Pienet lapset, äiti puoleksi vuodeksi ulkomaille töihin (ilman lapsia)

Jos joku ei pysty olemaan 2-vuotiaasta lapsestaan erossa, se ei suoraan tarkoita sitä, että kaikki tähän pystyvät olisivat sairaita ja kamalia.

Ap, itse lähdin aikoinaan ulkomaille työreissulle, joka kesti melkein vuoden. Lapseni olivat suunilleen saman ikäisiä kuin sinun. Mieheni, eli lastemme isä, jäi kotiin huolehtimaan lapsista ja kodista siksi aikaa. Mieheni myöskin kannusti mua lähtemään, toki tästä pitkään keskusteltiin ja pohdittiin asiaa monelta kantilta.

Halusin kovasti lähteä, se oli kyllä ehdottomasti unelmieni täyttymys. En olisi uskonutkaan, että mulle tarjoutuu sellanen mahdollisuus! Reissuun siis lähdin,yhteyttä pidettiin skypen kautta ja puhelimella.

Kaikki meni hyvin, eikä lapsille jäänyt mitään traumoja. Olivat tietenkin hirmu onnessaan, kun takasin tulin. Vietettiin kyllä kunnolla laatuaikaa koko perheen kesken palattuani :) Lapset oli innoissaan tuliaisista ja kouluissa kertoivat kavereilleen ihan onnessaan, missä äiti oli ollut :D

En koe todellakaan olevani mitenkään huono äiti tämän takia ja ihan yhtä lailla isä on lapsille tärkeä, joten kyllä lapset pärjää isänkin kanssa.

Kun mies hyväksyy lähemis-vaihtoehdon, asiassa ei pitäisi olla ongelmaa. Sinulla on kuitekin kyse unelmaduunista. Itse olen arvostanut tyhmän työn lasteni ohi. Sitä toisinaan kadun.

No huhhuh, en todellakaan lähtisi.

Mies ja lapset mukaan jos lähdettävä on, se on järjestelykysymys.

Maailmalla ehtii reissata myöhemmin, sinun lapsesi ovat pieniä vain yhden kerran tässä elämässä! Toista tilaisuutta lastesi kanssa et saa. Töiden kanssa voit saada.

Minulle tuli paha mieli, jos joku tämä 1-vuotias jää äitiään vaille puoleksi vuodeksi tämmösestä syystä.

Voin sanoa, että maailmalla ei arvosteta niitä isejä ja äitejä, jotka lähtevät ja jättävät perheensä. Tämä koskee sekä työtä tekeviä että esim. rauhanturvaajia. Suoraselkäiset ihmiset kantavat vastuunsa ja ovat siellä missä heitä tarvitaan, ja se paikka pienten lasten perheissä on koti.

Jos lapsilla on kaksi tasavertaista vanhempaa, niin miksi toinen heistä ei voisi lähteä joksikin ajaksi ulkomaille töihin? Lapsia ei kuitenkaan olla jättämässä vieraalle tai edes mummolle, vaan omalle vanhemmalleen. Kyllähän asiantuntijat ovat nykyään sitä mieltä, että isä on ihan yhtä luotettava ja hyvä hoitaja kuin äitikin. Varmasti ikävä on välillä puolin ja toisin, mutta varmasti lapset pärjäävät isänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikista viesteistä, niin kritisoivista kuin kannustavistakin.

Joku tuolla kysyi onko kyseessä kehitysyhteistyö: ei, mutta olosuhteet ovat paikoin melko vastaavat, välillä paremmat ja välillä vielä alkeellisemmat. Työstä tosin saa palkkaa. Ympäristö on sellainen, missä malarialääkitystä tarvitaan koko reissun ajan. Kuulostaa varmaan tyhmältä ja naurettavalta, mutta tällaisesta tilaisuudesta olen haaveillut suunnilleen siitä asti, kun olin 5-vuotias ja sain tällaisesta työstä kuulla. Ikävä vain, että kun tilaisuus melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin tarjoutuu, ajankohta on niin huono lasten kannalta.

