Hulluin/erikoisin sääntö, jonka tiedät jossain perheessä olevan?

Meillä sai olla iltaisin ulkona klo: 24 asti, jos halusi, mutta jos tuli kotiin klo: 21 jälkeen, vanhemmat puhalluttivat ja suorittavat "turvallisuustarkastuksen", jossa pengottiin kantamukset ja tunnusteltiin vaatteiden päältä, kuten lentokentillä tehdään. Tällä haluttiin varmistaa, ettemme ole olleet ryyppäämässä.

Hmmm... mun kavereil ne menee kolkille ja joutuu mennä 7 iltapalakle ja sit nopee nukkuu siis miten ne niin aikaseen voi nukkkuuuuuuu???

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei lapsuudessa muuta ollutkaan kuin sääntöjä. 

Nukkumaanmenoaika oli klo 21. AINA, yläasteellakin. Se tiestysti väistämättä johti eritäytymiseen muista ja en vieläkään tunne kuuluvani mihinkään porukkaan. Olen todella yksinänen ollut aina. Eristäytyminen alkoi jo hyvin nuorena, kun minut oli kielletty, ettei kavereiden pihoille saa mennä - sisälle puhumattakaan, joten odotin aina katukivellä ja istuin montakin tuntia, kun kaverit leikkivät. Tämä oli sitä aikaa, kun sain vielä mennä ulos.

Huoneen ovea ei saanut pitää koskaan kiinni, koska ilmanvaihto"ilmastointi" menee muuten rikki. Se oli tosin tekosyy, oikea syy oli, etteivät vanhempani halunneet minulla olevan mitään yksityisyyttä. 

Yksityisyys oli kielletty: en saanut käydä saunassa yksin, en saanut laittaa vessanovea lukkoon (käytiin aina tarkistamassa, että mitä siellä tein), en huoneen ovea edes teininä pukeutumisen ajaksi, päiväkirjat jne olivat aina äidin luettavissa jne ja niiden sisällöstä kuulustetiin keittiön pöydän äärellä. En tietenkään että kirjoittanut niitä, kun tähän kuulusteluun jouduin. 

Omaa rahaa ei saanut käyttää. Sain viikkorahaa, mutta se meni aina "säästöön" ja euroakaan en ikinä saanut niistä käyttää. En vieläkään ymmärrä,  miksi kiusattiin sillä tavalla, että annettiin ymmärtää, että olisi rahaa vaikkei sitä sitten ollutkaan. 

En saanut kuunnella musiikkia, en lukea kirjoja (tästä joustettiin välillä, mutta kuitekin haukuttiin pahasti, jos luin ja peloteltiin, että se tekee hulluksi), en käyttää puhelinta, en käydä jääkaapilla, en mitään ns. normaaleja juttuja. enkä tietenkään missään nimessä mennä yökylään enkä kutsua kavereita käymään. 

Äiti leikkasi väksin saksilla häpykarvoituksenikin. Eli siitäkään en saanut päättää itse. 

Meikata ei saanut, ei laittaa hiuksia (Edes föönata). 

En saanut ylä-asteella uusia vaatteita ollenkaan, minulla oli yhdet farkut ja kaksi paitaa. Rahasta ei ollut kyse tässä.

Sääntörikkomuksista - ja joskus ihan muutenkin - seurasi pahoinpitely.

Minulle ei ainakaan jäänyt yhtään hyvää muistoa lapsuudestani ja nuoruudestani. Mukaan jäi vaan ikuinen häpeän tunne ja kyvyttömyys mitenkään tunnistaa omia tarpeitani. Nykyisissä parisuhteissani olen aina ns. palvelijan ja maksumiehen roolissa, mutta toinen ihminen ei tee vuokseni asioita. Lisäksi olen uskomattoman yksinäinen. Kannattaa vähän miettiä, miten paljon sitä lastaan haluaa oikeasti rajoittaa ja miksi. 

What. The fucking. What. Otan osaa. Mullakin on ollut kotona aika rajoitettua elämää mutta tää kyllä vetää pohjat. Toivottavasti oot saanut jotain terapiaa tai muuta tukea että voit päästä yli tuosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei lapsuudessa muuta ollutkaan kuin sääntöjä. 

