Tunnetko ihmistä/ihmisiä joiden seurassa tulee selittämätön paha olo?

Kyllä. Tai tuskin se paha on, mutta niin ärsyttävä että kun kuulen sen puhua retostelevan (äänikin on kamala) niin mun tekisi mieli potkia ovia ja huutaa.

En usko pahuuden "huokuvan" ihmisistä, jotka ovat ulkoisesti ystävällisiä. Uskon järjen "virtaavan" muualle tietynlaisista ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

En usko pahuuden "huokuvan" ihmisistä, jotka ovat ulkoisesti ystävällisiä. Uskon järjen "virtaavan" muualle tietynlaisista ihmisistä.

Mitä tarkoitit tuolla järjen virtaamisella?

Nyt pitäisi tietää mikä on ap:n tarkoittama "pahuus". Tarkoitatko, että jossakin ihmisessä asuu sielunvihollinen, paholainen, alkuperäinen pahuus, jokin sellainen joka on ollut hänessä syntymästä lähtien?

En aisti ihmisissä tällaista itse Pahuutta, mutta joissakin on paljon epämiellyttävää. He huokuvat hyvon nopeassakin kohtaamisessa kateutta, katkeruutta, itsekkyyttä, ennakkoluuloja, jyrkkiä asenteita, omahyväisyyttä, ylemmyyttä, alentuvuutta.. Siis monia epämiellyttäviä luonteenpiirteitä. Sellainen näkyy päälle, vaikka ihminen käyttäytyisi makeasti, lempeästi tai jotenkin "laupiaasti".

Ehkä syynä on kehonkieli ja äänenpainot.

Joo tiedän yhden. On mukamas ystävällinen ja aina hääräämässä ja hösäämässä. Kaikille mielin kielin, mutta ei hämää mua. Todellakin selittämätön paha olo tulee joutuessani hänen kanssaan samaan tilaan. Liikaa ärsykkeitä mun aivoille.

Olin kerran pari viikkoa sairaalassa, ja siellä oli yksi sairaanhoitaja, jonka läsnäolo tuntui epämääräisen karmivalta. Hän ei ollut epäystävällinen, päinvastoin, jutteli kanssani aika paljonkin, mutta hän oli jotenkin kummallisesti kiinnostunut vain omasta itsestään, ei potilaiden hyvinvoinnista. Hoito-ohjeissani oli lääkärin määräys, että jos verenpaine ylittää tietyt lukemat, niin annetaan verenpainelääkettä pistoksena. Ja jotenkin tuntui että hän suorastaan nautti kun sai mitattua minulta ne korkeat lukemat ja pääsi antamaan pistoksen. Tuntui todella oudolta, ja olin aina helpottunut, kun vuoroon vaihtui toinen hoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran pari viikkoa sairaalassa, ja siellä oli yksi sairaanhoitaja, jonka läsnäolo tuntui epämääräisen karmivalta. Hän ei ollut epäystävällinen, päinvastoin, jutteli kanssani aika paljonkin, mutta hän oli jotenkin kummallisesti kiinnostunut vain omasta itsestään, ei potilaiden hyvinvoinnista. Hoito-ohjeissani oli lääkärin määräys, että jos verenpaine ylittää tietyt lukemat, niin annetaan verenpainelääkettä pistoksena. Ja jotenkin tuntui että hän suorastaan nautti kun sai mitattua minulta ne korkeat lukemat ja pääsi antamaan pistoksen. Tuntui todella oudolta, ja olin aina helpottunut, kun vuoroon vaihtui toinen hoitaja.

Hiukan harhaista ahdistua sairaanhoitajasta, joka haluaa tehdä työnsä hoito-ohjeiden mukaan,  potilaan hyväksi..

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitäisi tietää mikä on ap:n tarkoittama "pahuus". Tarkoitatko, että jossakin ihmisessä asuu sielunvihollinen, paholainen, alkuperäinen pahuus, jokin sellainen joka on ollut hänessä syntymästä lähtien?

