Kaikki ystäväni ovat tyytyneet "melkein hyvään" mieheen

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen itse miettinyt. En kyllä itse aio tyytyä ihan ok -mieheen, mieluummin sitten vaikka olen yksinäni kuin tuollaisessa parisuhteessa.

Monilla teillä on edessä loppuelämä ilman merkittävää ihmissuhdetta, tiedän paljon tälläisiä en aio tyytyä naisia, he itse eivät ole tavoiteltuja ja kelpaavat lähinnä yhdenillanjutuiksi. Heille ei ole valjennut vielä, että ei heitä kukaan vähänkin laadukkaampi mies halua parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen itse miettinyt. En kyllä itse aio tyytyä ihan ok -mieheen, mieluummin sitten vaikka olen yksinäni kuin tuollaisessa parisuhteessa.

Monilla teillä on edessä loppuelämä ilman merkittävää ihmissuhdetta, tiedän paljon tälläisiä en aio tyytyä naisia, he itse eivät ole tavoiteltuja ja kelpaavat lähinnä yhdenillanjutuiksi. Heille ei ole valjennut vielä, että ei heitä kukaan vähänkin laadukkaampi mies halua parisuhteeseen.

Tässä tuskin on kyse siitä miten "laadukas" joku on, vaan siitä miten toisen ihmisen kanssa kemiat kohtaavat. En tiedä miten minulle voisi olla merkittävä ihmissuhde se, että otan ensimmäisen ok -miehen, joka minut juuri ja juuri huolii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen itse miettinyt. En kyllä itse aio tyytyä ihan ok -mieheen, mieluummin sitten vaikka olen yksinäni kuin tuollaisessa parisuhteessa.

Monilla teillä on edessä loppuelämä ilman merkittävää ihmissuhdetta, tiedän paljon tälläisiä en aio tyytyä naisia, he itse eivät ole tavoiteltuja ja kelpaavat lähinnä yhdenillanjutuiksi. Heille ei ole valjennut vielä, että ei heitä kukaan vähänkin laadukkaampi mies halua parisuhteeseen.

 

 

Tässä tuskin on kyse siitä miten "laadukas" joku on, vaan siitä miten toisen ihmisen kanssa kemiat kohtaavat. En tiedä miten minulle voisi olla merkittävä ihmissuhde se, että otan ensimmäisen ok -miehen, joka minut juuri ja juuri huolii.

En tunne sinua, mutta tiedän naisia jotka elää pilvilinnoissa ja heillä on epärealistinen käsitys minkätasoisiin miehiin heillä on mahdollisuus kun puhutaan vakavista suhteista. Iän myötä he ovat vähitellen tajuneet, että kelpaavat kyllä seksiin ja yhdenillanjutuiksi, mutta ne samat miehet ei ikinä rupeaisi seurustelemaan heidän kanssa. Baarielämä ja miesten välinpitämättömyys seksikumppaneista vääristää monen naisen käsityksen, se oikea taso kun ei ole mitä saat baarista mukaan, kun mies harrastaa seksiä paremman puutteessa lähes kenen kanssa hyvänsä, iso joukko miehiä ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen itse miettinyt. En kyllä itse aio tyytyä ihan ok -mieheen, mieluummin sitten vaikka olen yksinäni kuin tuollaisessa parisuhteessa.

Monilla teillä on edessä loppuelämä ilman merkittävää ihmissuhdetta, tiedän paljon tälläisiä en aio tyytyä naisia, he itse eivät ole tavoiteltuja ja kelpaavat lähinnä yhdenillanjutuiksi. Heille ei ole valjennut vielä, että ei heitä kukaan vähänkin laadukkaampi mies halua parisuhteeseen.

 

 

Tässä tuskin on kyse siitä miten "laadukas" joku on, vaan siitä miten toisen ihmisen kanssa kemiat kohtaavat. En tiedä miten minulle voisi olla merkittävä ihmissuhde se, että otan ensimmäisen ok -miehen, joka minut juuri ja juuri huolii.

