteella, että asunto jää lapsille. Mutta kun ovelasti muuttaa paikkakuntaa, edunvalvonta ei pysynyt perässä.
Minulle on selvinnyt vähän samantapainen asia. Miten tämmöisiä kadonneita rahoja ja edellisen sukupolven tuhlaamia perintörahoja ruvetaan mistään takaisin perimään?
Isäni jättämä perintö on jätetty nimenomaan minulle. Ei äidille, ei velipuolelle, ei isäpuolelle. Vain minulle.
Onko oikea osoite asianajaja, joku maistraatti, verotoimistosta joku perunkirja vai mikä???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani erosivat, en tiedä miksi, kun olin vielä vauva. Isän ja isän suvun kanssa en ole ollut koskaan tekemisissä. Mitään ei ole sieltäpäin kuulunut, vaikka oikea aviolapsi, isojen häiden ja kaikkien seurapiirikommervinkkien jälkeen synnyin.
Taisi tässä tapauksessa käydä niin, että isän suvulle ei äitini oikein kelvannut. Olivat kait sitten eri piireistä. 60-luku oli suomessa vielä isoja luokkaeroja, ja wanhat suvut ja rahat olivat valovuosien päässä jostain talonpoikaisuvuista (vaikka niilläkin kyllä rahaa ja varsinkin maaomaisuutta onkin).
En ole yrittänyt olla yhteyksissä tässä viimeisen n. vajaa 50 vuoden aikana. Minullahan on nimittäin sukunimi sen isän puolelta, joten ei pitäisi olla vaikea löytää/tietää/muistaa, että kenestä on kysymys. Esimerkiksi isovanhemmilleni, isälleni, serkuilleni ja kuulemma sisko- ja velipuolelleni.
Mutta peruskirjoituksen kohdalla viimeistään tavataan.
Olisihan se ollut kiinnostavaa tutustua siihenkin suvun puoleen, kun minussa on selvästi heistä piirteitäkin. Mutta ei jos ei.
Suvussa kävi niin, että äiti osti asunnon lasten rahoilla, aika vastaava tapaus kuin ap, mutta ei ole ap, koska muutama muu asia ei täsmää. Äitinsä sai siihen maistraatista luvan. Kaikki omat rahat sitten pystyikin käyttämään miten halusi ja asunnon myynnin yhteydessä lapset eivät saaneetkaan mitään. En tiedä miten keinotteli tämän homman, mutta ainakin lasten mummo oli hyvin katkera lastenlastensa rahojen käytöstä (oli tyttärensä, ei miniä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiennytkään että poliisit on persaukisia jo perheidensä puolesta. Sehän tiedetään, että niillä ei ole rahaa sitten kun töihin alkavat, mutta tämä taustoitus oli suorastaan viiltävää. Kiitos tästä!
Kyllä minäkin olen tämmöistä tulkintaa asiasta lapsuudessani kuullut. Ylipäätäänkään mitään sinivuokkoja tai verovirkailijoita, puhumattakaan mistään työkkärin virkailjoita ei ole pidetty niinsanotusti minänään. Jonkunverran nimismiestä kuunnellaan, kun se on kuitenkin lukenut yliopistossa oikeustiedettä. Lääkäreitä ennen kuunneltiin, nykyään ei niin paljon eikä ihmekään. Pankinjohtaja on alunperinkin saanut paikkansa jossain ossuuspankissa siksi, että se on agrologi ja kuuluu Kepuun, joten se on lähinnä tuttavankauppaa koko asiointi.
Kansan syvissä riveissä on todellakin hieman eri katsannot kuin pääkaupunkiseudun vihersmoothie ostoksilla jossain kuulee puhuttavan...
AP:n ongelmaan en osaa oikein neuvoa. Sen voin sanoa, että tuommoista on varmasti tapahtunut aika monestikin. Uskon kyllä. T. Pohjoisesta päin...
Vierailija kirjoitti:
Minulle on selvinnyt vähän samantapainen asia. Miten tämmöisiä kadonneita rahoja ja edellisen sukupolven tuhlaamia perintörahoja ruvetaan mistään takaisin perimään?
Isäni jättämä perintö on jätetty nimenomaan minulle. Ei äidille, ei velipuolelle, ei isäpuolelle. Vain minulle.
Onko oikea osoite asianajaja, joku maistraatti, verotoimistosta joku perunkirja vai mikä???
Verotoimistosta pitäisi löytyä perunkirja ja ositus, jos sellainen on tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani erosivat, en tiedä miksi, kun olin vielä vauva. Isän ja isän suvun kanssa en ole ollut koskaan tekemisissä. Mitään ei ole sieltäpäin kuulunut, vaikka oikea aviolapsi, isojen häiden ja kaikkien seurapiirikommervinkkien jälkeen synnyin.
Taisi tässä tapauksessa käydä niin, että isän suvulle ei äitini oikein kelvannut. Olivat kait sitten eri piireistä. 60-luku oli suomessa vielä isoja luokkaeroja, ja wanhat suvut ja rahat olivat valovuosien päässä jostain talonpoikaisuvuista (vaikka niilläkin kyllä rahaa ja varsinkin maaomaisuutta onkin).
En ole yrittänyt olla yhteyksissä tässä viimeisen n. vajaa 50 vuoden aikana. Minullahan on nimittäin sukunimi sen isän puolelta, joten ei pitäisi olla vaikea löytää/tietää/muistaa, että kenestä on kysymys. Esimerkiksi isovanhemmilleni, isälleni, serkuilleni ja kuulemma sisko- ja velipuolelleni.
