Heh, hauska ilmiö liittyen tuohon miesten vähättälyasiaan

Nytpä rupesin ihan miettimään, että vähättelenkö miehiä. Ehkä saatan puhua vähättelevään sävyyn joskus ja kuittailla pahastikin. Mutta ehkäpä mä testaan miehen reaktiokykyä ja sitä, että hän todella osaisi pitää puolensa. Tavallaan näyttäisi mulle, että oon väärässä, jolloin voisin olla ihastuksesta ymmyrkäisenä miten kykenevä mies onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa työstäni on parisuhdeneuvontaa ja siellä tulee näkyviin juurikin tämä sama asia. Naiset tulevat neuvontaan intoa puhkuen, että nyt mies saa kuulla kunniansa ja minä kerron, kuinka sen pitäisi muuttua ja kuinka väärin se toimii jne. Sitten naiset ovat aivan äimistyneitä, kun saadaan mieskin ääneen ja hänen kokemuksensa näkyväksi. Huomataan, että vikaa onkin molemmissa ja joillekin naisille se ottaa tosi koville. Miehet taas tulevat neuvontaan kuin tuomiolle ja pelkäävät juurikin tuota lytätyksi tulemista. Kun sitten nainenkin joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään, voi miehissä nähdä ihan huomattavan voimaantumisen.

Tuttavapariskunta oli juuri tällainen. Nainen selitti kuinka käyvät pariterapiassa, ja hän on nyt kertonut kuinka huonosti hirveä mies on. Sitten terapia loppui kuin seinään, ja he erosivat myöhemmin, nainen meni erosta ihan romuksi, mies vaikutti huojentuneelta. Myöhemmin juttelin miehen kanssa. Hän kertoi, että terapia loppui kun terapeutit lakoivat kysellä hänen kantaansa, miltä tuntuu olla suhteessa. Vaimo kuulemma ei tykännyt kun terapeutit eivät jatkaneetkaan miehen syyttämistä, vaan kyselivät kuinka jaksaa suhteessa (kysyivät saman myös toisinpäin). Yllättävän monet näkevät parisuhdeongelmat vain sen toisen aiheuttamina ongelmina jotka korjautuisivat jos toinen muuttuisi. Omasta kokemuksesta tiedän, että elämä muttuu eniten ja parhaiten kun itse muuttuu. Jos kokee elämän kumppanin kanssa mahdottomaksi, silloinkin omien jalkojen käyttö sen valittamisen ja toisen epätoivoisen muuttamisen sijaan auttaa huomattavasti paremmin. Marttyyrimainen asenne ja jatkuva nalkutus pilaa kaikkien elämän, oman, puolison ja lasten.

Kuitenkin se on yleensä nainen joka tajuaa tilanteen ja lähtee. Mies lähtee jos uusi on jo odottamassa. Miehen olisi pitänyt tuossa kertomassasi tapauksessa kertoa kantansa jo ilman terapeuttia.

Niin että jotenkinhan tämäkin on pakko saada miehen ja miesten viaksi käännettyä. :)

no, luuserit kerää ympärilleen luusereita...

tatuoi otsaas, että miehet älköön vaivautuko!

Vierailija kirjoitti:

Tai jos vaan olisi sellaisia ettei tarvitsis vähätellä? Sitoutuisi parisuhteeseen ja perheeseen. Lakkaisi emotionaalisen loisimisen ja kaiken arjen tunkemisen naisen vastuulle, lopettaa "pojat on poikia" ajattelun ja kasvaa aikuiseksi. Mä en tiedä normaaleista miehistä mitään kun kaikki on olleet loisivia luusereita mitä olen katsonut. Kirjaimellisesti paskat housuissa maanneet sängyssä ja olleet avustettavia. Ja tämä on ollut se siedettävin osuus niissä. Nytkin taas oon deittiskenessä mukana ja oikeasti koita nyt säilyttää usko miehiin kun päivittäin törmää munansa kuvia lähettäviin luusereihin ja pervoihin.  Jaksetaan olla ihan ok ja normaaleja ja sitten joku kaunis päivä alkaa se kuvottava vonkaaminen ja se munan kuva löytyy kännykästä tai sähköpostista. Voi yök...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa työstäni on parisuhdeneuvontaa ja siellä tulee näkyviin juurikin tämä sama asia. Naiset tulevat neuvontaan intoa puhkuen, että nyt mies saa kuulla kunniansa ja minä kerron, kuinka sen pitäisi muuttua ja kuinka väärin se toimii jne. Sitten naiset ovat aivan äimistyneitä, kun saadaan mieskin ääneen ja hänen kokemuksensa näkyväksi. Huomataan, että vikaa onkin molemmissa ja joillekin naisille se ottaa tosi koville. Miehet taas tulevat neuvontaan kuin tuomiolle ja pelkäävät juurikin tuota lytätyksi tulemista. Kun sitten nainenkin joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään, voi miehissä nähdä ihan huomattavan voimaantumisen.

Tuttavapariskunta oli juuri tällainen. Nainen selitti kuinka käyvät pariterapiassa, ja hän on nyt kertonut kuinka huonosti hirveä mies on. Sitten terapia loppui kuin seinään, ja he erosivat myöhemmin, nainen meni erosta ihan romuksi, mies vaikutti huojentuneelta. Myöhemmin juttelin miehen kanssa. Hän kertoi, että terapia loppui kun terapeutit lakoivat kysellä hänen kantaansa, miltä tuntuu olla suhteessa. Vaimo kuulemma ei tykännyt kun terapeutit eivät jatkaneetkaan miehen syyttämistä, vaan kyselivät kuinka jaksaa suhteessa (kysyivät saman myös toisinpäin). Yllättävän monet näkevät parisuhdeongelmat vain sen toisen aiheuttamina ongelmina jotka korjautuisivat jos toinen muuttuisi. Omasta kokemuksesta tiedän, että elämä muttuu eniten ja parhaiten kun itse muuttuu. Jos kokee elämän kumppanin kanssa mahdottomaksi, silloinkin omien jalkojen käyttö sen valittamisen ja toisen epätoivoisen muuttamisen sijaan auttaa huomattavasti paremmin. Marttyyrimainen asenne ja jatkuva nalkutus pilaa kaikkien elämän, oman, puolison ja lasten.

Kuitenkin se on yleensä nainen joka tajuaa tilanteen ja lähtee. Mies lähtee jos uusi on jo odottamassa. Miehen olisi pitänyt tuossa kertomassasi tapauksessa kertoa kantansa jo ilman terapeuttia.

Niin että jotenkinhan tämäkin on pakko saada miehen ja miesten viaksi käännettyä. :)

Hymiö ei ole pätevä vasta-argumentti.

Mä olen huomannut kaveripiirissäni kuinka paljon pahaa ystäväni puhuvat miehistään. Kaikkein kiusallisinta se on silloin kun se mies on itse paikalla ja nainen alkaa hänelle kaikkien edessä ripittämään tai muuten nostamaan esille joitakin asioita ihan selvästi tarkoituksenaan nolata tämä mies. Ihan hyvä, että tästä puhutaan. Harmi vaan, että nämä miehiään vähättelevät naiset tuskin tunnistavat itseään, koska ainakin omassa kaveripiirissäni he kokevat olevansa hauskoja/kiusoittelevia tai sitten pitävät muuten vaan tuota paskaa käytöstään jotenkin oikeutettuna.

MUTTA kääntöpuoli. Niin kauan kuin miehet itse selittelevät kaiken maailman perseilyään ja sikailuaan "heh pojat on poikia"-tyyppisillä letkautuksilla, he itse alentavat itseään niinkuin olisivat jotenkin tyttöystäviensä ja vaimojensa huollettavia & ikuisia "poikia" eli lapsia.

