Lue keskustelun säännöt.
Pienet lapset, äiti puoleksi vuodeksi ulkomaille töihin (ilman lapsia)
16.01.2016 |
Onkohan tämä täysin utopistinen ajatus? Eli minulle tarjoutuisi upea tilaisuus lähteä puoleksi vuodeksi ulkomaille töihin. Nuorin lapsi olisi siinä vaiheessa vähän päälle 1v ja vanhin 5,5v. Mieheni kannustaa minua lähtemään ja mahdollisuus on todennäköisesti ainutlaatuinen... mutta mutta...
Työ on luonteeltaan sellaista, että lasten mukaan ottaminen on aikalailla mahdotonta.
Ajatuksia kenelläkään?
Kommentit (138)
Hatusta heitettynä olet sh tai lääkäri ja työ on Afrikassa useiden valtioiden alueella ilman yhtä kiintää asuinpaikkaa, vaan ryhmä ihmisiä muuttaa tavaroineen paikasta (kenttäsairaalasta) toiseen. Perheen mukaanlähdölle ei niissä olosuhteissa ole mitään edellytyksiä. Jos perhe asuisi yhdessä paikassa, et tapaisi heitä yhtään enempää kuin jos he jäisivät kotiin. Työhön liittyy terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä riskejä, jotka ammattilaiset osaa välttää, mutta perheestä huolehtiminen siellä olisi vain taakka. Olenko jäljillä?
Työ on lapsuudenunelmasi ja se toteutuisi nyt. Puoli viotta on lyhyt aika verrattuna monen vioden komennuksiin, ja komennuksestahan ei ole nyt kyse. Miehesi tukee päätöstä ja on valmis ottamaan vastuun perheestä poissa ollessasi. En osaa sanoa muuta kuin, että katuisit, jos et lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järki käteen nyt taivas varjele. En edes harkitsisi tuollaista reissua. Tuollaiset kokemukset on pitänyt hoitaa ennen lapsia. Nyt sulla on perhe. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Mutta isä riittää täyttämään perusturvallisuuden.
Tässäkin äiti on ollut ensisijainen hoitaja. Kuten monesti on. Nyt ensisijainen hoitaja hylkää. Perusturva järkkyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi. Työelämässä tulee projekteja, ei samoja mutta uusia. Lapsi on vain kerran pieni. Kumpi on tärkeämpää?
Pelkäät että sinusta tulee katkera lapsillesi jos et lähde. Järkkyä puhetta äidiltä. Lapsi ei ole valinnut syntyä tähän maailmaan, sinä olet valinnut tulla äidiksi. Siihen liittyy vastuu.
Tämä. Olen järkyttynyt, että on tuollaisia noin pienten lasten vanhempia, jotka edes suunnittelevat tuollasista. Aikaisintaan siinä vaiheessa, kun lapsi olisi koulussa, asiaa voisi harkita ja silloinkin se olisi hyvin vaikeaa lapselle. Sen ikäinen pystyy kuitenkin jo järjellä ajattelemaan, että vanhempi tulee takaisin ja ne skypettelyt voivat hieman lohduttaa.
Ap:n toinen lapsi vasta 1-vuotias, vielä järkyttävämpää. Nämä useimmat kannustajat heittävät mielestäni ironialla, että mene vain, koska huomaavat että ap ei välitä lapsistaan tai on itse jollain tavalla vaurioitunut tunneelämältään.
Lapset eivät todellakaan ole valinneet tulla tähän maailmaan vaan sinä ap olet heidät tieten tahtoen tänne tuonut! Sinulla ei ole mitään oikeutta olla heille katkera yhtään mistään! Mikset matkustellut tai työskennellyt aikana ennen lapsia? Nyt olet valintasi tehnyt ja nyt on liian myöhäistä valittaa. Huostaanotto tai uusi vaimo miesparallesi olisi varmaan parasta lapsillesi ja miehellesi.
