Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut eivät hyväksy lastensa tyttö- ja poikaystäviä?
03.01.2016 |
On tullut omassa perheessä vähän liiankin konkreettiseksi. Poikani on seurustellut tyttöystävänsä kanssa jo runsaan vuoden, eikä tytön perhe vieläkään hyväksy poikaa tai heidän suhdettaan. Ei puhettakaan, että poika saisi mennä tytön luokse yökylään, saati että tyttö saisi tulla meille. Tytön kotona he eivät kuulemma saa myöskään olla kahdestaan tytön huoneessa, vaan heidän on oltava keittiössä tai olohuoneessa tai tytön sisarusten on oltava mukana. Kysyttiin kesällä muutaman kerran tyttöystävää mukaan mökille, mutta lupaa ei tietenkään tullut. Pojassa ei ole mitään sellaista vikaa, minkä vuoksi ymmärtäin vanhempien tiukkuuden. Myös perheemme on aivan normaali perhe, ei pitäisi olla mitään pelkoa että tyttö olisi huonossa seurassa. Mikä siis voisi olla syynä? Poika on 17-vuotias ja tyttö 16-vuotias.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan, kun ollaan vanhempien muonissa ja on vanhempien maksama katto päänpäällä, totellaan vanhempien sääntöjä. Jos se ei kelpaa, voi etsiä asunnon ja muonan jostain muualta. Tuskin lastensuojelulaitoskaan on mikään maailman mukavin asuinpaikka.
Nuoren aikuistuessa niitä sääntöjä voisi silti vähitellen löysätä ja yrittää luottaa nuoren omaan harkintakykyyn. Jos jatkuvasti kieltää nuorelta kotona kaiken yksityisyyden ja laittaa 16-vuotiaalle samat säännöt kuin 6-vuotiaalle, käy helposti niin että nuorella ei ole vanhemmilleen enää mitään sanottavaa kun hän on 18-vuotiaana lähtenyt omilleen. Sekö sitten on toivottavaa?
Jos ajattelee enemmän ala- kuin yläpäällään, niin joutaakin lähteä ajoissa kotoa. Tosin omat lapset ovat käyttäneet järkeään ja ymmärtäneet, että lisäoikeuksien vaatiminen kotona edellyttää lisävastuita. Helpommalla pääsee, kun ei vaadi niitä oikeuksia, ei joudu maksamaan kesätienesteistä omia menojaan.
Fyysinen läheisyys seurustelukumppanin kanssa on alapäällä ajattelemista? Oman huoneen oven sulkeminen on lisäoikeus, jota pitää vaatia ja joka edellyttää lisävastuita? Voi morjes...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö on 15v ja poikakaverinsa täyttää ensi kuussa 17v. Tilanne on ihan sama kuin ap:lla eli tyttö ei yökyläile poikakaverilla eikä poikakaveri meillä.
Asia vaivasi pojan vanhempia, joten he kutsuivat meidät kahville. Heillä ei ollut yhtäkään perustelua sille, miksi yökyläily tulisi sallia. Ainoa, mitä äiti hoki oli se, että "kun sitä seksiä voi harrastaa vaikka missä, ei siihen yökyläilyä tarvita". Eli hänellä tuntui olevan suurin huoli siitä, että poikansa saa seksikokemuksia jossain muualla kuin peiton alla pehmeässä sängyssä.
Koko vierailu oli nolo, onneksi nuoret ei itse olleet paikalla. En halua puhua tyttäreni sukupuolielämästä minulle vieraiden ihmisten kanssa enkä näe mitään tarvetta perustella sitä, että olen alaikäisen lapseni holhooja ja hänestä vastuussa, joten minun ei tarvitse sallia asioita, jotka voivat saattaa hänet vaaraan.
Minä taas ihmettelen, mitkä ovat perusteet sille, miksi jo lähes täysi-ikäiset eivät saisi olla yökylässä. Ja hei: mitkä ovat sinun omat pelkosi siitä, mikä saattaa lapsesi vaaraan silloin, kun poikaystävä tulee yökylään? Kuulostaa vähän suojeluntarpeen liioittelulta, niin kuin toisaalta sekin, että (eräissä toisissa kommenteissa esiintynyt) nuoret eivät saisi olla suljettujen ovien takana. Herran tähden, missä yksityisyys? Kuulostaa tosi ahdistavalta, jos kaiken tekemisen pitäisi olla täysin avoimesti vanhempien silmien edessä. Enkä edes puhu seksistä enkä mistään muustakaan levottomasta, vaan vaikkapa siitä, että nuoret voisivat vaikkapa haluta jutella kahden kesken, asioista, jotka eivät kuulu pätkääkään vanhemmille (vaikka ne eivät liittyisikään mihinkään "vaaralliseen"). Kai se yksityisyys lapsille ja nuorillekin sallitaan?
Lähes täysi-ikäinen ei ole täysi-ikäinen. Kun on täyttänyt 18v ja muuttanut pois lapsuudenkodista, saa tehdä mitä tahtoo. Siihen asti hyväksyy sen, että kotona on kodin säännöt. Niitä vastaan voi kapinoida tai voi jopa hakeutua lastenkotiin, mutta sielläkin on samat säännöt: ovi on auki, jo huoneessa on vieraita.
Jos haluaa olla kahdestaan poikakaverin kanssa, voi mennä vaikka puistoon juttelemaan.
Vanhempien tehtävänä on suojella lapsiaan asioilta, jotka ovat kovin vaarattomia, mutta jotka tapahtuessaan sattuvat hyvin paljon.
Enkä ole vielä kuullut yhdenkään nuoren menehtyvän siihen, että ei pääse yökylään. Se ei siis ole perustarve.
Totta, 16-vuotias ei ole 18, mutta toisaalta hän ei ole myöskään kahdeksanvuotias, jolle on ok pitääkin säällisiä sääntöjä kotiintuloajoista ja siitä, saavatko kaverit tulla tämän tästä yökylään. En rehellisesti sanoen ymmärrä, kuka voittaa tuollaisessa vanhemmuudessa, jossa vanhemmalla on ehdoton sananvalta siihen, kenen kanssa lapsi saa seurustella, saako hän pitää huoneensa ovea kiinni vai auki, tai mitä hän ylipäätään tekee poika- tai tyttöystävänsä kanssa. Ja vieläkin ihmettelen, mikä on se sanoinkuvaamaton vaara, miltä vanhemman pitää lastaan suojella... kun nuoret ovat yökylässä saman katon alla vanhempien kanssa. Veikkaanpa, että niitä irstaimpia juttuja ei todellakaan tehdä tuollaisessa ympäristössä.
Tummennettuun kohtaan: mitkä noita asioita ovat? Huomautan, että vanhemmat eivät ole niin kaikkivoipia, että pystyvät suojelemaan lastaan ihan kaikelta. Enkä edes tiedä, onko mielekästä suojella lastaan niin tiukasti elämältä, ettei hänelle liikene yhtään luottamusta häneen itseensä, hänen järjenjuoksuunsa ja moraaliinsa. Mitä ihmettä ajattelette omista lapsistanne, jos ne kaikki kauhuskenaariot teiniraskauksista sun muista ovat ihan potentiaalisia?
Vanhempi ei voi suojella lastaan kaikelta, mutta kieltämällä ne yökyläilyt yhdeltä kieltää ne samalla seuraaviltakin poikaystäviltä.
Oletko itse valmis siihen, että kotonasi yöpyy tammikuussa Leevi, helmikuussa Juuso, sitten pari kertaa Karri ja sen jälkeen löytyy maailman ihanin Sammy. Jos hyväksyt yökylään poikaystävät, niin asetatko jotain sääntöjä sille, miten pitkään pitää seurustella ennen kuin saa yöpyä kotonasi? Eikö sellainen ole melkoista natsimutsitoimintaa? Eli kun hyväksyt ensimmäisen, hyväksyt muutkin ja annat kotisi melkoiselle nuorisolaumalle käyttöön. Muistathan, että yökyläily EI ole sitä seksiä, se on muutakin (niin on väitetty), joten ei pidä kyseenalaistaa tytön moraalia, kun poikakaverit vaihtuvat tiheään. Eihän niiden kaikkien kanssa ole seksiä, osan kanssa haluaa vain nukkua lähekkäin. Toisaalta iso joukko poikakavereita EI kerro tytön löyhästä moraalista vaan siitä, että hän on etsijäluonne.
Mutta oikeastiko haluat jakaa kotisi monen uuden ihmisen kanssa siksi, että tyttäresi on 15v ja yökyläily on OK?
Ei siis ole vanhemmuuden välimuotoja, kuin olla sallimatta mitään tai sallia ihan kaikki? Tällä hetkellä luotan vahvasti kommunikointiin. Ihan vaikka sillä, mitä lapselleni kuuluu, ja mitä hän ajattelee. Tai miksi hän kokisi tarpeelliseksi vaihtaa seurustelukumppania kuin sukkia aamulla.