Nukkumaanmenoaika oli klo 21. AINA, yläasteellakin. Se tiestysti väistämättä johti eritäytymiseen muista ja en vieläkään tunne kuuluvani mihinkään porukkaan. Olen todella yksinänen ollut aina. Eristäytyminen alkoi jo hyvin nuorena, kun minut oli kielletty, ettei kavereiden pihoille saa mennä - sisälle puhumattakaan, joten odotin aina katukivellä ja istuin montakin tuntia, kun kaverit leikkivät. Tämä oli sitä aikaa, kun sain vielä mennä ulos.

Huoneen ovea ei saanut pitää koskaan kiinni, koska ilmanvaihto"ilmastointi" menee muuten rikki. Se oli tosin tekosyy, oikea syy oli, etteivät vanhempani halunneet minulla olevan mitään yksityisyyttä. 

Yksityisyys oli kielletty: en saanut käydä saunassa yksin, en saanut laittaa vessanovea lukkoon (käytiin aina tarkistamassa, että mitä siellä tein), en huoneen ovea edes teininä pukeutumisen ajaksi, päiväkirjat jne olivat aina äidin luettavissa jne ja niiden sisällöstä kuulustetiin keittiön pöydän äärellä. En tietenkään että kirjoittanut niitä, kun tähän kuulusteluun jouduin. 

Omaa rahaa ei saanut käyttää. Sain viikkorahaa, mutta se meni aina "säästöön" ja euroakaan en ikinä saanut niistä käyttää. En vieläkään ymmärrä,  miksi kiusattiin sillä tavalla, että annettiin ymmärtää, että olisi rahaa vaikkei sitä sitten ollutkaan. 

En saanut kuunnella musiikkia, en lukea kirjoja (tästä joustettiin välillä, mutta kuitekin haukuttiin pahasti, jos luin ja peloteltiin, että se tekee hulluksi), en käyttää puhelinta, en käydä jääkaapilla, en mitään ns. normaaleja juttuja. enkä tietenkään missään nimessä mennä yökylään enkä kutsua kavereita käymään. 

Äiti leikkasi väksin saksilla häpykarvoituksenikin. Eli siitäkään en saanut päättää itse. 

Meikata ei saanut, ei laittaa hiuksia (Edes föönata). 

En saanut ylä-asteella uusia vaatteita ollenkaan, minulla oli yhdet farkut ja kaksi paitaa. Rahasta ei ollut kyse tässä.

Sääntörikkomuksista - ja joskus ihan muutenkin - seurasi pahoinpitely.

Minulle ei ainakaan jäänyt yhtään hyvää muistoa lapsuudestani ja nuoruudestani. Mukaan jäi vaan ikuinen häpeän tunne ja kyvyttömyys mitenkään tunnistaa omia tarpeitani. Nykyisissä parisuhteissani olen aina ns. palvelijan ja maksumiehen roolissa, mutta toinen ihminen ei tee vuokseni asioita. Lisäksi olen uskomattoman yksinäinen. Kannattaa vähän miettiä, miten paljon sitä lastaan haluaa oikeasti rajoittaa ja miksi. 

What. The fucking. What. Otan osaa. Mullakin on ollut kotona aika rajoitettua elämää mutta tää kyllä vetää pohjat. Toivottavasti oot saanut jotain terapiaa tai muuta tukea että voit päästä yli tuosta.

Eiköhän tässä istuta terapiassa lopun elämää :) 

Kaverini perheessä ketsuppipulloa ei saanut kääntää ylösalaisin että ne loput ketsupit sieltä pullon pohjalta ei tulisi ulos. Perhe oli siis ennen vähävarainen, nyt rikas joten varaa ostaa uusi ketsuppipullo, vaikka edellinen ei olisi edes tyhjä

Nyt vasta vanhemmalla iällä tajuan, miten hirvee iskän ex- vaimo oli meikäläiselle kun olin muksu. Äitipuolella oli kaks poikaa jotka molemmat oli mua vanhempia, ja mä olin reilusti pienempi iskän ainoo lapsi.

