Lue keskustelun säännöt.
Heh, hauska ilmiö liittyen tuohon miesten vähättälyasiaan
15.01.2016 |
Nyt on kaikki mediat pullollaan sitä kuinka miehet kokevat tulleensa vähätellyiksi naisten toimesta. Kommenttiosiot eri medioissa ovat täynnä viestejä, joissa miehet kertovat kokemuksiaan, jotka tukevat asiantuntijoiden mielipidettä, että miehiä todella vähätellään ja sysätään sivuun parisuhteissa. Ymmärrettävää, että miehet avautuvat, eihän vähättely ole mukavaa.
Ironista tässä jutussa on lähinnä naisten vastareaktiot. Miehet valittvat siitä, että tulevat vähätellyiksi ja naisten reaktiot ovat kaikkien hämmästykseksi... VÄHÄTTELEVIÄ! :D
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Kyllä mä tunnen sellaisia pareja, joissa nainen osaa mielestään kaiken ja mies ei mitään. Tyttöjenilloissa sitten kuunnellaan, miten Matti ei osaa sitä eikä sitä ja Petri on huono siinä ja siinä. Olen joskus kotona sanonutkin miehelleni, että älä kiltti ikinä puhu minusta muille noin vaan kerro päin naamaani. Mutta eiväthän miehet naisistaan siten puhu ikinä.
Nämä naiset, ystäväni, suorana haukkuvat ukkojaan meille muille. Se on minusta niin uskomatonta: eikö heillä ole mitään kunnioitusta miestään kohtaan? Tuliko otettua väärä mies, jo alkusta alkaen väärä? Olik ehkä kiire perustaa perhe ja ottaa ihan joku vaan, etteivät munasolut ehdy?
Niin moni tyytyy ja on sitten tyytymätön tekojen ja puheidenkin lävitse. Surullista.
Ja itse saa olla iloinen ja ylpeä taitavasta, osaavasta miehestään.
Luuletko ihan tosissasi, että miehet puhuu naisista kavereille vaan asiallisen arvostavat. ..??? Älä jumalista ole noin lapsellinen.
Minua huvittaa koko miesten vähättelykeskustelu. Ensinnäkin se, että naiset luulevat tietävänsä, että miehet ei tee tasan samaa äijäporukoissa eli puhu vähättelevästi muijistaan.
Toiseksi se, että miesten sovinismista tai arjen toimimattomuudesta puhuminen on muka vähättelyä. Ei se ole, vaan karu fakta monessa parisuhteessa. Miksi hitossa siitä ei saisi edes toiselle naiselle puhua, jos se helpottaa ja auttaa kestämään tilanteen, jossa mies on omaksunut itselleen passattavan roolin?Väestöliiton "asiantuntija" taitaa olla kuten tyypillinen av-mamma eli jos hänen oma parisuhteensa sattuu olemaan tasa-arvoinen, kenenkään muunkaan suhde ei "oikeasti" voi olla epätasa-arvoinen, eli jos joku sellaista väittää, se on liioittelua ja vähättelyä....
Joo, oikeasti mieheni ystäväporukoissa jutellaan työstä, harrastuksista, lapsista ja perheestä, työstä, lomamatkoista. Seksistäkin, mutta kukaan ei hauku vaimojaan - korkeintaan pohtii, mitä pitäisi tehdä jos tilanne on A tai B.
Mutta miksi sinulla on noin kitkerä asenne? Totta kai saat avautua naisystävällesi, jos kotona ei suju, mutta miksi sinulla on sellainen mies?
Tai siis kysymykseni onkin: onko teistä niin monella oikeasti niin huono mies ja kaamea parisuhde, että siinä riittää haukuttavaa, valitettavaa ja marttyyriksi heittäytymisen mahdollisuuksia?
Sanoin jossain, että oma mieheni olisi ankea? En sanonut. Mutta sellaisiakin miehiä on.
Ja mistä sait päähäsi, että jos joku valittaa arkeaan, hän "heittäytyy marttyyriksi"? Mistä sinä tiedät, ettei hän ole vain realisti.
ja sitten hitto vie tuo iänikuinen asenne: jos mies on laiska, se on VAIMON vika!
