Lue keskustelun säännöt.
Heh, hauska ilmiö liittyen tuohon miesten vähättälyasiaan
15.01.2016 |
Nyt on kaikki mediat pullollaan sitä kuinka miehet kokevat tulleensa vähätellyiksi naisten toimesta. Kommenttiosiot eri medioissa ovat täynnä viestejä, joissa miehet kertovat kokemuksiaan, jotka tukevat asiantuntijoiden mielipidettä, että miehiä todella vähätellään ja sysätään sivuun parisuhteissa. Ymmärrettävää, että miehet avautuvat, eihän vähättely ole mukavaa.
Ironista tässä jutussa on lähinnä naisten vastareaktiot. Miehet valittvat siitä, että tulevat vähätellyiksi ja naisten reaktiot ovat kaikkien hämmästykseksi... VÄHÄTTELEVIÄ! :D
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Kyllä mä tunnen sellaisia pareja, joissa nainen osaa mielestään kaiken ja mies ei mitään. Tyttöjenilloissa sitten kuunnellaan, miten Matti ei osaa sitä eikä sitä ja Petri on huono siinä ja siinä. Olen joskus kotona sanonutkin miehelleni, että älä kiltti ikinä puhu minusta muille noin vaan kerro päin naamaani. Mutta eiväthän miehet naisistaan siten puhu ikinä.
Nämä naiset, ystäväni, suorana haukkuvat ukkojaan meille muille. Se on minusta niin uskomatonta: eikö heillä ole mitään kunnioitusta miestään kohtaan? Tuliko otettua väärä mies, jo alkusta alkaen väärä? Olik ehkä kiire perustaa perhe ja ottaa ihan joku vaan, etteivät munasolut ehdy?
Niin moni tyytyy ja on sitten tyytymätön tekojen ja puheidenkin lävitse. Surullista.
Ja itse saa olla iloinen ja ylpeä taitavasta, osaavasta miehestään.
Luuletko ihan tosissasi, että miehet puhuu naisista kavereille vaan asiallisen arvostavat. ..??? Älä jumalista ole noin lapsellinen.
Minua huvittaa koko miesten vähättelykeskustelu. Ensinnäkin se, että naiset luulevat tietävänsä, että miehet ei tee tasan samaa äijäporukoissa eli puhu vähättelevästi muijistaan.
Toiseksi se, että miesten sovinismista tai arjen toimimattomuudesta puhuminen on muka vähättelyä. Ei se ole, vaan karu fakta monessa parisuhteessa. Miksi hitossa siitä ei saisi edes toiselle naiselle puhua, jos se helpottaa ja auttaa kestämään tilanteen, jossa mies on omaksunut itselleen passattavan roolin?Väestöliiton "asiantuntija" taitaa olla kuten tyypillinen av-mamma eli jos hänen oma parisuhteensa sattuu olemaan tasa-arvoinen, kenenkään muunkaan suhde ei "oikeasti" voi olla epätasa-arvoinen, eli jos joku sellaista väittää, se on liioittelua ja vähättelyä....
Joo, oikeasti mieheni ystäväporukoissa jutellaan työstä, harrastuksista, lapsista ja perheestä, työstä, lomamatkoista. Seksistäkin, mutta kukaan ei hauku vaimojaan - korkeintaan pohtii, mitä pitäisi tehdä jos tilanne on A tai B.
Mutta miksi sinulla on noin kitkerä asenne? Totta kai saat avautua naisystävällesi, jos kotona ei suju, mutta miksi sinulla on sellainen mies?
Tai siis kysymykseni onkin: onko teistä niin monella oikeasti niin huono mies ja kaamea parisuhde, että siinä riittää haukuttavaa, valitettavaa ja marttyyriksi heittäytymisen mahdollisuuksia?
Sanoin jossain, että oma mieheni olisi ankea? En sanonut. Mutta sellaisiakin miehiä on.
Ja mistä sait päähäsi, että jos joku valittaa arkeaan, hän "heittäytyy marttyyriksi"? Mistä sinä tiedät, ettei hän ole vain realisti.
ja sitten hitto vie tuo iänikuinen asenne: jos mies on laiska, se on VAIMON vika!
Just joo.
Mä väitän, että miesten vähättelyä paljon vakavampi ja laajempi ilmiö on naisten sovinistinen syyllistäminen ja mitätöinti. Jota sinäkin tuossa harrastat.
8
Hei, ei tämä ole minulle ollenkaan niin tärkeä asia, että kiihtyisin laillasi tai syyllistäisin ketään.
Puhuin vain huomioistani omasta tuttavapiiristäni, jossa tunnen sekä miehet että naiset. Miehet ovat ihan tavallisia, paljon yrittäviä. Naiset eli ihan omat ystäväni sitten pikkuhumalassa haukkuvat miehensä pystyyn, eivät anna tilaa eivätkä vastuuta. Näitä naisia on muutamissa eri porukoissa aina pari, kolme.
En vaan voi ymmärtää, miten rakastamalleen ihmiselle voi tehdä niin. Ei kai kukaan lapsiaankaan muille hauku? Että kun Nella on vaan niin tyhmä?
Tapa puhua elämänkumppanista alistavasti on minusta niin rumaa, ja olen siis huomannut, että naiset tekevät sitä miehiä enemmän.
En ole sanonut, että jos mies on laiska, se on vaimon vika :D Mutta onko se vika tosiaan aina miehessä? En tästä oikein voi muuta päätellä kuin se, että muilla on paljon nk. huonoja ja nk. laiskoja miehiä. Ette kai ne heitä muuten niin vihaisi?
Vai onkohan niin, että puhumme ihan eri ikäisistä ja erilaisista ihmisryhmistä ja samalla ihan eri tapauksista. Nämä, joista minä puhun, ovat ihan aikuisia ja kypsiä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jbj kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samoin kommentoisin parisuhteen epätasa-arvosta vinkuvalle naiselle. P*rse ylös ja suunnaksi ulko-ovi. Tarviiko siellä vähättelyn keskellä märehtiä, kun voi itse vaikuttaa jaloillaan?!
Kaikille miehille ei ole samantasoista naista kun taas kuvottavinkin feministi voi löytää miehen itselleen.
Mitä, mitä? Mulla ei ole vielä miestä vaikka olen kuvottava feministi. Mihin voi valittaa?
