Äitini haukkuessa minua tekee mieli luovuttaa

Vierailija kirjoitti:

Niin ap, sinä taidat olla sama jolle olen aiemminkin vastaillut, mutta mitään neuvoja et silloin ottanut vastaan. En jaksanut nyt lukea koko ketjua on jo sen verran pitkä, mutta ne mitä luin, oli ihan hyviä neuvoja,

Sinulla on ollut paska lapsuus. Ja nyt jumitat siinä, ja pilaat omien lastesi elämän. Ja ihmettelet vielä miksi näin. Et ole äitiisi enää yhteydessä, mutta silti et pääse eroon ajatuksesta että hän haukkuu sinua koko ajan. Taitaa olla sinun omassa päässäsi nyt se joka haukkuu, ja siihen sun pitää hakea ammattiapua. Sinulla ei ole oikeutta tehdä lapsillesi tuollaista. Ja usko se vihdoin, että sinä olet itse omasta elämästäsi vastuussa, äitisi ei enää mitenkään hallitse sinua.

Jos en huomioinut neuvoja(si), niin ne eivät olleet minulle avuksi, koska ei mistään sellaisesta ole apua, minkä toteuttaminen vain pahentaisi oloani. Ratkaisun pitää olla sellainen, että se parantaa ja helpottaa elämää ja oloa. 

Minusta on kummallista, että ihmettelet, että äitini vielä käskee ja määräilee ja moittii minun päässäni. Sehän on selvä asia, jos jonkun on antanut tehdä niin, niin niinhän se tekee. Jos joku olisi kannustanut (ja onneksi onkin), niin se soisi minun päässäni. Ja  soikin, mutta ei niin voimakkaana. Tai jos olisin jotenkin päättänyt, että äitini ei välitä minusta enkä kuuntele häntä. Mutta kun mulle narsistin opettamana sekin oli minun syyni, ettei äiti välitä minusta, minun syytäni!! Minun on hyvin vaikea ajatella, ettei se ole minun syytäni, jos äiti ei välitä minusta. Vaikka se on minun omassa päässäni, niin en pääse siitä uskomuksesta eroon. En tiedä, miten päästä siitä eroon. Ehkei se olekaan nopea prosessi, eikä tapahdu noin vain. 

Ja mitähän älykästä sisältyy lauseeseen "sinulla ei ole oikeutta tehdä lapsillesi tuollaista"? Luulet siis, että mä huvikseni olen huono äiti? Voisitko avata vähän tätä oikeutta lisää, jonka mä nyt olen ottanut? Mikäs oikeus sinulla on olla lapsillesi huono äiti? Vai luuletko, ettet millään tasolla ole? Tuskin kukaan on täydellinen. Toiset ovat toki parempia kuin toiset, mutta en katsoisi, että voimme lakata olemasta viallisia, koska meillä ei ole oikeutta olla viallisia.

Ap

Ap, kun nyt ymmärrät äitisi olevan narsisti ja sinä olet narsistin uhri, onko suunnitelmissa käsitellä asiaa eteenpäin muutenkin kuin tällä palstalla? Miten?

Vierailija kirjoitti:

Löytääkö joku linkit ap:n aikaisempiin aloituksiin. Yksi oli se kummi-siivouskeissi, mutta mikä toinen oli? Kummi-siivous-ketjussa ap onneksi sai avun, mistä oikeasti on kyse. Sielläkin tosin, tarttui pottupäisiin kommentteihin, josta sai raivarit. Häntä neuvottiin olematta vastaamatta niihin ja muistaakseni hän ymmärsi, ettei kaikkiin pitäisi takertua. Onkohan se neuvo unohtunut? Ap?