En aisti ihmisissä tällaista itse Pahuutta, mutta joissakin on paljon epämiellyttävää. He huokuvat hyvon nopeassakin kohtaamisessa kateutta, katkeruutta, itsekkyyttä, ennakkoluuloja, jyrkkiä asenteita, omahyväisyyttä, ylemmyyttä, alentuvuutta.. Siis monia epämiellyttäviä luonteenpiirteitä. Sellainen näkyy päälle, vaikka ihminen käyttäytyisi makeasti, lempeästi tai jotenkin "laupiaasti".

Ehkä syynä on kehonkieli ja äänenpainot.

Ehkä se on tämä mitä haen, osasit kuvailla paremmin kuin minä "pahuuden".

Vierailija kirjoitti:

Miten sen kuvailisi parhaiten, jonkilainen pahuus joka huokuu ihmisestä vaikka ulkokuori voi olla näennäisen ystävällinen. Tunnen tällaisen naisen ja aina kohdatessa hänet tulee tunne että haluan äkkiä pois tilanteesta. Voiko pahuuden aistia vai onko kyse ei yhteen sopivista kemioista?

Miten se pahuus huokuu? Kai hän nyt jotain sellaista sanoo tai tekee, josta mielikuvasi tulee? 

Muutenhan koko juttu on vain pääsi sisässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran pari viikkoa sairaalassa, ja siellä oli yksi sairaanhoitaja, jonka läsnäolo tuntui epämääräisen karmivalta. Hän ei ollut epäystävällinen, päinvastoin, jutteli kanssani aika paljonkin, mutta hän oli jotenkin kummallisesti kiinnostunut vain omasta itsestään, ei potilaiden hyvinvoinnista. Hoito-ohjeissani oli lääkärin määräys, että jos verenpaine ylittää tietyt lukemat, niin annetaan verenpainelääkettä pistoksena. Ja jotenkin tuntui että hän suorastaan nautti kun sai mitattua minulta ne korkeat lukemat ja pääsi antamaan pistoksen. Tuntui todella oudolta, ja olin aina helpottunut, kun vuoroon vaihtui toinen hoitaja.

Hiukan harhaista ahdistua sairaanhoitajasta, joka haluaa tehdä työnsä hoito-ohjeiden mukaan,  potilaan hyväksi..

Minä ymmärsin mitä tarkoitti. Jonkinlainen taipumus sadismiin yhdistettynä halveksuvaan asenteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sen kuvailisi parhaiten, jonkilainen pahuus joka huokuu ihmisestä vaikka ulkokuori voi olla näennäisen ystävällinen. Tunnen tällaisen naisen ja aina kohdatessa hänet tulee tunne että haluan äkkiä pois tilanteesta. Voiko pahuuden aistia vai onko kyse ei yhteen sopivista kemioista?

Miten se pahuus huokuu? Kai hän nyt jotain sellaista sanoo tai tekee, josta mielikuvasi tulee? 

Muutenhan koko juttu on vain pääsi sisässä. 

Kerroinkin aloituksessa selittämättömästä tunteesta, kun ei oikein osaa sanoa mistä johtuu ja miksi tulee vain tämän kyseisen hlön seurassa. Ap

Joidenkin ihmisten kohdalla tulee sellainen olo, että en viihdy ja pitää päästä tilanteesta pois. Ei paha, vaan kiusallinen. Nyt on ollut sellainen työkaveri muutaman kk, että mieli tekee jopa vaihtaa työpaikkaa. Kamala olla kahdestaan vaikka lounaalla, kun meillä syödään eväitä. Tapana on syödä kaikki samaan aikaan. Olen aina helpottunut, jos saan jollain tekosyyllä väistettyä tämän. Meitä on vain muutama ja vain me kaksi lähes koko ajan konttorilla, muut ovat paljon työmailla. 

