Lue keskustelun säännöt.
Kuusivuotias tyttöni on hirviö (väsyneen äidin tunnustus)
10.12.2015 |
Lyö, puree, potkii, toivottaa kuolemaa jopa ystävilleen.
Ei kuuntele kotona vanhempia ollenkaan.
Lällää ruoalla, vinkuu ja kitisee.
Koko ajan jotain vailla, pomottaa.
Pikkusiskoltaan vie lelut käsistä.
Mihinkään ei voi mennä niin, ettei hirviölapsi pilaisi reissua kaikilta. Koko ajan saa pelätä että lapsi etuilee, tönii, huutaa, flippaa tai satuttaa.
Kuusi vuotta on opeteltu samoja juttuja, asetettu rajoja, rankaistu, palkittu, rakastettu.
Nyt loppui jaksaminen, rakkaus ja ymmärrys. Minulla on hirviölapsi ja saan nyt tottua häpeämään silmät päästäni lopun ikääni.
Anteeksi kaikki kanssaihmiset, lapsen eskarikaverit ja läheiset. Esikoinen olisi jäänyt tekemättä, jos olisin tämän tiennyt.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
AP Äidillä olikin suurin huoli itsestään. Hän on väsynyt.
Anna lapsesi sellaiseen perheeseen missä kasvatus on lapsikeskeistä.
Sittenhän sinulle jää aikaa. Voit vaikka märehtiä hirviölastasi, joka jo 6-vuotiaana sai sinut uupumaan.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia! En ikinä haluaisi olla sinun lapsesi. Vaikutat epäempaattiselta, julmalta besserwisseriltä, ihmiseltä, jollaisia tässä maailmassa on liikaa ja jotka saavat julmuudellaan ja asenteellaan paljon tuhoa aikaan lähimmäisten mielissä.
Toivottavasti emme koskaan tapaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP Äidillä olikin suurin huoli itsestään. Hän on väsynyt.
Anna lapsesi sellaiseen perheeseen missä kasvatus on lapsikeskeistä.
Sittenhän sinulle jää aikaa. Voit vaikka märehtiä hirviölastasi, joka jo 6-vuotiaana sai sinut uupumaan.
Sinä olet pieni ihminen.
Minulla on muutama vuosi sitten 1luokalla erittäin vaikea tyttöoppilas. Satutti kaikkia ja nauroi päälle. Ei tuntenut mitään empatiaa ketään toista kohtaan. Kaikki aikuisetkin pelkäsi koska oli arvaamaton ja erittäin väkivaltainen. Siirrettiin onneksi sairaalakouluun, koska ongelmat olivat selkeästi psyykkiset. En tiedä mitä kuuluu nyt!
Erityisope
mikäli olet väsynyt, et välitä, tai sinulla ei ole sellaisia arvoja joita kannattaa periyttää lapselle JA: tämä vielä huttelee solvauksia muillekin kuin omassa perheessä, aina voi ja soittaakin ulkopuolinen kaupungin sosiaaliyksikköön, niin asiat alkavat rullata ihan toisella vauhdilla eteenpäin.
Muuten nämä päätyvät vanhempana soittamaan suutaan vaikkapa julkisille paikoille, vainoamaan ihmisia, kunnes joku kovempi "karju" pysäyttää ne ellei jou muu ehdi sitä ennen.
Onko miehesi tossukka, kun ei saa "prinsessaa" kuriin? Valitettavasti vaikuttaa siltä, että tuossa on toinen Nancy Spungen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä nyt herranjestas kukaan ole mistään demoneista puhunut. Psykopatia on kuitenkin synnynnäistä.
Kyllä tässä ketjussa on puhuttu pahoina syntyvistä ihmisistä.
Taipumus psykopatiaan on geneettinen, mutta empatiaa voi opettaa myös tällaiselle ihmiselle, kun lapsena aloittaa.
Tärkeintä on, että tiedostaa tilanteen ja tekee voitavansa,olipa ongelma neurologinen tai persoonaan liittyvä.
