Hulluin/erikoisin sääntö, jonka tiedät jossain perheessä olevan?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen sääntö, että lettuja ei syödä ennen kuin kaikki on paistettu. Paistajana mua ärsyttää, jos se lettupino ei kasva vaan siitä tullaan hakemaan sitä mukaa kun valmistuu :)

Erinomainen sääntö!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän sopii jatkoksi yksi lapsuusmuistoni mummolasta. Muistelen mummon sanoneen, ettei ukkosen ilmalla saa vatkata kermavaahtoa. Ei kuulemma vatkaannu. Mummo oli kyllä ihan täysjärkinen, joten liekö vitsillä heittänyt? :D

Ennen aikaan uskottiin, että kerma "hökkuköityy" eli juoksettuu ukonilmalla, eikä esim. vatkaus onnistu. Onhan ukonilman alla usein normaalia kuumempi, ja ilmankosteus ja -paine muuta kuin tavallisesti. Jääkaapittomana aikan saattoikin pitää kutinsa.

Kyllä mummoni asiaa puhui :D Ja olen itsekin huomannut, että "painostavalla" ilmalla saa vatkata tosissaan, vaikka kylmää on kerma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen sääntö, että lettuja ei syödä ennen kuin kaikki on paistettu. Paistajana mua ärsyttää, jos se lettupino ei kasva vaan siitä tullaan hakemaan sitä mukaa kun valmistuu :)

Erinomainen sääntö!

Poikkeuksena tietenkin paistajan etuoikeus ennakkomaistiaisiin :D ohis

Yhden kaverin kotona oli aikoinaan "lapset on lapsia"-sääntö ja jokainen alle 18-v = lapsi. Oli myös outoja käsityksiä siitä, mikä on lapselle sopivaa ja mikä ei. 

Esim. lapset saavat katsoa ainoastaan piirrettyjä, aikuisen läsnä ollessa ehkä jotain muuta (kuten Rölliä), mutta ei omin luvin.

Lapsia kohdeltiin kaikin tavoin lapsina ja vielä teininä vanhempien kanssa puhuttiin tyyliin "isii, saanksmä mennä koulun jälkeen Maijalle, jos mä lupaan etten syö karkkia ennen ruokaa". 

Myöhemmin olen ajatellut, että tuo oli jo todella lähellä henkistä väkivaltaa, varsinkin ala-asteen jälkeen, kun muut samanikäiset alkoivat elää nuoruutta. Koulussa siis suht normaali teini, mutta vapaa-ajalla näin hänet joskus leikkimässä hiekkalaatikolla (yläasteella siis) ja isä tai äiti vahti ikkunasta :( Kuravaatteita, muumicollegeita ym. piti myös käyttää kauan sen jälkeen, kun muut jo päättivät itse vaatteistaan.

Oma äitini on myös kontrollifriikki, mutta ei noin paha. Muutaman kerran lähti mopo käsistä siinä vaiheessa, kun häntä alkoi ahdistaa minun murrosikäni ja aikuistuminen. Esim. yritti kieltää tamponien käytön. Ajatuksena oli selkeästi se, että tamponit johtavat seksielämän aloittamiseen. Pysyin tamponeista huolimatta siveänä, ja äitikin pääsi pahimmasta moraalipaniikistaan ajan kanssa. 

Lapsuudenkodissani uskonto ei näkynyt mitenkään, ei myöskään mainitun "lapset on lapsia"-perheen kodissa. Tiedän myös sellaisen perheen, jossa teinitytöt haisivat eikä hampaitakaan pesty, ettei pojat kiinnostu, ja ihan uskonnottomia ovat. Minulla ei ole kokemusta ketjussa mainituista helluntailaisuudesta tai lestadiolaisuudesta, mutta oman elämänkokemukseni mukaan kontrollifriikkiys on ihan oma juttunsa jota näkee niin uskovaisilla kuin ateisteillakin. 