Tunnen. Oli ensin selittämätön pahan olon tunne hänen lähellään. Myöhemmin ymmärsin että sille oli perusteet, kun näin mitä oli kirjoitellut minusta Facebookissa. Niistä kävi ilmi hänen todelliset, minua pilkkaavat ajatuksensa. Tajusin niiden perusteella, mitä ikävää hänen oli täytynyt ajatella eräässä tietyssä tilanteessa, jossa minulla jostain syystä oli ollut hänen lähellään todella paha olo.

En saa kiinni kyllä yhtään. Sen sijaan epäluotettavan vaikutelman tekee moni, mutta että itse pahuus... 

Voi olla ärsyttävän tunkeileva, utelias, epähienotunteinen tai toisinpäin kylmän oloinen, välinpitämätön jne. 

Mutta pahuus on minulle enemmän tekoja kuin sanoja, joten ketään en pahaksi leimaa ennen kuin jotain on oikeasti sattunut. 

Tunsin yhden. Haukkui muita ihmisiä selän takana, sukulaisia ja tuttavia. Minusta ei saanut siihen tukijaa. Levitteli myös juoruja, niitä lisävärittäen. Ahdisti liikaa tuntea tuollainen ihminen, stressaannuin. Ulospäin tämä ihminen vaikutti sympaattiselta ja sosiaaliselta, sisin on ruma.

Minkälaiset välit pidätte tällaiseen henkilöön?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran pari viikkoa sairaalassa, ja siellä oli yksi sairaanhoitaja, jonka läsnäolo tuntui epämääräisen karmivalta. Hän ei ollut epäystävällinen, päinvastoin, jutteli kanssani aika paljonkin, mutta hän oli jotenkin kummallisesti kiinnostunut vain omasta itsestään, ei potilaiden hyvinvoinnista. Hoito-ohjeissani oli lääkärin määräys, että jos verenpaine ylittää tietyt lukemat, niin annetaan verenpainelääkettä pistoksena. Ja jotenkin tuntui että hän suorastaan nautti kun sai mitattua minulta ne korkeat lukemat ja pääsi antamaan pistoksen. Tuntui todella oudolta, ja olin aina helpottunut, kun vuoroon vaihtui toinen hoitaja.

Hiukan harhaista ahdistua sairaanhoitajasta, joka haluaa tehdä työnsä hoito-ohjeiden mukaan,  potilaan hyväksi..

 

 

Minä ymmärsin mitä tarkoitti. Jonkinlainen taipumus sadismiin yhdistettynä halveksuvaan asenteeseen.

Minäkin ymmärsin hyvin tuon sh-kuvauksen ahdistavuuden. Tulee mieleen ihminen, joka on sadistisen vallanhalunen, voitonriemuinen toisen kärsimyksestä, omnipotenttisia (kaikkivaltiaita) ajatuksia... Voisin kuvitella, että tuollaisia piirteitä on niissä sarjamurhaajahoitsuissa, jotka kuvittelevat jonkinlaisia jumalallisia oikeutuksia ja velvollisuuksia itselleen.

Meidän joukkoomme mahtuu oikeasti häiriintyneitä persoonia. Joitakin on varmasti vaikea karsia pois soveltuvuuskokeilla, koska osaavat olla oikeasti ulkoisesti viehättäviä, älykkäitä ja hämätä pitkäänkin.

SH

Vierailija kirjoitti:

Miten sen kuvailisi parhaiten, jonkilainen pahuus joka huokuu ihmisestä vaikka ulkokuori voi olla näennäisen ystävällinen. Tunnen tällaisen naisen ja aina kohdatessa hänet tulee tunne että haluan äkkiä pois tilanteesta. Voiko pahuuden aistia vai onko kyse ei yhteen sopivista kemioista?