Mutta peruskirjoituksen kohdalla viimeistään tavataan.
Olisihan se ollut kiinnostavaa tutustua siihenkin suvun puoleen, kun minussa on selvästi heistä piirteitäkin. Mutta ei jos ei.
Ehkä äitisi esti yhteydenpidon?
Miksi et itse ole ottanut yhteyttä?
Äitisi on yksin kasvattanut sinut. Rahat on menneet tarpeeseen! Ei niitä kannata enää karhuta olisi sinulta typerää käytöstä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista. Täytyy muistaa että kavaltajat ja muut ihmisperseet kyllä saavat aikanaan ansionsa mukaisesti. Helvetin lieskoja eivät hekään pakene vaikka kuinka olisivat olevinaan rautaisia.
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani erosivat, en tiedä miksi, kun olin vielä vauva. Isän ja isän suvun kanssa en ole ollut koskaan tekemisissä. Mitään ei ole sieltäpäin kuulunut, vaikka oikea aviolapsi, isojen häiden ja kaikkien seurapiirikommervinkkien jälkeen synnyin.
Taisi tässä tapauksessa käydä niin, että isän suvulle ei äitini oikein kelvannut. Olivat kait sitten eri piireistä. 60-luku oli suomessa vielä isoja luokkaeroja, ja wanhat suvut ja rahat olivat valovuosien päässä jostain talonpoikaisuvuista (vaikka niilläkin kyllä rahaa ja varsinkin maaomaisuutta onkin).
En ole yrittänyt olla yhteyksissä tässä viimeisen n. vajaa 50 vuoden aikana. Minullahan on nimittäin sukunimi sen isän puolelta, joten ei pitäisi olla vaikea löytää/tietää/muistaa, että kenestä on kysymys. Esimerkiksi isovanhemmilleni, isälleni, serkuilleni ja kuulemma sisko- ja velipuolelleni.
Mutta peruskirjoituksen kohdalla viimeistään tavataan.
Olisihan se ollut kiinnostavaa tutustua siihenkin suvun puoleen, kun minussa on selvästi heistä piirteitäkin. Mutta ei jos ei.
Joskus on helpompaa henkisesti tuollaisessa tilanteessa vain olla kokonaan ilman minkäänlaista suhdetta. Se että iseillä on yhteiskunnassa niin huono asema erotilanteissa voi vierottaa lapsesta kokonaan. Sama muilla sukulaisilla isän puolelta. Ei ole helppoa, että koko sinun elämäsi ajan miettii kuinka vähän sinua rakastettua ihmistä pääsee katsomaan ja potee jatkuvaa ikävää. Helpompaa henkisesti vain unohtaa sinun olemassa olosi niin, että oma elämä jatkuu ilman tuskaa. Tämä siis niissä tilanteissa missä avioerolapsien vanhemmat eivät osaa käyttäytyä lapsen edun mukaisesti ja edesauttaa suhdetta kumpaankin vanhempaan tasapuolisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennytkään että poliisit on persaukisia jo perheidensä puolesta. Sehän tiedetään, että niillä ei ole rahaa sitten kun töihin alkavat, mutta tämä taustoitus oli suorastaan viiltävää. Kiitos tästä!
Kyllä minäkin olen tämmöistä tulkintaa asiasta lapsuudessani kuullut. Ylipäätäänkään mitään sinivuokkoja tai verovirkailijoita, puhumattakaan mistään työkkärin virkailjoita ei ole pidetty niinsanotusti minänään. Jonkunverran nimismiestä kuunnellaan, kun se on kuitenkin lukenut yliopistossa oikeustiedettä. Lääkäreitä ennen kuunneltiin, nykyään ei niin paljon eikä ihmekään. Pankinjohtaja on alunperinkin saanut paikkansa jossain ossuuspankissa siksi, että se on agrologi ja kuuluu Kepuun, joten se on lähinnä tuttavankauppaa koko asiointi.
Kansan syvissä riveissä on todellakin hieman eri katsannot kuin pääkaupunkiseudun vihersmoothie ostoksilla jossain kuulee puhuttavan...
AP:n ongelmaan en osaa oikein neuvoa. Sen voin sanoa, että tuommoista on varmasti tapahtunut aika monestikin. Uskon kyllä. T. Pohjoisesta päin...
Mielettömän hieno analyysi. :-)
Minä luulen että minun osuuteni isovanhempieni perinnöstä ei koskaan tullut edes isälleni ja nyt kun hän kuoli, ei ole näkynyt mitään mummolasta päin periytyneen minullekaan. Isän kaksi siskoa junaili vanhan talon yhteiseksi kesämökikseen. Isä ei saanut mitään. Syytä olisi tutkia tätäkin sukuhaaraa kyllä.
Jos äitisi mielestään on voinut käyttää rahasi niin sinäkin voit - jos olet niin aikuinen kuin väität - palauttaa yhteyden isääsi ja sisaruksiisi. Perhe on aina perhe ja veri vettä sakeampaa. Älä ole sokeasti äitisi aivopesemä orja..
Ja upp sitten vaan! Muita joilla suvun sisällä epäselvyyttä perintöjen jaosta? Luulen että löytyy kyllä.
Täsmälleen näin. Anopin harmiksi hän ei omista kaikkea (vaikka niin kuvittelee), joten ei voi perintöjä ympäriinsä jaella.