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Kyllä mä tunnen sellaisia pareja, joissa nainen osaa mielestään kaiken ja mies ei mitään. Tyttöjenilloissa sitten kuunnellaan, miten Matti ei osaa sitä eikä sitä ja Petri on huono siinä ja siinä. Olen joskus kotona sanonutkin miehelleni, että älä kiltti ikinä puhu minusta muille noin vaan kerro päin naamaani. Mutta eiväthän miehet naisistaan siten puhu ikinä.
Nämä naiset, ystäväni, suorana haukkuvat ukkojaan meille muille. Se on minusta niin uskomatonta: eikö heillä ole mitään kunnioitusta miestään kohtaan? Tuliko otettua väärä mies, jo alkusta alkaen väärä? Olik ehkä kiire perustaa perhe ja ottaa ihan joku vaan, etteivät munasolut ehdy?
Niin moni tyytyy ja on sitten tyytymätön tekojen ja puheidenkin lävitse. Surullista.
Ja itse saa olla iloinen ja ylpeä taitavasta, osaavasta miehestään.
Minua huvittaa koko miesten vähättelykeskustelu. Ensinnäkin se, että naiset luulevat tietävänsä, että miehet ei tee tasan samaa äijäporukoissa eli puhu vähättelevästi muijistaan.
Naiset voi luulla tietävänsä ihan mitä tahansa, mutta totuus on se, että äijäporukoissa ei vaimoja vähätellä.
Äijäporukassa riittää keskustelunaiheita ihan oikeista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestään arvostava kirjoitti:
Kyllä mä tunnen sellaisia pareja, joissa nainen osaa mielestään kaiken ja mies ei mitään. Tyttöjenilloissa sitten kuunnellaan, miten Matti ei osaa sitä eikä sitä ja Petri on huono siinä ja siinä. Olen joskus kotona sanonutkin miehelleni, että älä kiltti ikinä puhu minusta muille noin vaan kerro päin naamaani. Mutta eiväthän miehet naisistaan siten puhu ikinä.
Nämä naiset, ystäväni, suorana haukkuvat ukkojaan meille muille. Se on minusta niin uskomatonta: eikö heillä ole mitään kunnioitusta miestään kohtaan? Tuliko otettua väärä mies, jo alkusta alkaen väärä? Olik ehkä kiire perustaa perhe ja ottaa ihan joku vaan, etteivät munasolut ehdy?
Niin moni tyytyy ja on sitten tyytymätön tekojen ja puheidenkin lävitse. Surullista.
Ja itse saa olla iloinen ja ylpeä taitavasta, osaavasta miehestään.
Minua huvittaa koko miesten vähättelykeskustelu. Ensinnäkin se, että naiset luulevat tietävänsä, että miehet ei tee tasan samaa äijäporukoissa eli puhu vähättelevästi muijistaan.
Naiset voi luulla tietävänsä ihan mitä tahansa, mutta totuus on se, että äijäporukoissa ei vaimoja vähätellä.
Äijäporukassa riittää keskustelunaiheita ihan oikeista asioista.
Äijäporukassa ei yleensä keskustella lainkaan. Joku saattaa kommentoida juuri syötyä lihapiirakkaa. Nämä ovat niitä paljon mainostettuja "oikeita asioita".
Sama vähättely näkyy myös suhteessa naisten tekemiin rikoksiin ja moraalisesti arveluttaviin tekoihin.
Tästä asiasta ei voi keskustella ilman ketjun poistoa ja asiaan liitettyjä naisten vähätteleviä kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa työstäni on parisuhdeneuvontaa ja siellä tulee näkyviin juurikin tämä sama asia. Naiset tulevat neuvontaan intoa puhkuen, että nyt mies saa kuulla kunniansa ja minä kerron, kuinka sen pitäisi muuttua ja kuinka väärin se toimii jne. Sitten naiset ovat aivan äimistyneitä, kun saadaan mieskin ääneen ja hänen kokemuksensa näkyväksi. Huomataan, että vikaa onkin molemmissa ja joillekin naisille se ottaa tosi koville. Miehet taas tulevat neuvontaan kuin tuomiolle ja pelkäävät juurikin tuota lytätyksi tulemista. Kun sitten nainenkin joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään, voi miehissä nähdä ihan huomattavan voimaantumisen.
Tuttavapariskunta oli juuri tällainen. Nainen selitti kuinka käyvät pariterapiassa, ja hän on nyt kertonut kuinka huonosti hirveä mies on. Sitten terapia loppui kuin seinään, ja he erosivat myöhemmin, nainen meni erosta ihan romuksi, mies vaikutti huojentuneelta. Myöhemmin juttelin miehen kanssa. Hän kertoi, että terapia loppui kun terapeutit lakoivat kysellä hänen kantaansa, miltä tuntuu olla suhteessa. Vaimo kuulemma ei tykännyt kun terapeutit eivät jatkaneetkaan miehen syyttämistä, vaan kyselivät kuinka jaksaa suhteessa (kysyivät saman myös toisinpäin). Yllättävän monet näkevät parisuhdeongelmat vain sen toisen aiheuttamina ongelmina jotka korjautuisivat jos toinen muuttuisi. Omasta kokemuksesta tiedän, että elämä muttuu eniten ja parhaiten kun itse muuttuu. Jos kokee elämän kumppanin kanssa mahdottomaksi, silloinkin omien jalkojen käyttö sen valittamisen ja toisen epätoivoisen muuttamisen sijaan auttaa huomattavasti paremmin. Marttyyrimainen asenne ja jatkuva nalkutus pilaa kaikkien elämän, oman, puolison ja lasten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa työstäni on parisuhdeneuvontaa ja siellä tulee näkyviin juurikin tämä sama asia. Naiset tulevat neuvontaan intoa puhkuen, että nyt mies saa kuulla kunniansa ja minä kerron, kuinka sen pitäisi muuttua ja kuinka väärin se toimii jne. Sitten naiset ovat aivan äimistyneitä, kun saadaan mieskin ääneen ja hänen kokemuksensa näkyväksi. Huomataan, että vikaa onkin molemmissa ja joillekin naisille se ottaa tosi koville. Miehet taas tulevat neuvontaan kuin tuomiolle ja pelkäävät juurikin tuota lytätyksi tulemista. Kun sitten nainenkin joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään, voi miehissä nähdä ihan huomattavan voimaantumisen.