Tunnen tuollaisen ihmisen. Vaikka pidänkin monenlaisista ihmisitä ja ymmärrän heitä, tulee hänen seurassaan todella paha olo. Hän ei ole töykeä tai epäystävällinen. Hänestä kutienkin huokuu kärsimys, valitus. Ja oikeasti, se tarttuu noin minuutissa, tulee paha olo ja alkaa oksettaa. Ihmisenä mukava, mutta hänessä on jokin raskas "aura", jonka hän siirtää välittömästi muihin.

Mun tutun lähettämistä tekstareista tulee joskus tosi ahdustunut ja paha olo.
No, ei se täysin sen syy ole aina.
Mutta joskus oikeasti sen puheluista huokuu se paha.

Minä olen tälläinen paha ihminen. Jokin minussa saa toiset vieruksumaan seuraani. Olen tullut uutena työmaalle ja pukuhuoneeseen on laskeutunut hiljaisuus saapuessani paikalle. Huikkaan hyvät huomenet, esittelen itseni mutta kukaan ei vastaa. Käytävillä kohdatessa sama kohtelu; ei vastausta tervehdykseen tai noteerausta kysymyksiin, mistä löydän jotain. Pelkkä hiljainen seinä, ihan kuin en olisi olemassakaan. 

Ajattelen antavani tiedostamattani negatiivisia tunteita toisille. Jokin minussa aiheuttaa kanssaihmisissäni pohjattoman vastenmielisyyden, jota mikään sana tai teko ei poista.

En puhu yksittäisestä kokemuksesta, vaan löyhästi yleistäen elämäni. 

Omat sukulaisetkin ovat pistäneet välit poikki minuun, ensimmäinen ollessani 6-v. En ollut enää enoni mukaan tervetullut heille leikkimään serkkujeni kanssa, sisarukseni saivat käydä siellä edelleen. Yksitellen kaikki alkoivat välttelemään minua, syytä en koskaan saanut tietää.

Isäni kuoleman jälkeen (olin 19-v), äitikin lopetti yhteydenpidon. Ei vain enää vastannut puheluihini hautajaisten jälkeisenä päivänä. Veli sanoi, ettei halua sekaantua sukuriitoihin (mihin riitoihin, kun en tiennyt olevani riidoissa kenenkään kanssa? Vain tottunut välttelyyn.)  Kumpikaan siskoistani eivät myöskään enää vastanneet puheluihin. Asuin siis jo silloin omillani. Toinen laittoi kortin ja pyysi, etten enää koskaan yrittäisi olla yhteyksissä. No, en ole ollut.

Miksi?

Minulla on kuitenkin rakastava mies, 4 ihanaa lasta, mukavat appivanhemmat ja kaikki heistä tuntuvat pitävän minusta. 20 vuotta mieheni perhe on sietänyt minua ihailtavasti. Oma sukuni ja työkaverini tuntuvat vihaavan minua jo ensisilmäyksellä. Kenties mieheni sukulaiset jaksavat minua välimatkan takia. Soittelemme toisillemme muutaman kerran vuodessa, mutta fyysisesti näemme vain harvoin. 

Lapsillani on kavereita paljon, mutta en tunne kenenkään vanhempia ovella pikaisesti vaihdettuja tietoja lukuunottamatta. Nykyään lapset jo itse menevät kavereilleen ja kaverit meille, siinä ei ole ongelmia.

Kai lapseni ja mieheni ovat jotenkin immuuneja vastenmielisyydelleni? Onko se sitten kemiaa vai heidän näyttelemistään seurassani, mene ja tiedä.

Mutta meitä pahoja ja vastenmielisiä ihmisiä on oikeasti olemassa. Ehkä juuri siksi, että te toiset, tavalliset ja miellyttävät ihmiset tarvitsette minun kaltaisiani ihmisiä tunteaksenne yhteenkuuluvuutta ja inhimillistä tunteidenkirjoa (myös inho, viha ja vastenmielisyys kuuluvat niihin), ettei teidän tarvitse purkaa sitä toisiin ja tärkeämpiin ihmisiin. Meitä ihmisroskiakin tarvitaan!