Te, jotka tunnette usein myötähäpeää: kertokaa tilanteita, joissa myötähäpeä iskee

Putouksen kaikki "vitsit".

Se, kun ihmiset soittavat radioon osallistuakseen johonkin kilpailuun tai kertoakseen mielipiteensä. Ei soittaminen sinänsä siis aiheuta vaan se jos ovat äänessä, siis "on air". Joskus pitää vaihtaa radiokanavaa jonkun kilpailun ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta myötähäpeä on aika lailla just sitä, että nolostuu toisen puolesta. Esim. jos joku ei-niin-älykäs naisihminen tyrkyttää itseään ja tissejään vaikka kaveri-miehelle baarissa. Se vaan on niin noloa.

Tai jos seurueesta joku alkaisi vouhkaamaan kovaan ääneen vaikka jotain rasistista, no tätä ei onneksi tapahdu omissa porukoissani, mutta varmasti jossain porukassa tapahtuu.

Itellä tulee taas kova myötähäpeä kaikista unelma- ja monikulttuurisuuspuheista. Tulee olo, että ihminen on vähän tyhmä, joku robotti, joka toistaa sen, minkä on hesarista lukenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse voisin mainita, että olen hyvin altis myötähäpeälle. Esimerkiksi opiskeluaikoina kompuroivien esitelmien seuraaminen oli hyvin vaikeaa. Sosiaalinen kömpelyys laukaisee tunteen helposti, samoin tyhmyys tai ns. hitaalla käyminen. Jos joku inttää ilmeisellä tavalla väärää mielipidettä, ja huomaan kaikkien muiden tietävän asian oikean laidan, myötähäpeän voimakkaasti.

Viimeksi päivällisillä eräs hieman juopunut tuttuni alkoi pitää jaarittelevaa, hyvin juustoista puheenvuoroa poikaystävälleen. Ele oli romanttinen, mutta punastelin ja painoin kynnen kämmeneeni, jotten olisi kiemurrellut paikallani.

Itse joudun esiintymään paljon työkseni, enkä tunne juurikaan häpeää töppäilyistäni. Ainoastaan muiden. Kumma juttu... -ap

Aika outoa että tunnet myötähäpeää tuossa tilanteessa. Itse tunnen myötätuntoa, ja ehkä vaivautuneisuutta, mutta en myötähäpeää.

Tunnen hyvin harvoin myötähäpeää mutta jonkun täällä mainitsema luokattoman huono stand up-show tai esiintyminen ja tyrkyllä olo joskus aiheuttaa sitä.

Sivulta muuten huomia, että mitä kukakin tarkoittaa myötähäpeällä. Minulla se ilmenee juuri vaivautuneisuutena toisen ihmisen tekemisistä/sanomisista, en sitten tiedä mitä muista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa, että aika moni potee myötähäpeää, jos joku on sosiaalisesti vähän heikkolahjaisempi tai muuten huono sosiaalisissa tilanteissa. Sille ei aina oikeasti voi mitään ja sitten on vain entistä pahempi kun tilanteessaolijat häpeilee ja suunnilleen pyörittelee silmiä vieressä.

Mulle usein myötähäpeää aiheuttaa, jos joku tekee jotain noloja teinien muotijuttuja, esim "däppää," "flossaa" jne. Ihan karmeeta ja en vaan voi sietää tollasia. Tuntemattomassa sotilaassa oli myös sellainen kohtaus, jossa joku lottajoukko marssi eteenpäin hoilaten jotakin "silmien välliin, silmien välliin, silmien välliin ryssää juu" tai jotain sinne päin. Tollaset myös aiheuttaa mulla myötähäpeää ja pahasti

  Tuo laulukohtaus aiheutti minullekin myötähäpeää.

Jostain syystä niin minullekin. Eivät ne sanat, vaan se kokonaisuus, kun painetaan tarmokkaina menemään tms.

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kertoo äänestävänsä Huhtasaarta tai muita Persuja.

Tunnen myötähäpeää ihmisiä kohtaan, jotka haukkuvat jatkuvalla syötöllä persuja, trumppia yms.

Ei siksi, että itse kannattaisin kyseisiä ihmisiä, vaan tuo vain on jotenkin niin...halpaa, helppoa ja väsynyttä. Eräskin tunnettu koomikko, koko repertuaari perustuu persujen yms. "sallittujen" kohteiden ivaamiselle. Myötähäpeä on vahvana.