Just joo.
Mä väitän, että miesten vähättelyä paljon vakavampi ja laajempi ilmiö on naisten sovinistinen syyllistäminen ja mitätöinti. Jota sinäkin tuossa harrastat.
8Hei, ei tämä ole minulle ollenkaan niin tärkeä asia, että kiihtyisin laillasi tai syyllistäisin ketään.
Puhuin vain huomioistani omasta tuttavapiiristäni, jossa tunnen sekä miehet että naiset. Miehet ovat ihan tavallisia, paljon yrittäviä. Naiset eli ihan omat ystäväni sitten pikkuhumalassa haukkuvat miehensä pystyyn, eivät anna tilaa eivätkä vastuuta. Näitä naisia on muutamissa eri porukoissa aina pari, kolme.
En vaan voi ymmärtää, miten rakastamalleen ihmiselle voi tehdä niin. Ei kai kukaan lapsiaankaan muille hauku? Että kun Nella on vaan niin tyhmä?
Tapa puhua elämänkumppanista alistavasti on minusta niin rumaa, ja olen siis huomannut, että naiset tekevät sitä miehiä enemmän.
En ole sanonut, että jos mies on laiska, se on vaimon vika :D Mutta onko se vika tosiaan aina miehessä? En tästä oikein voi muuta päätellä kuin se, että muilla on paljon nk. huonoja ja nk. laiskoja miehiä. Ette kai ne heitä muuten niin vihaisi?
Vai onkohan niin, että puhumme ihan eri ikäisistä ja erilaisista ihmisryhmistä ja samalla ihan eri tapauksista. Nämä, joista minä puhun, ovat ihan aikuisia ja kypsiä ihmisiä.
Höpö höpö.
Sanot tuossa ainakin kahteen otteeseen, että se on vaimon vika, kun mies on laiska.
Että mitäs otit sellaisen laiskan paskan, ei saa valittaa, kun olet itse valinnut.Tiedoksesi: miehetkin muuttuvat. Harva on sovinistinen ja laiska siinä ensiromantiikan aallossa, kun uuteen kumppaniin tehdään vaikutusta. Kotitöistäkin aika harvoin tulee mitään riitaa, kun niitä ei vielä juurikaan OLE, eli kun lapsia ei ole.
Minä olen viisikymppinen akateeminen asiantuntija, ystäväpiirini samanlaista sakkia. Yhtäkään julkisesti miestään mollaavaa en tunne, sen sijaan tunnen perheitä, joissa vastuu ja työt ovat täysin epäsuhtaisesti kasaantuneet vaimon niskoille. Jos ei aivan sataprosenttisesti, niin 70-80 -prosenttisesti.
Ja minusta SIITÄ saa ja pitääkin purnata. Ensin tietysti sille miehelle, vakavan keskustelun muodossa. Onko reilua, että työssäkäyvistä aikuisista ihmisistä toinen tekee ja toinen makaa, vaikka yhteisistä hommista on kyse?
Minusta koko tuo vähättelykeskustelu on yhtäkkiä pullauttanut esille hirveän sovinistisen pohjavireen. Kuvitellaan, että miehiltä ei saa eikä voi odottaa mitään! Kaikki on vaimon vika, jos ei muiten niin siksi, että "itsepä tommosen laiskurin valitsit".
Monissa perheissä homma on kumminkin luisunut epätasa-arvoiseksi ajan kanssa. Kun vaimo on lapsen/lasten kanssa äitiyslomalla/hoitovapaalla, hän tekee sen virheen, että hoitaa kaikki kotityöt, ettei töissäkäyvän miehen tarvitse. Kuitenkin vaimo on kotona hoitaakseen lapsia, ja siltä osin kun mies on vapaalla, hänelle kuuluvat kotityöt siinä missä vaimollekin.
Kun mies oppii passattavan rooliin, siitä poisoppiminen on vaikeaa.
