Kaikki ystäväni ovat tyytyneet "melkein hyvään" mieheen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sekoittaa nyt ilkeyden ja sarkasmin. Kaikki me tiedetään ihmisiä, jotka kuvittelevat tekevänsä asioita paremmin ja aidommin kuin kukaan muu, eivätkä oikein pysty peittelemään sitä muita kohtaan tuntemaansa ylemmyydentunnetta. Kaikki mitä he tekevät on ihan pikkasen enemmän priimaa kuin muilla. ;)

Voi olla ap että muut tekee väärin ja sinä oikein. Tai voi olla, että sulla ei vaan vielä ymmärrys riitä siihen, että ymmärtäisit ja arvostaisit ja kunnioittaisit heidän tapaansa elää omaa elämäänsä. Veikkaan että oikea vastaus on tämä jälkimmäinen.

Tämä ystävieni suhdeasia ei toki ole mennyt pohdinnoissani yli, vaan satuin miettimään sitä kun eilen illalla kuuntelin tämän mustasukkaisuusdraamasta kärsivän ystäväni tilitystä. 

Arvostan ja kunnioitan toki hänenkin tapaansa elää, mutta ymmärränkö? En. Miksi hän aikoinaan valitsi tuollaisen miehen, jota kohtaan suuria tunteita ei silloin alussakaan ollut, ja josta mustasukkaisuus näkyi jo silloin draamana ja tappelunhakuisuutena.

Ap

No minusta tuo just kuulostaa siltä, että sitä rakkautta on ollut, ainakin alussa. Monet naiset jää huonoon suhteeseen nimenomaan sen sokean rakkauden vuoksi. Hankala ajatella, että ongelmaisen suhteen tietoisesti valitsisi ilman mitään syytä. Helpompi sitä on jumittua yhteen "ihan OK" tyypin kanssa, kun mitään varsinaista syytä ei ole erota ja helposti ajattelee, ettei sen parempaa löydä. Jos niitä syitä kuitenkin löytyy ja silti suhteeseen jumittaa, niin silloin on yleensä kyseessä rakkaus. Ei sitä tosin varmaan tule hehkutettua, jos tietää itsekin, että järkevämpää olisi erota. Nolottaa olla rakastunut kusipäähän, mutta silti niitä tunteita ei saa sammutettua.

Minusta kyllä on aika outoa, jos kaikilla sun ystävilläsi on sama onglema, vai onko sulla tyyliin 2 ystävää? Jotenkin liioittelun makua tässä sinun aloituksessasi, ja siitä saat syyttää ihan itseäsi. Jos halusit aidosti keskustella, niin olisit sanonut, että parilla ystävälläsi on parisuhdeongelmia 7 vuoden jälkeen ja ihmettelet, miksi tyytyvät siihen. Tuo "kaikki ystäväni" on aika provosoiva yleistys.

Ihan uskomatonta miten ilkeitä kommentteja tähän aloitukseen on tullut, vaikka ap on pysynyt koko ajan asiallisena eikä ole mielestäni missään vaiheessa antanut syytä kutsua itseään epämiellyttäväksi, draamakuningattareksi tai ylimieliseksi.

Omasta mielestäni tämä aloitus on täysin totta. Paine löytää puoliso ja perustaa perhe ovat ainakin tässä kulttuurissa niin vahvat, että monet ottavat sen, joka edes jotenkin sopivalta tuntuu eivätkä edes odota mitään rakkauden huumaa. Ja joillekin ihmisille tällainen järjestely sopii ja on oikea tapa. En ymmärrä miksi siitä pitää nostaa niin iso poru, että jotkin suhteet eivät ole suuria tunteita täynnä. Se epäonnistujan leima, jonka sinkku otsaansa saa, on monelle niin pelottava että puolisoa etsitään hiki hatussa.

Ja kun ihmeteltiin miten ap muka voisi tietää mitä heidän ystävinsä pään sisällä pyörii, niin kyllä ainakin minä tiedän tasan tarkkaan lähimpien ystävieni ajatukset ja he minun. Myös suhteita ja omia tunteita puidaan ihan pohjia myöten. Tunnen ihmisiä, jotka ovat mielettömän rakastuneita, mutta myös ihmisiä, jotka itsekin myöntävät etteivät oikein välitä puolisostaan, mutta aina löytyy joku käytännön syy jäädä.

Tämä avaus otettiin nyt useimmiten taholta ikään kuin henkilökohtaisena loukkauksena. Missään vaiheessa ap ei sanonut, että sen suuren rakkauden pitäisi olla uskomattoman komea, rikas, jännä alfa-uros, vaan ihminen jonka kanssa arvot, huumori, seksuaalisuus ja kiinnostuksen kohteet osuvat erittäin hyvin kohdalleen. Ja jokainen varmaan myöntää, että samankaltaisia ihmisiä on hyvin vaikea löytää. Varmasti suuri osa pariskunnista ei operoi ihan samalla "levelillä". Joitain se ei kuitenkaan haittaa, ja hyvä jos ovat tyytyväisiä.