Tuttavapariskunta oli juuri tällainen. Nainen selitti kuinka käyvät pariterapiassa, ja hän on nyt kertonut kuinka huonosti hirveä mies on. Sitten terapia loppui kuin seinään, ja he erosivat myöhemmin, nainen meni erosta ihan romuksi, mies vaikutti huojentuneelta. Myöhemmin juttelin miehen kanssa. Hän kertoi, että terapia loppui kun terapeutit lakoivat kysellä hänen kantaansa, miltä tuntuu olla suhteessa. Vaimo kuulemma ei tykännyt kun terapeutit eivät jatkaneetkaan miehen syyttämistä, vaan kyselivät kuinka jaksaa suhteessa (kysyivät saman myös toisinpäin). Yllättävän monet näkevät parisuhdeongelmat vain sen toisen aiheuttamina ongelmina jotka korjautuisivat jos toinen muuttuisi. Omasta kokemuksesta tiedän, että elämä muttuu eniten ja parhaiten kun itse muuttuu. Jos kokee elämän kumppanin kanssa mahdottomaksi, silloinkin omien jalkojen käyttö sen valittamisen ja toisen epätoivoisen muuttamisen sijaan auttaa huomattavasti paremmin. Marttyyrimainen asenne ja jatkuva nalkutus pilaa kaikkien elämän, oman, puolison ja lasten.
Kuitenkin se on yleensä nainen joka tajuaa tilanteen ja lähtee. Mies lähtee jos uusi on jo odottamassa. Miehen olisi pitänyt tuossa kertomassasi tapauksessa kertoa kantansa jo ilman terapeuttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. Ja turha syyttää siitä anoppiani, hän ei tosiaan ollut mikään hyysääjä-äiti, oli "virkanainen" ja mukana yhdistyksissä ja luottamustoimissa ja oli harrastuksia yms. Heillä lapset joutuivat itse laittamaan ruokaa jne. Yhteen kun muutettiin, mies teki kotitöitä kuten minäkin, osasi pyykätä, siivota, kokata ja mitä vain. Sitten syntyi esikoinen ja minä jäin äitiyslomalle, siihen loppui miehen kotitöiden tekeminen. Mulle oli selvää, että koska mä olen kotona vauvan kanssa, teen lähes kaikki kotityöt ja se oli ok miehestäkin. No, palasin töihin ja edelleen sain tehdä kaikki kotityöt, mies ei tehnyt mitään. Kaikki piti sanoa; käy kaupassa, tässä lista. Imuroisitko? Tyhjennätkö tiskikoneen, kun en millään jaksa? Pyykkiä mies enää kuulemma osannut pestä. Lapsen asioita mies ei osannut huolehtia tippaakaan, kerran unohti jopa hakea lapsen hoidosta! Mitään ei tehnyt siis oma-alotteisesti, asiasta puhuttiin ja mä selitin, että nyt on eri meininki, kun ollaan molemmatja töissä, kotityöt puoliksi ja yhtä suuri vastuu lapsesta. Pari viikkoa meni ihan hyvin ja sitten oltiin taas samassa tilanteessa. Uusi keskustelu. Vähän aikaa hyvin, sitten taantuma. Jnejne.
Tulipa sitten aika, jolloin mies halusi toisen lapsen. Minä tein selväksi, että en jaksa käydä töissä ja hoitaa kodin ja kaikki asiat. Mies oli ällistynyt, hänhän tekee kotitöitä! Juu, teki, kun käskin ja kaikki piti ohjeistaa. Mies, joka hoitaa työkseen vaikeita ongelmia ja on tekniikan kanssa melkein naimisissa, ei osannut kuitenkaan käyttää esim. pyykkikonetta ja yleiskonetta eikä tiennyt mitä lapselle annetaan iltapalaksi tai mitä puetaan päälle pakkasella. Jos en ohjeistanut, mies saattoi pukea lapselle pakkassäällä syyshaalarin, ohuet hanskat ja puuvillapipon ja jalkaan kumpparit. Päivähoitoon kaivettiin kaapista juhlavaatteet tai laitettiin likaiset vaatteet ja reikäiset sukat, miten milloinkin. Iltapalana saattoi olla porkkana.
Tulin siihen tulokseen, että mun mies (ja ehkä suurin osa miehistä) ei kykene keskittymään useampaan asiaan kerrallaan; vaativa työ, kotityöt ja lapsenhoito. Eikä ainakaan mun mies jaksa paneutua kotiin ja lapseen. Aina mies tekee edelleen mitä pyydän ja aina on ollut lasten kanssa, mutta kun ei hän ole sisällä siinä maailmassa, mihin kuuluu lasten neuvola-ajat, hammaslääkärit, arviointikeskustelut, parturit, vaatteiden hankkiminen ymsyms. Sanoin sitten miehelle, että jos me halutaan lisää lapsia, niin mä jään sitten kotiäidiksi ja hänen on elätettävä meidät ja pidettävä huoli mun eläketurvastakin. Näin sitten tehtiin ja olin kotona kymmenkunta vuotta, meille siis syntyi 2 lasta lisää.
Nykyään olen yrittäjä, lapset jo teinejä ja teen töitä lähinnä kotoa käsin. Olen niin tottunut olemaan kotona, että en varmaan enää osaisi lähteäkään kodin ulkopuolelle töihin. Luovuin työstäni ja palkastani, mutta olen sitä mieltä, että kannatti. Olen saanut elää stressivapaata elämää, mulla on paljon harrastuksia ja ystäviä ja on hyvä mieli, että lapset saivat olla kotona ja olin heitä laittamassa kouluun ja iltapäivällä vastaanottamassa. Taloudellisesti ollaan pärjätty, koska mies on hyvätuloinen ja olen pitänyt talouden ohjakset tiukalla. Eli ole ollut varaa ylimääräiseen, mutta nälkää ei ole tarvinnut nähdä, talo alkaa olla maksettu ja mun mielestä on kaikkea mitä tarvitaan.
