Äitini haukkuessa minua tekee mieli luovuttaa

Miksi sinä et voisi vaikka lukea lapsillesi, mennä heidän kanssaan retkelle tai leipoa yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Kun itse ymmärrät, että olet paha äiti, niin mikset olet tehnyt asialle jotain konkreettisesti, muuttaaksesi itseäsi, ei muita?

Kun mitähän mä sille tekisin? 

Ap

 

 

Konkreettisisesti, että ymmärtäisit ja viisastuisit, tuntisit lisäksi kaikkia tunteita,. Miten voit kysyä noi tyhmää, sillain yleisesti edes mihinkään ihmissuhteisiin edes liittyen?

Niin. Kun jos ihmisellä on traumoja ihmissuhteisiin liittyen, niin se käyttäytyminen ei ole oman halun mukaista vaan sitä ohjailee ne traumat. Halusi tai ei. Traumat pitää siksi käsitellä. Jonkun kanssa, joka voi niiden syntymekanismia ymmärtää. Siksi olen terapiassa.

Ap

Sinusta on jauhettu jo 40 vuotta. Ei se siitä muuksi muutu. Äitisi teki mitä pystyi.

Sinä voisit välillä ajatella muita. Se varmasti nostaa omaa mielialaasi. Kokeile viikko. Aseta muut etusijalle. Aloita lapsistasi. Silitä. Kysy mitä heille kuuluu. Lue satu. Laita ruokaa. Ota syliin

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä et voisi vaikka lukea lapsillesi, mennä heidän kanssaan retkelle tai leipoa yhdessä?

Lukenut olen. Iltasatuja. Sitten mulla alkoi olla iltaisin niin paha olo, etten pystynyt ja lapsetkin jo sen verran isoja. Mies lukee heille edelleen kylläkin. Joskus päivällä luen, aika harvoin tosin. En kestä lasten kitinää. Pahoitan todella mieleni siitä. Muutun kai siksi, jota äitikin vain haukkui. Nyt ne haukkujat on lapset, joille ei ole hyvä se tää tai tuo. Sama juttu muussa sitten. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Myötätunto. Toisen asemaan asettuminen. Omien lasten tunteiden ja toiveiden näkeminen. Miltä heistä tuntuu. Haluaisinko jotain heidän vuokseen? Ei ainoastaan itseni vuoksi. Ei vain minulle.

Tälläinen on tunne-ihminen.

Tunteet ei pyöri vain oman navan ympärillä

 

 

Voi tuollainen olla myös järki-ihminen. Enkä nyt sanoisi kaikka tunneihmisiä niin hyviksi muita ajatellen. Aika paljon voi sielläkin olla tiedostamatonta itsekkyyttä ja sekoilua.

Ap

Etkö ymmärrä, että olet kritisoinnut tätä kommenttia ja vähän muitakin, kolahtaen omaan nilkaasi, kolmella palstalla. Herätystä, ehkä neljännessä aloituksessa?

- AP:lla on mielikuva, hän on PAHA ÄITI; osin äitinsä vaikutuksesta, osin omasta (sitä emme tiedä, kuinka paha ja hyvä äiti hän todellisuudessa on)

- AP ei halua olla PAHA ÄITI, mutta hän ei ole vielä löytänyt keinoa, jolla päästä pois PAHA ÄITI-ongelmasta, mutta missä määrin hän on oikeasti "PAHA"?

- jotta AP:n lapset eivät kärsisi, AP:n hoitaa lapsia tämän tervehtymisprosessin aikana

- AP:n äiti on ollut omasta mielestään hyvä äiti (niin kuin moni vastaajistakin), joka ilmeisesti hyvää hyvyyttään on haukkunut ja mollannut AP:ta

- AP:lla on vielä kesken sopeutuminen "äidittömään" elämään

- toivottavasti AP löytää itselleen sopivan keinon saada elämänsä kohdilleen

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Miksi sinä et voisi vaikka lukea lapsillesi, mennä heidän kanssaan retkelle tai leipoa yhdessä?

 

 

Lukenut olen. Iltasatuja. Sitten mulla alkoi olla iltaisin niin paha olo, etten pystynyt ja lapsetkin jo sen verran isoja. Mies lukee heille edelleen kylläkin. Joskus päivällä luen, aika harvoin tosin. En kestä lasten kitinää. Pahoitan todella mieleni siitä. Muutun kai siksi, jota äitikin vain haukkui. Nyt ne haukkujat on lapset, joille ei ole hyvä se tää tai tuo. Sama juttu muussa sitten. 