En tunne sinua, mutta tiedän naisia jotka elää pilvilinnoissa ja heillä on epärealistinen käsitys minkätasoisiin miehiin heillä on mahdollisuus kun puhutaan vakavista suhteista. Iän myötä he ovat vähitellen tajuneet, että kelpaavat kyllä seksiin ja yhdenillanjutuiksi, mutta ne samat miehet ei ikinä rupeaisi seurustelemaan heidän kanssa. Baarielämä ja miesten välinpitämättömyys seksikumppaneista vääristää monen naisen käsityksen, se oikea taso kun ei ole mitä saat baarista mukaan, kun mies harrastaa seksiä paremman puutteessa lähes kenen kanssa hyvänsä, iso joukko miehiä ainakin.

Nyt alkaa tuntua että monet jankkaavat tätä tasoasiaa tajuamatta ollenkaan mistä oli kyse. Tässä näkyy hyvin suomalainen asenne: yksin elävä on vaan niin huonoa tasoa että ei kelpaa tasokkaille miehille. Ei ihmekään että kaikilla on kiire pariutua ettei vain saisi tasottoman leimaa otsaana.

Kun kysymys ei ole siitä että eletään pilvilinnassa ja odotetaan sitä tasokasta miestä saapuvaksi. Kyse on siitä, että edes se täyden kympin mies ei välttämättä ole se oikea, ei sen kanssa välttämättä kemiat ja huumorintaju kohtaa vaikka se olisi miten rikas ja komea ja karismaattinen. Ei kemiaa ja huumoria voi pisteyttää millekään tasolle. Eikä ihmisiäkään, vaikka täällä niin tehdäänkin. Minulle on aivan sama vaikka mies olisi köyhä, kalju, lyhyt ja lihava. Jos meillä on kemiaa niin hän voi olla se suuri rakkauteni. Enkä myöskään suostu mihinkään seksisuhteisiin kenenkään kanssa.

Jos nämä taso-huutelijat edustavat omasta mielestään sitä mystistä ylintä tasoa, niin toivon etten sinne koskaan yllä. Huipulla näköjään tuulee - korvien välissä.

Moni näkee punaista, kun sana taso mainitaan. Kyllä keskusteluissa pitää jotenkin tuostakin mainita. Ei esim vaikealuonteinen, vihainen, ehkä mt-ongelmia, tyhmä, ylipainoinen, ruma jne.. ole tasokas, totuus voi kiukuttaa ja tekee mieli tampata jalkaa lattiaan ja tuollainen nainen nyt saa miehen jos haluaa jostain muista kuin komeista yritysjohtajista.

Ihmettelen aina miksi jotkut naiset ottaa nokkiinsa, kun heille kertoo tämän. Särkyykö pilvilinnat ja unelmat, kun elelee jossain Kauniit ja Rohkeat todellisuudessa, sitten herää hetkeksi todellisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan uskomatonta miten ilkeitä kommentteja tähän aloitukseen on tullut, vaikka ap on pysynyt koko ajan asiallisena eikä ole mielestäni missään vaiheessa antanut syytä kutsua itseään epämiellyttäväksi, draamakuningattareksi tai ylimieliseksi.

Omasta mielestäni tämä aloitus on täysin totta. Paine löytää puoliso ja perustaa perhe ovat ainakin tässä kulttuurissa niin vahvat, että monet ottavat sen, joka edes jotenkin sopivalta tuntuu eivätkä edes odota mitään rakkauden huumaa. Ja joillekin ihmisille tällainen järjestely sopii ja on oikea tapa. En ymmärrä miksi siitä pitää nostaa niin iso poru, että jotkin suhteet eivät ole suuria tunteita täynnä. Se epäonnistujan leima, jonka sinkku otsaansa saa, on monelle niin pelottava että puolisoa etsitään hiki hatussa.

