Tunnetko ihmistä/ihmisiä joiden seurassa tulee selittämätön paha olo?

Todella voi!

Ja tietysti on niinkin, etta ihmisissa yleensakin on pahuutta, sen oppii aistimaan jos on itse ollut hyokkayksen kohteena. Toisaalta pahalta sulkee silmansa helposti, jos menee ns. hyvin.

Ja kylla pahuudelle voi olla aivan sokeakin, niin ettei sita nae. Arvelisin, etta monet menestvatkin ihmiset tosiaan ovat sellaisia.

Silloinhan se ei tietysti ole enaa sokeutta, jos asian tuo esille, ja edelleen kieltaytyy sita nakemasta.

Silmat ovat silloin pahat silmat

................

htep kirjoitti:

Todella voi!

Ja tietysti on niinkin, etta ihmisissa yleensakin on pahuutta, sen oppii aistimaan jos on itse ollut hyokkayksen kohteena. Toisaalta pahalta sulkee silmansa helposti, jos menee ns. hyvin.

Ja kylla pahuudelle voi olla aivan sokeakin, niin ettei sita nae. Arvelisin, etta monet menestvatkin ihmiset tosiaan ovat sellaisia.

Silloinhan se ei tietysti ole enaa sokeutta, jos asian tuo esille, ja edelleen kieltaytyy sita nakemasta.

Silmat ovat silloin pahat silmat

................

Yleensä hyökkäys on paras puolustus.

Pitää muistaa että uhri kuvittelee että hyökkääjä on paha, mutta hyökkääjä hyökkää kimppuun ja oikeuttaa tekonsa. 

Kyseessä on masokistin ja sadistin yhteisestä tanssista.

Ei voi sanoa kumpi vie tanssia, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista.

up

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Tai tuskin se paha on, mutta niin ärsyttävä että kun kuulen sen puhua retostelevan (äänikin on kamala) niin mun tekisi mieli potkia ovia ja huutaa.

Tuohan kertoo vain itsestäsi ja omista piirteistäsi jotka lohkot muihin, ja juuri sinun jutusta huokuu se pahuuskin.

Olen sitä mieltä ettei pahalla ihmisellä voi olla oikeasti itsellään hyvä olla, onneksi. Millainen on sitten paha ihminen? No, tähän moni sanoo ettei sitä voi määritellä. Mutta kyllä sen itseasiassa voi.

Se mistä paha ihminen on siten saanut alkunsa, siis miksi hän on paha onkin toinen asia, mutta kenenkään ei tarvitse siihen mitään selityksiä kuunnella tyyliin " Tomppa nyt vaan vähän hakkaa vaimoaan, kiusaa heikompia osaisia ja sortaa heitä koska hänellä oli niin ankea lapsuus " ei, ei ei! Ei se noin mene.

Ja sitäpaitsi monet rikkaiden perheiden lapset ovat heikoimmassa asemassa oleville vielä pahempia. Kuvitellaan vaikka joku suht rikkaan perheen 20 v Niko niminen jätkä. Hän näkee Helsingin yössä kodittoman narkomaani tytön tai naisen, antaa hänelle 50€ että saa tehdä jonkin seksuaalisen teon yms joka on vielä tälle heikolle ja sairaalle ihmiselle alentavaa, ei tarvitse kertoa enempää, kyllä me kaikki tiedämme että sellaisia ihmisiä on ja mitä he voivat tehdä.

Edellä kuvaamani asia jota varmasti tapahtuu on nimenomaan pahuutta! Ja jos ei ihminen tunne edes aitoa katumusta tuollaisen jälkeen eli huonoa oloa jne sisällään niin hän on todella inhottava ja paha ihminen! Tai jos jatkaa toimintaansa, se on myös toinen merkki. Kyllä siis jotkut ihmiset ovat pahoja, valitettavasti, mutta toki hekin voivat muuttua. Kuka vain voi muuttua ja muuttaa toimintaansa. Ihminen ei ole robotti.