Ap:n kannattaa varmaan ensi kerralla muistaa, että kellä onni on, se onnen kätkeköön ;). Itse olen ollut muutamassa parisuhteessa (en missään vuosikymmenten pituisissa koska olen alle 3-kymppinen) ja tunnistan hyvin tuon, että ollaan vaan jonkun kanssa ilman että se tuntuu suurelta rakkaudelta. Se oli turvallista, mukavaa ja helppoa ja silloin ei tarvinnut pelätä olevansa muiden silmissä epäonnistunut sinkku. Enää en kuitenkaan tuollaiseen suhteeseen lähtisi, vaan odotan että tapaan miehen, jonka kanssa kemiani todella kohtaavat. Jos sellaista ei ikinä löydy, niin sekään ei haittaa. En halua lapsia, joten perheen perustamisen painekin on parinvalinnastani poissa. Omalla kohdallani yksinoleminen on paljon nautinnollisempaa kuin suhde jonkun "ihan kivan" kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jalat alta vievät miehet kun yleensä pettävät ja jättävät. Parempi tyytyä siihen turvalliseen perusäijään, jonka kanssa on tasaisen mukavaa.

 

Kummasti tämä on saanut yläpeukkuja, vaikka kovasti naiset täälläkin väittävät, että naisille ihan tavallinen mies kelpaa? Eikös tämä juuri viittaa siihen, että naisia on helpompi hurmata arveluttavilla pahan pojan piirteillä, eikä tavallisena, ehkä joiltain osin epävarmana perusjamppana? Kuitenkin jos mies kehtaa väittää, että tavallinen mies ei ole kovastikaan naisten mieleen ja mulkut pahat pojat vetoavat, niin haukutte idiootiksi. Miten tämä nyt menikään?

 

Ymmärräthän että monilla on enemmän kuin yksi suhde elämänsä aikana. Ja moni oppii "virheistä". Esim. pahaan poikaan haksahdetaan kerran, mutta kilttejä miehiä voi olla naisella takanaan kourallinen ennen kuin se oikea löytyy.

Toki toki, mutta ei se poista sitä että sen pahan pojan on niin moninkerroin helpompi saada paljon naisia kuin tavallisen empaattisen ja lakeja sekä toisten rajoja kunnioittavan miehen, jos tämä tavallinen mies nyt ei ole varustettu jollain jäätävän hyvällä itsetunnolla ja karismalla. Tottakai naisella on yleensä enemmän kokemuksia kilteistä miehistä, koska vain marginaalinen osuus miehistä on pahoja poikia. Mutta silti niistä miehistä jotka tuolla saavat paljon naisia, aika iso osa on pahoja poikia, koska se tavallinen joiltain osin vajavaisella itsevarmuudella varustettu mies ei vaan yleensä vetoa suureen joukkoon naisia, vaan joutuu hakemalla hakemaan hänestä kiinnostuneita naisia. Ei ole niin että aina kun hän vaihtaisi työpaikkaa, löytyisi vähintään pari naista jotka tuijottavat häntä silmät ihastuksesta kiiluen. Pahalla pojalla asiat ovat toisin.

Kyllä mutta mitä sitten? Sen kun alat pahaksi pojaksi jos haluat paljon naisia.

 

No sitä sitten, että miehiä usein haukutaan, jos he sanovat että on vaikea saada naisia kun he ovat niin nirsoja tavallista miehiä kohtaan, mutta jonkun läpimädän pahan pojan on helppo saada naisia. Eiväthän he mitään haukkuja ansaitse sen faktan sanomisesta, että naiset odottavat mieheltä pitkälti poikkeuksellisia luonteenpiirteitä, jotta näkisivät tämän kiinnostavana. Monilla naisilla on niin vähän selkärankaa, että mieluummin haukkuvat miehiä kuin myöntäisivät, että naisten kriteerit ovat usein aika armottomia eivätkä mitenkään erityisesti johda siihen, että hyväntahtoiset ja tasapainoiset miehet saisivat naisseuraa todennäköisimmin.

Kyse ei ole siitä, että minä haluaisin paljon naisia ja olisin siitä valittamassa. En ole tuonut henkilökohtaisia toiveitani tässä esille ja saat säkin pidättäytyä kommentoimasta niitä, kun ei ne tähän liity mitenkään.

En ole äskeinen, nutta näissä "pahat pojat saa paljon naisia" -jutuissa jää usein huomioimatta, että ne pahojen poikien naiset ovat usein elämänhallinnaltaan yhtä alkeellisia kuin miehensäkin. Kuka järkevä ihminen haluaa kumppanin, joka on otsalohkoltaan nelitoistavuotias? Ja jos tavoitteena on olla onnellisesti yhden kanssa, mitä väliä sillä on montako muuta saisi? T. 68.