En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Tai jos vaan olisi sellaisia ettei tarvitsis vähätellä? Sitoutuisi parisuhteeseen ja perheeseen. Lakkaisi emotionaalisen loisimisen ja kaiken arjen tunkemisen naisen vastuulle, lopettaa "pojat on poikia" ajattelun ja kasvaa aikuiseksi. Mä en tiedä normaaleista miehistä mitään kun kaikki on olleet loisivia luusereita mitä olen katsonut. Kirjaimellisesti paskat housuissa maanneet sängyssä ja olleet avustettavia. Ja tämä on ollut se siedettävin osuus niissä. Nytkin taas oon deittiskenessä mukana ja oikeasti koita nyt säilyttää usko miehiin kun päivittäin törmää munansa kuvia lähettäviin luusereihin ja pervoihin. Jaksetaan olla ihan ok ja normaaleja ja sitten joku kaunis päivä alkaa se kuvottava vonkaaminen ja se munan kuva löytyy kännykästä tai sähköpostista. Voi yök...
Sinulla on varmasti kovin positiivinen asenne ja osaat tehdä hyviä valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. Ja turha syyttää siitä anoppiani, hän ei tosiaan ollut mikään hyysääjä-äiti, oli "virkanainen" ja mukana yhdistyksissä ja luottamustoimissa ja oli harrastuksia yms. Heillä lapset joutuivat itse laittamaan ruokaa jne. Yhteen kun muutettiin, mies teki kotitöitä kuten minäkin, osasi pyykätä, siivota, kokata ja mitä vain. Sitten syntyi esikoinen ja minä jäin äitiyslomalle, siihen loppui miehen kotitöiden tekeminen. Mulle oli selvää, että koska mä olen kotona vauvan kanssa, teen lähes kaikki kotityöt ja se oli ok miehestäkin. No, palasin töihin ja edelleen sain tehdä kaikki kotityöt, mies ei tehnyt mitään. Kaikki piti sanoa; käy kaupassa, tässä lista. Imuroisitko? Tyhjennätkö tiskikoneen, kun en millään jaksa? Pyykkiä mies enää kuulemma osannut pestä. Lapsen asioita mies ei osannut huolehtia tippaakaan, kerran unohti jopa hakea lapsen hoidosta! Mitään ei tehnyt siis oma-alotteisesti, asiasta puhuttiin ja mä selitin, että nyt on eri meininki, kun ollaan molemmatja töissä, kotityöt puoliksi ja yhtä suuri vastuu lapsesta. Pari viikkoa meni ihan hyvin ja sitten oltiin taas samassa tilanteessa. Uusi keskustelu. Vähän aikaa hyvin, sitten taantuma. Jnejne.
Tulipa sitten aika, jolloin mies halusi toisen lapsen. Minä tein selväksi, että en jaksa käydä töissä ja hoitaa kodin ja kaikki asiat. Mies oli ällistynyt, hänhän tekee kotitöitä! Juu, teki, kun käskin ja kaikki piti ohjeistaa. Mies, joka hoitaa työkseen vaikeita ongelmia ja on tekniikan kanssa melkein naimisissa, ei osannut kuitenkaan käyttää esim. pyykkikonetta ja yleiskonetta eikä tiennyt mitä lapselle annetaan iltapalaksi tai mitä puetaan päälle pakkasella. Jos en ohjeistanut, mies saattoi pukea lapselle pakkassäällä syyshaalarin, ohuet hanskat ja puuvillapipon ja jalkaan kumpparit. Päivähoitoon kaivettiin kaapista juhlavaatteet tai laitettiin likaiset vaatteet ja reikäiset sukat, miten milloinkin. Iltapalana saattoi olla porkkana.
Tulin siihen tulokseen, että mun mies (ja ehkä suurin osa miehistä) ei kykene keskittymään useampaan asiaan kerrallaan; vaativa työ, kotityöt ja lapsenhoito. Eikä ainakaan mun mies jaksa paneutua kotiin ja lapseen. Aina mies tekee edelleen mitä pyydän ja aina on ollut lasten kanssa, mutta kun ei hän ole sisällä siinä maailmassa, mihin kuuluu lasten neuvola-ajat, hammaslääkärit, arviointikeskustelut, parturit, vaatteiden hankkiminen ymsyms. Sanoin sitten miehelle, että jos me halutaan lisää lapsia, niin mä jään sitten kotiäidiksi ja hänen on elätettävä meidät ja pidettävä huoli mun eläketurvastakin. Näin sitten tehtiin ja olin kotona kymmenkunta vuotta, meille siis syntyi 2 lasta lisää.
Nykyään olen yrittäjä, lapset jo teinejä ja teen töitä lähinnä kotoa käsin. Olen niin tottunut olemaan kotona, että en varmaan enää osaisi lähteäkään kodin ulkopuolelle töihin. Luovuin työstäni ja palkastani, mutta olen sitä mieltä, että kannatti. Olen saanut elää stressivapaata elämää, mulla on paljon harrastuksia ja ystäviä ja on hyvä mieli, että lapset saivat olla kotona ja olin heitä laittamassa kouluun ja iltapäivällä vastaanottamassa. Taloudellisesti ollaan pärjätty, koska mies on hyvätuloinen ja olen pitänyt talouden ohjakset tiukalla. Eli ole ollut varaa ylimääräiseen, mutta nälkää ei ole tarvinnut nähdä, talo alkaa olla maksettu ja mun mielestä on kaikkea mitä tarvitaan.
En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.
Mies osaa kyllä aivan hyvin tehdä nuo mainitut asiat. Kyse on vain kiinnostuksen ja motivaation puutteesta. Kyllä reilu työnjako olisi ollut aivan mahdollinen ja olisi mahdollinen kaikissa muissakin perheissä, jos toinen vanhemmista ei satu olemaan vakavasti sairas tai liikuntarajoitteinen. Tuo "kykenemättömyys keskittyä useampaan asiaan kerralla" on naisten vakioselitys, kun he häviävät tahtojen taistelun miehen kanssa ja päätyvät taloudenhoitajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos vaan olisi sellaisia ettei tarvitsis vähätellä? Sitoutuisi parisuhteeseen ja perheeseen. Lakkaisi emotionaalisen loisimisen ja kaiken arjen tunkemisen naisen vastuulle, lopettaa "pojat on poikia" ajattelun ja kasvaa aikuiseksi. Mä en tiedä normaaleista miehistä mitään kun kaikki on olleet loisivia luusereita mitä olen katsonut. Kirjaimellisesti paskat housuissa maanneet sängyssä ja olleet avustettavia. Ja tämä on ollut se siedettävin osuus niissä. Nytkin taas oon deittiskenessä mukana ja oikeasti koita nyt säilyttää usko miehiin kun päivittäin törmää munansa kuvia lähettäviin luusereihin ja pervoihin. Jaksetaan olla ihan ok ja normaaleja ja sitten joku kaunis päivä alkaa se kuvottava vonkaaminen ja se munan kuva löytyy kännykästä tai sähköpostista. Voi yök...
