Lue keskustelun säännöt.
45-50v naiset
27.11.2015 |
Millainen on elämäntilanteenne? Mistä iloitsette ja mistä kannatte huolta?
Kommentit (48)
50 ja melko vastuullisessa työssä, joka on myös stressaavaa. Ero tullut pari vuotta sitten varmaankin siksi, että molemmat olimme liian työnarkomaaneja, ja suhteen hoito jäi. Ei lapsia. Suunnitelmissa on työn jättäminen ja täydellinen irtiotto niin, että viettäisin talvet poissa Suomesta vaikkapa Australiassa, koska marras-maaliskuu on aivan tuskaa kaamoksen takia, eikä ole oikein mitään syytä viettää talvet täällä. Taloudellisesti se on mahdollista, koska asuntolainaa ei ole. Koen työni liian stresssaavaksi, voisin tehdä pienipalkkaisia pätkäduuneja silloin, kun olen Suomessa. Joitain miehiä olen tapaillut, mutta ei ole johtanut paria yötä pidemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Piirun verran nuorempi, mutta +40. Perheessä on taapero ja mies. Olen kotiäiti, mies töissä ja taloudellinen tilanne keskimääräistä parempi. Takanani on pitkä työelämäputki ja kuolemaan päättynyt aikaisempi avioliitto. Huonolta näytti, mutta nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Terveyttäkin rittää ihan ikäni mukaan. Naamassa on rantuja, mutta niistä ei väliä.
Ja se mikä huoilestuttaa on eriarvoisuuden lisääntyminen maassa. Köyhyys jo periytyy ja isompaa juopaa ollaan vaan tekemässä. Liian moni jää syrjään eikä koskaan pääse osaksi yhteiskuntaan ja katkeroituu ja rupeaa hautomaan ties mitä, mutta positiivista ei ainakaan. Ei tällä pelillä mitään uutta talousihmettä tule kun koulutuksestakin leikellään. Ennen edes sitä kautta köyhälläkin oli mahdollisuus muuttaa tilannettaan.
Lapset 24, 23, 20 v, olen tiiviisti työelämässä, vaihdoin 3 kk sitten työpaikkaakin. Elämä on mukavaa, kun ei tarvitse minuuttiaikataulujen kanssa juosta kuten ruuhkavuosina. Lapset ovat edelleen läheisiä ja mukana elämässä. Miehen kanssa yhteisinä harrastuksina kaksi- ja nelipyöräiset kulkupelit, matkailu ja möksäily, ja koirat kulkevat mukana. Viikonloppuisin on mukava istua kliseisesti takkatulen ääressä ja särpiä punkkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella onnellinen ja terve. Naimisissa yli 20 v, lapset fiksuja ja kivoja tyyppejä, mies ihana, olemme terveitä ja nuorekkaita, ikäistämme nuoremman näköisiä, taloudellinen tilanne huipou, voimme tehdä mitä haluamme ja teemmekin. Mitään ei puutu. Kuulostaa ihan höpöphöpöltä, mutta kaikki on täyttä totta!
En ole tämän kirjoittaja, mutta ihmettelen miksi positiivisiin juttuihin kuten tämä, tulee alapeukkuja?!
Kuulostaa valehtelulta, jotain epäaitoa tuossa on. Ehkä tuo "taloudellinen tilanne huipou".
Olen 47-vuotias neljä vuotta sitten eronnut, kun mies hullaantui nuorempaan.Olen iloinen, että olen selvinnyt erosta katkeroitumatta. Minulla on ihana teini-ikäinen tytär, joka asuu kanssani joka toinen viikko. Olen onnellinen, että meillä on läheiset ja avoimet välit eikä tyttö näytä kärsineen perheen hajoamisesta.
Nautin siitä, että olen saanut asiani rullaamaan omillani. Sain juuri uuden vakituisen työpaikan omalta paikkakunnalta. Sopivaa kumppania en ole kovin pitkäksi aikaa löytänyt kerrallaan :P Mutta en ole kovin huolestunut niin kauan kun tarjokkaita riittää. Haaveilen kyllä että löytäisin vielä sen sielunystävän ja suuren rakkauden. Suunnitelmissani on ostaa parin vuoden päästä oma talo. Yritän laittaa sitä varten säästöön mutta se on yllättävän vaikeaa.
