Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Millaista on lievä väkivalta, jonka vielä hyväksyisit, parisuhteessa?
15.12.2015 |
Onko sellaista? Luulin aikaisemmin, että osaisin vetää rajan hyvin ja jättää heti sellaisen miehen. On osoittautunut epäselväksi vetää rajaa sille, missä raja menee. Esim suuttuneena mies on pitänyt kiinni todella lujaa, on ikäänkuin tökkinyt sormella kasvoja ärsyyntyneenä. Nämä eivät ole toki kovin vakavia juttuja, mutta ovat saaneet miettimään, että miten suhtautua jatkosss. Yleensähän juuri sanotaan, että se alkaa vaivihkaa lievästi ja pahenee ajan mittaan. Menimme naimisiin jokin aika sitten ja sen jälkeen vasta on tätä tapahtunut. Tuntuisi naurettavalta erota elämänsä miehestä noiden tapausten takia, mutta jossainhan menee raja. Missä?
Kommentit (157)
Miksi 16 alapeukkuja? :D onko siinä jotain pahaa oikeasti jos mies ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen, nappaa sängylle kainaloon ja rauhoittelee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin lapsi, oli luokallani häirikköpoikia, jolla oli erityisoikeus tehdä mitä huvittivat. Heitä paapottiin ja kannustettiin stipendeillä, oikeudella huudattaa musiikkiaan mankalla luokassa yms. He saivat myös mm. pahoinpidellä muita oppilaita, ja kukaan ei saanut ääneen sanoa että se olisi millään tavalla väärin, koska he tulivat huonoista perheistä, ja huonojen perheiden poikia pitää ymmärtää.
Nyt kun olen aikuinen, kukaan ei voi pakottaa minua ymmärtämään. Edes naiset, jotka itse alistuvat huonoihin suhteisiin, ja yrittävät masentaa meidät fiksutkin naiset alistujiksi. Ei onnistu. Minua ei pahoinpidellä vakavasti, ei lievästi, ei mitenkään. Suhde lähtisi poikki sillä siunaaman sekunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on maailman rauhallisin ihminen joka ei ikinä suutu. Paitsi kun on kerännyt ärsyyntymistä tarpeeksi kauan niin voi räjähtää. Nuorempana rikkoi muutaman oven ja seinän kun suutuksissa löi niihin reiän. Minuun on tällaisen raivokohtauksen aikana koskenut 2 kertaa 18v avioliiton aikana. Ei tosin pahasti, mutta ekalla kerralla tönäisi seinään niin että tuli pieni haava silmäkulmaan ja tokalla kerralla sattui vähän mutta ei tullut jälkeä. Molempien kertojen jälkeen olen miettinyt voinko jatkaa suhdetta, mutta olen tullut tulokseen ettei ne ole olleet pitkän avioliiton rikkomisen arvoisia. En pelkää miestäni ja nämä suuttumiset on tosi harvinaisia (ehkä kerran tai pari vuodessa niin että korottaa ääntään, ei enää rikokaan mitään). Silloin olen aina ollut itsekin todella vihainen. Tosin sen räjähdyksen aikana tulee pieni pelko että menettääkö nyt malttinsa ja lyö...
Lapsille on myös muutaman kerran räjähtänyt ja tiedän kyllä että silloin hekin pelästyy. Onneksi se räjähdys kestää vaan hetken, ei siis minuutti- tai varsinkaan tuntikaupalla rähjää.
Tulipas puolusteleva teksti. Kuulostaa varmaan jonkun korvaan ihan hirveältä, mutta näin se vaan meillä menee. Olen kyllä sanonut miehelle, että siinä menee raja jos mun pitää alkaa lasten puolesta pelätä että satuttaisi heitä. Silloin saisi lähteä.
voi teitä ihmisiä. "sitten kun pelkään / pelkään lasten puolesta". niinpä niin. kuka täysjärkinen ei ajattelisi noin? ja silti vaan niin hiton monta elää - lastenkin kanssa - väkivaltaisessa perheessä. se tilanteen paheneminen on niin asteittaista ja hienovaraista, että siihen turtuu. pelkoon turtuu. et sä enää tajua, että pelkäät ja pitää lähteä, kun on aika lähteä. tuota oma mutsini hoki, että sitten kun pelkään teidän lasten puolesta niin tämä loppuu. ei se loppunut, ja arvaa mitä mulle kävi? tulin väkivaltaa tehneen perheenjäseneni raiskaamaksi. siksi en IKINÄ sietäisi parisuhteessa mitään fyysisen koskemattomuuden loukkaamista. äänen saa korottaa kerran, seuraavasta loppuu suhde. nollatoleranssi, toi on ihan sadunkertomista että "sitten kun pelkään". hyvällä tuurilla ei käy mitään, huonolla tuurilla - olipa vaikka 40 vuotta aviota takana - päätyy väkivaltaisen kuoleman uhriksi. vähän hei itsekunnioitusta peliin, naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo kokenut väkivaltaisen suhteen. Siksi nykyään nollatoleranssi.