... Itse asiassa minua kiinnostaa enemmän, miksi sinulla on skenaariona nimenomaan se, että yksi yökyläily poikaystävän kanssa avaa ovet sille, että tytär tuo kotiinsa tämän tästä uuden miehen. Jos jotakin tiedän, niin minä en pidä omaa tytärtäni lunttuna vain siksi, että hän on seurusteluikäinen ja haluaa tuoda poikaystävänsä yökylään.
Miksi sinulle monta poikakaveria = tyttäresi on lunttu? Eikö oman seksuaalisuuden etsiminen ja toisen lähellä oleminen olekaan ihania asioita, jos se poikakaveri vaihtuu? Perustuuko tämä yökyläilyjuttu jotenkin heteronormatiiviseen yksiavioiseen ajattelutapaan, että jos on yhden kanssa nyt, niin ei lennosta voi vaihtaa toiseen?
Ei monen kanssa seurusteleva tyttö ole lunttumainen. Kysymys kuuluukin, sallitko ne seuraavatkin poikakaveri teille yöksi vai kahlitsetko lapsesi vapautta väittämällä, että yhden illan juttu ei voi olla antoisa?
Rehellisesti sanoen olen ihan ulalla, millä tavalla tähän vastaamisen pitäisi viedä keskustelua eteenpäin. Tässä esitetään kummallisia oletuksia siitä, että väittäisin jotakin, mitä en ole väittänyt - niin kuin internetkeskusteluissa tapaa yleensä käydä. :)
Joo'o. Menetin neitsyyteni 8. luokkalaisena kolme vuotta vanhemmalle poikaystävälle. Tämä tapahtui täysin kirkkaassa päivänvalossa sillä aikaa, kun äitini oli lenkillä. Yökyläilyä ei tuolloin harrastettu.
Pojan kotona emme saaneet nukkua koko seurustelumme aikana lainkaan samassa huoneessa, mutta eihän se kaksikerroksisessa talossa mitään estänyt. Suoraan sanottuna pojan äiti taisi olla aika sinisilmäinen. Lyhyesti siis: yökyläily ei automaattisesti tarkoita seksiä, mutta koska seksiä harrastetaan varmasti joka tapauksessa jossain, jos mieli tekee, on yökyläilyä ihan turha kieltää.
Toinen juttu. Äitini kasvatti minut niin hyvin, että osasin pitää huolta ehkäisystä jo silloin yläasteikäisenä. Satavarmaa keinoa ei ole, mutta yhdistelmä e-pillerit+kondomi ei ole siitä kovin kaukana. Kyllä 16-vuotias osaa jo ajatella omilla aivoillaan, ellei sitten ole syytä epäillä, että kasvatuksessa on mennyt jokin pahasti pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan, kun ollaan vanhempien muonissa ja on vanhempien maksama katto päänpäällä, totellaan vanhempien sääntöjä. Jos se ei kelpaa, voi etsiä asunnon ja muonan jostain muualta. Tuskin lastensuojelulaitoskaan on mikään maailman mukavin asuinpaikka.
Nuoren aikuistuessa niitä sääntöjä voisi silti vähitellen löysätä ja yrittää luottaa nuoren omaan harkintakykyyn. Jos jatkuvasti kieltää nuorelta kotona kaiken yksityisyyden ja laittaa 16-vuotiaalle samat säännöt kuin 6-vuotiaalle, käy helposti niin että nuorella ei ole vanhemmilleen enää mitään sanottavaa kun hän on 18-vuotiaana lähtenyt omilleen. Sekö sitten on toivottavaa?
Nuori voi osoittaa, että on luottamuksen arvoinen muulla tavalla kuin tuomalla kotiin jonkun poikaystävän. Voisi aloittaa vaikkapa kesätöiden etsimisellä ja koulun keskiarvon parantamisella. Jos noilla konsteilla näyttää, että on luottamuksen arvoinen, voidaan harkita sääntöjen löysäämistä, mutta sekin tehdään vanhempien määrittelemästä päästä eli nuori voi saada tällöin enemmän sananvaltaa kotiintuloaikoihin, omaan pukeutumiseen jne. eli sellaiseen, joka ei potentiaalisesti vahingoita. Poikaystävä ehtii yöpyä meillä sitten, kun suhde on vakavalla pohjalla ja hänkin on näyttänyt omilla toimillaan, että on luottamuskemme arvoinen.
:O
Ap:n tapaukseen viitaten, suhde on kestänyt jo yli vuoden eli se on ilmeisen vakaalla pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua meille ketään yökylään, koska se häiritsee mukavaa elämääni. Pelkkä ajatus, että en saisi kulkea alasti aamulla kotonani vain siksi, että siellä yöpyy joku teini - kiitos ei! Tosin omanlapsi on vasta 13v, parin vuoden kuluttua saatan ajatella niin, että talo elää tavallaan ja vieras on hyvä ja katsoo vähän rupsahtanutta kroppaani siinä keittiössä. Toinen tissi teekupissa ja toinen pöydällä. Enkä tajua hävetä yhtään, minun kotinihan se on.
Ymmärrän epämukavuuden, mutta onhan koti myös lapsesi, eikä ainoastaan sinun. Oletan? Olisi ankeaa, jos vain yksi perheenjäsen saisi sanella, mitä kotona tehdään milläkin säännöillä, ja keitä saa tulla kylään.
Meillä asumisen maksavat vanhemmat, ei lapset. Siksi lasten mielipiteitä kuunnellaan, mutta sananvaltaa heillä ei ole ennen kuin maksavat puolet asumiskuluista.
Vanhemmuuteen kuuluu sekin, että aiheuttaa lapselleen pettymyksiä ja tuo esille elämän realiteetit. Kotona toimitaan vanhempien sääntöjen mukaan, vaikka ne lapsesta tuntuvat sanelulta. Tuo meidän 6v haluaisi koiran ja akvaarion ja karkkia joka päivä. Sanelupolitiikan mukaan hän ei saa mitään noista. On se niin väärin!
Todella joustamatonta. Jo vaikka siksi, että sinä itse päätit hankkia lapsen, ja samalla sitouduit olemaan velvollinen elättämään häntä täysi-ikäisyyteen asti. On epäreilua pitää itsellään sananvalta jopa lapsen yksityisyyteen sen perusteella, että hän ei satu maksamaan elämistään.
Tietenkin voidaan keskustella siitä, mitä lapsen on ok toivoa ja mitä ei, ja olkoon lapsen osallistuminen asumiseensa vaikka kotitöiden muodossa oma keskustelunaiheensa. Mutta jos puhutaan sellaisista asioista, kenen kanssa nuori viettää aikaansa, kenen kanssa seurustelee ja millä tavoin, vanhempi ei voi niitä asioita sanella niin kuin 6 v:lle siitä, saako hän koiraa, akvaariota ja karkkia joka päivä. Valitettavasti vanhemmankin on sopeuduttava siihen, että se oma teini ei ole enää se 6 v, vaan hyvin pian täysi-ikäinen. Melkein aikuinen, joka IMO ansaitsee kunnioitusta myös melkein aikuisena ihmisenä, eikä leikki-ikäisenä.
Sinä unohdit, että hankkiessani lapsen sitouduin sekä elättämään hänet 18v ikään asti että pitämään huolta siitä, että hän saa alaikäiselle sopivan kohtelun. Siis suojaa ja turvaa. Olen sitoutunut siihen, että hän ei joudu liian varhain kokemaan asioita, jotka eivät ole ikäkaudelleen sopivia. Samalla olen sitoutunut siihen, että opetan hänelle elämistä tässä yhteisössä. Opetan kotitöitä ja moraalia.
Ei lapsuudenkoti ole hotelli, jossa voi tilata, mitä haluaa. Se on koti kaikille siellä asuville. Meillä ei äiti vie miesvieraitaan makuuhuoneeseen ja sulje ovea vedoten, että tarvitsee kahdenkeskistä aikaa. Sitä kutsutaan muiden kunnioittamiseksi. Sitä ihan samaa voi odottaa teini-ikäisiltä. Jos ei pysty hyväksymään kodin sääntöjä, voi aina kääntyä sossun puoleen ja pyytää, että pelastavat kodista, jossa äiti ei hyväksy alaikäisten yökyläilyjä. Kannattaa muistaa, että ei niitä laitoksessakaan hyväksytä.
... Minulla olisi sinulta vaikka mitä kysyttävää kasvatusmetodeistasi, mutta katson parhaimmaksi jättää sen jollekulle muulle. Olen kanssasi eri mieltä, enkä rehellisesti sanoen ymmärrä sinua. En myökään näe "suojeluna" sitä, että lapsella on jäykät säännöt, ja säännöistä keskustelu ohjautuu vain siihen, että "asukoot sitten lastenkodissa". Minusta ikätasoisuus tarkoittaa myös sitä, että hyväksyy lapsen aikuistumisen ja siihen kuuluvat vastuut - myös sen suhteen, että pystyy tekemään myös itsenäisiä päätöksiä ihan omaa järkeä käyttäen, eikä äidin ja isän sanelemana.