Enpä usko että pahoihin poikiin tuntevat vetoa vaan jotkut alkkisnaiset. Paha poikahan voi olla myös akateeminen (tietyillä todella arvostetuilla aloilla narsistit/psykopaatit/antisosiaalisella persoonallisuushäiriöilä varustetut ovat yliedustettuja) ja etenkin silloin kyllä hänestä syttyy aika moni muukin kuin rappionaiset.

Jos saa monia, on helpompi löytää se sopiva eikä etsiessäänkään tarvitse tyytyä omaan käteen. Ja toisaalta jos on kovin monen naisen mielestä epäseksikäs mies, voi olla (ja todella usein onkin) vaikea saada sitä ensimmäistäkään. Ja kun mies ehtii tiettyyn ikään pääsemättä poikuudestaan, alkaa miehen juna olla jo mennyt, jos ei pysty tekemään jotain valtavaa elämänmuutosta.

Minusta oikeampi kysymyksenasettelu olisi ollut, miksi naiset valitsevat puolisokseen miehiä, jotka kohtelevat heitä huonosti (mustasukkaisuus, itsekkyys, puutteita kommunikaatiossa jne.), koska parisuhteen osapuolten sopivuutta toisilleen on todella vaikea muiden kuin heidän itse määritellä. 

Uskon myös itse vahvasti siihen, että rakkaudessa on kyse paljolti yhteenkasvamisesta. Kun opitaan arvostamaan toista, kunnioittamaan toista, koetaan kaikenlaista elämän varrella ja samalla rakennetaan hyvä yhteinen elämä, ei niin ole väliä onko puolisot olleet alunperin ne täydelliset. Kumppanin valinnassa "riittävän hyvän" puolison kanssa voi rakentaa todella hyvän elämän. 

Sitä paitsi, kumppanin sopivuutta on vaikea arvioida ennen kuin yhdessä on eletty vaikeita aikoja (työttömyys, sairautta, rahattomuutta, lapsiperhe-elämää). Totuus on, ettet voi koskaan tuntea puolisoasi ennen kuin elätte yhdessä pitkään kestävän stressin tai kiireen tai muun vaikeuden kanssa. Silloin puolisosta vai tulla esiin ominaisuuksia, jotka eivät enää ihan sovikaan yhteen sinun kanssasi. 

Puolisonvalinnassa isoa osaa näyttelee toiveet ja unelmat. On kuitenkin hyvin mahdollista, että pettyy. Itse tiesin oman mieheni kohdalla, että hän ei ole maailman paras mies, hänessä on lukemattomia vikoja emmekä tosiaan ole samanlaisia, mutta tiesin hänen olevan ihminen, jonka kanssa minulla on mahdollisuus rakentaa vuorovaikutuksen kautta hyvä elämä. Rakastan häntä joka päivä enemmän (15v yhdessä) vaikka se ei olekaan mitään tunteiden myrskyä ollut koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jalat alta vievät miehet kun yleensä pettävät ja jättävät. Parempi tyytyä siihen turvalliseen perusäijään, jonka kanssa on tasaisen mukavaa.

 

Kummasti tämä on saanut yläpeukkuja, vaikka kovasti naiset täälläkin väittävät, että naisille ihan tavallinen mies kelpaa? Eikös tämä juuri viittaa siihen, että naisia on helpompi hurmata arveluttavilla pahan pojan piirteillä, eikä tavallisena, ehkä joiltain osin epävarmana perusjamppana? Kuitenkin jos mies kehtaa väittää, että tavallinen mies ei ole kovastikaan naisten mieleen ja mulkut pahat pojat vetoavat, niin haukutte idiootiksi. Miten tämä nyt menikään?

 

Ymmärräthän että monilla on enemmän kuin yksi suhde elämänsä aikana. Ja moni oppii "virheistä". Esim. pahaan poikaan haksahdetaan kerran, mutta kilttejä miehiä voi olla naisella takanaan kourallinen ennen kuin se oikea löytyy.

Toki toki, mutta ei se poista sitä että sen pahan pojan on niin moninkerroin helpompi saada paljon naisia kuin tavallisen empaattisen ja lakeja sekä toisten rajoja kunnioittavan miehen, jos tämä tavallinen mies nyt ei ole varustettu jollain jäätävän hyvällä itsetunnolla ja karismalla. Tottakai naisella on yleensä enemmän kokemuksia kilteistä miehistä, koska vain marginaalinen osuus miehistä on pahoja poikia. Mutta silti niistä miehistä jotka tuolla saavat paljon naisia, aika iso osa on pahoja poikia, koska se tavallinen joiltain osin vajavaisella itsevarmuudella varustettu mies ei vaan yleensä vetoa suureen joukkoon naisia, vaan joutuu hakemalla hakemaan hänestä kiinnostuneita naisia. Ei ole niin että aina kun hän vaihtaisi työpaikkaa, löytyisi vähintään pari naista jotka tuijottavat häntä silmät ihastuksesta kiiluen. Pahalla pojalla asiat ovat toisin.