En otsekään ole löytänyt niitä, joitain on poistettu aika tuoreeltaan, kun ne olivat minulla välilehdellä auki. Takerrun, joo, mutta en kai nyt kommentoi enää aivan aivan jokaiselle, olen koittanut vain murista itsekseni, vaikka koenkin, ettei asia niin ole, kuin minulle väitetään. Mutta saa olla tosi pieni asia, että muriseminen itse helpottaa :(( En itse enää huvittavaa kyllä muista niitä paria muuta isompaa ketjua, aihettaan edes. Jossain tunnekuohun vallassa niitäkin rustasin, on unohtunut tarkemmin. Jos en kommentoi kun joku on sanonut minusta jotenkin ikävästi tai pahasti niin minusta tuntuu kuin sen toisen väite olisi silloin jotenkin tosi. Ja se pitää käydä kumoamassa... :( Ikävää, jos se tuntuu ketjua lukevista ikävältä piirteeltä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun nyt ymmärrät äitisi olevan narsisti ja sinä olet narsistin uhri, onko suunnitelmissa käsitellä asiaa eteenpäin muutenkin kuin tällä palstalla? Miten?

Et ole lukenut ilmeisesti koko ketjua? En jaksa toistaa. Mutta lue ketju; löysin terapiaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tämän ketjun ja kysyn, miksi kirjoitat tänne, jos koet, että sinulle vastaavat haukkuvat sinua?

Sinua tuntematta ja pelkästään näiden kirjoitustesi perusteella sanoisin, että mielenterveytesi on pahasti järkkynyt. Terapian lisäksi tarvitset oikean lääkityksen ja ehkäpä sairaalajakso auttaisi myös.

Minusta taas tuntuu, että ap on asian ytimessä eikä siinä valitettavasti auta lääkkeet eikä sairaala. Sun on ap vaan opittava hyväksymään totuus, joka ei kohdallasi ole kovin mukava. Itselläni on sama tilanne, eli en vaan enää pysty olemaan äitini kanssa tekemisissä, koska "vuorovaikutuksemme" vie minulta kaikki voimat ja uskon itseeni ja elämään. Välillisesti äitini tuhosi myös avioliittoni, vaikka tietenkin otan itse vastuun siitä, että uskoin äitiäni enkä tajunnut minkälaisen narsistin kanssa olin tekemisissä ennen kuin oli liian myöhäistä.

Ei ole ollut helppoa opetella ihan uudenlaista olemista ja ajattelutapaa kun koko ikänsä on ajatellut olevansa huono ja tuomittu epäonnistumaan. Itse odotin mieheltäni sellaista rakkautta, jota normaali ihminen on saanut rakastavalta vanhemmalta, eli riipuin miehessä kuin lapsi ja elin hänen hyväksynnästään, ihan siksi, että siinä kohtaa minun sydämessä oli loputon tarve ja tyhjiö. Eihän sitä kukaan kestä, joten jäin sitten yksinhuoltajaksi, ja näillä lahjoilla ja opeilla minun sitten pitää kasvattaa lapset!

Eli tsemppiä ap! Unohda äitisi ja keskity lapsiisi. Ja yritä korjata avioliittosi terveeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Todennäköisesti siinäkin ihmissuhteessa on jotain sinun siihen tuomaa mätää, koska olet oppinut äidiltäsi sairaita käytösmalleja rakkaita ihmisiä kohtaan. Terapia voisi auttaa.

Joo, näin se on. Toinen samaa kokenut onneksi(!) ymmärtää mua. Eikä "meitä" ole helppoa löytää kadulla vastaantulijoista. Harva osaa edes kertoa mitä on läpikäynyt, kun muut tuomitsee. On totta, että menetän täälläkin hermoni liian helposti, mutta ihmettelen oikeasti saamiani ilkeitä kommentteja, ne tuntuvat kiusaamiselta ja kai joku kuvittelee, että saakin minut raivostumaan kun tietää, mistä narusta vetää. Ikävä kyllä se toimii :(