Meillä on 18v ikäraja, jota nuorempi on vanhempiensa vastuulla. Jos se ei nuorelle sovi, on olemassa järjestelmä, joka auttaa asumaan muualla kuin kotona. Jostain syystä laitoksissa on hyvin tiukat rajat eikä yökyläilyä sallita. Oletko koskaan miettinyt, että miksi. Miksi yhteiskunta on niin tiukka, vaikka nuoria pitäisi kannustaa tekemään omia päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä unohdit, että hankkiessani lapsen sitouduin sekä elättämään hänet 18v ikään asti että pitämään huolta siitä, että hän saa alaikäiselle sopivan kohtelun. Siis suojaa ja turvaa. Olen sitoutunut siihen, että hän ei joudu liian varhain kokemaan asioita, jotka eivät ole ikäkaudelleen sopivia. Samalla olen sitoutunut siihen, että opetan hänelle elämistä tässä yhteisössä. Opetan kotitöitä ja moraalia.
Ei lapsuudenkoti ole hotelli, jossa voi tilata, mitä haluaa. Se on koti kaikille siellä asuville. Meillä ei äiti vie miesvieraitaan makuuhuoneeseen ja sulje ovea vedoten, että tarvitsee kahdenkeskistä aikaa. Sitä kutsutaan muiden kunnioittamiseksi. Sitä ihan samaa voi odottaa teini-ikäisiltä. Jos ei pysty hyväksymään kodin sääntöjä, voi aina kääntyä sossun puoleen ja pyytää, että pelastavat kodista, jossa äiti ei hyväksy alaikäisten yökyläilyjä. Kannattaa muistaa, että ei niitä laitoksessakaan hyväksytä.
Kotinne kuullostaa jo valmiiksi laitokselta.
Ilmeisesti äiti ja isä harrastaa seksiä muualla kuin kotona. Ovet on poistettu vessoistakin. Kaikesta mitä keskustelette miehenne kanssa, tulee keskustella lasten edessä, koska hekin ovat osa sitä kotitaloutta? Koska teillähän ei salailla mitään.
Itse uskouduin äidilleni 16-vuotiaana kaveristani, joka oli itsetuhoinen. Äiti ei tiennyt, että seurustelin hänen kanssaan, koska olimme samaa sukupuolta ja se oli kovin hämmentävää muutenkin.
Äiti ja isä sitten keskenään päättivät, etten saa nähdä enää koskaan tuota seurustelukumppaniani, vaikka olimme samassa lukiossa.
Sen jälkeen en enää kertonut vanhemmilleni mitään, vaan valehtelin ihan kaikesta. Eivät olleet luottamukseni arvoisia.
Olen nyt kolmekymppinen ja vieläkin tuottaa vaikeuksia kertoa mistään itselleen tärkeästä.
Kai teininne kaverit, jotka ovat samaa sukupuolta ovat myös valvovan silmän alla, koska lapsenne voi heidänkin kanssa harrastaa seksiä? Ette vaan ehkä vanhempina tiedä näistä seksuaalisuuntauksista tai kokeiluista..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö on 15v ja poikakaverinsa täyttää ensi kuussa 17v. Tilanne on ihan sama kuin ap:lla eli tyttö ei yökyläile poikakaverilla eikä poikakaveri meillä.
Asia vaivasi pojan vanhempia, joten he kutsuivat meidät kahville. Heillä ei ollut yhtäkään perustelua sille, miksi yökyläily tulisi sallia. Ainoa, mitä äiti hoki oli se, että "kun sitä seksiä voi harrastaa vaikka missä, ei siihen yökyläilyä tarvita". Eli hänellä tuntui olevan suurin huoli siitä, että poikansa saa seksikokemuksia jossain muualla kuin peiton alla pehmeässä sängyssä.
Koko vierailu oli nolo, onneksi nuoret ei itse olleet paikalla. En halua puhua tyttäreni sukupuolielämästä minulle vieraiden ihmisten kanssa enkä näe mitään tarvetta perustella sitä, että olen alaikäisen lapseni holhooja ja hänestä vastuussa, joten minun ei tarvitse sallia asioita, jotka voivat saattaa hänet vaaraan.
Minä taas ihmettelen, mitkä ovat perusteet sille, miksi jo lähes täysi-ikäiset eivät saisi olla yökylässä. Ja hei: mitkä ovat sinun omat pelkosi siitä, mikä saattaa lapsesi vaaraan silloin, kun poikaystävä tulee yökylään? Kuulostaa vähän suojeluntarpeen liioittelulta, niin kuin toisaalta sekin, että (eräissä toisissa kommenteissa esiintynyt) nuoret eivät saisi olla suljettujen ovien takana. Herran tähden, missä yksityisyys? Kuulostaa tosi ahdistavalta, jos kaiken tekemisen pitäisi olla täysin avoimesti vanhempien silmien edessä. Enkä edes puhu seksistä enkä mistään muustakaan levottomasta, vaan vaikkapa siitä, että nuoret voisivat vaikkapa haluta jutella kahden kesken, asioista, jotka eivät kuulu pätkääkään vanhemmille (vaikka ne eivät liittyisikään mihinkään "vaaralliseen"). Kai se yksityisyys lapsille ja nuorillekin sallitaan?
Lähes täysi-ikäinen ei ole täysi-ikäinen. Kun on täyttänyt 18v ja muuttanut pois lapsuudenkodista, saa tehdä mitä tahtoo. Siihen asti hyväksyy sen, että kotona on kodin säännöt. Niitä vastaan voi kapinoida tai voi jopa hakeutua lastenkotiin, mutta sielläkin on samat säännöt: ovi on auki, jo huoneessa on vieraita.
Jos haluaa olla kahdestaan poikakaverin kanssa, voi mennä vaikka puistoon juttelemaan.
Vanhempien tehtävänä on suojella lapsiaan asioilta, jotka ovat kovin vaarattomia, mutta jotka tapahtuessaan sattuvat hyvin paljon.
Enkä ole vielä kuullut yhdenkään nuoren menehtyvän siihen, että ei pääse yökylään. Se ei siis ole perustarve.
Totta, 16-vuotias ei ole 18, mutta toisaalta hän ei ole myöskään kahdeksanvuotias, jolle on ok pitääkin säällisiä sääntöjä kotiintuloajoista ja siitä, saavatko kaverit tulla tämän tästä yökylään. En rehellisesti sanoen ymmärrä, kuka voittaa tuollaisessa vanhemmuudessa, jossa vanhemmalla on ehdoton sananvalta siihen, kenen kanssa lapsi saa seurustella, saako hän pitää huoneensa ovea kiinni vai auki, tai mitä hän ylipäätään tekee poika- tai tyttöystävänsä kanssa. Ja vieläkin ihmettelen, mikä on se sanoinkuvaamaton vaara, miltä vanhemman pitää lastaan suojella... kun nuoret ovat yökylässä saman katon alla vanhempien kanssa. Veikkaanpa, että niitä irstaimpia juttuja ei todellakaan tehdä tuollaisessa ympäristössä.
Tummennettuun kohtaan: mitkä noita asioita ovat? Huomautan, että vanhemmat eivät ole niin kaikkivoipia, että pystyvät suojelemaan lastaan ihan kaikelta. Enkä edes tiedä, onko mielekästä suojella lastaan niin tiukasti elämältä, ettei hänelle liikene yhtään luottamusta häneen itseensä, hänen järjenjuoksuunsa ja moraaliinsa. Mitä ihmettä ajattelette omista lapsistanne, jos ne kaikki kauhuskenaariot teiniraskauksista sun muista ovat ihan potentiaalisia?
Vanhempi ei voi suojella lastaan kaikelta, mutta kieltämällä ne yökyläilyt yhdeltä kieltää ne samalla seuraaviltakin poikaystäviltä.
Oletko itse valmis siihen, että kotonasi yöpyy tammikuussa Leevi, helmikuussa Juuso, sitten pari kertaa Karri ja sen jälkeen löytyy maailman ihanin Sammy. Jos hyväksyt yökylään poikaystävät, niin asetatko jotain sääntöjä sille, miten pitkään pitää seurustella ennen kuin saa yöpyä kotonasi? Eikö sellainen ole melkoista natsimutsitoimintaa? Eli kun hyväksyt ensimmäisen, hyväksyt muutkin ja annat kotisi melkoiselle nuorisolaumalle käyttöön. Muistathan, että yökyläily EI ole sitä seksiä, se on muutakin (niin on väitetty), joten ei pidä kyseenalaistaa tytön moraalia, kun poikakaverit vaihtuvat tiheään. Eihän niiden kaikkien kanssa ole seksiä, osan kanssa haluaa vain nukkua lähekkäin. Toisaalta iso joukko poikakavereita EI kerro tytön löyhästä moraalista vaan siitä, että hän on etsijäluonne.