Vierailija kirjoitti:

Ensivaikutelmasta oikein huokui pahuus. Piti paikkansa.

Muistan tällaisen. Entinen esimieheni. Työhaastattelutilanteessa esitelmöi, kuinka käsittelee joitakin alaisiaan. Oli erittäin alentuvaa tekstiä. Mietin jo silloin, että olikohan edes hyvä idea hake kyseiseen paikkaan, mutta tarvitsin työn ja pääsin. Sitten aloitinkin uuden haun, että pääsin eroon tuon vaikutuspiiristä. Karmiva tyyppi. Miten pystyy elämään itsensä kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tälläinen paha ihminen. Jokin minussa saa toiset vieruksumaan seuraani. Olen tullut uutena työmaalle ja pukuhuoneeseen on laskeutunut hiljaisuus saapuessani paikalle. Huikkaan hyvät huomenet, esittelen itseni mutta kukaan ei vastaa. Käytävillä kohdatessa sama kohtelu; ei vastausta tervehdykseen tai noteerausta kysymyksiin, mistä löydän jotain. Pelkkä hiljainen seinä, ihan kuin en olisi olemassakaan. 

 

Ajattelen antavani tiedostamattani negatiivisia tunteita toisille. Jokin minussa aiheuttaa kanssaihmisissäni pohjattoman vastenmielisyyden, jota mikään sana tai teko ei poista.

 

En puhu yksittäisestä kokemuksesta, vaan löyhästi yleistäen elämäni. 

 

Omat sukulaisetkin ovat pistäneet välit poikki minuun, ensimmäinen ollessani 6-v. En ollut enää enoni mukaan tervetullut heille leikkimään serkkujeni kanssa, sisarukseni saivat käydä siellä edelleen. Yksitellen kaikki alkoivat välttelemään minua, syytä en koskaan saanut tietää.

 

Isäni kuoleman jälkeen (olin 19-v), äitikin lopetti yhteydenpidon. Ei vain enää vastannut puheluihini hautajaisten jälkeisenä päivänä. Veli sanoi, ettei halua sekaantua sukuriitoihin (mihin riitoihin, kun en tiennyt olevani riidoissa kenenkään kanssa? Vain tottunut välttelyyn.)  Kumpikaan siskoistani eivät myöskään enää vastanneet puheluihin. Asuin siis jo silloin omillani. Toinen laittoi kortin ja pyysi, etten enää koskaan yrittäisi olla yhteyksissä. No, en ole ollut.

 

Miksi?

 

Minulla on kuitenkin rakastava mies, 4 ihanaa lasta, mukavat appivanhemmat ja kaikki heistä tuntuvat pitävän minusta. 20 vuotta mieheni perhe on sietänyt minua ihailtavasti. Oma sukuni ja työkaverini tuntuvat vihaavan minua jo ensisilmäyksellä. Kenties mieheni sukulaiset jaksavat minua välimatkan takia. Soittelemme toisillemme muutaman kerran vuodessa, mutta fyysisesti näemme vain harvoin. 

 

Lapsillani on kavereita paljon, mutta en tunne kenenkään vanhempia ovella pikaisesti vaihdettuja tietoja lukuunottamatta. Nykyään lapset jo itse menevät kavereilleen ja kaverit meille, siinä ei ole ongelmia.

 

Kai lapseni ja mieheni ovat jotenkin immuuneja vastenmielisyydelleni? Onko se sitten kemiaa vai heidän näyttelemistään seurassani, mene ja tiedä.

 

Mutta meitä pahoja ja vastenmielisiä ihmisiä on oikeasti olemassa. Ehkä juuri siksi, että te toiset, tavalliset ja miellyttävät ihmiset tarvitsette minun kaltaisiani ihmisiä tunteaksenne yhteenkuuluvuutta ja inhimillistä tunteidenkirjoa (myös inho, viha ja vastenmielisyys kuuluvat niihin), ettei teidän tarvitse purkaa sitä toisiin ja tärkeämpiin ihmisiin. Meitä ihmisroskiakin tarvitaan!