Ap

Olen lukenut rivien välistä ajat sitten, että lapsillasi ei ole hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myötätunto. Toisen asemaan asettuminen. Omien lasten tunteiden ja toiveiden näkeminen. Miltä heistä tuntuu. Haluaisinko jotain heidän vuokseen? Ei ainoastaan itseni vuoksi. Ei vain minulle.

Tälläinen on tunne-ihminen.

Tunteet ei pyöri vain oman navan ympärillä

Voi tuollainen olla myös järki-ihminen. Enkä nyt sanoisi kaikka tunneihmisiä niin hyviksi muita ajatellen. Aika paljon voi sielläkin olla tiedostamatonta itsekkyyttä ja sekoilua.

Ap

 

 

Etkö ymmärrä, että olet kritisoinnut tätä kommenttia ja vähän muitakin, kolahtaen omaan nilkaasi, kolmella palstalla. Herätystä, ehkä neljännessä aloituksessa?

Ööö, siis mitä kommenttia olen kritisoinut? Ja mitä omaan nilkkaani? En ymmärrä joo. Haluatko valaista?

Ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun itse ymmärrät, että olet paha äiti, niin mikset olet tehnyt asialle jotain konkreettisesti, muuttaaksesi itseäsi, ei muita?

Kun mitähän mä sille tekisin? 

Ap

Et tietenkään mitään. Haluat velloa itsesäälissä. Ota se pää pois sieltä perseestäsi, sitä ennen ei varmasti auta terapia tai muukaan. Ilmeisesti nautit tuosta osastasi, marttyyri. Et ansaitse sympatiaa, ennen kuin ymmärrät, että olet aikuinen ihminen ja nykyinen onnesi on omissa käsissäsi. Mutta kivempaa tai vähintäänkin helpompaa syytellä muita, eikös? 

 

 

Ihan tyhmää tuollainen "et ansaitse sympatiaa", oletko itse koskaan kokeillut antaa kärsivälle sympatiaa, siksi, että tämä TARVITSEE sitä, ei siksi, että hän ansaistsisi sitä? Katsoisit, mikä on tulos? Muutos ei ehkä tapahdu hetkessä, mutta voisi olla tehokkaampi tapa AUTTAA. Jos se on tavoitteena. 

Ap

Oletko sinä? Auttanut joskus toista ihmistä?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä et voisi vaikka lukea lapsillesi, mennä heidän kanssaan retkelle tai leipoa yhdessä?

Lukenut olen. Iltasatuja. Sitten mulla alkoi olla iltaisin niin paha olo, etten pystynyt ja lapsetkin jo sen verran isoja. Mies lukee heille edelleen kylläkin. Joskus päivällä luen, aika harvoin tosin. En kestä lasten kitinää. Pahoitan todella mieleni siitä. Muutun kai siksi, jota äitikin vain haukkui. Nyt ne haukkujat on lapset, joille ei ole hyvä se tää tai tuo. Sama juttu muussa sitten. 

Ap

 

 

Olen lukenut rivien välistä ajat sitten, että lapsillasi ei ole hyvä olla.

Ai kun kitisevät? Täh? Onko se niin? No, siksi just mun ei sitten kannata olla heidän kanssaan. Jos se on näin. Vai onko kaikilla lapsilla aina joskus kitinää ja paha olo siis? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun itse ymmärrät, että olet paha äiti, niin mikset olet tehnyt asialle jotain konkreettisesti, muuttaaksesi itseäsi, ei muita?

Kun mitähän mä sille tekisin? 

Ap

Et tietenkään mitään. Haluat velloa itsesäälissä. Ota se pää pois sieltä perseestäsi, sitä ennen ei varmasti auta terapia tai muukaan. Ilmeisesti nautit tuosta osastasi, marttyyri. Et ansaitse sympatiaa, ennen kuin ymmärrät, että olet aikuinen ihminen ja nykyinen onnesi on omissa käsissäsi. Mutta kivempaa tai vähintäänkin helpompaa syytellä muita, eikös? 

Ihan tyhmää tuollainen "et ansaitse sympatiaa", oletko itse koskaan kokeillut antaa kärsivälle sympatiaa, siksi, että tämä TARVITSEE sitä, ei siksi, että hän ansaistsisi sitä? Katsoisit, mikä on tulos? Muutos ei ehkä tapahdu hetkessä, mutta voisi olla tehokkaampi tapa AUTTAA. Jos se on tavoitteena. 

Ap

 

 

Oletko sinä? Auttanut joskus toista ihmistä?