Toisekseen tunnen kiusaantunutta myötähäpeää iltalehden yms. kommenttikenttiä lukiessa, kun tavan martat tietävät joka asiasta enemmän ja paremmin kuin alan asiantuntijat. Sama juttu aika usein täälläkin, mutta ei aiheuta niinkään myötistä, koska anonyymius.

Vierailija kirjoitti:

Monesti se iskee kun yrittää katsella kotimaista viihdeohjelmaa.

Putoukset ja ne ohjelmat joissa joukko raatilaisia hihttelee muiden puhuessa ovat pahmpia.

Niitä ei yksinkertaisesti kykene katsomaan montaa minuuttia kerrallaan.

Kaupallisen radion juontajat aiheuttavat sitä, sillä aikuisten puhuessa ja hihittäessä alapääjutuille julkisesti kuin alakoululaiset, on vaan kestämätön tilanne kuunneltaessakin.

Ihmeellistä kyllä, vaikka edellisistä toisin voisin itsekin olettaa, en koe häpeää muiden ihmisten puolesta livenä.

Julkista puhetta kuunnellessa samaistuu voimakkaasti puhujan tunnetilaan ja antaa anteeksi suuriakin mokia, sillä tietää kuinka vaikeaa siinä tilanteessa voi olla.

Ehkä esim. standup "koomikkojen" esitystä hetken katsellessa vertailukohtia on liikaa ja miettii halventaako tuo ihminen tahallaan yleisöään vai onko yleisö vain liian tyhmää kuunnellessaan näin ala-arvoista "komiikkaa". Ristiriita herättää voimakkaan myötähäpeän tunteen, eikä tiedä kohdistuuko se esiintyjään vai yleisöön.

Itse koen enemmän suuttumista kuin myötähäpeää alimmassa kuvaillussa tilanteessa. Esimerkiksi eräs pidetty edustajamme, joka puhuu "politiikkaa", eli

käytännössä usein melko ympäripyöreitä juttuja, joita harvoin kyseenalaistetaan ja jos niin käy, niin henkilö pyörtää puheensa tai kuulijat alkavat selittelemään "ettei se tarkoittanut niin" tai "kuulija on nyt itse halunnut ymmärtää tahallaan väärin" jne. Monet henkilön ajatuksista ovat melko vanhakantaisia, sellaisia joita harva myöntää kannattavansa ainakaan ääneen, mutta jostakin syystä niihin ei tartuta, vaikka henkilö on siinä asemassa, että asioihin pitäisi antaa selkeä kanta, sen sijaan että "vaikeita" kysymyksiä väistellään, lyödään leikiksi jne. Kun joltakin kannatajalta kysyy mitä ajattelee ko. Hrnkilön mielipiteestä, niin vastaus on aina ettei henkilö a)sanonut niin tai b)tarkoittanut niin, vaikka iskisi mustaa valkoisella tai videoklipin nenän eteen.

Monesti tyypin puheisiin törmätessä mieliala vaihtelee suuttumuksesta epätoivoon. Tuntuu siltä, että henkilö pitää tukijoitaan täysin pilkkanaan ja turhauttaa, että se tuntuu menevän niin moniin läpi. Se saa myös epäilemään omaa "älykkyyttään", ettei vain itse tajua.

Suomalainen stand-up komedia taas on vaikeampaa. Sekin monesti tuntuu katsojia aliarvioivalta, samanlaiselta läpältä, jota heitettiin suunnilleen neljännellä luokalla, mutta yritän ajatella, että huumorintajuni on vain erilainen. Silti jokin siinä mättää kun "koomikon" typerään, noloon (ei-hauskaan) asuun puettu hahmo koostuu jostakin typerästä, ei-nokkelasta, hokemasta ja yleisö kikattaa kuin pikkuvauva. Tälläisessä tilanteessa voi toki tuntea jonkinlaista tarkenatamatonta myötähäpeää. En pidä siitä tunteesta kuitenkaan, joten pyrin välttämään ohjelmia ja muita tilanteita, joissa oliai mahdollisuus sitä kokea.

Myötähäpeä on siis sitä, että hävetään toisen puolesta, ei hänen kanssaan. Mitä se sitten on, jos tuntee nimenomaan toisen henkilön häpeän? Ihan kuten voi tuntea vaikkapa toisen surun. Joku mainitsi myötäelämisen. Miten voi myötäelää sellaista tunnetta, jota toisella ei ole?