Minua kiinnostaa selitys tälle. Tuo enojuttu yms. Oletko vielä kuulolla? Oletko löytänyt selitystä?

Vierailija kirjoitti:

Minkälaiset välit pidätte tällaiseen henkilöön?

Asialliset ja mahdollisimman etäiset. 

Kyllä, pahuus on todellista. Eläimet ja lapset vaistoavat sen paremmin kuin aikuiset ihmiset. 

HUOM, kyllä ihmisille on annettu VAISTO,jonka tarkoituksena on suojata ihmistä, KYLLÄ SELLAISIA outoja fiboja tulee ihmiltä. Itselläni on hlö joka on yleensä aika kovakin, mutta yhtäkkiä hyvin arvoituksellinen, TULEE SAMALLA MINULLE!!!! AINAKIN PAHA OLO. TÄTÄ ON JATKUNUT PITKÄN AIKHAA, MUTTA KYLLÄ SE VAIN TUNTUU TOISTUVAN. HUOM, yleensä tälläinen ihminen on myös oikeasti NEGATIIVINEN, voi olla myös jostain PSYYKEPUOLEN häiriöstä kysymys. Vaikka sellainen ei näkyisi ulospäin. Olen kokenut näin. Parempi onkin ottaa etäisyyttä, muuten käy niin että huijaat vain itseäsi, ja samalla tämä hlö syö energiaasi. Ei sellainen ole ystävyyttä. Huom, kaikille vois Kai kysyä itseltään et mikä minussa itsessäni on kun olen yleensäkään jäänyt tähän.

Minä olen tälläinen. Olen yrittänyt selvittää mikä minussa on vikana (olenko narsisti, epävakaa, sairas päästä, huonokäytöksinen, tökerö vaiko vaan ongelmatapaus), mutta en oikein saa selvää. Minusta on tullut todella epäilevä ja masentunut tämän takia, enkä enää pahemmin poistu kotoa, paitsi töihin. Enkä todellakaan enää pysty rakentamaan mitään ihmissuhteita.

Olen nuoresta asti ollut sosiaalinen, iloinen ja menevä. Olen aina saanut todella helposti tuttavia ja ns ystäväpiirin elämääni, kuitenkaan - kenenkään siinä pysyvän. Alussa minusta pidetään, mutta loppujen lopuksi melkeinpä vihataan. Ystävyyssuhteet katkeavat helposti, ilman mitään syytä. Sukulaissuhteita ei ole laisinkaan. Omaa äitiäni en ole nähnyt vuosiin.

Työpaikan joudun vaihtamaan 2 vuoden välein, koska aina alussa olen hyvin pidetty, mutta noin vuoden kohdalla minua aletaan selkeästi välttelemään ja loppujen lopuksi jään yksin ja työssäkäynti alkaa ahdistamaan.

Minulla ei ole yhtäkään pitkäaikaista ihmissuhdetta paitsi mieheni kanssa. Hän sanoo ainoastaan että olen vaikeasti ymmärrettävä ja ehdoton ihminen. Yritän kyllä ymmärtää aina muiden mielipiteitä, enkä koskaan niistä kiistele tai niitä lyttää. Yritän muistaa tuttavien syntymäpäivät ja töissäkin aina ystävänpäivänä ja jouluna vien kaikille pienen muistamisen,..

Puhun kyllä liikaa kun stressaannun, ehkä se ahdistaa? En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran pari viikkoa sairaalassa, ja siellä oli yksi sairaanhoitaja, jonka läsnäolo tuntui epämääräisen karmivalta. Hän ei ollut epäystävällinen, päinvastoin, jutteli kanssani aika paljonkin, mutta hän oli jotenkin kummallisesti kiinnostunut vain omasta itsestään, ei potilaiden hyvinvoinnista. Hoito-ohjeissani oli lääkärin määräys, että jos verenpaine ylittää tietyt lukemat, niin annetaan verenpainelääkettä pistoksena. Ja jotenkin tuntui että hän suorastaan nautti kun sai mitattua minulta ne korkeat lukemat ja pääsi antamaan pistoksen. Tuntui todella oudolta, ja olin aina helpottunut, kun vuoroon vaihtui toinen hoitaja.