Sain käydä iskän luona vaan joka toinen viikonloppu, 10 vuotta säännöllisesti eikä yhtäkään poikkeusta. Viikolla ei saanut tulla moikkaamaan iskää vaikka asuttiin ihan vierekkäin.

Suursiivouspäivä oli AINA joka toinen perjantai ja tottakai just se perjantai, kun mä olin siellä. Ison kämpän imurointi heti ensitöiks, kun saapuu viettämään viikonloppua iskän luokse.

Aina sunnuntaina piti siivota huone jonka jaoin poikien kanssa, ne ei auttanu yhtään vaan mä sain aina siivota, vaikka niiden sukulaislapset ois sotkenu huoneen.

Mua pari vuotta nuorempi äitipuolen sukulaislapsi oli useesti iskällä kylässä sillon ku mä olin siellä ja mun piti tehä sille aamupalat vielä teini-iässä ja pestä sen tukka.

Niihin sääntöihin: sohvalla ei maattu, eikä jalkoja MISSÄÄN nimessä saanut pitää sohvalla. (muut sai, en minä)

Vessassa ei saanut istua kauaa, äitipuoli koputteli oveen jos kesti liian kauan (ei ollut ainut vessa)

Kavereita ei missään nimessä saanut tulla kylään (paitsi äitipuolen lapsien kaverit sai)

Iskän kanssa ei saanut kahdestaan lähteä kauppaan jos äitipuoli ei tullut mukaan.

Haarukkaa piti pitää oikeassa kädessä jos ei käyttänyt veistä (oon vasenkätinen)

Jääkaapilla ei saanut käydä ilman lupaa

Hiulset piti harjata ulkona.

Kaverin luona ei saa olla ollenkaan älypuhelimella. Vaikka katsoisi kelloa siitä niin hänen äitinsä käskee laittamaan puhelimen heti pois koska kaverin luona keskitytään pelkästään siihen kaveriin. Joskus täytyy jättää eteisen pöydälle koriin.

Vierailija kirjoitti:

On tässä joitakin tuttuja tullut vastaan. Mummolla piti myöskin sammuttaa valot kaikista huoneista, joissa ei oltu. Jos oli pöytälamppu päällä, kattolamppu pois. Säästettiin sähköä. Lapset eivät myöskään saaneet koskea mihinkään sähköllä toimivaan, kuten radioon tai telkkuun. Menisivät muka rikki. Tuo käsienpesusääntö oli myös. Altaaseen haaleaa vettä ja saippuaa, ei saanut juoksuttaa. Kai nää on jotain pula-ajan peruja.

(Nyt kun muistelen, niin olihan noita vieläkin sekompia juttuja. Mökillä (ei kaupungissa) mummo pissasi ämpäriin, vaikka oli vesivessa. Siellä se pissaämpäri seisoi ja haisi saunanpuolen eteisessä. Kaadettiin sitten jollekin kasveille.)

Minulla on omassa huushollissa tuo janoon juodaan vettä -sääntö. Vain aterialla saa muuta. Tiedä montako limupulloa ja mehutölkkiä menisi päivässä tyhjäksi jos lapset saisivat juoda mitä haluavat. Usein kun sanoo ettei saa limua ei yllättäen enää olekaan jano.

Ymmärrän vettä janoon-systeemin.   Nähty kun teini kittasi korillisen limua 3 päivässä.  Myöskään en ihmettele lukittua jääkaappia joissakin paikoissa.

Sähköpatterisäännön ymmärrän myös hyvin. Omilla vanhemmilla on parhaimmillaan talvikuukausilta yli 700 euron sähkölaskuja. Kyllä siinä sietää jo pistää villasukkaa päälle patterin sijaan.

Meidän mummolassa ei saanut myöskään käyttää kuin yhden paperinpalan per käynti. Muistan kun kerroin tästä äidilleni, hän oli tyrmistynyt. Nykyisin vieraillessani mummolassa käytän paperia reilusti.