Tällainen teksti on minusta kyllä paljon järkyttävämpää kuin ap:n suunnitelma. Ja itse suhtaudun epäillen psykologian 'totuuksiin', esim. tässä ketjussa toisteltuihin kiintymyssuhdeteorioihin. Psykologian nimissä on esitetty aivan liikaa hämäryyksiä aikojen saatossa. Vaikka puoli vuotta onkin pitkä aika, se ei ole lapselle maailmanloppu, jos isän kanssa on hyvä suhde.
Jaa suhtaudut epäilevästi kiintymyssuhdeteoriaan... sun mielestä evoluutioteoriakin on varmaan vaan joku muotijuttu. Sehän on vaan teoria! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta isä riittää täyttämään perusturvallisuuden.
Tässäkin äiti on ollut ensisijainen hoitaja. Kuten monesti on. Nyt ensisijainen hoitaja hylkää. Perusturva järkkyy
Ei välttämättä, olihan isä ollut koti-isänäkin jonkun aikaa. Ja eikös nykyään olla sitä mieltä, että lapsi pystyy luomaan jo varhain useita kiintymyssuhteita, jos siihen annetaan tilaisuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta isä riittää täyttämään perusturvallisuuden.
Tässäkin äiti on ollut ensisijainen hoitaja. Kuten monesti on. Nyt ensisijainen hoitaja hylkää. Perusturva järkkyy
Ei välttämättä, olihan isä ollut koti-isänäkin jonkun aikaa. Ja eikös nykyään olla sitä mieltä, että lapsi pystyy luomaan jo varhain useita kiintymyssuhteita, jos siihen annetaan tilaisuus?
Koti-isänä ennen nuorimman syntymää
Niin, mutta tarkoitin, että todennäköisesti myös vauva on luonut kiintymyssuhteen isäänsä, jos tämä on ollut hänenkin elämässään paljon mukana. Nykyäänhän ei uskota enää vain yhteen ensisijaiseen suhteeseen vaan niitä voi jo vauvalla olla useita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauhean vanhakantaisia ajatusmaailmoja suurella osalla!
Isät voi lähteä armeijaan/rauhanturvaajaksi/työkomennukselle/merille/jne., mutta annas olla jos ÄITI aikoo samaa!
Tuo yksikin kommentti, jossa todettiin kutakuinkin näin: "Tuollaiset matkat olisi pitänyt hoitaa ennen lapsia. Nyt on perhe!"
Ihan järkyttävä ajattelutapa. Kun on perhe, on koko elämä siinä? Käy sääliksi noin ajattelevia ihmisiä.
Niillä lapsilla on isä! Yhtälailla "hylkäämiskokemus" se olisi pienimmälle jos isä sinne reissuun lähtisi.
AP: Miettikää tarkasti perheen kesken. Keskustelupalstoilta saat niin hullujakin vastauksia, että voit pahoittaa vaan mielesi.
Jos tilanne on sinulle ja miehellesi OK, niin mene.
Tulet kuitenkin takaisin, ja lapset rakastaa sinua edelleen, vaikka tottumisessa saattaakin kestää.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämä täysin utopistinen ajatus? Eli minulle tarjoutuisi upea tilaisuus lähteä puoleksi vuodeksi ulkomaille töihin. Nuorin lapsi olisi siinä vaiheessa vähän päälle 1v ja vanhin 5,5v. Mieheni kannustaa minua lähtemään ja mahdollisuus on todennäköisesti ainutlaatuinen... mutta mutta...
Työ on luonteeltaan sellaista, että lasten mukaan ottaminen on aikalailla mahdotonta.
Ajatuksia kenelläkään?
Lähtekää koko perhe. Isä voi hoitaa lapsia kotona. Tuon ikäisille monen kuukauden ero vanhemmasta on traumaattista, etenkin kun kyseessä on äiti (monissa perheissä äiti on pitänyt vanhempain vapaat). En kyllä suosittelisi ero isästäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että isät ovat vähät välittäneet perheestään, ja että isien toilailuja ja perseilyjä on katsottu läpi sormien, ei tarkoita sitä, että äitien pitäisi vajota samalle tasolle. Aitoa tasa-arvoa olisi se, että molemmat ymmärtävät vastuunsa, ei se, että molemmat laistavat vastuusta. Olisi itsekästä jättää pitkäksi ajaksi pienet lapset omien mielihalujen vuoksi. Se olisi sitä sekä isältä kuin äidiltäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kauhean vanhakantaisia ajatusmaailmoja suurella osalla!