Hiukan harhaista ahdistua sairaanhoitajasta, joka haluaa tehdä työnsä hoito-ohjeiden mukaan,  potilaan hyväksi..

Hoitajissakin on eroja. Aika pelottavaa jos asiakas/potilas ei saa kuunnella omia tuntemuksiaan. Tilannehan on kuitenkin liki poikkeuksetta hoitotoimenpiteissä sellainen, että siinä ollaan hiljaa ja mukaudutaan, vaikka jopa sattuisi. Hyvä hoitohan kannustaa sanomaan jos tekee kipeää. Jo pelkästään tuon toteaminen rauhoittaa itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, pahuus on todellista. Eläimet ja lapset vaistoavat sen paremmin kuin aikuiset ihmiset. 

Minulle tulee mieleen tietty poissaolevuus ja konemaisuus. Voi olla ikäänkuin liian täydellinen, robottimainen käytös. Tuo on yksi piirre minkä panee merkille intuitiivisesti. Ainakin tulee epämiellyttävä olo tälläisistä. Jokin selittämätön luonnottomuus tai elottomuus käytöksessä, voihan ne olla jotain mikroilmeitäkin.

Mutta ei varmasti ole yhdenlaista pahuutta. Osa pahoista voi olla äänekkäitä ja hurmaavia, magneettisia etenkin yhdistyneenä kauneuteen/komeuteen. 

Tykkään että pahuudesta puhutaan eikä hämärretä sitä aina johonkin psykopatologiseen jargoniin. Pahuus on käytäntöä ja ilmapiiriä, äänetöntäkin vaikutusta yhteisön dynamiikassa.

_Tapiirin kulkijat_ kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä käsken sua! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen joitakuita, osa on päihteiden käyttäjiä joiden tiedän menehtyvän lähiaikoina, jotkut ovat vain energiasyöppöjä joista haluan pysyä kaukana. Perusnegatiiviset ihmiset ovat ikäviä, heidän asiansa eivät ole koskaan hyvin ja jos ovat ne pitää sotkea jotta pääsee valittamaan.

Tajuat kait että tuo psykoottinen jorinasi energiasyöpöistä ja perusnegatiivisista ihmisistä on taikauskoasi.

Kerrot itsellesi täysin epätieteellistä höpönassua ja odotat että me muut nyökytellään ja yläpeukutellaan sinua.

Voi jumalauta. Ryhdistäydy nyt!

Oletko vakavissasi?

Vaikka olisit itse säästynyt kohtaamiselta perusnegatiivisen kanssa niin kyllä heitä on olemassa, etenkin jos perheenjäsen on sellainen ei siltä voi ummistaa silmiään.

Ehkä sinua ärsyttää termi energiasyöppö, minusta se on erittäin kuvaava, todellakin on ihmisiä jotka vievät kanssaihmiseltä kaiken voiman ja ilon, joskus tuntuu etä jopa happi loppuu tilasta jossa heidän kanssaan on.

Kyllä heitä on olemassa. Harrastavat mustaa magiaa.

He ovat eräänlaisia vampyyreitä. Imevät muista energiaa voimistaakseen omaa energiakenttäänsä mustaa messua varten. Etenkin pääsiäisen aikana noidat ovat ahnaita. Ihan kuka tahansa virastotalossa tai uimahallissa, ihan missä tahansa voi olla noita. Ei heitä näe päälle.

He pahimmillaan masentavat uhrinsa ja "antavat tukea", odottelevat että uhri tekee itsemurhan tai vaipuu syvemmälle masennukseen. Ovat aina lähipiirissä¤ (noitapiiri¤).