Kyllä mutta mitä sitten? Sen kun alat pahaksi pojaksi jos haluat paljon naisia.

 

No sitä sitten, että miehiä usein haukutaan, jos he sanovat että on vaikea saada naisia kun he ovat niin nirsoja tavallista miehiä kohtaan, mutta jonkun läpimädän pahan pojan on helppo saada naisia. Eiväthän he mitään haukkuja ansaitse sen faktan sanomisesta, että naiset odottavat mieheltä pitkälti poikkeuksellisia luonteenpiirteitä, jotta näkisivät tämän kiinnostavana. Monilla naisilla on niin vähän selkärankaa, että mieluummin haukkuvat miehiä kuin myöntäisivät, että naisten kriteerit ovat usein aika armottomia eivätkä mitenkään erityisesti johda siihen, että hyväntahtoiset ja tasapainoiset miehet saisivat naisseuraa todennäköisimmin.

Kyse ei ole siitä, että minä haluaisin paljon naisia ja olisin siitä valittamassa. En ole tuonut henkilökohtaisia toiveitani tässä esille ja saat säkin pidättäytyä kommentoimasta niitä, kun ei ne tähän liity mitenkään.

Kaikkihan tuon tietää. Ihan niinkuin senkin, että ihmiset ovat tekopyhiä. Ja parinvalinta, se se vasta tekopyhää ja kovaa kilpailua onkin.

Miksipä naiset myöntäisivät sinulle asian olevan kuten osoitit sen olevan? Miksi heidän pitäisi tunnustaa sinulle että oikeassa olet?

Nii en tiedä. Valehdellaan vaan kaikki ja katsotaan asioita mustavalkoisesti, kun ei ole kerran pakko tunnustaa. Se olisi tietysti ihan kivaa ja reilua, että ei haukuttaisi miehiä siitä että sanovat asian niin kuin se on, vaan käyttäydyttäisiin kuin aikuiset ihmiset ja pystyttäisiin myöntämään "ikäviäkin" asioita. Tai jos ei pystytä, niin oltaisiin edes hiljaa.

Kiitos muutamista asiallisista vastauksista, näitä tällä avauksella hain. Kun itse olen aika kovasti tunteella käyvä tyyppi, niin halusin vain kuulla näkökulmia sellaisilta ketkä ovat kenties erilaisessa suhteessa mutta tyytyväisiä siihen.

Ja kyllä, otsikko on aika raflaava, muutamilla ystävistäni on huono olla parisuhteissaan, mutta huomattava osa myös on sellaisissa valjuissa liitoissa ilman mitään mustasukkaisuusdraamojakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta oikeampi kysymyksenasettelu olisi ollut, miksi naiset valitsevat puolisokseen miehiä, jotka kohtelevat heitä huonosti (mustasukkaisuus, itsekkyys, puutteita kommunikaatiossa jne.), koska parisuhteen osapuolten sopivuutta toisilleen on todella vaikea muiden kuin heidän itse määritellä. 

Uskon myös itse vahvasti siihen, että rakkaudessa on kyse paljolti yhteenkasvamisesta. Kun opitaan arvostamaan toista, kunnioittamaan toista, koetaan kaikenlaista elämän varrella ja samalla rakennetaan hyvä yhteinen elämä, ei niin ole väliä onko puolisot olleet alunperin ne täydelliset. Kumppanin valinnassa "riittävän hyvän" puolison kanssa voi rakentaa todella hyvän elämän. 

Sitä paitsi, kumppanin sopivuutta on vaikea arvioida ennen kuin yhdessä on eletty vaikeita aikoja (työttömyys, sairautta, rahattomuutta, lapsiperhe-elämää). Totuus on, ettet voi koskaan tuntea puolisoasi ennen kuin elätte yhdessä pitkään kestävän stressin tai kiireen tai muun vaikeuden kanssa. Silloin puolisosta vai tulla esiin ominaisuuksia, jotka eivät enää ihan sovikaan yhteen sinun kanssasi. 

Puolisonvalinnassa isoa osaa näyttelee toiveet ja unelmat. On kuitenkin hyvin mahdollista, että pettyy. Itse tiesin oman mieheni kohdalla, että hän ei ole maailman paras mies, hänessä on lukemattomia vikoja emmekä tosiaan ole samanlaisia, mutta tiesin hänen olevan ihminen, jonka kanssa minulla on mahdollisuus rakentaa vuorovaikutuksen kautta hyvä elämä. Rakastan häntä joka päivä enemmän (15v yhdessä) vaikka se ei olekaan mitään tunteiden myrskyä ollut koskaan. 

Millaisia ovat olleet noiden pahoihin poikiin retkahtavien naisten omat perheet? Samoin huonoa kohtelua sietävillä naisilla on joku sisäinen vamma minkä vuoksi niittautuvat itselleen onnettomaan suhteeseen. MItä nuorempi pariutuessaan sitä enemmän tuo lapsuus vaikuttaa vaikkei sitä tajuaisikaan.