Isät voi lähteä armeijaan/rauhanturvaajaksi/työkomennukselle/merille/jne., mutta annas olla jos ÄITI aikoo samaa!
Tuo yksikin kommentti, jossa todettiin kutakuinkin näin: "Tuollaiset matkat olisi pitänyt hoitaa ennen lapsia. Nyt on perhe!"
Ihan järkyttävä ajattelutapa. Kun on perhe, on koko elämä siinä? Käy sääliksi noin ajattelevia ihmisiä.Niillä lapsilla on isä! Yhtälailla "hylkäämiskokemus" se olisi pienimmälle jos isä sinne reissuun lähtisi.
AP: Miettikää tarkasti perheen kesken. Keskustelupalstoilta saat niin hullujakin vastauksia, että voit pahoittaa vaan mielesi.
Jos tilanne on sinulle ja miehellesi OK, niin mene.
Tulet kuitenkin takaisin, ja lapset rakastaa sinua edelleen, vaikka tottumisessa saattaakin kestää.Tsemppiä!
Tottakai lapsilla on isä ja kyllä lapset kärsivät isänkin lähdöstä. Meillä on tuttavapiirissä kaksi tapausta ollut. Jos lapsia hankkii, niin niiiden tarpeet on otettava huomioon. Ap:llä toinen vielä aivan pieni! Tämän kommentoijan kannattaisi lukea kiintymyssuhteen muodostumisesta. Hylkäämiskokemus se olisi molemmille lapsille ei vain 1-v:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hatusta heitettynä olet sh tai lääkäri ja työ on Afrikassa useiden valtioiden alueella ilman yhtä kiintää asuinpaikkaa, vaan ryhmä ihmisiä muuttaa tavaroineen paikasta (kenttäsairaalasta) toiseen. Perheen mukaanlähdölle ei niissä olosuhteissa ole mitään edellytyksiä. Jos perhe asuisi yhdessä paikassa, et tapaisi heitä yhtään enempää kuin jos he jäisivät kotiin. Työhön liittyy terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä riskejä, jotka ammattilaiset osaa välttää, mutta perheestä huolehtiminen siellä olisi vain taakka. Olenko jäljillä?
Työ on lapsuudenunelmasi ja se toteutuisi nyt. Puoli viotta on lyhyt aika verrattuna monen vioden komennuksiin, ja komennuksestahan ei ole nyt kyse. Miehesi tukee päätöstä ja on valmis ottamaan vastuun perheestä poissa ollessasi. En osaa sanoa muuta kuin, että katuisit, jos et lähde.
Jos tämä on AP:n tilanne niin hän voi aivan hyvin odottaa muutaman vuoden. Lääkärinä pääsee toteuttamaan tälläistä "unelmaa" myöhemminkin, nämä työt eivät lopu koskaan.
-lääkäri
Vierailija kirjoitti:
Kauhean vanhakantaisia ajatusmaailmoja suurella osalla!
Isät voi lähteä armeijaan/rauhanturvaajaksi/työkomennukselle/merille/jne., mutta annas olla jos ÄITI aikoo samaa!
Tuo yksikin kommentti, jossa todettiin kutakuinkin näin: "Tuollaiset matkat olisi pitänyt hoitaa ennen lapsia. Nyt on perhe!"
Ihan järkyttävä ajattelutapa. Kun on perhe, on koko elämä siinä? Käy sääliksi noin ajattelevia ihmisiä.Niillä lapsilla on isä! Yhtälailla "hylkäämiskokemus" se olisi pienimmälle jos isä sinne reissuun lähtisi.
AP: Miettikää tarkasti perheen kesken. Keskustelupalstoilta saat niin hullujakin vastauksia, että voit pahoittaa vaan mielesi.
Jos tilanne on sinulle ja miehellesi OK, niin mene.