Sanoisin silti, että se mies ON aikuinen mies, jolla pitäisi pelata moraali ja käsitys oikeudenmukaisuudesta. En tunne yhtään naista, joka kehtaisi hyvällä omallatunnolla loikoa soffalla samalla, kun mies siivoa hiki hatussa, vaikka molemmat ovat tehneet saman kahdeksantuntisen työpäivän alle.
Aika monta miestä sen sijaan tunnen, joille tuo ei tuota minkäänlaista tuskaa.
Ps. Siitä olen samaa mieltä, että julkisesti puolisoa ei nolata. On se sitten vaimo, jonka teknisille taidoille ja mielipiteille irvaillaan kaikkien kuullen (väittääkö joku, ettei muka ole tuollaista IKINÄ kuullut miesten suusta, siis vähättelyä?) tai mies, jonka kyvyttömyydelle tehdä ruokaa vittuillaan.
Minä olen sinua selvästi nuoremman polven asiantuntija, joten eiköhän meillä ole tässä aika valtava sukupolviero. En sano teksteissäni kertaakaan, että laiska mies on vaimon vika. Mutta se on naisen vika, että ottaa sen lapatossun, koska punnitsee perhe-elon kuitenkin sinkkuutta arvokkaammaksi. Sekin on yksilön vika, että päätyy lisääntymään huonon puolison kanssa. Tai että jää huonoon suhteeseen. Naiset niin helposti tyytyvät.
On vähän höpsöä sanoa katkerana jälkeepäin, että mieheni oli ihan kiva kun tavattiin mutta lasten myötä muuttui. Miksi sitten ystävättäret ovat heti alussa nähneet, että suhde ei toimi tai että dynamiikka on epätasapainossa? Kannattaisiko sitten vähän kauemmin olla suhteessa ennen sen lukitsemista? Tai jos lapatossun valitsee, niellä se eikä haukkua rakastaan muille?
Nykyään minun ikäpolveni naiset todellakin loikoilevat sohvalla miehen siivotessa. Tunnistan ehdottomasti sen, että miestä ei osata arvostaa vaan hän saa hoitaa sekä perinteiset miesten jutut että vähän naistenkin. Tai sitten teidän arkenne on minulle onneksi ihan utopistinen ajatus.
Voi olla, että tähän liittyy joku sukupolvien välinen eroavaisuus. Olisi kiinnostavaa tietää, minkä ikäinen olet? Olen kohta kolmekymppinen ja omissa tuttavapiireissäni lapatossu-miehiä on pilvin pimein. Ja on se minua ystävänä/sukulaisena yllättänyt aina, miten mies on taantunut täysin osaamattomaksi laiskimukseksi, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Mies elelee sinkkuelämää, menee menojaan ja huutaa kotona, jos ei pääse 4 iltana viikossa treeneihin ja viikonloppuisin muualle, ovat totaalisen poissaolevia ja välttelevät lapsiaan ja kotihommia, vaikka yhdessä olisi jopa miehen painostuksesta lapset hommattu.
Hyvä jos tulevilla sukupolvilla ei näin ole, on aika surullista katsottavaa, kun lapset kasvavat käytännössä isättöminä. Ohis
No mutta tuohan kuulostaa noilta miehiltä ihan vaan lapselliselta. Olen iältäni viisikymppisen asiantuntijan ja sinun välissä, ja koko ajan tietoisempi siitä miten onnekas hyvä parisuhde onkaan.
On totta, että noita bilettäjiäkin on miehissä. Sitä minä ihmettelen, miksi he suostuvat isiksi, vaikka se ei kiinnosta. Nainen saattaa sitten luulla, että päätös oli yhteinen, vaikka mies ei ole sitoutunut yhtään. Mies saattaisi sanoa, jos uskaltaisi, että enhän minä tätä ikinä halunnut. Nuori/lapsellinen/kaveriporukkansa kuningasmies haluaisi kivan naisen ja parisuhteen, tiivistä seksiä ja kaveri-iltoja. Nainen haluaa jossain vaiheessa ehkä jo perhettä - koska muillakin on. On siinä ihmisenä kasvamista naisihmisillä ja miesihmisillä.