Vahingossa huitaisemisen tms. hyväksyn. Mitään tahallista en.
Selitä "vahingossa huitaiseminen".
Oho, ihan vahingossa lipsahti toi nyrkki sun silmään.
Ööh, no esimerkiksi kesken seksin tökkäsin vahingossa miestä silmään. Oli aika ikävää, mutta ei suuttunut, koska en todellakaan tarkoittanut niin. Puhuin siis ihan aidoista vahingoista joissa satuttaa toista. Ja silloin pyydetään anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi 16 alapeukkuja? :D onko siinä jotain pahaa oikeasti jos mies ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen, nappaa sängylle kainaloon ja rauhoittelee?
Jos vihanhallinta on tuota luokkaa, tarvitaan mielisairaala, lepositeet ja vahva lääkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi 16 alapeukkuja? :D onko siinä jotain pahaa oikeasti jos mies ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen, nappaa sängylle kainaloon ja rauhoittelee?
Ehkä kyse oli enemmänkin tuon naisen käytöksen alapeukuttamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo kokenut väkivaltaisen suhteen. Siksi nykyään nollatoleranssi.
Vahingossa huitaisemisen tms. hyväksyn. Mitään tahallista en.
Selitä "vahingossa huitaiseminen".
Oho, ihan vahingossa lipsahti toi nyrkki sun silmään.
Ööh, no esimerkiksi kesken seksin tökkäsin vahingossa miestä silmään. Oli aika ikävää, mutta ei suuttunut, koska en todellakaan tarkoittanut niin. Puhuin siis ihan aidoista vahingoista joissa satuttaa toista. Ja silloin pyydetään anteeksi.
No eihän se ole väkivaltaa! Luitko sä aloitusta ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on maailman rauhallisin ihminen joka ei ikinä suutu. Paitsi kun on kerännyt ärsyyntymistä tarpeeksi kauan niin voi räjähtää. Nuorempana rikkoi muutaman oven ja seinän kun suutuksissa löi niihin reiän. Minuun on tällaisen raivokohtauksen aikana koskenut 2 kertaa 18v avioliiton aikana. Ei tosin pahasti, mutta ekalla kerralla tönäisi seinään niin että tuli pieni haava silmäkulmaan ja tokalla kerralla sattui vähän mutta ei tullut jälkeä. Molempien kertojen jälkeen olen miettinyt voinko jatkaa suhdetta, mutta olen tullut tulokseen ettei ne ole olleet pitkän avioliiton rikkomisen arvoisia. En pelkää miestäni ja nämä suuttumiset on tosi harvinaisia (ehkä kerran tai pari vuodessa niin että korottaa ääntään, ei enää rikokaan mitään). Silloin olen aina ollut itsekin todella vihainen. Tosin sen räjähdyksen aikana tulee pieni pelko että menettääkö nyt malttinsa ja lyö...
Lapsille on myös muutaman kerran räjähtänyt ja tiedän kyllä että silloin hekin pelästyy. Onneksi se räjähdys kestää vaan hetken, ei siis minuutti- tai varsinkaan tuntikaupalla rähjää.