Mekin käytiin perheeni kanssa tulvia katsomassa ollessani lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ollut mitään niin älyttömiä sääntöjä kotona ettäkö siitä olisi pahasti traumatisoitunut. Epäuskoisen surulliseksi tulin kylläkin aikaisempia juttuja lukiessa. :(

Lapsena ja nuorena ärsytti aivan valtavasti se, että kaikki vaatteista ja kengistä lähtien ostettiin kasvuvaralla. Jumalauta, yläasteellakin juoksin liikuntatunnilla kolme kokoa liian isoissa lenkkareissa ja sama juttu vaikkapa juhlissa - juhlakengät oli ihan valtavat kalossit, näytti aivan naurettavalta yhdistelmältä pieni siro tyttö jolla oli muuhun vartaloon nähden suhteettoman suuret kengät.

Sitten toinen asia mikä ärsytti oli se, kun koskaan ei mitään kieltämisiä perusteltu. Ei ikinä. Jos kysyin miksi en päässyt kaverille yökylään niin vastaus oli "ei se nyt vaan käy". Koski aivan kaikkea. Joskus muistan vetäneeni hirveät raivarit, kun en saanut perusteluita kieltäytymiselle (minulle olisi ollut tärkeää ymmärtää ja saada tietää syy), silloinkin äiti ja isä kuorossa vastasivat "No ei, kun ei!". Eikä näille kielloille siis lähestulkoon koskaan ollut mitään järkevää syytä, siis esimerkiksi että olisi ollut perheen kanssa jotain muuta sovittua menoa samana päivänä.

Kotiintuloaika oli minulla aina ihan täysi-ikäisyyteen saakka joko 20 tai oikein kovasti kinuamalla 21.00. Siinä missä kaverit saivat olla kahteen-kolmeen saakka yöllä ulkona tai toistensa luona pitämässä leffailtaa, minä lähdin aina ensimmäisenä kotiin. Lopulta "eristäydyin" porukasta kun en viitsinyt enää lähteä juttuihin mukaan ollenkaan, kun tiesin että illanviettoa suunnilleen vasta aloitellaan kun minun pitää jo alkaa tekemään lähtöä. Tähänkään en koskaan saanut perustelua, vaikka monesti sitä tivasinkin. Ja olin kiltti teini, siitä ei voinut olla kyse. Hyvä kaveriporukka, jonka minun vanhemmat myös tunsivat.

Vielä nykyäänkin on hirveän ison työn takana, että saan itseni "vietyä" johonkin mukavaan illanviettoon. Ja jos menen niin vilkuilen jatkuvasti kelloa ja olen edelleenkin se kuka sieltä ensimmäisenä lähtee kotiin. Tästä tavasta on ihan todella vaikea päästä eroon... Yksi hyvä ystävä on säilynyt lapsuudesta, josta olen tosi iloinen. Muiden kanssa välit kuihtuivat eikä uusia tuttavuuksia ole liiemmin tullut heidän tilalle. Facesta kun katselee kuvia niin tämä nuoruuden kaveriporukka (johon minäkin kuuluin omalla tavallani aikanaan) pitää edelleenkin hauskoja tyttöjen iltoja, mökkiviikonloppuja, viininmaistajaisia yms. Minä putosin porukasta jo 10 vuotta sitten pois, mutta jollakin tavalla tulee kuitenkin hyvä olo muiden puolesta. Ovat saaneet pidettyä välit hyvinä ja läheisinä, vaikka moni heistä on muuttanut muualle vuosien saatossa.

Olisiko syytä ottaa heihin yhteyttä, tavata kahvilla ja kertoa, mitä olet kokenut ja käynyt läpi. Uskon, että he ymmärtävät ja tuntevat empatiaa sinua kohtaan. Jos he ovat tosiystäviä, ystävyys kyllä palautuu ja voi olla, että hetken illanvietoissa naureskellaan klo 21, että olisi sinun kotiinlähdön aika. Anna heille ja itsellesi uusi tilaisuus. Jollei ystävyys palaudu, ainakin tiedät yrittäneesi ja saaneesi kertoa, miksi erkanit joukosta.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin luona ei saa olla ollenkaan älypuhelimella. Vaikka katsoisi kelloa siitä niin hänen äitinsä käskee laittamaan puhelimen heti pois koska kaverin luona keskitytään pelkästään siihen kaveriin. Joskus täytyy jättää eteisen pöydälle koriin.

