Te jotka ETTE halua lapsia

Syy: en vain halua. En halua myöskään koiraa, autoa enkä omakotitaloa. Koska en vain halua.

Ja jos joku minulta utelee tai vihjailee, sanon suoraan etten halua. Mitä kiertelemistä siinä on?

En pidä lapsista ja ne todellakin ärsyttävät. En halua heikentää taloudellista tilannettani lasten takia ja luopua vapaudestani ja ihanasta parisuhteestani. Synnytys ja raskaus myös pelottavat ja en tiedä oikeesti miten pystyisin synnyttämään lapsen edes sektiolla sillä kamala ajatus että mahani avattaisiin ollessani hereillä. En tykkää lasten ohjelmista, leluista kamalaine äänineen, leikkiä tai viihdyttää lasta tai herätä yöllä itkuun. Sukulaisten vihjailut ärsyttävät tosi paljon sillä he eivät tiedä miltä minusta tuntuu!

En ole koskaan vaan halunnut lapsia. Tiesin jo ala-asteella olevani erilainen. Toiset tytöt haaveili kirkkohäistä ja lapsista ja minulle se oli jo silloin vieras ajatus.

Viime aikoina kukaan ei ole edes vihjaillut/udellut kun olen ollut sinkkuna monta vuotta. Aiemmin se sukulaisten utelu vaan ärsytti.

En halua asua kenenkään kanssa.

En ole koskaan halunnut lapsia (aktiivisesti muistan päättäneeni asiasta 15-vuotiaana) ja koska olen tämän harvinaisen selväksi tehnyt niin eipä ole kukaan udellut ikinä aiheesta mitään.

Jos aiemmin olisin halunnutkin, niin en enää sen jälkeen, kun luin

http://www.vauva.fi/keskustelu/2480764/tyhjentava_vastaus_siihen_miksi_… -ketjun ja joitakin muita ketjuja täällä. Meni viimeisetkin lapsentekohalut, kun siitä ei näytä seuraavan muuta kuin hankaluuksia.

Vierailija kirjoitti:

En pidä lapsista ja ne todellakin ärsyttävät. En halua heikentää taloudellista tilannettani lasten takia ja luopua vapaudestani ja ihanasta parisuhteestani. Synnytys ja raskaus myös pelottavat ja en tiedä oikeesti miten pystyisin synnyttämään lapsen edes sektiolla sillä kamala ajatus että mahani avattaisiin ollessani hereillä. En tykkää lasten ohjelmista, leluista kamalaine äänineen, leikkiä tai viihdyttää lasta tai herätä yöllä itkuun. Sukulaisten vihjailut ärsyttävät tosi paljon sillä he eivät tiedä miltä minusta tuntuu!

Niin tämä. Lisään listaan vielä senkin että en halua kehoni venyvän tai repeävän kun pitää pullistaa ja pinnistää monta kiloa painava lapsi ulos ala päästä.. Enkä halua edes ajatella miltä mahani näyttäisi leikkauksen jälkeen, ja miten lihaksille käy.

Ärsyttää kun jotkut ihmiset ei vain tajua vaikka niille sanoisi että EN halua lapsia, katsotaan järkyttyneellä ilmeellä ja henkäistään "MIKSI ET?!"

En vain halua, en sitä oikein tarkemmin osaa selittää. Pidän kyllä lapsista ihan hirveästi, olen luokanopettaja eli saan olla päivittäin tekemisissä lasten kanssa.

Minulla on myös hyvin aikaavievä harrastus eli oma hevonen. Jos minulla olisi lapsia ei olisi aikaa/rahaa/energiaa enää tähän hevosharrastukseen.

Ja jollain kunmallisella tavalla ajatus äidin ja vauvan symbioosista ja lasten riippuvaisuudesta etoo minua, se ei vain ole minua varten.

Eikä minua haittaa jos joku kysyy koska teen lapsia tms. jos he vain kieltävän vastauksen jälkeen osaavat siirtyä seuraavaan aiheeseen. Ne ärsyttää, jotka jankkaavat siitä ettei ole oikea nainen ilman lapsia tms.