Mutta oikeastiko haluat jakaa kotisi monen uuden ihmisen kanssa siksi, että tyttäresi on 15v ja yökyläily on OK?
Ei siis ole vanhemmuuden välimuotoja, kuin olla sallimatta mitään tai sallia ihan kaikki? Tällä hetkellä luotan vahvasti kommunikointiin. Ihan vaikka sillä, mitä lapselleni kuuluu, ja mitä hän ajattelee. Tai miksi hän kokisi tarpeelliseksi vaihtaa seurustelukumppania kuin sukkia aamulla.
... Itse asiassa minua kiinnostaa enemmän, miksi sinulla on skenaariona nimenomaan se, että yksi yökyläily poikaystävän kanssa avaa ovet sille, että tytär tuo kotiinsa tämän tästä uuden miehen. Jos jotakin tiedän, niin minä en pidä omaa tytärtäni lunttuna vain siksi, että hän on seurusteluikäinen ja haluaa tuoda poikaystävänsä yökylään.
Miksi sinulle monta poikakaveria = tyttäresi on lunttu? Eikö oman seksuaalisuuden etsiminen ja toisen lähellä oleminen olekaan ihania asioita, jos se poikakaveri vaihtuu? Perustuuko tämä yökyläilyjuttu jotenkin heteronormatiiviseen yksiavioiseen ajattelutapaan, että jos on yhden kanssa nyt, niin ei lennosta voi vaihtaa toiseen?
Ei monen kanssa seurusteleva tyttö ole lunttumainen. Kysymys kuuluukin, sallitko ne seuraavatkin poikakaveri teille yöksi vai kahlitsetko lapsesi vapautta väittämällä, että yhden illan juttu ei voi olla antoisa?
Rehellisesti sanoen olen ihan ulalla, millä tavalla tähän vastaamisen pitäisi viedä keskustelua eteenpäin. Tässä esitetään kummallisia oletuksia siitä, että väittäisin jotakin, mitä en ole väittänyt - niin kuin internetkeskusteluissa tapaa yleensä käydä. :)
Kerro sitten vaikka ihan numeroilla, miten monta poikakaveria 15v tyttösi saa vuoden aikana tuoda yökylään? Koska nyt on todistettu moneen kertaan, että yökyläilystä ei ole vaaraa, se on kivaa, se on vastuullista. Mutta ovatko palstamammat niin tiukkapipoisia, että se 15v saa seurustella vaakatasoon asti vain yhden kanssa vuodessa. Saako poikakavereita olla 2 vai 5 vai 9? Vai enemmän. Kysehän on nuoren oikeudesta ihmissuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuossa ole kyse seksistä ja paremminkin sen seurauksista. Hyväksyessäsi sen, että tyttäresi harrastaa seksiä poikaystävänsä kanssa kotona, hyväksyt myös seksin seuraukset eli sen, että tyttärestäsi tulee teiniäiti. Pojan äitinä tilanne on ihan toinen, koska poika ei joudu tuossa muuhun kuin taloudelliseen vastuuseen 18:ksi vuodeksi, jos ei muuta halua. Abortti on toki aina vaihtoehto, mutta senkin kanssa tyttö joutuu elämään koko lopun elämänsä kun taas poika voi vain huokaista helpotuksesta ja käyttää rahansa johonkin muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö on 15v ja poikakaverinsa täyttää ensi kuussa 17v. Tilanne on ihan sama kuin ap:lla eli tyttö ei yökyläile poikakaverilla eikä poikakaveri meillä.
Asia vaivasi pojan vanhempia, joten he kutsuivat meidät kahville. Heillä ei ollut yhtäkään perustelua sille, miksi yökyläily tulisi sallia. Ainoa, mitä äiti hoki oli se, että "kun sitä seksiä voi harrastaa vaikka missä, ei siihen yökyläilyä tarvita". Eli hänellä tuntui olevan suurin huoli siitä, että poikansa saa seksikokemuksia jossain muualla kuin peiton alla pehmeässä sängyssä.
Koko vierailu oli nolo, onneksi nuoret ei itse olleet paikalla. En halua puhua tyttäreni sukupuolielämästä minulle vieraiden ihmisten kanssa enkä näe mitään tarvetta perustella sitä, että olen alaikäisen lapseni holhooja ja hänestä vastuussa, joten minun ei tarvitse sallia asioita, jotka voivat saattaa hänet vaaraan.
Minä taas ihmettelen, mitkä ovat perusteet sille, miksi jo lähes täysi-ikäiset eivät saisi olla yökylässä. Ja hei: mitkä ovat sinun omat pelkosi siitä, mikä saattaa lapsesi vaaraan silloin, kun poikaystävä tulee yökylään? Kuulostaa vähän suojeluntarpeen liioittelulta, niin kuin toisaalta sekin, että (eräissä toisissa kommenteissa esiintynyt) nuoret eivät saisi olla suljettujen ovien takana. Herran tähden, missä yksityisyys? Kuulostaa tosi ahdistavalta, jos kaiken tekemisen pitäisi olla täysin avoimesti vanhempien silmien edessä. Enkä edes puhu seksistä enkä mistään muustakaan levottomasta, vaan vaikkapa siitä, että nuoret voisivat vaikkapa haluta jutella kahden kesken, asioista, jotka eivät kuulu pätkääkään vanhemmille (vaikka ne eivät liittyisikään mihinkään "vaaralliseen"). Kai se yksityisyys lapsille ja nuorillekin sallitaan?
Lähes täysi-ikäinen ei ole täysi-ikäinen. Kun on täyttänyt 18v ja muuttanut pois lapsuudenkodista, saa tehdä mitä tahtoo. Siihen asti hyväksyy sen, että kotona on kodin säännöt. Niitä vastaan voi kapinoida tai voi jopa hakeutua lastenkotiin, mutta sielläkin on samat säännöt: ovi on auki, jo huoneessa on vieraita.
Jos haluaa olla kahdestaan poikakaverin kanssa, voi mennä vaikka puistoon juttelemaan.
Vanhempien tehtävänä on suojella lapsiaan asioilta, jotka ovat kovin vaarattomia, mutta jotka tapahtuessaan sattuvat hyvin paljon.
Enkä ole vielä kuullut yhdenkään nuoren menehtyvän siihen, että ei pääse yökylään. Se ei siis ole perustarve.
Totta, 16-vuotias ei ole 18, mutta toisaalta hän ei ole myöskään kahdeksanvuotias, jolle on ok pitääkin säällisiä sääntöjä kotiintuloajoista ja siitä, saavatko kaverit tulla tämän tästä yökylään. En rehellisesti sanoen ymmärrä, kuka voittaa tuollaisessa vanhemmuudessa, jossa vanhemmalla on ehdoton sananvalta siihen, kenen kanssa lapsi saa seurustella, saako hän pitää huoneensa ovea kiinni vai auki, tai mitä hän ylipäätään tekee poika- tai tyttöystävänsä kanssa. Ja vieläkin ihmettelen, mikä on se sanoinkuvaamaton vaara, miltä vanhemman pitää lastaan suojella... kun nuoret ovat yökylässä saman katon alla vanhempien kanssa. Veikkaanpa, että niitä irstaimpia juttuja ei todellakaan tehdä tuollaisessa ympäristössä.
Tummennettuun kohtaan: mitkä noita asioita ovat? Huomautan, että vanhemmat eivät ole niin kaikkivoipia, että pystyvät suojelemaan lastaan ihan kaikelta. Enkä edes tiedä, onko mielekästä suojella lastaan niin tiukasti elämältä, ettei hänelle liikene yhtään luottamusta häneen itseensä, hänen järjenjuoksuunsa ja moraaliinsa. Mitä ihmettä ajattelette omista lapsistanne, jos ne kaikki kauhuskenaariot teiniraskauksista sun muista ovat ihan potentiaalisia?
Vanhempi ei voi suojella lastaan kaikelta, mutta kieltämällä ne yökyläilyt yhdeltä kieltää ne samalla seuraaviltakin poikaystäviltä.
Oletko itse valmis siihen, että kotonasi yöpyy tammikuussa Leevi, helmikuussa Juuso, sitten pari kertaa Karri ja sen jälkeen löytyy maailman ihanin Sammy. Jos hyväksyt yökylään poikaystävät, niin asetatko jotain sääntöjä sille, miten pitkään pitää seurustella ennen kuin saa yöpyä kotonasi? Eikö sellainen ole melkoista natsimutsitoimintaa? Eli kun hyväksyt ensimmäisen, hyväksyt muutkin ja annat kotisi melkoiselle nuorisolaumalle käyttöön. Muistathan, että yökyläily EI ole sitä seksiä, se on muutakin (niin on väitetty), joten ei pidä kyseenalaistaa tytön moraalia, kun poikakaverit vaihtuvat tiheään. Eihän niiden kaikkien kanssa ole seksiä, osan kanssa haluaa vain nukkua lähekkäin. Toisaalta iso joukko poikakavereita EI kerro tytön löyhästä moraalista vaan siitä, että hän on etsijäluonne.