Tulet kuitenkin takaisin, ja lapset rakastaa sinua edelleen, vaikka tottumisessa saattaakin kestää.Tsemppiä!
Ei vastuullinen isäkään lähde. Se on ihan selvä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän kenttäsairaala ole mikään "projekti, jolla on rahoitusta vain tietyn ajan"? Tosin ei ole ideoita mikä voisi olla
Kiitos kaikille kommentoijille!
Eilen ja tämän päivän aikana kotona käytyjen keskustelujen perusteella vaikuttaa siltä, että todennäköisesti vastaan myöntävästi työtarjoukseen ja lähden. Hyvin todennäköisesti katuisin enemmän sitä, etten lähtenyt, kuin sitä, että lähdin. Hätätapauksessa voisin palata jo aikasemmin Suomeen, vaikkei se tietenkään toivottavaa olisi.
Joku tuolla aikaisemmin kyseli, johtuuko mieheni kanta siitä, että hänellä olisi uusi vaimo jo odottamassa; en usko, tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun asumme eri maassa eikä pisinkään aika. Ja hän tietää, että soisin hänelle saman kuin hän nyt minulle, jos hän sitä haluaisi.
Työ ei ole lääkärin eikä hoitajan eikä muutenkaan liity terveydenhuoltoon, kun sitä tuossa ylempänä arvuuteltiin. Enempää en oikein viitsisi paljastaa, etteivät kaikki sukulaiset bongaa minua täältä (vaikka varmaan sen pystyy tekemään jo näillä tiedoilla). Varmasti työ auttaisi tulevalla uralla.
Lapsia tulee tietysti ikävä ja heillä minua, mutta he varmasti pärjäävät hyvin isänsä kanssa. Jossain kohtaa matkaa voisin todennäköisesti käydä kotona tai, mistä mieheni on innostuneempi, perheeni voisi tulla lyhelle visiitille minua katsomaan. Niille, jotka sanoivat lasten olevan pieniä vain kerran: kotiin palattuani nuorin lapsi on vähän päälle puolitoistavuotias ja ehtisin vielä hyvin jäädä vaikkapa vuodeksi hänen kanssaan kotiin.
Olen lastentarhanopettaja ja minulla on 3-5-vuotiaiden ryhmässäni 3-vuotias lapsi, jonka isä on ollut puoli vuotta työkomennuksella toisessa EU-maassa. Perheessä on myös 6- ja 8-vuotiaat lapset. Isä on käynyt kotona 3 päivän viikonloppulomilla noin joka toinen viikko. Syyslomalla äiti matkusti kaikkien lasten kanssa isän luokse viikoksi. Jouluna isä oli Suomessa 2 viikkoa. Arkea Suomessa on pyörittänyt äiti ja mummi, joka on auttanut mm. päiväkotiin tuomisissa ja hakemisissa. 3-vuotias on puhunut isästään viikoittain. Hän on myös takertunut äitiinsä tavalla, joka ei ole 3-vuotiaalle aivan tyypillinen. Äiti ja mummi pitävät lapsista kyllä parasta mahdollista huolta, mutta eivät tietenkään korvaa isää.
Ap:n tilanne on vielä paljon hurjempi, kun lapsi on vasta vuoden ikäinen ja komennus olisi toiselle puolelle maailmaa niin, ettei kotona käytäisi kuin ehkä kerran. Jokainen 3-5-vuotiaskin, jonka äiti/isä on esim. viikon työmatkalla, puhuu päiväkodissa aiheesta: "Äiti on vielä kaksi yötä poissa", "Isä tulee perjantaina hakemaan". Lapset ovat vanhemman poissaollessa myös itkuisempia, koska totta kai heillä on ikävä. Minusta on julma ajatus, että 1-vuotias jätettäisiin isän kanssa äidin pitkän komennuksen ajaksi, koska senikäinen ehtii unohtaa äidin ja vanhemmatkin lapset ehtivät vieraantua. Siitä jää pysyvä jälki lapsiin, jota ei ikinä voi korvata. Omien vanhempien läsnäoloa ei korvaa edes mummi tai muu hoitaja. Äitejä ja isiä on vain yksi kullekin pienelle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille!