En halua. Elämäni on hyvää tällaisena ja en kaipaa niitä muutoksia, joita lapsi toisi mukanaan. En mahdollisia positiivisiakaan.

Epämääräisten vihjailujen annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ne eivät minua liikuta. Jos joku kysyy suoraan tai alkaa varsinaisesti painostaa, niin kerron, että en voi saada lapsia. Minut on steriloitu jo kuusi vuotta sitten.

t. nainen 38v

Jos sukulainen kysyy "millonkas teillä alkaa pikkujalat viipottaa"? tms. Paras vastaus on iloisesti, itsevarmana ja hymyillen vastata että " ei meillä ole sellainen aika edessä milloinkaan, jo tavatessa puolison kanssa oli yhteinen ymmärrys tästä ettei kumpikaan halua lapsia, joten me kahdestaan vaan elellään " . Tai ihan lyhyesti ja ytimekkäästi: ei me haluta lapsia. tuntuu vieraalta ajatus lapsista. Ei ole eikä tule.

tms. 

Paras on tuoda oma elämänvalinta positiivisesti esiin, ja etenkin jos on nainen niin kertoa että pariskunta on yhdessä tätä mieltä - monet sukulaiset kun saattavat herkästi ajatella että NAISESSA nimenomaan jo jotain vikaa jos ei halua lapsia. Sitten kun sukulaisen naama vääntyy outoon ilmeeseen, ja alkaa tivaus että no miksi, miksi, niin silloinkin on paras vaan sanoa että ei vaan halua. Ei kannata liikaa selitellä.

Suurin syy, ei vain kiinnosta, ei tunnu että se olisi minun juttu.

Muita syitä.

- Niihin menee aivan liikaa rahaa

- Aiheuttavat liikaa vastuuta, huolta ja stressiä

- Tuntuu että jää oma elämä elämättä enkä voi tehdä niitä asioita tässä elämässä mitä haluan.

En halua lapsia, koska en halua lapsia. Minusta ainoa oikea syy hankkia lapsia on se, että haluaa lapsia...

Ei paljon kiinnosta mitä muut ajattelevat, en omaa valintaani erityisemmin toitota, mutta kysyttäessä vastaan. En kuitenkaan arvostele muiden valintoja ja esim paras ystäväni on kolmen lapsen äiti, ajattelemme silti asioista hyvin samalla tavalla. Olen lasten kanssa tekemisissä jonkun verran ja ystävien lapset on mulle läheisiä. Joidenkin ihmisten alentava suhtautuminen on rasittavaa, ja olen saanut ihan suoranaista vittuilua kuunnella valinnastani, mutta ne ovat vain yksittäisten ihmisten mielipiteitä ja heidän ongelmiaan.

Eipä ketään ole kiinnostanut eikä kukaan ole painostanut ja olemme sentään mieheni kanssa jo kohta nelikymppisiä :D Olemme käytännössä allergisia lapsille joten ei kiitos, ja kellään meidän kaveripiirissäkään ei ole lapsia, eikä minun ja miehen sisaruksillakaan ole lapsia.

En vaan koe minkäänlaista tarvetta/halua/intoa hakkia lapsia. Itseasiassa koko ajatus tuntuu ahdistavalta ja kamalalta. Olen kai sitten niin mukavuudenhaluinen, etten halua elää lapsiperhearkea. Tiedän etten sitä edes jaksaisi. Tarvitsen paljon omaa aikaa, rauhaa, unta ja hiljaisuutta. Mahdollisuutta matkustella tai lähteä vaikka leffaan ja ulos syömään ilman päivien suunnittelua. Avomies riittää :) Taloudellinen tilannekin on ollut jokseenkin epävakaa kauan (pätkätöitä ja tuurauksia pienellä palkalla työttömyyden ohella), joten lapsien hankkiminen ei senkään puolesta olisi millään muotoa järkevää (lapsia ei pitäisi hankkia pelkästään yhteiskunnan elätettäviksi).