Ja kun ihmeteltiin miten ap muka voisi tietää mitä heidän ystävinsä pään sisällä pyörii, niin kyllä ainakin minä tiedän tasan tarkkaan lähimpien ystävieni ajatukset ja he minun. Myös suhteita ja omia tunteita puidaan ihan pohjia myöten. Tunnen ihmisiä, jotka ovat mielettömän rakastuneita, mutta myös ihmisiä, jotka itsekin myöntävät etteivät oikein välitä puolisostaan, mutta aina löytyy joku käytännön syy jäädä.

Tämä avaus otettiin nyt useimmiten taholta ikään kuin henkilökohtaisena loukkauksena. Missään vaiheessa ap ei sanonut, että sen suuren rakkauden pitäisi olla uskomattoman komea, rikas, jännä alfa-uros, vaan ihminen jonka kanssa arvot, huumori, seksuaalisuus ja kiinnostuksen kohteet osuvat erittäin hyvin kohdalleen. Ja jokainen varmaan myöntää, että samankaltaisia ihmisiä on hyvin vaikea löytää. Varmasti suuri osa pariskunnista ei operoi ihan samalla "levelillä". Joitain se ei kuitenkaan haittaa, ja hyvä jos ovat tyytyväisiä.

Ap:n kannattaa varmaan ensi kerralla muistaa, että kellä onni on, se onnen kätkeköön ;). Itse olen ollut muutamassa parisuhteessa (en missään vuosikymmenten pituisissa koska olen alle 3-kymppinen) ja tunnistan hyvin tuon, että ollaan vaan jonkun kanssa ilman että se tuntuu suurelta rakkaudelta. Se oli turvallista, mukavaa ja helppoa ja silloin ei tarvinnut pelätä olevansa muiden silmissä epäonnistunut sinkku. Enää en kuitenkaan tuollaiseen suhteeseen lähtisi, vaan odotan että tapaan miehen, jonka kanssa kemiani todella kohtaavat. Jos sellaista ei ikinä löydy, niin sekään ei haittaa. En halua lapsia, joten perheen perustamisen painekin on parinvalinnastani poissa. Omalla kohdallani yksinoleminen on paljon nautinnollisempaa kuin suhde jonkun "ihan kivan" kanssa.

Minun kohdallani yksinoleminen ei ollut nautinnollista. Tunsin kuin olisin epäkelpo ja saisin mitä ansaitsinkin, eli pahaa, kun minua ei kukaan huoli. En ole eläessäni tavannut miestä, joka haluaisi olla kanssani, jonka kanssa sukat yhtään pyörisivät jalassa. Olen 43-vuotias. Kauanko olisi pitänyt odottaa? Menin yhteen tylsän mieheni kanssa 34-vuotiaana.

On todella vittumaista lukea tällaista teiltä, jotka olette kelvanneet miehelle, joka teitä aidosti kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen itse miettinyt. En kyllä itse aio tyytyä ihan ok -mieheen, mieluummin sitten vaikka olen yksinäni kuin tuollaisessa parisuhteessa.

Monilla teillä on edessä loppuelämä ilman merkittävää ihmissuhdetta, tiedän paljon tälläisiä en aio tyytyä naisia, he itse eivät ole tavoiteltuja ja kelpaavat lähinnä yhdenillanjutuiksi. Heille ei ole valjennut vielä, että ei heitä kukaan vähänkin laadukkaampi mies halua parisuhteeseen.

 

 

Tässä tuskin on kyse siitä miten "laadukas" joku on, vaan siitä miten toisen ihmisen kanssa kemiat kohtaavat. En tiedä miten minulle voisi olla merkittävä ihmissuhde se, että otan ensimmäisen ok -miehen, joka minut juuri ja juuri huolii.

Sehän se vasta merkittävää onkin, jos sellaistakin miestä pystyy kohtelemaan arvostaen ja kunnioittavasti. Siinä voi hyvinkin oppia toista rakastamaan. Jos hän rakastaa sinua, niin tämä ei ole edes kovin vaikeaa. Jos miehellä on siis arvot kohdillaan.

Helppoahan se on sellaista pitää merkittävänä, jota ilman ei osaa edes elää, mutta jos pystyy pitämään merkittävänä myös "ihan kivaa" miestä niin siinä on jo haastettakin.