Tulipas puolusteleva teksti. Kuulostaa varmaan jonkun korvaan ihan hirveältä, mutta näin se vaan meillä menee. Olen kyllä sanonut miehelle, että siinä menee raja jos mun pitää alkaa lasten puolesta pelätä että satuttaisi heitä. Silloin saisi lähteä.
voi teitä ihmisiä. "sitten kun pelkään / pelkään lasten puolesta". niinpä niin. kuka täysjärkinen ei ajattelisi noin? ja silti vaan niin hiton monta elää - lastenkin kanssa - väkivaltaisessa perheessä. se tilanteen paheneminen on niin asteittaista ja hienovaraista, että siihen turtuu. pelkoon turtuu. et sä enää tajua, että pelkäät ja pitää lähteä, kun on aika lähteä. tuota oma mutsini hoki, että sitten kun pelkään teidän lasten puolesta niin tämä loppuu. ei se loppunut, ja arvaa mitä mulle kävi? tulin väkivaltaa tehneen perheenjäseneni raiskaamaksi. siksi en IKINÄ sietäisi parisuhteessa mitään fyysisen koskemattomuuden loukkaamista. äänen saa korottaa kerran, seuraavasta loppuu suhde. nollatoleranssi, toi on ihan sadunkertomista että "sitten kun pelkään". hyvällä tuurilla ei käy mitään, huonolla tuurilla - olipa vaikka 40 vuotta aviota takana - päätyy väkivaltaisen kuoleman uhriksi. vähän hei itsekunnioitusta peliin, naiset.
No, meillä se on mennyt kuitenkin onneksi niin päin että kun ikää on miehelle tullut niin on rauhoittunutkin. Ja osaa paremmin hillitä itsensä. Siksi en ole niin huolissani, kun ei tosiaan ole melkein 20 vuodessa pahentunut vaan parantunut. Vaikka vielä joskus raivoaakin. Itse raivoan milloin mistäkin ja todella herkästi, tosin en käy fyysiseksi koskaan. Ymmärrän kuitenkin miltä tuntuu kun pinna palaa, vaikka en väkivaltaa hyväksykään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo kokenut väkivaltaisen suhteen. Siksi nykyään nollatoleranssi.
Vahingossa huitaisemisen tms. hyväksyn. Mitään tahallista en.
Selitä "vahingossa huitaiseminen".
Oho, ihan vahingossa lipsahti toi nyrkki sun silmään.
Ööh, no esimerkiksi kesken seksin tökkäsin vahingossa miestä silmään. Oli aika ikävää, mutta ei suuttunut, koska en todellakaan tarkoittanut niin. Puhuin siis ihan aidoista vahingoista joissa satuttaa toista. Ja silloin pyydetään anteeksi.
Nythän olikin puhe väkivallasta.
Ei meillä kyllä käydä fyysisesti kiinni toiseen, vaikka miten riideltäisiin. En voisi kuvitellakaan, että väkivalta kuuluisi suhteeseen millään tavalla.
Seurasin joskus usein vierestä kaveripariskunnan illanviettoa, joka johti aina fyysiseen väkivaltaan. Nainen alkoi kännissä mätkiä miestään. Kerran miehellä sitten meni hermot kunnolla ja tönäisi naisystävänsä pois kimpustaan. Nainen oli siis tätä ennen potkinut miestä ja läpsinyt naamalle avarilla. Nainen lensi tönäisystä maahan ja joku murtuma muistaakseni tuli. Tässä kohtaa silti ymmärsin miehen itsepuolustukseksi tehdyn väkivallan naista kohtaan. En ymmärrä, miten hän jaksoi naisen väkivaltaista käytöstä katsella vuosia ennen kuin pinna paloi lopullisesti. Nyt tämä nainen on uudessa suhteessa ja sama käytös jatkuu. Osaa etsiä itselleen miehen, joka alistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tulta ja tappuraa kun suutun, en hauku tai koske toiseen mutta ai että mä olen vittumainen narttu. Puolisoni koskee minuun silloin fyysisesti, hän on melkoinen kuumakalle ja vetää rajan tuohon kun minusta tulee tornado. Yleensä ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen. En laita välejä poikki siksi.
Ei hitto että sitten vihaan tollasia naisia. raivohullu
Heitin ex-miestäni lautasella, kun selvisi, että hän oli hässinyt serkkuani. Harmi etten voinut heittää myös serkkua vaikka kokonaisella astiakaapilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo kokenut väkivaltaisen suhteen. Siksi nykyään nollatoleranssi.
Vahingossa huitaisemisen tms. hyväksyn. Mitään tahallista en.
Selitä "vahingossa huitaiseminen".
Oho, ihan vahingossa lipsahti toi nyrkki sun silmään.
Ööh, no esimerkiksi kesken seksin tökkäsin vahingossa miestä silmään. Oli aika ikävää, mutta ei suuttunut, koska en todellakaan tarkoittanut niin. Puhuin siis ihan aidoista vahingoista joissa satuttaa toista. Ja silloin pyydetään anteeksi.
