Lue keskustelun säännöt.
Hulluin/erikoisin sääntö, jonka tiedät jossain perheessä olevan?
Tästä oli keskustelu demi.fi:ssä joskus vuonna nakki ja kivi ja siellä sai hyvät naurut joten ajatettelin tehdä tännekin :)
Tämä ei ole omani mutta joku kirjoitti sinne että hänen tuttavaperheessään oli sellainen sääntö etteivät tytöt (teinejä) saaneet käyttää mitään hajusteita, siis edes deodoranttia. Syystä että vanhemmat eivät halunneet että he tutustuvat poikiin ja hyväntuoksuisena se onnistuisi helpommin :D
Kommentit (3002)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sellainen sääntö, että lettuja ei syödä ennen kuin kaikki on paistettu. Paistajana mua ärsyttää, jos se lettupino ei kasva vaan siitä tullaan hakemaan sitä mukaa kun valmistuu :)
Miehelläni oli tämä sääntö, kunnes ymmärsi että mikä järki niitä kylmiä lettuja on enää pastamisen lopuksi syödä.
Nyt syödään heti paiston jälkeen.
Pitäkää lettulautanen lämpimässä uunissa alumii ifolio päällä niin pysyvät lämpiminä paiston ajan.
No mutta lettu suoraan pannulta on paras! pinossa ne vaan vetistyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mutta koko perhe on muutenkin olevinaan kuin brittihovissa, mitään eivät halua tehdä kotona, piiat ja siivoojat on palkattu, mutta sekään ei riitä...
..ja jokaisesta apurista siirtävät veroja suomen valtion tilille omasta pussistaan josta sitten maksetaan suurimman osan tämän palstan toimeentulosta (joille sekään ei riitä).
Tämän logiikan ymmärtää nettomaksajat, muille se on "brittihovi". Daiju.
Lapsilla ei saa olla samoja kavereita. Esim. tyttäreni on saanut kolme hyvää ystävää naapuriperheestä, mutta saa vaan leikkiä sen oman ikäisen tytön kanssa. Jos kutsuu kaikki kolme synttäreilleen, vaan tämä yksi saa tulla. Tästä oikeudesta pitää perheen äiti huolta ja on selittänytkin, että on tärkeää, että lapsilla on omat ystävät.
Heillä noita sääntöjä tuntuu riittävän, mutta tuo oli ehkä oudoin. Muut lähinnä äidin siisteysneuroottisuuteen liittyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa saatetaan ottaa vettä juomavedeksi tai ruuanlaittoon vessan hanasta mikä on minusta todella ällöttävää.
Samaa vetthän se on kuin keittiönhanasta tulevakin
Sama vesi, mutta putket eivät välttämättä ole vessaan menevälle vedelle samaa elintarvikekäyttöön tarkoitettuja kuin keittiöön tulevat.
Aivan samoja putkia kaikki.... melkoisia olettamuksia ja luuloja ihmisillä
Ihan järkyttäviä juttuja! Ei ihme, että Suomessa syödään paljon mielialalääkkeitä. Toivottavasti ei enää kukaan lapsi joudu kärsimään vanhempiensa turhista ja järjettömistä säännöistä. Meitä on kyllä tosi, tosi moneen junaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa tuohon vesijuttuun, että itseäni ällöttää juoda vessan hanasta, kerran keittiöremontin aikana olen joutunut niin tekemään, muuten en ikinä. Tiedän, ettei siinä vedessä ole mitään vikaa, mutta mulla on nyt vaan tällainen ongelma pääni sisällä. Lisättäköön vielä näin anonyymisti, etten pysty myöskään peseytymään vessan käsisuihkulla.
Minä ja siskoni olemme avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ja kasvatti-isällemme olimme kamala häpeä. Näin ollen meillä oli säännöt, että jos "hienompaa väkeä" tuli kylään niin meidän piti mennä navettaan piiloon. Myös jos lähdimme jonnekin niin meidät laitettiin pakettiauton takaosaan, ettei kukaan nähnyt meidän olevan kyydissä.