Ja kyllä mulle sellainen on merkittävä ihmissuhde, jos joku paljon minua rakastaa.

Siis ne sun kaverit on siis sanoneet sulle, etteivät rakasta miehiään? Vai mistä sinä sen tiedät?

Minulle käynyt juuri samalla lailla! Onneksi valitsimme herra b:t. :-)

Vierailija kirjoitti:

Minulle käynyt juuri samalla lailla! Onneksi valitsimme herra b:t. :-)

Oho, väärä ketju😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai mä taas olisin varmasti tyytyväisempi jos en olisi niin rakastunut :( mies on kohdellut mua huonosti, ja olen ollut jopa tappamassa itseäni, koska hän meinasi jättää minut. Olisi varmasti helpompi elää suhteessa jossa ei välittäisi niin paljon.

Mies sai minut heti alusta ns. sekoamaan. En pysty nauttimaan tunneista jolloin en ole hänen kanssaan. Töissä on ikävä :( edelleenkin jos hän lähtisi, en näkisi elämälläni tulevaisuutta. Hän ei taida rakastaa minua yhtä paljon :( sydämeeni koskee kun hän ei viitsi vastata viesteihini. n27

Oho ääk, tuo on taas ihan uusi leveli mitä minäkään en tunne.. Olethan ihan tyytyväinen omaan elämääsi ilman miestä?

Yksi kaverini harmitteli aikoinaan sinkkuuttani, kertoi että kyllä minäkin vielä tulen olemaan onnellinen. No, vastasin hänelle että varmasti, kun nytkin jo olen. Ei elämä voi riippua parisuhteesta pelkästään!

Ap

Olin minäkin aiemmin onnellinen. Jotenkin vain tuntuu, että olen nykyään vain puolikas jos olemme erossa. Eikä tämä ole enää alkuhuumaa, jo seitsemän vuoden suhde. Olen kuin stressitilassa koko ajan, kun pelkään jos mies sittenkin lähtee, niinkuin uhkasi aiemmin :( Minulla on periaatteessa kaikki hyvin, ystävät, harrastukset, työ jne. Mutta silti olen jatkuvassa ahdistuksessa. n27

Vierailija kirjoitti:

Siinähän alapeukutat, karu totuus on se, että ei teillä riitä rahkeet kaikkeen. Niillä unelmien miehilläkin, kun katsos on kriteereitä ja laatuvaatimuksia naisilta. Voitte toki jatkaa ketjua kaikenmaailman jaarittelulla ja kierellä totuutta kuin kissa kuumaa puuroa, mutta tuossa se totuus on pähkinänkuoressa. Deal with it !

M30

Olet kertakaikkisen oikeassa.

Minäkin nuorena olin todella nirso ja olinkin aika huolissani etten koskaan saa ketään koska samalla tajusin ettei rahkeeni riitä niihin täydellisiin miehiin ( ketä sitten lienevätkään). Onneksi tajusin tinkiä ulkonäkö vaatimuksista ja sain lopulta muissa suhteissa paremman kuin olisin arvannutkaan.

Ehkä se oli vain sellaista aikuiseksi kasvamista. Mieheni saa minut edelleen kuumaksi kun vähän koskettaa ja ollaan riidelty yms. Ulospäin on joskus voinut näyttää huonolta, vaan ei muut tiedä mikä intohimo meillä on vieläkin pitkän yhdessä olon jälkeenkin.

Ei kaikki näy ulospäin.

Kaikki suomalaiset naiset eivät ole niin romanttisia. Enemmistö haluaa tavallista elämää. Maamme on aika arkikeskeinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai mä taas olisin varmasti tyytyväisempi jos en olisi niin rakastunut :( mies on kohdellut mua huonosti, ja olen ollut jopa tappamassa itseäni, koska hän meinasi jättää minut. Olisi varmasti helpompi elää suhteessa jossa ei välittäisi niin paljon.