Olenkin paasannut tässä varmasti vähemmistöstä eli niistä vahvoista naistutuistani, joiden miesten tekemänä mikään ei riitä. Ilmeisesti heitä ei monen tuttavapiirissä ole, joten varmasti alkuperäinen keskustelukin menee pointeiltaan monelta ihan ohi. Näille miehille toivoisin oikeastaan noin 10 vuotta nuorempaa kumppania, joka osaisi arvostaa miehen yrityksiä olla hyvä puoliso. Näille naisille toivon hetkisen sinkkuaikaa ja tilaa rauhoittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miestään arvostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Kyllä mä tunnen sellaisia pareja, joissa nainen osaa mielestään kaiken ja mies ei mitään. Tyttöjenilloissa sitten kuunnellaan, miten Matti ei osaa sitä eikä sitä ja Petri on huono siinä ja siinä. Olen joskus kotona sanonutkin miehelleni, että älä kiltti ikinä puhu minusta muille noin vaan kerro päin naamaani. Mutta eiväthän miehet naisistaan siten puhu ikinä.
Nämä naiset, ystäväni, suorana haukkuvat ukkojaan meille muille. Se on minusta niin uskomatonta: eikö heillä ole mitään kunnioitusta miestään kohtaan? Tuliko otettua väärä mies, jo alkusta alkaen väärä? Olik ehkä kiire perustaa perhe ja ottaa ihan joku vaan, etteivät munasolut ehdy?
Niin moni tyytyy ja on sitten tyytymätön tekojen ja puheidenkin lävitse. Surullista.
Ja itse saa olla iloinen ja ylpeä taitavasta, osaavasta miehestään.
Luuletko ihan tosissasi, että miehet puhuu naisista kavereille vaan asiallisen arvostavat. ..??? Älä jumalista ole noin lapsellinen.
Minua huvittaa koko miesten vähättelykeskustelu. Ensinnäkin se, että naiset luulevat tietävänsä, että miehet ei tee tasan samaa äijäporukoissa eli puhu vähättelevästi muijistaan.
Toiseksi se, että miesten sovinismista tai arjen toimimattomuudesta puhuminen on muka vähättelyä. Ei se ole, vaan karu fakta monessa parisuhteessa. Miksi hitossa siitä ei saisi edes toiselle naiselle puhua, jos se helpottaa ja auttaa kestämään tilanteen, jossa mies on omaksunut itselleen passattavan roolin?Väestöliiton "asiantuntija" taitaa olla kuten tyypillinen av-mamma eli jos hänen oma parisuhteensa sattuu olemaan tasa-arvoinen, kenenkään muunkaan suhde ei "oikeasti" voi olla epätasa-arvoinen, eli jos joku sellaista väittää, se on liioittelua ja vähättelyä....
Joo, oikeasti mieheni ystäväporukoissa jutellaan työstä, harrastuksista, lapsista ja perheestä, työstä, lomamatkoista. Seksistäkin, mutta kukaan ei hauku vaimojaan - korkeintaan pohtii, mitä pitäisi tehdä jos tilanne on A tai B.
Mutta miksi sinulla on noin kitkerä asenne? Totta kai saat avautua naisystävällesi, jos kotona ei suju, mutta miksi sinulla on sellainen mies?
Tai siis kysymykseni onkin: onko teistä niin monella oikeasti niin huono mies ja kaamea parisuhde, että siinä riittää haukuttavaa, valitettavaa ja marttyyriksi heittäytymisen mahdollisuuksia?
Sanoin jossain, että oma mieheni olisi ankea? En sanonut. Mutta sellaisiakin miehiä on.
Ja mistä sait päähäsi, että jos joku valittaa arkeaan, hän "heittäytyy marttyyriksi"? Mistä sinä tiedät, ettei hän ole vain realisti.
ja sitten hitto vie tuo iänikuinen asenne: jos mies on laiska, se on VAIMON vika!
Just joo.
