Miksi jotkut ihmiset löytävät niin helposti uuden kumppanin?

En usko, että uuden kumppanin löytäminen on niin vaikeaa kuin sen ensimmäisen. Jos nyt siis sattuu olemaan edes kohtuullisen normaali ihminen. Ensimmäisen kumppanin löytämistä pidän vaikeana siksi, että kukaan ei tiedä millainen se ihminen on suhteessa. Uusi kumppani on mahdollisesti kuullut tuttujen tutuilta tai mummon siskon kaimalta, että se tietty ihminen on hyvä ja välittävä kumppani. Jutut leviää ja saa itselleen mainosta, hyvää ja tietysti myös huonoa. Siitäkin on apua jos se mahdollinen tuleva kumppani on nähnyt sinut joskus seurustelukumppanisi kanssa vaikka kaupassa, hän silloin tajuaa, että saatat olla ihan tutustumisen arvoinen tyyppi kun joku on sinusta ollut kiinnostunut ja seurustellutkin. Ehkä vähän huono esimerkki, koska tuskin kukaan muistaa kenenkä kanssa joku random on ollut kaupassa.

Ja tuosta kumppanin vaihdosta lennossa olen sitä mieltä, että siinä ei olla tosissaan vaan halutaan ottaa joku kun ei osata olla yksin. Ylempänä mainittiin, että ei ole löytynyt kiinnostavaa miestä vuosiin, ei varmaan nämä lennosta vaihtavatkaan naiset ole löytäneet kiinnostavaa miestä, mutta ovat ottaneet suunnilleen ensimmäisen vastaan tulevan.

En sano nyt sitä, että olisi ehdottoman varmaa, että näissä lennosta vaihtamisissa ei voisi olla enemmänkin tunteita mukana, tottakai voi olla. Itse vain lähinnä ajattelen sen niin, että halutaan vaan joku ettei tarvitse olla yksin. Sekinhän on mahdollista, että siihen uuteen kumppaniin on ollut ihastunut jo pidempään, mutta suhde on estänyt etenemisen. Mielestäni melkoinen loukkaus kuitenkin jos vaihtaa entisen kumppanin ihan hetkessä uuteen.

Terveisin Naispelko22

Joskus vain myös sattuu hyvä tuuri. Mäkin löysin pitkän (tosin huonon) suhteen jälkeen äkkiä ihanan miehen - varmaan sitä moni on äimistellyt, etenkin kun vielä mentiin melko rivakasti naimisiinkin. Nuorempana sitä vastoin tuntui ettei tapaa yhtään ketään potentiaalista ja olin vuosikaudet sinkkuna. Eli ei kannata tuomita ihmistä tyyliin "otti kenet vaan", etenkään tuntematta tilanteen ihmisiä paremmin. Toki löytyy niitäkin, jotka eivät voi elää yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Nro 17 ei toisesta pidä odottaa pelastajaa ja parantajaa itselleen. olla vähän hukassa on eri kuin täysin pihalla ja elämänhallinta kadoksissa.

Tiedän, siksi ihmettelenkin tuollaista asennetta kun todellisuudessa se ei toimi.

Ei heillä ole kauheasti vaatimuksia kumppanille. Riittää, että hän on ihan kiva ja ihan ok. Ehkä monet näistä ovat vähän sellaisia yksinkertaisia ihmisiä, enkä tarkoita pelkästään älyä vaan sitä, että heille riittää hyvin tavallinen ja simppeli elämä. Ei näillä ihmisillä kovin usein ole muutenkaan suuria intohimoja elämässä. Sellainen peruskiva riittää heille kaikessa.

Monet eivät myöskään osaa olla yksin. Yksin oleminen pelottaa, ahdistaa tai tylsistyttää heitä, ja tähänhän voi olla monia syitä. Vaikea uskoa, että heidän tunteensa olisivat kauhean syviä, jos kumppanin voi aina parissa viikossa korvata jollakulla uudella.

Mitä se pirteys, elämänilo tai muukaan auttaa? Enpä ole eroa huomannut. Masentuneena oli naisena jopa enemmän vientiä kun jaksoin itse olla aktiivinen, nykyisin parantuneena en eli seuraelämä = kuollutta.

Muita lukematta ...

2 vaihtoehtoa tulee mieleen

1) se, että on kumppani, on "nopealle pariutujalle" tärkeämpää kuin se, millainen kumppani ja suhde tämän kanssa on

2) ed. suhteen (ja eron) aikana "nopean pariutujan" itsetuntemus on kasvanut niin paljon, että hän tietää mitä elämältä ja parisuhteelta haluaa ja löytää siksi nopeammin sopivan kumppanin

Laastarisuhteet ovat noloja molemmille osapuolille ja voivat lisäksi haavoittaa sitä "laastaria". Se on hyväksikäyttöä, en suosittele. 