Mies sai minut heti alusta ns. sekoamaan. En pysty nauttimaan tunneista jolloin en ole hänen kanssaan. Töissä on ikävä :( edelleenkin jos hän lähtisi, en näkisi elämälläni tulevaisuutta. Hän ei taida rakastaa minua yhtä paljon :( sydämeeni koskee kun hän ei viitsi vastata viesteihini. n27

Oho ääk, tuo on taas ihan uusi leveli mitä minäkään en tunne.. Olethan ihan tyytyväinen omaan elämääsi ilman miestä?

Yksi kaverini harmitteli aikoinaan sinkkuuttani, kertoi että kyllä minäkin vielä tulen olemaan onnellinen. No, vastasin hänelle että varmasti, kun nytkin jo olen. Ei elämä voi riippua parisuhteesta pelkästään!

Ap

Olin minäkin aiemmin onnellinen. Jotenkin vain tuntuu, että olen nykyään vain puolikas jos olemme erossa. Eikä tämä ole enää alkuhuumaa, jo seitsemän vuoden suhde. Olen kuin stressitilassa koko ajan, kun pelkään jos mies sittenkin lähtee, niinkuin uhkasi aiemmin :( Minulla on periaatteessa kaikki hyvin, ystävät, harrastukset, työ jne. Mutta silti olen jatkuvassa ahdistuksessa. n27

Tuo on sitä oikeaa rakkauden tuskaa mitä monet eivät koe ikinä! Se tunne ettei millään muulla kuin suhteellanne ole merkitystä. Niin sen kuuluukin olla! Ainakaan lapsia ei kannata hankkia muunlaiseen suhteeseen, koska ainoastaan oikea rakkaus kestää!

Itse menin nuorehkona naimisiin neljän vuoden seurustelun jälkeen miehen kanssa, jota rakastan. Nyt yhteistä eloa on takana 10v.

Eräs kaverini oli sinkku tuolloin, ja hän avoimesti kertoi ja antoi myös naamallaan näkyä, että tilanne ei häntä miellytä ja hänen olisi pitänyt päästä ensin naimisiin. Hän oli myös kaveriporukasta ainoa sinkku. (Ja luonteensa puolesta ei ihmekään).

Kun hän sittemmin tapasi n. 25-vuotiaana nettitreffien kautta ihan mukavan, mutta omien sanojensakin mukaan tylsän miehen, halusi hän kovin korostaa jatkuvasti suhdettaan. Esim. Facebookissa rakkaudentunnustuksia ja ällöjä kliseisiä runoja ja mietelauseita, syleily- ja suutelukuvia puolipukeissa ( ja molemmat aika vaatimattoman näköisiä näin kauniisti sanottuna). Tätä erikoista huomionhakua ei moni kaveri jaksanutkaan sitten pidemmän päälle jaksanut, ja nyt tällä kaverilla ei ilmeisesti ole pahemmin ystäviä. On mennyt myös naimisiinkin saman miehen kanssa.

Että näinkin päin se voi mennä tietysti.

Osa ei vaan pärjää yksin.

Loppujen lopuksi upeita, elokuvamaisia tunnekokemuksia taitaa olla vain vähemmistöllä. Siihen vaikuttaa onni, oma ulkonäkö, toiveet ja arvot.

Lisäksi suomalaiset eivät ole niin kiihkeitä rakkausasioista kuin moni muu kansa. Rakkaus on useimmille vaatimaton, arkinen ja salattukin asia, ei asia, joka tuodaan vahvasti esille julkisesti (julkiset hellyydenosoitukset, intohimoinen flirtti tai kosinta, isot, juhlavat häät...) tai joka on muuten suuri kokemus.

En olen ajatellut tyytyä mihinkään "ihan kivaan" mieheen, minkä vuoksi tulenkin varmaan olemaan sinkku koko ikäni. En vain voi sille mitään, että ahdistun läheisyydestä miehen kanssa, josta en ole kiinnostunut ja johon en tunne vetoa. Mieluummin istun sohvalla yksin ja kirjoittelen av:lle. Ainakin toistaiseksi, voi olla että ajan mittaa mielipiteeni muuttuu kun epätoivo miehen löytymisestä kasvaa ja ikisinkkuuden pelko kasvaa liian suureksi.

