Millaista on lievä väkivalta, jonka vielä hyväksyisit, parisuhteessa?

En hyväksy minkäänlaista. Mulle ei käy pieneen mieleenikään miksi pitäisi satuttaa rakastaan ja toisaalta miksi sellaista pitäisi sietää?

Minusta pahimpia on ihmiset, jotka eivät osaa käsitellä negatiivisia tunteitaan ajoissa, vaan patoavat niitä ja sitten räjähtävät kuin höyrykattilat. Täälläkin joku kertoi ihanasta ja kiltistä miehestään, joka pari kertaa vuodessa räjähtää. Pelottavaa tuollainen ja siinä voi tulla pahaa jälkeä, kun on ensin padonnut kuukausia pahaa oloaan.

Väkivalta ja etenkin pelko ei kuulu hyvään parisuhteeseen. En itse suostuisi elämään suhteessa, jossa toista ja hänen käytöstään pitäisi pelätä. Riitoja on aina, mutta kyllä ne normaalilla tunteidenhallinnalla varustetut ihmiset selvittää puhumalla ja huutamallakin. Ja poistumalla paikalta rauhoittumaan, kun alkaa oikeasti keittää yli.

Vierailija kirjoitti:

En usko että hyväksyisin mikäänlasta väkivaltaa parisuhteessa. Missä vaiheessa harkitsisin eroa?... vaikea sanoa... jos väkivalta toistuu esim. useamman kerran vuodessa ja lisääntyy siitä huolimatta että siihen haetaan apua, uskoisin harkitsevani vakavasti eroa.

Juuri niin. Mitään väkivaltaa en minäkään hyväksynyt, ja olin varma, että eroaisin, jos niin tapahtuisi - kunnes se tapahtui. Yhtäkkiä et olekaan enää mistään varma. Pahoinpideltynä tunnet itsesi niin heikoksi ja huonoksi, ettet enää usko pärjääväsi. Mies pyytelee anteeksi, ja vakuuttelet itsellesi, ettei sitä enää tapahdu ja kaikki muuttuu taas hyväksi. Ei muutu. Tai muuttuu, kun muutat pois. Minulla siihen meni 6 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tulta ja tappuraa kun suutun, en hauku tai koske toiseen mutta ai että mä olen vittumainen narttu. Puolisoni koskee minuun silloin fyysisesti, hän on melkoinen kuumakalle ja vetää rajan tuohon kun minusta tulee tornado. Yleensä ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen. En laita välejä poikki siksi.

Menettelin samoin 3-vuotiaan uhmaikäiseni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi naurettavalta erota elämänsä miehestä noiden tapausten takia, mutta jossainhan menee raja. Missä?

Onko sinusta tosiaan naurettavaa erota miehestä, jota sinä pelkäät? Ja oletko sinä nyt aivan varma siitä, että elämäsi mies on juuri tämä, jonka vuoksi olet valmis luopumaan vaikka elämästäsi, kun hänellä joskus "vain pimenee" ja huitaisee sinut hengiltä?

Se vaihtoehto on tietenkin täysin pois suljettu, että mies lopettaisi pahoinpitelysi. 

Vastauksena kysymykseesi: vain vahingon ymmärtäisin ja hyväksyisin. Kyllä minulla on alkanut lähtölaskenta ensimmäisestä kiinnipitämisestä, jopa uhkauksesta.

Mieheni on todella rauhallinen yleensä, ja juurikin keskustelee tunteistaan ja puhutaan paljon. Hän nimenomaan syvästi halveksii miehiä, jotka harrastavat parisuhteessa väkivaltaa! Ei koskaan huuda tai hauku, ei käytä alkoholia tms. Toisaalta esim puuttuu jonkin verran ulkonäkööni kriittisessä mielessä. On kuitenkin rakastava kaikkia ns heikloja kohtaan. Pysähtyy auttamaan vahingoittuneita eläimiä luonnossa jne on tosi hyvä ihminen.