Ikävä kyllä näin ei taida olla. Psykopaatilta puuttuu nykytietämyksen valossa kyky asettua toisten asemaan, tuntea toisten tunteita. Psykopaatille voit opettaa seurauksia (jos satutat ja varastat, sinun kanssasi ei haluta olla ja voit joutua vankilaan), mutta tunteita häneen ei pystytä asentamaan.
Tässä vastapainoksi ihan oikeaa nykytietämystä:
http://www.psyk.fi/node/207#.VmnSMIGJerU
Vankipsykiatrian ylilääkäri Hannu Lauerma taas vertaa psykopatian tunteettomuutta värisokeuteen, eli hän ei kykene edes halutessaan "näkemään värejä": https://www.youtube.com/watch?v=vdyHBSl2eW4 (26:00 eteenpäin)
Lauermahan puhuu tuossa käsitteiden kehittymisestä joskus 1800-luvulla.
Voi olla, että lapsella on psyykkisiä ongelmia, mutta millä tavoin puhut näistä väkivaltaisista purkauksista? Miten teillä saa suuttua? Viha kun on myös tunne, joka ei saa olla kielletty, mutta oikeanlainen reagoimistapa pitää opettaa. Jos lapsi ei saa purkaa vihaa esimerkiksi äänekkäästi, purkaa sen helposti sitten väkivallalla. Meillä on myös haastava 5 v joka vihaisena saattaa potkaista lähintä ihmistä. Tätä tosin tapahtuu harvoin ja nykyään ei lähes ollenkaan.
Meillä vihan saa purkaa vaikka tasajalkaa hyppimällä tai huutamalla "olen vihainen". Karjuminen on myös sallittu, mutta lähinnä omaan huoneeseen, eikä toisten korviin. On myös tärkeää jutella siitä miksi väkivalta on väärin. Meillä ehkä vähän liiottelen, mutta olen puhunut toisten satuttamisen voivan johtavan kuolemaan. Meillä puhutaan myös siitä miksi ei saa tehdä toisille pahaa. Pahat aikuiset joutuvat aikuisena vankilaan ja pahojen ihmisten takia maailmassa on pahoja asioita. Kerron, että tämän vuoksi aikuisen tehtävä on opettaa lapsesta hyvä ihminen, joka ei vahingoita muita ja jotta maailmassa olisi vain hyvää. Väkivalta ja toisten haukkuminen on muun muassa sitä huonoa. Meillä lapsi selvästi ymmärtää ja saattaa itkeä ja kertoa, että rakastaa siskoaan eikä halua enää ikinä tehdä mitään pahaa hänelle. Kertoo myös usein miten tärkeä sisko on hänelle, mutta hermot on heikot ja kun ne menee, saattaa kohde olla sisko. Tosin aina ollut yrityksen asteella eli käsi mennyt lähinnä sinne päin. Meillä on silti nollatoleranssi kaikelle tälle ja aiheuttaa samantien jäähyn ilman varoitusta. Sen jälkeen jutellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi tossukka, kun ei saa "prinsessaa" kuriin? Valitettavasti vaikuttaa siltä, että tuossa on toinen Nancy Spungen.
Miten ihmeessä vaikuttaa? Oletko lukenut kirjaa?
Vierailija kirjoitti:
Pistä kiertoon, eiköhän sen joku huoli. Näin loput perheestänne säästyy surulta ja huolelta, jota tuo tulee väistämättä aiheuttamaan. Enemmistön etu.
Suosittelen samaa. Ilmotus lehteen vaan - jos ei joku tuttu huoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi jätin lapset tekemättä....
T: 39v vela
Varmaankin onneksi, jos sinulla kerran on myös tuollaiseen taipumusta. Teit järkevästi, kun et siirtänyt geenejäsi eteenpäin.