Tämä on asia, jota ei pysty ulkopuolinen arvioimaan, siis varsinkaan jos ei ulospäin näy toisen vähättelyä, pahoinpitelyä tai vastaavaa. Se "valjun näköinen" liitto voi olla jotain ihan muuta kaveripiirin silmien ulottumattomissa.

En saanut Victoria Secret mallia joka on rikas, älykäs sekä omaa mahtavan luonteen ja huumorintajun. Jouduin TYYTYMÄÄN johonkin muuhun.

Luulen, että aika moni joutuu TYYTYMÄÄN muuhun kuin siihen unelmien fantasiaan ja miksi joutuu tyytymään, niin kannattaa vilkaista peiliin, se kertoo syyn karulla mutta rehellisellä tavalla.

M30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtaa AP:n mies olla onneton, kun joutuu miettimään miten viedä jonkun kiittämättömän, täydellisyyteen pyrkivän naisen "jalkoja alta" vielä kolmenkin vuoden jälkeen... Mitä AP on tehnyt ansaitakseen miehensä? Miten viet mieheltäsi jalat alta näin 3 vuoden jälkeen?

Juu, no jos haluat näin väärin viestini ymmärtää niin en koe tarpeelliseksi lähteä vastaamaan kysymykseesi. Suhteemme on tavallinen, mutta täynnä rakkautta. Toisin kuin näiden ystävieni suhteet, jollaiseksi ilmeisesti miellät omankin suhteesi (jos sinulla sellaista on)?

Ap

 

Hienosti väistetty kysymys :) Korjaisin sen verran, että suhteesi on "täynnä rakkautta" sinun mielestäsi. Jos kysyt asiaa mieheltäsi, niin vastaus riippunee ihan siitä kuinka pahasti olet hänet tossuttanut... ilmeisesti melko pahasti jos äijä jaksaa vielä kolmenkin vuoden jälkeen taiteilla jotain, mikä vie täydelliseltä naiselta jalat alta.

 

Mm m, no valitettavasti voin sanoa omasta suhteestani että tossutusta ei ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Eikä mieheni taiteile mitään, mikä veisi täydelliseltä naiselta jalkoja alta, eihän hänellä edes ole täydellistä naista. Vaan minut, hyvin epätäydellinen tapaus. 

En keksi oikein muuta syytä hyökätä kimppuuni av:lla, kuin onneton tilanne omassa elämässäsi? 

Painotan, etten tarkoittanut nyt pahoittaa kenenkään mieltä vaan ihmettelin, miksi joidenkin mielestä laimea ja jokseenkin rakkaudeton liitto on parempi kuin odottaminen siihen saakka, kunnes se oikea löytyy (jollei jo päiväkodista siis löytynyt, niitäkin kun on).

Ap

No me ollaan viallisia ihmisiä, jotka emme halua kumppaniksemme samoja vikoja omaavia ihmisiä. Esim. Olen tasapainoton, pitäisikö minunkin hankkia tasapainoton kumppani, mitä? Sain "ihan kivan" miehen, joka jaksaa tasapainottomuuttani, mutta ei ole itse tasapainoton. Hän sai mielestään hyvän naisen, koska jos unohtaa tasapainottomuuteni, olen oikea catch ulkonäöllisesti jne.

Että jos halusit kuulla meidän muiden haukkuvan itsejämme totuuden kuulllaksesi, niin oliko tämä tarpeeksi haukuttu, vai vieläkö pitäisi vähän tiristää? Ei tää mullekaan nyt niin helppoa ole, Gimme a break, kohta on joulukin ja kaikkee.

Näinkö toivoisit ystäviesikin sinulle avautuvan? Oot sä harvinaisen ihana varmaan joo. Kun sä et oo tippaakaan kateellinen kellekään. (Ei sun tarvii. Sä oot ilmankin riittävän epämiellyttävä.)

Tästä ei nyt ollut kyse ollenkaan. En halunnut kuulla muiden haukkuvan itseään. En ole väittänyt olevani viaton. En ole sanonut että oma parisuhteeni on täydellinen. En myöskään ole kenellekään kateellinen. Olen tällä hetkellä erittäin onnellinen omissa nahoissani, edes av:n pahansuopaisuus ei saa sitä minusta tiristettyä irti.

Ystävilleni en ole sanonut omaa suoraa mielipidettäni, rohkaissut olen kuitenkin lähtemään huonosta suhteesta jos hän näin päättää. Toistaiseksi ei ole niin pahasti vielä saanut turpaan tms että ajaisin hakemaan hänet pois kotoaan.

Mutta tokihan te kaikki tunnette minut ja päänisisäisen elämän paaaaljon paremmin kuin minä. <3

Ap

En ole se jota lainasit, mutta pakko sanoa että viimeinen lause on aika ironinen siihen nähden, että sinä oletat tietäväsi ystäviesi syvimmät tunteet, ja parisuhteen laadun.