Mutta oikeastiko haluat jakaa kotisi monen uuden ihmisen kanssa siksi, että tyttäresi on 15v ja yökyläily on OK?
Ei siis ole vanhemmuuden välimuotoja, kuin olla sallimatta mitään tai sallia ihan kaikki? Tällä hetkellä luotan vahvasti kommunikointiin. Ihan vaikka sillä, mitä lapselleni kuuluu, ja mitä hän ajattelee. Tai miksi hän kokisi tarpeelliseksi vaihtaa seurustelukumppania kuin sukkia aamulla.
... Itse asiassa minua kiinnostaa enemmän, miksi sinulla on skenaariona nimenomaan se, että yksi yökyläily poikaystävän kanssa avaa ovet sille, että tytär tuo kotiinsa tämän tästä uuden miehen. Jos jotakin tiedän, niin minä en pidä omaa tytärtäni lunttuna vain siksi, että hän on seurusteluikäinen ja haluaa tuoda poikaystävänsä yökylään.
Miksi sinulle monta poikakaveria = tyttäresi on lunttu? Eikö oman seksuaalisuuden etsiminen ja toisen lähellä oleminen olekaan ihania asioita, jos se poikakaveri vaihtuu? Perustuuko tämä yökyläilyjuttu jotenkin heteronormatiiviseen yksiavioiseen ajattelutapaan, että jos on yhden kanssa nyt, niin ei lennosta voi vaihtaa toiseen?
Ei monen kanssa seurusteleva tyttö ole lunttumainen. Kysymys kuuluukin, sallitko ne seuraavatkin poikakaveri teille yöksi vai kahlitsetko lapsesi vapautta väittämällä, että yhden illan juttu ei voi olla antoisa?
Rehellisesti sanoen olen ihan ulalla, millä tavalla tähän vastaamisen pitäisi viedä keskustelua eteenpäin. Tässä esitetään kummallisia oletuksia siitä, että väittäisin jotakin, mitä en ole väittänyt - niin kuin internetkeskusteluissa tapaa yleensä käydä. :)
Kerro sitten vaikka ihan numeroilla, miten monta poikakaveria 15v tyttösi saa vuoden aikana tuoda yökylään? Koska nyt on todistettu moneen kertaan, että yökyläilystä ei ole vaaraa, se on kivaa, se on vastuullista. Mutta ovatko palstamammat niin tiukkapipoisia, että se 15v saa seurustella vaakatasoon asti vain yhden kanssa vuodessa. Saako poikakavereita olla 2 vai 5 vai 9? Vai enemmän. Kysehän on nuoren oikeudesta ihmissuhteisiin.
En ole henkilö, jolle kysymyksesi osoitit, mutta itse en laittaisi tälle mitään rajaa. Jos lapsi on päättänyt seksiä harrastaa, hän sen tekee. Joko kotona tai kodin ulkopuolella. Ainoa asia, johon voin todellisuudessa vaikuttaa, on ehkäisystä huolehtiminen ja riskeistä varoittaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö on 15v ja poikakaverinsa täyttää ensi kuussa 17v. Tilanne on ihan sama kuin ap:lla eli tyttö ei yökyläile poikakaverilla eikä poikakaveri meillä.
Asia vaivasi pojan vanhempia, joten he kutsuivat meidät kahville. Heillä ei ollut yhtäkään perustelua sille, miksi yökyläily tulisi sallia. Ainoa, mitä äiti hoki oli se, että "kun sitä seksiä voi harrastaa vaikka missä, ei siihen yökyläilyä tarvita". Eli hänellä tuntui olevan suurin huoli siitä, että poikansa saa seksikokemuksia jossain muualla kuin peiton alla pehmeässä sängyssä.
Koko vierailu oli nolo, onneksi nuoret ei itse olleet paikalla. En halua puhua tyttäreni sukupuolielämästä minulle vieraiden ihmisten kanssa enkä näe mitään tarvetta perustella sitä, että olen alaikäisen lapseni holhooja ja hänestä vastuussa, joten minun ei tarvitse sallia asioita, jotka voivat saattaa hänet vaaraan.
Minä taas ihmettelen, mitkä ovat perusteet sille, miksi jo lähes täysi-ikäiset eivät saisi olla yökylässä. Ja hei: mitkä ovat sinun omat pelkosi siitä, mikä saattaa lapsesi vaaraan silloin, kun poikaystävä tulee yökylään? Kuulostaa vähän suojeluntarpeen liioittelulta, niin kuin toisaalta sekin, että (eräissä toisissa kommenteissa esiintynyt) nuoret eivät saisi olla suljettujen ovien takana. Herran tähden, missä yksityisyys? Kuulostaa tosi ahdistavalta, jos kaiken tekemisen pitäisi olla täysin avoimesti vanhempien silmien edessä. Enkä edes puhu seksistä enkä mistään muustakaan levottomasta, vaan vaikkapa siitä, että nuoret voisivat vaikkapa haluta jutella kahden kesken, asioista, jotka eivät kuulu pätkääkään vanhemmille (vaikka ne eivät liittyisikään mihinkään "vaaralliseen"). Kai se yksityisyys lapsille ja nuorillekin sallitaan?
Lähes täysi-ikäinen ei ole täysi-ikäinen. Kun on täyttänyt 18v ja muuttanut pois lapsuudenkodista, saa tehdä mitä tahtoo. Siihen asti hyväksyy sen, että kotona on kodin säännöt. Niitä vastaan voi kapinoida tai voi jopa hakeutua lastenkotiin, mutta sielläkin on samat säännöt: ovi on auki, jo huoneessa on vieraita.
Jos haluaa olla kahdestaan poikakaverin kanssa, voi mennä vaikka puistoon juttelemaan.
Vanhempien tehtävänä on suojella lapsiaan asioilta, jotka ovat kovin vaarattomia, mutta jotka tapahtuessaan sattuvat hyvin paljon.
Enkä ole vielä kuullut yhdenkään nuoren menehtyvän siihen, että ei pääse yökylään. Se ei siis ole perustarve.
Totta, 16-vuotias ei ole 18, mutta toisaalta hän ei ole myöskään kahdeksanvuotias, jolle on ok pitääkin säällisiä sääntöjä kotiintuloajoista ja siitä, saavatko kaverit tulla tämän tästä yökylään. En rehellisesti sanoen ymmärrä, kuka voittaa tuollaisessa vanhemmuudessa, jossa vanhemmalla on ehdoton sananvalta siihen, kenen kanssa lapsi saa seurustella, saako hän pitää huoneensa ovea kiinni vai auki, tai mitä hän ylipäätään tekee poika- tai tyttöystävänsä kanssa. Ja vieläkin ihmettelen, mikä on se sanoinkuvaamaton vaara, miltä vanhemman pitää lastaan suojella... kun nuoret ovat yökylässä saman katon alla vanhempien kanssa. Veikkaanpa, että niitä irstaimpia juttuja ei todellakaan tehdä tuollaisessa ympäristössä.
Tummennettuun kohtaan: mitkä noita asioita ovat? Huomautan, että vanhemmat eivät ole niin kaikkivoipia, että pystyvät suojelemaan lastaan ihan kaikelta. Enkä edes tiedä, onko mielekästä suojella lastaan niin tiukasti elämältä, ettei hänelle liikene yhtään luottamusta häneen itseensä, hänen järjenjuoksuunsa ja moraaliinsa. Mitä ihmettä ajattelette omista lapsistanne, jos ne kaikki kauhuskenaariot teiniraskauksista sun muista ovat ihan potentiaalisia?
Vanhempi ei voi suojella lastaan kaikelta, mutta kieltämällä ne yökyläilyt yhdeltä kieltää ne samalla seuraaviltakin poikaystäviltä.
Oletko itse valmis siihen, että kotonasi yöpyy tammikuussa Leevi, helmikuussa Juuso, sitten pari kertaa Karri ja sen jälkeen löytyy maailman ihanin Sammy. Jos hyväksyt yökylään poikaystävät, niin asetatko jotain sääntöjä sille, miten pitkään pitää seurustella ennen kuin saa yöpyä kotonasi? Eikö sellainen ole melkoista natsimutsitoimintaa? Eli kun hyväksyt ensimmäisen, hyväksyt muutkin ja annat kotisi melkoiselle nuorisolaumalle käyttöön. Muistathan, että yökyläily EI ole sitä seksiä, se on muutakin (niin on väitetty), joten ei pidä kyseenalaistaa tytön moraalia, kun poikakaverit vaihtuvat tiheään. Eihän niiden kaikkien kanssa ole seksiä, osan kanssa haluaa vain nukkua lähekkäin. Toisaalta iso joukko poikakavereita EI kerro tytön löyhästä moraalista vaan siitä, että hän on etsijäluonne.