Huolettaa ja hiukan ahdistaa, kun huomaan työssäni, miten huonosti jotkut nuoret voivat. Kannan huolta myös ainoasta lapsestani, ettei hän joutuisi huonoille teille tai vaaralliseen seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen 53 v ja naimisissa...lasta,joista yksi 30 v ja kaksi teinejä.Viime talvi meni asumuserossa ja laihdutin 20 kg .asumuserovuosi oli tärkeä...löysin uudestaan oman tyylini ja voimauduin
45v, naimisissa, pari fiksua teiniä ja yksi nuorempi lapsi. Asutaan uudehkossa omakotitalossa, josta on vielä jonkin verran velkaa. Menetän kohta työpaikkani eli jotain uutta täytyisi keksiä, omalla alallani on huonosti töitä tarjolla. Olen onnellinen ihanista lapsistani ja miehen kanssakin menee ehkä paremmin kuin koskaan. Meillä on ihana koti, jossa kaikki viihdymme ja vietämme yhteistä aikaa, pelailemme ja juttelemme. On kiva käydä seuraamassa lasten pelejä harrastuksissaan. Nautin takkatulesta ja kynttilöistä, sekä lasillisesta viiniä.
Hiukan mietityttää/huolestuttaa, mitä keksisi jatkossa elantonsa eteen, mutta onneksi miehellä on ok työ. Tällä hetkellä ei ole henkilökohtaisesti muita isompia huolia, mutta toki maailman ja Suomen tilanne hiukan huolestuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ps.lapsia siis 3 ja yksi lapsen lapsikin ps.asumuserovuonna en tiennyt olevani puumanainen...vain nuoremmat miehetottivat kontaktia
Minä olen 42. Olen naimisissa ja yhden, jo täysi-ikäisen lapsen äiti. Perhe-elämä on mukavaa, lapsella on ollut erityistarpeita mutta nyt näyttää aikuistuvan hienosti. Haaveillaan pienemmästä ja helpommasta kerrostaloasunnosta, mutta ei taideta muuttaa vielä muutamaan vuoteen, koska tuntuu, että edelleen tarpeen on kaikki omakotitalon varastotila. Elämä on mukavaa, suunnitelmat yhteisiä ja niin edelleen.
Taloudellisesti asiat on hyvin, muttei onneksi vielä "huipusti" vaan tavoitteita on silläkin saralla olemassa. Töissä on haasteita riittämiin ja nousujohteiset mahdollisuudet - ja aikomuksetkin, mutta yhtä hyvin voi olla, että joku päivä kyllästyttää niin pahasti, että en jatkakaan enää. Ei ole pakko. Teen töitäni, koska pidän niistä, ja etenen, koska olen hyvä niissä, mutta haasteita on paljon ja joskus väsyttää paljon. Tästä syystä kärsin myös unettomuudesta ja nivelkivuista. Muuten olen terve, mitään oikeaa sairautta ei ole, se on tarkastettu, koska lähisuvussa on oikeita nivelongelmia. Mulla ei kuulemma kuitenkaan ole, vaikka painoa on vähän liikaa. Mitä ulkonäköön tulee, näytän ihan ikäiseltäni ja se on oikein hyvä asia.
Huolenaiheet. Tunnen edelleen huonoa omaatuntoa autoillessani, talon lämmittäessäni, mitä tahansa ostaessani, lukiessani uutisia sodista, tulvista maanjäristyksistä ja siipiään kaaosteoriassa räpyttelevistä perhosista. Jääkaappi kuulostaa siltä, että se saattaa hajota yllättävän pian. Miehelle on adventtikinkku uunissa ja jotenkin pitäisi pysytellä hereillä vielä tunnin verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette te avnaiset vaan huippua jengiä! Mua masentaa lukea, miten käsittämättömän upeesti teillä menee.
Itsellä tilanne, että en koskaan ole työelämään pysyvästi päässyt, korkeakoulututkinto on, nyt ikä jo esteenä, en vaan pääse. Pätkätöitä ollut, jokapaikasta mulle sanottu, että oot niin kiva, mut Goodbye. Soitellaan.... Just joo.