Pienenä tytöntyllerönä rakastuin naapurin poikaan tulisesti, koulussakaan en vielä ollut.

15 vuotiaana keräsin rohkeutta kysyä tätä itseäni muutaman vuoden vanhempaa miehen alkua treffeille, en vain enään kestänyt sitä vuosia jatkunutta "salaa ihailua" :)

Nykyään kolmen lapsen äitinä ja tämän ensi- ja ainoan rakkauteni vaimona voinen pian 20 vuoden naimisissa olon ja tätä edeltävän usean vuoden seurustelun jälkeen todeta, että kyllä se nuorikin rakkaus voi kestää lävitse elämän.

Rakkauskin on toki jokaisen itsensä määriteltävissä, mitä se oikein on?

Itse ajattelen, että rakkaus on jotakin mihinkä kasvetaan yhdessä, yhteisten ylä- ja alamäkien kautta.

Ensin sitä ihastutaan, ihastua voi toki tulisesti.

Rakkautta on mielestäni vasta sitten kun ollaan vuosien kuluessa kasvettu yhteen niin lujasti, että toisesta eroon joutuminen on asia jota ei pysty edes kuvittelemaan millään saralla.

Vierailija kirjoitti:

Itse menin nuorehkona naimisiin neljän vuoden seurustelun jälkeen miehen kanssa, jota rakastan. Nyt yhteistä eloa on takana 10v.

Eräs kaverini oli sinkku tuolloin, ja hän avoimesti kertoi ja antoi myös naamallaan näkyä, että tilanne ei häntä miellytä ja hänen olisi pitänyt päästä ensin naimisiin. Hän oli myös kaveriporukasta ainoa sinkku. (Ja luonteensa puolesta ei ihmekään).

Kun hän sittemmin tapasi n. 25-vuotiaana nettitreffien kautta ihan mukavan, mutta omien sanojensakin mukaan tylsän miehen, halusi hän kovin korostaa jatkuvasti suhdettaan. Esim. Facebookissa rakkaudentunnustuksia ja ällöjä kliseisiä runoja ja mietelauseita, syleily- ja suutelukuvia puolipukeissa ( ja molemmat aika vaatimattoman näköisiä näin kauniisti sanottuna). Tätä erikoista huomionhakua ei moni kaveri jaksanutkaan sitten pidemmän päälle jaksanut, ja nyt tällä kaverilla ei ilmeisesti ole pahemmin ystäviä. On mennyt myös naimisiinkin saman miehen kanssa.

Että näinkin päin se voi mennä tietysti.

Tuo tuomitseminen on aatteellista perua kalvinismista (luterilaisuuden äärimuoto), jossa ihminen ei missään tapauksessa saanut pröystäillä millään maallisella eikä olla ylpeä mistään, ei etenkään itsestään. Kalvinismi saattaa tänä päivänä olla kaikkein eniten voimissaan juuri Suomessa. Olemme ääriprotestanttinen maa, protestanttien Saudi-Arabia.

On hyvä muistaa että toiset kaipaavat suhteeltaan eri asioita. Jalat alta vievä mies ei välttämättä ole se tärkein piirre puolisossa kun hoidettavana on mahataudissa olevat pienet lapset, keittiöön on tullut vesivahinko ja autosta hajoaa just laturinhihna. Se onni mitä "tavallinen" pariskunta voi kokea noina hetkinä kun saa pistää ylävitoset, et me pärjätään. Me sovitaan toisillemme täydellisesti, me olemme hyvä tiimi ja tiedämme mitä toinen ajattelee. Kuinka rakkaus yli 15 vuotta sitten tavattuun suhteellisen tavalliseen mieheen vain kasvaa joka päivä. Tämä tunne voittaa mennen tullen jalat alta vievän huuman.