Mutta oikeastiko haluat jakaa kotisi monen uuden ihmisen kanssa siksi, että tyttäresi on 15v ja yökyläily on OK?
Ei siis ole vanhemmuuden välimuotoja, kuin olla sallimatta mitään tai sallia ihan kaikki? Tällä hetkellä luotan vahvasti kommunikointiin. Ihan vaikka sillä, mitä lapselleni kuuluu, ja mitä hän ajattelee. Tai miksi hän kokisi tarpeelliseksi vaihtaa seurustelukumppania kuin sukkia aamulla.
... Itse asiassa minua kiinnostaa enemmän, miksi sinulla on skenaariona nimenomaan se, että yksi yökyläily poikaystävän kanssa avaa ovet sille, että tytär tuo kotiinsa tämän tästä uuden miehen. Jos jotakin tiedän, niin minä en pidä omaa tytärtäni lunttuna vain siksi, että hän on seurusteluikäinen ja haluaa tuoda poikaystävänsä yökylään.
Miksi sinulle monta poikakaveria = tyttäresi on lunttu? Eikö oman seksuaalisuuden etsiminen ja toisen lähellä oleminen olekaan ihania asioita, jos se poikakaveri vaihtuu? Perustuuko tämä yökyläilyjuttu jotenkin heteronormatiiviseen yksiavioiseen ajattelutapaan, että jos on yhden kanssa nyt, niin ei lennosta voi vaihtaa toiseen?
Ei monen kanssa seurusteleva tyttö ole lunttumainen. Kysymys kuuluukin, sallitko ne seuraavatkin poikakaveri teille yöksi vai kahlitsetko lapsesi vapautta väittämällä, että yhden illan juttu ei voi olla antoisa?
Rehellisesti sanoen olen ihan ulalla, millä tavalla tähän vastaamisen pitäisi viedä keskustelua eteenpäin. Tässä esitetään kummallisia oletuksia siitä, että väittäisin jotakin, mitä en ole väittänyt - niin kuin internetkeskusteluissa tapaa yleensä käydä. :)
Kerro sitten vaikka ihan numeroilla, miten monta poikakaveria 15v tyttösi saa vuoden aikana tuoda yökylään? Koska nyt on todistettu moneen kertaan, että yökyläilystä ei ole vaaraa, se on kivaa, se on vastuullista. Mutta ovatko palstamammat niin tiukkapipoisia, että se 15v saa seurustella vaakatasoon asti vain yhden kanssa vuodessa. Saako poikakavereita olla 2 vai 5 vai 9? Vai enemmän. Kysehän on nuoren oikeudesta ihmissuhteisiin.
Meillä on harkittu yökyläilyn sallimista aikaisintaan siinä vaiheessa kun seurustelua on jatkunut ainakin muutaman kuukauden ajan, ja tietysti niin että myös me vanhemmat ja nuoren sisarukset olemme tutustuneet tyttöön/poikaan. Eli näillä säännöillä maksimimäärä yökyläileviä tyttö- tai poikakavereita vuodessa olisi 3-4.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä unohdit, että hankkiessani lapsen sitouduin sekä elättämään hänet 18v ikään asti että pitämään huolta siitä, että hän saa alaikäiselle sopivan kohtelun. Siis suojaa ja turvaa. Olen sitoutunut siihen, että hän ei joudu liian varhain kokemaan asioita, jotka eivät ole ikäkaudelleen sopivia. Samalla olen sitoutunut siihen, että opetan hänelle elämistä tässä yhteisössä. Opetan kotitöitä ja moraalia.
Ei lapsuudenkoti ole hotelli, jossa voi tilata, mitä haluaa. Se on koti kaikille siellä asuville. Meillä ei äiti vie miesvieraitaan makuuhuoneeseen ja sulje ovea vedoten, että tarvitsee kahdenkeskistä aikaa. Sitä kutsutaan muiden kunnioittamiseksi. Sitä ihan samaa voi odottaa teini-ikäisiltä. Jos ei pysty hyväksymään kodin sääntöjä, voi aina kääntyä sossun puoleen ja pyytää, että pelastavat kodista, jossa äiti ei hyväksy alaikäisten yökyläilyjä. Kannattaa muistaa, että ei niitä laitoksessakaan hyväksytä.
Kotinne kuullostaa jo valmiiksi laitokselta.
Ilmeisesti äiti ja isä harrastaa seksiä muualla kuin kotona. Ovet on poistettu vessoistakin. Kaikesta mitä keskustelette miehenne kanssa, tulee keskustella lasten edessä, koska hekin ovat osa sitä kotitaloutta? Koska teillähän ei salailla mitään.
Itse uskouduin äidilleni 16-vuotiaana kaveristani, joka oli itsetuhoinen. Äiti ei tiennyt, että seurustelin hänen kanssaan, koska olimme samaa sukupuolta ja se oli kovin hämmentävää muutenkin.
Äiti ja isä sitten keskenään päättivät, etten saa nähdä enää koskaan tuota seurustelukumppaniani, vaikka olimme samassa lukiossa.
Sen jälkeen en enää kertonut vanhemmilleni mitään, vaan valehtelin ihan kaikesta. Eivät olleet luottamukseni arvoisia.
Olen nyt kolmekymppinen ja vieläkin tuottaa vaikeuksia kertoa mistään itselleen tärkeästä.
Kai teininne kaverit, jotka ovat samaa sukupuolta ovat myös valvovan silmän alla, koska lapsenne voi heidänkin kanssa harrastaa seksiä? Ette vaan ehkä vanhempina tiedä näistä seksuaalisuuntauksista tai kokeiluista..
Itseasiassa meillä on ihan tavallinen koti vessanovineen kaikkineen. Tyytyväiset lapset, jotka menestyvät hyvin koulussa, ovat mukana erilaisessa sosiaalisessa toiminnassa ja asettavat tavoitteensa korkealle.
Yksikään heistä ei ole esittänyt teini-iässä yökyläilyjä, mikä tietysti voi olla merkki siitä, että kotinsa on helvetti tai sitten merkki siitä, että heille monet muut asiat ovat paljon tärkeämpiä.
Kaikki nuoret eivät ole parisuhdehakuisia. Osalla on aikaa odottaa ja elää nuoruuttaan enemmän yhteisönä kuin parisuhteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan selvästi yritetään omalta osaltaan estää lapsia hässimästä keskenään. Eivätköhän he hyväksy klopin sitten kun lapset saavat vähän enemmän ikää.........
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua meille ketään yökylään, koska se häiritsee mukavaa elämääni. Pelkkä ajatus, että en saisi kulkea alasti aamulla kotonani vain siksi, että siellä yöpyy joku teini - kiitos ei! Tosin omanlapsi on vasta 13v, parin vuoden kuluttua saatan ajatella niin, että talo elää tavallaan ja vieras on hyvä ja katsoo vähän rupsahtanutta kroppaani siinä keittiössä. Toinen tissi teekupissa ja toinen pöydällä. Enkä tajua hävetä yhtään, minun kotinihan se on.
Ymmärrän epämukavuuden, mutta onhan koti myös lapsesi, eikä ainoastaan sinun. Oletan? Olisi ankeaa, jos vain yksi perheenjäsen saisi sanella, mitä kotona tehdään milläkin säännöillä, ja keitä saa tulla kylään.
Meillä asumisen maksavat vanhemmat, ei lapset. Siksi lasten mielipiteitä kuunnellaan, mutta sananvaltaa heillä ei ole ennen kuin maksavat puolet asumiskuluista.
Vanhemmuuteen kuuluu sekin, että aiheuttaa lapselleen pettymyksiä ja tuo esille elämän realiteetit. Kotona toimitaan vanhempien sääntöjen mukaan, vaikka ne lapsesta tuntuvat sanelulta. Tuo meidän 6v haluaisi koiran ja akvaarion ja karkkia joka päivä. Sanelupolitiikan mukaan hän ei saa mitään noista. On se niin väärin!
Todella joustamatonta. Jo vaikka siksi, että sinä itse päätit hankkia lapsen, ja samalla sitouduit olemaan velvollinen elättämään häntä täysi-ikäisyyteen asti. On epäreilua pitää itsellään sananvalta jopa lapsen yksityisyyteen sen perusteella, että hän ei satu maksamaan elämistään.
Tietenkin voidaan keskustella siitä, mitä lapsen on ok toivoa ja mitä ei, ja olkoon lapsen osallistuminen asumiseensa vaikka kotitöiden muodossa oma keskustelunaiheensa. Mutta jos puhutaan sellaisista asioista, kenen kanssa nuori viettää aikaansa, kenen kanssa seurustelee ja millä tavoin, vanhempi ei voi niitä asioita sanella niin kuin 6 v:lle siitä, saako hän koiraa, akvaariota ja karkkia joka päivä. Valitettavasti vanhemmankin on sopeuduttava siihen, että se oma teini ei ole enää se 6 v, vaan hyvin pian täysi-ikäinen. Melkein aikuinen, joka IMO ansaitsee kunnioitusta myös melkein aikuisena ihmisenä, eikä leikki-ikäisenä.