Joskus näkee miehiä, jotka oikeasti ovat ihan täysiä kakaroita ja se kumppani on heille kuin jokin keinoemo ja tällaisissa tapauksissa en kyllä yhtään ihmettele, että nainen saattaa miestä sitten sen takia pitääkkin avuttomana mieslapsena ja täten vähätellä häntä.

Miestään arvostava kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miestään arvostava kirjoitti:

Kyllä mä tunnen sellaisia pareja, joissa nainen osaa mielestään kaiken ja mies ei mitään. Tyttöjenilloissa sitten kuunnellaan, miten Matti ei osaa sitä eikä sitä ja Petri on huono siinä ja siinä. Olen joskus kotona sanonutkin miehelleni, että älä kiltti ikinä puhu minusta muille noin vaan kerro päin naamaani. Mutta eiväthän miehet naisistaan siten puhu ikinä.

Nämä naiset, ystäväni, suorana haukkuvat ukkojaan meille muille. Se on minusta niin uskomatonta: eikö heillä ole mitään kunnioitusta miestään kohtaan? Tuliko otettua väärä mies, jo alkusta alkaen väärä? Olik ehkä kiire perustaa perhe ja ottaa ihan joku vaan, etteivät munasolut ehdy?

Niin moni tyytyy ja on sitten tyytymätön tekojen ja puheidenkin lävitse. Surullista.

Ja itse saa olla iloinen ja ylpeä taitavasta, osaavasta miehestään.

Luuletko ihan tosissasi, että miehet puhuu naisista kavereille vaan asiallisen arvostavat. ..??? Älä jumalista ole noin lapsellinen.

Minua huvittaa koko miesten vähättelykeskustelu. Ensinnäkin se, että naiset luulevat tietävänsä, että miehet ei tee tasan samaa äijäporukoissa eli puhu vähättelevästi muijistaan.

Toiseksi se, että miesten sovinismista tai arjen toimimattomuudesta puhuminen on muka vähättelyä. Ei se ole, vaan karu fakta monessa parisuhteessa. Miksi hitossa siitä ei saisi edes toiselle naiselle puhua, jos se helpottaa ja auttaa kestämään tilanteen, jossa mies on omaksunut itselleen passattavan roolin?

Väestöliiton "asiantuntija" taitaa olla kuten tyypillinen av-mamma eli jos hänen oma parisuhteensa sattuu olemaan tasa-arvoinen, kenenkään muunkaan suhde ei "oikeasti" voi olla epätasa-arvoinen, eli jos joku sellaista väittää, se on liioittelua ja vähättelyä....

Joo, oikeasti mieheni ystäväporukoissa jutellaan työstä, harrastuksista, lapsista ja perheestä, työstä, lomamatkoista. Seksistäkin, mutta kukaan ei hauku vaimojaan - korkeintaan pohtii, mitä pitäisi tehdä jos tilanne on A tai B.

Mutta miksi sinulla on noin kitkerä asenne? Totta kai saat avautua naisystävällesi, jos kotona ei suju, mutta miksi sinulla on sellainen mies?

Tai siis kysymykseni onkin: onko teistä niin monella oikeasti niin huono mies ja kaamea parisuhde, että siinä riittää haukuttavaa, valitettavaa ja marttyyriksi heittäytymisen mahdollisuuksia?

Kyllähän se valitettavasti näin on. Aika moni on huonossa avioliitossa. Eroaminen ei vain ole niin helppoa jos on lapsia. Ja yleensähän se on nainen joka hakee eroa. Miehelle se tulee usein täytenä yllätyksenä. Eli kyllä, monella  naisella on paha olla avioliitossaan.Ja ainoa tapa selviytyä on valittaa siitä ystävälle,että edes jonnekin saa purkautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa työstäni on parisuhdeneuvontaa ja siellä tulee näkyviin juurikin tämä sama asia. Naiset tulevat neuvontaan intoa puhkuen, että nyt mies saa kuulla kunniansa ja minä kerron, kuinka sen pitäisi muuttua ja kuinka väärin se toimii jne. Sitten naiset ovat aivan äimistyneitä, kun saadaan mieskin ääneen ja hänen kokemuksensa näkyväksi. Huomataan, että vikaa onkin molemmissa ja joillekin naisille se ottaa tosi koville. Miehet taas tulevat neuvontaan kuin tuomiolle ja pelkäävät juurikin tuota lytätyksi tulemista. Kun sitten nainenkin joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään, voi miehissä nähdä ihan huomattavan voimaantumisen.