Lapset ovat läheisiä isänsä kanssa, tämä on ollut vuoden koti-isänä, tosin ennen nuorimmaisen syntymää. Eli varmasti hän lasten kanssa pärjäisi ja yhtälailla he ovat häneen kiintyneitä kuin minuunkin. Hän kannustaa minua lähtemään ja on sitä mieltä, että katuisin kuitenkin, jollen lähtisi. Epäilemättä hän on oikeassa. Lapsiani tietenkin rakastan, enhän muuten edes tätä "mennäkö vai eikö mennä" -pohdintaa kävisi vaan olisin jo lentokentällä lähdössä.

Onneksi ei ihan tällä sekunnilla tarvitse vielä tehdä päätöstä.

En oikein usko tähän työn laatuun. Palkka ei taida olla kaksinen. Eikä auta tulevassa urassa.

Mieheni on ollut paljon työmatkoilla. Muutaman viikon aina kerrallaan. Ja vasta, kun lapset oli jo isompia

Aika paljon vaatii kotonailevalta kaiken hoitaminen yksin. Sitten muutamassa viikossa tottuu ja miehen palatessa hän tuntuu vieraalta. Monille tulee ero, kun toinen on paljon poissa. Pikkulapsiaikana en olisi yksin jaksanutkaan. Päiväkoti, kotityöt ym. Ihan liikaa.

Olemme olleet myös yhdessä ulkomailla pari vuotta. Se on eri asia.

Yleensä nämä on taloudellisesti kannattavia ja työn kannalta välttämättömiä. Ei mitään omien halujen toteuttamista kuten aloittajalla.

Hänen ajatuksensa ei ole aikuisen ajatuksia

Mun äiti työskenteli ulkomailla mun ja mun sisarusten ollessa pieniä. Välillä meni kuukausi ilman että nähtiin. Silloin 90-luvulla ei ollut skypeä ja itse 1-vuotiaana en paljon osannut puhelimeen puhua. Muistan, kun äiti tuli takaisin, eikä ensin uskallettu mennä tervehtimään. Mä kasvoin loppupeleissä kahden maan välillä. Kyllä, teininä syytin äitiä siitä, että "hylkäsi meidät". Nykyisin mulla on todella hyvä suhde mun äitiin, vaikka hän olikin aikoinaan "itsekäs" ja loi hienon, kansainvälisen uran. Ainakin oli joku, kuka toi meille lapsille leivän pöytään. Toki isä oli myös ihana, kun uhrasi oman uransa ollakseen meidän lasten kanssa enempi.

Vierailija kirjoitti:

Olisin tuona aikana useassa eri maassa, mutta käytännössä koko ajan melkein maapallon toisella puolella. Kotona käyminen onnistuisi todennäköisesti korkeintaan kerran. Skypettäminen kuitenkin onnistuisi, vaikka eihän se tietenkään sama ole.

Tiedän, että olisin varmaan aika surkea äiti ja ainakin pienin unohtaisi minut matkan aikana, mutta...

Puoli vuotta menee äkkiä. Itsekään en muista kuopuksen (5v) vauva-ajasta juuri mitään rikkonaisten öiden takia ja hyvät välit on nyt.

Sierra leonessa taas ihmisiä karanteenissa ebolan takia..

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin! Skypettelette ja facebookkeilette sitten. :) Onnea matkaan!

1 vuotiaan kanssa. Varmaan auttaa ikävään.

Tällaisissa kysymyksissä ei voi yleistää, vaan teidän on pohdittava ratkaisua ihan itse. Paljon riippuu lasten luonteista, puolison jaksamisesta ja työn tarjoamasta mahdollisuudesta. Voin vain kertoa oman tarinani, eikä siitä tule kenenkään vetää yleispäteviä johtopäätöksiä.