Mutta tämä on niin totta mitä sanoit, minunkin kohdallani. Että ei ole helppoa opetella uusia malleja elämälle. Jopa rakkauden vastaanottaminen on vaikeaa. Sellaisen avoimen ja oikean rakkauden, joka ei kuitenkaan "mielistele" minua eikä ole sinänsä olemassa minua varten. Mutta hyväksyy minut vaikka olisin miten hirveä tahansa. Helpompaa olisi melkein nähdä minun mieheni lähtevän kävelemään. Miehelläni on saakelinmoinen itsetunto, että on kestänyt kanssani. Ja siis pahin tilanne on ollut nyt 2-3 vuotta. Lasten vauva-ajat olivat minulle helpompia. 

Ja sekin on totta mitä sanoit, että itse sitä mokaa ja tekee ne virheet, mutta minä en ole perusluonteeltani raivostuvaa sorttia, koen, että äitini kohtelu on vaikuttanut siihenkin. Raivostun helposti arvostelusta. En vain tiedä, mitä tuntea, muutakaan. Lammasmaisesti myöntää, että minussa on vikaa? Ei ole. Onko miehessäni vikaa, kun lakkaa tekemästä, kun mä oikein moitin häntä? Ei ole. Sehän on terveen ihmisen reaktio. Minulla vain jotenkn on niin, että en voi mennä minnekään, toisin kuin mieheni voisi vaihtaa elämänsä takaisin onnelliseen ilman minua, kai, jos vain päättäisi niin. Hän ei sitä tosin halua. Mihin onneen mä voisin vaihtaa? 

Mun ainoa tapa on opetella luottamaan ettei minua arvostella (silloin ei tarttisi raivostua ja saisin ehkä kiinni tekemisestä ja itsekunnioituksesta)  ja se on kovin vaikeaa niin kauan kuin maailmassa on arvostelijoita.

Ap

 

 

Maailmassa on aina arvostelijoita. Minun vastuullani on se kuinka itse reagoin. Se ei ole kenenkään muun vastuulla.

Mutta minä en tiedä mistään, onko arvostelija oikeassa tai onko hänellä edes pointtia vai ei. Siksi en voi vain tyynenä todeta, että sinä olet väärässä (hiljaa mielessäni). Alan aina epäillä, että hän on oikeassa ja minä väärässä. On hyvin harvoja asioita, joissa tunnen omat mielipiteeni ja olenko (mielestäni) oikeassa vai en. Ja ihmissuhteet on yksi asia, joissa en osaa sanoa. Musiikki on asia, jossa osaan sanoa. 

Ja kun epäilen, että toinen ehkä on tai ainakin luulee olevansa oikeassa ja saa kohta minutkin luulemaan, niin on hyökättävä. Koska jos myötäilisin kaikkia mielipiteitä tulisn hulluksi. Mutta en silti tiedä, mikä on oikea. 

Luotettavin mielipide on se, mikä minusta TUNTUU oikealta, mutta eihän sekään ole kovin hyvä mihin nojata. Kai Hitleristäkin tuntui oikelta murhauttaa miljoonia juutalaisia? Mutta oliko se oikein? Ei ollut.

Ap

Sinä vaikutat hyvin ikävältä ihmiseltä.

Ei mitään pientä. Vaan suorastaan kammottava äiti. Kerjäät huomiota. Laiminlyöt täysin lapsesi. Ja pidät sitä oikeutena. Vaikka äitisi synti oli olla vaativa, hän edellytti sinulta jotain. Et tuntenut olevasi hyvä.

Nyt lapsillasi ei ole äitiä lainkaan. Äiti välittää vain itsestään. Ei ole edes kiinnostunut ajattelemaan kuin itseään. Lopputulos on pahempi kuin sinulla. He ovat narsistin uhreja

Ja siis nyt on tuntunut oikeimmalta käpertyä sisäänpäin ja osallistua perhearkeen aika vähän. Ja yrittää kasata minuutta ihmiseksi. En tiedä mikä olisi oikeampi tapa edetä tilanteessani.

