Miksi miehet ovat niin kaksinaismoralistisia?
Mikä miehiä oikein vaivaa?
Tapasin juuri sattumalta todella mukavan ja kaikinpuolin miellyttävän miehen. Sovimme että tapaamme uudelleen mahdollisimman pian. Seksiä emme ole harrastaneet. Viestittelemme paljon ja välillä jutut lipsuvat seksijuttuihin. Mies vähän väliä vihjaa että haluaisi seksiä.
Sitten jossain vaiheessa mies kertoi suoraan haluavansa sänkyyn kanssani. Sanoin, että ei ole oikein minun tyyliäni hypätä sänkyyn sellaisen kanssa, jota ei edes tunne vielä. Mies sanoi, että hän arvostaa kovasti minua, koska kieltäydyin!?? Naiset ovat kuulemma niin helppoja, heti antavat seksiä kun mies vaan kehtaa tehdä aloitteen.
Miksi miehet vonkaavat naisia sänkyyn, jos kuitenkin arvostavat enemmän sitä että nainen ei heti suostu? Miksi ei voisi olla vonkaamatta?
Kommentit (17)
Olisi halunnut pillua, mutta pitää sinusta muutenkin, joten yritti seivata TAI haluaa pillua sen verran kovaa, että kokeilee uudella lämmittelyllä. m25
Jotenkin halusi kääntää positiiviseksi ja sillee ettei vaikuta pettyneeltä suhun
Kai miehilläkin on paskatestejä, vaikka yleensä niitä ajatellaan olevan vain naisilla; testataan kumppaniehdokkaan laadukkuutta eri sanoilla ja eleillä.
Kaksinaismoralismi = kaksoistandardi. Naisille eri säännöt (rajoittavammat) kuin miehelle itselleen. Miksi ihmeessä se ei olisi miesten mielestä hyvä juttu? Hänhän voittaa siinä. Sellainen mies usein parisuhteessakin sallii itselleen asioita, joita ei hyväksy puolisolleen. Hyvä vaan, jos paljastuu ajoissa niin voi kiertää miehen kaukaa.
Suomen kielessä ei ole sellaista sanaa kuin "kaksinaismoralismi". Sehän on itsensä kumoava sana, se sisältää toistensa vastakohdat. Kysy vaikka Kielitoimistosta. Sen sijaan on olemassa sanat "kaksinaismoraali" ja "moralismi". Edes Googlella löydetyt 157 263 hakutulosta sanalle "kaksinaismoralismi" eivät tee siitä kieliopin mukaista sanaa. Jopa 5 000 000 kärpästä voi olla väärässä - paska ei ole hyvää.
Mulkku mikä mulkku. Pysy kaukana tommoisesta.
Toi on just tommonen "mies" joka haukkuu sut seläntakana huoraks jos annat - ja jos et anna.
Eipä suhteella olisi muutenkaan tulevaisuutta, jos siinä olisi "saavia" ja "antavia" osapuolia.
Vierailija kirjoitti:
Kaksinaismoralismi = kaksoistandardi. Naisille eri säännöt (rajoittavammat) kuin miehelle itselleen. Miksi ihmeessä se ei olisi miesten mielestä hyvä juttu? Hänhän voittaa siinä. Sellainen mies usein parisuhteessakin sallii itselleen asioita, joita ei hyväksy puolisolleen. Hyvä vaan, jos paljastuu ajoissa niin voi kiertää miehen kaukaa.
Naiset laativat säännöt.
Esimerkki naisten kaksoisstandardista:
a) Mies pettää, koska mies on sika.
b) Nainen pettää, koska mies on sika.
Niinhän tuossa tilanteessa kuuluu sanoa, jos aikoo saada seksiä tulevaisuudessa.
Miksi kummassa pitää pohtia selvästi täysin arvottoman miehen mielenliikkeitä? On niitä kunnollisiakin, keskity heihin.
Siksi, että jos mies on saanut seksiä, on hän saanut yrityksistään edes jotain. Jos siitä suhteesta ei edes pimsaa saa, on aika mennyt ikään kuin hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kummassa pitää pohtia selvästi täysin arvottoman miehen mielenliikkeitä? On niitä kunnollisiakin, keskity heihin.
Meitä kunnollisia ei enää seksi juuri kiinnosta, sillä keskitymme kunnollisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä miehiä oikein vaivaa?
Tapasin juuri sattumalta todella mukavan ja kaikinpuolin miellyttävän miehen. Sovimme että tapaamme uudelleen mahdollisimman pian. Seksiä emme ole harrastaneet. Viestittelemme paljon ja välillä jutut lipsuvat seksijuttuihin. Mies vähän väliä vihjaa että haluaisi seksiä.
Sitten jossain vaiheessa mies kertoi suoraan haluavansa sänkyyn kanssani. Sanoin, että ei ole oikein minun tyyliäni hypätä sänkyyn sellaisen kanssa, jota ei edes tunne vielä. Mies sanoi, että hän arvostaa kovasti minua, koska kieltäydyin!?? Naiset ovat kuulemma niin helppoja, heti antavat seksiä kun mies vaan kehtaa tehdä aloitteen.
Miksi miehet vonkaavat naisia sänkyyn, jos kuitenkin arvostavat enemmän sitä että nainen ei heti suostu? Miksi ei voisi olla vonkaamatta?
Mikä teissä naisissa on, kun yhden miehen kokemuksen yleistätte kaikkiin miehiin?
Mikä sinua vaivaa? Miksi tapailet huonoja miehiä? Miksi et tapaile minua?
Siksi koska naiset eivät ole?