Mies on, hyvä sellainen - rakastava, aito ihminen, ahkera - ei töitä hänelläkään, enää. Hyvistä tasapainoisista perheistä ollaan molemmat, kotona korostettu koulutuksen merkitystä. Miten elämä on voinut mennä näin?'
Sosiaalinen fobia löytyy ja terapiassa olen ravannut aikoinaan - ei ratkaissut mitään.
Meillä ei ole mökkejä eikä kakkosasuntoja. Mut kuitenkin, kiva kuulla, että monilla oman ikäisillä menee hyvin ja seesteisesti.
Olen hieman +50-vuotias, mutta vastaan kuitenkin. Olen ollut pitkään mieheni kanssa ja tänä vuonna harjoitellemme uudenlaista kotielämää, kun puolen vuoden sisällä molemmat lapsemme muuttivat omilleen. Iloitsen lasten noususta siivilleen, mutta toki myös välillä mietin heidän pärjäämistään. Töissä olemme molemmat ja asunto on maksettu. Pärjäämme ihan hyvin, vaikka molemmilla pieni palkka. Huolta kannan välillä omasta iäkkäästä äidistäni, mutta onneksi hän asuu aika lähellä. Tämä on uusi vaihe elämässä ja on ollut mukava totutella tähän kiireettömyyteen. Aika riittää ystäville ja menoille, vaikka ei sitä enää jaksa entiseen malliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
45+. Erinomainen, antoisa työ, taloudellinen tilanne erittäin hyvä, oma talo. Kaksi jo täysi-ikäistä lasta. Ystävät työn vuoksi kaukana, asuinpaikka ei täysin tyydytä. Terveyttä on, olen kiitollinen. Harrastan liikuntaa oman hyvinvointini ylläpitämiseksi, en mitenkään hampaat irvessä. Vaativan työn lisäksi hoidan osin äitiäni. Olen eronnut vuosia sitten nuoruuden liitosta, kasvoimme erillemme. Surukseni en ole kohdannut uutta pysyvää rakkautta, yritelmiä on ollut. Miehet pelkäävät itsenäistä naista. Ja ne toisentyyppiset haluavat hyötyä vain ulkoisesta kauneudestasi. En kuitenkaan ole kyynistynyt, vielä.
Olen 47 v.
Mies vaihtoi minut viisi vuotta nuorempaan 20 v avioliiton jälkeen. Sinänsä ihan ok liitto. Kaksi (nyt) teiniä ovat minulla vuoroviikoin. Tämä on luksusta.
2,5 vuotta sitten tutustuin mieheen, jonka kanssa olen jo naimisissakin. Perheeseen kuuluu siis nykyään neljä lasta, vaihtelevin systeemein.
Samaa työtä olen tehnyt jo 8 vuotta. Jotain uutta pitäisi kehitellä... Tylsistyttää työ. Muutoin minulla on oikein hyvin asiat. Mistään en erityisesti kanna huoltakaan - vaikka aina niitä huolenaiheita jokainen kehittäisi, jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
50+, vakituisessa ihan kohtuullisessa työssä. Itse työtäni nyt en kamalasti rakasta, mutta vapaat pyörii ja edut ovat hyvät.
Naimisissa kultaisen mieheni kanssa, jollaista en olisi ikinä uskonut että koskaan löytäisin ja sattumasta se olikin kiinni että tavattiin: Tulin ulkomailta suomeen pikalomalle ja lähdin baariin ihan sattumalta juuri sinä iltana ja siihen baariin. Olen varma, että mieheni kaltainen kultakimpale ei olisi enää ollut vapaalla jalalla jos olisin tullut lomalle vaikka 6kk myöhemmin.
Remontoimme 100-vuotiasta kakkoskotiamme ja nimenomaan istumme takkatulen ääressä punaviiniä siemaillen ja myrskyn kohinaa kuunnellen. Ihan parasta. Vapaa-aikaa on aika paljon ja se vietetään landella, talvella jotain matkoja aurinkoon.