Ap

Voisitko koittaa parantaa muiden elämää. Täällä on muitakin ihmisiä.

Esim. Omien lastesi.

Nosta pääsi omasta perseestäsi. Se haisee

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Ap, kun nyt ymmärrät äitisi olevan narsisti ja sinä olet narsistin uhri, onko suunnitelmissa käsitellä asiaa eteenpäin muutenkin kuin tällä palstalla? Miten?

 

 

Et ole lukenut ilmeisesti koko ketjua? En jaksa toistaa. Mutta lue ketju; löysin terapiaa.

Ap

Olen lukenut ketjun. Myös yhden aikaisemman. Ja joku kolmaskin ilmeisesti on ollut., jota en ole lukenut. Hälyttelin sinua tuossa kysymyksessäni heräämään toistoihisi. Ymmärrän sen, että aihe on sellainen, että sen käsitteleminen kestää, itsekin sen olen kokenut.. Tuntuu, että et haluaisi päästä eteenpäin, ymmärtäen narsismia ja uhrin asemaa. Tuntuu, kuin olisit pysähtynyt? Miksi? Itse kun olin äitini uhri ja olisin vieläkin jos antaisin sille luvan, ymmärsin siirtyä eteenpäin. Tiedon ja ymmärryksen kautta, jotka ohjasivat suhtautumista omiin tunteiisiini ja tekoihini. Äitiini en voinut vaikuttaa, vaikka sitä olin aikoinani yrittänyt kaikin keinoin. Se oli sekaista aikaa se, ennenkuin ihan itse ymmärsin googlettaa tiettyjä hakusanoja, löytäen lopulta mätsäävät linkit. Olin aivan puulla päähän lyöty silloin, koska olin elänyt aina ädin pahassa vallassa, en ymmärtänyt, vaikka ymmärsin mistä huonosta kohtelusta kärsin. Kaikki aukesi, kun sain alan tietoa silmieni eteen. Sitä tietoa käsittelin omassa päässäni ja puhuin miehelleni yökaudet silmät ympyräisenä ihmetellen, miten kaikki loksahti. Ja helpotti. Ja alkoi jäämään taakse. Ja silti enemmissä määrin vapautui koko ajan energiaa lisää muille läheisille ihmisille, myös itselleni. Kaikille ja kaikelle, paitsi äidilleni.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun nyt ymmärrät äitisi olevan narsisti ja sinä olet narsistin uhri, onko suunnitelmissa käsitellä asiaa eteenpäin muutenkin kuin tällä palstalla? Miten?

Et ole lukenut ilmeisesti koko ketjua? En jaksa toistaa. Mutta lue ketju; löysin terapiaa.

Ap

 

 

Olen lukenut ketjun. Myös yhden aikaisemman. Ja joku kolmaskin ilmeisesti on ollut., jota en ole lukenut. Hälyttelin sinua tuossa kysymyksessäni heräämään toistoihisi. Ymmärrän sen, että aihe on sellainen, että sen käsitteleminen kestää, itsekin sen olen kokenut.. Tuntuu, että et haluaisi päästä eteenpäin, ymmärtäen narsismia ja uhrin asemaa. Tuntuu, kuin olisit pysähtynyt? Miksi? Itse kun olin äitini uhri ja olisin vieläkin jos antaisin sille luvan, ymmärsin siirtyä eteenpäin. Tiedon ja ymmärryksen kautta, jotka ohjasivat suhtautumista omiin tunteiisiini ja tekoihini. Äitiini en voinut vaikuttaa, vaikka sitä olin aikoinani yrittänyt kaikin keinoin. Se oli sekaista aikaa se, ennenkuin ihan itse ymmärsin googlettaa tiettyjä hakusanoja, löytäen lopulta mätsäävät linkit. Olin aivan puulla päähän lyöty silloin, koska olin elänyt aina ädin pahassa vallassa, en ymmärtänyt, vaikka ymmärsin mistä huonosta kohtelusta kärsin. Kaikki aukesi, kun sain alan tietoa silmieni eteen. Sitä tietoa käsittelin omassa päässäni ja puhuin miehelleni yökaudet silmät ympyräisenä ihmetellen, miten kaikki loksahti. Ja helpotti. Ja alkoi jäämään taakse. Ja silti enemmissä määrin vapautui koko ajan energiaa lisää muille läheisille ihmisille, myös itselleni. Kaikille ja kaikelle, paitsi äidilleni.