Tietyille ihmisille jouduimme valehtelemaan että meidät on adoptoitu.
Ruokapöytään emme päässeet koskaan samaan aikaan kuin kasvatti-isä, äiti ja kolme sisarustamme. Vaikka aina valmistimme ruuan. Saimme sen jälkeen syödä mitä jäljelle jäi ja sitten siivota pöydän. Jälkiruokaa emme saaneet mutta jouduimme sen aina myös valmistamaan.
Liekö tarvetta mainita että sekä minä että siskoni olemme aikuisiällä hakeutuneet terapiaan, siskolla myös lääkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainin ja vessassa ei saaut olla yli 5min ai äiti tuli huutamaan oven taakse! :D :D Olen 30v. ja hän tekee tätä yhä, myös meillä käydessään...
-edellinen
Miksi olet edes yhteydessä tähän naiseen enää? Olisin taatusti katkaissut kaikki välini heti kotoa muuton jälkeen. Kamala akka kun tuolla lailla lastaan kiusaa >:(
Lapsuuden kaverin perheessä, nahkasohvalla ei saanut istua, ettei se kuluisi. Seiniin (tapetti) piti välttää koskemasta. Siis edes hipaista ei vahingossa saanut, tätä valvottiin ja huomautettiin. Erityisen paha virhe oli, jos ulkovaatteet hipaisivat tapettia, tästä varoiteltiin perheen äidin toimesta. Aina. Samassa perheessä piti olla aivan hiljaa, lapset, eikä varsinkaan lasten kaverit saaneet näkyä eikä kyuulua perheen isän ollessa kotona. Ilmapiiri oli ihan erilainesesti vapautunut, kun isä ei ollut kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon nyt ymmärtää, että suihkussa sai olla maksimissaan 15 min, varsinkin, jos omakotitalo. Meillä kerrostalossa ei lämmin vesi lopu, mutta pienenä poika saattoi olla suihkussa tunnin, jos ei oltaisi rajoitettu. Siinä ei ole mitään järkeä, ja kylpyhuoneessa oli myös asunnon ainoa vessa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli lapsuudessa tasan yksi sääntö ja se oli, että isää on toteltava kaikessa. Jos isä käski jotain, oli kyseinen asia hoidettava välittömästi. Tämä koski kaikkea naisväkeä perheessä eli äitiä ja meitä siskoja. Veljeä meillä ei ollut ja tämä selkeästi harmitti isää. Jos ei totellut tai jälki ei ollut isää miellyttävää, joutui nurkkaan häpeämään ja miettimään, miten seuraavalla kerralla homma hoituu paremmin sekä sai piiskaa. Muutaman kerran oli tilanne, jossa jokaisessa olohuoneen nurkassa seisoi joku; yhdessä äitimme ja kolmessa muussa me sisarukset jokainen omassamme kuuntelemassa isämme nuhdesaarnaa ja odottamassa vuoroamme päästä isän syliin piiskattavaksi. Tapahtuma-aika siis 1960- ja 1970-luvut.
Ei saisi, mutta tämä sai kyllä nauramaan. Voi kamala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin teini ja asuin vielä vanhempien kanssa, suihkussa ei saanut käydä joka päivä, ettei vettä mene liikaa. Meillä saa käydä suihkussa vaikka kolme kertaa päivässä, jäi kyllä niin kauheat traumat tuosta asiasta.
Olikos vanhemmillas oma kaivo tai pieni lämminvesivaraaja, vink vink? Ja jos tuli kaupungin vesi niin siltikin ymmärrettävää koska silloin siitä käytetystä vedestä pitää maksaa.. Ja voin kertoo ku oon koko elämän asunu kämpässä mis on oma kaivo, et se ei tod oo kivaa ku kerran aattelet rentoutua suihkussa ja toteet kesken suihkun et ahaa vesi loppu....
