Teinien kalliit lahjatoiveet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en halua olla kiittämätön, mutta myös samassa taloudessa asuville lapsille pitäisi olla tasapuolinen.

Ei tarvitse olla tasapuolinen. Jos toinen on menestynyt paremmin niin kouluissa kuin harrastuksissa, saa sitä huomoida enemmän kuin sitä, joka ei pysty kävelemään ja jauhamaan purkkaa samaan aikaan. Kyllä minusta lapsi, jolla on lukuaineiden keskiarvo yli 9 ja joka vielä kilpailee SM-tasolla urheilussa ansaitsee enemmän kuin armovitosilla läpipääsevä mopolla yökaudet ajeleva lusmu.

Menestyminen tai sen puute ei välttämättä juurikaan kerro siitä, kuinka paljon on yrittänyt. Jollakulla saattaa olla terävä pää ja hyvä muisti ja niin ollen hyviä arvosanoja on helppo saada tekemättä juuri mitään. Toisella saattaa olla oppimisvaikeuksia ja vaikka hän käyttäisi kaikki illat opiskeluun niin seiskaa parempaa ei tule. Minä palkitsisin mieluummin vaivannäöstä ja asenteesta kuin tuloksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 16v ei toivonut yhtään mitään, vaikka meillä olisi varaa ostaa vaikka kymmenen iphonea..

Mitähän sitä sitten ostaisi? :/

Ei oo pako OSTAA. Keksi jotain kivempaa. Yhdessä tekemistä.

Krääsää on ja jos e tarvi mitään, niin ei tarvi väkisin keksiä. Se tässä maailmanmenosta rassaa. Kun ostaaostaaostaaostaa. EI OIKEESTI TARVI OSTAA.

Mietin niitä kalliiden lahjojen toivojia....olis kai hyvä opettaa säästämään...ja unohtaa turhakkeet.

Kenellä on talo tätsä turhakkeita? Ja kuka jouluna iäksi, että pitää ostaa...menee ja ista?

Voisihan joulunakin Iistä jotain hyviä tavaroita vaikka kierrättää. Tai tehdä omia käsin, kynttilöitä koristella ym.ätei ilmeisimmin antaa jouluna yhdessä tekemisen lahjan. Joulun jälkeen teinin kanssa voisimyös viettää aikaa.

Itse olen niin kyllästynyt tavarapaljouteen....ja sitä tavaraa sitten notkuu kirpparit.

Maapallon säästä unen voisi olla lahja. Aineettomia lahjoja voi suosia.

Hyvää joulua! Kai se joulumieli ja hyvä tahto ovat tärkeimmät. Ilman turhakkeita pärjää hyvin.

Olipa harvinaisen sekava teksti.

Vierailija kirjoitti:

Siis lahjan saajan pitäisi aina kiittää ja esittää tykkäävänsä lahjoista, se kuuluu ihan peruskäytöstapoihin, mutta kuka ostaa Marimekkoa teinille? Eihän sitä käytä kuin opettajat ja mummot.

Heihei, nyt kyllä menit liian pitkälle, ei kaikki opettajat marimekkoa käytä!!! 

Vierailija kirjoitti:

Ai. Mulla on 3 teiniä ja lahjatoiveet on todella mitättömiä. Koskaan eivät ole toivoneet mitään ylettömyyksiä.

Ehkä sä vain olet kasvattanut lapsesi väärin.

Ja toiveitahan ne vain ovat.

Sama täällä. 15v ja 17v eivät nimenneet mitään lahjatoivetta, 19v toivoo ilmakihartimen. Meillä on toiveet aina olleet melko järkeviä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hyvä jo etukäteen sopia lasten kanssa lahjojen maksimihinta sekä yksittäisen lahjan että lahjojen yhteensä osalta. Hyvä raja on esimerkiksi 30 euroa maksimina yhden lahjan hinnaksi ja 100 euroa yhteensä. Näistäkään ei sitten kasvatuksellisista syistä toteuteta kaikkia, vaan noin puolet tai mieluummin alle.

Miksi mielummin kolme lahjaa 30€ kuin yksi isompi sen 100€? Tätä en tajua, ettei vaan nyt liian kallista osta?! Sama raha menee kuitenkin niihin useampaan pieneen...