Millä lailla olit yrittänyt äitiisi vaikuttaa? Minä koen, että mä en ole. Olisin vain halunnut, että kohtelee minua hyvin, olkoon muuten mikä on, ei minulla siihen muuhun ole pahaa sanottavaa. Äiti oli ihan hyvä ihminen kaikille muille, paitsi mulle. Minussako siis vika, vai hänessä? Miksi kaikki muut saivat hyvää kohtelua, mutta minä en? Miten minä, viallinen, olisin voinut mitään "opettaa" äidille? Hän opetti minulle. Ja tässä on tulos.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja siis nyt on tuntunut oikeimmalta käpertyä sisäänpäin ja osallistua perhearkeen aika vähän. Ja yrittää kasata minuutta ihmiseksi. En tiedä mikä olisi oikeampi tapa edetä tilanteessani.

Ap

Luitko jo ne tänne ketjuun sivulle jotain linkitetyt aiheet narsismista? Lue ne kaikki, ajatuksella!

Tai no toinen joka ei saanut hyvää kohtelua oli isäni. Läheisimmät, siis. Tyypillistä narskua. Tiedän toistavani äitiäni tässä asiassa, mutta ainakin TIEDÄN sen. Äiti ei tiedä. Hän ei usko olleensa mulle sellainen kuin sanon kokeneeni hänet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Ja siis nyt on tuntunut oikeimmalta käpertyä sisäänpäin ja osallistua perhearkeen aika vähän. Ja yrittää kasata minuutta ihmiseksi. En tiedä mikä olisi oikeampi tapa edetä tilanteessani.

Ap

 

 

Luitko jo ne tänne ketjuun sivulle jotain linkitetyt aiheet narsismista? Lue ne kaikki, ajatuksella!

No haloo, olin töissä!!! Tauoilla näpyttelin tänne. Nyt menossa vasta kotiin! En todellakaan ole ehtinyt lukea. Luen kun ne vetävät minua puoleensa. Kutsuvat. Ei siitä muuten mitään oivalluksia synny. Näin minulla.

Ap

Millaista työtä teet?

Asiakaspalvelua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun nyt ymmärrät äitisi olevan narsisti ja sinä olet narsistin uhri, onko suunnitelmissa käsitellä asiaa eteenpäin muutenkin kuin tällä palstalla? Miten?

Et ole lukenut ilmeisesti koko ketjua? En jaksa toistaa. Mutta lue ketju; löysin terapiaa.

Ap

 

 

Olen lukenut ketjun. Myös yhden aikaisemman. Ja joku kolmaskin ilmeisesti on ollut., jota en ole lukenut. Hälyttelin sinua tuossa kysymyksessäni heräämään toistoihisi. Ymmärrän sen, että aihe on sellainen, että sen käsitteleminen kestää, itsekin sen olen kokenut.. Tuntuu, että et haluaisi päästä eteenpäin, ymmärtäen narsismia ja uhrin asemaa. Tuntuu, kuin olisit pysähtynyt? Miksi?