Vanhempani olivat yrittäjiä perheyrityksessä ennen kuin jäivät eläkkeelle. Toimeksiantoihin kuului paljon matkustelua. Isä oli pari vuotta viikot poissa ja viikonloput kotona kun olimme sisaruksen kanssa 2 ja 4-vuotiaita. Isän osa töistä loppui kuin seinään kun lama iski. Äiti sai projektin Itä-Venäjästä kun nuorin meistä sisaruksista oli vähän päälle vuoden ikäinen. Silloin ei ollut skypea. Muistan tämän ajan hyvin ja 6-vuotiaana puhuin äidin kanssa puhelimessa ainakin viikottain. En muista, että minulla olisi ollut ikävä. Kuopus ei muista tätä aikaa ollenkaan ja keskimmäinen muistaa hämärästi, että äiti oli jollain työmatkalla. Kukaan meistä ei kärsinyt tästä ja luksuksena oli "koti-isä" (työtön), joka oli aina paikalla.

Äidille projekti oli uran kannalta ratkaiseva ja se 9kk antoi kauaskantoisia etuja koko hänen uralleen, vielä 15 vuotta senkin jälkeen kun nuorin meistä oli muuttanut kotoa. Jos hän olisi jäänyt kotiin, olisimme olleet ylivelkaantunut, työtön, riitelevä lamaperhe. Vanhempien avioliitto ja psyyke ei olisi kestänyt.

Nykyäänhän teidän perheen isällä olisi mahdollisuus jäädä hoitovapaalle ja muuttaa lasten kanssa ulkomaille. Kun kerran töitä on vain puoleksi vuodeksi niin hänelle maksetaan edut täysimääräisinä. Puoli vuotta on lyhyt aika "reppureissailla". Tuonikäisien lapsien kanssa on aikaisemmin myös kierretty koko maapallo ympäri.

Lähtisin, jos saisin perheeni mukaan. Mies hoito/sapatti/vuorotteluvapaalle ja koko perhe mukaan, että voisin asua heidän kanssaan. Jos olosuhteet ovat haastavat, niin perhe lähimpään cityyn, jossa voisin vierailla ainakin kerran viikossa.

Muussa tapauksessa jäisin odottelemaan seuraavia tilaisuuksia.

Tämä oli miten itse tekisin. Ap päättäköön omat ratkaisunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin! Skypettelette ja facebookkeilette sitten. :) Onnea matkaan!

1 vuotiaan kanssa. Varmaan auttaa ikävään.

1v unohtaa nopeasti, eikä juuri kaipaile. Ja vierastaa kun äiti tulee takaisin. En tiedä miltä sellainen äitinä tuntuisi kun oma lapsi vierastaisi.

Huvittavaa, kun ap on monta kertaa todennut ettei perhettä voi ottaa mukaan ja silti kaikki sanovat, että ota perhe mukaan. Jos ap olisi jonkun ehdottama lääkäri ja lähdössä ebola-alueelle töihin, pitäisikö se perhe silloinkin ehdottomasti ottaa mukaan?

Kun aloittaja on lähdössä niin vanhin lapsi on 5,5v eli aika pitkän pätkän hän on ollut lasten elämässä todennäköisesti päivittäin mukana. Täällä puhutaan kuin hän häipyisi synnäriltä ja ilmestyisi 18 vuoden kuluttua takaisin.

Pienet lapset ja äiti lähdössä ulkomaille. Oletko hullu? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin! Skypettelette ja facebookkeilette sitten. :) Onnea matkaan!

1 vuotiaan kanssa. Varmaan auttaa ikävään.

1v unohtaa nopeasti, eikä juuri kaipaile. Ja vierastaa kun äiti tulee takaisin. En tiedä miltä sellainen äitinä tuntuisi kun oma lapsi vierastaisi.

Varmaan unohtaa. Mutta tuossa iässä luodaan perusturvallisuus, joka on ratkaiseva koko elämän mielenterveydelle

Mutta isä riittää täyttämään perusturvallisuuden.

Eivät lapset siihen varmasti kuole. Pienin unohtaa sinut ja isommalla on tosi kova ikävä. Ihan arvovalinta sinulta että haittaako nuo em. seikat vai ei. Eihän tässä mistään muusta ole kiinni, turha sitä täällä on kysellä.