Mitä tuli luokkanne priimuksista?

Lakimies ja toisesta diplomi insinööri.

Yhdestä ainakin joku syöpätutkija ja toinen on poliisi (molemmat naisia).

Mä en ollut se huonoin mutta sellainen seiskan oppilas ja päädyinkin puhelinmyyjäksi missä toisaalta kyllä oon aika hyvä ja tienaan paremmin kuin esim ammattikorkean käynyt sairaanhoitajaystäväni vaikka hän tekee vuoroa, itsellä normi virastotyöaika.

Syöpätutkija, joka kehitteli syöpälääkkeen. Paras ystäväni:)))

Yksi on kauppatieteiden tohtori, en tiedä mitä tekee työkseen. Toinen ekonomi, hänestäkään en tiedä enempää. Kolmas on jonkun koulun rehtori, en tiedä koulustusta. Nämä oli kaikki tyttöjä. Pojista toinen on pankinjohtaja ja toinen DI. Itse en ollu lähelläkään priimusta, inhosin ja vihasin koulua, vaikka kiltti tyttö olinkin. En paljon ole kouluja käynyt, mutta teen työtä, josta todella tykkään ja ansaitsen mukavasti. Olen yrittäjä ja tykkään kun voin aika vapaasti määrätä työaikani ja milloin pidän lomaa. En vaihtaisi mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Yliopistossa opiskelevat kaikki priimukset ainakin omalta luokaltani: Yksi opettajaksi, toinen kauppatieteitä, kolmas jotain latinaa tms. "tärkeää". Lukiossa kaksi noista ryyppäsi pahemmin kuin me "tavikset", kauppatieteilijä on aina ollut kiltti ja kunnollinen.

Muista vielä sen verran, että peruskoulun keskiarvo korreloi aika hyvin nykyiseen elämään: 7-8 -tasoiset ovat joko ammattikorkeassa nyt (olemme 25-vuotiaita) tai yo-pohjaisen amiksen käyneitä perusduunareita, 6-7 tasoiset kävivät/aloittivat amiksen ja tekivät lapset teini-iän päättymisen kynnyksellä, huonoimmat oppilaat ovat juoppoja/narkkeja/teiniäitejä joilta vietiin lapset...

Olin peruskoulussa luokan paras, keskiarvo taisi olla jotain 9,5 tjsp. Menin hyvään lukioon, ja menestyin ihan kohtuullisesti alkuun. En kuitenkaan saanut kavereita enkä varsinkaan huomiota naisilta, lukiossa oli paljon sosiaalista pintaliitoporukkaa, jotka hylkivät nörttejä aivan samalla tavalla kuin yläasteen kiusaajatkin.  Elämässä kiinnostukset alkoi suuntautua esim. ryyppäämiseen. Jälkimmäisen puolikkaan lukiosta lintsasin paljon, ja kursseista tuli kutosia. Kirjoituksiin kuitenkin tsemppasin, kirjoitin yhden L:n, neljä E:tä ja yhden C:n.

Myöhemmin hain väkisin (mm. sukulaisten painostuksesta)  arvostetulle alalle, jossa ei tosielämässä niinkään arvosteta intohimoa alaan, vaan sosiaalista verkostoitumista ja muita ns. perussosiaalisten ihmisten juttuja. En kokenut kuuluvani porukkaan, ja opinnot eivät edenneet. Viimeinen niitti oli fyysinen sairastuminen, johon on mennyt vuosia tässä välillä, sekä fyysisestä sairauden ja lääketieteellisten operaatioiden seurauksena tullut useamman vuoden lääkekoukku.