Olin pari kertaa kaverin luona yökylässä. Aamupalalla ei saanut puhua kuin kuiskaten, minä tietty uteliaana kysymään miksi näin. Syy siihen oli se ettei perheen isä vaan herää ja suutu. Muahan siinä alkoi pelottaa koko tilanne outoudessaan niin etten tainnut saadakaan enää sanaa suusta. Toinen asia mitä samassa tilanteessa vahdittiin lähes neuroottisesti oli mikron käyttö, se ei saanut "käydä loppuun" eli siihen että se kilahtaisi ajan täyttymisen johdosta. Sitä siis kytättiin ja se stopattiin ennen tätä, samasta syystä ettei isä vaan herää ja suutu. Jälkeenpäin ajatellen tuntui jopa hassulta koska vanhempien makuuhuone sijaitsi aivan toisessa päässä taloa mitä keittiö, mutta enhän voi tietää millainen se isä oli suuttuneena itse kun olin nähnyt hänet aina vaan "normaalina". Jotenkin se ilmapiiri vaikutti siltä etten usein siellä sitten viihtynytkään. Ennemminkin tuli mietittyä usein mitähän muita hulluja sääntöjä/pelkoja siellä oli käytössä, itse kun olin aivan toisenlaisesta, iloisen ja pelottoman ilmapiirin kodista. 

Kun olin lapsi, eräässä tuttavaperheessä (uskiksia, ei lestoja) oli kaikki "maallinen" kielletty, eli ei ollut telkkaria, vain uskonnollista musiikkia sai kuunnella, kahvin juominen oli syntiä, kuten myös virvoitusjuomien. Päihteitä luonnollisesti ei käytetty eikä tupakoitu, mutta nämä nyt ovatkin sääntöinä ihan ok. Lävistyskoruja, siis korvakorujakin, pidettiin Jumalan luoman kehon turmelemisena.

Ala-asteaikaisen kaverini perheessä oli sääntö, että isä päättää kaikesta. En pienempänä tajunnut tätä muuten, kuin että ilmapiiri oli kireämpi isän ollessa paikalla. Myöhemmin selvisi, että äiti on ollut jatkuvan henkisen väkiallan uhri. Isä oli mm. saanut raivarin, jos oli ostettu väärän merkkistä leipää. Kaiken piti sujua tiettyjen rutiinien mukaan. Lasten puolestaan tuli olla täydellisiä kaikessa mitä tekivät. Äiti olisi halunnut käydä töissä, mutta isä ei antanut lupaa. Lopulta äiti muutti kotoa pois, ja tässä vaiheessa jo aikuiset kotoa muuttaneet lapset suuttuivat hänelle "täydellisen perheen" rikkomisesta.

Olin au pairina sairaalloisen lihavan naisen perheessä. Hän rajoitti lastensa syömistä niin, että lapset eivät saaneet ikinä välipaloja/iltapalaa, ja kaiken ruuan määrää rajattiin. Tämä aiheutti hirveitä riitoja lasten kesken kun jokaisella piti olla grammalleen yhtä paljon ruokaa/mehua tms. Lapset olivat hoikkia. Perheen äiti söi paljon lasten jo mentyä nukkumaan. Oli heillä muitakin sääntöjä, kuten ei ikinä Tv:tä, tietokonetta 15 min/viikko ja ulos ei saanut mennä pimeällä, sateella jne, ja asunto oli niin ahdas ja virikkeetön että kaikki vain tappeli. Äiti oli suomalainen. En viihtynyt kauaa ja siinä vaiheessa heillä oli ollut jo 8 au pairia.

Lestamummollani oli päältä täytettävä pesukone aiemmin, juurikin alusvaatteiden vuoksi. Äitini mukaan se oli sellainen ettei muilta tule sanomista. Mökillä mummo kyllä ihan normaalisti ripustaa alkkarit narulle keskelle pihaa jne. Nyt kun monet painostajista on kuollut, mummo on höllentänyt ja on tv:kin ollut jo 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni lapsuudenkodissa oli sääntö, että lapsi ei saanut koskea mihinkään ilman äidin lupaa. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että hänen äitinsä on hamstraaja ja pelkää, että "hänen tavaroitaan" heitetään salaa pois. Näitä todella arvokkaita tavaroita ovat mm. vanhat sanomalehdet joita on pinottu järkyttäviksi kasoiksi pitkin asuntoa. Yhtäkään ei saa heittää pois, koska niitä voi vielä lukea. Lisäksi sitä roinaa on ihan kaikkialla, kun mies oli lapsena hänellä ei ollut varsinaista omaa huonetta, kun kaikki tila piti täyttää äidin roinalla. Ja siis sellaista hyödytöntä kuten kirpparilta löydettyjä vauvan leluja "jos joskus tulee vauva kylään", rikkinäisiä astioita "kyllä tämän voi vielä korjata" jne...