Tuohan on järkevin sääntö ikinä. Eiköhän heillä ole kello seinälläkin.

Lueskelen näitä ihmiselämän kokemuksia ja tapahtumia mitä lapsille, nuorille on tapahtunut ja millaisiin sääntöihin heidät on laitettu.

En yhtään ihmettele miksi Suomessa sairastetaan psyykkisiä sairauksi ja syödään masennuslääkkeitä sekä neuroleptejä.

Sitä ihmettelen miksi meidän armaassa Suomen maassa ei ole enemmän perhesurmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin luona ei saa olla ollenkaan älypuhelimella. Vaikka katsoisi kelloa siitä niin hänen äitinsä käskee laittamaan puhelimen heti pois koska kaverin luona keskitytään pelkästään siihen kaveriin. Joskus täytyy jättää eteisen pöydälle koriin.

Tuohan on järkevin sääntö ikinä. Eiköhän heillä ole kello seinälläkin.

Tämmöinen hölmöily tulee kyllä ajan kanssa poistumaan, kunhan älypuhelinlapsista tulee vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen sääntö, että lettuja ei syödä ennen kuin kaikki on paistettu. Paistajana mua ärsyttää, jos se lettupino ei kasva vaan siitä tullaan hakemaan sitä mukaa kun valmistuu :)

Ei kukaan sun kylmää lettuas halua hei

- Täpötäydeksi annosteltu lautanen piti syödä tyhjäksi. Jos ei syönyt, joutui nurkkaan häpeämään tuntikausiksi. Loputa piti anoa henkensä hädässä anteeksintoa. Monesti isämme teki oikein tarkoituksella meitä oksettavia ruokia ja vaikka puurossa olisi ollut mato, kaikki oli syötävä.

- Kaupasta ostettiin vain isämme lempimuroja, joita hän ei kuitenkaan koskaan syönyt. Jos joku muu taas halusi niitä joskus ottaa, seurasi suoraa huutoa ettei saa syödä.

- Perunat piti kuoria lavuaarin yllä samalla kun hana on täysillä auki, vaikka vettä valui turhaan ja lavuaari meni aina kuorista tukkoon. Isä kuitenkin raivosi, jos edes ehdotettiin jotakin toista tapaa.

- Verkkarit jalassa ei saanut poistua kotoa. Edes lähikauppareissulla (jossa olisi mennyt yhteensä alle 10 min) ei saanut käydä, jollei ollut farkkuja jalassa.

- Mistään ei saanut olla isän kanssa eri mieltä (edes siitä onko jokin elokuva hyvä) ja omissa asioissa (esim. jatko-opinoissa) ei ollut mitään päätäntävaltaa. Isä päätti jopa puketumiseni ja hiusteni pituuden vielä ollessani 17v. Hän kyttäsi myös varpaankynsieni pituuksia (kyllä vain :D) ja käski leikkamaan ne niin lyhyiksi, ettei sitä valkoista osaa enää näkynyt. Mikäli näkyi, isä raivosi melkein suu vaahdossa.

- Valehdella ei tietenkään saanut, mutta aina kun kerroin totuuden, isä väitti minua kurkku suorana huutaen valehtelijaksi. Minun piti siis oikeasti valehdella, koska vain silloin hän uskoi.

T: Tyttö -97

Vierailija kirjoitti:

- Täpötäydeksi annosteltu lautanen piti syödä tyhjäksi. Jos ei syönyt, joutui nurkkaan häpeämään tuntikausiksi. Loputa piti anoa henkensä hädässä anteeksintoa. Monesti isämme teki oikein tarkoituksella meitä oksettavia ruokia ja vaikka puurossa olisi ollut mato, kaikki oli syötävä.

- Kaupasta ostettiin vain isämme lempimuroja, joita hän ei kuitenkaan koskaan syönyt. Jos joku muu taas halusi niitä joskus ottaa, seurasi suoraa huutoa ettei saa syödä.