Mä väitän, että miesten vähättelyä paljon vakavampi ja laajempi ilmiö on naisten sovinistinen syyllistäminen ja mitätöinti. Jota sinäkin tuossa harrastat.
8Hei, ei tämä ole minulle ollenkaan niin tärkeä asia, että kiihtyisin laillasi tai syyllistäisin ketään.
Puhuin vain huomioistani omasta tuttavapiiristäni, jossa tunnen sekä miehet että naiset. Miehet ovat ihan tavallisia, paljon yrittäviä. Naiset eli ihan omat ystäväni sitten pikkuhumalassa haukkuvat miehensä pystyyn, eivät anna tilaa eivätkä vastuuta. Näitä naisia on muutamissa eri porukoissa aina pari, kolme.
En vaan voi ymmärtää, miten rakastamalleen ihmiselle voi tehdä niin. Ei kai kukaan lapsiaankaan muille hauku? Että kun Nella on vaan niin tyhmä?
Tapa puhua elämänkumppanista alistavasti on minusta niin rumaa, ja olen siis huomannut, että naiset tekevät sitä miehiä enemmän.
En ole sanonut, että jos mies on laiska, se on vaimon vika :D Mutta onko se vika tosiaan aina miehessä? En tästä oikein voi muuta päätellä kuin se, että muilla on paljon nk. huonoja ja nk. laiskoja miehiä. Ette kai ne heitä muuten niin vihaisi?
Vai onkohan niin, että puhumme ihan eri ikäisistä ja erilaisista ihmisryhmistä ja samalla ihan eri tapauksista. Nämä, joista minä puhun, ovat ihan aikuisia ja kypsiä ihmisiä.
Höpö höpö.
Sanot tuossa ainakin kahteen otteeseen, että se on vaimon vika, kun mies on laiska.
Että mitäs otit sellaisen laiskan paskan, ei saa valittaa, kun olet itse valinnut.Tiedoksesi: miehetkin muuttuvat. Harva on sovinistinen ja laiska siinä ensiromantiikan aallossa, kun uuteen kumppaniin tehdään vaikutusta. Kotitöistäkin aika harvoin tulee mitään riitaa, kun niitä ei vielä juurikaan OLE, eli kun lapsia ei ole.
Minä olen viisikymppinen akateeminen asiantuntija, ystäväpiirini samanlaista sakkia. Yhtäkään julkisesti miestään mollaavaa en tunne, sen sijaan tunnen perheitä, joissa vastuu ja työt ovat täysin epäsuhtaisesti kasaantuneet vaimon niskoille. Jos ei aivan sataprosenttisesti, niin 70-80 -prosenttisesti.
Ja minusta SIITÄ saa ja pitääkin purnata. Ensin tietysti sille miehelle, vakavan keskustelun muodossa. Onko reilua, että työssäkäyvistä aikuisista ihmisistä toinen tekee ja toinen makaa, vaikka yhteisistä hommista on kyse?
Minusta koko tuo vähättelykeskustelu on yhtäkkiä pullauttanut esille hirveän sovinistisen pohjavireen. Kuvitellaan, että miehiltä ei saa eikä voi odottaa mitään! Kaikki on vaimon vika, jos ei muiten niin siksi, että "itsepä tommosen laiskurin valitsit".
Monissa perheissä homma on kumminkin luisunut epätasa-arvoiseksi ajan kanssa. Kun vaimo on lapsen/lasten kanssa äitiyslomalla/hoitovapaalla, hän tekee sen virheen, että hoitaa kaikki kotityöt, ettei töissäkäyvän miehen tarvitse. Kuitenkin vaimo on kotona hoitaakseen lapsia, ja siltä osin kun mies on vapaalla, hänelle kuuluvat kotityöt siinä missä vaimollekin.
Kun mies oppii passattavan rooliin, siitä poisoppiminen on vaikeaa.