Kun ihmiset v****ilevat (usein pienipalkkaisille) asiakaspalvelijoille siitä, että nämä tekevät työtään. Ettekö tajua, että myyjien on PAKKO kysyä henkkareita alkoholia ostettaessa? Ei ne huvikseen sitä tee. Tai mikä tahansa muu, joka "kuuluu" asiaan. Olisiko nyt helpompi nyt vaan kaivaa ne henkkarit esiin kuin järjestää kassajonossa kiukuttelukohtaus? Tai: kun pyrkii alaikäisenä baariin eikä pääse. Tai anniskelu lopetetaan. Tai virkamies ei luovuta jonkun toisen ihmisen salaisia tietoja (tämäkin tapahtunut). Tai kauppias ei hyväksy vanhentunutta lahjakorttia tai kulttuuriseteliä? Jne. jne.

Lähes kaikesta lapsiin liittyvästä. Kun lapsi soittaa radioon, telkkariin tms ja aikuinen kyselee, niin sen lapsen vaivaantuneet harjoitellut vastaukset tuottavat valtavaa myötähäpeää.

Aina kun joku kertoo uskostaan jumalaan

Vierailija kirjoitti:

Mikä myötähäpeä? Kyseenalaistan koko käsitteen. Empatia voisi olla oikeampi, paitsi että se edellyttäisi, että itsensä nolaava tajuaisi mokansa. Kuten epäonnistumaan tuomitun sananmukaisen käännöksen tuosta sanaviritelmästä.

Se on vaan tää Suomi, kun täällä ohjelmoidaan ihmiset niin pahasti miettimään miltä näyttää ja kuulostaa toisten silmissä, että sitä tehdään jo muidenkin puolesta.

AP sanoi, että amerikantuttu ei edes tiennyt koko käsitteestä.

Ite en jaksa stressata mistään myötähäpeästä jos joku mokailee yms takeltelee, tulee lähinnä fiilis, että ihan yhtä aaseja täs kaikki ollaan niin ei se mitään.

Jotkut vaan ajattelee, et "ziiiz eiiiiijj, eiiihhh niiqu toi nyt on sosiaalisesti kömpelö, kuin nolooo jos toi sattuis itelle" tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni alkoholinkäyttö tuottaa minulle myötähäpeän tunteen useinkin. Hän juo nopeammin kuin muu seurue, kaataa lisää vain omaan lasiinsa ja tietysti humaltuu. Sitten keskustelussa suuna päänä öyhöttää eikä kuuntele muiden mielipiteitä. Monesti jutut on jos nyt ei suoranaista valehtelua niin vahvaa liioittelua kun koittaa päteä tietämyksellään.

Humalassa myös mieluusti esiintyy soittaen kitaraa, joka ei sitten kovin hyvin suju. Tekisi mieli lähteä kotiin tilanteesta.

Tuo ei ole myötähäpeää vaan sitä että häpeät puolisoasi.

Mielestäni häpeä on kokemus henkilökohtaisesta arvottomuudesta. Kukaan ei siinä tilanteessa kyseenalaista minun arvoani. Selvin päin puolisoni on kunnollinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainakin tulee mieleen että myötähäpeää paljin kokevilla olisi empatiataidoissa kehittämistä

Mielestäni taas asia saattaa olla enneminkin täysin päinvastainen. Empatiahan on myötäelämisen taitoa. Ei myötähäpeä ole (käsittääkseni tai ainakaan omalla kohdallani) mitenkään negatiivista pohjimmiltaan. En osaa oikein selittää, mutta myötähäpeän tuntemisen pohjalla on kuitenkin halu hyvästä muille, tälle ketä kohtaan tuntee myötähäpeää.

Itselle koko myötähäpeä-käsite on negatiivinen. Joskus nuoruudessa minulla oli ystävä, joka myötähäpesi kaikkea minussa. Hän häpesi murrettani, vaatteitani, puheitani yms. Jos pudotin jotain meidän ollessamme vaikkapa ravintolassa, hän häpesi silmät päästään ja sanoi ettei kestä tätä tätä myötähäpeää.

Kyllä minäkin osaan hävetä, mutta nuo hänen häpeämänsä asiat oli kyllä mielestäni ihan normaaleja juttuja joita ei ole syytä hävetä.