Sinä unohdit, että hankkiessani lapsen sitouduin sekä elättämään hänet 18v ikään asti että pitämään huolta siitä, että hän saa alaikäiselle sopivan kohtelun. Siis suojaa ja turvaa. Olen sitoutunut siihen, että hän ei joudu liian varhain kokemaan asioita, jotka eivät ole ikäkaudelleen sopivia. Samalla olen sitoutunut siihen, että opetan hänelle elämistä tässä yhteisössä. Opetan kotitöitä ja moraalia.
Ei lapsuudenkoti ole hotelli, jossa voi tilata, mitä haluaa. Se on koti kaikille siellä asuville. Meillä ei äiti vie miesvieraitaan makuuhuoneeseen ja sulje ovea vedoten, että tarvitsee kahdenkeskistä aikaa. Sitä kutsutaan muiden kunnioittamiseksi. Sitä ihan samaa voi odottaa teini-ikäisiltä. Jos ei pysty hyväksymään kodin sääntöjä, voi aina kääntyä sossun puoleen ja pyytää, että pelastavat kodista, jossa äiti ei hyväksy alaikäisten yökyläilyjä. Kannattaa muistaa, että ei niitä laitoksessakaan hyväksytä.
... Minulla olisi sinulta vaikka mitä kysyttävää kasvatusmetodeistasi, mutta katson parhaimmaksi jättää sen jollekulle muulle. Olen kanssasi eri mieltä, enkä rehellisesti sanoen ymmärrä sinua. En myökään näe "suojeluna" sitä, että lapsella on jäykät säännöt, ja säännöistä keskustelu ohjautuu vain siihen, että "asukoot sitten lastenkodissa". Minusta ikätasoisuus tarkoittaa myös sitä, että hyväksyy lapsen aikuistumisen ja siihen kuuluvat vastuut - myös sen suhteen, että pystyy tekemään myös itsenäisiä päätöksiä ihan omaa järkeä käyttäen, eikä äidin ja isän sanelemana.
Meillä on 18v ikäraja, jota nuorempi on vanhempiensa vastuulla. Jos se ei nuorelle sovi, on olemassa järjestelmä, joka auttaa asumaan muualla kuin kotona. Jostain syystä laitoksissa on hyvin tiukat rajat eikä yökyläilyä sallita. Oletko koskaan miettinyt, että miksi. Miksi yhteiskunta on niin tiukka, vaikka nuoria pitäisi kannustaa tekemään omia päätöksiä.
Laitosmaisen kodin ja oikean laitoksen lisäksi on myös kolmas vaihtoehto, eli nuori voi muuttaa omilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse seksistä ja paremminkin sen seurauksista. Hyväksyessäsi sen, että tyttäresi harrastaa seksiä poikaystävänsä kanssa kotona, hyväksyt myös seksin seuraukset eli sen, että tyttärestäsi tulee teiniäiti. Pojan äitinä tilanne on ihan toinen, koska poika ei joudu tuossa muuhun kuin taloudelliseen vastuuseen 18:ksi vuodeksi, jos ei muuta halua. Abortti on toki aina vaihtoehto, mutta senkin kanssa tyttö joutuu elämään koko lopun elämänsä kun taas poika voi vain huokaista helpotuksesta ja käyttää rahansa johonkin muuhun.
Ja kun se poika hoitaa asiansa hyvin, ei tarvitse maksaa euroakaan. Ensin opinnot ja sitten töihin niin, että palkka on luontaisetuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua meille ketään yökylään, koska se häiritsee mukavaa elämääni. Pelkkä ajatus, että en saisi kulkea alasti aamulla kotonani vain siksi, että siellä yöpyy joku teini - kiitos ei! Tosin omanlapsi on vasta 13v, parin vuoden kuluttua saatan ajatella niin, että talo elää tavallaan ja vieras on hyvä ja katsoo vähän rupsahtanutta kroppaani siinä keittiössä. Toinen tissi teekupissa ja toinen pöydällä. Enkä tajua hävetä yhtään, minun kotinihan se on.
Ymmärrän epämukavuuden, mutta onhan koti myös lapsesi, eikä ainoastaan sinun. Oletan? Olisi ankeaa, jos vain yksi perheenjäsen saisi sanella, mitä kotona tehdään milläkin säännöillä, ja keitä saa tulla kylään.
Meillä asumisen maksavat vanhemmat, ei lapset. Siksi lasten mielipiteitä kuunnellaan, mutta sananvaltaa heillä ei ole ennen kuin maksavat puolet asumiskuluista.
Vanhemmuuteen kuuluu sekin, että aiheuttaa lapselleen pettymyksiä ja tuo esille elämän realiteetit. Kotona toimitaan vanhempien sääntöjen mukaan, vaikka ne lapsesta tuntuvat sanelulta. Tuo meidän 6v haluaisi koiran ja akvaarion ja karkkia joka päivä. Sanelupolitiikan mukaan hän ei saa mitään noista. On se niin väärin!
Todella joustamatonta. Jo vaikka siksi, että sinä itse päätit hankkia lapsen, ja samalla sitouduit olemaan velvollinen elättämään häntä täysi-ikäisyyteen asti. On epäreilua pitää itsellään sananvalta jopa lapsen yksityisyyteen sen perusteella, että hän ei satu maksamaan elämistään.
Tietenkin voidaan keskustella siitä, mitä lapsen on ok toivoa ja mitä ei, ja olkoon lapsen osallistuminen asumiseensa vaikka kotitöiden muodossa oma keskustelunaiheensa. Mutta jos puhutaan sellaisista asioista, kenen kanssa nuori viettää aikaansa, kenen kanssa seurustelee ja millä tavoin, vanhempi ei voi niitä asioita sanella niin kuin 6 v:lle siitä, saako hän koiraa, akvaariota ja karkkia joka päivä. Valitettavasti vanhemmankin on sopeuduttava siihen, että se oma teini ei ole enää se 6 v, vaan hyvin pian täysi-ikäinen. Melkein aikuinen, joka IMO ansaitsee kunnioitusta myös melkein aikuisena ihmisenä, eikä leikki-ikäisenä.
Sinä unohdit, että hankkiessani lapsen sitouduin sekä elättämään hänet 18v ikään asti että pitämään huolta siitä, että hän saa alaikäiselle sopivan kohtelun. Siis suojaa ja turvaa. Olen sitoutunut siihen, että hän ei joudu liian varhain kokemaan asioita, jotka eivät ole ikäkaudelleen sopivia. Samalla olen sitoutunut siihen, että opetan hänelle elämistä tässä yhteisössä. Opetan kotitöitä ja moraalia.
Ei lapsuudenkoti ole hotelli, jossa voi tilata, mitä haluaa. Se on koti kaikille siellä asuville. Meillä ei äiti vie miesvieraitaan makuuhuoneeseen ja sulje ovea vedoten, että tarvitsee kahdenkeskistä aikaa. Sitä kutsutaan muiden kunnioittamiseksi. Sitä ihan samaa voi odottaa teini-ikäisiltä. Jos ei pysty hyväksymään kodin sääntöjä, voi aina kääntyä sossun puoleen ja pyytää, että pelastavat kodista, jossa äiti ei hyväksy alaikäisten yökyläilyjä. Kannattaa muistaa, että ei niitä laitoksessakaan hyväksytä.
... Minulla olisi sinulta vaikka mitä kysyttävää kasvatusmetodeistasi, mutta katson parhaimmaksi jättää sen jollekulle muulle. Olen kanssasi eri mieltä, enkä rehellisesti sanoen ymmärrä sinua. En myökään näe "suojeluna" sitä, että lapsella on jäykät säännöt, ja säännöistä keskustelu ohjautuu vain siihen, että "asukoot sitten lastenkodissa". Minusta ikätasoisuus tarkoittaa myös sitä, että hyväksyy lapsen aikuistumisen ja siihen kuuluvat vastuut - myös sen suhteen, että pystyy tekemään myös itsenäisiä päätöksiä ihan omaa järkeä käyttäen, eikä äidin ja isän sanelemana.
Meillä on 18v ikäraja, jota nuorempi on vanhempiensa vastuulla. Jos se ei nuorelle sovi, on olemassa järjestelmä, joka auttaa asumaan muualla kuin kotona. Jostain syystä laitoksissa on hyvin tiukat rajat eikä yökyläilyä sallita. Oletko koskaan miettinyt, että miksi. Miksi yhteiskunta on niin tiukka, vaikka nuoria pitäisi kannustaa tekemään omia päätöksiä.