Sanoisin silti, että se mies ON aikuinen mies, jolla pitäisi pelata moraali ja käsitys oikeudenmukaisuudesta. En tunne yhtään naista, joka kehtaisi hyvällä omallatunnolla loikoa soffalla samalla, kun mies siivoa hiki hatussa, vaikka molemmat ovat tehneet saman kahdeksantuntisen työpäivän alle.
Aika monta miestä sen sijaan tunnen, joille tuo ei tuota minkäänlaista tuskaa.
Ps. Siitä olen samaa mieltä, että julkisesti puolisoa ei nolata. On se sitten vaimo, jonka teknisille taidoille ja mielipiteille irvaillaan kaikkien kuullen (väittääkö joku, ettei muka ole tuollaista IKINÄ kuullut miesten suusta, siis vähättelyä?) tai mies, jonka kyvyttömyydelle tehdä ruokaa vittuillaan.
Minä olen sinua selvästi nuoremman polven asiantuntija, joten eiköhän meillä ole tässä aika valtava sukupolviero. En sano teksteissäni kertaakaan, että laiska mies on vaimon vika. Mutta se on naisen vika, että ottaa sen lapatossun, koska punnitsee perhe-elon kuitenkin sinkkuutta arvokkaammaksi. Sekin on yksilön vika, että päätyy lisääntymään huonon puolison kanssa. Tai että jää huonoon suhteeseen. Naiset niin helposti tyytyvät.
On vähän höpsöä sanoa katkerana jälkeepäin, että mieheni oli ihan kiva kun tavattiin mutta lasten myötä muuttui. Miksi sitten ystävättäret ovat heti alussa nähneet, että suhde ei toimi tai että dynamiikka on epätasapainossa? Kannattaisiko sitten vähän kauemmin olla suhteessa ennen sen lukitsemista? Tai jos lapatossun valitsee, niellä se eikä haukkua rakastaan muille?
Nykyään minun ikäpolveni naiset todellakin loikoilevat sohvalla miehen siivotessa. Tunnistan ehdottomasti sen, että miestä ei osata arvostaa vaan hän saa hoitaa sekä perinteiset miesten jutut että vähän naistenkin. Tai sitten teidän arkenne on minulle onneksi ihan utopistinen ajatus.
...ja tuossa sanot jo kolmannen kerran, että laiska mies on vaimon oma vika. Tyhmäkö oler vai pelkästään vähäisellä elämänkokemuksella varustettu, kun kuvittelet, etteivät parisuhteen roolit muuttuisi lasten myötä. Taidat olla lapseton, joten aika vähän sinulla on tästä kokemusperäistä sanottavaa.
Ps. Vaikka joskus olisikin niin, että puoliso on ollut alusta alkaen selvästi laiska sohvapottu, ja silti on menty yhteen, siitä SAA valittaa. Kaikesta saa. Miksi sinusta on ok valittaa vaimoista (sitähän sinä olet tehnyt jo usean kommentin verran), mutta ei miehistä?
Onko ne mediat ihan pullollaan tätä miesten vähättelyasiaa? Naiset ja heidän keskinkertaiset ongelmat ovat olleet tapetilla vuosikausia. Muuten komppaan ap:ta.
xoxo kirjoitti:
Tuohon lähelle rakennettiin uusi omakotitaloalue ja kuuntelin bussissa naisten juttuja rakentamisen etenemisestä; Usein kun jotain oli tehty, niin kerrottiin ME isännän kanssa sitä ja tätä ja tulipa hieno. Seuraavana päivänä huonot uutiset; Se meidän Esko ei kyllä ole mikään talonrakentaja, oikea tumpelo oikeastaan, eipä ole sitä tehty ja se on ihan vinossa ja sen se saa kyllä korjauttaa jollain ammattimiehellä jne. Kaikki onnistumiset mitä ukko oli tehnyt oli tyyliin me tehtiin ja epäonnistumiset sitten meni herran piikkiin. Ja kyllä se meidän piha suunnittelija Pirkko on sitten loistava sitä ja tätä, me Pirkon kanssa jne... No eihän se Esko sitten saanut sitä metrin korkusta mäkeä siihen tasamaalle tehtyä, eikä vesiputousta, eikä nupulakivipolkuja, eikä jäkä jäkä jäkä, vaikka me Pirkon kanssa oltiin ne siihen selvästi piirretty. Ja saman suuntaista komppaamista tuli useammalta penkkiriviltä.