No eihän se ole väkivaltaa! Luitko sä aloitusta ollenkaan?
Älä nyt jaksa. Nalkutuksesi oli aiheeton. Kyllä tuon viestin sisällön ymmärsi aivan täydellisesti, vaikka aloituksen aihe olisi ollut mikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo kokenut väkivaltaisen suhteen. Siksi nykyään nollatoleranssi.
Vahingossa huitaisemisen tms. hyväksyn. Mitään tahallista en.
Selitä "vahingossa huitaiseminen".
Oho, ihan vahingossa lipsahti toi nyrkki sun silmään.
Ööh, no esimerkiksi kesken seksin tökkäsin vahingossa miestä silmään. Oli aika ikävää, mutta ei suuttunut, koska en todellakaan tarkoittanut niin. Puhuin siis ihan aidoista vahingoista joissa satuttaa toista. Ja silloin pyydetään anteeksi.
No eihän se ole väkivaltaa! Luitko sä aloitusta ollenkaan?
Sanoin jo etten hyväksy mitään väkivaltaa. Halusin vain täsmentää, että vahinkosatuttamiset ei haittaa, ja se onkin tadan se satuttaminen mitä sulatan. Mitään muuta en. Ehkä sitten se oli liikaa sanottu, ja pilasi koko viestin sisällön. Pahoittelen.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tulta ja tappuraa kun suutun, en hauku tai koske toiseen mutta ai että mä olen vittumainen narttu. Puolisoni koskee minuun silloin fyysisesti, hän on melkoinen kuumakalle ja vetää rajan tuohon kun minusta tulee tornado. Yleensä ottaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen. En laita välejä poikki siksi.
Kuulostaa joltain isä-lapsi-suhteelta. Yäk...
Iskut pesäpallomailasta olen vielä kestänyt, mutta siinä jossain menee se sietokyvyn yläraja.
Pari juttua saa hälytyskellot soimaan: että väkivalta alkoi avioliiton jälkeen. Siihen asti väkivaltaan taipuvaiset miehet onnistuvat usein salaamaan taipumuksensa, tai kunnes ensimmäinen lapsi on syntynyt. Sen jälkeen väkivalta lisääntyy ja pahenee asteittain.
Toinen juttu on tuo että miehesi ei muista mitään, kertoo että vain pimeni. Näin todella tapahtuu joillekin, ja siinä tilassa he eivät pysty kontrolloimaan tekemisiään ja mitä vain voi sattua. Ongelmaa pystytään kyllä hoitamaan terapialla, ja siihen ehdottomasti suosittelisin miestäsi menemään ennenkuin jotain vakavaa sattuu.
Alue: Aihe vapaa
Mun mies on maailman rauhallisin ihminen joka ei ikinä suutu. Paitsi kun on kerännyt ärsyyntymistä tarpeeksi kauan niin voi räjähtää. Nuorempana rikkoi muutaman oven ja seinän kun suutuksissa löi niihin reiän. Minuun on tällaisen raivokohtauksen aikana koskenut 2 kertaa 18v avioliiton aikana. Ei tosin pahasti, mutta ekalla kerralla tönäisi seinään niin että tuli pieni haava silmäkulmaan ja tokalla kerralla sattui vähän mutta ei tullut jälkeä. Molempien kertojen jälkeen olen miettinyt voinko jatkaa suhdetta, mutta olen tullut tulokseen ettei ne ole olleet pitkän avioliiton rikkomisen arvoisia. En pelkää miestäni ja nämä suuttumiset on tosi harvinaisia (ehkä kerran tai pari vuodessa niin että korottaa ääntään, ei enää rikokaan mitään). Silloin olen aina ollut itsekin todella vihainen. Tosin sen räjähdyksen aikana tulee pieni pelko että menettääkö nyt malttinsa ja lyö...
Lapsille on myös muutaman kerran räjähtänyt ja tiedän kyllä että silloin hekin pelästyy. Onneksi se räjähdys kestää vaan hetken, ei siis minuutti- tai varsinkaan tuntikaupalla rähjää.
Tulipas puolusteleva teksti. Kuulostaa varmaan jonkun korvaan ihan hirveältä, mutta näin se vaan meillä menee. Olen kyllä sanonut miehelle, että siinä menee raja jos mun pitää alkaa lasten puolesta pelätä että satuttaisi heitä. Silloin saisi lähteä.