Olen jo melkein unohtanut että gradu jäi aikoinaan loppuun kirjoittamatta. Joskus se oli mielessä paljonkin. Lapsia ei tullut, kun ne hedelmälliset vuodet menivät siellä ulkomailla ja siellä se ei oikein tullut mieleen tai ei tuntunut mukavalta ajatukselta. En sitäkään osaa mitään puutteena elämässäni pitää. Olen tyytyväinen elämääni, liittooni, terveyteeni ja ystäviini. Elintaso on erinomainen, ei velkaa eikä oikeestaan pelkoa työttömyydestäkään työssäni. Jään varmaan ihan itse pois töistä 5-6-vuoden kuluttua.
Eniten olen huolissani ilmastonmuutoksesta. Jos erehdyn katsomaan jotain vanhoja suomileffoja joita näkyy päivisin tv:ssä, niin pala nousee kurkkuun, kun katselen maisemia ja luontoa siellä taustalla ja tiedän että tuo on jo menetettyä aikaa, eikä siitä ole kuin jotain 60 vuotta, kun vielä näytti ympäristö ja maisema tuollaiselta..
N45: Kaikki on enemmän tai vähemmän perseellään. On vakityö ja hyvä palkka. Mutta vastapainona sitä on liikaa ja se vie kaikki mehut, elämänilonkin. Naimisissa 16 vuotta ja teini-ikäinen lapsi. Lapsi oireilee murrosikäisen lailla, mitä on vaikeaa kestää työpaineiden päälle. Suhde mieheen väljähtynyt. Ei paljoa voi kehua millään, vaikka talous on kunnossa, mikään muu ei ole. Olen tyytymätön, enkä saa mielihyvää enää mistään. Tuntuu, että olen umpikujassa josta ei näy poispääsyä. Tai no, pahimpina hetkinä ajattelen lähteväni täältä oman käden kautta pois.
Minulla on hyvä koulutus ja vaativa työ. Edelleen naimissa saman miehen kanssa, jonka kanssa ollaan oltu yhdessä vuodesta 1997. Kaksi ihanaa poikaa. Kaunis koti ja kesäpaikka meren rannalla. Vanhemmat ovat hyvässä kunnossa ja hyvät välit siskoihin. Olen myös tyytyväinen ulkonäkööni eikä kroppa ole vielä pahemmin rupsahtanut. Nautin elämästä nyt enemmän kuin pikkulapsiaikaan jolloin uraa piti rakentaa ja arki oli aikamoista rumpaa pienten lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella onnellinen ja terve. Naimisissa yli 20 v, lapset fiksuja ja kivoja tyyppejä, mies ihana, olemme terveitä ja nuorekkaita, ikäistämme nuoremman näköisiä, taloudellinen tilanne huipou, voimme tehdä mitä haluamme ja teemmekin. Mitään ei puutu. Kuulostaa ihan höpöphöpöltä, mutta kaikki on täyttä totta!
En ole tämän kirjoittaja, mutta ihmettelen miksi positiivisiin juttuihin kuten tämä, tulee alapeukkuja?!
Kuulostaa valehtelulta, jotain epäaitoa tuossa on. Ehkä tuo "taloudellinen tilanne huipou".
No oliko ensimmäisessäkin vastauksessa jotain epäaitoa olevinaan vai miksi ihmeessä siihen alapeukkua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella onnellinen ja terve. Naimisissa yli 20 v, lapset fiksuja ja kivoja tyyppejä, mies ihana, olemme terveitä ja nuorekkaita, ikäistämme nuoremman näköisiä, taloudellinen tilanne huipou, voimme tehdä mitä haluamme ja teemmekin. Mitään ei puutu. Kuulostaa ihan höpöphöpöltä, mutta kaikki on täyttä totta!
En ole tämän kirjoittaja, mutta ihmettelen miksi positiivisiin juttuihin kuten tämä, tulee alapeukkuja?!
Kuulostaa valehtelulta, jotain epäaitoa tuossa on. Ehkä tuo "taloudellinen tilanne huipou".
No oliko ensimmäisessäkin vastauksessa jotain epäaitoa olevinaan vai miksi ihmeessä siihen alapeukkua?
Minustakin on outoa, jopa loukkaavaa alapeukuttaa jonkun kertomusta omasta elämäntilanteestaan :(
Niin ja se mikä huolestuttaa, on ympäristön tila. Ei niinkään Suomessa, vaan maailmanlaajuisesti. Jos olisi lapsia (tai lapsenlapsia), niin ympäristökatastrofit ja maapallon tila varmasti ahdistaisivat.