Mistä päin Suomea näin eläväisiä ja puheliaita aikuisia bussimatkustajia löytyy? Kaikissa busseissa, missä olen matkustanut, ihmiset ovat olleet ihan hiljaa, katselleet ikkunasta ulos . Ja yrittäneet olla huomaamatta toisiaan ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. Ja turha syyttää siitä anoppiani, hän ei tosiaan ollut mikään hyysääjä-äiti, oli "virkanainen" ja mukana yhdistyksissä ja luottamustoimissa ja oli harrastuksia yms. Heillä lapset joutuivat itse laittamaan ruokaa jne. Yhteen kun muutettiin, mies teki kotitöitä kuten minäkin, osasi pyykätä, siivota, kokata ja mitä vain. Sitten syntyi esikoinen ja minä jäin äitiyslomalle, siihen loppui miehen kotitöiden tekeminen. Mulle oli selvää, että koska mä olen kotona vauvan kanssa, teen lähes kaikki kotityöt ja se oli ok miehestäkin. No, palasin töihin ja edelleen sain tehdä kaikki kotityöt, mies ei tehnyt mitään. Kaikki piti sanoa; käy kaupassa, tässä lista. Imuroisitko? Tyhjennätkö tiskikoneen, kun en millään jaksa? Pyykkiä mies enää kuulemma osannut pestä. Lapsen asioita mies ei osannut huolehtia tippaakaan, kerran unohti jopa hakea lapsen hoidosta! Mitään ei tehnyt siis oma-alotteisesti, asiasta puhuttiin ja mä selitin, että nyt on eri meininki, kun ollaan molemmatja töissä, kotityöt puoliksi ja yhtä suuri vastuu lapsesta. Pari viikkoa meni ihan hyvin ja sitten oltiin taas samassa tilanteessa. Uusi keskustelu. Vähän aikaa hyvin, sitten taantuma. Jnejne.
Tulipa sitten aika, jolloin mies halusi toisen lapsen. Minä tein selväksi, että en jaksa käydä töissä ja hoitaa kodin ja kaikki asiat. Mies oli ällistynyt, hänhän tekee kotitöitä! Juu, teki, kun käskin ja kaikki piti ohjeistaa. Mies, joka hoitaa työkseen vaikeita ongelmia ja on tekniikan kanssa melkein naimisissa, ei osannut kuitenkaan käyttää esim. pyykkikonetta ja yleiskonetta eikä tiennyt mitä lapselle annetaan iltapalaksi tai mitä puetaan päälle pakkasella. Jos en ohjeistanut, mies saattoi pukea lapselle pakkassäällä syyshaalarin, ohuet hanskat ja puuvillapipon ja jalkaan kumpparit. Päivähoitoon kaivettiin kaapista juhlavaatteet tai laitettiin likaiset vaatteet ja reikäiset sukat, miten milloinkin. Iltapalana saattoi olla porkkana.
Tulin siihen tulokseen, että mun mies (ja ehkä suurin osa miehistä) ei kykene keskittymään useampaan asiaan kerrallaan; vaativa työ, kotityöt ja lapsenhoito. Eikä ainakaan mun mies jaksa paneutua kotiin ja lapseen. Aina mies tekee edelleen mitä pyydän ja aina on ollut lasten kanssa, mutta kun ei hän ole sisällä siinä maailmassa, mihin kuuluu lasten neuvola-ajat, hammaslääkärit, arviointikeskustelut, parturit, vaatteiden hankkiminen ymsyms. Sanoin sitten miehelle, että jos me halutaan lisää lapsia, niin mä jään sitten kotiäidiksi ja hänen on elätettävä meidät ja pidettävä huoli mun eläketurvastakin. Näin sitten tehtiin ja olin kotona kymmenkunta vuotta, meille siis syntyi 2 lasta lisää.