 

Tähän voelä, että en osaa sanoa. En koskaan ollut puhdas uhri varmaan, vaan käyttäydyin äitiä kohtaan kuin hän olisi suuremmankin luokan hirviö. Koska hän koitti lannistaa minua. Suhteemme oli siis huono ja riitelevä. Sain siitä lahjaksi huonon itsetunnon. Mutta äiti käytti paykologisia keinoja hallitakseen minua, etten etsisi vapautta ja tekisi oman pääni mukaan, hän sanoi, ettei kukaan muu minua siedä kuin hän. Jos sanoin, että sietääpäs, äiti sanoi, että se vain näyttää sille, mutta ne eivät oikeasti sano sinulle, miten eivät siedä. 

Totuin kai ajatukseen, ettei vaihtoehtoa, siis tietä omalle elämälle ole. Ajattelin aikuisuuden kynnyksellä, että ratkaisu olisi muuttua äidin toiveiden suuntaan. Mutta se oli vikatikki. Ei kelvannut. Silloin kai särkyi lopullinen jokin, en tiedä mikä, rakkaus varmaan. Äiti uskotteli minulle muidenkin vihaavan minua, ellen muutu ja kun yritin muuttua masennuin totaalisesti. 

Minulla ei ole kuitenkaan kokemuksia toisille kelpaamisesta kovinkaan paljon. Ihmiset helposti karsastavat (kai) ihmistä, joka itsekin uskoo jotenkin pahaa itsestään. 

Mieheni on muutos siinä mielessä, ettei hän ole hylännyt minua monien vaikeiden hetkienikään jälkeen. Eikä vaikka olen aiheuttanut hänellekin vaikeaa. Mutta en sillälailla romanttisesti rakasta miestäni, hän on kuitenkin paras ystäväni. (Jotenkin ajattelen, että jos rakastaisin häntä oikeasti se tunne voisi korjata surkean itsetuntonikin.)

Ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun nyt ymmärrät äitisi olevan narsisti ja sinä olet narsistin uhri, onko suunnitelmissa käsitellä asiaa eteenpäin muutenkin kuin tällä palstalla? Miten?

Et ole lukenut ilmeisesti koko ketjua? En jaksa toistaa. Mutta lue ketju; löysin terapiaa.

Ap

Olen lukenut ketjun. Myös yhden aikaisemman. Ja joku kolmaskin ilmeisesti on ollut., jota en ole lukenut. Hälyttelin sinua tuossa kysymyksessäni heräämään toistoihisi. Ymmärrän sen, että aihe on sellainen, että sen käsitteleminen kestää, itsekin sen olen kokenut.. Tuntuu, että et haluaisi päästä eteenpäin, ymmärtäen narsismia ja uhrin asemaa. Tuntuu, kuin olisit pysähtynyt? Miksi? Itse kun olin äitini uhri ja olisin vieläkin jos antaisin sille luvan, ymmärsin siirtyä eteenpäin. Tiedon ja ymmärryksen kautta, jotka ohjasivat suhtautumista omiin tunteiisiini ja tekoihini. Äitiini en voinut vaikuttaa, vaikka sitä olin aikoinani yrittänyt kaikin keinoin. Se oli sekaista aikaa se, ennenkuin ihan itse ymmärsin googlettaa tiettyjä hakusanoja, löytäen lopulta mätsäävät linkit. Olin aivan puulla päähän lyöty silloin, koska olin elänyt aina ädin pahassa vallassa, en ymmärtänyt, vaikka ymmärsin mistä huonosta kohtelusta kärsin. Kaikki aukesi, kun sain alan tietoa silmieni eteen. Sitä tietoa käsittelin omassa päässäni ja puhuin miehelleni yökaudet silmät ympyräisenä ihmetellen, miten kaikki loksahti. Ja helpotti. Ja alkoi jäämään taakse. Ja silti enemmissä määrin vapautui koko ajan energiaa lisää muille läheisille ihmisille, myös itselleni. Kaikille ja kaikelle, paitsi äidilleni.