Olis ymmärrettävää vielä jotenkin, ettei joka päivä saa pestä hiuksia (tuon veden vähyyden vuoksi), mutta kai sitä pitäis saada ees intiimipaikat ja kainalot pesemässä?
Tosin me kyllä asutaan maalla todella keskellä ei mitään ja meillä kyllä saa käydä ihan niin monta kertaa päivässä suihkussa kun haluaa ja olla niin kauan ku haluaa. Ei vielä tähän päivään mennessä oo lämmin vesi loppunu (ja siis myös miehen isovanhemmat on asunut meidän kanssa saman katon alla ja sama varaaja ollut, eli yht 8hlö) ja siis oma kaivo on.
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa saatetaan ottaa vettä juomavedeksi tai ruuanlaittoon vessan hanasta mikä on minusta todella ällöttävää.
Et sitten varmaan voi juoda vettä ravintoloissa tai tapahtumissakaan? Monesti pienemmissä puljuissa joudutaan ottamaan vessan hanoista, nimim. monta työpaikkaa nähnyt :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei omasta tuttavapiiristä tule mitään mieleen, mutta jossain vastaavassa ketjussa joskus joku kertoi perheestä, jossa takapihalle ei saanut talvella astua, ettei lumi mene ruman näköiseksi.
Meillä oli lapsena rivitalossa tämä sääntö. Taloyhtiön isolla pihalla leikittiin, mutta aidatulle takapihalle päästiin mylläämään vasta loppu talvesta.
Vierailija kirjoitti:
eräässää perheessä ei saanut juoda mitään ruoan kanssa. kun oli lautasen syönyt tyhjäksi, sai juoda lasin vettä/mehua/tms.
70-luvulla koulunsa aloittaneella veljelläni oli koulussakin tämä sääntö. Ensin piti syödä ruoka ja sen päälle sai juoda maidon/veden. Ilmeisesti tämä on ollut tuolloin joku terveysjuttu, opettaja ainakin oli puhunut ruoansulatusvaikutuksista.
Mun vaihtariperhe oli säästäväisiä. Lämmintä vettä tuli vain klo 6-7 välillä aamulla, joten silloin oli käytävä suihkussa, jos aikoi. Kiva herätä viikonloppuna ennen 7 suihkuun ja mennä sitten takaisin nukkumaan. Leivällä sai laittaa ainoastaan juustoa tai makkaraa, molempien laitto yhtäaikaa oli kielettyä ja tuhlausta. Jugurtti oli herkkujälkiruokaa ja sitä sai kerran kuussa.
Niin ja joivat pullovettä ja sen kulutus oli rajattu lasillinen/henkilö/ateria. Hirveä jano oli aina. Ostin itselleni kaupasta juotavaa, mutta lapsia kävi sääliksi. Muuten ihan mukava perhe.
499
Naapurin rouva tiedettiin aika innokkaaksi siivoajaksi. Matot piiskattiin ulkona pari kertaa viikossa ja muina päivinä narulla tuulettuivat petivaatteet. Jos tuli heille asiaa, niin ikinä ei päästetty sisälle, vaan asia hoidettiin ulko-ovella. Paitsi kerran, kun heillä oli ongelmia kodintekniikan kanssa ja avuksi ei riittänyt ovensuusta ohjeistus, niin oli pakko päästää minut sisälle. Sisällä, oli, kuten odottaa sopi, siistiä ja paikat ojennuksessa. Olohuoneessa ja makkareissa silmään pistivät isot, valkoiset ja todella pöyheät paimentolaismatot. kysäisin, että miten saatte pysymään nuo noin puhtaina ja karvan pöyheänä. Vastaus oli, että "me ei kävellä koskaan niiden päällä". emäntä pyysi minuakin kävelemään saunaosastolle (ongelma oli saunan takana olevassa teknisessä tilassa) seinustalla olevaa kapeaa ( n.50cm) kaistaa pitkin. Yhden matonkulman yli piti loikata, kun se osui siinä seinän vieressä ole lipastoon. No, eihän siinä mitään, mutta kun perheessä oli kaksi alle 10 vuotiasta lasta. Ja mahtoi miestäkin vituttaa ilmeestä päätellen kun kuunteli vaimon minulle antamaa selitystä ja ohjeistusta. Niin, kädethän mun pestä ihan ekana, ennen kuin pääsin peremmälle.