Sinulla on varmasti kovin positiivinen asenne ja osaat tehdä hyviä valintoja.
Kumma kun minä 38v sinkkumies en löydä naista itselleni. Tapanani ei ole lähetellä munankuvia tai vonkata ihmistä, joka ei vastaa edes säädylliseen viestiin. Ilmeisesti minunkin pitäisi ruveta massapostittamaan vonkausviestejä ja lähetellä munan ja perseenkuvia niin silloin ehkä jotain seuraa lohkeis. Olenko väärässä vai kuinka moni näistä valittajanaisista on sortunut niihin munankuvanlähettäjä miehiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos vaan olisi sellaisia ettei tarvitsis vähätellä? Sitoutuisi parisuhteeseen ja perheeseen. Lakkaisi emotionaalisen loisimisen ja kaiken arjen tunkemisen naisen vastuulle, lopettaa "pojat on poikia" ajattelun ja kasvaa aikuiseksi. Mä en tiedä normaaleista miehistä mitään kun kaikki on olleet loisivia luusereita mitä olen katsonut. Kirjaimellisesti paskat housuissa maanneet sängyssä ja olleet avustettavia. Ja tämä on ollut se siedettävin osuus niissä. Nytkin taas oon deittiskenessä mukana ja oikeasti koita nyt säilyttää usko miehiin kun päivittäin törmää munansa kuvia lähettäviin luusereihin ja pervoihin. Jaksetaan olla ihan ok ja normaaleja ja sitten joku kaunis päivä alkaa se kuvottava vonkaaminen ja se munan kuva löytyy kännykästä tai sähköpostista. Voi yök...
Sinulla on varmasti kovin positiivinen asenne ja osaat tehdä hyviä valintoja.
Kumma kun minä 38v sinkkumies en löydä naista itselleni. Tapanani ei ole lähetellä munankuvia tai vonkata ihmistä, joka ei vastaa edes säädylliseen viestiin. Ilmeisesti minunkin pitäisi ruveta massapostittamaan vonkausviestejä ja lähetellä munan ja perseenkuvia niin silloin ehkä jotain seuraa lohkeis. Olenko väärässä vai kuinka moni näistä valittajanaisista on sortunut niihin munankuvanlähettäjä miehiin?
Ei yksikään. Kaikki suhdetta etsivät, täysijärkiset naiset pistävät nuo kuvat roskiin ja blokkaavat puhelinnumeron. Noin saa vaan epäitoivoisia munan perässä olevia korppikotkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. Ja turha syyttää siitä anoppiani, hän ei tosiaan ollut mikään hyysääjä-äiti, oli "virkanainen" ja mukana yhdistyksissä ja luottamustoimissa ja oli harrastuksia yms. Heillä lapset joutuivat itse laittamaan ruokaa jne. Yhteen kun muutettiin, mies teki kotitöitä kuten minäkin, osasi pyykätä, siivota, kokata ja mitä vain. Sitten syntyi esikoinen ja minä jäin äitiyslomalle, siihen loppui miehen kotitöiden tekeminen. Mulle oli selvää, että koska mä olen kotona vauvan kanssa, teen lähes kaikki kotityöt ja se oli ok miehestäkin. No, palasin töihin ja edelleen sain tehdä kaikki kotityöt, mies ei tehnyt mitään. Kaikki piti sanoa; käy kaupassa, tässä lista. Imuroisitko? Tyhjennätkö tiskikoneen, kun en millään jaksa? Pyykkiä mies enää kuulemma osannut pestä. Lapsen asioita mies ei osannut huolehtia tippaakaan, kerran unohti jopa hakea lapsen hoidosta! Mitään ei tehnyt siis oma-alotteisesti, asiasta puhuttiin ja mä selitin, että nyt on eri meininki, kun ollaan molemmatja töissä, kotityöt puoliksi ja yhtä suuri vastuu lapsesta. Pari viikkoa meni ihan hyvin ja sitten oltiin taas samassa tilanteessa. Uusi keskustelu. Vähän aikaa hyvin, sitten taantuma. Jnejne.
Tulipa sitten aika, jolloin mies halusi toisen lapsen. Minä tein selväksi, että en jaksa käydä töissä ja hoitaa kodin ja kaikki asiat. Mies oli ällistynyt, hänhän tekee kotitöitä! Juu, teki, kun käskin ja kaikki piti ohjeistaa. Mies, joka hoitaa työkseen vaikeita ongelmia ja on tekniikan kanssa melkein naimisissa, ei osannut kuitenkaan käyttää esim. pyykkikonetta ja yleiskonetta eikä tiennyt mitä lapselle annetaan iltapalaksi tai mitä puetaan päälle pakkasella. Jos en ohjeistanut, mies saattoi pukea lapselle pakkassäällä syyshaalarin, ohuet hanskat ja puuvillapipon ja jalkaan kumpparit. Päivähoitoon kaivettiin kaapista juhlavaatteet tai laitettiin likaiset vaatteet ja reikäiset sukat, miten milloinkin. Iltapalana saattoi olla porkkana.
Tulin siihen tulokseen, että mun mies (ja ehkä suurin osa miehistä) ei kykene keskittymään useampaan asiaan kerrallaan; vaativa työ, kotityöt ja lapsenhoito. Eikä ainakaan mun mies jaksa paneutua kotiin ja lapseen. Aina mies tekee edelleen mitä pyydän ja aina on ollut lasten kanssa, mutta kun ei hän ole sisällä siinä maailmassa, mihin kuuluu lasten neuvola-ajat, hammaslääkärit, arviointikeskustelut, parturit, vaatteiden hankkiminen ymsyms. Sanoin sitten miehelle, että jos me halutaan lisää lapsia, niin mä jään sitten kotiäidiksi ja hänen on elätettävä meidät ja pidettävä huoli mun eläketurvastakin. Näin sitten tehtiin ja olin kotona kymmenkunta vuotta, meille siis syntyi 2 lasta lisää.