Lasta ei siis ole tutkittu vielä? Jos tutkiminen tarkoittaa erityislastentarhanopettajan mielipidettä. Ei millään pahalla, mutta erityislastentarhanopettajat ovat erikoistuneet nimenomaan kasvatuksellisiin asioihin, mutta heillä ei ole yhtä laajaa tietämystä esimerkiksi lasten psyykkisestä oireilusta tai neuropsykoloisista vaikeuksista kuin psykologeilla tai lastenneurologeilla. Eli perheneuvola on nyt ehdottomasti teidän seuraava askeleenne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on myös:
- kielellisesti ja motorisesti ollut ikäisiään edellä aina
- useimmiten hellä isosisko (pikkusisko 1 v 8 kk, haasteet alkoivat jo hieman ennen siskon syntymää)
- luova ja omaa todella hyvän mielikuvituksen
- hurjan sosiaalinen ja rohkea
Nämä ovat myös syitä miksi meille on koko ajan sanottu, että kyllä se ohi menee. - ap
Mä olense jokakirjoitti ADHD stä ka ADD stä ja jonka mies sai aikuisena vasta diagnoosin.
Mieheni on sosiaalinen ja todella pidetty ihminen ja äärimmäisen lahjakas. Näillä hän on tavallaan kompensoinut muita asioita ja sillä diagnoosin saantikin venyi ja venyi. Käytiin sitten yksityisellä neurologilla ja vihdoin asiaan saatiin selvyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi jätin lapset tekemättä....
T: 39v vela
Niin, itsekin olen vapaaehtoisesti lapseton nainen, mutta ihanko oikeasti koet, että tämä ketju on paras mahdollinen paikka todeta tuollainen asia? Ketä se palvelee?
Meillä naisilla on lapsilukuun katsomatta ihan tarpeeksi haasteita, joten pidetään yhtä ja kannustetaan toisiamme ennemmin.
Aloittajalle toivon voimia ja toivon, että saatte avun tilanteeseenne.
Yleensä näissä on takana epävarmuus omista valinnoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasta ei siis ole tutkittu vielä? Jos tutkiminen tarkoittaa erityislastentarhanopettajan mielipidettä. Ei millään pahalla, mutta erityislastentarhanopettajat ovat erikoistuneet nimenomaan kasvatuksellisiin asioihin, mutta heillä ei ole yhtä laajaa tietämystä esimerkiksi lasten psyykkisestä oireilusta tai neuropsykoloisista vaikeuksista kuin psykologeilla tai lastenneurologeilla. Eli perheneuvola on nyt ehdottomasti teidän seuraava askeleenne!
Kiitos vielä tästä! Näin minäkin nyt ajattelen. Jos ei muuta, niin saadaan varmuus siitä että onko vika nyt kotioloissa vai missä. Toistaiseksi mitkään kasvatukselliset neuvot eivät ole auttaneet kovin paljoa; tunteiden ilmaisemista sallituilla tavoilla (kuten pehmolelua lyömällä, jalkaa polkemalla jne. sekä mielikuvaharjoitusten voimin) on harjoiteltu paljon, mutta mikään ei tuota tulosta.
Myönnän, että laajempaa apua olisi pitänyt hakea vielä aiemmin. Niin moni on meille sanonut, että yleensä lapset rauhoittuvat kouluikään mennessä. Sitä tässä on odoteltu.
T. Ap
Ja kaikille teille, jotka provoatte tässä ketjussa lapsen huostaan antamisella tms.:
Jos minulla, lapsen biologisena vanhempana, tekee joskus tiukkaa rakastaa ja jaksaa tuota lasta, mitäs luulette aikuisten tuntevan sijaiskodissa tai perhekodissa?
T. Ap
Itse tunnen sukulaisuuden perusteella läheisesti yhden tällaisen lapsen, jonka kohdalla uskoni lapsen viattomana syntymisestä romuttui. Lapsi voi todellakin jo syntyä "pahalla"luonteella, vaikka vanhemmat häntäkin kasvattivat ja rakastivat ihan samalla reseptillä kun muitakin. Piirteet alkoivat näkyä huomattavan selkeästi hänessä jopa ennen kahden vuoden ikää.