Tämä on yksi syy siihen, miksi minä en hanki lapsia. Olisin juuri tuollainen äiti, ja tiedän, ettei se olisi lapsille kivaa. Nuorempana (teininä) olin oikeasti aika paha hamstraaja, mutta olen opetellut siitä ulos ihan ilman mitään terapioita tai ammattiapuja. Olen kyllä edelleen mielestäni pieni hamsteri, mutta en niin pahasti, että elämäni laatu tai taloni siisteys kärsisi siitä. Koen olevani nykytilanteeseeni ihan tyytyväinen.

Syy hamstraukseen on mielestäni omassa lapsuudessani. Minulla ei ollut käytännössä katsoen mitään omaa, ja äitini oli todella tuomitseva materialismia kohtaan. Minulla siis oli kyllä nimellisesti omat vaatteet, lelut ja sellaiset, minulla vain ei ollut päätösvaltaa omasta omaisuudestani. Kerran äitini esim. kaivoi vanhan piponi kaapin pohjalta ja antoi sen pikkusiskolleni, ja minähän loukkaannuin siitä. Äiti naureskeli minulle ja sanoi, että enhän minä sitä pipoa muutenkaan ollut enää käyttänyt, mutta minusta olisi silti ollut kunnioittavaa edes kysyä, ennen kuin "minun" omaisuuttani annetaan muille. Sama koski kaikkia lelujani, pelejäni, korujani, huoneessani olleita kalusteita, jopa ruokiani. Jos siskoni jotain halusi, niin vanhempani ottivat sen minulta kysymättä. Tarvitseeko vielä mainita, että kumpi meistä oli lemppari; 6 vuotta nuorempi, ihana ja kaunis prinsessasisko, vai iso, kömpelö, ruma peikonsikiö minä.

Jos joku toinen ihminen rikkoi minun omistamani asian, äitini kohautti olkiaan ja sanoi: "Sitä sattuu, hyväksy se". Ymmärtäisin sen, että sisaruksen rikkomaa tavaraa vanhemmat eivät voi korvata esimerkiksi taloudellisista syistä, mutta kun joku perheen ulkopuolinen lapsi hajotti (tahallaan tai vahingossa) minun esineeni, niin äitini ei suostunut edes pyytämään lapsen vanhemmilta korvausta. Kun minä ostin n. 50€ maksaneen pelin omilla säästöilläni, siis sen yhden ja ainoan pelin minkä ihan todella halusin, niin ei kulunut kai kahtakaan kuukautta ennen kuin äitini lainasi sen kaverinsa pojille, kielloistani huolimatta. Peli palasi kotiin naarmuisena ja kansi kastuneena. "Sitä sattuu, hyväksy se."

Huoneeni oli periaatteessa minun oma tilani, niin kauan kun se vanhemmilleni sopi. Sain yleensä olla ihan omassa yksityisyydessäni, mutta silloin jos tuli äidin kavereita tai kaukaisempia sukulaisia kylään ja äitini halusi esitellä talon heille, niin sinne meni yksityisyys. Äiti vei vieraat huoneeseeni ihastelemaan seiniä ja ikkunaleikkauksia kysymättä lupaani. Minulle ja minun typerälle nuoruudenkapinalleni naureskeltiin, kun itkien pyysin heitä lähtemään. Smaa silloin jos äitini vain päätti, että hän haluaa juuri nyt tulla puhumaan minun kanssani jostain arkipäiväisestä asiasta, ei puhettakaan siitä että sen olisi voinut tehdä ajalla, joka olisi sopinut myös minulle. Tai silloin, kun mielisairas isäni tuli humalassa keskellä yötä vaatimaan, että pyydän anteeksi. En edelleenkään tiedä, mistä piti pyytää anteeksi. Sama isä oli muuten syy siihen, miksi sain ensimmäisen oman hammasharjani vasta 13-vuotiaana. Siihen asti jouduin jakamaan harjan isäni kanssa, sillä hän ei välittänyt siitä, mihin harjaan tuli tarttuneeksi. Äiti ei uskonut, kun sanoin jonkun muun käyttävän harjaani, hän syytti minua valehtelusta ja huomionhakuisuudesta.