Hei. Miksi pitäisi elää yksin, jos ei ole löytynyt unelmien prinssiä? Jos on pari kertaa joutunut pettymään rakkaudessa sellaisen ensisilmäyksellä jalat alta vievän miehen kanssa, miksi sellaista edes haluaisi kokea uudestaan? Miksi ei saa haluta perhettä ja miestä, jos on valmis elämään jonkun kuin unelmien prinssin kanssa? Kaikki eivät koskaan koe sellaista romanttista rakkautta, mutta silti saavat elää hyvässä parisuhteessa. Tai kokevat, eivätkä halua kokea uudelleen, koska se satuttaa liikaa.

Siinähän alapeukutat, karu totuus on se, että ei teillä riitä rahkeet kaikkeen. Niillä unelmien miehilläkin, kun katsos on kriteereitä ja laatuvaatimuksia naisilta. Voitte toki jatkaa ketjua kaikenmaailman jaarittelulla ja kierellä totuutta kuin kissa kuumaa puuroa, mutta tuossa se totuus on pähkinänkuoressa. Deal with it !

M30

Minä tyydyin melkein hyvään naiseen.

terv. Mikko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtaa AP:n mies olla onneton, kun joutuu miettimään miten viedä jonkun kiittämättömän, täydellisyyteen pyrkivän naisen "jalkoja alta" vielä kolmenkin vuoden jälkeen... Mitä AP on tehnyt ansaitakseen miehensä? Miten viet mieheltäsi jalat alta näin 3 vuoden jälkeen?

Juu, no jos haluat näin väärin viestini ymmärtää niin en koe tarpeelliseksi lähteä vastaamaan kysymykseesi. Suhteemme on tavallinen, mutta täynnä rakkautta. Toisin kuin näiden ystävieni suhteet, jollaiseksi ilmeisesti miellät omankin suhteesi (jos sinulla sellaista on)?

Ap

 

Hienosti väistetty kysymys :) Korjaisin sen verran, että suhteesi on "täynnä rakkautta" sinun mielestäsi. Jos kysyt asiaa mieheltäsi, niin vastaus riippunee ihan siitä kuinka pahasti olet hänet tossuttanut... ilmeisesti melko pahasti jos äijä jaksaa vielä kolmenkin vuoden jälkeen taiteilla jotain, mikä vie täydelliseltä naiselta jalat alta.

 

Mm m, no valitettavasti voin sanoa omasta suhteestani että tossutusta ei ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Eikä mieheni taiteile mitään, mikä veisi täydelliseltä naiselta jalkoja alta, eihän hänellä edes ole täydellistä naista. Vaan minut, hyvin epätäydellinen tapaus. 

En keksi oikein muuta syytä hyökätä kimppuuni av:lla, kuin onneton tilanne omassa elämässäsi? 

Painotan, etten tarkoittanut nyt pahoittaa kenenkään mieltä vaan ihmettelin, miksi joidenkin mielestä laimea ja jokseenkin rakkaudeton liitto on parempi kuin odottaminen siihen saakka, kunnes se oikea löytyy (jollei jo päiväkodista siis löytynyt, niitäkin kun on).

Ap

No me ollaan viallisia ihmisiä, jotka emme halua kumppaniksemme samoja vikoja omaavia ihmisiä. Esim. Olen tasapainoton, pitäisikö minunkin hankkia tasapainoton kumppani, mitä? Sain "ihan kivan" miehen, joka jaksaa tasapainottomuuttani, mutta ei ole itse tasapainoton. Hän sai mielestään hyvän naisen, koska jos unohtaa tasapainottomuuteni, olen oikea catch ulkonäöllisesti jne.

Että jos halusit kuulla meidän muiden haukkuvan itsejämme totuuden kuulllaksesi, niin oliko tämä tarpeeksi haukuttu, vai vieläkö pitäisi vähän tiristää? Ei tää mullekaan nyt niin helppoa ole, Gimme a break, kohta on joulukin ja kaikkee.

Näinkö toivoisit ystäviesikin sinulle avautuvan? Oot sä harvinaisen ihana varmaan joo. Kun sä et oo tippaakaan kateellinen kellekään. (Ei sun tarvii. Sä oot ilmankin riittävän epämiellyttävä.)

Tästä ei nyt ollut kyse ollenkaan. En halunnut kuulla muiden haukkuvan itseään. En ole väittänyt olevani viaton. En ole sanonut että oma parisuhteeni on täydellinen. En myöskään ole kenellekään kateellinen. Olen tällä hetkellä erittäin onnellinen omissa nahoissani, edes av:n pahansuopaisuus ei saa sitä minusta tiristettyä irti.

Ystävilleni en ole sanonut omaa suoraa mielipidettäni, rohkaissut olen kuitenkin lähtemään huonosta suhteesta jos hän näin päättää. Toistaiseksi ei ole niin pahasti vielä saanut turpaan tms että ajaisin hakemaan hänet pois kotoaan.