Tuttavapariskunta oli juuri tällainen. Nainen selitti kuinka käyvät pariterapiassa, ja hän on nyt kertonut kuinka huonosti hirveä mies on. Sitten terapia loppui kuin seinään, ja he erosivat myöhemmin, nainen meni erosta ihan romuksi, mies vaikutti huojentuneelta. Myöhemmin juttelin miehen kanssa. Hän kertoi, että terapia loppui kun terapeutit lakoivat kysellä hänen kantaansa, miltä tuntuu olla suhteessa. Vaimo kuulemma ei tykännyt kun terapeutit eivät jatkaneetkaan miehen syyttämistä, vaan kyselivät kuinka jaksaa suhteessa (kysyivät saman myös toisinpäin). Yllättävän monet näkevät parisuhdeongelmat vain sen toisen aiheuttamina ongelmina jotka korjautuisivat jos toinen muuttuisi. Omasta kokemuksesta tiedän, että elämä muttuu eniten ja parhaiten kun itse muuttuu. Jos kokee elämän kumppanin kanssa mahdottomaksi, silloinkin omien jalkojen käyttö sen valittamisen ja toisen epätoivoisen muuttamisen sijaan auttaa huomattavasti paremmin. Marttyyrimainen asenne ja jatkuva nalkutus pilaa kaikkien elämän, oman, puolison ja lasten.

Kuitenkin se on yleensä nainen joka tajuaa tilanteen ja lähtee. Mies lähtee jos uusi on jo odottamassa. Miehen olisi pitänyt tuossa kertomassasi tapauksessa kertoa kantansa jo ilman terapeuttia.

Niin että jotenkinhan tämäkin on pakko saada miehen ja miesten viaksi käännettyä. :)

Hymiö ei ole pätevä vasta-argumentti.

Turha sinulle on hymiötä kummempaa argumenttia rustata, kun mustavalkoinen maailmankuvasi jossa nainen on aina uhri ja mies syyllinen paistaa tekstistäsi kilometrin päähän. Sama kun uskovaisen kanssa väittelisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa työstäni on parisuhdeneuvontaa ja siellä tulee näkyviin juurikin tämä sama asia. Naiset tulevat neuvontaan intoa puhkuen, että nyt mies saa kuulla kunniansa ja minä kerron, kuinka sen pitäisi muuttua ja kuinka väärin se toimii jne. Sitten naiset ovat aivan äimistyneitä, kun saadaan mieskin ääneen ja hänen kokemuksensa näkyväksi. Huomataan, että vikaa onkin molemmissa ja joillekin naisille se ottaa tosi koville. Miehet taas tulevat neuvontaan kuin tuomiolle ja pelkäävät juurikin tuota lytätyksi tulemista. Kun sitten nainenkin joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään, voi miehissä nähdä ihan huomattavan voimaantumisen.