Vierailija kirjoitti:

Nämä teinien kalliit lahjatoiveet kertovat siitä, että kasvatus on epäonnistunut. Jos teini on kasvatettu normaalisti, on hän kiitollinen lahjoista, jotka ovat  arkeen (=asuminen, ruoka, vaatteet ja koulutarvikkeet) ekstraa, sillä monilla vastaavanikäisillä tällä maapallolla ei ole ruokaa tai kotia.

Huh, mä olen sentään jossain onnistunut. Teini ei osannut toivoa mitään. Vai johtuisko siitä, että sillä on kaikki mitä tarvitsee/on halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Siis lahjan saajan pitäisi aina kiittää ja esittää tykkäävänsä lahjoista, se kuuluu ihan peruskäytöstapoihin, mutta kuka ostaa Marimekkoa teinille? Eihän sitä käytä kuin opettajat ja mummot.

Nimenomaan! Sain ex-miehen äidiltä Marimekon pussukkalaukun, kokoa 10x15cm. Kamala kuviointi. Vanhat ihmiset usein pitää värikkäästä, nuoret ei. Äitini ostanut Marimekon pussilakanoita, yksikään ei ole käytössä. Käytän isoja nahkakaukkuja joihin mahtuu tavarat, sisustuksessa harmaata ym. Ei täysin oman maun kanssa ristiin oleva lahja ole kiva vaan harmittaa kun menee hukkaan! Tietysti aina kiitän, ei siinä mitään. Miehen äiti kysyikin seuraavana vuonna fiksusti toiveita ja tilasi lehdet, oli tosi mieluisa.

En jaksa kahlata kaikkia kommentteja läpi, eli sori, jos joku jo vastannut samaa. Omat lapset vielä alle kouluikäisiä, mutta samaa aion toteuttaa heidän kanssa, kun äidillä oli tapana tehdä minun kanssani. Eli kun nuorena halusin jotain isompaa, oli meillä sopimus, että itse säästän puolet, niin äiti voi esim. joulu/synttärilahjaa maksaa toisen puolen. Joskus jos oli jotain tärkeää sain kyllä muutenkin kuin lahjana (esim. kalliit nappikset kesällä, kun synttäritkin lopputalvesta). Mielestäni opetti hyvin arvostamaan rahaa ja ymmärtämään kulutusta, kun kaikki ei ollut annettu tuosta noin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en halua olla kiittämätön, mutta myös samassa taloudessa asuville lapsille pitäisi olla tasapuolinen.

Ei tarvitse olla tasapuolinen. Jos toinen on menestynyt paremmin niin kouluissa kuin harrastuksissa, saa sitä huomoida enemmän kuin sitä, joka ei pysty kävelemään ja jauhamaan purkkaa samaan aikaan. Kyllä minusta lapsi, jolla on lukuaineiden keskiarvo yli 9 ja joka vielä kilpailee SM-tasolla urheilussa ansaitsee enemmän kuin armovitosilla läpipääsevä mopolla yökaudet ajeleva lusmu.

Menestyminen tai sen puute ei välttämättä juurikaan kerro siitä, kuinka paljon on yrittänyt. Jollakulla saattaa olla terävä pää ja hyvä muisti ja niin ollen hyviä arvosanoja on helppo saada tekemättä juuri mitään. Toisella saattaa olla oppimisvaikeuksia ja vaikka hän käyttäisi kaikki illat opiskeluun niin seiskaa parempaa ei tule. Minä palkitsisin mieluummin vaivannäöstä ja asenteesta kuin tuloksista.

Tässä tullaan koko meidän yhteiskunnan suurimpaan ongelmaan. Siihen, että lopputuloksella ei saa olla mitään väliä, vain sillä, että on "yrittänyt parhaansa". Kukatahansa idiootti osaa "yrittää parhaansa", mutta saavutus on vasta se, jos onnistuu jossain. Täällä "parhaansa yrittämis"-loogikalla suurin palkkio pitäisi antaa jollekin täysin urpolle tyypille, joka oppii 5 vuoden yrittämiseen jälkeen pukemaan päällensä ja ravitsemaan itsensä ja sen jälkeen jättää palkitsematta lääketieteen väitöskirjan tehnyt tyyppi, jolle tuo väitöskirja on "helppo nakki", kun se on "niin fiksu ja hyvä" jo lähtökohdiltaan. Jos haluamme pelastaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, tulisi siirtyä palkitsemaan onnistumisesta, eikä yrittämisestä. Vain siten saamme uusia tuottavia työpaikkoja.

Meidän lapsi toivoo vaan uusia vaaleja...