Tässä pätee sama kuin monessa muussakin asiassa: laatu on tärkeämpi kuin määrä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei heillä ole kauheasti vaatimuksia kumppanille. Riittää, että hän on ihan kiva ja ihan ok. Ehkä monet näistä ovat vähän sellaisia yksinkertaisia ihmisiä, enkä tarkoita pelkästään älyä vaan sitä, että heille riittää hyvin tavallinen ja simppeli elämä. Ei näillä ihmisillä kovin usein ole muutenkaan suuria intohimoja elämässä. Sellainen peruskiva riittää heille kaikessa.

Monet eivät myöskään osaa olla yksin. Yksin oleminen pelottaa, ahdistaa tai tylsistyttää heitä, ja tähänhän voi olla monia syitä. Vaikea uskoa, että heidän tunteensa olisivat kauhean syviä, jos kumppanin voi aina parissa viikossa korvata jollakulla uudella.

Kuulostat hitusen katkeralta. :D Sellainen ei ainakaan ole kovin viehättävää noilla parisuhdemarkkinoilla. 

Aika monesta vastauksesta näkee miksi ette löydä kumppania. Kuka haluaa ylimielisen, toisia arvostelevan, katkeran ja valittavan kumppanin? Niin..joskus kannattaa katsoa siellä peilissä näkyviin silmiin ja pohtia ääneen, olenko minä mukava ihminen ja sellainen kenen kanssa viihtyy ja on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Aika monesta vastauksesta näkee miksi ette löydä kumppania. Kuka haluaa ylimielisen, toisia arvostelevan, katkeran ja valittavan kumppanin? Niin..joskus kannattaa katsoa siellä peilissä näkyviin silmiin ja pohtia ääneen, olenko minä mukava ihminen ja sellainen kenen kanssa viihtyy ja on hyvä olla.

Jos oikeasti on sellainen ja silti ei koskaan riitä?

Minä esim. saan helposti ystäviä. Parisuhdetta en.

Mä olen myös aina löytänyt uuden heti perään. Olen suht nätti, vähän pyöreä ja sosiaalinen nainen. Ekan pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa kun erosin, niin sattumalta kolmen viikon päästä teiniaikainen ihastukseni otti yhteyttä ja meidän juttua kesti 7kk. Sitten olin muutaman kuukauden sinkkuna ja ihan oikeasti nautin siitä, kunnes tapasinkin työpaikalla aivan ihanan miehen ja molemmat rakastuttiin heti. Oltiin vuosia yhdessä ja saatiin lapsikin, kunnes erosimme. Päätin että haluan olla yksin pitkään ja taas nautin sinkkuna olemisesta. Kunnes, vuoden sinkkuilun jälkeen, eräs tuttu laittoi fb:n kautta viestiä mitä mulle kuuluu, ja aloimme satunnaisesti kirjoittelemaan, hän tuli sitten kerran mun luo kahville ja siitä se lähti. Nykyään olemme naimisissa ja meillä on kaksi yhteistä lasta.

Ikinä en ole miestä etsimällä etsinyt, jostain ne ovat vaan eteeni "tipahtaneet" :D olen kai ollut onnekas sen suhteen. Lisättäköön että peruskouluaikana yksikään poika ei ollut koskaan ollut musta kiinnostunut, ja olinkin silloin varma että tulen olemaan yksin lopun ikääni.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se pirteys, elämänilo tai muukaan auttaa? Enpä ole eroa huomannut. Masentuneena oli naisena jopa enemmän vientiä kun jaksoin itse olla aktiivinen, nykyisin parantuneena en eli seuraelämä = kuollutta.

Eeh, miksi alapeukkuja?

Tosiasia nyt on, että nyt masennuksesta parantuneena elän omaa elämääni ja yhtäkään aloitetta en itse ole tehnyt, kuten eivät miehetkään minun suuntaani :D Masentuneena yritin täyttää onneani miesten avulla, jolloin oli säätöä, suhteita ja tapailuja. Nyt terveenä olen perusluonteeltani positiivinen eikä se yksikään miehiä saa aloitteita tekemään, hupsut.

Joko he ovat psykopaatteja tai huumorintajuisia.

Minä olen tuollainen nopea pariutuja. Pidän useimpia ihmisiä mielenkiintoisena, enkä ole fiksoitunut joihinkin tiettyihin ominaisuuksiin, joita hyvällä miehellä tulisi olla. Paitsi tietysti älykkyyteen ja huumorintajuun. :)

Tutustun helposti ihmisiin, osaan keskustella erilaisista asioista ja olen avoin. Viihdyn hyvin myös yksin, joten mitään pakkoa ei ole uuden parisuhteen löytämiselle vanhan kariuduttua. Silti sinkuksi muututtuani olen tavannut aika piankin näitä kiinnostavia ja hyviä tyyppejä, joista jonkun tapailu on voinut muuttua piankin parisuhteeksi.

