Aion alkaa syödä taas hiilareita - lihonko?
Eli olen ollut vähähiilarisella ruokavaliolla nyt kolmen vuoden ajan.
Viime aikoina on alkanut tuntua, että aineenvaihdunta käy vähän hitaalla, turvottaa, tulee syötyä liikaa, väsyttää. Kilppariarvot on ok. Olen välillä kokeillut syödä enemmän hiilihydraattia ja yleensä ne ensin väsyttävät, mutta pidemmän päälle piristävät oloa. Vatsan turvotuksen, nesteen kertymisen sekä naamaan ilmestyvien finnien vuoksi olen aina palannut vähähiilihydraattiselle. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että jotain uutta voisi kokeilla ruokavalion suhteen.
Nooh, se mikä tässä mietityttää... eli tulenko lihomaan? On aivan varmaa, etten tule jättämään rasvaa ja proteiinia minimiin ruokavaliossa mutta todennäköisesti iso osa syömästäni proteiinista korvautuu nyt hiilareilla. Vähärasvaisiin ruokiin siirtyminen kuulostaa ällöttävältä, mutta toisaalta rasva+hiilari-kombo taitaa olla lihottavin ruokayhdistelmä?
Keikun jo nyt normaalipainon ylärajalla, painoni on pysynyt samassa eikä ole toiveistani huolimatta laskenut vhh:lla (syön todella paljon). Joten painonnousu pelottaa tietenkin. Toisaalta ajatus kauraleivästä, banaanista, perunoista, riisistä, suklaasta ja muista ruoka-aineista, joita olen vuosien ajan syönyt vain hyvin harvoin, salaa syyllisyyttä tuntien, kuulostaa todella houkuttelevalta.
Onko kellään kokemuksia asiasta?
Kommentit (29)
Carb the fuck up! Saattais tuo tyhmyys lähteä iäksi.
Luovu eläinkunnan tuotteista.
Tulet lihomaan. Voisitko lisätä hiilareita vähitellen ja seurata tilannetta?
Et. Tai en minä tiedä. Mutta eivät aasialaiset kovin lihavia ole perinteisesti olleet, vaikka syövät riisiä kulhokaupalla.
Syö mitä tahansa liikaa, niin lihot.
Paino nousee muutaman kilon jo sen takia, että 10 g kuitua sitoo jopa 500g vettä. Mutta tämä ei ole lihomista.
vaaleiden hiilateiden syöntiä ei kannata aloittaa. Mutta syö tummaa leipää ja muuta kunnolla kuitupitoista hiilariruokaa. Vatsan mikrobit kiittävät. Pari päivää tulee kaadua, kunnes elimistön bakteerikanta tottuu uuteen ruokavalioon.
Vierailija kirjoitti:
Carb the fuck up! Saattais tuo tyhmyys lähteä iäksi.
Luovu eläinkunnan tuotteista.
Sinähän se varsinaiselta älyköltä vaikutatkin.
Vähähiilarisen lopettamisen jälkeen paino nousee kuin raketti.
Syön hiilihydraattejakin ja en liho.
samaa pelkään. mut kokeilen silti. sit lenkille vaan. tulen päivittelemään
No luultavasti olet aika lailla mättänyt nyt rasvaa, joka on silkkaa energiaa. Jos sen päälle lisäät nyt melko runsasenergisiä hiilareita, niin toki lihot koska saat vielä nykyistäkin enemmän kaloreita. Jos pidät rasvat kohtuudessa (käytät öljyä paistamiseen, syöt paljon kalaa, laitat voita leivän oäälle, teelusikallisen öljyä salaattiin tai voisilmän puuroon jne), tuskin lihot. Mutta jos syöt pastaa ja riisiä ja isket joka aterialle kermalastikkeen ja paistat kaiken niin että pannu lainehtii rasvasta ja jälkiruoaksi nautit kermavaahtoa ja mansikoita ja kermakahvia ja aamiaiseksi pekonia leivän päälle, niin taatusti lihot.
Mulle nousee. Olen sen nyt jo valitettavasti pariin kertaan todennut. Pakko uskoa, mä en voi hiilareita syödä vaikka haluaisin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle nousee. Olen sen nyt jo valitettavasti pariin kertaan todennut. Pakko uskoa, mä en voi hiilareita syödä vaikka haluaisin.
voi paska t 10
Kyllä syy on jossain muualla kuin hiilareissa. Ennen leivottiin orret täyteen leipää parin viikon välein ja syötiin puurot sun muut, eikä vanhoissa kuvissa näy lihavia ihmisiä. Lapset järjestään lommoposkia.
AP tässä:
Kiitos kaikille kommenteista! Minulla on nyt toimintasuunnitelma valmiina, eli:
1) Alan syödä 4-5 kertaa päivässä kohtuullisen kokoisia annoksia, ja koetan himmailla rasvan ja proteiinin syömisen suhteen, mutta en tosiaan aio ruveta käyttämään mitään kevyttuotteita tai ruokakermoja. (Huom. Kuitenkin, kuten tuossa ylempänä sanottiin, niin kaiken kuorruttaminen rasvalla ei nyt ole myöskään järkevää kun hiilarit on mukana kuvioissa.)