Pikkasen oli elämistä rajoittava sääntö, ja epäilen, ettei ollut ainoa perheessä. Mm. samanikäiset lapsemme eivät koskaan saaneet leikkiä heillä sisällä heidän lastensa kanssa. Leikit hoidettiin pihalla tai meillä sisällä. Mutta kukin tyylillään, mutta lapsia kävi kyllä sääliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni lapsuudenkodissa oli sääntö, että lapsi ei saanut koskea mihinkään ilman äidin lupaa. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että hänen äitinsä on hamstraaja ja pelkää, että "hänen tavaroitaan" heitetään salaa pois. Näitä todella arvokkaita tavaroita ovat mm. vanhat sanomalehdet joita on pinottu järkyttäviksi kasoiksi pitkin asuntoa. Yhtäkään ei saa heittää pois, koska niitä voi vielä lukea. Lisäksi sitä roinaa on ihan kaikkialla, kun mies oli lapsena hänellä ei ollut varsinaista omaa huonetta, kun kaikki tila piti täyttää äidin roinalla. Ja siis sellaista hyödytöntä kuten kirpparilta löydettyjä vauvan leluja "jos joskus tulee vauva kylään", rikkinäisiä astioita "kyllä tämän voi vielä korjata" jne...
Tämä on yksi syy siihen, miksi minä en hanki lapsia. Olisin juuri tuollainen äiti, ja tiedän, ettei se olisi lapsille kivaa. Nuorempana (teininä) olin oikeasti aika paha hamstraaja, mutta olen opetellut siitä ulos ihan ilman mitään terapioita tai ammattiapuja. Olen kyllä edelleen mielestäni pieni hamsteri, mutta en niin pahasti, että elämäni laatu tai taloni siisteys kärsisi siitä. Koen olevani nykytilanteeseeni ihan tyytyväinen.
Syy hamstraukseen on mielestäni omassa lapsuudessani. Minulla ei ollut käytännössä katsoen mitään omaa, ja äitini oli todella tuomitseva materialismia kohtaan. Minulla siis oli kyllä nimellisesti omat vaatteet, lelut ja sellaiset, minulla vain ei ollut päätösvaltaa omasta omaisuudestani. Kerran äitini esim. kaivoi vanhan piponi kaapin pohjalta ja antoi sen pikkusiskolleni, ja minähän loukkaannuin siitä. Äiti naureskeli minulle ja sanoi, että enhän minä sitä pipoa muutenkaan ollut enää käyttänyt, mutta minusta olisi silti ollut kunnioittavaa edes kysyä, ennen kuin "minun" omaisuuttani annetaan muille. Sama koski kaikkia lelujani, pelejäni, korujani, huoneessani olleita kalusteita, jopa ruokiani. Jos siskoni jotain halusi, niin vanhempani ottivat sen minulta kysymättä. Tarvitseeko vielä mainita, että kumpi meistä oli lemppari; 6 vuotta nuorempi, ihana ja kaunis prinsessasisko, vai iso, kömpelö, ruma peikonsikiö minä.
Jos joku toinen ihminen rikkoi minun omistamani asian, äitini kohautti olkiaan ja sanoi: "Sitä sattuu, hyväksy se". Ymmärtäisin sen, että sisaruksen rikkomaa tavaraa vanhemmat eivät voi korvata esimerkiksi taloudellisista syistä, mutta kun joku perheen ulkopuolinen lapsi hajotti (tahallaan tai vahingossa) minun esineeni, niin äitini ei suostunut edes pyytämään lapsen vanhemmilta korvausta. Kun minä ostin n. 50€ maksaneen pelin omilla säästöilläni, siis sen yhden ja ainoan pelin minkä ihan todella halusin, niin ei kulunut kai kahtakaan kuukautta ennen kuin äitini lainasi sen kaverinsa pojille, kielloistani huolimatta. Peli palasi kotiin naarmuisena ja kansi kastuneena. "Sitä sattuu, hyväksy se."