Kaikkei katkerimmat tilitykset vaikuttavat tulevan niillä, jotka eivät kumppania halutessaan saa. Jos joku mainitsee, että kumppanin löytäminen on ollut helppoa esim. postiivisella elämänasenteella, niin jo on kimpussa alapeukuttajat ja arvostelijat, että ne vaan tyytyy vähempään, eivätkä osaa olla yksin :D

Siellä se tosiaan se syy on: hapamuus, kitkeryys, katkeruus, pahansuopuus, kateellisuus, halveksunta. väheksyminen, muiden ihmisten kategorisointi, itsensä ylentäminen.

Vaikka kuvitttelisi pitävänsä näitä luontenpiirteitä salaissuuksinaan, niin menee metsään, Ne paistavat läpi siinä missä positiivisempikin elämänasenne.

En kyllä rehellisesti tiedä miksi minulle on ollut aina helppoa löytää seuraa (ja siis ihan laadukastakin, ei vain sillä mentaliteetilla että joku menettelevä äkkiä). Ehkä olen vain ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nykyisen miehen kanssa olen ollut neljä vuotta, mutta sitä ennen ei juurikaan ollut aikuisiällä sellaista aikaväliä, että olisi ollut pakko olla yksin. Monet näistä kyllä jäivät vain tapailuasteelle enkä halunnut edetä vakavaan seurusteluun asti, mutta kuitenkin. En ole koskaan oikeastaan pelännyt sitä, että jäisin loppuiäkseni yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkei katkerimmat tilitykset vaikuttavat tulevan niillä, jotka eivät kumppania halutessaan saa. Jos joku mainitsee, että kumppanin löytäminen on ollut helppoa esim. postiivisella elämänasenteella, niin jo on kimpussa alapeukuttajat ja arvostelijat, että ne vaan tyytyy vähempään, eivätkä osaa olla yksin :D

 

Siellä se tosiaan se syy on: hapamuus, kitkeryys, katkeruus, pahansuopuus, kateellisuus, halveksunta. väheksyminen, muiden ihmisten kategorisointi, itsensä ylentäminen.

Vaikka kuvitttelisi pitävänsä näitä luontenpiirteitä salaissuuksinaan, niin menee metsään, Ne paistavat läpi siinä missä positiivisempikin elämänasenne.

Koska kaikki ei ole kiinni itsestä. Lue esim. viesti 31.

Tai en sitten tiedä onko mussa jotain niin perustavanlaatuista vikaa, että yksin saan olla ellen itse aktiivisesti halua muihin tutustua :(

En minä ole hapan, mutta kyllä minä vaadin kumppaniltani paljon. En halua kumppania, joka todennäköisesti lentää ulos viimeistään parin vuoden kuluttua.

Siksi en tutustuessanikaan lähde kenen tahansa matkaan, vaan tahdon tutustua ihmiseen kauan aikaa ennen kuin edes teen aloitteita lähempään tuttavuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei heillä ole kauheasti vaatimuksia kumppanille. Riittää, että hän on ihan kiva ja ihan ok. Ehkä monet näistä ovat vähän sellaisia yksinkertaisia ihmisiä, enkä tarkoita pelkästään älyä vaan sitä, että heille riittää hyvin tavallinen ja simppeli elämä. Ei näillä ihmisillä kovin usein ole muutenkaan suuria intohimoja elämässä. Sellainen peruskiva riittää heille kaikessa.

Monet eivät myöskään osaa olla yksin. Yksin oleminen pelottaa, ahdistaa tai tylsistyttää heitä, ja tähänhän voi olla monia syitä. Vaikea uskoa, että heidän tunteensa olisivat kauhean syviä, jos kumppanin voi aina parissa viikossa korvata jollakulla uudella.

Kuulostat hitusen katkeralta. :D Sellainen ei ainakaan ole kovin viehättävää noilla parisuhdemarkkinoilla. 

Miksi ihmeessä olisin katkera ihmisille, joille kelpaa kumppaniksi lähes kuka tahansa?Minä en ole koskaan ryhtynyt suhteeseen pelkästään "ihan kivalta" tuntuvan henkilön kanssa, ja hyvä niin. Parisuhteeni ovatkin aina olleet sellaisia, joissa tunteet ovat aitoja ja mielenkiinnon kohteet, arvot ja asenteet kohtaavat hyvin pitkälti. Kumppanuus ja ystävyys ovat olleet hyvin syviä. Myös nykyisen kumppanini kanssa on näin.

Kertokaa tarkemmin, mistä löydätte näitä miehiä. Baarista, Facebookista, mistä?

Usein se on myös ikäkysymys. Alle 40-vuotiaana se oli minulle helppoa. 40++ ja ei ole helppoa ei.