- Perunat piti kuoria lavuaarin yllä samalla kun hana on täysillä auki, vaikka vettä valui turhaan ja lavuaari meni aina kuorista tukkoon. Isä kuitenkin raivosi, jos edes ehdotettiin jotakin toista tapaa.

- Verkkarit jalassa ei saanut poistua kotoa. Edes lähikauppareissulla (jossa olisi mennyt yhteensä alle 10 min) ei saanut käydä, jollei ollut farkkuja jalassa.

- Mistään ei saanut olla isän kanssa eri mieltä (edes siitä onko jokin elokuva hyvä) ja omissa asioissa (esim. jatko-opinoissa) ei ollut mitään päätäntävaltaa. Isä päätti jopa puketumiseni ja hiusteni pituuden vielä ollessani 17v. Hän kyttäsi myös varpaankynsieni pituuksia (kyllä vain :D) ja käski leikkamaan ne niin lyhyiksi, ettei sitä valkoista osaa enää näkynyt. Mikäli näkyi, isä raivosi melkein suu vaahdossa.

- Valehdella ei tietenkään saanut, mutta aina kun kerroin totuuden, isä väitti minua kurkku suorana huutaen valehtelijaksi. Minun piti siis oikeasti valehdella, koska vain silloin hän uskoi.

T: Tyttö -97

Kai sinä kuitenkin täysi-ikäistyttyäsi teit omat opiskelu- ja elämänvalinnat ja päätit ulkonäöstäsi?

Vierailija kirjoitti:

OT, mutta onko ihan todella poikkeavaa jos yläasteikäiset kakarat eivät saa luuhata yöaikaan kaduilla tai talouteen ei hankita kolmatta pelikonsolia kun jo on kaksi käyttökelpoista? Mä en koskaan yläasteella ollut klo 20 pitempään ulkona, lukiossa sitten klo 22-24 asti perjantaisin tai lauantaisin oli ok, muina päivinä edelleen viimeistään kasilta kotona. Ja oli vain Nintendo ja siihen 2 (kaksi) PELIÄ. En myöskään tajua miksi monet ovat kokeneet traumaattisena sen ettei leivän päälle saa lätkiä kaikkea mahdollista täytettä. Olen kai poikkeava, mutta kun eivät ne leikkeleet ja juusto vaan sovi makunsa puolesta ollenkaan yhteen, ei tulisi itselle mieleenkään tunkea niitä samaan leipään.

Meillä ei outoja sääntöjä ollut, mutta ehkä se oli vähän kummallista, että opintotukeni (joitakin kymmeniä markkoja) meni äidin tilille. Kävin sitten pankissa salaa sen vaihtamassa omalle tililleni. Raivarit tietty tuli kun mutsi tämän huomasi, mutta kyllä siitä nopeasti yli päästiin.

Konsolit hankittiin käytettyinä joskus 2000 -luvun puolessa välissä, jolloin eri konsoleilla pelattiin. Ehkä turhaa nipotusta, mutta en ymmärtänyt miksen saanut käyttää omia rahojanikaan sellaisiin asioihin, joihin halusin. Äidillä oli vaan sääntö, ettei uusia. Sen jälkeen tosin kun ostin omani omilla rahoillani, pienemmille sisaruksilleni ostettiin omat vanhempien rahoilla.

Olen siis elänyt lapsuuttani 90 -luvulla ja 2000 -luvun alussa, ehkä kuulosti kummalliselta jos ajatteli laitteiden olevan uusia juttuja.

Tätä palstaa lueskelin tässä parina iltana ääneen omalle miesystävälle (emme asu yhdessä) samalla, kun se tuossa vieressä pelaili pleikkaria. Välillä naureskellen, välillä kauhistellen ja myötätunnolla kirjoittajaa kohtaan.

Juurikin eilen mies sitten meni astiakaapille ja oli ottamassa lautasta lämmittääkseen ruokaa. Sitten naurahti, että ehei, nämähän piti ottaa tuolta "oikeasta" kaapista, ja virnisti minulle. Mulla on siis tapana tiskaamisen jälkeen laittaa astiat vain hetkeksi kuivumaan astiakaappiin ja sitten nostaa ne pinoihin eri kaappiin "oikeille" paikoilleen. Tätä miesystäväni vähän ihmetteli aluksi, he kun kämppiksensä kanssa pitävät melkein kaikki astiansa siellä astiakaapissa tiskialtaan yllä.