Tällä lapsella todettiin 6-vuotiaana käytöshäiriöinen ADHD, ja hän vei vanhempansa ihan äärirajoille kaikella mahdollisella tavalla. Luojan kiitos hän ei monestikaan onnistunut satuttamaan ketään fyysisesti, mutta jo puheidensa perusteella hänestä povattiin seuraavaa kouluampujaa tai jotain vastaavaa. "Hoitokeinoina" lapsuusiässä hänellä oli toimintaterapia ja koulussa pienluokka ja yhden luokkatason pudotus ikäänsä nähden, ja nämä kyllä tekivät ihmeitä. Lisänä hänellä oli välttämätöntä kieltää mm. liikasokerin saanti ja tietsikkapelit, valvoa netinkäyttöä ihan älyttömästi ja valita asuinpaikkakin rauhallisemmalle maaseudulle, jossa jo pitkät välimatkat hillitsi pahimmilta tollontöiltä: matkalla ehti miettiä vielä toiseen kertaan tai välttämättä kyytiä tyypillisiin hölmöilytilanteisiiin ei järjestynyt ensinkään. Kaveripiirin valikointi esti monta vahinkoa, ja myös säännöllinen elämänrytmi oli varsin tärkeä ja sen hetkellinenkin muuttuminen kyllä huomattiin heti.
Hänen ja vanhempiensa onneksi ikä tasoitti pahimmat kuprut ja jonkinlainen järki yhteiskunnan sääntöihin on tullut päähän. Että edes laki ja rangaistus toimivat hillitsijöinä, jos ei omatunto ja normaali tunneäly aina vieläkään. Nyt kun hän on lähellä täysi-ikäisyyttä, vaikuttaa että toivoa on kehittyä ihan pärjääväksi aikuiseksi, joskin impulsiivinen hän yhä on ja vaatii vahva ohjausta koko ajan oikean ja väärän valinnan edessä.
Tsemppiä ap:lle. Rohkeasti vaan vaikkapa sinne perheneuvolaan: lapsi tai te ette voi siinä hävitä mitään.
Meillä myös uhmakas eskarityttö , joka onneksi on eskarissa oikea enkeli. Kotona kirkuu, mankuu, karkailee. Olen välillä ollut häneen todella uupunut. Meillä ratkaisu on ollut kiva yhteinen tekeminen. Leivotaan, askarrellaan, luetaan molemmille mieluisaa kirjaa kaksin. Silloin näen hänessä sen hauskan ja rakastavan pienen tytön, jota on helppo rakastaa.
Sinun tyttösi käytös on ehkä hurjempaa, mutta siinä on myös paljon tuttuja piirteitä kaikille eskariuhmasta kärsiville.
Eli onko tuossa nyt sitten sellainen tyypillinen Suomen tulevaisuuden veronmaksaja? :-o
*pakenee Bahamalle eläkepäiviksi*
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos hän ei monestikaan onnistunut satuttamaan ketään fyysisesti, mutta jo puheidensa perusteella hänestä povattiin seuraavaa kouluampujaa tai jotain vastaavaa.
Ulkomaillahan on ihmetelty sitä että miten Suomen koulusysteemi on niin hyvä, kehuttu ja arvostettu mutta että miten täällä onnistutaan samalla myös "kasvattamaan" iso määrä kouluampujia näin pientä väkilukua kohti.
Hei ap,
muutamia ajatuksia tuli mieleen. Onko lapselle voinut tapahtua jotain, mistä ette tiedä silloin kun tällainen käytös alkoi? Eihän kukaan ole päässyt häntä satuttamaan millään tavalla? Pääasia on nyt, että haette kiireesti apua! Yhdellä ystävälläni on ollut aika vastaavanlainen tilanne, eivät hakeneet apua ja nyt tilanne on ollut jo paha. Apua ovat hakeneet ja saaneet, tosin tämä kaikki olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.
Tuli myös mieleen, onko lapsellasi uhmakkuushäiriötä?
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Voimia ja halauksia!! Et ole yksin!