2) Hiilarit järkevistä lähteistä, kuten hedelmät ja marjat, riisi, kaura, peruna ja bataatti, maitotuotteet... Vehnää ja ruista en voi syödä, sillä atooppinen ihottumani lehahtaa niistä täysin. Mutta meillä onkin gluteenittomat tuotteet käytössä perheessä enimmäkseen yhden allergisen lapsen vuoksi (näiden kanssa saa tosin olla varovainen, koska voivat sisältää todella paljon nopeasti imeytyvää hiilaria esim. maissin muodossa vaikkei gluteenia tai viljaa olisikaan ainesosissa).
3) Lautasmallin noudattaminen, eli hiilarilisukkeiden kanssa kohtuus ja kasvikset ja hedelmät mukana runsaissa määrin.
4) Liikunta! Kävin aamulla intervallilenkillä pitkästä aikaa, ja se tuntui aivan mahtavalta kun olin syönyt illalla ja aamulla enemmän hh:ta. Olen laiskotellut liikunnan suhteen koko vuoden, kun on ollut veto poissa. Nyt huomasi, että energiaa tuntui olevan ihan eri tavalla kuin vhh:lla, vaikka karppaajat muuta väittävätkin liikunnan ja vhh:n yhdistämisestä.
5) Painonseuranta - tein Excel-taulukon tätä varten. Paino varmaankin nousee pari kiloa glykogeenivarastojen täyttymisen vuoksi, mutta jos paino lähtee ihan kunnolla nousuun niin...
6) ...tarvittaessa sitten alan kirjata syömiset kalorilaskuriin, jotta kokonaiskalorimäärä ei nouse kohtuuttomaksi.
Koetan muistaa pitää teidät ajan tasalla, kun täällä oli muitakin asiasta kiinnostuneita. Seurailen oloa muutenkin, koska vatsa- ja iho-ongelmat saivat mut aloittamaan vhh:n alunperin, ja jos ne palaavat nyt takaisin niin se on sitten paluu takaisin vanhalle ruokavaliolle. Sama juttu jos tuntuu että muutun taas väsyneeksi ja turvonneeksi kuten ennen vhh:ta olin (mutta ruokavalio oli silloin täysin rempallaan).
Vierailija kirjoitti:
Kyllä syy on jossain muualla kuin hiilareissa. Ennen leivottiin orret täyteen leipää parin viikon välein ja syötiin puurot sun muut, eikä vanhoissa kuvissa näy lihavia ihmisiä. Lapset järjestään lommoposkia.
Miksi kommentoit asiaa, josta et mitään ymmärrä?
Itse pidän "mättöpäiviä" jollain syön hiilareita suht vapaasti. Muut päivät olen vähillä hiilareilla. Olen todennut tämän toimivaksi itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän "mättöpäiviä" jollain syön hiilareita suht vapaasti. Muut päivät olen vähillä hiilareilla. Olen todennut tämän toimivaksi itselleni.
Otetaanpa vinkki talteen :) Eli jos tämä hh-määrän nostaminen ei toimi niin josko tuo toisi aineenvaihduntaan ja jaksamiseen/liikuntaan uutta puhtia, jos siis joudun tai haluan palata taas vhh:lle. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Carb the fuck up! Saattais tuo tyhmyys lähteä iäksi.
Luovu eläinkunnan tuotteista.
Sinähän se varsinaiselta älyköltä vaikutatkin.
Harmittaako, kun jotkut osaavat syödä oikein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän "mättöpäiviä" jollain syön hiilareita suht vapaasti. Muut päivät olen vähillä hiilareilla. Olen todennut tämän toimivaksi itselleni.
Otetaanpa vinkki talteen :) Eli jos tämä hh-määrän nostaminen ei toimi niin josko tuo toisi aineenvaihduntaan ja jaksamiseen/liikuntaan uutta puhtia, jos siis joudun tai haluan palata taas vhh:lle. - ap
Liikunta vaatii nopeita energianlähteitä, ainakin räjähtävään voimaan perustuva ei-kestävyysliikunta.
Onnistuu vhh:lla niin, että syöt hiilarit juuri ennen liikuntasuoritusta, sämpylän tai hedelmän tai vaikka puuron. Saat voimaa ja sokerit pääsevät heti käyttöön, eivät jää varastoitumaan elimistöön.
Muuten sitten kannattaa jatkaa vhh:lla jos olo on parempi.
Tarkista myös ruokamäärät. Kokeile vähentää. Älä syö itseäsi täyteen pelkästä tottumuksesta. Ainahan voit kohta syödä lisää, jos määrä ei riitäkään.
Ja kysymykseesi: lihot jos alat syödä hiilaria entisen rasvan ja proteiinin päälle.
Nosto!