Nykyään olen yrittäjä, lapset jo teinejä ja teen töitä lähinnä kotoa käsin. Olen niin tottunut olemaan kotona, että en varmaan enää osaisi lähteäkään kodin ulkopuolelle töihin. Luovuin työstäni ja palkastani, mutta olen sitä mieltä, että kannatti. Olen saanut elää stressivapaata elämää, mulla on paljon harrastuksia ja ystäviä ja on hyvä mieli, että lapset saivat olla kotona ja olin heitä laittamassa kouluun ja iltapäivällä vastaanottamassa. Taloudellisesti ollaan pärjätty, koska mies on hyvätuloinen ja olen pitänyt talouden ohjakset tiukalla. Eli ole ollut varaa ylimääräiseen, mutta nälkää ei ole tarvinnut nähdä, talo alkaa olla maksettu ja mun mielestä on kaikkea mitä tarvitaan.
En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.
Mies osaa kyllä aivan hyvin tehdä nuo mainitut asiat. Kyse on vain kiinnostuksen ja motivaation puutteesta. Kyllä reilu työnjako olisi ollut aivan mahdollinen ja olisi mahdollinen kaikissa muissakin perheissä, jos toinen vanhemmista ei satu olemaan vakavasti sairas tai liikuntarajoitteinen. Tuo "kykenemättömyys keskittyä useampaan asiaan kerralla" on naisten vakioselitys, kun he häviävät tahtojen taistelun miehen kanssa ja päätyvät taloudenhoitajiksi.
Varmasti osaa, sitä en epäile. Ajattelin ja mietin tuota ratkaisua pitkään, kaikkea mistä luovun ja mitä saan tilalle. Ja sitä mitä lapsemme saavat, mitä menettävät? Ajattelin myös miestäni ja meidän avioliittoamme ja koko perhettä. Tulin siihen tulokseen, että kaikkea en voi saada. Eikä tämä helppoa ole aina ollut, aluksi kaipasin työhön, omaa rahaa ja työkavereita ja joskus vieläkin. Mutta ylivoimaisesti enemmän olen nauttinut kiireettömistä aamuista, ajasta lasten kanssa ja siitä että mulla on jäänyt aikaa itsellenikin. Meillä ei riidellä kotitöistä eikä mistään muustakaan ja mieheni muistaa kyllä sanoa, miten paljon arvostaa tekemääni työtä. Hän kehuu mua myös muille ihmisille, kun hän sai työssään ylennyksen, hän sanoi aina, että se on paljolti vaimoni ansiota. Ja hän tarkoittaa sitä, ei ole mitään ylistämällä alistamista. Kyllä mä olisin voinut töihinkin palata, ei mieheni olisi sitä estänyt.
Meillä on edelleen romantiikkaa, paljon hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä. En tiedä olisinko jaksanut, jos olisin ollut koko ajan työssä. Siinä alkaa äkkiä riidellä kun on pinna tiukalla ja väsynyt ja sitten ei kyllä illalla tee mieli kömpä miehen kainaloon. Ja en tosiaan väitä, että tämä olisi kaikille sopiva ratkaisu, mutta meille oli. Ehkä olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten jaksanut alkaa miestä "kouluttamaan". Tai mitä jos se onkin niin, että on miehen luonnon vastaista hoitaa kotia ja lapsia, he kyllä pystyvät siihen, mutta se ei ole heille luontaista? Voisiko sillä siis olla jokin merkytys, että vain nainen voi synnyttää ja imettää? Tätä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta onpa tullut tällaistakin mietittyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en rupea tutustumaan naiseen, joka vaikuttaa kompleksiselta. En ole kiinnostunut toisten ulkoa opituista mielipiteistä, enkä ahdasmielisestä mieskuvasta. Naisen tulee arvostaa itseään ja arvostaa miestä tätä lähestyessään. Miesten masturbointia ja seksifantasiointia on ruvettava arvostaman yhtä paljon kuin naistenkin.
Naisten masturbointi ja seksifantasiointi on kyllä nykypäivänäkin vielä aikamoinen tabu ja hävettävä asia.
Haluaisitko siis, että miestenkin ihan yleisesti tiedossa olevaa ja normaalina pidettävää masturbointia alettaisiin pitää tabuna?
Ja miten nämä seksuaaliset asiat edes liittyvät tähän keskusteluun?
Miestään arvostava kirjoitti:
Kyllä mä tunnen sellaisia pareja, joissa nainen osaa mielestään kaiken ja mies ei mitään. Tyttöjenilloissa sitten kuunnellaan, miten Matti ei osaa sitä eikä sitä ja Petri on huono siinä ja siinä. Olen joskus kotona sanonutkin miehelleni, että älä kiltti ikinä puhu minusta muille noin vaan kerro päin naamaani. Mutta eiväthän miehet naisistaan siten puhu ikinä.
Nämä naiset, ystäväni, suorana haukkuvat ukkojaan meille muille. Se on minusta niin uskomatonta: eikö heillä ole mitään kunnioitusta miestään kohtaan? Tuliko otettua väärä mies, jo alkusta alkaen väärä? Olik ehkä kiire perustaa perhe ja ottaa ihan joku vaan, etteivät munasolut ehdy?
Niin moni tyytyy ja on sitten tyytymätön tekojen ja puheidenkin lävitse. Surullista.
Ja itse saa olla iloinen ja ylpeä taitavasta, osaavasta miehestään.
Kyllä minäkin vähättelen, mutta silti arvostan. Tälläisiä haukkumisia olen mm. Päivitellyt:
Anopin kanssa ihmeteltiin miksi miehet eivät osaa pestä pyykkiä vaan aina on valkoiset ja mustat sekaisin.
Ystäville olen päivitellyt kun mies ei siivoa jälkiää, aina jättää maitotölkit tyhjinä pöydälle ja likaiset sukat lattialle
Siskoni kanssa päivittelen sitä miten miehet ei oikeasti vaan tajua asioita tunnetasolla, esimerkiksi sitä että kun nainen valittaa murheistaan on se murhe jo sillä avautumisella ja toisen kuuntelulla kuitattu. Kun mies yrittää keksiä ratkaisua tai käskee lopettaa murehtimisen.
Joskus olen siskoni ja kampaajani kanssa myös jutellut siitä kuinka konkreettisia miehien kanssa pitää olla jos haluaa esimerkiksi näihin aienpiin ongelmiin edistystä ( eli esim. Kertomalla että minua täytyy lohduttaa kun itken, tätä mieheni ei osannut ) kuin monesti sen toistin ja kerroin) Monet naiset vertaavatkin miehen kanssa olemista koiran koulutukseen tai lapsen kasvatukseen, miehelle täytyy konkreettisesti kertoa mitä haluaa eikä puhua ympäripyöreitä, tämä vaatii myös toistoa jos haluaa tuloksia.