Ajattelette varmaan, että olin kamala lapsi, kun en edes yhtä pipoa voinut antaa tai yhtä peliä lainata, tai yksiä vieraita päästää huoneeseeni. Mutta se ei ollut se juttu. Ei kyse ollut siitä tavarasta, vaan siitä, mitä tavaroitteni ottaminen ja lainailu sai minut ajattelemaan itsestäni. Koin olevani arvoton, minulla ei ollut mitään valtaa omassa elämässäni. Jos äitini olisi käyttänyt sellaisia yksinkertaisia sanoja, kuin "saisiko", "sopisiko", "olisitko kiltti" ja "kiitos", niin mitään ongelmaa ei olisi syntynytkään. Tai jos hän olisi vaikka koputtanut huoneeni ovelle ja kysynyt, onko minulla hetki aikaa. Mutta kun ei, yleensä jouduin vain huomaamaan, että joku on huoneessani, tai että tavarani on kadonnut, tai että siskoni omistaa nyt jotakin, mikä vielä edellisenä päivänä oli minun. Ja joka kerta kun kehtasin loukkaantua tällaisista, niin äitini sai käännettyä asian niin, että minä olen paha. Minä olen liian materialistinen, että kehtaankin välittää jostain tavaroista, vaikka minulla on "rakastava" perhe. Koin olevani entistä haisevampi roska.

Minä opin tarrautumaan asioihini kaksin käsin, nukkuessani piilotin tärkeimpiä tavaroitani peiton sisään ja patjan alle. Kun löysin pihalta hienon lasinsirpaleen, pullonkorkin tai napin tms, niin piilotin ne huoneeni lattialistan takana olevaan salakoloon, koska siten minulla oli ainakin jotain, mitä kukaan ei voisi minulta ottaa. Jos tein jotain talon yleisessä tilassa ja halusin vaikka käydä vessassa, niin minun oli joko juostava vessareissu mahdollisimman nopeasti tai piilotettava keskeneräinen hommani huoneeseeni, sillä kun jätin tavarani vahtimatta, niin ne saattoivat hyvinkin olla palatessani rikki, tai kadonneet jäljettömiin. Minulla oli koko ajan tietyllä tavalla turvaton olo, sillä tiesin, että saatoin menettää minkä tahansa omaisuuteni hetkenä minä hyvänsä, enkä itse mahda sille mitään. Sen vuoksi minä saan nyt aikuisena aivan suunnatonta turvallisuuden tunnetta siitä, kun voin ympäröidä itseni omilla, haluamillani esineillä, tietäen että kenelläkään muulla ei ole lainmukaista oikeutta ottaa niitä. Se saa minut tuntemaan, että minulla on vaikutusvaltaa omassa elämässäni. Sen vuoksi en kestä sitä, jos joku toinen koskee tavaroihini, oli kyse sitten tietokoneesta tai banaanista. Heitän kyllä omat roskani pois aivan asianmukaisesti, mutta en siedä sitä, jos joku toinen heittää yhdenkään roskani pois, ellen sitten erikseen pyydä henkilöä tekemään niin. Voin tarjota vieraalle kahvia kahvikupistani, mutta en siedä sitä, jos joku vain menee kaapilleni ja ottaa kupin jos en kehottanut tekemään niin.

Olisi siis todella hankala aloittaa parisuhde ja viedä se niin pitkälle, että eteen tulisi yhteenmuutto. Olisi myös todella vaikea elää lasten kanssa. Minulle se on sietämätön ajatus, että ostan aamulla kuusi omenaa, ja illalla huomaankin, että jäljellä on enää neljä. En kestä, jos saavun huoneeseen, ja jokin siellä on eri tavalla kuin huoneesta viimeksi lähtiessäni. Joko minä kieltäisin perheenjäseniäni koskemasta mihinkään ja perheeni olisi sen vuoksi onneton, tai sitten antaisin perheeni elää normaalisti ja olisin itse onneton sekä jatkuvasti stressaantunut. Onneksi minua nyt ei muutenkaan kiinnosta perheen tai parisuhteen hankkiminen.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa siis suht normaali teini, mutta vapaa-ajalla näin hänet joskus leikkimässä hiekkalaatikolla (yläasteella siis) ja isä tai äiti vahti ikkunasta :( Kuravaatteita, muumicollegeita ym. piti myös käyttää kauan sen jälkeen, kun muut jo päättivät itse vaatteistaan.