Huoneeni oli periaatteessa minun oma tilani, niin kauan kun se vanhemmilleni sopi. Sain yleensä olla ihan omassa yksityisyydessäni, mutta silloin jos tuli äidin kavereita tai kaukaisempia sukulaisia kylään ja äitini halusi esitellä talon heille, niin sinne meni yksityisyys. Äiti vei vieraat huoneeseeni ihastelemaan seiniä ja ikkunaleikkauksia kysymättä lupaani. Minulle ja minun typerälle nuoruudenkapinalleni naureskeltiin, kun itkien pyysin heitä lähtemään. Smaa silloin jos äitini vain päätti, että hän haluaa juuri nyt tulla puhumaan minun kanssani jostain arkipäiväisestä asiasta, ei puhettakaan siitä että sen olisi voinut tehdä ajalla, joka olisi sopinut myös minulle. Tai silloin, kun mielisairas isäni tuli humalassa keskellä yötä vaatimaan, että pyydän anteeksi. En edelleenkään tiedä, mistä piti pyytää anteeksi. Sama isä oli muuten syy siihen, miksi sain ensimmäisen oman hammasharjani vasta 13-vuotiaana. Siihen asti jouduin jakamaan harjan isäni kanssa, sillä hän ei välittänyt siitä, mihin harjaan tuli tarttuneeksi. Äiti ei uskonut, kun sanoin jonkun muun käyttävän harjaani, hän syytti minua valehtelusta ja huomionhakuisuudesta.
Ajattelette varmaan, että olin kamala lapsi, kun en edes yhtä pipoa voinut antaa tai yhtä peliä lainata, tai yksiä vieraita päästää huoneeseeni. Mutta se ei ollut se juttu. Ei kyse ollut siitä tavarasta, vaan siitä, mitä tavaroitteni ottaminen ja lainailu sai minut ajattelemaan itsestäni. Koin olevani arvoton, minulla ei ollut mitään valtaa omassa elämässäni. Jos äitini olisi käyttänyt sellaisia yksinkertaisia sanoja, kuin "saisiko", "sopisiko", "olisitko kiltti" ja "kiitos", niin mitään ongelmaa ei olisi syntynytkään. Tai jos hän olisi vaikka koputtanut huoneeni ovelle ja kysynyt, onko minulla hetki aikaa. Mutta kun ei, yleensä jouduin vain huomaamaan, että joku on huoneessani, tai että tavarani on kadonnut, tai että siskoni omistaa nyt jotakin, mikä vielä edellisenä päivänä oli minun. Ja joka kerta kun kehtasin loukkaantua tällaisista, niin äitini sai käännettyä asian niin, että minä olen paha. Minä olen liian materialistinen, että kehtaankin välittää jostain tavaroista, vaikka minulla on "rakastava" perhe. Koin olevani entistä haisevampi roska.
