Lue keskustelun säännöt.
Pienet lapset, äiti puoleksi vuodeksi ulkomaille töihin (ilman lapsia)
16.01.2016 |
Onkohan tämä täysin utopistinen ajatus? Eli minulle tarjoutuisi upea tilaisuus lähteä puoleksi vuodeksi ulkomaille töihin. Nuorin lapsi olisi siinä vaiheessa vähän päälle 1v ja vanhin 5,5v. Mieheni kannustaa minua lähtemään ja mahdollisuus on todennäköisesti ainutlaatuinen... mutta mutta...
Työ on luonteeltaan sellaista, että lasten mukaan ottaminen on aikalailla mahdotonta.
Ajatuksia kenelläkään?
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin! Skypettelette ja facebookkeilette sitten. :) Onnea matkaan!
1-v on yleensä melko hiljanen fb.Ssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Lapsi on vain kerran pieni". Onhan se lapsi vielä 1,5-vuotiaanakin pieni, jolloin ap tulisi takaisin.
Vierailija kirjoitti:
No ei lähtia meillä lasten isäkään. En ymmärtäisi sitäkää!
Mutta toisille ne lapset ovat maailmassa kaikkein tärkeintä ja toisille taas ei.
Olipa törkeä tuo viimeinen lauseesi. Anna kun arvaan: sinä olet työssä, jossa ei ikinä tarjottaisi mitään tällaista. Sinulla ei ole edes lyhyitä työmatkoja. Tai liekö työpaikkaa ollenkaan? Kokemukseni mukaan "uraäitejä" arvostelevat hellan äärestä lähinnä ne kotiin jumineet mammat, joilla ei koulutus tai osaaminen ikinä riittäisi työhön johon edes kannattaisi palata.
Tää kuulostaa joltain kehitysyhteisty tms projektilta, josta ei makseta mitään. Joka ei auta tulevassa työelämässä. Johon pääsee kyllä myöhemminkin
Minulla on koulutus ja ura enkä silti lähtisi. Juuri koulutetut ymmärtävät yleensä perusasioita esimerkiksi kiintymyssuhteesta ja sen häiriintymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin tuona aikana useassa eri maassa, mutta käytännössä koko ajan melkein maapallon toisella puolella. Kotona käyminen onnistuisi todennäköisesti korkeintaan kerran.
Jos olet sellaisen työpaikan itsellesi valinnut, että voit tuon tyyppisen tarjouksen saada (ei nimittäin todellakaan koske joka alaa tai työtehtävää), niin olet varmasti alusta asti lähtenyt oletuksesta, että jätät lapsesi jossain vaiheessa.
Pahempi tuo ero voisi olla sille 5v:lle kuin 1 v:lle. Takaisintulo voi puolestaan olla aikamoinen järkytys 1v:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että tekee lapsia ja naisesta tulee lasten myötä äiti, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että oma elämä pitäisi lopettaa..... Itselläni 2 lasta ja vaikka kuinka lapsiani rakastankin, niin haluan siltikin edetä urallani, käydä joskus kavereiden kanssa shoppailemassa/baarissa ja muutenkin viettää laatuaikaa yksin, ystävien tai oman mieheni kanssa.
Kaikki tämä on aivan normaalia, eikä pelkästään miesten yksinoikeus.
Ap, anna palaa vain, älä missään nimessä jätä noin mahtavaa tilaisuutta käyttämättä :)
no eimole kyllä ihan sama asia viettää laatuaikaa miehen kanssa tai käydä shoppailemassa kuin lähteä puoleksi vuodeksi ulkomaille.
olen itse tehnyt työmatkoja ulkomaille siitä asti kuin esikonen oli vähän yli puolivuotias. pisin keikka on ollut pari viikkoa, ja pitempään en olisi ollut poissa. mies on myös usein työmatkoilla jolloin minä olen sitten kotona. ap:lle sanoisin, että kyllä niitä tilaisuuksia tulee. lähde, jos mies voi ottaa esim perhevapaita. muuten jätä lähtemättä.
Jos tuntuu siltä, että olisit myöhemmin katkera siitä, ettet päässyt lähtemään, niin sinuna lähtisin. Mutta vain jos mies on 100% mukana kuviossa eli lähtösi on yhteinen päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka kysyy, mitä mieltä lapset ovat? Eikö ap mieti lasten tunteita? Omia vain?