Sanoin toki, että voithan sä nyt herrajumala ottaa sieltä astiakaapista puhtaan lautasen, mutta vastaus oli, että enhän mä nyt voi väärästä paikasta oppia niitä ottamaan. Tästähän tulee kohta tarina sinne sun vauva-palstalle.:DD Naurettiin kumpikin ihan kunnolla.

Että näin olen saanut iskostettua "sääntöni" mieheni päähän. Tai no, onhan niitä toinenkin. Yhdestä piti alkuun sanoa. Että astiat pitää viruttaa syönnin jälkeen. Eipä ollut ongelmia, kun kerran siitä nätisti sanoin.:) Ainoat "sääntöni" koskevat vissiin jollain tavalla tiskejä, koska tiskikonetta ei ole. En halua, että lika pinttyy ja sitten puhtaat astiat haluan siisteihin pinoihin kaappiin, enkä vaan riviin astiakaappiin.:D

Muuten noita sääntöjä ei kyllä oikeastaan ole. Joskus ärsyttää vaatteet lattialla, mutta välillä heittelen niitä sinne itsekin, joten mitäpä siitä sanomaan. Lapsena kotona ei mitään outoja sääntöjä koskaan ollut. Tätä palstaa lukiessa tosiaan tuntuu, että ollaanko me eletty kuin pellossa, vai oltu poikkeuksellisen hyvätapaisia, kun ei ole tarvinnut erikseen tiettyjä asioita kieltää/pakottaa tekemään...

Toivottavasti musta ei natsia tule, kun joskus äidiksi rupean. Tuo lasten huoneiden ovet halutessa kiinni on ehdoton. Lapselle täytyy taata yksityisyys. Se oli ainoa asia, mikä mätti omassa nuoruudessani. Meille tuli kissa, kun olin 14. Mun huoneena toimi kolmikerroksisen rivarin maan alla oleva takkahuone, josta pääsi saunaan. Kissan hiekkalaatikko laitettiin sinne huoneen laitamille takan viereen. (takkaa meillä ei koskaan käytetty..) Totta kai kissalla piti siis olla vapaa kulku mun huoneeseen = ovi aina auki. Oli kavereita/poikakaveri, tai ei. Ottihan se päähän välillä ja rankasti.

Kerran suutuin isälleni jonkun riidan päätteeksi niin, että juoksin portaat alas huoneeseeni ja räimäytin oveni kiinni niin kovaa kuin lähti. Sitten parin minuutin päästä pulssin tasaannuttua kävin ihan saatanan hiljaa avaamassa oven raolleen, että kissa pääsisi kulkemaan.:D Mutta enhän siis voinut antaa vanhempien kuulla, että olin "antanut periksi" ja avannut oven..

Vierailija kirjoitti:

- Täpötäydeksi annosteltu lautanen piti syödä tyhjäksi. Jos ei syönyt, joutui nurkkaan häpeämään tuntikausiksi. Loputa piti anoa henkensä hädässä anteeksintoa. Monesti isämme teki oikein tarkoituksella meitä oksettavia ruokia ja vaikka puurossa olisi ollut mato, kaikki oli syötävä.

- Kaupasta ostettiin vain isämme lempimuroja, joita hän ei kuitenkaan koskaan syönyt. Jos joku muu taas halusi niitä joskus ottaa, seurasi suoraa huutoa ettei saa syödä.

- Perunat piti kuoria lavuaarin yllä samalla kun hana on täysillä auki, vaikka vettä valui turhaan ja lavuaari meni aina kuorista tukkoon. Isä kuitenkin raivosi,

jos edes ehdotettiin jotakin toista tapaa

- Verkkarit jalassa ei saanut poistua kotoa. Edes lähikauppareissulla (jossa olisi mennyt yhteensä alle 10 min) ei saanut käydä, jollei ollut farkkuja jalassa.