Minusta on ihan ok että nainen saa purkaa turhautumistaan toisille kanssa sisarille. Se helpottaa naista. Mies ei hauku vaimoa toisille miehille koska kun se pääsee saunaan olut kädessä jätkien kanssa, haluaa se viimeiksi puida ja ajatella parisuhteessaan olevia ongelmia. Miestä helpottaa kun asiaa ei tarvitse ajatella eikä sitä puida ja vatvota.
Vierailija kirjoitti:
Tai jos vaan olisi sellaisia ettei tarvitsis vähätellä? Sitoutuisi parisuhteeseen ja perheeseen. Lakkaisi emotionaalisen loisimisen ja kaiken arjen tunkemisen naisen vastuulle, lopettaa "pojat on poikia" ajattelun ja kasvaa aikuiseksi. Mä en tiedä normaaleista miehistä mitään kun kaikki on olleet loisivia luusereita mitä olen katsonut. Kirjaimellisesti paskat housuissa maanneet sängyssä ja olleet avustettavia. Ja tämä on ollut se siedettävin osuus niissä. Nytkin taas oon deittiskenessä mukana ja oikeasti koita nyt säilyttää usko miehiin kun päivittäin törmää munansa kuvia lähettäviin luusereihin ja pervoihin. Jaksetaan olla ihan ok ja normaaleja ja sitten joku kaunis päivä alkaa se kuvottava vonkaaminen ja se munan kuva löytyy kännykästä tai sähköpostista. Voi yök...
WORD. SuomiMies ei halua ottaa vastuuta perheestään, toisin kuin esim Etelä-Euroopassa, jossa se on miehen kunnia-asia. Täällä kaikki jätetään naisen harteille ja sit inistään kun ei ole seksiä. Miten nainen voi katsoa miestä jonain alfauroksena jota haluaa, kun mies on kotona kuin lapatossu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos vaan olisi sellaisia ettei tarvitsis vähätellä? Sitoutuisi parisuhteeseen ja perheeseen. Lakkaisi emotionaalisen loisimisen ja kaiken arjen tunkemisen naisen vastuulle, lopettaa "pojat on poikia" ajattelun ja kasvaa aikuiseksi. Mä en tiedä normaaleista miehistä mitään kun kaikki on olleet loisivia luusereita mitä olen katsonut. Kirjaimellisesti paskat housuissa maanneet sängyssä ja olleet avustettavia. Ja tämä on ollut se siedettävin osuus niissä. Nytkin taas oon deittiskenessä mukana ja oikeasti koita nyt säilyttää usko miehiin kun päivittäin törmää munansa kuvia lähettäviin luusereihin ja pervoihin. Jaksetaan olla ihan ok ja normaaleja ja sitten joku kaunis päivä alkaa se kuvottava vonkaaminen ja se munan kuva löytyy kännykästä tai sähköpostista. Voi yök...
WORD. SuomiMies ei halua ottaa vastuuta perheestään, toisin kuin esim Etelä-Euroopassa, jossa se on miehen kunnia-asia. Täällä kaikki jätetään naisen harteille ja sit inistään kun ei ole seksiä. Miten nainen voi katsoa miestä jonain alfauroksena jota haluaa, kun mies on kotona kuin lapatossu?
Näin se toimii. Naiset haluavat kaiken ja alfakin pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. Ja turha syyttää siitä anoppiani, hän ei tosiaan ollut mikään hyysääjä-äiti, oli "virkanainen" ja mukana yhdistyksissä ja luottamustoimissa ja oli harrastuksia yms. Heillä lapset joutuivat itse laittamaan ruokaa jne. Yhteen kun muutettiin, mies teki kotitöitä kuten minäkin, osasi pyykätä, siivota, kokata ja mitä vain. Sitten syntyi esikoinen ja minä jäin äitiyslomalle, siihen loppui miehen kotitöiden tekeminen. Mulle oli selvää, että koska mä olen kotona vauvan kanssa, teen lähes kaikki kotityöt ja se oli ok miehestäkin. No, palasin töihin ja edelleen sain tehdä kaikki kotityöt, mies ei tehnyt mitään. Kaikki piti sanoa; käy kaupassa, tässä lista. Imuroisitko? Tyhjennätkö tiskikoneen, kun en millään jaksa? Pyykkiä mies enää kuulemma osannut pestä. Lapsen asioita mies ei osannut huolehtia tippaakaan, kerran unohti jopa hakea lapsen hoidosta! Mitään ei tehnyt siis oma-alotteisesti, asiasta puhuttiin ja mä selitin, että nyt on eri meininki, kun ollaan molemmatja töissä, kotityöt puoliksi ja yhtä suuri vastuu lapsesta. Pari viikkoa meni ihan hyvin ja sitten oltiin taas samassa tilanteessa. Uusi keskustelu. Vähän aikaa hyvin, sitten taantuma. Jnejne.
Tulipa sitten aika, jolloin mies halusi toisen lapsen. Minä tein selväksi, että en jaksa käydä töissä ja hoitaa kodin ja kaikki asiat. Mies oli ällistynyt, hänhän tekee kotitöitä! Juu, teki, kun käskin ja kaikki piti ohjeistaa. Mies, joka hoitaa työkseen vaikeita ongelmia ja on tekniikan kanssa melkein naimisissa, ei osannut kuitenkaan käyttää esim. pyykkikonetta ja yleiskonetta eikä tiennyt mitä lapselle annetaan iltapalaksi tai mitä puetaan päälle pakkasella. Jos en ohjeistanut, mies saattoi pukea lapselle pakkassäällä syyshaalarin, ohuet hanskat ja puuvillapipon ja jalkaan kumpparit. Päivähoitoon kaivettiin kaapista juhlavaatteet tai laitettiin likaiset vaatteet ja reikäiset sukat, miten milloinkin. Iltapalana saattoi olla porkkana.