Onhan äideilläkin oikeus toteuttaa omia unelmiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini oli 4kk ulkomailla kun olin 2-3 vuotias, ja minä ja isä jäätiin kotiin. Emme tavanneet kertaakaan sinä aikana, ja tuolloin skypejä yms. ei vielä ollut. Hyvin pärjättiin, minulla on muutama yksittäinen muisto tuolta ajalta kun kerroin bussissa ylpeänä jollekin kanssamatkustajalle kuinka "äiti on töissä Afrikassa ja minä jäin pitämään isälle seuraa", kuinka jännää oli saada postikortteja ja valokuvia ja kuinka piirsin pieneen vihkoon kuvia äidille näytettäksi kun hän palaa. Paljoa en siis tosiaan muista esimerkiksi arjesta silloin, mutta mitään traumoja ei ole jäänyt, eikä äiti koskaan tuntunut vieraalta. Varmaan olen jossain vaiheessa itkenyt ikäväänikin enkä vain muista nyt enää, mutta kokonaisuutena nuo kuukaudet eivät ole mitenkään traumaattinen tai ikävä muisto. Varmasti lapsen kokemus asiasta riippuu monesta tekijästä, esim. kuinka hyvä suhde on molempiin vanhempiin ja miten toisen vanhemman lähdön selittää lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on koulutus ja ura enkä silti lähtisi. Juuri koulutetut ymmärtävät yleensä perusasioita esimerkiksi kiintymyssuhteesta ja sen häiriintymisestä.
Sama täällä. En voisi tehdä täydellistä hylkäämistä lapselle.
Se jättää jäljet.
Olin itse jo maailmaa nähnyt yli 30, kun sain lapset
siksi ei ole vaikeaa elää heidän kanssaan tätä pientä osaa elämästäni. Kohta he on jo muualla. Hyvin olen voinut elää, opiskella, hurvitella ym heidän sikanaankin. Mutta en lähtisi. Miehenikään ei. Yhdessä olemme asuneet ulkomailla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muualla maailmassa äiti saattaa olla vuosiakin tienaamassa ulkomailla ja pienet lapset sukulaisilla hoidossa. Jos tilaisuus ei toistu niin kannattaa se napata.
Ikävä kyllä todennäköisesti vaikuttaa äitilapsi suhteeseen ja lapset vieraantuvat sinusta, vaikka kotona kaikki ok.
Meillä mies reissutöissä, lyhytaik. myös ulkomailla, lapset 2 ja 4v. oli kotona parin viinon välein, kunnes lapsi kerran kysyi isältään: milloin sä isä taas tulet kylään meille...jonka jäljeen mies sanoutui irti työtehtävistään.
Minulla toinen vanhemmista oli kaksi vuotta töissä ulkomailla. Olin noin 5v. Muistan miten kehuskelin asiasta eskarissa. Kotona luettiin sen maan kulttuureista kertovia kirjoja, saatiin kirjeitä eksoottisin postimerkein (meille lapsille kullekin oma pieni kirje), saatiin ja katsottiin valokuvia. Yhden loman aikana käytiin vierailulla, muistan sen reissun vieläkin aika hyvin- mahtava kokemus!!!!
Tuo reissu toi koko perheen elämään uuden inspiraation ja kokemuksen. Meillä on vieläkin esimerkiksi paljon sisustusjuttuja siltä reissulta. :) Koulussa minulla oli paljon luokkalaisia enemmän perspektiiviä maailmaan, siihen aikaan "ulkomaat" olivat vain sellainen lehdistä luettava ja lomilla koettava juttu.
AP, ulkomaankomennus voi tuoda pikkulapsiperheeseenkin paljon uutta intoa ja inspiraatiota. Ihanaa, jos perhe pääsee välissä vaikka kuukaudeksi "kylään", mutta muutenkin varmasti pärjäätte.
Kotiin jäävän vanhemman suhde lapsiin myös varmasti syvenee kun hän on vastuussa joka ainoasta aamupalasta ja korvatulehduksesta puolen vuoden ajan- ja saa myös olla se ensimmäinen todistamassa niitä pieniä, ihania merkkipaaluja lasten elämässä.
Kannustaisin siis lähtemään, mutta myös pitämään takaportin auki jos asia ei toimikaan.
Eikö tämä sama juttu ollut vuosi sitten täällä?
Mun oma isäni oli vuoden ulkomailla kun olin koululainen. Itse en moiseen ryhtyisi, kyllä se vieraannutti isästä. Pikkulapsi ei edes ymmärrä mitään selityksiä ja hänelle pitkä poissaolo on ikuisuus, vaikka aikuisesta tuntuisi lyhyeltä ajalta.
On ollut sama juttu täällä. Siinä provon tekijä väitti, että lapset eivät voi tulla mukaan koska maa on liian vaarallinen. Ja taas ainutlaatuinen mahdollisuus.
Paitsi 1-vuotiaalle.
Minulle 18 v on lyhyt aika. Sen verran lapseni asuvat kanssani.