 

 

Millä lailla olit yrittänyt äitiisi vaikuttaa? Minä koen, että mä en ole. Olisin vain halunnut, että kohtelee minua hyvin, olkoon muuten mikä on, ei minulla siihen muuhun ole pahaa sanottavaa. Äiti oli ihan hyvä ihminen kaikille muille, paitsi mulle. Minussako siis vika, vai hänessä? Miksi kaikki muut saivat hyvää kohtelua, mutta minä en? Miten minä, viallinen, olisin voinut mitään "opettaa" äidille? Hän opetti minulle. Ja tässä on tulos.

Ap

Alunperin yritin vaikuttaa ätiini puhumalla, kasvotusten ja puhelimetse, jotta hän ei kohtelisi kaltoin muita läheisiään. Yritin häntä fiksumpana antaa kohteliaasti näkökulmaa konflikteihin, joita hänellä oli muiden kanssa, vaikkakin itse oli sanoillaan törkeästi oli loukannut muita. Koskaan hän ei tuntenut, tai halunnut ymmärtää, että hän oli itse aiheuttanut pahaa. Tämä kausi oli sen jälkeen, kun kaiken syntipukkina olon kohteena olin muuttanut nuorena aikuisena pois kotoa. Siihen asti olin minäkin ollut todella viallinen, alistettu, sairaalloisen kohtelun alistuksessa. Jälkeenpäin yritin hänelle puhua ja kirjoittaakin, mutta ei hän välittänyt. Ymmärsin, että kysymyksessä on se sama ihminen, jonka olin lapsesta asti nähnyt kodissa. Ja joka ei koskaan muutu. Jotenkin näen, että narsismin pahuus, kun se on lähtenyt lapsesta lähtien, kuten äitini kohdalla, sitä ei hyvä ihminen pysty muuttamaan, paitsi jos narsisti jäisi totaalisen yksin maailmassa. Sitähän ei tapahdu, niin kauan kun on tomppeleita tukijoita, joille uppoaa narsisitin omahyväiset tarinat.

Myös minun äitini oli hyvä ihminen ulkoisesti muille. Rahaa palaa hyväntekeväisyyksiinkin ja siitä kovasti tuo esille. Oman perheen sisällä ei euroakaan sijoita lapsiin, ei rakkautta, ei välitä. Julkikuva on narsistille elämänarvo, ei ole minun juttuni.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun nyt ymmärrät äitisi olevan narsisti ja sinä olet narsistin uhri, onko suunnitelmissa käsitellä asiaa eteenpäin muutenkin kuin tällä palstalla? Miten?

Et ole lukenut ilmeisesti koko ketjua? En jaksa toistaa. Mutta lue ketju; löysin terapiaa.

Ap

Olen lukenut ketjun. Myös yhden aikaisemman. Ja joku kolmaskin ilmeisesti on ollut., jota en ole lukenut. Hälyttelin sinua tuossa kysymyksessäni heräämään toistoihisi. Ymmärrän sen, että aihe on sellainen, että sen käsitteleminen kestää, itsekin sen olen kokenut.. Tuntuu, että et haluaisi päästä eteenpäin, ymmärtäen narsismia ja uhrin asemaa. Tuntuu, kuin olisit pysähtynyt? Miksi? Itse kun olin äitini uhri ja olisin vieläkin jos antaisin sille luvan, ymmärsin siirtyä eteenpäin. Tiedon ja ymmärryksen kautta, jotka ohjasivat suhtautumista omiin tunteiisiini ja tekoihini. Äitiini en voinut vaikuttaa, vaikka sitä olin aikoinani yrittänyt kaikin keinoin. Se oli sekaista aikaa se, ennenkuin ihan itse ymmärsin googlettaa tiettyjä hakusanoja, löytäen lopulta mätsäävät linkit. Olin aivan puulla päähän lyöty silloin, koska olin elänyt aina ädin pahassa vallassa, en ymmärtänyt, vaikka ymmärsin mistä huonosta kohtelusta kärsin. Kaikki aukesi, kun sain alan tietoa silmieni eteen. Sitä tietoa käsittelin omassa päässäni ja puhuin miehelleni yökaudet silmät ympyräisenä ihmetellen, miten kaikki loksahti. Ja helpotti. Ja alkoi jäämään taakse. Ja silti enemmissä määrin vapautui koko ajan energiaa lisää muille läheisille ihmisille, myös itselleni. Kaikille ja kaikelle, paitsi äidilleni.