Tuttavapariskunta oli juuri tällainen. Nainen selitti kuinka käyvät pariterapiassa, ja hän on nyt kertonut kuinka huonosti hirveä mies on. Sitten terapia loppui kuin seinään, ja he erosivat myöhemmin, nainen meni erosta ihan romuksi, mies vaikutti huojentuneelta. Myöhemmin juttelin miehen kanssa. Hän kertoi, että terapia loppui kun terapeutit lakoivat kysellä hänen kantaansa, miltä tuntuu olla suhteessa. Vaimo kuulemma ei tykännyt kun terapeutit eivät jatkaneetkaan miehen syyttämistä, vaan kyselivät kuinka jaksaa suhteessa (kysyivät saman myös toisinpäin). Yllättävän monet näkevät parisuhdeongelmat vain sen toisen aiheuttamina ongelmina jotka korjautuisivat jos toinen muuttuisi. Omasta kokemuksesta tiedän, että elämä muttuu eniten ja parhaiten kun itse muuttuu. Jos kokee elämän kumppanin kanssa mahdottomaksi, silloinkin omien jalkojen käyttö sen valittamisen ja toisen epätoivoisen muuttamisen sijaan auttaa huomattavasti paremmin. Marttyyrimainen asenne ja jatkuva nalkutus pilaa kaikkien elämän, oman, puolison ja lasten.

Kuitenkin se on yleensä nainen joka tajuaa tilanteen ja lähtee. Mies lähtee jos uusi on jo odottamassa. Miehen olisi pitänyt tuossa kertomassasi tapauksessa kertoa kantansa jo ilman terapeuttia.

Niin että jotenkinhan tämäkin on pakko saada miehen ja miesten viaksi käännettyä. :)

Hymiö ei ole pätevä vasta-argumentti.

Turha sinulle on hymiötä kummempaa argumenttia rustata, kun mustavalkoinen maailmankuvasi jossa nainen on aina uhri ja mies syyllinen paistaa tekstistäsi kilometrin päähän. Sama kun uskovaisen kanssa väittelisi. 

Sinun on turha osallistua keskusteluun kun et osaa muuta kuin uhriutua. Ja yläpeukuttaa omia kommenttejasi.

Vierailija kirjoitti:

Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. - - -

En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.

Hienoa, että teillä toimii. Mutta aika iso uhraus, myös naissukupuolen kannalta. Jokainen ansaitsee oman uran, työn ja identiteetin. Mietin lapsianne. Annat heille esimerkikin, jossa nainen jää kotiin ja joustaa, kun muu ei toimi. Mitä tyttäresi meinaavat aikuisina? Antavatko poikalapsesi vaimonsa tehdä uraa?

Itse en uskaltaisi otaa utota riskiä edes osaamattoman miehen  vuoksi.

Tuohon lähelle rakennettiin uusi omakotitaloalue ja kuuntelin bussissa naisten juttuja rakentamisen etenemisestä; Usein kun jotain oli tehty, niin kerrottiin ME isännän kanssa sitä ja tätä ja tulipa hieno. Seuraavana päivänä huonot uutiset;  Se meidän Esko ei kyllä ole mikään talonrakentaja, oikea tumpelo oikeastaan, eipä ole sitä tehty ja se on ihan vinossa ja sen se saa kyllä korjauttaa jollain ammattimiehellä jne. Kaikki onnistumiset mitä ukko oli tehnyt oli tyyliin me tehtiin ja epäonnistumiset sitten meni herran piikkiin. Ja kyllä se meidän piha suunnittelija Pirkko on sitten loistava sitä ja tätä, me Pirkon kanssa jne... No eihän se Esko sitten saanut sitä metrin korkusta mäkeä siihen tasamaalle tehtyä, eikä vesiputousta, eikä nupulakivipolkuja, eikä jäkä jäkä jäkä, vaikka me Pirkon kanssa oltiin ne siihen selvästi piirretty. Ja saman suuntaista komppaamista tuli useammalta penkkiriviltä.

Huhhuijaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. - - -

En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.

Hienoa, että teillä toimii. Mutta aika iso uhraus, myös naissukupuolen kannalta. Jokainen ansaitsee oman uran, työn ja identiteetin. Mietin lapsianne. Annat heille esimerkikin, jossa nainen jää kotiin ja joustaa, kun muu ei toimi. Mitä tyttäresi meinaavat aikuisina? Antavatko poikalapsesi vaimonsa tehdä uraa?

Itse en uskaltaisi otaa utota riskiä edes osaamattoman miehen  vuoksi.