Mutta tokihan te kaikki tunnette minut ja päänisisäisen elämän paaaaljon paremmin kuin minä. <3

Ap

 

En ole se jota lainasit, mutta pakko sanoa että viimeinen lause on aika ironinen siihen nähden, että sinä oletat tietäväsi ystäviesi syvimmät tunteet, ja parisuhteen laadun.

Aika omituinen kommentti. Ovatko sinun mielestäsi ystävät ja av:n randomit kommentoijat sama asia? Tuossa ei ollut kyllä järjen häivääkään. Ystävä on ihminen, joka todellakin tuntee ajatusmaailmasi, toimintatapasi ja persoonasi. Av:n kommentoija on täysin satunnainen henkilö, joka ei tiedä aloittajasta mitään muuta kuin nämä muutamat rivit tekstiä, jotka voi tulkita miten vain lukijasta riippuen. Surullista, jos nämä asiat ovat mielestäsi verrattavissa. Kertoo paljon ihmissuhteidesi laadusta.

Ja ihmettelen kyllä suuresti näitä kommentteja ettei kukaan voi sanoa tai tietää ystävänsä parisuhteesta mitään. Tuntuu, että täällä sekoitetaan ystävät ja tuttavat keskenään. Tuttavien kanssa ei jaeta syntyjä syviä, mutta ystävyys on syvää ja siinä kerrotaan kipeitäkin asioita, tuetaan toista ja yksinkertaisesti avaudutaan, hyvässä ja pahassa. Onko tällainen syvä ja avoin ystävyys oikeasti näin monelle kommentoijalle vieras käsite?

Ystävän mies on väkivaltainen ja ap on sitä mieltä että melkein hyvä? Ja voivottelee aloituksessa suurten tunteiden puutetta?

Näinkö pitkälle tämä provo on ehtinyt? Hyvin keksitty.

Vierailija kirjoitti:

ystävistäni muutamilla on jo heti alusta asti ollut ongelmia esim. miehen mustasukkaisuuden tai jopa väkivaltaisuuden kanssa.

Ja tätä kutsut nimellä "ihan kiva parisuhde"?

Mullakin on pari tuollaista kaveria. sinkkuaikana ei osattu olla ilman, vaan oltiin yksinäisiä, ahdistuneita ja epätoivoisia. Jos joku mies kiinnostui, niin oli kuinka paska pelimies vaan, niin epätoivoisena roikuttiin. Rumasti sanottu kaverista, mutta valitettavasti totta. Itse olin "pitkäaikaissinkku", enkä mitenkään erityisemmin miestä etsinyt, tai jaksanut jatkaa juttua niiden kanssa, jotka ei sytyttäneet kunnolla. Tätä he sitten kommentoivat tyyliin "ottaisit nyt vaan sen!" "No eihän siinä mitään vikaanaan ole" "mitä sä nyt vielä odottelet". No sitä oikeaa odottelin, jota kohtaan herää oikeita tunteita. Mieluummin sinkku, kuin ekan saatavilla olevan ottaminen. Ja nyt se oikea on löytynyt ja ihan erilaista kuin aiempien tapailujen kanssa.

En minä nyt noidenkaan kaverien valintoja arvostele heille, tai piikittele, itse omassa elämässäni vaan pidän tärkeänä, että osaa olla ensin myös yksin ja ottaa vain sellaisen, jota kohtaan on oikeasti tunteita, eikä ole vain ihan ok. Juoppoja tai väkivaltaisia omat kaverit ei onneksi ole huolineet!!

Samaa olen itse miettinyt. En kyllä itse aio tyytyä ihan ok -mieheen, mieluummin sitten vaikka olen yksinäni kuin tuollaisessa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtaa AP:n mies olla onneton, kun joutuu miettimään miten viedä jonkun kiittämättömän, täydellisyyteen pyrkivän naisen "jalkoja alta" vielä kolmenkin vuoden jälkeen... Mitä AP on tehnyt ansaitakseen miehensä? Miten viet mieheltäsi jalat alta näin 3 vuoden jälkeen?

Juu, no jos haluat näin väärin viestini ymmärtää niin en koe tarpeelliseksi lähteä vastaamaan kysymykseesi. Suhteemme on tavallinen, mutta täynnä rakkautta. Toisin kuin näiden ystävieni suhteet, jollaiseksi ilmeisesti miellät omankin suhteesi (jos sinulla sellaista on)?

Ap

 

Hienosti väistetty kysymys :) Korjaisin sen verran, että suhteesi on "täynnä rakkautta" sinun mielestäsi. Jos kysyt asiaa mieheltäsi, niin vastaus riippunee ihan siitä kuinka pahasti olet hänet tossuttanut... ilmeisesti melko pahasti jos äijä jaksaa vielä kolmenkin vuoden jälkeen taiteilla jotain, mikä vie täydelliseltä naiselta jalat alta.

 

Mm m, no valitettavasti voin sanoa omasta suhteestani että tossutusta ei ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Eikä mieheni taiteile mitään, mikä veisi täydelliseltä naiselta jalkoja alta, eihän hänellä edes ole täydellistä naista. Vaan minut, hyvin epätäydellinen tapaus. 