Eilen ja tämän päivän aikana kotona käytyjen keskustelujen perusteella vaikuttaa siltä, että todennäköisesti vastaan myöntävästi työtarjoukseen ja lähden. Hyvin todennäköisesti katuisin enemmän sitä, etten lähtenyt, kuin sitä, että lähdin. Hätätapauksessa voisin palata jo aikasemmin Suomeen, vaikkei se tietenkään toivottavaa olisi.
Joku tuolla aikaisemmin kyseli, johtuuko mieheni kanta siitä, että hänellä olisi uusi vaimo jo odottamassa; en usko, tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun asumme eri maassa eikä pisinkään aika. Ja hän tietää, että soisin hänelle saman kuin hän nyt minulle, jos hän sitä haluaisi.
Työ ei ole lääkärin eikä hoitajan eikä muutenkaan liity terveydenhuoltoon, kun sitä tuossa ylempänä arvuuteltiin. Enempää en oikein viitsisi paljastaa, etteivät kaikki sukulaiset bongaa minua täältä (vaikka varmaan sen pystyy tekemään jo näillä tiedoilla). Varmasti työ auttaisi tulevalla uralla.
Lapsia tulee tietysti ikävä ja heillä minua, mutta he varmasti pärjäävät hyvin isänsä kanssa. Jossain kohtaa matkaa voisin todennäköisesti käydä kotona tai, mistä mieheni on innostuneempi, perheeni voisi tulla lyhelle visiitille minua katsomaan. Niille, jotka sanoivat lasten olevan pieniä vain kerran: kotiin palattuani nuorin lapsi on vähän päälle puolitoistavuotias ja ehtisin vielä hyvin jäädä vaikkapa vuodeksi hänen kanssaan kotiin.
Hieno ja täysin oikea päätös Ap! Kyllä äiditkin voivat luoda uraa siinä missä isätkin, eivätkä lapset siitä rikki mene. Päinvastoin, näytät upeaa esimerkkiä meille muille ja lapsillesi rikkomalla kaavoihin kangistuneita sukupuolirooleja ja stereotypioita. Isä hoitaa hommansa varmasti myös hyvin.
Onnea matkaan!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille!
Lapsia tulee tietysti ikävä ja heillä minua, mutta he varmasti pärjäävät hyvin isänsä kanssa. Jossain kohtaa matkaa voisin todennäköisesti käydä kotona tai, mistä mieheni on innostuneempi, perheeni voisi tulla lyhelle visiitille minua katsomaan. Niille, jotka sanoivat lasten olevan pieniä vain kerran: kotiin palattuani nuorin lapsi on vähän päälle puolitoistavuotias ja ehtisin vielä hyvin jäädä vaikkapa vuodeksi hänen kanssaan kotiin.
Tämä on tietysti oma ja miehesi päätös, johon muut eivät voi vaikuttaa, mutta silti minusta tuo on julmaa lapsia kohtaan. Arki varmasti sujuu ja siitä selvitään tuo aika, mutta se on lapsille henkisesti valtavan raastavaa ja turvatontakin, varsinkin pienimmälle. Isä ei vain pysty korvaamaan äitiä tai päinvastoin, vaikka tekisikin parhaansa. Toivon teille joka tapauksessa kaikkea hyvää, vaikka pelkkä ajatuskin tuntuu todella pahalta ja epäoikeudenmukaiselta pitkällä tähtäimellä koko perheenne kannalta. Toivottavasti olen väärässä.
Mites isät ketkä lähtevät armeijaan vuodeksi tai rauhanturvaajiksi ja monet vanhemmat matkustelevat keskenään tai tekevät itsekseen työmatkoja useitakin kertoja vuodessa. Mikä ero jos on kerralla pois puolivuotta kun jos matkustaa viikon vaikka kerran kahdessa kuukaudessa siitä yhteensä tulee lapsen elinikänä yli 6kk poissa olo. Itse en haluaisi olla miehestäni erossa noin kauaa joten yrittäisin kyllä kaikin tavoin saada hänet mukaan ja silloin lapsetkin voisivat tulla.