Nykyään olen yrittäjä, lapset jo teinejä ja teen töitä lähinnä kotoa käsin. Olen niin tottunut olemaan kotona, että en varmaan enää osaisi lähteäkään kodin ulkopuolelle töihin. Luovuin työstäni ja palkastani, mutta olen sitä mieltä, että kannatti. Olen saanut elää stressivapaata elämää, mulla on paljon harrastuksia ja ystäviä ja on hyvä mieli, että lapset saivat olla kotona ja olin heitä laittamassa kouluun ja iltapäivällä vastaanottamassa. Taloudellisesti ollaan pärjätty, koska mies on hyvätuloinen ja olen pitänyt talouden ohjakset tiukalla. Eli ole ollut varaa ylimääräiseen, mutta nälkää ei ole tarvinnut nähdä, talo alkaa olla maksettu ja mun mielestä on kaikkea mitä tarvitaan.
En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.
EI nykymiehet pysty perhettään elättämään(ja tämän palsta mukaan eivät haluakkaan esim. Lompakkoloismies on sitä mieltä) Hyvin harva voi tuollaisen ratkaisun tehdä. Ja jos vielä kotiin jäisikin, harva mies sitä naisen eläkettä maksaisi. Niin sitte olisit puilla paljailla kun eläkeikä koittaa, eikä mitään työeläkettä tulisi.
Nykyään se työpaikkakin voi mennä alta kenellä hyvänsä. On todella typerää ottaa riski, että toinen jää kotiin siivoamaan ja sisustamaan, pilaten samalla mahdollisuutensa päästä takaisin työelämään. Kun on kymmenen vuotta vain vaihdellut koristetyynyn päällisiä, ei saa enää töitä mistään. Korkeintaan voi myydä ristipistotöitä netissä pilkkahinnalla ja kutsua sitä yrittämiseksi. Ja sitten se mies tapaa työpaikalla nuoremman naisen.
Väitätkö tosissasi,että pienten lasten äidillä on aikaa vaihdella koristetyynynpäälisiä ja sisustaa? Itse olin kotona 8v kun 4 lastani oli pieniä. Koskaan en ole ollut niin väsynyt kuin silloin. Yöt todella risaisia, koskaan ei saanut nukuttua tarpeeksi. Lapsista joku aamuvirkku klo 6 aamulla ylös. Vauva ei nukkunut yöunilleen ennen klo kahta. Aamulla "hiekkapaperi silmissä" kun piti herätä ja ainoa ajatus,että tulisi ilta ja pääsisi nukkumaan, vaikka tiesikin,ettei saa nukkua. Ei käynyt koristetyynyt mielessä,saatika,että olisi pitänyt pääliset vaihtaa. Ja kyllä sain vakipaikan kun 8 vuoden kotona olon jälkeen lähdin takaisin työelämään. Ennen lapsia ehdin olla töissä 13v ja nytkin jo lasten jälkeen 13v. Niitä pelkkiä koristetyynyjä on kyllä turha kenenkään jäädä kotiin vahtimaan.
Ei välttämättä pahansuopaisuus ole syynä. Esimerkiksi täälläkin kuvattu väsyminen, kun kaikki hommat kasautuvat naiselle ja miestä pitää ohjeistaa kuin pientä lasta, jos haluaa mitään hoidetuksi ja siitä väsymyksestä ja epätoivosta johtuva viha. Aika hyvä yhdistelmä siihen, että alkaisi väheksymään.
Olen todistanut sellaista miesten avuttomuutta, mikä olisi verrattavissa siihen, että esim. lamppu palaa kotona ja nainen istahtaisi lattialle haarat levällään suu ymmyrkäisenä auki ja silmät selällään ihmettelemään miehelle, että mitäs sitten kun lamppu palo. Tämän kaltainen avuttomuus ja aivottomuus tappaa takuuvarmasti kunnioituksen ja arvostuksen kumppania kohtaan. Esimerkki naiseta siksi, etteivät miehetkään kestäisi kuvatun kaltaista avuttomuutta naiseltaan.