En jotenkin pysty samaistumaan tuohon täällä maalattuun kuvaan väkivaltaisesta miehestä. Outoa siksi, että jouduin asiaa edes pohtimaan. Ehkä sekin on kuitenkin tyypillistä, eihän kukaan jäisi suhtee

seen ns hirviön kanssa. Minulla on sekin tyypillinen asenne nyt, että -tuskin se voi enää toistua koskaan ja -jos se oikeasti alkaisi toistua ja muuttua oikeaksi väkivallaksi, niin eroaisin sitten.

Alan ymmärtää tällaista ongelmaa ja siinä tilanteessa olevia paremmin, aikaisemmin olin ihan "nollatoleranssi"-linhalla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi 16 alapeukkuja? :D onko siinä jotain pahaa oikeasti jos mies ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen, nappaa sängylle kainaloon ja rauhoittelee?

Sinulla on ongelma. Se, että taannut pikkulapsen tasolle riidellessäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi naurettavalta erota elämänsä miehestä noiden tapausten takia, mutta jossainhan menee raja. Missä?

Onko sinusta tosiaan naurettavaa erota miehestä, jota sinä pelkäät? Ja oletko sinä nyt aivan varma siitä, että elämäsi mies on juuri tämä, jonka vuoksi olet valmis luopumaan vaikka elämästäsi, kun hänellä joskus "vain pimenee" ja huitaisee sinut hengiltä?

Se vaihtoehto on tietenkin täysin pois suljettu, että mies lopettaisi pahoinpitelysi. 

Vastauksena kysymykseesi: vain vahingon ymmärtäisin ja hyväksyisin. Kyllä minulla on alkanut lähtölaskenta ensimmäisestä kiinnipitämisestä, jopa uhkauksesta.

En tunnista itseäni tuosta ihan. Mies ei ole koskaan uhkaillut. En pelkää häntä. Vaikea selittää, mutta tämä keskustelu tuntuu koskevan "väkivaltaa", kun minulla on epäselvää varsinaisesti se, olenko ylipäätään kokenut väkivaltaa. Juuri sen rajan hahmottaminen on yllättävän vaikeaa. Voilko kiinnittäminen olla väkivaltaa, jos se ei vahingoita? Näitä rajoja pohdin juurikin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi 16 alapeukkuja? :D onko siinä jotain pahaa oikeasti jos mies ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen, nappaa sängylle kainaloon ja rauhoittelee?

Tässä oli kyse aikuisten pitkäaikaisesta parisuhteesta. Ja perhe-elämästä, jossa mukana voi olla lapsiakin.

Ajattele nyt itsekin. Oli(si)ko sinusta kivaa, kun äiti raivoaisi silmittömästi, ja sitten isi kantaisi äiskän makuuhuoneeseen ... Tuolla joku suunnitteli eroavansa äidistään, kun molemmat raivoavat. Parempi olisi, kun eihän aikuisen ihmisen muutenkaan pitäisi äitinsä helmoihin jäädä.

Ei väkivalta ole todellisuudessa mitään seksileikkiä, vaan siinä voi mennä terveys ja jopa henki.

Minulla raja menee huutamisessa. Sitä en sietäisi.

Minä hyväksyisin parisuhteessa sen, kun naapurin akka lätkisi miestään turpaan.

Vierailija kirjoitti:

[...minulla on epäselvää varsinaisesti se, olenko ylipäätään kokenut väkivaltaa. Juuri sen rajan hahmottaminen on yllättävän vaikeaa. Voilko kiinnittäminen olla väkivaltaa, jos se ei vahingoita? Näitä rajoja pohdin juurikin.

ap

Rajan hahmottaminen on omituisen vaikeaa vain SINULLE itsellesi. Luepa uudelleen oma kirjoituksesi. Etkä se olekaan sinä, joka kerroit miehellä jotenkin "pimenevän"?

Kun luet meidän vastauksiamme, huomannet että muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta meille on kirkkaasti selvää, että sinä olet kokenut väkivaltaa.