Olen joo. Kuinka niin? Tosin eniten tekis mieli vastata tuohon, että olen halunnut auttaa ja mielestäni saattanutkin auttaa, mutta en ole varma, onko siitä ollut apua. Mutta enköhän oo auttanutkin.

Ap

Ap, olet paska narsistinen äiti, oma äitisi jatke. Älä kritisois siksi äitiäsi,. Lisäksi olet tyhmä, mikä tekee ihmisyydestäsi vaikean kommunikoidessa, ihmissuhteissa.. Halit lapsillesi. Viisastu, ymmärrä, ne ovat hyviä arvoja.

Tuolla toisessa ketjussa oli hyvä kirjoitus vanhemmuudesta. Minun äitini olisi pitänyt ymmärtää tämä, mitä tämä kirjoittaja sanoo. Minun on vaikeaa olla vanhempi, koska toisaalta minulle on opetettu armeijamaista kuria, mutta itseeni se ei toiminut. Mutta äiti aina varoitti, että olemalla lepsu tai jotenkin lempeä lapsille nämä päätyvät katuojaan ja että minäkin olen hyvää vauhtia menossa sinne. Minä en osaa olla lapsille lempeä tuntematta, että se on periksiantamista ja että olen huono ja lepsu vanhempi. Siksikin mies saa kasvattaa. Hän osaa olla lempeä antamatta väärällä tavalla periksi. Tai no, minusta hän antaa liikaa, mutta koska hän itse on niin tasapainoinen ja hyväitsetuntoinen on pakko luottaa siihen, että tulos on hyvä. Mutta tässä se hyvä teksti:

"Adhd-lapsen äiti jatkaa vielä, että kurilla ei ole tähänkään mennessä saavutettu ap:n perheessä mitään hyvää. 
Ns. tavallinen lapsi voi oppia kurilla, paha teko - rangaistus - lapsi oppii ettei toista tekoa. 
Kuten olemme huomanneet, ap:n lapsiin se ei toimi. On jäähyt, pelikiellot, tv pois ja kaikki mahdollinen, mitä siitä on seurannut? Onko lapset oppineet? Ei. Hämmästyneenä luen näitä vastauksia missä kehoitetaan jatkamaan samaa linjaa ja jopa tiukentamaan. 
Kasvattajana kannattaa pohtia omas käytöstään ja motiiveiltaan. Vanhemmuus ei ole taistelu, ei ole voittajaa ja häviäjää, vanhemman tehtävä EI ole lannistaa lasta ja näyttää kaapin paikka.
Onnistunut vanhemmuus on mielestäni sitä, että onnistut kasvattamaan lasta siten, että hän löydätte keinot miten hän selviää eri tilanteista siten, että lopputulema on positiivinen. Joskus se tarkoittaa sitä, että vanhempi joustaa ja antaa periksi tai laskee vaatimuksiaan.
Kompromisseja, kannattaa valita taistelut tarkkaan, joskus on hyvä antaa periksi. Vanhemmuutesi ei siitä kärsi."

Voi kun minunkin äitini olisi puhunut ja suhtautunut itseensä noin. Tai edes lukiessaan tuollaista tekstiä myöntänyt, että hän on väärässä ja tuo teksti oikeassa. Minulle olisi pitänyt olla kiltti. Ei olisi saanut huutaa. Ymmärrän kyllä, että minun pitäisi nyt muuttua, muttua, mutta kukaan ei ole vastannut minulle mitään tuohon kitisevätkö kaikki lapset ja kertooko se vain siis, että lapsella on paha olla? 

Ap

Niin siis äiti sanoi minulle kun olin teini, että olen menossa katuojaan, ei enää nyt viimeaikoina tai sen jälkeen kun muutin pois kotoa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuolla toisessa ketjussa oli hyvä kirjoitus vanhemmuudesta. Minun äitini olisi pitänyt ymmärtää tämä, mitä tämä kirjoittaja sanoo. Minun on vaikeaa olla vanhempi, koska toisaalta minulle on opetettu armeijamaista kuria, mutta itseeni se ei toiminut. Mutta äiti aina varoitti, että olemalla lepsu tai jotenkin lempeä lapsille nämä päätyvät katuojaan ja että minäkin olen hyvää vauhtia menossa sinne. Minä en osaa olla lapsille lempeä tuntematta, että se on periksiantamista ja että olen huono ja lepsu vanhempi. Siksikin mies saa kasvattaa. Hän osaa olla lempeä antamatta väärällä tavalla periksi. Tai no, minusta hän antaa liikaa, mutta koska hän itse on niin tasapainoinen ja hyväitsetuntoinen on pakko luottaa siihen, että tulos on hyvä. Mutta tässä se hyvä teksti:

"Adhd-lapsen äiti jatkaa vielä, että kurilla ei ole tähänkään mennessä saavutettu ap:n perheessä mitään hyvää. 
Ns. tavallinen lapsi voi oppia kurilla, paha teko - rangaistus - lapsi oppii ettei toista tekoa. 
Kuten olemme huomanneet, ap:n lapsiin se ei toimi. On jäähyt, pelikiellot, tv pois ja kaikki mahdollinen, mitä siitä on seurannut? Onko lapset oppineet? Ei. Hämmästyneenä luen näitä vastauksia missä kehoitetaan jatkamaan samaa linjaa ja jopa tiukentamaan. 
Kasvattajana kannattaa pohtia omas käytöstään ja motiiveiltaan. Vanhemmuus ei ole taistelu, ei ole voittajaa ja häviäjää, vanhemman tehtävä EI ole lannistaa lasta ja näyttää kaapin paikka.
Onnistunut vanhemmuus on mielestäni sitä, että onnistut kasvattamaan lasta siten, että hän löydätte keinot miten hän selviää eri tilanteista siten, että lopputulema on positiivinen. Joskus se tarkoittaa sitä, että vanhempi joustaa ja antaa periksi tai laskee vaatimuksiaan.
Kompromisseja, kannattaa valita taistelut tarkkaan, joskus on hyvä antaa periksi. Vanhemmuutesi ei siitä kärsi."

Voi kun minunkin äitini olisi puhunut ja suhtautunut itseensä noin. Tai edes lukiessaan tuollaista tekstiä myöntänyt, että hän on väärässä ja tuo teksti oikeassa. Minulle olisi pitänyt olla kiltti. Ei olisi saanut huutaa. Ymmärrän kyllä, että minun pitäisi nyt muuttua, muttua, mutta kukaan ei ole vastannut minulle mitään tuohon kitisevätkö kaikki lapset ja kertooko se vain siis, että lapsella on paha olla? 

Ap

Tottakai kaikki lapset kitisee. Kaikki ihmiset kitisee joskus. Lapsella on paha olla, koska vahnenpi ei pysty ottamaan lapsen kiukkua vastaan. Tai ei pysty ottamaan mitään lapsen tarpeita huomioon.

Sinä voisit jo tarkastella itseäsi kasvattajana. Sinä olet äiti. Sinun motiivisi vanhempana vaikuttaa lapsiisi nyt.

omasta lapsuudestasi on kymmeniä vuosia

Niin. Mä kirjoitin, etten pysty kestämään edes lapsen normaalia kitinää. Ja kun olen nyt viimeisten parin vuoden aikana ollut oikein kuormittunut, niin se kestokyky hävisi aivan täysin. Tiesin itsekin olevani huono vanhempi, joten vetäydyin, luovutin. En myöskään osannut komentaa mitenkään johdonmukaisesti, en vain enää yks kaks kertakaikkiaan jaksanut tehdä sitä, mitä vaatii kasvattaa, olla oikeudenmukainen jne, kun ei minullekaan olla oltu. Rupesin siis vain olemaan.

Ap

Mies pystyy ottamaan lasten kiukkua vastaan, antaa miehen olla lasten kanssa siis.

Ap

Eli mä tarkastelin (neuvosi mukaan) itseäni kasvattajana, ja tulin siihen tulokseen, ettei tästä tule lasta eikä paskaa ja luovutin. Vetäydyin koko hommasta. Nyt annan miehen kasvattaa.

Ap

Kolme kysymystä: Miksi halusit lapsia? Olisiko lapsille nyt parempi, jos he eläisivät isänsä kanssa? Ovatko lapset hoidossa ja kuinka he pärjäävät?

Minusta on kummallista, että haluat vain rypeä vanhassa, syytät kaikesta äitiäsi, etkä näe, että nyt on kyse lastesi tulevaisuudesta eikä sinun menneisyydestäsi.

Traumat tulee käsitellä, mutta niistä pitää päästä kohtuudella yli. Ja ennen kaikkea pitää lopettaa itsesääli ja minä, minä - ajattelu.

Hyvä että et tapaa enää äitiäsi. Hyvä että sulla on tasapainoinen mies joka ottaa vastuuta lapsista.

Ai että kun pääsisi naljailemaan äidillesi. "Ei musta tämän parempaa voinut tullakaan kun mulla on ollut niin huono äiti". Tai jos äitisi kehuu exän nyxää: "Sillä on varmaan ollut tosi ihana äiti joka on tukenut sitä elämässä".

Mutta parempi tietysti ettet ole äitisi kanssa missään tekemisissä.