Nyt olen opiskelemassa intohimoalalle, jossa oikeasti lähinnä hiket, vapaaehtoisesti asioita omaksi huvikseen opiskelevat, voivat pärjätä. Näytän nuorelta, joten naisiakin olisi tarjolla. Ainoa ongelma niin naisten kuin työnantajienkin kanssa on ikäni. Ehkä alan yrittäjäksi. Tai sitten loppuelämäksi sossupummiksi, ihan vain piruuttani. :D

_______________________________________________________________

Olen elämässäni työskennellyt mitä erilaisimmissa paikoissa, lähinnä alimmalla portaalla. Omat päätelmäni aiheesta on, että varsinkaan suurissa yrityksissä ja organisaatioissa ei sen paremmin alemmalla portaalla kuin keskijohdossakaan kovin välkkyjä ihmisiä ole. Älykkäät ja/tai intohimoiset ihmiset löytyvät tutkijoista (tai siihen verrattavaa työtä tekevistä), isojen organisaatioiden korkemmasta johdosta, pienyrittäjistä, taiteilijoista, lääkäreistä jne. Sen sijaan erinäisissä isojen organisaatioiden keskiportaan tehtävissä on monesti ihan hävettävän tyhmiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli vaatesuunnittelija.

Hei niin minustakin!

Meidän luokan parhaasta tytöstä tuli luokanopettaja. Paras poika meni optikkokouluun. Minä valmistun nyt aineenopettajaksi. Olen ennen ipintojani opiskellut muutakin ja ollut töissä. Minulla on jo perhekin perustettu. Olen kotoisin pikkukaupungista.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Minusta tuli vaatesuunnittelija.

 

 

Hei niin minustakin!

Jo kolmas samassa ketjussa. Ja meitä vaatesuunnittelijoitahan yleensä pidetään typeryksinä. ;)

Terv. 3xL+3xE valmistautumatta kirjoittanut

Olen aina ollut huono ja kiinnostumaton koulussa, lopetin keskikouluun ja menin amikseen, tein niitä hommia pari vuotta ja hakeuduin sen työn kautta suunnittelijaksi.

Niitä hommia on nyt tehty yli 10 vuotta, viihdyn ja liksa on erittäin ok.

Vierailija kirjoitti:

 Miten te muistatte ja tiedätte tuollaisia asioita? Oletteko tosi nuoria ja kouluajoista vain vähän aikaa?

Facebookista olen itse näitä bongaillut, ja luokkakokouksessa kävin. Joidenkin nimet ja naamat ovat tulleet vastaan lehdessä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli vaatesuunnittelija.

Hei niin minustakin!

 

 

Jo kolmas samassa ketjussa. Ja meitä vaatesuunnittelijoitahan yleensä pidetään typeryksinä. ;)

Terv. 3xL+3xE valmistautumatta kirjoittanut

Luovat alat varmaankin vetävät puoleensa ihmisiä, jotka haluavat panostaa asioiden oppimiseen oikeasti. Ainakin itsessäni tunnistan sen.

t. graafinen suunnittelija

Kahdesta pojasta tuli ekonomeja. Tytöistä taas dippainssi, sosionomi ja itse olen terveystieteiden maisteri.

Olin itse luokkani paras, peruskoulun vikassa todistuksessa oli yksi ysi ja sekin vain ruotsin kieli. Lukion jälkeen lähdin ulkomaille teknilliseen yliopistoon, pääsin lahjakkaiden opiskelijoiden erikoisohjelmaan ja nyt kandin loppupuolella oman alan töihin isoon yritykseen (teknologia/design). Olen töissä myös omassa tiedekunnassamme, opetan nuorempia opiskelijoita erikoislahjakkuuteni (käsivarapiirtäminen ja graafinen suunnittelu) saralla. Kohta alkaa maisterinohjelma, juhuu!

Luokan muista hyvistä oppilaista tuli poikkeuksetta eri alojen dippainssejä - olimmehan matikka-luonnontiedepainotettu luokka. Useimmat pääsivät sisään suoraan lukiosta, mutta luojan toiseksi paras oppilas kärsi kai rimakauhusta kun lukioonkin meni neljä vuotta ja sen jälkeen välivuosia. Luokan muista tytöistä tuli pappisopiskelija, maalari (?) ja fysioterapeuttiopiskelija joka ei päässyt lääkikseen.

Ylioppilaskirjoitukset oli v. 1984. En tiedä ainoastakaan luokkakaverista, mitä heistä tuli. Mitään yhteyttä ei ole pidetty lukion jälkeen. Onko tämä jotenkin poikkeuksellista.