Siis oli kuitenkin ihan ikäisensä tasoinen kehitykseltään? Oliko se pienempien sisarusten leikkejä vahtimassa vai oikeasti itse leikkimässä yläasteiässä jossain hiekkalaatikolla? Kuulostaa kyllä kummalliselta.

Äitini oli sairas (mm bakteerifobia) ihminen, joten sinänsä häntä ei voi näistä syyttää. Tai voi, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkotan.

Kun tuli koulusta kotiin, eteisessä odotti puhtaat vaatteet. Ne vaatteet, mitkä oli koulussa päällä, piti heti riisua ja laittaa pyykkipussiin.

Aina kotiin tultaessa, piti käsiä liottaa/pestä viisi minuuttia. Tämä tapahtui myös ennen ruokaa.

Hiukset AINA kiinni. Lapsena hiukset oli auki käytännössä vain suihkussa.

Suihkussa piti käydä joka päivä ja hiukset oli pakko pestä. Myös lapsena, vaikka hiukset ei rasvoittuneetkaan.

Kerran viikossa vaihdettiin lakanat. Täkki ja tyynyt vietiin joko pakkaseen tai saunaan joka toinen viikko.

Muutaman kerran koulussa oli täiepidemia, äiti ei silloin päästänyt meitä kouluun.

Sohvalla istuttiin, jalkapohjat ei saaneet osua sohvaan.

Äiti imuroi kaksi kertaa päivässä. Kerran kuussa jokainen huone tyhjennettiin vuorollaan kokonaan ja sinne tehtiin suursiivous.

Listaa jatkuu ja jatkuu vaan...

390, kirjoituksestasi tuli jossain määrin mieleen oma lapsuuteni. Kaikki oli ok kun meitä lapsia oli vain kolme, mutta myöhemmin nuoremmat sisarukset saivat kasvaa vähemmällä huomiolla ja kurilla. Pikkusiskoni (9v nuorempi) laitettiin samaan huoneeseen kanssani, kun olin teini. Minulta asiaa ei edes kysytty, eikä sitä kerrottu etukäteen. Se vain tapahtui. Huone täyttyi pienten lasten tavaroilla, ja jouduin piilottamaan omaisuuttani, ettei nuoremmat sisarukset tärvänneet kaikkea. Harrastin mm. piirtämistä, ja hiukan harmitti kun kalliit mehiläisvahaliituni oli katkottu lasten piirtelyn lomassa. Joskus sain äidiltäni joululahjaksi pienten lasten leluja, että voisin leikkiä siskon kanssa. Minua ei huomioitu mitenkään. Pikkuveli oli väkivaltainen, mutta äiti oli päättänyt ettei häntä saa torua, ja jokainen tapaus oli minun syytäni (asperger-veljeni sai siis raivareita ihan tyhjästä). Pikkuhiljaa menetin ihmisarvon kotonani, ja vain nuoremmilla lapsilla oli väliä. Muutinkin sitten pois, ja kesti kauan oppia, että minullakin on arvoni.

Ehkä meidän kodin sääntö sitten oli, että minusta ei tarvitse kenenkään välittää, kun olen muutenkin ihan paska(?)

Tästä keskustelusta on kohta juttu Iltalehdessä/Iltasanomissa.

Tunnen erään uskovaisen perheen. Isä päättää kaikista perheen asioista, niin ruuasta kuin siitä mitä kaupasta ostetaan. Päättää kaikesta rahankäytöstä, matkoista jne. Autossa kuuntelevat aina uskonnollista musiikkia. Äidillä ei mitään omia harrastuksia, leikkii nukkeleikkejä tyttölasten kanssa. Siinä harrastuksensa. Koko ajan eletään todella pihisti, rahaa säästetään kaikessa, lapset kulkevat jopa risoissa ja pienissä vaatteissa mutta kun ne on ilmaiseksi saatu. Isä ei hoida lapsia, ne ovat äidin työ.

Omituinen perhe, kerrassaan.