Laitosmaisen kodin ja oikean laitoksen lisäksi on myös kolmas vaihtoehto, eli nuori voi muuttaa omilleen.
Sossu ei maksa 15v:lle omaa kämppää eikä vanhempien tarvitse osallistua asumiskustannuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua meille ketään yökylään, koska se häiritsee mukavaa elämääni. Pelkkä ajatus, että en saisi kulkea alasti aamulla kotonani vain siksi, että siellä yöpyy joku teini - kiitos ei! Tosin omanlapsi on vasta 13v, parin vuoden kuluttua saatan ajatella niin, että talo elää tavallaan ja vieras on hyvä ja katsoo vähän rupsahtanutta kroppaani siinä keittiössä. Toinen tissi teekupissa ja toinen pöydällä. Enkä tajua hävetä yhtään, minun kotinihan se on.
Ymmärrän epämukavuuden, mutta onhan koti myös lapsesi, eikä ainoastaan sinun. Oletan? Olisi ankeaa, jos vain yksi perheenjäsen saisi sanella, mitä kotona tehdään milläkin säännöillä, ja keitä saa tulla kylään.
Meillä asumisen maksavat vanhemmat, ei lapset. Siksi lasten mielipiteitä kuunnellaan, mutta sananvaltaa heillä ei ole ennen kuin maksavat puolet asumiskuluista.
Vanhemmuuteen kuuluu sekin, että aiheuttaa lapselleen pettymyksiä ja tuo esille elämän realiteetit. Kotona toimitaan vanhempien sääntöjen mukaan, vaikka ne lapsesta tuntuvat sanelulta. Tuo meidän 6v haluaisi koiran ja akvaarion ja karkkia joka päivä. Sanelupolitiikan mukaan hän ei saa mitään noista. On se niin väärin!
Todella joustamatonta. Jo vaikka siksi, että sinä itse päätit hankkia lapsen, ja samalla sitouduit olemaan velvollinen elättämään häntä täysi-ikäisyyteen asti. On epäreilua pitää itsellään sananvalta jopa lapsen yksityisyyteen sen perusteella, että hän ei satu maksamaan elämistään.
Tietenkin voidaan keskustella siitä, mitä lapsen on ok toivoa ja mitä ei, ja olkoon lapsen osallistuminen asumiseensa vaikka kotitöiden muodossa oma keskustelunaiheensa. Mutta jos puhutaan sellaisista asioista, kenen kanssa nuori viettää aikaansa, kenen kanssa seurustelee ja millä tavoin, vanhempi ei voi niitä asioita sanella niin kuin 6 v:lle siitä, saako hän koiraa, akvaariota ja karkkia joka päivä. Valitettavasti vanhemmankin on sopeuduttava siihen, että se oma teini ei ole enää se 6 v, vaan hyvin pian täysi-ikäinen. Melkein aikuinen, joka IMO ansaitsee kunnioitusta myös melkein aikuisena ihmisenä, eikä leikki-ikäisenä.
Sinä unohdit, että hankkiessani lapsen sitouduin sekä elättämään hänet 18v ikään asti että pitämään huolta siitä, että hän saa alaikäiselle sopivan kohtelun. Siis suojaa ja turvaa. Olen sitoutunut siihen, että hän ei joudu liian varhain kokemaan asioita, jotka eivät ole ikäkaudelleen sopivia. Samalla olen sitoutunut siihen, että opetan hänelle elämistä tässä yhteisössä. Opetan kotitöitä ja moraalia.
Ei lapsuudenkoti ole hotelli, jossa voi tilata, mitä haluaa. Se on koti kaikille siellä asuville. Meillä ei äiti vie miesvieraitaan makuuhuoneeseen ja sulje ovea vedoten, että tarvitsee kahdenkeskistä aikaa. Sitä kutsutaan muiden kunnioittamiseksi. Sitä ihan samaa voi odottaa teini-ikäisiltä. Jos ei pysty hyväksymään kodin sääntöjä, voi aina kääntyä sossun puoleen ja pyytää, että pelastavat kodista, jossa äiti ei hyväksy alaikäisten yökyläilyjä. Kannattaa muistaa, että ei niitä laitoksessakaan hyväksytä.
... Minulla olisi sinulta vaikka mitä kysyttävää kasvatusmetodeistasi, mutta katson parhaimmaksi jättää sen jollekulle muulle. Olen kanssasi eri mieltä, enkä rehellisesti sanoen ymmärrä sinua. En myökään näe "suojeluna" sitä, että lapsella on jäykät säännöt, ja säännöistä keskustelu ohjautuu vain siihen, että "asukoot sitten lastenkodissa". Minusta ikätasoisuus tarkoittaa myös sitä, että hyväksyy lapsen aikuistumisen ja siihen kuuluvat vastuut - myös sen suhteen, että pystyy tekemään myös itsenäisiä päätöksiä ihan omaa järkeä käyttäen, eikä äidin ja isän sanelemana.
Meillä on 18v ikäraja, jota nuorempi on vanhempiensa vastuulla. Jos se ei nuorelle sovi, on olemassa järjestelmä, joka auttaa asumaan muualla kuin kotona. Jostain syystä laitoksissa on hyvin tiukat rajat eikä yökyläilyä sallita. Oletko koskaan miettinyt, että miksi. Miksi yhteiskunta on niin tiukka, vaikka nuoria pitäisi kannustaa tekemään omia päätöksiä.
Lähtökohtaisesti en näe syytä pitää kaikilla nuorilla samoja sääntöjä kuin nuorilla, jotka ovat laitoksissa usein hyvästä syystä ja joille rajat ovat tarpeen ihan eri tavalla kuin kotona asuvilla perusteineillä.
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa meillä on ihan tavallinen koti vessanovineen kaikkineen. Tyytyväiset lapset, jotka menestyvät hyvin koulussa, ovat mukana erilaisessa sosiaalisessa toiminnassa ja asettavat tavoitteensa korkealle.
Yksikään heistä ei ole esittänyt teini-iässä yökyläilyjä, mikä tietysti voi olla merkki siitä, että kotinsa on helvetti tai sitten merkki siitä, että heille monet muut asiat ovat paljon tärkeämpiä.
Kaikki nuoret eivät ole parisuhdehakuisia. Osalla on aikaa odottaa ja elää nuoruuttaan enemmän yhteisönä kuin parisuhteena.
Toki, ja sitten kun ovatkin eräänä päivänä täysi-ikäisiä, niin otetaankin kaikki vuodet kiinni.
Koulussa menestyminen ei kerro mistään. Kaverini veti heroiinia ja kirjoitti L:n pitkästä matikasta. Äiti toki piti kunnollisena.
Heistä ei välttämättä kukaan ole esittänyt yökyläilyjä tai kertonut kumppaneistaan, koska sinä olisit estänyt sen kuitenkin. He voivat loppujen lopuksi tehdä salassa mitä vain. Mitä enemmän pidät kiinni, sitä kovemmin heillä lähtee lapasesta, kun kukaan ei pidäkään kädestä kovassa maailmassa.
On näitä nähty. Yläasteeltani yksi helluntailainen tyttö ei saanut harrastaa koskaan minkäänlaista liikuntaa, koska äiti suojeli loukkaantumisilta.
Kun täytti 18, meni naimisiin ja sai heti lapsen.
Ei menny kauaakaan, kun erosi miehestään. Nykyään vaihtaa miestä kuin sukkia, meikkaa ja dokaa, en tiedä onko enää missään tekemisissä perheensä kanssa, noissa piireissä on aika iso asia, jos uskon hylkää.
Et selvästikään luota lapsiisi.
Miksi ap:n poika tarvitsee äitinsä apua tässä asiassa? Ap:n mielestähän lapsensa on jo tarpeeksi vanha seksisuhteeseen. Miksi poika ei siis ole tarpeeksi vanha hoitamaan itse asiansa tyttöystävän vanhempien kanssa? Nytkö vasta ollaan kutsumassa tytön vanhempia tutustumiskahveille? Outo järjestys.
Seurattuani tätä kummallista poukkoilua laitosten ovet auki -rajoista ja yökyläilyn johtamisesta teiniraskauksiin... missä on luottamus omiin lapsiin? Tai se, että ehdottomien sääntöjen sijasta hänen kanssaan voisi kommunikoida jo mieluusti ennen, kuin hän tulee siihen dramaattiseen teini-ikään kapinatarpeineen?
Tämä sama argumentti nostetaan aina esille, kun huomataan, että ollaan alakynnessä.
Et kuitenkaan vastannut, miten monta poikakaveria tyttösi saa kotiin tuoda. Näin siksi, että vastasit mitä tahansa, uppoat itse kaivamaasi kuoppaan. Oletusarvo on se, että 15 seurustelee pitkään saman kivan tyypin kanssa. Entä jos niin ei ole? Haluatko mahdollistaa lapsellesi runsaasti seksikokemuksia lapsuudenkodissa vai et?