Omat vanhempani antoivat minulle tuollaisen esimerkin. Se ei kelvannut minulle. Nyt en edes tykkää käydä vanhempieni luona juuri siksi, että inhottaa katsella sitä menoa.

Olet oikeassa, vastareaktio on ollut vähätellä miehiä, jotkut kertovat omia uhri ja marttyyritarinoitaan ja taas sitä perinteistä olen nainen joten minun tunteet ja ongelmat ovat tärkeämpiä, koska olen nainen.

Huhhuijaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron ihan vaan oman kokemukseni...mun mies oli just sellainen, että ei osannut yhtään mitään. - - -

En sano, että kaikkien pitäisi toimia näin, meille tämä oli kyllä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ja kyllä, olemme onnellisia.

Hienoa, että teillä toimii. Mutta aika iso uhraus, myös naissukupuolen kannalta. Jokainen ansaitsee oman uran, työn ja identiteetin. Mietin lapsianne. Annat heille esimerkikin, jossa nainen jää kotiin ja joustaa, kun muu ei toimi. Mitä tyttäresi meinaavat aikuisina? Antavatko poikalapsesi vaimonsa tehdä uraa?

Itse en uskaltaisi otaa utota riskiä edes osaamattoman miehen  vuoksi.

Minä olen tällaisen äidin tytär. Hän on sanonut luopuneensa urastaan voidakseen hoitaa lapsia kotona, puhunut negatiiviseen sävyyn "avainkaulalapsista", jotka ovat iltapäiviä yksin kotona vanhempien ollessa töissä. Lopputulos: Koen tarpeetonta syyllisyyttä ja kiitollisuudenvelkaa, koska tiedän että kun äitini vanhenee hän aivan varmasti tulee ajattelemaan, että hän aikanaan uhrasi kaiken lapsille ja nyt lasten on maksettava takaisin hoitamalla hänet hautaan. Toiseksi, haluan ehdottomasti oman työuran ja elämän myös kodin ulkopuolella, minusta ei ole kotiäidiksi. Isäni on hyvä mies, joka on tehnyt kotona paljon enemmän kuin moni oman sukupolvensa mies.

xoxo kirjoitti:

Tuohon lähelle rakennettiin uusi omakotitaloalue ja kuuntelin bussissa naisten juttuja rakentamisen etenemisestä; Usein kun jotain oli tehty, niin kerrottiin ME isännän kanssa sitä ja tätä ja tulipa hieno. Seuraavana päivänä huonot uutiset;  Se meidän Esko ei kyllä ole mikään talonrakentaja, oikea tumpelo oikeastaan, eipä ole sitä tehty ja se on ihan vinossa ja sen se saa kyllä korjauttaa jollain ammattimiehellä jne. Kaikki onnistumiset mitä ukko oli tehnyt oli tyyliin me tehtiin ja epäonnistumiset sitten meni herran piikkiin. Ja kyllä se meidän piha suunnittelija Pirkko on sitten loistava sitä ja tätä, me Pirkon kanssa jne... No eihän se Esko sitten saanut sitä metrin korkusta mäkeä siihen tasamaalle tehtyä, eikä vesiputousta, eikä nupulakivipolkuja, eikä jäkä jäkä jäkä, vaikka me Pirkon kanssa oltiin ne siihen selvästi piirretty. Ja saman suuntaista komppaamista tuli useammalta penkkiriviltä.

Keksitty juttu. On hyvin epätodennäköistä, että samat ihmiset sattuvat samaan bussiin, istuvat sattumalta tarpeeksi lähelle että kuulee ja sattumalta jatkavat juuri samaa keskustelua.