Millä lailla olit yrittänyt äitiisi vaikuttaa? Minä koen, että mä en ole. Olisin vain halunnut, että kohtelee minua hyvin, olkoon muuten mikä on, ei minulla siihen muuhun ole pahaa sanottavaa. Äiti oli ihan hyvä ihminen kaikille muille, paitsi mulle. Minussako siis vika, vai hänessä? Miksi kaikki muut saivat hyvää kohtelua, mutta minä en? Miten minä, viallinen, olisin voinut mitään "opettaa" äidille? Hän opetti minulle. Ja tässä on tulos.

Ap

 

 

Alunperin yritin vaikuttaa ätiini puhumalla, kasvotusten ja puhelimetse, jotta hän ei kohtelisi kaltoin muita läheisiään. Yritin häntä fiksumpana antaa kohteliaasti näkökulmaa konflikteihin, joita hänellä oli muiden kanssa, vaikkakin itse oli sanoillaan törkeästi oli loukannut muita. Koskaan hän ei tuntenut, tai halunnut ymmärtää, että hän oli itse aiheuttanut pahaa. Tämä kausi oli sen jälkeen, kun kaiken syntipukkina olon kohteena olin muuttanut nuorena aikuisena pois kotoa. Siihen asti olin minäkin ollut todella viallinen, alistettu, sairaalloisen kohtelun alistuksessa. Jälkeenpäin yritin hänelle puhua ja kirjoittaakin, mutta ei hän välittänyt. Ymmärsin, että kysymyksessä on se sama ihminen, jonka olin lapsesta asti nähnyt kodissa. Ja joka ei koskaan muutu. Jotenkin näen, että narsismin pahuus, kun se on lähtenyt lapsesta lähtien, kuten äitini kohdalla, sitä ei hyvä ihminen pysty muuttamaan, paitsi jos narsisti jäisi totaalisen yksin maailmassa. Sitähän ei tapahdu, niin kauan kun on tomppeleita tukijoita, joille uppoaa narsisitin omahyväiset tarinat.

Myös minun äitini oli hyvä ihminen ulkoisesti muille. Rahaa palaa hyväntekeväisyyksiinkin ja siitä kovasti tuo esille. Oman perheen sisällä ei euroakaan sijoita lapsiin, ei rakkautta, ei välitä. Julkikuva on narsistille elämänarvo, ei ole minun juttuni.

Minä en kokenut, että olin äitiäni fiksumpi sinänsä, ja kuten sanoin, äidissä ei ollut juuri muuta vikaa kuin, että kohteli minua huonosti, ei muuten tehnyt erityisemmin virheitä, joissa nyt olisin voinut mitenkään neuvoa. Minusta meidän suhteemme äiteihimme ovat ollet melko erilaiset, eikä tilanteemme ole siksi ihan yhteismitalliset.

Ap

Rakkaudella ja eurolla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko koittaa parantaa muiden elämää. Täällä on muitakin ihmisiä.

Esim. Omien lastesi.

Nosta pääsi omasta perseestäsi. Se haisee

Miten voisin koittaa parantaa lasteni elämää? Eikö jokaisen vanhemman pidä tehdä sen verran, mikä hyvältä tuntuu? Eikö se riitä, että toinen vanhempi huolehtii? En ymmärrä, miten paha kuva joillain oikein on minusta. En ole niin paha, vaan se kuva on syntynyt pahantahtoisissa aivoissanne kokemusten, joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa, pohjalta.

Ap