Kotimaisessa tv sarjassa Kohtuuttomuuksia on jakso jossa Lotta Kaihua esittää hiukan yksinkertaista ja tosikkoa harjoittelijaa, joka yrittää päteä sekä työtoveriensa että varsinkin pomonsa, johon on ihastunut, silmissä. Kaikki jakson tyypit ovat enemmän tai vähemmän pölvästejä, karrikoituja työpaikan kauhuja, mutta tämän päähenkilön toilailuja seuratessa tunsin vahvaa myötähäpeää. Homma lähteekin sitten lopussa käsistä aika lujaa. On muuten ihan hauska sarja.

En voi sanoa tuntevani myötähäpeää USEIN, mutta yksi tilanne viime viikonlopulta tulee heti mieleen. Kymmenkunta "puolitutussa" harrastusporukassa kuukausittain tapaavaa ja mukana yksi, joka sai viime kesänä lapsen eikä ole vähään aikaan tapaamisissa käynyt. Valtaosa porukasta ei ole järin kiinnostunut lapsista eivätkä lapset varsinkaan liity harrastukseen millään lailla, mutta toki kohteliaasti alkuun kysyttiin tuoreen äidin vointia ja fiiliksiä, joista sitten kuultiinkin pitkä selostus, kunnes tuttuun tapaan aihe vaihtui ja alettiin jo puhua ihan muista asioista. Mutta ymmärsikö tämä tuore äiti, että tapaamisen idea ei ollut hänen synnytyksestään, vauvastaan, äitiyslomastaan ja niihin liittyvistä asioista keskustelu? Ei tietenkään, vaan aina kun joku veti henkeä, niin hän (normaalisti porukan hiljaisimpia) keksi äkkiä jonkun aasinsillan, jonka kautta pääsisi jatkamaan äitiysjuttujaan. Ja kuinkahan monta kertaa pistettiin puhelin kiertämään, jotta kaikki varmasti näkisivät kuvia tästä uudesta tulokkaasta, kaikista mahdollisista kulmista, vaikka kukaan ei edes ollut pyytänyt niitä kuvia nähdä? Ei hyvänen aika :D

Nyt sekoitetaan häpeä ja myötähäpeä.

Myötähäpeää voi tuntea ihan tuntematonta ihmistä tai sellaista ihmistä jota kohtaan ei todellisuudessa tunne kiintymystä tai ystävyyttä.

Esimerkiksi jonkun ihmisen härskiä käytöstä, ahneutta tai pihiyttä ja nuukuutta kohtaan voi tuntea myötähäpeää. Vaikka ei koko ihmistä sen paremmin edes tuntisi.

Esimerkiksi eräs pomoni oli erittäin röyhkeä käyttämään kaikkia firman (sekä myös muita mahdollisia) etuja hyödykseen, jopa niin ilmiselvästi ja pienemmissåkin assioissa että tunsin monesti myötähäpeää hänen puolestaan.

Varsinkin kun hän ei ollut köyhä tai tarvinnut niitä asioita. Ja varsinkin kun nauraa hörötti tai rehvasteli siitä, kuinka taas *onnistui* jossain asiassa hyötymään, vaikka ei asialla ollut mitään järkevää merkitystä hänelle.

Vaikea selittää niille ihmisille, jotka eivät myötähäpeää tunne tai eivät huomaa, että itse aiheuttavat myötähäpeää muille.

Kun joku öykkäri ja itse mielestään viisas ja ylempiarvoinen simputtaa, nöyryyttää tai nolaa jotain ihmistä, jonka tuntee tai luulee itseään alempiarvoiseksi tai tyhmemmäksi (vaikka ei edes todellisuudessa ehkä olekaan tai vaikka olisikin) niin tunnen myötähäpeää.

Samoin ihmiset jotka haukkuvat ja nolaavat asiakaspalvelussa tai vastaavassa tehtävässä olevia ihmisiä. Koska pystyvät, kun kyseinen ihminen ei voi työnsä tai asemansa vuoksi puolustautua tai sanoa vastaan.

Kaikki nöyryyttäminen ja tyhmänylpeä/röyhkeä käytös aiheuttaa minussa myötähäpeää.

Minä en niinkään tunne myötähäpeää sosiaalisesti kömpelöiden tai vastaavien ihmisten puolesta vaan juuri niiden, jotka naureskelevat tai pilkkaavat näitä ihmisiä.

Jotka selkeästi osoittavat olevansa paljon parempia ja fiksumpia kuin nämä kömpelöt tai aremmat ihmiset.

Joko muille tai sille ihmiselle itselleen.

En jaksanu lukea ketjua, mutta englannissa on sana 'cringe', joka tarkoittaa myötähäpeää