Toinen hauska ilmiö liittyen tähän vähättelyasiaan: Ainakin omassa facebookissani linkkejä ovat eniten jakaneet ne kaikkein pätemisentarpeisimmat naiset, jotka korostavat omaa erinomaisuuttaan humblebraggaamalla kuinka sitä itsekin joskus sortuu arvostelemaan miestä mielessään, mutta sitten onneksi muistaa, että se syy löytyy sieltä omasta peilistä jne. Ja kehoitetaan toisiakin naisia olemaan aikuisia suhteissa. Argh. Usein vielä kyseisten naisten parisuhteissa on alku(huuma)vuodet menossa, joten todellista jalouden testausta ei ole edes ehtinyt tapahtua.

Mikä helvetin takia nämä miehet roikkuvat vaimoissaan, jos ne vaimot ovat kerta niin kauheita? Mikseivät vaan ota eroa ja muuta omilleen/nakkaa vaimoa ulos riippuen kenen kämpässä asutaan? Huonossa parisuhteessa naiset yrittävät yleensä ensimmäisenä korjata suhdetta eri tavoin ja jos mikään ei auta, niin otetaan ero. Miehet eivät tätä tunnu osaavaan. Miehelle pitää aina olla se uusi vaimoke hankittuna ennen kuin uskaltaa nykyisestä ottaa eron. Miten miehet voivat olla noin riippuvaisia naisista??

Vierailija kirjoitti:

Tai jos vaan olisi sellaisia ettei tarvitsis vähätellä? Sitoutuisi parisuhteeseen ja perheeseen. Lakkaisi emotionaalisen loisimisen ja kaiken arjen tunkemisen naisen vastuulle, lopettaa "pojat on poikia" ajattelun ja kasvaa aikuiseksi. Mä en tiedä normaaleista miehistä mitään kun kaikki on olleet loisivia luusereita mitä olen katsonut. Kirjaimellisesti paskat housuissa maanneet sängyssä ja olleet avustettavia. Ja tämä on ollut se siedettävin osuus niissä. Nytkin taas oon deittiskenessä mukana ja oikeasti koita nyt säilyttää usko miehiin kun päivittäin törmää munansa kuvia lähettäviin luusereihin ja pervoihin.  Jaksetaan olla ihan ok ja normaaleja ja sitten joku kaunis päivä alkaa se kuvottava vonkaaminen ja se munan kuva löytyy kännykästä tai sähköpostista. Voi yök...

Voi luoja. Missä piireissä sinä liikut?

Vierailija kirjoitti:

Mikä helvetin takia nämä miehet roikkuvat vaimoissaan, jos ne vaimot ovat kerta niin kauheita? Mikseivät vaan ota eroa ja muuta omilleen/nakkaa vaimoa ulos riippuen kenen kämpässä asutaan? Huonossa parisuhteessa naiset yrittävät yleensä ensimmäisenä korjata suhdetta eri tavoin ja jos mikään ei auta, niin otetaan ero. Miehet eivät tätä tunnu osaavaan. Miehelle pitää aina olla se uusi vaimoke hankittuna ennen kuin uskaltaa nykyisestä ottaa eron. Miten miehet voivat olla noin riippuvaisia naisista??

Lisäksi mietin, että puhuvatko nämä miehet edes tunteistaan vaimolleen? Se vaimo ei välttämättä tajua olevansa mulkku ellei sitä sanota ääneen ja anneta esimerkkejä niistä tilanteista, missä vaimon käyttäytyminen ei ole miellyttänyt. Naiset sentään osaavat puhua miehelle tuntemuksistaan, jos vaan mies kuuntelisi.

Ap:lle, hyvä pointti ingressissä!

Yhdessä suhteessa lopetin naiselle puhumisen kokonaan sillä hän mitätöi ja vähätteli tunteitani ja ongelmiani jatkuvasti ja aina keskustelu ajautui siihen kun hän paasasi itsestään, hänen tunteista ja ongelmista. Sanomattakin selvää, että tuollainen suhde ei kestä jossa toinen ei välitä sinusta tuon taivaallista ja kaikki sinun ongelmat ja tunteet on yhdentekeviä.

Tuollaisia naisia voisi ihan hyvin kutsua narsisteiksi, eivät he kovin kaukana ole narsistista.