En tiedä oliko tämä sääntö, mutta naapuriperhe lähti aia keväisin Pohjanmaalle "katsomaan tulvia". En tiedä mitä muuta tekivät siellä tai oliko heillä siellä sukulaisia tms. mutta meille ainakin annettiin tuo syy, "katosmaan tulvia". En vieläkään tiedä onko tämä ihan yleinen hupi?

Näistä tulee niin paha mieli.

Muistan kun ala-asteella meidän luokalla oli tyttö, jonka äiti oli aina kotona ja siivosi ihan joka päivä. Siis aina kun sinne meni, oli keittiön tuolit nostettu ruokapöydän päälle ja imuri pauhasi. Heillä oli eteisessä kori, jossa oli puhtaita sukkia ja tossuja ja sieltä piti aina valita itselleen yhdet ennen kuin astui eteistä pidemmälle.

Toisen luokkalaiseni tytön luona oli sääntö, että kotoa ei saanut ottaa mitään leluja mukaan kaverin luokse. Me leikittiin usein tyttöjen kanssa barbileikkejä ja oli ihan parasta, kun kokoonnuttiin porukalla ja kaikki toi mukanaan muutaman barbin ja jotain tarvikkeita ja rakennettiin niille koteja ja kaikkea. Tämä yksi kaveri ei koskaan saanut tuoda omia lelujaan ja siitä oli joskus hirvietä tappeluita heillä, kun oltiin vaikka kahdestaankin menossa meille leikkimään ja hän olisi halunnut ottaa uuden joululahjaksi saamansa barbin mukaan.

Yhden lapsuudenystäväni luona oli tapana, että kerrallaan sai avata vain yhden leipäpaketin. Siis jos joku oli avannut vaikka paahtoleipäpaketin, niin ruisleipää sai syödä vasta sitten kun vaalea leipä oli syöty. Tämä oli mielestäni hassua kun meillä kotona oli yleensä aina muutamaa eri leipää joista sai valita.

Ystäväni luona oli tapana, että jos oli yökylässä kylässä olijalle tehtiin peti rappusten alle eikä saanut nukkua ystäväni huoneessa. Vanhempien huone oli rappusia vastapäätä ja ovi auki jotta näkivät, että todella nukut siellä.

Vähän aihetta sivuten, mietin joskus ala-asteen loppupuolella/yläasteen alkuaikoina sitä, että on kahdenlaisia perheitä; niitä, joissa lapsiin luotetaan ja lapset kertovat asioistaan vanhemmille rehellisesti ja niitä, joissa kaikki on kielletty ja lapset/nuoret tekevät kaikki samat asiat, mutta keksivät valheita vanhemmilleen.

Kun olin lapsi, olohuoneen kattolamppua ei saanut käyttää sähkönkulutuksen vuoksi. Valaisimessa oli muistaakseni neljä lamppua. Sen sijaan sai käyttää vain yhtä nurkassa sijainnutta jalkalamppua. Huone oli melko iso ja talvella istuttiin käytännössä pimeässä huoneessa. Sauna kuitenkin lämmitettiin kolme kertaa viikossa, joten eiköhän se vienyt enemmän sähköä.

Jos hankittiin uusia vaatteita, niitä ei olisi saanut ottaa heti käyttöön vaan niitä olisi pitänyt säästää. Sain uuden nahkatakin ja muistan, kun äiti ihmetteli laitanko sen heti kouluun päälle. Isä ei raaskinut käyttää uusia vaatteita lainkaan. Erästä talvitakkia hän säästi kaapissa niin kauan, että malli muuttui jo niin vanhanaikaiseksi, että isäkään ei kehdannut käyttää sitä (ja isä ei todellakaan seuraa muotia).

Jouluna suklaakonvehteja sai ottaa kaksi tai kolme kerralla, neljästä tuli jo huutoa. Rasiaa säilytettiin piilossa. Isä sai usein työn vuoksi asiakkailta suklaata joululahjaksi ja rasioita kertyi. Isä oli kasvanut pula-aikana melko köyhässä perheessä ja alkoholisoituneen isän kanssa, joten nuukuus on varmaan sieltä peräisin eikä osannut luopua tavoistaan, vaikka pulaa ei ollut mistään. Samaa on periytynyt minullekin enkä helposti osaa käyttää rahaa itseeni ja tunnen jopa huonoa omatuntoa kampaajakäynneistä.