En keksi oikein muuta syytä hyökätä kimppuuni av:lla, kuin onneton tilanne omassa elämässäsi? 

Painotan, etten tarkoittanut nyt pahoittaa kenenkään mieltä vaan ihmettelin, miksi joidenkin mielestä laimea ja jokseenkin rakkaudeton liitto on parempi kuin odottaminen siihen saakka, kunnes se oikea löytyy (jollei jo päiväkodista siis löytynyt, niitäkin kun on).

Ap

No me ollaan viallisia ihmisiä, jotka emme halua kumppaniksemme samoja vikoja omaavia ihmisiä. Esim. Olen tasapainoton, pitäisikö minunkin hankkia tasapainoton kumppani, mitä? Sain "ihan kivan" miehen, joka jaksaa tasapainottomuuttani, mutta ei ole itse tasapainoton. Hän sai mielestään hyvän naisen, koska jos unohtaa tasapainottomuuteni, olen oikea catch ulkonäöllisesti jne.

Että jos halusit kuulla meidän muiden haukkuvan itsejämme totuuden kuulllaksesi, niin oliko tämä tarpeeksi haukuttu, vai vieläkö pitäisi vähän tiristää? Ei tää mullekaan nyt niin helppoa ole, Gimme a break, kohta on joulukin ja kaikkee.

Näinkö toivoisit ystäviesikin sinulle avautuvan? Oot sä harvinaisen ihana varmaan joo. Kun sä et oo tippaakaan kateellinen kellekään. (Ei sun tarvii. Sä oot ilmankin riittävän epämiellyttävä.)

Tästä ei nyt ollut kyse ollenkaan. En halunnut kuulla muiden haukkuvan itseään. En ole väittänyt olevani viaton. En ole sanonut että oma parisuhteeni on täydellinen. En myöskään ole kenellekään kateellinen. Olen tällä hetkellä erittäin onnellinen omissa nahoissani, edes av:n pahansuopaisuus ei saa sitä minusta tiristettyä irti.

Ystävilleni en ole sanonut omaa suoraa mielipidettäni, rohkaissut olen kuitenkin lähtemään huonosta suhteesta jos hän näin päättää. Toistaiseksi ei ole niin pahasti vielä saanut turpaan tms että ajaisin hakemaan hänet pois kotoaan.

Mutta tokihan te kaikki tunnette minut ja päänisisäisen elämän paaaaljon paremmin kuin minä. <3

Ap

 

En ole se jota lainasit, mutta pakko sanoa että viimeinen lause on aika ironinen siihen nähden, että sinä oletat tietäväsi ystäviesi syvimmät tunteet, ja parisuhteen laadun.

Aika omituinen kommentti. Ovatko sinun mielestäsi ystävät ja av:n randomit kommentoijat sama asia? Tuossa ei ollut kyllä järjen häivääkään. Ystävä on ihminen, joka todellakin tuntee ajatusmaailmasi, toimintatapasi ja persoonasi. Av:n kommentoija on täysin satunnainen henkilö, joka ei tiedä aloittajasta mitään muuta kuin nämä muutamat rivit tekstiä, jotka voi tulkita miten vain lukijasta riippuen. Surullista, jos nämä asiat ovat mielestäsi verrattavissa. Kertoo paljon ihmissuhteidesi laadusta.

Ja ihmettelen kyllä suuresti näitä kommentteja ettei kukaan voi sanoa tai tietää ystävänsä parisuhteesta mitään. Tuntuu, että täällä sekoitetaan ystävät ja tuttavat keskenään. Tuttavien kanssa ei jaeta syntyjä syviä, mutta ystävyys on syvää ja siinä kerrotaan kipeitäkin asioita, tuetaan toista ja yksinkertaisesti avaudutaan, hyvässä ja pahassa. Onko tällainen syvä ja avoin ystävyys oikeasti näin monelle kommentoijalle vieras käsite?

Kyllä parisuhteen huonouden voi nähdä kuka tahansa; jos on esim. paljon riitoja tai päihderiippuvuuksia, mutta tunteet ovat jo toinen asia. Et yksinkertaisesti voi tietää, kuinka syvästi toinen rakastaa toista. Se ei aina näy sanoissa ja teoissa ulkopuolisille. Mitä tulee avoimuuteen, niin pitää olla ymmärrystä ystävyydesssäkin. En ikinä tulkitsisi esim. ystävän tilitystä miehen tylsyydestä, niin että hän on vain tyytynyt vähään. Se toiseen kyllästyminenkin kun kuuluu ajoittain asiaan kun suhteen ikää mitataan kaksinumeroisilla luvulla. Rakkauden tunnekin muuttuu aika paljon, kun verrataan vaikka 3 vuotta seurustelleita ja 10 vuotta seurustelleita. Ei se sitä tarkoita että olisi tyytynyt vähempään, vaan ihan normaalia elämän kulkua.