Mistä johtuu, että sinä ITSE et tunnista sitä väkivallaksi? Oletko laitoslapsi vai oliko lapsuutesi väkivaltainen? Siksi pidät tuota niin mitättömänä. Vai oletko pumpulissa kasvanut etkä tunnista väkivaltaa siksi, kun et millään halua tunnustaa totuutta itsellesi, kun tämän nyt on sinun "elämäsi mies"?

Mikä on ollut sen kiinnipitämisen tarkoitus? Minä olen soittanut poliisille, kun mies otti minua kiinni vaikka ei muuta tehnytkään. Ei sitten vähääkään ollut epäselvää, oliko se väkivaltaa vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Se mitä jäin miettimään on, että yhden tuollaisen tilanteen kohdalla, jota muuten en olisi rekisteröinyt edes lieväksi väkivallaksi, niin jälkeen päin kun otin keskusteluun, mies kertoi ettei muista siitä mitäön, että hänellä "pimeni". Ei liene normaalia?

ap

Muistuttaa isääni, joka pahoinpiteli äitiä 18 vuotta, kunnes äiti lähti. Jos isälle sanoi riidan jälkeen, että miksi teit noin, tuo on väärin, hän väitti kiven kovaan ettei ole ikinä koskenutkaan äitiin riidellessä.. Silti se tapahtui joka kerta.

Kiitos näkökulmistanne!

Asia joka ehkä mieitytyttää, kun nyt olen pohtinut pääni hajalle, on että se kiinnipitäminen ei tapahtunut riidan yhteydessä. Se oli ihan yllättäen, kun en ollut tehnyt asiaa, joka miehen mielestä olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. En sitten tiedä mitä se varsinaisesti merkitsee.

ap

Hämääkö sinua tässä nyt se miehen kiltteys, kun ulos päin on niin huolehtivainen?

Tässä muutama yksityiskohta aloituksessasi, joihin joku muukin on jo viitannut:

Vierailija kirjoitti:

Esim suuttuneena mies on pitänyt kiinni todella lujaa, on ikäänkuin tökkinyt sormella kasvoja ärsyyntyneenä. ...

Menimme naimisiin jokin aika sitten ja sen jälkeen vasta on tätä tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi 16 alapeukkuja? :D onko siinä jotain pahaa oikeasti jos mies ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen, nappaa sängylle kainaloon ja rauhoittelee?

Ehkä kyse oli enemmänkin tuon naisen käytöksen alapeukuttamisesta?

Mun mielestä kumpikin kuulosti häiriintyneeltä,se että nainen on "tulta ja tappuraa,vittumainen narttu"  ja miehen reaktio:kohtelee kuin kiukuttelee lasta.Siis kuka aikuinen "kannetaan makuuhuoneeseen ja rauhoitellaan sängyllä"?

Eipä mua kukaan tosin jaksaisikaan kanniskella,mutta kuulostaa ahdistavalta.Ystävän exä on riidan aikana raahannut hänet väkisin autoon ja lähtenyt ajamaan,itse en hyväksyisi sitä että mies siirtelee minua paikasta toiseen vastoin tahtoani.

Itse aloituksen kysymykseen:en hyväksyisi minkäänlaista fyysistä väkivaltaa,edes sitä että toinen pitelee kiinni kovaa.En usko että parisuhteessa on lievää väkivaltaa,ainoastaan sellaista joka alkaa lievänä ja pahenee ajan kanssa.

Nyt tulee ihan kylmät väreet sinua ajatellessa, kun luen tämän:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos näkökulmistanne!

Asia joka ehkä mieitytyttää, kun nyt olen pohtinut pääni hajalle, on että se kiinnipitäminen ei tapahtunut riidan yhteydessä. Se oli ihan yllättäen, kun en ollut tehnyt asiaa, joka miehen mielestä olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. En sitten tiedä mitä se varsinaisesti merkitsee.

ap

Se merkitsee sitä, että mies ei salli sinun elää omaa elämääsi, vaan sinun on elettävä miehen ehdoilla. Sinun on tehtävä  (vain!) ne asiat, jotka miehen mielestä on tehtävä.