Minä opin tarrautumaan asioihini kaksin käsin, nukkuessani piilotin tärkeimpiä tavaroitani peiton sisään ja patjan alle. Kun löysin pihalta hienon lasinsirpaleen, pullonkorkin tai napin tms, niin piilotin ne huoneeni lattialistan takana olevaan salakoloon, koska siten minulla oli ainakin jotain, mitä kukaan ei voisi minulta ottaa. Jos tein jotain talon yleisessä tilassa ja halusin vaikka käydä vessassa, niin minun oli joko juostava vessareissu mahdollisimman nopeasti tai piilotettava keskeneräinen hommani huoneeseeni, sillä kun jätin tavarani vahtimatta, niin ne saattoivat hyvinkin olla palatessani rikki, tai kadonneet jäljettömiin. Minulla oli koko ajan tietyllä tavalla turvaton olo, sillä tiesin, että saatoin menettää minkä tahansa omaisuuteni hetkenä minä hyvänsä, enkä itse mahda sille mitään. Sen vuoksi minä saan nyt aikuisena aivan suunnatonta turvallisuuden tunnetta siitä, kun voin ympäröidä itseni omilla, haluamillani esineillä, tietäen että kenelläkään muulla ei ole lainmukaista oikeutta ottaa niitä. Se saa minut tuntemaan, että minulla on vaikutusvaltaa omassa elämässäni. Sen vuoksi en kestä sitä, jos joku toinen koskee tavaroihini, oli kyse sitten tietokoneesta tai banaanista. Heitän kyllä omat roskani pois aivan asianmukaisesti, mutta en siedä sitä, jos joku toinen heittää yhdenkään roskani pois, ellen sitten erikseen pyydä henkilöä tekemään niin. Voin tarjota vieraalle kahvia kahvikupistani, mutta en siedä sitä, jos joku vain menee kaapilleni ja ottaa kupin jos en kehottanut tekemään niin.
Olisi siis todella hankala aloittaa parisuhde ja viedä se niin pitkälle, että eteen tulisi yhteenmuutto. Olisi myös todella vaikea elää lasten kanssa. Minulle se on sietämätön ajatus, että ostan aamulla kuusi omenaa, ja illalla huomaankin, että jäljellä on enää neljä. En kestä, jos saavun huoneeseen, ja jokin siellä on eri tavalla kuin huoneesta viimeksi lähtiessäni. Joko minä kieltäisin perheenjäseniäni koskemasta mihinkään ja perheeni olisi sen vuoksi onneton, tai sitten antaisin perheeni elää normaalisti ja olisin itse onneton sekä jatkuvasti stressaantunut. Onneksi minua nyt ei muutenkaan kiinnosta perheen tai parisuhteen hankkiminen.
Et sinä ollut "kamala kakara" vaan äidilläsi selvästi mielenterveysongelmia, ehkä jopa narsismia. Oletko jutellut terapeutin kanssa nimenomaan noista lapsuuden kokemuksista?
En varsinaisesti ole asiantuntija, mutta olen katsonut tv:n hamstrausohjelmia, ja niissä yllättävän usein hamstraus tosiaan alkaa siitä että lapsena ei ole ollut mitään "omaa" ja nyt aikuisena eivät pysty heittämään mitään pois. Onneksi tuosta olet päässyt eroon. *yläpeukku*
Meillä oli 80 ja 90 - luvulla näitä energiansäästösääntöjä. Vettä ei saanut lotrata. Asuimme omakotitalossa, jossa oli sähkölämmitys ja lämminvesivaraaja. 15 min oli maksimisika suihkussa, jonka jälkeen isä kytki lämpimän veden pois päältä. Suihkussa sai käydä joka päivä, mutta sauna lämpesi vain tiistaisin ja lauantsisin.
Taloa lämmitettiin puulla, koska sähkölämmitys oli kallista.
Puhelimella lörpöttelyä ei katsottu hyvällä. Kaverit, jos olivat kylässä, odottivat huoneessani sen aikaa kun kävin syömässä. Tämä oli tosin aivan yleinen käytäntö tuolloin. Ei vierailla vaan syöty. Ruoka-aikoja noudatettiin, eikä närpitty välillä mitään. Jos nyt nälkään meinasi kuolla, sai tehdä leivän tai syödä banaanin, mutta ei se mikään käytäntö ollut!
Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, jossa vanhemmat ovat toki olleet omituisia omien tapojen ja rutiiniensa kanssa, mutta parempi niin kuin pellossa!
Saunailta ja pieni 0,33 saunalimppari jonka sai lauantaisin (ei tiistaisin) teki lauantaista aivan erityisen päivän. Yhdessä katsottiin saunan jälkeen tv: stä jotain soitinmenoja tai napakymppiä.
Lauantai tuntui lauantailta.
Soisin näin olevan vielä nykylapsillakin.