- Mistään ei saanut olla isän kanssa eri mieltä (edes siitä onko jokin elokuva hyvä) ja omissa asioissa (esim. jatko-opinoissa) ei ollut mitään päätäntävaltaa. Isä päätti jopa puketumiseni ja hiusteni pituuden vielä

ollessani 17v. Hän kyttäsi myös varpaankynsieni pituuksia (kyllä vain :D)

ja käski leikkamaan ne niin lyhyiksi, ettei

sitä valkoista osaa enää näkynyt. Mikäli

näkyi, isä raivosi melkein suu vaahdossa

- Valehdella ei tietenkään saanut, mutta aina kun kerroin totuuden, isä väitti minua kurkku suorana huutaen valehtelijaksi. Minun piti siis oikeasti

valehdella, koska vain silloin hän uskoi.

T: Tyttö -97

Millaiset hiukset piti olla?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei lapsuudessa muuta ollutkaan kuin sääntöjä. 

Nukkumaanmenoaika oli klo 21. AINA, yläasteellakin. Se tiestysti väistämättä johti eritäytymiseen muista ja en vieläkään tunne kuuluvani mihinkään porukkaan. Olen todella yksinänen ollut aina. Eristäytyminen alkoi jo hyvin nuorena, kun minut oli kielletty, ettei kavereiden pihoille saa mennä - sisälle puhumattakaan, joten odotin aina katukivellä ja istuin montakin tuntia, kun kaverit leikkivät. Tämä oli sitä aikaa, kun sain vielä mennä ulos.

Huoneen ovea ei saanut pitää koskaan kiinni, koska ilmanvaihto"ilmastointi" menee muuten rikki. Se oli tosin tekosyy, oikea syy oli, etteivät vanhempani halunneet minulla olevan mitään yksityisyyttä. 

Yksityisyys oli kielletty: en saanut käydä saunassa yksin, en saanut laittaa vessanovea lukkoon (käytiin aina tarkistamassa, että mitä siellä tein), en huoneen ovea edes teininä pukeutumisen ajaksi, päiväkirjat jne olivat aina äidin luettavissa jne ja niiden sisällöstä kuulustetiin keittiön pöydän äärellä. En tietenkään että kirjoittanut niitä, kun tähän kuulusteluun jouduin. 

Omaa rahaa ei saanut käyttää. Sain viikkorahaa, mutta se meni aina "säästöön" ja euroakaan en ikinä saanut niistä käyttää. En vieläkään ymmärrä,  miksi kiusattiin sillä tavalla, että annettiin ymmärtää, että olisi rahaa vaikkei sitä sitten ollutkaan. 

En saanut kuunnella musiikkia, en lukea kirjoja (tästä joustettiin välillä, mutta kuitekin haukuttiin pahasti, jos luin ja peloteltiin, että se tekee hulluksi), en käyttää puhelinta, en käydä jääkaapilla, en mitään ns. normaaleja juttuja. enkä tietenkään missään nimessä mennä yökylään enkä kutsua kavereita käymään. 

Äiti leikkasi väksin saksilla häpykarvoituksenikin. Eli siitäkään en saanut päättää itse. 

Meikata ei saanut, ei laittaa hiuksia (Edes föönata). 

En saanut ylä-asteella uusia vaatteita ollenkaan, minulla oli yhdet farkut ja kaksi paitaa. Rahasta ei ollut kyse tässä.

Sääntörikkomuksista - ja joskus ihan muutenkin - seurasi pahoinpitely.

Minulle ei ainakaan jäänyt yhtään hyvää muistoa lapsuudestani ja nuoruudestani. Mukaan jäi vaan ikuinen häpeän tunne ja kyvyttömyys mitenkään tunnistaa omia tarpeitani. Nykyisissä parisuhteissani olen aina ns. palvelijan ja maksumiehen roolissa, mutta toinen ihminen ei tee vuokseni asioita. Lisäksi olen uskomattoman yksinäinen. Kannattaa vähän miettiä, miten paljon sitä lastaan haluaa oikeasti rajoittaa ja miksi. 

Leikkasi häpykarvoituksesi???? Mitä hlvt??