On olemassa erilaisia rohtoja joilla energian karkailun voi pysäyttää.

Valkosipuli on yksi tunnetuimmista, muttei ainut.

Noituuden harrastajia kyllä on, mutta ei heidän takiaan pidä itse noitakonsteihin tukeutua. Yksi sana Jeesukselta riittää.

Esimieheni, olen kyllä nähnytkin miten myrkyllinen hän osaa olla joten sinänsä ei ole selittämätöntä mutta silloinkin kun hän esittää ihanaa hänestä huokuu sellainen feikkiys ja kylmyys että kammosin häntä jo aluksi. Onneksi ei normaalisti ole meidän toimipisteellä.

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä ettei pahalla ihmisellä voi olla oikeasti itsellään hyvä olla, onneksi. Millainen on sitten paha ihminen? No, tähän moni sanoo ettei sitä voi määritellä. Mutta kyllä sen itseasiassa voi.

Se mistä paha ihminen on siten saanut alkunsa, siis miksi hän on paha onkin toinen asia, mutta kenenkään ei tarvitse siihen mitään selityksiä kuunnella tyyliin " Tomppa nyt vaan vähän hakkaa vaimoaan, kiusaa heikompia osaisia ja sortaa heitä koska hänellä oli niin ankea lapsuus " ei, ei ei! Ei se noin mene.

Ja sitäpaitsi monet rikkaiden perheiden lapset ovat heikoimmassa asemassa oleville vielä pahempia. Kuvitellaan vaikka joku suht rikkaan perheen 20 v Niko niminen jätkä. Hän näkee Helsingin yössä kodittoman narkomaani tytön tai naisen, antaa hänelle 50€ että saa tehdä jonkin seksuaalisen teon yms joka on vielä tälle heikolle ja sairaalle ihmiselle alentavaa, ei tarvitse kertoa enempää, kyllä me kaikki tiedämme että sellaisia ihmisiä on ja mitä he voivat tehdä.

Edellä kuvaamani asia jota varmasti tapahtuu on nimenomaan pahuutta! Ja jos ei ihminen tunne edes aitoa katumusta tuollaisen jälkeen eli huonoa oloa jne sisällään niin hän on todella inhottava ja paha ihminen! Tai jos jatkaa toimintaansa, se on myös toinen merkki. Kyllä siis jotkut ihmiset ovat pahoja, valitettavasti, mutta toki hekin voivat muuttua. Kuka vain voi muuttua ja muuttaa toimintaansa. Ihminen ei ole robotti.

Tuo on niin yksilöllistä.

Vankiloista löytyy varmaan monenlaisia tarinoita kyvystä ja kyvyttömyydestä muuttua. Ainakaan helppoa ja nopeaa se ei useinkaan ole. Pahuutta voi ajatella suojamekanismina jolla voi pärjätä hyvinkin ainakin tiettyyn rajaan asti. Ympäristöstä myös riippuu miten se mahdollistaa pahojen toimintaa eri elämänalueilla, tunnistaako se edes pahuutta. Hyvän yhteisön ja yhteiskunnan tulisi taistella pahaa vastaan mutta näinhän ei valitettavasti aina ole. Paha on usein vahvemman ja ovelamman valtaa moraalista pittaamatta.

Itse olen vauvanaama asperger, niin monien naisten ensivaikutelma minusta on, että olen läpeensä hyvä ja viaton. Se on hyvin rasittavaa. Minulla on sellainen aura ja olemus ettei kukaan usko minun kykenevän tekemään pahaa kärpäsellekään. Hymyillään ja lässytetään välillä kuin teinille.

Sanoisin, että ensivaikutelma saattaa pettää. Kykenen olen aika häijy paskiainen jos on pakko, mutta en vain laita sitä puoltani näyteikkunaan. En pyri olemaan katu-uskottava, vaan mukava ja positiivinen.

M52