Mietipä nyt ihan tarkkaan, mitä sinä saat tehdä ja mitä et. Ajatteletko useinkin omista tekemisistä ja mm. pukeutumisestasi, että mitä mieltä miehesi on ja muutatkin omat suunnitelmasi, jotta miellyttäisit miestäsi - jotta mies ei suuttuisi eikä kävisi sinuun käsiksi.

"Lievä väkivalta, jonka vielä hyväksyisit"... ai kaamee. :O

En sitten minkäänlaista. Esimerkin kaltainen kiinnipitely/tökkiminenkin saisi mut menettämään kaiken  kunnioituksen miestä kohtaan ja muuttumaan täysin kylmäksi. Ja miksi haluaisin sen jälkeen olla miehen kanssa, jota en voi kunnioittaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[...minulla on epäselvää varsinaisesti se, olenko ylipäätään kokenut väkivaltaa. Juuri sen rajan hahmottaminen on yllättävän vaikeaa. Voilko kiinnittäminen olla väkivaltaa, jos se ei vahingoita? Näitä rajoja pohdin juurikin.

ap

Rajan hahmottaminen on omituisen vaikeaa vain SINULLE itsellesi. Luepa uudelleen oma kirjoituksesi. Etkä se olekaan sinä, joka kerroit miehellä jotenkin "pimenevän"?

Kun luet meidän vastauksiamme, huomannet että muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta meille on kirkkaasti selvää, että sinä olet kokenut väkivaltaa.

Mistä johtuu, että sinä ITSE et tunnista sitä väkivallaksi? Oletko laitoslapsi vai oliko lapsuutesi väkivaltainen? Siksi pidät tuota niin mitättömänä. Vai oletko pumpulissa kasvanut etkä tunnista väkivaltaa siksi, kun et millään halua tunnustaa totuutta itsellesi, kun tämän nyt on sinun "elämäsi mies"?

Mikä on ollut sen kiinnipitämisen tarkoitus? Minä olen soittanut poliisille, kun mies otti minua kiinni vaikka ei muuta tehnytkään. Ei sitten vähääkään ollut epäselvää, oliko se väkivaltaa vai ei.

Kiitos kommentista!

En ole koskaan nähnyt väkivaltaa missään muualla kuin tv:ssä. Oma lapsuuteni oli hyvin rauhallinen ja hyvä.

En ymmärrä itsekään, miksi tämä hahmottaminen on niin vaikeaa minulle nyt. Itse asiassa tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että edes pohdin voiko kiinnipitäminen olla väkivaltaa. Mies tuntuu niin kunnolliselta, että hän loukkaantuisi todella paljon sellaisista epäilyistä ja tuntisi olevansa huono ihminen. Hän ei itse lainkaan hyväksy parisuhdeväkivaltaa vaan jyrkästi tuomitsee sen.

Luulen miehen katuvan ja ehkä säikähtäneen tilannetta itse kovasti, hän on ollut extrakiltti sen jälkeen Vaikka toisalta se, että hän itse olisi säikähtänyt, voi olla joko hyvä tai huono asia, riippuen jatkosta, että alkaako sellainen toistua vai saiko se hänet havahtumaan kerrasta, eikä toistu siksi koskaan. On todella vaikea nähdä tilannetta objektiivisesti. Ehkä olen ylireagoinut asiaa. Se alkaa tuntua parhaimmalta selitykseltä tällä hetkellä.

ap

Mies siis SUUTTUI sinulle siitä, kun sinä et tehnyt jotain sellaista, jota SINUN olisi MIEHEN mielestä ehdottomasti olisi pitänyt tehdä?

Mikä se asia oli? Oliko jotain sellaista, joka olisi ollut ehdottoman hengentärkeää, esim. sammuttanut alkavaa tulipaloa vai jotain sellaista, joka oli tärkeää vain miehelle, ei kenenkään hengelle, terveydelle eikä edes hyvinvoinnille? Ja miksi se piti tehdä sinun, eikä mies tehnyt sitä itse, vaikkapa roskapussin vienti?