Vihjailut menevät nykyään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nuorempana saatoin välillä kyllä ärsyyntyä uteluihin perheenlisäyksestä. Olen jo niin iäkäs ja samalla kannalla koko ikäni, että lähipiiri ei (kai) vauvaa enää odotakaan.

N38

Ihmisten on niin vaikea kuulla, kun joku sanoo ettei halua lapsia. en ymmärrä sitä. Jos on vahva tunne ettei halua, niin ei niitä lapsia vaan sitten halua. Se on ihan sama kuin minä flippaisin joka kerta kun tapaan ihmisen joka ei halua ottaa kissaa. "Miksi et halua? No hyvänen aika pitäähän sitä ihmisellä lemmikki olla! eihän elämä ole mitään ilman lemmikkiä! ai kamala, et kyllä tiedä mitä menetät. Kyllä sinua sitten vanhana harmittaa ettet ottanut kissaa.." eikä se että ei halua lapsia, ole millään tavalla loukkaus ketään perheellistä kohtaan. Minä ainakin uskon että perheelliset ovat todella onnellisia ja onnekkaita, ja kokevat jonkinlaista rakkautta mitä lapseton ei koe - mutta samalla tavalla lapseton kokee jonkinlaista rakkautta erilaisia asioita kohtaan mitä perheellinen ei koe. Rakkaus on niin subjektiivinen kokemus.  Ei rakkautta voi määritellä, ei voi sanoa että jäisi jostain paitsi, sillä jos jotain ei halua, se ei ole paitsi jäämistä. Samalla tavalla voi sanoa, että kun lapseton jää vaille jotain kokemusta, kun ei tunne vanhemmanrakkautta, ihan samalla lailla perheellinen jää varmasti vaille jotain tunteita mitä lapseton voi kokea, kuten riippumatonta vapautta. Mutta itse en tosiaan usko tähän paitsi jäämiseen, minusta jokaisen elämä on täydellinen sellaisena kuin hän elämänsä elää.

Elämä on niin paljon helpompaa ilman lapsia. Jos huvittaa vapaapäivänä maata sohvalla tekemättä mitään niin se on mahdollista. Ei tarvitse huolehtia lasten syömisistä ja vaatetuksista tai kuskata millon mihinkin. Ja sen tiedän, että yh minusta ei ikinä tule ja tämän voin varmistaa ainoastaan sillä etten hanki koskaan lapsia. Koskaan ei tiedä päättääkö äijä lähteä lätkimään kun perhe-elämä alkaa uuvuttaa joten noup, ei lapsia. Saa mennä ja tulla aivan miten huvittaa ilman huolen häivää.

Parisuhteen läheisyys kärsii ellei kuole kokonaan

Lapsi pitäisi aina laittaa ensiksi 

Vapaus vähenee, et tee enää mitään spontaanisti

En halua vastuuta. Maailmassa on ihmisiä tarpeeksi. Sukulaiset on kyselleet, että meinaatko lapsia hankkia, mutta olen sanonut, että enpä taida uskaltaa tällaiseen maailmaan hankkia. Ihan hyvin ovat ymmärtäneet ja ovat itsekin pohtineet maailman tilannetta. Oma henkilökohtainen tilanteeni on vielä sellainen, että tukiverkosto on pieni ja taloudellinen tilanne epävakaa, joten ei kannata.

Minulla on niin suuri yksityisyyden ja yksinolon tarve, että en voisi asua saman katon alla kenenkään kanssa. En siis parisuhteessa enkä lapsen/lasten kanssa. Voin hyvin ja olen onnellinen, kun voin viettää (työ)päivän ihmisten parissa ja sitten mennä kotiin, painaa sen oven kiinni ja jättää muun maailman ulkopuolelle.

Olen tunnistanut tämän tarpeeni ja tiennyt eläväni elämäni yksin alle kouluikäisestä lähtien. Nyt olen 62-vuotias. (Enkä ole friikki enkä mielenterveyspotilas, ihan normaali ihminen ja työssäkäyvä veronmaksaja.)

Ja joku on jo kerennyt alapeukuttamaan jokaisen tekstin :D