Tulin siihen tulokseen, että mun mies (ja ehkä suurin osa miehistä) ei kykene keskittymään useampaan asiaan kerrallaan; vaativa työ, kotityöt ja lapsenhoito. Eikä ainakaan mun mies jaksa paneutua kotiin ja lapseen. Aina mies tekee edelleen mitä pyydän ja aina on ollut lasten kanssa, mutta kun ei hän ole sisällä siinä maailmassa, mihin kuuluu lasten neuvola-ajat, hammaslääkärit, arviointikeskustelut, parturit, vaatteiden hankkiminen ymsyms. Sanoin sitten miehelle, että jos me halutaan lisää lapsia, niin mä jään sitten kotiäidiksi ja hänen on elätettävä meidät ja pidettävä huoli mun eläketurvastakin. Näin sitten tehtiin ja olin kotona kymmenkunta vuotta, meille siis syntyi 2 lasta lisää.
Nykyään olen yrittäjä, lapset jo teinejä ja teen töitä lähinnä kotoa käsin. Olen niin tottunut olemaan kotona, että en varmaan enää osaisi lähteäkään kodin ulkopuolelle töihin. Luovuin työstäni ja palkastani, mutta olen sitä mieltä, että kannatti. Olen saanut elää stressivapaata elämää, mulla on paljon harrastuksia ja ystäviä ja on hyvä mieli, että lapset saivat olla kotona ja olin heitä laittamassa kouluun ja iltapäivällä vastaanottamassa. Taloudellisesti ollaan pärjätty, koska mies on hyvätuloinen ja olen pitänyt talouden ohjakset tiukalla. Eli ole ollut varaa ylimääräiseen, mutta nälkää ei ole tarvinnut nähdä, talo alkaa olla maksettu ja mun mielestä on kaikkea mitä tarvitaan.
En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.
Mies osaa kyllä aivan hyvin tehdä nuo mainitut asiat. Kyse on vain kiinnostuksen ja motivaation puutteesta. Kyllä reilu työnjako olisi ollut aivan mahdollinen ja olisi mahdollinen kaikissa muissakin perheissä, jos toinen vanhemmista ei satu olemaan vakavasti sairas tai liikuntarajoitteinen. Tuo "kykenemättömyys keskittyä useampaan asiaan kerralla" on naisten vakioselitys, kun he häviävät tahtojen taistelun miehen kanssa ja päätyvät taloudenhoitajiksi.
Varmasti osaa, sitä en epäile. Ajattelin ja mietin tuota ratkaisua pitkään, kaikkea mistä luovun ja mitä saan tilalle. Ja sitä mitä lapsemme saavat, mitä menettävät? Ajattelin myös miestäni ja meidän avioliittoamme ja koko perhettä. Tulin siihen tulokseen, että kaikkea en voi saada. Eikä tämä helppoa ole aina ollut, aluksi kaipasin työhön, omaa rahaa ja työkavereita ja joskus vieläkin. Mutta ylivoimaisesti enemmän olen nauttinut kiireettömistä aamuista, ajasta lasten kanssa ja siitä että mulla on jäänyt aikaa itsellenikin. Meillä ei riidellä kotitöistä eikä mistään muustakaan ja mieheni muistaa kyllä sanoa, miten paljon arvostaa tekemääni työtä. Hän kehuu mua myös muille ihmisille, kun hän sai työssään ylennyksen, hän sanoi aina, että se on paljolti vaimoni ansiota. Ja hän tarkoittaa sitä, ei ole mitään ylistämällä alistamista. Kyllä mä olisin voinut töihinkin palata, ei mieheni olisi sitä estänyt.
Meillä on edelleen romantiikkaa, paljon hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä. En tiedä olisinko jaksanut, jos olisin ollut koko ajan työssä. Siinä alkaa äkkiä riidellä kun on pinna tiukalla ja väsynyt ja sitten ei kyllä illalla tee mieli kömpä miehen kainaloon. Ja en tosiaan väitä, että tämä olisi kaikille sopiva ratkaisu, mutta meille oli. Ehkä olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten jaksanut alkaa miestä "kouluttamaan". Tai mitä jos se onkin niin, että on miehen luonnon vastaista hoitaa kotia ja lapsia, he kyllä pystyvät siihen, mutta se ei ole heille luontaista? Voisiko sillä siis olla jokin merkytys, että vain nainen voi synnyttää ja imettää? Tätä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta onpa tullut tällaistakin mietittyä.
Onhan se kai selvää, että kun on aikansa yrittänyt saada miestä osallistumaan kotitöihin, on opastanut, pyytänyt ja vedonnut eikä ole onnistunut, ei ole kiva myöntää itselleen että jäi toiseksi. Mies päätti että hänen ei tarvitse kotitöitä tehdä eikä hän tehnyt. Nainen ei mahtanut mitään. Silloin on mukavampi etsiä syytä jostain luonnonjärjestyksestä kuin myöntää oma tappionsa.
Miten muuten tuo hellyyden ja seksielämän mainostaminen edes liittyy asiaan? Kumma kun et alkanut kehuskella vielä auton merkillä.
Joo minä en kanssa saanut ihan kiinni pointtia miesten haukkumisesta. Ei sen tarvitse olla ylenkatsovaa miehen kakarana pitämistä että valittaa miehestään ystäville.
Mun parhaat ystävät tietää että mulla on hyvä suhde ja arvostan miestäni, rakastan perhettäni mutta puhumme ystävien kanssa kaikesta, kyllä kerron jos miehen liiat harrastukset harmittaa tai en jaksa haasteita erityislapseni kanssa ilman suuria tunnekuohuja.
Ei se, että purkaa ystävälle sydäntä, tarkota yhtään että ei kunnioittais puolisoaan.
Mun ystäväpiirissä monilla alkaa olla suhteessaan jo liki 20 vuotta täynnä ja kyllä siinä ajassa tulee kaikilla hampaita kiristelyä. Myös miehillä.
Sanoin jossain, että oma mieheni olisi ankea? En sanonut. Mutta sellaisiakin miehiä on.
Ja mistä sait päähäsi, että jos joku valittaa arkeaan, hän "heittäytyy marttyyriksi"? Mistä sinä tiedät, ettei hän ole vain realisti.
ja sitten hitto vie tuo iänikuinen asenne: jos mies on laiska, se on VAIMON vika!
Just joo.
Mä väitän, että miesten vähättelyä paljon vakavampi ja laajempi ilmiö on naisten sovinistinen syyllistäminen ja mitätöinti. Jota sinäkin tuossa harrastat.
8